Jouduin joku aikaa sitten osallistumaan edustusillalliselle. Huoh. Tai siis jee. Rakastan hyvää ruokaa ja hyviä viinejä, eikä kummastakaan ...

Rouvia hermoromahduksen partaalla

23.9.12 Satu Kommentteja: 14

Jouduin joku aikaa sitten osallistumaan edustusillalliselle. Huoh. Tai siis jee. Rakastan hyvää ruokaa ja hyviä viinejä, eikä kummastakaan ole pulaa hyvillä dinnereillä. Tylsin puoli näissä illallismuodollisuuksissa on usein se pöytäseura. Mistä puhua neljä tuntia, kun jäykistelevällä jengillä ei ole juuri mitään yhteistä? Ihmisten kehitellessä väkinäisiä puheenaiheita haarukoita kolistellessaan tekisi mieli pieraista. Ihan vain katsoa, että vapauttaisiko se tunnelmaa.

Islannissa on satoja sanoja säätiloille, mutta ei niidenkään avulla saa small talkia venytettyä neljään tuntiin. Harrastuksistakaan - yksi golfaa, toinen käy tankotanssissa ja kolmas kiipeilee everestillä - ei synny syvällistä keskustelua. On vähän hankalaa alkaa kehittää meheviä juoruja kenestäkään kolmannesta, koska joku pöytäseurueesta on sille kuitenkin sukua. Huoh. No, puhe ajautui lapsiin.

Aikansa kepillä jäätä koputeltuaan pöytäseurue pääsi yksimielisyyteen siitä, että naiset muuttuvat lapsen saatuaan pelokkaiksi.



Naiset ajavat autolla varovaisemmin, lopettavat vähänkään vaaralliset harrastukset ja miettivät lentokoneessa, miten lapsille käy jos tää rojahtaa Atlanttiin ja kaikki kuolevat. Miehillä tälläistä varovaistumista ei kuulemma tapahdu. Naisten biologia sanelee. Tunsin itseni alieniksi tässä keskustelussa. En minä pelkää yhtään sen enempää nyt kuin kolme vuotta sitten. Aloin miettiä, että olenko tunnevammainen teini, joka ei vieläkään sisäistä olevansa mutsi. Vai olenko vain kylmän rauhallinen? Tai sitten olen ollut pieni paniikki perseen alla koko elämäni - täydestä saavista kun ei tule täydempää, vaikka annostelisi miten isolla kauhalla. Pelkokerroin on koko ajan punaisella.

I dunno. Mutta sen tiedän, että on helvetin siistä, että mieheni ei ole suurlähettiläs. Ettei näitä puheenaiheita joudu kestämään ihan joka viikonloppu.

14 kommenttia:

  1. Mua ei jotenkin lainkaan huoleta, etteivätkö lapset pärjäisi jos mulle kävisi huonosti. Onhan niillä oikein pätevä isä ja muitakin läheisiä ihmisiä. Se, etten näkisi lasten kasvavan, on kamala ajatus mut en tiedä, olenko sen varovaisempi kuin ennenkään. Ainahan mä oon ollu vähän nynny. :)
    Sen sijaan miehen hengestä kannan suurempaa huolta kuin aikasemmin. Hermoilen enemmän kaikkia moottoripyöräilysuunnitelmia ja sukellusreissuja. Johtuuko se sit iästä vai lapsista vai molemmista, en tiiä. Onneksi se ei oo mikään hävittäjälentäjä tai palomies (tai vuoristo-opas hehe) niin ei tarvitse ihan päivittäin panikoida.

    VastaaPoista
  2. No höh, sä voisit sitten ruveta pitämään ihan sikakiinnostavaa blogia nimeltä Suurlähettilään vaimo ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toi ois niin helmee! Vois kehitellä muutamat noottikriisit päiviensä iloksi.

      Poista
  3. Mä epäilen kyseessä olevan juuri tuon "ei täydestä saavista saa enää täydempää"

    Mites se päiväkodissa epäilty täi-episodi menikään...? ;-)

    VastaaPoista
  4. Mä tunnustan olevani nykyään pelokkaampi; pelkään että miehelle käy jotain ja sit mä en selviä. Siis mä oon niin lyhytpinnainen omaan napaan tuijottelija, että tuun sekopääks, jos joudun liian pitkään oleen lapsen kanssa kaksin. Eli jos miehelle sattuis jotain ni oisin alta aika yksikön jossain parantolassa. Onneks kersalla on kuitenkin super-mummu, että tuskin senkään kovin huonosti kävis. Tämä lieventää paniikkia vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun täällä on noussut esiin tämä "jos miehelle sattuisi jotain", niin tunnustan kyllä itsekin kelailevan välillä samaa asiaa. Etenkin kun pari kertaa on tullut soitto tuntemattomasta numerosta. "Me täällä odotellaan noita paareja mutta täällä on kaikki kuitenkin ihan ookoo." Jepjep.

      Poista
  5. "Miehillä tällaista varovaistumista ei tapahdu." Arvon rouvat eivät liene koskaan kuulleet/lukeneet John Irvingin ajatuksia siitä, kuinka hän tajusi vasta lapsensa syntymän jälkeen, mitä pelko todella on. Että ottaa päähän aina nämä "naisten biologia" -jutut. En ihan usko, että Irving olisi poikkeus, joka vahvistaa säännön, muuten kuin siinä mielessä, että kehtaa puhua asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muakin! Mutta pidin sit suuni kiinni, koska mokasin jo alkupalan aikana dissaamalla tankotanssia. Mun tuurilla yksi matameista tunnustautui innokkaaksi tankotanssinharrastajaksi. Join sit vaan viiniä loppuillan ja nyökkäilin hyväksyvästi :D

      Poista
  6. Yhdyn edelläkirjoittajan sanoihin siitä "ettei tiedä mitä pelko on ennen lapsen syntymää" ennen lapeseni syntymää olen hurjastellut moottoripyörän kyydissä Rodoksella ilman kypärää enkä koskaan miettinyt mitä kaikkea voisi tapahtua. Nykyään saan ihan paniikkikohtauksen tapaisia kohtauksia , kun ajattelen mitä kaikkea kauheaa voikaan tapahtua. Saa mähdä onko minusta enään lentokoneeseen menijäksi. Viimeksi raskaana ollessani itkin nousun ja laskun ajan ja huusin miehelleni etten halua kuolla...en minä ennen tälläinen ollut. Rakastin lentämistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut toi menee raskaushöyryjen piikkiin eiks vaan :)

      Poista
  7. Maalasin kerran kaksikerroksisen talon mansardikattoa kiipeilyvaljaissa roikkuen seuranani vähäsanainen suomalaismies, jolla on kaksi pientä lasta. Hän sanoi, että a) pelottaa niin helvetisti ja b) tällainen oman henkensä edestä pelkääminen on alkanut vasta lisääntymisen jälkeen.

    Niin että luulisin, että tuollainen oman kuolevaisuuden tajuaminen saattaa olla ihan luonnollista niin naisilla kuin miehilläkin. Mullakaan ei kyllä ole tullut paniikkikohtauksia sanottavammin. Paitsi silloin, kun lapsi oli ihan vastasyntynyt, kaikki pelotti.

    Venni

    VastaaPoista
  8. Mun olisi varmaan parasta hakeutua johonkin terapiaan, koska olen pelkääjä/ahdistuja pahimmasta päästä. En esimerkiksi pysty nauttimaan täysillä vapaasta illasta jos lapset ovat vaikka mummilla hoidossa. Epämääräinen ahdistus vaivaa, kun en tarkkaan tiedä mitä lapsille kuuluu. Tunne on kuin sellainen eläimellinen emon ahdistus pennuistaan.
    Joo. Hoitoon vaan...

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?