Olen nollasta sataan sekunnissa -tyyppinen ihminen. Sillä on hyvät puolensa. Saan välillä ihan hervottomasti asioita tapahtumaan viidessä m...

Miksi minun pitää aina ylireagoida?

30.8.12 Satu Kommentteja: 44

Olen nollasta sataan sekunnissa -tyyppinen ihminen. Sillä on hyvät puolensa. Saan välillä ihan hervottomasti asioita tapahtumaan viidessä minuutissa. Joskus ideoita tulvii paperille nopeammin kuin ehtii kirjoittaa. Pyöritän sataa (no okei, kymmentä) projektia yhtäaikaa. Olen oikea supernova!

Sitten on ne huonot puolet. Olen välillä ihan lop-pu. The End. Lokað. Vetoketju tiukalla. Reagoin järjettömän pieniin asioihin järjettömän suurilla panoksilla. Useamman kerran on tullut lähdettyä sammuttamaan kynttilää palomiehen varusteissa.

Supernova muuttui mustaksi aukoksi viimeksi eilen, kun päiväkodista lähetettiin kaikille vanhemmille sähköpostia. "Meillä on syy epäillä täiepidemiaa. Seuratkaa lastenne päänahkoja ja käyttäkää täikampaa päivittäin."

Voi v*ttu! OMG! OMFG! OMFFFFFG. Ei tälläsia viestejä pitäisi saada kesken kiireisen työpäivän.

Fast car

Mies lähti eilen viikoksi jäätikölle töihin. Pakattu reppu selässään se kävi heittämässä meitsin työpaikalle apteekista ostamansa täikamman ja painotti, että et sitten panikoi. "Kampaat pari kertaa, ja annat ipanalle vaikka jäätelöä niin se pysyy paikallaan. Mutta ET PANIKOI."

No tosi helppoa hei. Heti kun mies oli hävinnyt horisonttiin, hain lapsen tarhasta, aloin pyykätä vaatekaappia tyhjäksi, pakastin pehmolelut, siirsin pipot ja tyynyt pakkasjonoon suljettuihin muovipusseihin keittiön lattialle (meillä on tosi pieni pakastin) ja uskottelin kersalle, että sen päässä asuu pieniä mörköjä (lapsi pelkää kamalasti Muumien Mörkö-hahmoa), jotka äidin pitää nyt kammata pois. Saat jäätelöä/keksejä/punaviinä - ihan mitä vaan haluat, jos vaan istut nätisti paikallaan sohvalla.

Vedin itselleni päähän hatun, jota en ole käyttänyt sitten viime talven. Suojasin sohvan pyykkäystä odottavilla lakanoilla. Kostutin ipanan hiukset ja aloin käydä sitä kammalla läpi. Valkoiselle paperille tipahteli kammasta jotain tummaa möhnää. Lappasin muumilautaselle lisää jäätelöä ja jatkoin kampaamista. Siinä taisi päänahka tulla kuorituksi pariin kertaan.

Pesin pyykkiä about kahteen yöllä. Siirsin puhtaita lakanoita kaappiin ja suojasin ne muovilla. Googlasin suomen- ja englanninkielisiä artikkeleja täiden poistotavoista. Kaaduin sänkyyn kolmelta. Aamulla mieheltä oli tullut tekstari, että saitko kamattua ja kai et alkanut panikoida. En vastannut siihen mitään. Keitin täikamman isossa kattilassa ja kaikki muutkin harjat, pinnit ja hiuslenkut, jotka kaivelin kylpyhuoneesta esiin lapsen syödessä päivän ensimmäistä jäätelöannostaan.

Tarhan ovella kerroin lastentarhanopettajalle, että tämän päästä löytyi jotain. Jotain ruskeita klönttejä, jotka muistuttivat kokoon käpristyneitä pieniä leivänmuruja ja paljon valkoista tomua. Ei, ne ruskeat eivät liikkuneet. Ei, en ole varma mitä ne olivat. Joo, kyllä se varmaan mutaakin voi olla. Saattoihan se valkoinen olla hilsettäkin eikä täinmunia.

"Joo ei tässä mitään paniikkia ole. Me kammattiin eilen kaikki lapset läpi, eikä keneltäkään löytynyt mitään. Yhden lapsen isosiskon koulussa oli tavattu täitä, ja halusimme siksi tarkastaa kaikki ipanat varmuuden vuoksi ja laittaa siitä vanhemmille tiedote", kahta lasta käsivarsillaan kiikutteleva lastentarhanope selosti.

Voi herra mun jee. Siis tar-kas-taa. Ei ollut mitään täiepidemiaa. Ainakaan vielä. Aamu näytti heti paljon aurinkoisemmalta. Kävelin kotiin tonni sydämeltä pudonneena.

Ja laitoin pyykkikoneen taas päälle. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

Kuva: Flickr/clooky

44 kommenttia:

  1. Mulla rupeaa aina - siis aina - kutiamaan päästä, kun luenkin sanan täi. Niin nytkin, oletettavasti yli kahdentuhannen kilometrin päässä, ruudun toisella puolella. Tuokaa joku täishampoota, pliis! (Olen töissä, en pääse apteekkiin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan onko mulla kutissut koko keho siitä meilistä lähtien... Hrrr..

      Poista
  2. No nyt sulla on puhdasta tekstiiliä kaapit täynnä :)

    Kun meille tulee tiedote pk:sta tai koulusta täiden esiintymisestä, tarkistan lasten päänahat ihan tavis kammalla ja omin silmin zoomailemalla. Ikinä en oo löytänyt mitään (kopkopkop) enkä kertaakaan edes meinannut ruveta pyykkäys-kuuraus-raivausoperaatioon. En rupea huseeraamaan kodissani jonkun toisen perheen täiongelman vuoksi. En myöskään pyykkää kaikkia vuodevaatteita, mattoja ja lattioita, jos kuulen pk:ssa/koulussa riehuvasta oksennustautiepidemiasta, mutta meillä ei kukaan ykää ;D

    "Et panikoi" -miehes taitaa tuntea sut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, tuntee tosiaankin :) Nimimerkki paniikkinappula pohjassa.

      Poista
  3. Hetkellinen takauma. Vuosia sitten eskarilaisen päästä löytyi täitä, ihan ilman ennakkovaroitusta. Siinä se pellavapää seisoi edessäni ilta-aurinkoa katselemassa kun tajusin, että kutrien seassa onkin jotain ylimääräistä. Paniikkireaktio. Isosisko on vieläkin katkera siitä, että haetutin sen kotiin kesken kouludiscon -ja kertoi pelästyneensä, että suurin piirtein mummi on kuollut. Tai-jotain.
    Viikonlopussa 17 koneellista pyykkiä, arkkupakastimellinen pehmoleluja ja patjojen saunotusta. Täikampoja muistaakseni ainakin viisi, jokaiselle tietysti omansa, ettei mene ainakaan täit sekaisin. Eskariopeille ilmoitus asiasta kesken viikonloppuvapaan, että osaavat olla muita ryhmän pienokaisia heti ovella kamman kanssa vastassa. Syytä sitten olikin. Yllättäen, näillä menetelmillä kertakäsittely kotona riitti.
    No, enää en ehkä panikoisi. Muuten varmaan toimisin juuri samoin =) kuin ekallakin kierroksella.
    Tarttuvat muuten mieluiten puhtaisiin hiuksiin. Koska en kuitenkaan lapsia likapäinä halua pitää, käytämme sitten niitä hoitoaineita. Kun kuulemma muuttavat hiusta sen verran, ettei ole ihan suosikkialusta tulokkaille. Täishamppoilla vain kaiken varalta läträäminen sitä vastoin edesauttaa vastustuskykyisten kantojen muodostumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätin muuten jättää sen täishampoon ostamatta - että sitten kun sitä todella tarvitaan, se toivottavasti myös tehoaa.

      Poista
  4. KÄÄK! TÄIT! Itse olen töissä päiväkodissa ja tunnistan sun äiti-tyypin hyvin. Yksi äiti soitti heti, kun oli saanut samanlaisen ilmoitusviestin sähköpostiinsa itkien ja paniikissa. "ONKO NYT VAAN SITTEN LEIKATTAVA TUKAT MOLEMMILTA POIS?" Melkein teki mieli sanoa, että eiköhän se ois kaikkien kannalta helpompaa ;)
    Mutta joo, kyllä kutisee omakin pää aina, kun täivaroituksia koululaisten kotoa kuulee. Itse en koskaan ole törmännyt täihin, toivon jatkossakin asian olevan näin.
    Mutta odotas vaan kun ne ilmoittelee niistä kihomadoista..! Sitten se vauhti vasta lähteekin kunnolla lapasesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mun nimen kohdalla on saletisti joku hopeless-merkintä ja huutomerkki päiväkodinhoitajan vanhempainrekisterissä. Lastentarhanopettajat ovat elämäni tärkein ammattiryhmä. Että kiitos vaan sullekin :)

      Poista
  5. Just kuule, odottele vaan kihomatoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli meillä jo viime keväänä :D
      Ja silloinkin pyykättiin niin perkeleesti. Seuraavaksi vesirokko ja termiitit. Olen valmis kaikkeen.

      Poista
  6. Suomalaiset ovat aina niin perusteellisia... olen samoilla linjoilla yhden anon (ja sun miehen) kanssa tuolla ylhäällä. Meidän pojilla on muutaman kerran (n. kerran vuodessa) ollut täitä, mutta en ole tehnyt yhtään mitään muuta kuin pannut täishampoon ohjeiden mukaan päähän, ja sitten käynyt tukan täikammalla läpi. Pyyhkeen ja tyynyliinan vaihdan, mutta en ole viitisnyt edes lakanoita vaihtaa ellei ruljanssi ole sattunut lauantaiksi jolloin ne muutenkin vaihdetaan. En ole keittänyt tai pakastanut mitään enkä ryhtynyt pyykkäysoperaatioon. Aina ovat täit hävinneet - eikä pojilla ole koskaan ollut niitä yhtaikaa. Myönnän kyllä että kun ensi kertaa tajusin että poikani päässä oli täitä, itkeä tirautin ennen kuin ryhdyin niitä sieltá poistamaan (miestä nauratti). Kun asuin vielä Suomessa, en tuntenut ketään jolla olisi ollut täitä, koulussa ei koskaan niistä mainittu mitään. Mutta jos minun pitäisi valita että hävitänkö maailmasta täit vai torakat, niin kyllä minä nuo torakat valitsisin... Aaarghhh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Torakat ovat vihollinen numero yksi. Espanjan-vuosien ehdottomasti pahin osuus liittyi epäilemättä näihin rapisevaa ääntä kivilattialla pitäviin kotielukoihin. Hrrr.

      Poista
  7. No okei, sä oot ehkä vähän hullu :D

    VastaaPoista
  8. Ai saatana (hups!), että mua nauratti. Tää oli niin hulvaton avautuminen, että voin vain kuvitella 'paniikin' sieluni silmin. Ei siinä mitään, ei ne täit ole kivoin asia, mutta ei ehkä ihan noin kamaliakaan.

    Mutta kiitos, perjantai pelastettu. Ja onneksi sitten ei täitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onneksi ei - vielä. Kampaaminen jatkukoon.

      Poista
  9. Hyvä että reaktio Paniikki peruttu -ilmoitukseen oli helpotus! Mua olisi kyllä saattanut vähän v*tuttaa noin suuri vaivannäkö, jos sen turhuus olisi käynyt ilmi tuolla tavalla ("me nyt varmuuden vuoksi vähän varoiteltiin, ei tässä mitään hätää oikeasti oo koskaan ollutkaan"). Tiettykään täiltä välttyminen ei harmittaisi, mutta vähän se kyllä nyppisi jos olisin lähtenyt leikkaamaan silkkipaperia puutarhasaksilla :)

    Mutta anyway, blogissani on sulle tunnustus: http://tingeltangeli.blogspot.fi/2012/08/tunnustelua.html ! Ei paineita siihen osallistumisesta, koska sulla on aika paljon kiireellisempääkin ajateltavaa ja tehtävää, halusin vain kiittää hyvästä blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tunnustuksesta :) Käyn katsomassa ensi tilassa.
      Paniikin tasoon saattaa tietysti vaikuttaa sekin, että sähköposti oli islanniksi. Meitsiltä jäi ehkä joku sävyero snaijaamatta.

      Poista
  10. Hervotonta. Tollasta hulluutta voi ymmartaa vaan toinen samanmoinen. Olen tosi epaluuloinen eli pieni haju kylpparissa on mulle merkki hometalosta, puklu ja nappyla kuolemansairaudesta, naapurin mulkoilu vahintaankin haadosta. Onhan naita.

    Meille meinasi tulla avioero miehen kanssa viimeksi kun loysin pari koita meidan komerosta. Yleensa se on tosi ymmartavainen, niinkuin sunkin mies tuntuu olevan. Sitapaitsi luulen, etta ne tait ei enaa uskalla tulla teille.

    Kun varautuu ydinonnettomuuteen niin pienet katastrofit on ihan muurahaisen kakkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormet ristissä toivon, että eivät uskalla. Ystävä kehotti ostamaan teepuuöljyä ja sipaisemaan sitä lapsen korvan taakse. Täit ei kuulemma tykkää. Voisin ostaa sitä litran ja sivellä sillä koko asunnon. How about that! Olis mies mielissään uudesta kodin ominaistuoksusta.

      Poista
  11. Anteeks, en voi kun nauraa :D (... Ja pieni pisto sydämmessä, itsehän siis en milloinkaan hätiköi, ainakaan omasta mielestäni x).... )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hätäilemällä hyvää tulee.

      Poista
  12. Sullonmunluonto... Mä olen IHAN samanlainen. Systerin lapsilla oli kihomatoja ja meikäläinen pisti hirveen operaation päälle kotona, vaikka kumpikaan niistä kakaroista ei ollut käynyt meillä aikoihin. Mutta kun mulla itselläni on ollut niitä perkeleitä kakarana ja muistan erittäin elävästi, miten vittumaista on yrittää nukkua, kun perseessä pyörii satatuhatta matoa kutittaen niin perkeleesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli tiedät tarkalleen, miltä tää tuntuu :) Välillä pitää käydä ottamassa happitauko tuolla ulkona.

      Poista
  13. Nauroin katketakseni! Loistava postaus!

    VastaaPoista
  14. Voi sua! Mä olisin toiminut tismalleen samalla tavalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on ainut mahdollinen tapa reagoida :)

      Poista
  15. Onneks mä olen säästynyt tuolta luonteenpiirteeltä. Kun on kaks suhteellisen aivotonta mutta hyvinkin vilkasliikkeistä peräänkatsottavaa, niin mä olisin jo hoidossa, jos pitäisi panikoida asioista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kun tulee tiukka paikka äitiydessä, mä kelaan kaksosten - tai kolmosten - äitejä. Tsemppiä <3

      Poista
  16. Auts, varmaan vitutti. Mäkin olisin todennäköisesti toiminut ihan samalla tavalla. Ja olis ketuttanut. :)

    Korpikissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähinnä helpotti. Mutta tosiaan, saatoinhan jättää lukematta jonkun sävyvivahteen tuosta kriisiviestiksi luokittelemastani sähköpostiyhteydenotosta. Kyseinen lastentarhanopettaja käyttää aina vähintään viittä huutomerkkiä (myös ilmoitellessaan kadonneista kurahousuista), joten ehkä mä yliluin.

      Poista
  17. Meidan muksuilla oli taita jokunen vuosi sitten, mutta vain kerran! Toimin juuri samalla lailla kuin sinakin...

    Ja nuo torakat!!!! Tanaan juuri tormasin yhteen sankariin keittiossamme, mutta suihkuttelin yhden purkillisen myrkkya siihen niin johan kuoli. Odottaa nyt lattialla selallaan, etta mies tulee kotio ja viskaa sen pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, muistan kuinka kerran suihkutin yhden torakan tahmeaksi hiuslakalla. Koko pullo tyhjeni, mutta torakka ei perhana kuollut. Hidasti vain liikkeitään.

      Poista
  18. Eräs terveydenhoitaja antoi vinkin suihkuttaa hiukset täyteen hiuslakkaa. Eivät kuulemma täit tykkää, kun ei pääse liikkumaan. Niinpä aina täivaaran iskiessä töissä, letitän hiukset ja suihkutan täyteen lakkaa. Eipä ole ötökät tarttuneet, vaikka hiukset on pitkät ja lapsia ei lto:na voi pidellä metrin päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitto kun tuli käytettyä viimeinen hiuslakkapullo sen torakan tainnuttamiseen (ks yllä). Pitäis varmaan käydä täydentämässä varasto.

      Poista
  19. Repesin vaihteeksi ääneen, ja kauan. Siitä kiitoksena tunnustus: http://valeaiti.blogspot.fi/2012/09/valeaidille-tunnustus.html

    VastaaPoista
  20. Hahhahhaa!!! Onneks et ehtinyt panikoida. :)

    Meidän lapsen hoidosta tuli myös täiepäily, mut kuulemma sit jollain oli ollut vaan hiekkaa päässä.

    Elina

    VastaaPoista
  21. Laventelia laventelia laventelia! Ranskalaiset tämän tietää. Laventeliöljyä korvien taakse tipat ja veteen laimennettuna tukkaan suihkuteltuna. Laventelipussukat pipojen sisään yöksi ja pysyy täit poissa.

    -Susanna

    VastaaPoista
  22. Täällä yksi samanmoinen, hei! ;) Voin lohduttaa, että Siperia opettaa, pikkuhiljaa. Seitsemän vuotta äitiyttä on ainakin allekirjoittaneella loiventanut hieman reaktioita.

    VastaaPoista
  23. Tässä sen taas näkee, miten tärkeää on oikeanlainen tiedotus asioista. Jos tiedotat väärin asioista, niin voi syntyä hirvee paniikki ja kaaos, kuten tässäkin kävi.

    Täällä vielä (kopkopkop) lapseton jo panikoi valmiiksi, vaikka muksua ei tiettävästi näillä näkymin ole tekeillä tai näkyvillä (jos ei nyt vahinkoa ole sattunut).

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?