Facebook-kavereideni keskuudessa kiersi tällä viikolla kiertokirje. Siinä pyydettiin muistelemaan, mitä tapahtui ikävuonna XX ja kertomaan,...

Hyvä elämä on ihan tässä näin

15.2.13 Satu Kommentteja: 11

Facebook-kavereideni keskuudessa kiersi tällä viikolla kiertokirje. Siinä pyydettiin muistelemaan, mitä tapahtui ikävuonna XX ja kertomaan, millaista elämä on nyt. Sain entiseltä opiskelukaveriltani iän 23. En yleensä jaksa vastailla kiertokirjeisiin, mutta tähän vastasin. Jäin nimittäin miettimään sitä, että miten onnellinen voikaan olla se, jonka ei tarvitse haaveilla menneistä "elämän parhaista vuosista" tai pohtia sitä, että "sitten on paremmin, kunhan ensin..." Hyvä elämä on just nyt tässä. Jos törmäisin kadulla itseeni kymmenen vuotta sitten, sanoisin sille, että älä pimu stressaa. Sä oot hyvä tyyppi ja kaikki menee loppujen lopuksi ihan hyvin.

Minä, 23.
- Söin proteiinilisiä ja nostin penkistä oman painoni verran.
- Olin huonossa parisuhteessa, joka vei voimat. (Myös siltä toiselta osapuolelta, veikkaisin.)
- Lähdin vaihto-oppilaaksi Islantiin: maistoin mätää hainlihaa, näin Björkin kerran baarissa ja pääsin ministerien ja pressan kanssa viinikutsuille.
- Pääsin päätoimittajaksi yhden ylioppilaskunnan lehteen, löysin Amnestylle ja Naisasialiitto Unioniin. Sain kaikista noista paikoista elinikäisiä ystäviä. 
- Mietin usein, että olenkohan tarpeeksi hyvä tässä, mitä nyt teen. Tuntuisikohan paremmalta, jos tekisinkin jotain muuta? Olin helvetinmoinen sekahedelmäkeitto: bodari-feministi-aktivisti-kauppakorkeakoulunopiskelija, joka kävi viikonloppuisin keräämässä nimiä  Amnestyn vetoomuksiin Venäjällä tapahtuvia ihmisoikeusloukkauksia vastaan ja maanantai-iltaisin opiskelemassa kreikkaa kansanopistolla. Tunsin silti olevani koko ajan vähän vajaa ja vailla jotain. 

Mun elämä. Milloin siitä tuli näin hirveän ihana.
Minä, 33.
- En jaksa enää edes punnertaa.
- Mulla on maailman paras mies ja maailman paras kersa, joka maistettuaan mätää hainlihaa päiväkodissa pyysi sitä lisää.
- En ehdi käydä enää baareissa, mutta lenkkipolkuni kulkee Björkin talon ohi.
- Saan edelleen kirjoittaa työssäni ja mulla on edelleen ne upeat elinikäiset ystävät ja monta uutta ihanaa lisää.
- Olen muuttunut katuaktivistista kuukausilahjoittajaksi. Muistan vieläkin, mitä munakas tarkoittaa kreikaiksi. (Isoa p*llua.) Tätä en tosin oppinut siellä kansanopistossa.
- Olen edelleen rypälepommi, mutta enää en mieti, olenko tarpeeksi hyvä siinä, mitä teen. Mä vaan teen ja nautin siitä, mitä teen. Kuppini on niin täynnä, että yli läikkyy. 

Tässä nykymenossa on vain yksi huono puoli. Jos tämä trendi jatkuu samansuuntaisena, kuolen onnellisuudesta ennen eläkeikää. Olisi sitten Jukka Rantalallakin yksi huoli vähemmän.

11 kommenttia:

  1. Voi kun sä taas kirjotat mahtavasti. Onnea onnellisuudelle! Jäin miettimään omaa suhtautumista elämään, onneen jne (what is the answer to life, the universe and everything?) - kaikenlaista oon kokenut, nuorempana sanoin etten aio katua mitään - sanotaan nyt että lähes mitään en kadu, ja monella tapaa osaan nauttia elämästä ja asioista paremmin nyt (29 v.) kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Silti niitä epävarmuuksia on paljon vieläkin, enkä aina osaa todellakaan nauttia tästä hetkestä vaikka yritän muistutella että pitäis - varmaan tällekin ajalle vielä jonain päivänä hymyilee. Äskettäin jostain luin että nelikymppisenä monet elää elämänsä parasta aikaa, sitä odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellinen keski-ikä! <3
      Eihän ne epävarmuudet tietenkään tähän lopu, koska moni asia voi olla hetkessä ohi. Kuten mitä jos saan syövän? Entä jos lapsi jää auton alle? Jos meidän talo palaa? Tai meteoriitti iskee päähän kadulla? Täytyy vaan yrittää mehustella onnella enkä noilla kauhuskenaarioilla. On siinä tällä luonteella yrittämistä joskus.

      Poista
  2. Mahtava kirjoitus! Kippis onnelle ja viikonlopulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jennijee ja kippis sinnekin!

      Poista
  3. Hyvä on tullut oikeaan osoitteeseen ♥

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että menee hyvin. Omasta näkövinkkelistäni pieni muistutus olisi kuitenkin paikallaan. Nimittäin, ettei kaikilla mene hyvin. Sen lisäksi, että olet onnellinen olet hemmetin onnekas. Tunnustan toki, että osa onnesta on kiinni itsestä, mutta on siinä paljon myös silkkaa sattumaa. Olette terveitä. Teillä on töitä. Sait lapsen yllärinä, etkä yrittämisen tai helvetillisten hoitojen tuloksena. Ette ole ostaneet hometaloa. Onnenlahjat eivät käy tasan, niinhän sitä sanotaan. Minä maksaisin mitä vain, että saisin elää hetken, vaikka tunnin omassa menneisyydessäni vuonna 2003. Se huolettomuus. Se rakkaus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan: onnellisuus ei todellakaan ole vain itsestä kiinni. Kyllä onnella ja sattumalla tai miksi ikinä sitä kutsuukaan, on iso merkitys.

      Lapsi voi kuolla. Joku läheinen voi kuolla onnettomuuteen. On itsemurhia. Voi tulla vakava sairaus. Talo voi palaa. Mieli voi hajota. Perhe voi hajota. Olen nähnyt ja kokenut kaikki nuo edellämainitut aika läheltä ja osan moneenkin kertaan. Tiedän, että kaikki mikä on nyt hyvin voi olla hetkessä ohi. Ihan kenellä tahansa.

      Poista
  5. Rupesin yhtäkkiä laskemaan, ettei vain oltu yhtä aikaa Islannissa vaihdossa... Olin 2004 syksyn ja muistaakseni mukana oli noin 7 suomalaista. Itse vain en ollut heidän kanssa tekemisissä, vaan hengailin islantilaisten kanssa. Björkiä en nähnyt, mut olin mukana syömiskisassa (skyr,kuiva kala, lakritsi ja musta kuolemaa). Hävisin saksalaisille. :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?