Perheellinen nainen asuu Pembassa. Käy safareilla, asuu luksustalossa kauniiden lasten ja komean miehen kanssa, illallispöydässä istuu silmäätekeviä illallisvieraita. Kaikki on niin kovin hyvin. Täydellistä kuvaa häiritsevät silloin tällöin naisen näkökentässä pyörivät valkoisiin vaatteisiin pukeutuneet pahat miehet, jotka halauvat naiselta jotain.
Puoliväliin asti luin kirjaa päivitellen tarinan liian täydellistä kuvaa. Tässä on jotain mätää nyt.
Joko luin liian nopeasti tai liian vähän ajatuksella, mutta en tajunnut jatkuvasti läsnäolevaa vinkkiä - niitä valkopukuisia miehiä! En ymmärtänyt, että ne ovat lääkäreitä. Keksin psykoosin mahdollisuuden vasta silloin, kun tekstistä alkoi nousta esiin selkeästi kirjan alkuosasta erilaisia outoja tarinanpätkiä. Vasta kuvailu narsistimiehestä ja huostaanotetusta tyttölapsesta laski tarinan avainnipun käteeni. Voila! Olen ollut koko tarinan ajan naisen päässä, en hänen kanssaan Pembassa*.
Olen kompastunut ja tullut yllätetyksi muidenkin Alasalmen teosten parissa. Innostun tällaisesta kaatuilemisesta. Tuleekohan näitä lisää?
*) Matkakassa Pembaan on karttunut huimalla 25 eurolla. Ostin nimittäin juuri perheelle lennot Barcelonaan - kaverit menee naimisiin. <3