Kun kyyhkyset katosivat

Aika perverssiä, että kirjoitin ja edasin viime vuonna useamman suomenkielisen kirjan mitä ehdin itse lukea. Tänä vuonna siihen on tultava muutos. Olen nimittäin huomannut, että samalla tavoin kuin hyvä fyysinen kunto pitää vitutuksen poissa, kirjojen lukeminen estää tyhmistymistä. Kyllä aikaa on. Sitä pitää vain osata järjestää.

Kuka olet ja kenen asioilla liikut? Kirjan kansikuva on nerokas. 
Sain joululahjaksi Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat. Voi luoja, miten hyvä kirja tämä onkaan! Onhan se vähän vaikea, kuten Hesarissa peloteltiin. Siinähän se juju kuitenkin on. Se on niin hankala, että sitä on pakko lukea hitaasti, ajatellen ja paljon kerrallaan. Koska tarina on niin hyvä, henkilöhahmot niin moniulotteisia ja historiallinen tausta antaa tarinaan älyttömän laajan perspektiivin, kirja voi olla hidaslukuinen, vaikeakin. 

Kirjan kaava oli sama mikä Puhdistuksessakin: jännittävän juonen ja rajuja tunteita herättävien henkilöhahmojen kautta avautui vähän tavallisuudesta poikkeava ikkuna yhteen historian aikakauteen ja sen tapahtumiin. 

On suoraselkäinen, aatteensa mukaan elävä mies ja hänen hämärissä olosuhteissa kuollut vaimonsa (tämä käy ilmi jo ensimmäisillä sivuilla), liero takinkääntäjä ja historian uusiksikirjoittaja, joka ei välitä mistään muusta kuin omasta menestyksestään. Lisäksi on nainen, joka yrittää selvitä välillä natsisaksalaisten, välillä kommunistien puristuksessa. 

Kirjassa ei ole yhtä pahaa ryhmää tai pahaa kansallisuutta. Pahuus on ihmisissä. Kyyhkysissä terrorisoivat vuorollaan niin natsit kuin kommunistitkin. On ihan sama, kiipeääkö ihminen pahasti yli vasemmalta vai oikealta puolelta: pääteasema on kuitenkin aina sama persereikä.

Tunnisteet: