Paluu menneisyyteen

Katsoin viimeksi televisiota omassa kodissa vuonna 2006.  Laatikon karttamisen takana ei ole sen kummempaa ideologista syytä. Päinvastoin. Rakastan elokuvia ja televisiosarjoja - Sopranos, Sinkkuelämää, Shield, Law&Order, NYBD Blue, Prison Break... Ahmin amerikkalaisia televisiosarjoja vain, jos saan nauttia ne tuotantokausittain. Mikään ei ole yksinäisenä iltapäivänä siistimpää kuin linnoittautua kotisohvalle mozzarellapitsan, kevytkokiksen ja irtokarkkisäkin kanssa ja katsoa viisi tuntia putkeen Andy Sipowiczia. Love.

Täältä saa myös VHS-kasetteja.

Television hankkimattajättämispäätös tehtiin aikanaan ihan käytännön syistä. Leffoja ja tv-sarjasessioita varten toimii kombo projektori & Ikean pimennysverho. Nopeaan hätään muumit ja myyrän voi hakea Youtubesta vaikka kännykällä. Uutiset luemme netistä. Sitä paitsi jos meillä olisi televisio, nakkaisin sen päälle, vaikka en aikoisikaan katsoa mitään erityistä. Sitten jämähtäisin kasvattamaan sammalta sohvalle.

Mutta nyt tulee se dinosaurustunnustus. Olen heikkona videovuokraamoihin. Kannan leffat ja tv-sarjat kotiin kolmen euron vuorkausivuokraa vastaan dvd-bokseissa. Olen pirun onnekas, että Reykjavíkin paras leffakokoelma sijaitsee sadan metrin päässä kotimme ulko-ovelta. Päävideovuokraamosta (Aðalvídeoleigan) saa mitä tahansa James Bondista Russ Meyeriin ja Superflyhin. Viimeksi mainittua tosin vain vhs-kasetilla. Videvuokraamon omistaja on mainio mies. Hän myhäilee tisin takana, iskee tilaukset sisään maailman vanhimpaan pöytätietokoneeseen ja ollessaan maistissa hän kertoo hauskoja juttuja (eli aika usein). Joka kerta - kännissä tai ei - hän toivottaa jokaiselle asiakkaalle erikseen hyvää elokuvailtaa. Väitän, että setä on saletisti parempi käyttöliittymä kuin joku Netflix.

Tunnisteet: ,