Mitä jos pyytäisit vaikka anteeksi?

Voi muna, mutta mulla menee hermo ihmisiin, jotka eivät myönnä omia virheitään. Olen joutunut viime aikoina tekemisiin muutaman huolinta- ja logistiikka-alan yrityksen kanssa, jotka hukkailevat paketteja,  kusevat aikataulut ja kaiken ammoniakkihöyryn päälle vielä laskuttavat niin sanotuista palveluistaan.

Näissä firmoissa kukaan ei myönnä tehneensä virhettä, vaan se kätevästi ulkoistetaan asiakkaan niskoille. Kun ei me saatu näitä tietoja ajoissa. Te ette kertoneet meille, että piti tehdä X. No ette kai vittu tienneet, jos ette lue sähköpostejanne, vastaa puhelimeen, ja teidän prosessit ovat enemmän solmussa kuin kastemato multakökkäreessä!!!

Kun olen tehnyt virheen - ja olen tehnytkin ja aika helvetin monta - se vituttaa aivan sairrrraasti. Olo kuitenkin kevenee, kun hyppää pää edellä kylmään veteen ja myöntää mokansa. Hei, it was me. Tämä oli mun vastuulla. Mun moka. Anna mä yritän korjaa tämän jotenkin. 
Thinker
Hmm. Tulikohan mokattua?

Mikä siinä virheiden myöntämisessä niin kamalasti pelottaa? Jos ei koskaan kaadu, ei koskaan mitään opikaan. Sitä paitsi virheiden myöntäminen niin kotona kuin myös työpaikalla lisää uskottavuutta ja luotettavuutta. Kyllä mä ainakin luotan siihen Kekeen enemmän, joka kertoi että vituiks meni tää sovellus, mutta nyt se on korjattu, kuin siihen Petteriin, joka sammutti valot ja jätti muut raapimaan päätään ja kelaamaan, että mikä helvetin system error.

Mulla on ekselissä lista firmoista, jotka ovat mokanneet myöntämättä virheitään. Lisäsin nuo paketinkantajat sinne listan jatkoksi. Näiltä tyypeiltä en osta enää koskaan yhtään mitään.

Joillekin tää epäonnistumisen päivä pitäisi säätää pakolliseksi.








Kuva: Flickr/dSeneste.dk

Tunnisteet: