Miksi minun pitää aina ylireagoida?

Olen nollasta sataan sekunnissa -tyyppinen ihminen. Sillä on hyvät puolensa. Saan välillä ihan hervottomasti asioita tapahtumaan viidessä minuutissa. Joskus ideoita tulvii paperille nopeammin kuin ehtii kirjoittaa. Pyöritän sataa (no okei, kymmentä) projektia yhtäaikaa. Olen oikea supernova!

Sitten on ne huonot puolet. Olen välillä ihan lop-pu. The End. Lokað. Vetoketju tiukalla. Reagoin järjettömän pieniin asioihin järjettömän suurilla panoksilla. Useamman kerran on tullut lähdettyä sammuttamaan kynttilää palomiehen varusteissa.

Supernova muuttui mustaksi aukoksi viimeksi eilen, kun päiväkodista lähetettiin kaikille vanhemmille sähköpostia. "Meillä on syy epäillä täiepidemiaa. Seuratkaa lastenne päänahkoja ja käyttäkää täikampaa päivittäin."

Voi v*ttu! OMG! OMFG! OMFFFFFG. Ei tälläsia viestejä pitäisi saada kesken kiireisen työpäivän.

Fast car

Mies lähti eilen viikoksi jäätikölle töihin. Pakattu reppu selässään se kävi heittämässä meitsin työpaikalle apteekista ostamansa täikamman ja painotti, että et sitten panikoi. "Kampaat pari kertaa, ja annat ipanalle vaikka jäätelöä niin se pysyy paikallaan. Mutta ET PANIKOI."

No tosi helppoa hei. Heti kun mies oli hävinnyt horisonttiin, hain lapsen tarhasta, aloin pyykätä vaatekaappia tyhjäksi, pakastin pehmolelut, siirsin pipot ja tyynyt pakkasjonoon suljettuihin muovipusseihin keittiön lattialle (meillä on tosi pieni pakastin) ja uskottelin kersalle, että sen päässä asuu pieniä mörköjä (lapsi pelkää kamalasti Muumien Mörkö-hahmoa), jotka äidin pitää nyt kammata pois. Saat jäätelöä/keksejä/punaviinä - ihan mitä vaan haluat, jos vaan istut nätisti paikallaan sohvalla.

Vedin itselleni päähän hatun, jota en ole käyttänyt sitten viime talven. Suojasin sohvan pyykkäystä odottavilla lakanoilla. Kostutin ipanan hiukset ja aloin käydä sitä kammalla läpi. Valkoiselle paperille tipahteli kammasta jotain tummaa möhnää. Lappasin muumilautaselle lisää jäätelöä ja jatkoin kampaamista. Siinä taisi päänahka tulla kuorituksi pariin kertaan.

Pesin pyykkiä about kahteen yöllä. Siirsin puhtaita lakanoita kaappiin ja suojasin ne muovilla. Googlasin suomen- ja englanninkielisiä artikkeleja täiden poistotavoista. Kaaduin sänkyyn kolmelta. Aamulla mieheltä oli tullut tekstari, että saitko kamattua ja kai et alkanut panikoida. En vastannut siihen mitään. Keitin täikamman isossa kattilassa ja kaikki muutkin harjat, pinnit ja hiuslenkut, jotka kaivelin kylpyhuoneesta esiin lapsen syödessä päivän ensimmäistä jäätelöannostaan.

Tarhan ovella kerroin lastentarhanopettajalle, että tämän päästä löytyi jotain. Jotain ruskeita klönttejä, jotka muistuttivat kokoon käpristyneitä pieniä leivänmuruja ja paljon valkoista tomua. Ei, ne ruskeat eivät liikkuneet. Ei, en ole varma mitä ne olivat. Joo, kyllä se varmaan mutaakin voi olla. Saattoihan se valkoinen olla hilsettäkin eikä täinmunia.

"Joo ei tässä mitään paniikkia ole. Me kammattiin eilen kaikki lapset läpi, eikä keneltäkään löytynyt mitään. Yhden lapsen isosiskon koulussa oli tavattu täitä, ja halusimme siksi tarkastaa kaikki ipanat varmuuden vuoksi ja laittaa siitä vanhemmille tiedote", kahta lasta käsivarsillaan kiikutteleva lastentarhanope selosti.

Voi herra mun jee. Siis tar-kas-taa. Ei ollut mitään täiepidemiaa. Ainakaan vielä. Aamu näytti heti paljon aurinkoisemmalta. Kävelin kotiin tonni sydämeltä pudonneena.

Ja laitoin pyykkikoneen taas päälle. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

Kuva: Flickr/clooky

Tunnisteet: