Minusta tulee islantilainen

Pian on kaksi passia. (Kuva: Þjóðskrá)

Mua on alkanut viimeisen vuoden aikana oikein olan takaa kyrpiä  se, että en ole asuinmaani täysivaltainen jäsen. Ostan sähkön paikalliselta firmalta, maksan paikalliselle pankille sikamaisen korkeita asuntolainan korkoja, luen paikallisia lehtiä, opettelen kieltä ja ostan kulttuuripalveluja. Maksan tänne veroja. Mutta en saa äänestää parlamenttivaaleissa, pressanvaaleissa tai kansanäänestyksissä. En oikein tykkää ajatuksesta, että maksan laskua, jonka sisältöön en pääse itse vaikuttamaan.

Niinpä päätin, että minusta tulee Islannin kansalainen. Laki edellyttää Pohjoismaiden kansalaiselta muun muassa seuraavaa:

- Tyyppi on asunut Islannissa neljä vuotta.
- Jos tyyppi on naimisissa islantilaisen tyypin kanssa, riittää kolmen vuoden asuminen.
- Tyypillä on hyvä maine.
- Tyyppi läpäisee kielitestin.
- Tyyppiä ei ole tuomittu vankeuteen.

Jos pysyn vielä muutaman kuukauden avioliitossa, vältän vankilatuomiot ja käyttäydyn siveellisesti, pääsen äänestyskoppiin ja kersan kanssa kansallisuuspelissä tasan. Nyt malttia, nainen!