Reykjavíkissa on viime aikoina käyty paljon keskustelua päiväkotien kirkkovierailuista. Päiväkotiryhmät ovat tehneet retkiä läheisiin seura...

Uskon asia

19.2.13 Satu Kommentteja: 48

Reykjavíkissa on viime aikoina käyty paljon keskustelua päiväkotien kirkkovierailuista. Päiväkotiryhmät ovat tehneet retkiä läheisiin seurakuntatiloihin ja kirkkoihin - ja vanhemmille nämä kyläilyt ovat tulleet yllätyksenä. Ymmärrän tavallaan päiväkodin pointin: Jos kirkko on lähellä, sinne on helppo kävellä. Samalla lapset saavat vaihtelua ulkoiluun. Ymmärrän kuitenkin paremmin niitä tuohtuneita vanhempia, joiden mieleen uskonnolliset vierailut eivät ole. Eivät kaikki perheet välttämättä kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Osa saattaa kuulua johonkin ihan muuhun kuin evluttiin. Voisihan sen päiväretken tehdä vaikka museoon tai kaupungintalolle. Tai läheiselle maatilalle.

Päiväkotivierailut eivät ole ensimmäinen kerta, kun Islannissa näen kunnallisten palveluiden flirttailevan avoimesti kirkon kanssa. Saatuani lapsen terveydenhoitaja kehotti ottamaan osaa seurakunnan järjestämään äiti-vauvakerhoon. Uskonnottomana se tuskin on minun paikkani, totesin. Ei se ole mitenkään uskonnollista. Siellä on muita äitejä pienten lasten kanssa, eikä siellä tarvitse rukoilla. 

Ei tarvitse rukoilla. Mutta on se silti uskonnollisen instituution järjestämää iltapäiväkerhotoimintaa! Palveluntuottajalla on aina väliä, osti sitten lasagnea tai lastenhoitoa. En halua uskotella itselleni ostavani tennissukkia, jos tiedän, että paketista löytyykin täikampa. Varsinkaan, jos en halua täikampaa.

Löyhästi asiaan liittyen. Aika kiinnostavaa, mitä uskonnon ja toisaalta elämänkatsomustiedon oppilaan oletetaan osaavan viidennen luokan jälkeen. Vaikea valinta, sitten kun sen aika koittaa.

48 kommenttia:

  1. Islannin tilannetta en tietenkään tunne, mutta Suomessa kirkolla on ihan kirjatut varhaiskasvatusperiaatteet ja -tavoitteet.

    Kotihoidossa olevat alle kouluikäiset seurakuntien jäsenet pyritään tavoittamaan kerhotoiminnan kautta, päivähoidossa olevat seurakuntien jäsenet taas tekemällä yhteistyötä päiväkotien kanssa. Eli, kuten Satu totesi, palveluntarjoajalla on tässäkin asiassa väliä.

    Erikoiselta kuulostaa, että Islannissa ei kysytä vanhemmilta, haluavatko he lastensa osallistuvan päiväkodissa järjestettävään uskontokasvatukseen. Minulta ainakin on kysytty, haluammeko lapsemme osallistuvan ja samalla on kerrottu uskontokasvatuksen periaatteet.

    Itse olen kyllä sitä mieltä, että kun lapsi on kastettu ja kirkon jäsen, niin sen jälkeen ei enää sen enempää lupia tarvita. Ei koulussakaan kysytä kirkkoon kuuluvilta, haluavatko he osallistua kirkkoretkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä Islantilaisessa yhteistyökuviossa saattaa olla taustalla se, että Islanissa on valtionkirkko.

      Jos lapset kuuluvat kirkkoon, niin päiväkodissa uskonkasvatus lienee ok. Mulla ei oikein ole sen tarkempaa kantaa siihen, koska en kuulu vanhempanakaan kohderyhmään.

      Minustakin se on todella outoa, että vanhemmilta asiaa ei sen ihmeemmin kysytä. Me otimme itse asian esille kersan päiväkodissa. Totesivat, että he ovat lopettaneet kirkkokäynnit jo monta vuotta sitten - yleisön pyynnöstä. Kummallista, että kunnallisilla päiväkodeilla ei ole tässä mielessä mitään yhteistä linjaa, vaan kukin säätää tavallaan. Jotenkin niin islantilaista :)

      Poista
    2. Kyllä Suomessakin päiväkodit kuuntelevat hyvin herkällä korvalla vanhempien toiveita. Joskus vähän liiankin herkällä ja yksittäinen vanhempi voi päästä määräilemään. Kouluissa sitten on jo opetussuunnitelmat joiden mukaan mennään.

      Poista
  2. Nuo poiminnat uskonnon ja elämänkatsomustiedon hyvästä osaamisesta on tehty varsin tarkoitushakuisesti. Esimerkiksi etiikan osuus oli uskonnosta tiputettu kokonaan pois. Tästä löytyy kuvaus kokonaisuudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No viestintähän on aina tarkoitushakuista. Tosta dokumentista käy ilmi myös se, että uskontojen kohdalla ei edes _mainita_ ihmisoikeuksia, kun taas elämänkatsomustiedossa niistä on ihan oma kohtansa. Että oma kantani ainakin vain vahvistui tuon kokonaisuudenkin lukemisen jälkeen :)

      Poista
  3. En ymmärrä, miksei koulussa voitaisi opettaa SEKÄ uskontoa ETTÄ elämänkatsomustietoa!

    En itse ole uskonnollinen enkä kuulu kirkkoon, mutta pidän tärkeänä, että koulussa opiskellaan uskontoa. Mielestäni hyvään yleissivistykseen kuuluu tietää edes jotain Raamatusta (ja Koraanista ja muista pyhistä kirjoista). Uskonnolla on iso asema missä tahansa kulttuurissa, halusi sitä tai ei.

    No okei, jos koulussa uskonnontunnilla rukoillaan, menee se jo vähän yli (sellainen sopii paremmin esim. pyhäkouluun), mutta en näe siinä ongelmaa, että viidesluokkalainen on perillä noista asioista, mitä Opetushallitus on linjannut. Mutta kuten tuossa alussa sanoin, ihmettelen miksei opetusohjelmassa voi olla kumpaakin ainetta! Miksi niiden pitää sulkea toisensa pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys. Aina kun valitaan opetussuunnitelmaan jotain, valitaan samalla jotain pois. Mun mielestä kurssi esimerkiksi maailmanuskonnoista ja maailman eri kulttuureista olisi todellakin paikallaan. Vierailut esimerkiksi oman asuinalueen eri uskontokuntien tiloihin ja myös sen esille tuominen että kaikki eivät usko, olisi minusta varsin järkevää.

      Poista
    2. Koulussa uskonnontunneilla ei rukoilla tai jos rukoillaan, niin sitten opettaja toimii väärin. Uskonnontunneilla saadaan tietoa omasta ja vieraista uskonnoista.

      On jotenkin hellyyttävää, miten elämänkatsomustiedon tunneille on ympätty kestävää kehitystä ja ihmisoikeuksia. Ikään kuin ne olisivat vain heidän juttunsa.

      Poista
    3. Kahdessa kulttuurissa2/20/2013 7:35 ap.

      Sori Riitta, mutta ihan pakko kommentoidan, että kyllä meidän uskontotunneilla rukoiltiin. Ala-asteella ja yläasteella. Lukiossa ei enää muistaakseni, mutta opettaja ei ollutkaan teologisesta valmistunut vaan uskontotieteilijä.

      Poista
    4. Islannin opetussuunnitelmasta en tiedä, mutta Suomessa mun kouluaikaan yläasteella oli yksi syksy omistettu kokonaan pelkistä muista suurista maailmanuskonnoista puhumiselle. Lisäksi ne tulivat yläasteella esille pitkin matkaa muutenkin, kun ne muut isot aiheet olivat kirkkohistoria ja etiikka. Niitä käsitellessä sitten välillä tutkailtiin, että mitä joku muu uskonto sanoo jostakin aiheesta tai mitä jonkun muun uskonnon kehityksessä tapahtui tiettyyn aikaan (vaikkapa kristinuskon uskonpuhdistuksen aikoihin).

      Poista
    5. Uskonnonopetus on muuttunut Suomessa tunnustuksettomaksi oman uskonnon opetukseksi 2003, joten jos on käynyt koulunsa sitä ennen, on uskontotunneilla saatettu rukoilla. Nykyisin ei pitäisi olla niin.

      Hankalinta tässä suomalaisessa uskonnonopetuksessa on se, että ilmeisesti jokainen rekisteröity uskontokunta voi laatia/laadituttaa opetussuunnitelman ja jos se hyväksytään, voivat vanhemmat vaatia opetuksen järjestäjältä oman uskonnon opetusta. Opetuksen järjestäjän on sitten löydettävä se pätevä juutalaisuuden/islamin/krisnalaisuuden opettaja ja näitä on Suomessa helkkarin vähän (pitää olla opiskellut tuota uskontoa yliopistolla 60 op, opettajan pedagogiset opinnot 60 op ja maisterin tutkinto). Käytännön syistä esim. islamia saattaa päätyä opettamaan joku epäpätevä seurakunnasta ja jos hän edustaa eri suuntaa kuin osa oppilaista, saadaan vihaisia vanhempia jne. Kristillinen uskonnonopetus Suomessa on jokseenkin laadukasta ja tunnustuksetonta, mutta pienempien uskontokuntien kohdalla ei voida sanoa samaa.

      Hämmentävää tässä mun mielestä on, että esimerkiksi Ruotsissa on opetettu kaikille yhteistä uskontotietoa jo 1960-luvulta asti. Järkevää olisi luoda yksi oppiaine, joka vastaisi tämän päivän tarpeisiin eli sisältäisi eettistä pohdintaa, eri uskontojen peruspiirteiden oppimista, esim. erilaisten luomiskertomusten vertailua ja opettaisi kunnioitusta erilaisia vakaumuksia kohtaan.

      Poista
    6. Kiitos Tuulis tarkennuksista! Kokemukseni peruskoulusta ajoittuvat tosiaan 20 vuoden taakse :)

      Ja ehdottomasti mieluummin yksi oppiaine yhdistellen kaikkia maailmanuskontoja kuin monille uskontokunnille omat oppiaineet. Siinä voisi ihan oikeasti oppia jotain muista ihmisistä ja maailman monimuotoisuudesta.

      Riparit, kirkkojen kerhot jne. olisivat sitä varten, että siellä voisi tutustua omaan uskontoon perusteellisemmin ja tutkiskella omaa vakaumustaan.

      Poista
    7. Siis jos koulussa on vähintään kolme oppilasta, jotka kuuluvat kaikki yhteen seuraavista uskonnoista, on vanhemmilla oikeus vaatia oman uskonnon opetusta:

      -Adventistinen uskonto
      -Bahá´í-uskonto
      -Buddhalainen uskonto
      -Herran Kansa ry:n uskonto
      -Islam uskonto
      -Juutalainen uskonto
      -Katolinen uskonto
      -Krishna liikkeen uskonto
      -Kristiyhteisön uskonto
      -Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen
      Kristuksen Kirkon uskonto
      -Vapaakirkollinen uskonto

      lähde: http://www02.oph.fi/ops/perusopetus/netpkuskontojenopsit06.pdf
      Tietysti meillä on myös ortodoksit, mutta se on jotenkin valtiollisesta syystä vähän eri juttu, mut siis ne saa tietysti omaa opetustaan myös ja ne kriteerit on muistaakseni ihan perusopsissa. Tilanne on siis hiukan kestämätön, koska uskonnollinen segregaatio on voimistuvaa ja nuo pikkuliikkeet tuskin ainakaan vähenee. Ainakin islaminuskoiset haluaisivat eriyttää opetusta suuntauksen mukaan.

      Poista
    8. Islamin opetuksessa on ongelmallista se, että islam ei ole yhtään sen yhtenäisempi uskonto kuin kristinusko, mutta silti kouluopetuksessa opetetaan teoriassa jonkin sortin yleisislamia, käytännössä (ainakin jos Husein Muhammedin kirjaan Yhtä erilaiset, islam ja suomalainen kulttuuri on uskominen) opetuksen sisältö on tosi paljon kiinni siitä, kuka satutaan saamaan opettajaksi, ja muiden uskontojen opetusta ei välttämättä ole, ts. Suomessa asuvalle muslimilapselle ei opeteta ollenkaan, mikä ne semmoisen evanhkelis-luterilaiset ovat, joiden kirkkoja löytyy joka kylästä.

      Poista
    9. Mä olen kuullut pääkaupuniseudulla islamia opettavalta henkilöltä, että he tekevät jollakin luokka-asteella (anteeksi, en muista millä) niin, että parilla tunnilla ev.lut. opettaja tulee hänen tunneilleen kertomaan luterilaisuudesta, ja parilla tunnilla hän menee ev.lut. tunnille kertomaan islamista. Tämän opettajan sanojen mukaan näin tehdään heillä siksi, että luokat saavat laadukkaampaa opetusta näin, ja paremmin vastauksia mahdollisiin kysymyksiinsä. Veikkaan kuitenkin, että tällaiset on ihan koulukohtaisia, jos ei suorastaan opettajakohtaisia, järjestelyjä, eikä mikään jokapaikan normikäytäntö.

      Poista
  4. Olen paksuna oleva reinkarnaatiota puoltava hippi-buddhisti-poppamies-shamaani ja tukehtuisin lounaaseeni, jos saisin tietää jälkikasvuni hortoilleen kirkossa.

    Tarkoitukseni olisi (tälleen etukäteen kontrollifriikisti päättäen), että voisin kyllä lapselle ajan tullessa kertoa eri uskomuksista ottamatta kantaa, että kuka on oikeassa. Tasolla " äiti tykkää tästä ajatuksesta, että voisin tulla takaisin koppiksena, mutta kelteillä on semmoinen paikka, kun kesämaa, jossa sitten ollaan vaan onnellisia ainiaan".

    Niin örph ajatus laukkasi jonnekkin, mutta olis aika viheliäistä kuulla sivusta, että tolle nyt on hakattu isä meidän-rukous päähän ja se kiittää jonkun toisen mielikuvitusystävää mun tekemästä safkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kiittää jonkun toisen mielikuvitusystävää mun tekemästä safkasta" :D

      Kun mun miehen isä kuoli, vanhimmat lapsenlapset pohtivat keskenään (kuulin sivusta), että pappa lensi avaruuteen ja että matka on sen verran pitkä, että se ei tule ihan heti takaisin.Kiinnostuksella jään odottamaan sitä vaihetta, kun oma lapsi alkaa kysellä kuolemasta, kirkoista ja jeesuksista. En yritä ohjailla ateistiksi, mutta en kyllä laita pyhäkouluunkaan.

      Poista
    2. Joo kyllä siinä tulee varmaan päästeltyä läpiä päähänsä. Kunhan nyt ei joutuis siihen tilanteeseen, että joutuu huikkaamaan jostain oven raosta " nii valehtelinpa muuten näistä asioista" :D

      Pyhäkoulu ei itelläkään mieleenkään tulis. Varsinkin, kun muistan oman pienen hermoromahduksen omassa pyhäkoulussa, kun jeesus laitettiin suuren kiven taakse kolmeksi päiväksi. Tarinaa kerrottiin semmosella magneettitaululla ja sain minislaagin ja paasasin pyhäkoulutädille, että on tuhmaa laittaa ketään kiven taakse kolmeksi päiväksi, aivan sama mitä se on tehnyt :D

      Poista
  5. Kahdessa kulttuurissa2/20/2013 7:33 ap.

    Meillä on kahta eri uskontokuntaa edustavan ihmisen avioliitto ja lapsi tulossa. Mies tietää, että hänen äitinsä loukkaantuu syvästi, jos lapsi ei peri miehen uskontoa. Minä tiedän, että minun äitini loukkaantuu, jos lasta ei kasteta. Kastemekko on jo varmaan kaivettu naftaliinista. Ja kaikki sukulaiset ihmettelevät seuraavat kaksikymmentä vuotta.

    Me päätimme olla liittämättä lasta kumpaankaan uskonnolliseen yhdyskuntaan. Miehen puolelta on uskonnon lisäksi myös kulttuuri, joten lapsi tulee automaattisesti osaksi tätä kulttuuria. Minun puoleltani, ehkä isoäiti voi sitten halutessaan viedä kirkkoon. Pointti kuitenkin on, että lapsi saa sitten kasvaessaan päättää itse, kumman uskonnon kokee omakseen, vai kokeeko kumpaakaan.

    Olen entinen hardcore-seurakuntanuori, paino sanalla entinen, koska en ole enää nuori, mutta en mitenkään seurakuntalainenkaan. Osa ystävistäni edustaa kuitenkin tätä extremesiipeä ja heille on ollut shokki, että minä mm. kannatan homojen adoptio-oikeuksia, tasa-arvoista avioliittolakia (vai mikä se on oikealta nimeltään) ja sitä, että kouluissa luovuttaisiin tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta. Uskonto/uskonnot ja usko pitää erottaa toisistaan. Kannatan sitä, että kouluissa opetetaan uskontotiedettä, kerrotaan tasapuolisesta uskonnoista, mutta uskonasiat kuuluvat sinne rippikouluun, jonne kuka tahansa voi sitten halutessaan mennä. Vähän sama avioliiton kanssa. Mun mielestä kaikilla ihmisillä tulee olla tasa-arvoinen mahdollisuus solmia avioliitto toisen naisen tai miehen kanssa, omaan sukupuoleen katsomatta. Eri uskontokunnat voivat sitten itse päättää ketä he haluvat vihkiä samaa vai eri sukupuolta olevia.

    Huh, tulipas pitkä sepustus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava - ja varmasti myös haastava - tilanne. Jos minulta kysyttäisiin, teitte mielestäni oikein. Lapsi saa aikanaan valita itse, ja samalla molemmille sukulaisille jää mahdollisuus esitellä oman kulttuurinsa ja uskontonsa piirteitä ilman, että jompi kumpi dominoisi.

      Ja tuosta avioliittolaista ja kaikesta muutakin samaa mieltä!

      Poista
  6. Meillakin on kahta eri uskontokuntaa edustavan avioliitto mutta uskonto ei nayttele juurikaan mitaan roolia paivittaisessa elamassa. Taalla valtio ja kirkko on erotettu toisistaan, uskonto on valinnainen aine koulussa ja me emme sita tule valitsemaan. Jos se olisi Suomen tyylista missa opetetaan myös muista uskonnoista niin valitsisimme. Sen sijaan haluan kylla etta tytar vierailee tulevaisuudessa joulukirkossa Suomessa ja saisi jotain kuvaa molempien uskontojen touhuista, samoin kuin muista uskonnoista mita taalla ei opeteta. Emme ole missaan asiassa fanaattisia ja tyttö saisi menna retkelle moskeijaan, kirkkoon tai mihin tahansa temppeliin, kokemuksen ja yleissivistyksen kannalta.

    VastaaPoista
  7. Kun täällä on nämä "vakavammat" näkökannat jo tuotu esille, niin ehkä mä voisin tuoda tän vähän vähemmän painavan, mutta silti aika tärkeän. Yleissivistys ja sen tarpeellisuus ei ole kovin hyvässä huudossa nykyään, mutta olen silti sitä mieltä, että jonkinasteinen tietämys kristinuskon sisällöstä, raamatun sisällöstä ja näihin liittyvistä perinteistä kuuluvat keskeisesti sen piiriin.
    Olen itse opiskellut alaa, jossa on välillä kyettävä ymmärtämään satojakin vuosia sitten eläneiden ihmisten ajatusmaailmaa. Osaatteko kuvitella ne vaikeudet, joita oli opiskelijoilla joilta puuttui se tiedollinen yhteys? Voin sanoa, että ne vaikeudet oli jo aika kohtuuttomia.
    Käytännönläheisempänä esimerkkinä voitaisiin kysyä myös, että miksei lapsi voisi ihan opetettuna perehtyä krisitnuskoon, jos voi perehtyä muihinkin uskontoihin. Moni ajattelee, että kyllähän sitä tällaisessa tapakristillisessä / kristillisen historian omaavassa maassa oppii pitkin matkaa, mutta sillä tavalla saa mukaansa lähinnä väärinkäsityksiä, kun huomio kiinnittyy niihin äänekkäimpiin, mutta ei ehkä ihan parhaimpiin esimerkkeihin aiheesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "jonkinasteinen tietämys kristinuskon sisällöstä, raamatun sisällöstä ja näihin liittyvistä perinteistä kuuluvat keskeisesti sen piiriin."

      Kyllä, aivan ehdottomasti! Mutta sen yleissivistyksen piiriin kuuluu yhtä lailla muiden uskontojen ja myös ateismin keskeinen sisältö. Paras ratkaisu siis taitaisi olla lopettaa uskonnonopetus siinä muodossa mitä se nykyään Suomessa on ja ottaa tilalle kaikille oppilaille samansisältöinen uskontoihin liittyvä opetussuunnitelma, jossa käsiteltäisiin keskeisimmät maailmanuskonnot, ateisimi ja teemoja nykyisen elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmasta. Jos maantiede, historia ja matematiikka ovat sisällöiltään samanlaisia riippumatta oppilaiden taustoista, miksi ei myös uskontotiede & etiikka.

      Poista
    2. Mä olen kyllä opiskellut yläasteella etiikkaa. Muistaakseni 9-luokalla ei ollut enää lainkaan "perinteistä" uskontoa vaan enemmän tätä elämänkatsomustietopuolta. En kyllä tiedä nykymeiningistä mitään.

      Poista
    3. En tarkoittanut väittää, ettei muiden uskontojen tuntemuksella ole väliä, totta kai sillä on, ja ne kuuluvat samalla lailla yleissivistyksen piiriin. Enemmänkin halusin tuoda esille sitä, että nykyisin moni jotenkin kummallisesti pitää täysin aiheettomana tietää mitään asiasta, joka on aika helkatin iso rakennuspalikka ja vaikutin kaikkien lähialueidemme historiassa ja kulttuureissa... Siis hieman mallilla "kun en usko, niin ei tarvii tietää".
      En tajunnut tuohon muiden uskontojen opetukseen suoraan ottaa kantaa, koska omassa koulussani koko yläasteen ajan käsiteltiin (ainakin meidän luterilaisten opetuksessa) vain muita suuria uskontoja ja etiikkaa, olen siis vähän elänyt kuvitelmassa että näin on kaikkialla Suomessa. Ilmeisesti ei siis ole? Ja ysiluokan etiikantunnit oli yhteisiä elämänkatsomustiedon oppilaiden kanssa, eli ne sai tasan samaa opetusta kuin mekin.

      Poista
  8. Mulle ei olisi mikään ongelma, jos päiväkotiryhmät vierailisivat vaikkapa lähimoskeijassa, joten tältä pohjalta en ihan ymmärrä kirkkovierailun kauhistelua. Sitten muulta pohjalta ymmärränkin, koska nykyään kaikesta uskontoon liittyvästä nostetaan hirveä haloo. Jos perhe ei ole uskonnollinen eikä lasta ole kastettu ja vanhemmatkin vielä keskustelevat kristinuskosta kotona kriittiseen sävyyn niin en ihan usko, että satunnaiset vierailut kirkoissa saisivat lasta uskomaan kristinuskon oppeihin.

    Jostain olen kyllä lukenut, että lapsilla olisi jossain iässä "sisäsyntyinen" taipumus uskoa jumalaan (olkoon nyt minkä uskonnon jumala hyvänsä). En tiedä, meillä ei ole vielä tämä asia ajankohtainen. Olisi kiva kuulla jonkun jo vanhempia lapsia omaavan henkilön näkemys asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässähän se pointti onkin: jos niitä päiväkotivierailuja tehtäisiin myös muualle kuin siihen yhteen ainoaan paikkaan eli evlut-kirkkoon, niin bueno. Jos organisoitaisiin vaikkapa kuukausi, jonka aikana käytäisiin katselemassa vaikka neljää tai viittaä eri uskontokunnan paikkaa, en pistäisi ollenkaan pahaksi. Mutta jos meininki on se, että pappi käy päiväkodissa säännöllisesti lukemassa satuja ja lapsia viedään aina sen saman uskontokunnan paikkaan vierailuille, mulla menee kaali nenään.

      Ei meillä kotona keskustella kristinuskosta kriittiseen sävyyn. Meillä ei keskustella uskonno(i)sta ollenkaan, koska niillä ei ole meille mitään merkitystä. Sen sijaan älähdämme käytännöistä, jotka olettavat kristinuskon olevan jotenkin normaali osa kaikkien arkipäivää. Kun ei ole.

      Sisäsyntyinen taipumus uskoa jumalaan? Jossain vaiheessa lapset uskoo sängyn alla asuviin dinosauruksiin ja joulupukkiinkin. Miten toi sisäsyntyinen taipumus uskoa jumalaan eroaa siitä, onko se jotenkin erilaista "uskomista"? Lähteitä peliin, jos joku tietää tästä enemmän. Olisi kiinnostavaa tietää tästä lisää.

      Poista
    2. Minulla ovat lapset olleet monikulttuurisessa päiväkodissa ja ovat nyt monikulttuurisessa koulussa. Esikoisen luokalla on nyt kolme muslimia. Jos minä saisin päättää, niin koulussa huomioitaisiin islamin suuret juhlapyhät samaan tapaan kuin kristilliset pyhät, niin, että kaikki saavat syyn juhlia.

      Huomioidaanhan koulussa ruotsalaisuuden päiväkin sekä Lucian päivä, vaikka tässä sisäsuomalaisessa koulussa on takuulla vähemmän suomeruotsalaisia kuin muslimeja.

      Poista
    3. Meillä oli muuten 90-luvulla vielä yläasteellakin kerran viikossa tunnustuksellinen, seurakunnan pitämä, aamunavaus. Lieköhän näitä enää. Kuulostaisi kyllä nykypäivänä hiukan oudolta. Ruokarukouksenkin muistan ala-asteella aina lukeneeni ennen ruokailua.

      Jos unohdetaan se kriittinen keskustelusävy kristinuskosta kotioloissa, niin uskotko muuten, että uskonnottomien lapsi voi kääntyä kristinuskoon näillä kirkkovierailuilla / koulujen uskonnonopetuksella? Kun itseäni hämmästyttää todella usein mihin sfääreihin esim. vaikkapa suvivirsikeskustelu aina äityy.

      Poista
    4. Kyllä tuossa lähikoulussa oppilaat jaetaan joka perjantaiaamu kahteen ryhmään. Kristityt (13 oppilasta esikoisen luokalta) suuntaavat koulun ruokalaan seurakunnan aamunavaukseen, muut (7 oppilasta esikoisen luokalta) johonkin luokkaan tekemään jotain uskonnotonta aktiviteettia.

      Poista
    5. Pilami, ei mulla ole hajuakaan. Ja jos kyse on kolmevuotiaista (kuten tällä hetkellä oman lapsen kohdalla), niin eihän ne vielä edes ymmärrä, mitä kääntyminen tarkoittaa.

      Haluan siis korostaa, että mä en halua dissata tässä mitään uskontoa tai että pelkäisin, että mun lapsi tulee uskoon ja haluaa liittyä jonkun uskonyhteisön jäseneksi. Jos se haluaa sitä aikuisena, fine. Kyllä mä osallistun sen kirkkohäihin, jos kutsu tulee :) Mä en vaan kestä sitä yksisilmäistä "tää on normaali osa meidän yhteistä arkipäivää" -lätinää, jolla perustellaan esim. pappien päiväkotivierailut.

      Poista
    6. Oonkohan mä jostain abnormista kunnasta kotoisin, kun ei meillä ollut uskonnollisia aamunavauksia kuin ehkä kerran kolmessa kuukaudessa tms.? Silloinkin ne oli vaikkapa pääsiäisen tai muun vastaavan yhteydessä, eli niissä oli joku "isompi pointti".

      Meidän pienessä koulussa kaikki oli joko kristittyjä tai sitten ei kuuluneet kirkkoon, mutta kristittyjen joukossa olikin sitten luterilaista, ortodoksia, lestadiolaista, helluntailaista ja taisi joku herran kansalainenkin olla. Joskus puhumassa kävi luterilainen pappi, joskus ortodoksipappi. En muista että olisi mitään erottelua ollut, että kirkkoon kuulumattomat ei osallistu tms. tai luterialiset ei osallistu ortodoksin pitämään aamunavaukseen. En kyllä muista sitäkään, että kenenkään vanhempia olisi tämä myöskään kiinnostanut yhtään, siis että olisi vaadittu omaa lasta pois näistä tilaisuuksista tai jotain.

      Poista
  9. Myönnän tässä kommentissani meneväni hieman ohi alkuperäisen aiheen, mutta haluan puolestani olla oikomassa syntyneitä vääriä käsityksiä, kun kerran jotakin asiasta tiedän.

    Kahdessa kulttuurissa: Kyllä ne uskontotieteilijätkin voi olla teologisesta valmistuneita. Ja usein ovatkin, uskontotiede on esim. Helsingin yliopistossa yksi teologisen tiedekunnan oppiaineista.

    Satu: Islannin valtionkirkkojärjestelmä varmasti vaikuttaa tuohon asiaan. Suomessahan (vaikka toisin välillä väitetään) on kaksi kansankirkkoa + monta muuta lafkaa, niin lastentarhanopettajaystävääni konsultoituani sain kuulla, että lapsen (= perheen) uskonnollinen vakaumus vaikuttaa siihen, viedäänkö kirkkoon vai ei. Vanhemmathan täyttävät lasta päiväkotiin ilmoittaessaan kaavakkeen, jossa kysytään rasti ruutuun, että kuuluuko ev.lut. tai ortod. kirkkoon tai johonkin muuhun. Jos vastaus on eri kuin valtaosalla lapsista, niin vanhempien kanssa keskustellaan, saako lapsi tulla mukaan kirkkoon jne.

    Tämä samahan on koulussa. Jos ei kuulu kirkkoon, ei tarvitse osallistua seurakunnan päivänavauksiin jne. Saa toki, jos haluaa (= vanhemmat antaa luvan). Ev.lut. uskonnon tunnillekin saa tulla, vaikka kuuluisi mihin tahansa muuhun uskontoon tai on kuulumatta (paitsi ortodoksien on pakko mennä omalleen, jos sitä järjestetään).

    Joku parjasi myös seurakuntien aamunavauksia. Eikö ole luonnollista, että koulu tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa? Ei koulu ole irrallaan yhteiskunnasta. Siellä käy esim. järjestöjen edustajia pitämässä oppitunteja, taiteilijoita ja muita vierailijoita. Miksi emme ottaisi vastaan, jos seurakunta ojentaa kätensä? Kuitenkin se yli 80 % kuuluu ev.lut. kirkkoon.

    Kuten joku jo täällä totesikin, uskonnon opetus on nykyään tunnustuksetonta (= ei uskonnonharjoitusta) eli tunneilla ei esim. rukoilla, ainakaan ev.lut. tunneilla. Olen kuullut tosin, että muiden uskontojen tunneilla (myös ortod.) on uskonnonharjoitustakin, vaikkei pitäisi.

    Kerrataan nyt vielä. Perusopetuksen valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa uskonnon opetuksesta todetaan:
    "Opetuksen tavoitteena on
    • perehdyttää omaan uskontoon
    • perehdyttää suomalaiseen katsomusperinteeseen
    • tutustuttaa muihin uskontoihin
    • auttaa ymmärtämään uskontojen kulttuurista ja inhimillistä merkitystä
    • kasvattaa eettisyyteen ja auttaa ymmärtämään uskonnon eettistä ulottuvuutta."
    (tää löytyy Opetushallituksen sivuilta kaikki)

    Mutta minä en pysty käsittämään, mitä pahaa tai moitittavaa noissa tavoitteissa on. Jotakinhan se uskonto merkitsee, jos kuuluu kirkkoon. Kyllä, se on tietoinen valinta. Turha tulla nillittämään, että mutku mä en usko. Ihan sama mulle. Eroa kirkosta, jos et tykkää.

    Opettajana en voi sivuuttaa yleissivistyksen kannalta kristillisen uskonnon, katolisen kirkon, sen vastustamisen, Martti Lutherin ja uskonpuhdistuksen merkitystä. Sekä yleinen historia että taidehistoria kytkeytyvät niihin erittäin tiukasti. Myös yhteiskuntamme rakentuu kristillisen perinteen varaan (esim. juhlapyhät, eiks oo kivaa, että saa arkipyhinä vapaata, vaikkei kuuluiskaan kirkkoon?). Lainsäädäntömme lähtee kristillisen etiikan periaatteista (esim. yhdenvertaisuus, jonka tosin myös humanistit ovat "omineet"). Tätä on paha kiistää.

    Meillä on uskonnonvapaus. Jokainen saa valita. Ei oo pakko, jos ei taho.

    Terv. Äikänope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyy sanoa että suomalainen ateismi on melko pinnallista, rusinat pullasta -meininkiä. Musta on ihan ok jos ei halua kuulua kirkkoon tai vastaavasti haluaa, mutta oltaisiin sitten edes johdonmukaisia. Useimpien "ateistien" todellinen ateismi on sitä ettei haluta maksaa kirkollisveroa ja on muutenkin "ihan sama" kuuluuko kirkkoon vai ei. Silti kirkkohäät pitää saada (siksi kirkosta erotaankin vasta häiden jälkeen), kirkollinen hautaansiunaaminen (jos omaiset haluavat), hautapaikka kirkolliselta hautausmaalta ja ennen kaikkea kaikki kirkolliset pyhät ovat itsestäänselvyys.

      Tänä päivänä yhteiskuntamme on hyvin maallistunut, mutta vielä 100 vuotta sitten tilanne oli toinen. Kirkko on ollut tärkein instituutio joka on huolehtinut heikoimmista ja tarjonnut lohtua erityisesti varattomille, joita tässäkin maassa on piisannut. Niin, nyt ajat ovat toiset, kaikilla menee paremmin, kirkkoa ei enää tarvita oikeastaan mihinkään. Eduista, kuten ylimääräisistä vapaista pidetään kuitenkin tiukasti kiinni.

      Poista
  10. Ai niin, unohdin sanoa, että maailma muuttuu, Eskoseni.

    Jos ei ole käynyt koulua tai ollut siellä töissä viimeisimmän opetussuunnitelmauudistuksen (03 - 04) jälkeen, ei tiedä nykytilanteesta. Niin se vain on. Ne omat kokemukset sieltä 80-luvulta ei siis enää pidä paikkaansa.

    Terv. Äikänope

    VastaaPoista
  11. Äikänope puhuu asiaa joka rivillä.

    Ja tuosta rusinat pullasta -meiningistä: kuuntelin taannoin vierestä, kun muutama äiti keskusteli nimiäisten järjestämisestä ja siitä, etteivät halua liittää lapsiaan kirkon jäseniksi, kun eivät itse usko sen sanomaan tai ole itsekään kirkon jäseniä. Varsin loogista. Meni muutama viikko, ja samat ihmiset päivittelivät sitä, ettei paikallisen seurakunnan pappi ole antanut heidän (kirkkoon kuulumattomien) "kummien" olla sukulaislapsen ristiäisissä "edes siunaamassa lasta". Olin aika ällistynyt. Että jos nyt on niin ettei kirkon oppeihin usko, eikä ole jäsen, pitäisikö kuitenkin saada osallistua uskonnolliseen rituaaliin juuri silloin kuin itseä huvittaa. Että onhan se törkeää, kun pappi ottaa uskontonsa opetukset ja virkatyönsä ihan tosissaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Liityn kirkkoon, että saan kirkkohäät, koska kirkko on niin kaunis paikka. Pyysimme pappia ettei hirveästi puhuisi vihkimisen aikana jeesuksesta" -tapaukset jaksavat hämmästyttää. Syytän tässä kohtaa rusinat pullasta -mentaliteetin lisäksi myös ihmisten mielikuvituksen puutetta.

      Poista
    2. Kyllä, kirkkoon kuulumattomien (tai siis kirkosta aikuisiällä eronneiden) tuntuu olevan hyvin vaikea muistaa, että lapsen kastejuhla on _kristillinen_ tapahtuma. Samoin kummius on osa tätä kristillistä sakramenttia. SIksi kirkkoon kuulumaton ei vaan mitenkään voi olla kummi kastetulle lapselle, ja vastaavasti kastamattomalla lapsella ei oikeasti voi olla kummeja. Tottahan kirkkoon kuulumattomalla lapsella saa ja pitääkin olla tärkeitä läheisiä aikuisia (vrt. kummi), mutta heille pitäisi vaan yleisesti keksiä joku toinen termi, niin hitaammatkin ateistiäidit alkaisivat ymmärtää kummin ja kastejuhlan kristillisen ulottuvuuden.

      Poista
    3. Vähän aiheen vierestä, mutta kyllä kummi-sanaa käytetään nykyään aika paljon myös kristillisen viitekehyksen ulkopuolella, esim. ekaluokkalaisilla on koulussa isompia oppilaita kummioppilaina ja hyväntekeväisyysjärjestöillä on kummilapsitoimintaa jolla ei ole mitään tekemistä kristillisen kasvatuksen kanssa. Eli suomen kielessä kummi-sanan merkitys on monipuolistunut tarkoittamaan myös yleisesti lasta/nuorta auttavaa/ohjaavaa/sponsoroivaa henkilöä. Ihan yhtälailla sanoja synti tai sielu käytetään muussa merkityksessä kuin kristinuskon määrittelemässä. Tästä syystä mielestäni myös kirkkoon kuulumattomat voivat ihan vapaasti käyttää sanaa kummi. Muuten olen samaa mieltä siitä, että kastejuhlan kristillinen sisältö menee monilta ihan ohi ja tilaisuutta pidetään vain "nimen julkistamisena" tms.

      Poista
  12. Mun vanhemmat on ateisteja eikä mua ole kastettu enkä ole käynyt rippikoulua. Silti mulla menee elämässä tosi hyvin, oon saanut kaiken mitä oon toivonut ja enemmän, onnellinen oon niin että halkean, kummilapsikin on (tosin olen haltijakummi, kun en saa olla oikea, koska kirkon säännöt) enkä naimisiin aio. Minun parisuhdettani ei muuta huonommaksi tai paremmaksi tahtomisen sanominen papin edessä. Omaisuudenjaot voi hoitaa paperilla muutenkin.

    Lapsena ihmettelin, miksi mun isä oli niin vihainen kun olin koulussa joutunut osallistumaan kristillisiin tilaisuuksiin (pappi kävi laulamassa jeesuslauluja / lähetystyöntekijät kertomassa tekemisistään / tms, reksi oli elinvoimaisesti uskonnollinen eikä varmaan edes osannut ajatella, että ketään haittaisi niiden jeesuslaulujen ym kuunteleminen) ja yläasteaikaan sitten tiesinkin jo itse jättäytyä niiltä tunneilta pois. Kirkkoon olisin halunnut, koska kaikki muutkin meni ja siellä olisi saanut laulaa. o_O
    ET:n opetusta en saanut, koska olin pienen paikkakunnan ainoa uskonnoton, mutta vapautuksen uskonnontunneista. Lukiossa ET:n tunneilla olinkin sitten vähän pihalla, kun ei ollut sitä pienintäkään yleissivistävää tietoa yhtään mistään uskonnosta, ja oli vähän kiinni ottaminen opiskelutovereihin.

    Summa summarum tää punaista lankaa kaipaava kannanotto uskonasioihin; jo kahekskytluvulla olisin kaivannut sitä kaikkia uskontoja valottavaa ainetta. Täällä vähän tuntuu osa keskustelevan aidasta ja osa aidan seipäistä, kun pointti tosiaan vissiin olis se, että tasa-arvoisesti kaikkia maailmoja lapsille avattaisiin, tai sitten ei niistä mitään. Että ei oletettaisi, että se mitä 80 prosenttia tekee, automaattisesti kuuluu kaikkien muidenkin elämään. Kun kerta on vapaus valita. Eikä sillä vapaalla valinnalla edes satuteta ketään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä muistuikin mieleeni, kuinka uskonnottoman tuttavaperheen teini-ikäinen tytär ihmetteli joulun alla, miksi meillä on ikkunalla neljän kynttilän kynttelikkö, jossa vain osaa kynttilöistä oli poltettu.

      Poista
  13. Uskon asiat. Mielipiteitä ja tunteita herättävä aihe.

    Henk. koht. en ihan aina jaksa ymmärtää tuota uskontoon liittyvien asioiden kauheaa välttelyä. Kristinusko on iso osa meidän kulttuuria ja historiaa, ristilippuja myöden, vaikka uskonto ei tämän kulttuurin ihmisille niin iso asia enää olekaan kuin vaikka esim. muslimimaissa. Mun mielestä on ihan ok, että kristinuskoon liittyvät asiat pidetään edes jossain määrin näkyvillä ihmisten ympärillä, ja että ihmiset "törmäävät" niihin muutenkin kuin vain tiettyjen itse määriteltyjen speksien mukaisesti. Kenenkään ei pitäisi saada traumoja siitä, että käy satunnaisesti kirkossa tai kuulee papin puhuvan jossain. Vaikka ne ei enää ole kaikkien yhteistä arkipäivää, niin ne kuitenkin on edelleen tämän kulttuurin arkipäivää.

    Sitä paitsi tähän kulttuuriin kuuluu pajon muutakin, mitä ihmisten vaan täytyy silloin tällöin sietää juuri siksi että asiat ovat osa kulttuuria tai historiaa, niin miksi ihmeessä melkoisen harmittomista uskontoon liittyvistä asioista (joululaulut, suvivirsi, kirkko, enkelit...) tehdään niin iso numero?

    Ja mitä tulee noihin oppiaineisiin, niin miksei koulussa voisi opettaa sekä uskontoja, että elämänkatsomusta? Jos edes koulussa ei saa opettaa oman kulttuurimme uskontoon kuuluvia asioita, niin alkaa jo edes yleissivistykseen kuuluvien asioiden tietäminen olla kyseenalaista, jos sen lisäksi kaikki muutkin uskonnon kanssa kohtaamiset halutaan poistaa...

    Ps. En ole millään tavalla uskonnollinen ja itsekin kuulun kirkkoon lähinnä tavan vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin on. Kiinnostavaa keskeustelua täällä! En mä saa traumoja siitä, että näen kirkon tai juttelen papin kanssa sukulaisen rippijuhlissa.

      Ehdottomasti samaa mieltä sun kanssa siitä, että et:n ja uskontoaineet voisi vetää yhteen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ilman omaa opetussuunnitelmaa eri uskonyhteisöjen jäsenille.

      Poista
  14. "Rusinat pullasta"-meno on kyllä vähän kummaa, mutta toisaalta voin ymmärtää sen, sillä kristilliset perinteet ovat korvanneet aiemmat lähes kokonaan, ja jos ei halua kaikista perinteistä luopua, niin monelle jäljellä on vaihtoehtona vain ne kristilliset. Ehkä Suomessa ollaan nyt kristinuskon suhteen samanlaisessa saumakohdassa kuin parisataa vuotta sitten oltiin kristinuskoa edeltäneen kansanuskon ja kristinuskon välillä: joitakin vanhoja tapoja ja uskomuksia noudatettiin paikoin edelleen, vaikka muuten oltiin kristittyjä. Nyt vain noudatetaan joitakin kristillisiä perinteitä ja tapoja edelleen, vaikka muuten ollaankin jotain muuta (ateisteja?). Uskonto ja sen rituaalit on kuitenkin (noin niin kuin historiallisessa perspektiivissä) lakanneet olemasta erittäin keskeinen osa ihmisten ja yhteisöjen elämää todella lyhyt aika sitten.

    Kaikki ei tietysti kaipaakaan perinteitä, ja sekin on ihan fine, mutta onko muilla oikeutta syyllistää niitä, jotka ovat niitä perinteitä vailla? Jos suvun naiset on suoraan alenevassa polvessa vihitty viimeiset 150 vuotta samassa paikassa ja se sattuu olemaan kirkko, niin jättäiskö sen itse tekemättä vain, koska ei nyt ihan varsinaisesti usko jumalaan? Kysymyksenasettelu voi tuntua vähän keinotekoiselta, mutta tämmöiseen eräskin tuttuni joutui omalla kohdallaan vastaamaan. Meni sitten naimisiin siellä kirkossa, koska koki perinteen jatkumisen itselleen tärkeämmäksi asiaksi kuin jumalan olemassaoloa koskevat epäilyksensä. Kieltämättä tässä yhteydessä perinne oli ehkä paljon painokkaampi kuin monella muulla, halusin tällä esimerkillä vain osoittaa että on ihmisiä, joille ihan muut asiat kuin se oma usko jumalaan on juttuja, joita edes pohditaan vakavasti näissä tilanteissa.

    VastaaPoista
  15. Ah, tätä on tullut kelattua. Emme kuulu kirkkoon, mutta ateisteiksi en meitä määrittelisi, kun vastustuksemme koskee enemmänkin kirkkoa instituutiona kuin uskontoja.

    Uskonto vaikuttaa kulttuuriin niin monella tasolla, että joka kerta hämmästyy, kun asiaa ryhtyy miettimään. Juhlapyhien lisäksi on lukemattomia muita ilmiöitä, sanontoja, toimintatapoja ynnä muuta (protestanttinen etiikka jaksaa ihmetyttää), jotka pohjautuvat luterilaisuuteen tai sitä edeltäviin pakanallisiin maailmankatsomuksiin. Ympäröivän maailman ymmärtämiseen tarvitaan medialukutaidon lisäksi myös kulttuurinlukutaitoa ja tässä uskontojen tunteminen on aika olennaisessa roolissa.

    En haluaisi, että lapsemme missään nimessä jäisi uskonnottamana kaiken tämän tiedon ulkopuolelle. Joten olisi loistavaa, jos hän pääsisi tutustumaan lähikirkkoon tai moskeijaan päiväkodin tai koulun retkellä. Ja jos pitää valita entisenlaisen uskonnonopetuksen ja ET:n välillä, valitsen uskonnon. Lapsi päättää aikanaan itse, mihin uskoo, mutta en halua hänen jäävän pimentoon.

    VastaaPoista
  16. Kuntien ja valtion yleensä tulisi tosiaan yrittää siirtää nämä kerhotoiminnat sun muut pois uskonnollisilta tahoilta ja oman neutraalin ohjauksen alaisiksi. Ei sitä tosiaan millään "ei siellä rukoilla/ei siellä ole pakko rukoilla" -lausahduksilla neutraaliksi tehdä.

    Itse olin koulussa 90-luvulla ja tosiaan oli tunnustuksellista ja kirkon aamunavaus oli joka perjantai. Riparille pakotettiin ja sen jälkeen lukiossa en saanut vanhemmilta vapautusta uskonnosta, kun eivät suostuneet minun kirkosta eroamiseen, joten suoritin 2/3 pakollisesta uskonnon kurssista tutkielmalla tunneille osallistumisen sijaan. Itsekin olen et-opetuksen yleisyyden kannalla: jos vanhemmista tuntuu että haluaa omaa uskontoaan lapsille opettaa, miksei sitä voi tehdä omalla ajalla ja antaa nykyiset uskonnon tunnit et:lle lasten yleistiedolliselle kasvatukselle? Ja miksi lapsille pitää opettaa epäsuorasti, että on OK erotella ihmisiä toisistaan heidän vanhempiensa/itsensä uskonnon perusteella? Ja hyvinhän sen kristinuskon merkittävyyden länsimaiseen kulttuurin voi käydä läpi objektiivisesti historian tunnilla, ei se mikään "joko uskontotunnit tai tietämättömyys" -tilanne ole.

    Mitä muuten lasten "sisäsyntyiseen taipumukseen uskoa jumaliin" tulee, he uskovat myös joulupukkiin. Ero on siinä, että kun he hoksaavat pukin olevan satua, aikuiset eivät jatka sen uskon pönkittämistä, toisin kuin uskontojen kohdalla.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?