Olen palvonut katalonialaista kirjailijaa Pablo Tussetia. Ukko kirjoitti kaksi järkyttävän hauskaa ja erikoista viihderomaania, ...

Tussetilla tussahti

8.7.12 Satu Kommentteja: 4



Olen palvonut katalonialaista kirjailijaa Pablo Tussetia. Ukko kirjoitti kaksi järkyttävän hauskaa ja erikoista viihderomaania, Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua on hillitön kirja voisarvesta ja maanalaisesta Barcelonasta. Astetta synkempi Sian nimeen taas on paras lukemistani epätavallisen juonirakenteen dekkareista.

Keplottelin itseni kerran haastattelemaan äijänketaletta. Osasin espanjaa yhtä hyvin kuin ruotsia. Gud dag, vid du ha kaffe? Mutta halusin niin kovasti tavata hänet, jonka huumori sai minut lirauttamaan pissaa housuihin. Teimme haastattelun englanninsekaisella espanjalla ja viittomakielellä. Lopuksi joimme oluet Barcelonan hienostoalueella sijaitsevan kahvilan terassilla ja sain omistuskirjoituksen Voisarveen. Rakkauteni Tussetiin vain vahvistui.

Niinpä kirjailijan käännösuutuus, Nauravat vainajat, sai minut Sammakon kirjakaupassa liekkeihin. Hell yeah - vihdoinkin lisää maailman parhaita yksinäisiä käkätyssessioita!

Mutta voe räkä. Se oli kuin sanko kylmää vettä niskaan. En jaksanut lukea kirjaa edes puoliväliin.

Kyllästyin, koska en tajunnut tarinan huumoria! Tusset asuu Kataloniassa, ja Nauravissa vainajissa revitellään poliittisia vitsejä baskeista, katalaaneista ja espanjalaisista: aluehallinnoissa ja hovissa keskitytään lähinnä piereskelemään.

Kun ei tajua Espanjan politiikkaa, on asialle nauraminen vähän vaikeaa. Huumori vaatii huumorin kontekstin hallinnan. Läpyskä ei IMHO toimi käännösromaanina. Mutta ei kyllä Koljattikaan espanjalaista naurattaisi.

Kirjoita Tusset vielä neljäs ja Sammakko käännä se suomeksi! Saletisti ostan. Kiintymykseni kun on pysyvää sorttia.


4 kommenttia:

  1. Aika rohkeeta. Mä en ikimaailmassa haluaisi tavata ensimmäistäkään itselleni tärkeetä kirjailijaa. Entäs, jos en pitäisikään tyypistä, jonka kirjoja rakastan? Tai hän vihaisi minua ... no, se nyt on toissijaista, mutta jos en pitäisi kirjailijasta, se voisi pilata suhteeni hänen tuotantoonsa.

    VastaaPoista
  2. Ne on ne odotukset. Koskaan ei pitäis odottaa tai olettaa etukäteen yhtään mitään, niin ei pettyis. Mut miten sitä osaa olla odottamatta?

    Mitä tuohon kirjailijan tapaamiseen tulee, minäkään en ehkä uskaltais. Törmäsin teininä A.W.Yrjänään, jota pidin silloin suurinpiirtein jumalana. Kieltämättä Yrjänän musiikilta ja teksteiltä lähti vähän terää, kun huomasin sen olevan ihan tavallinen äijä ja vielä vanhakin kuin mikä. :)

    Korpikissa

    VastaaPoista
  3. Joo, samaa mieltä edellä olevien kanssa. Idoleja ei saa missään tapauksessa tavata, riski on liian suuri... Kyllähän niin voi käydä muutenkin, työpaikalla (hyvin monta vuotta sitten) olin ihaillut pari vuotta (!) yhtä tosi mielenkiintoisen oloista tyyppiä, ja kun lopulta pääsin kahdenkeskiseen keskusteluun... apua!

    VastaaPoista
  4. Riskihän se oli.

    Mutta asuin tuolloin Barcelonassa ja Tussetilta oli juuri tullut uusi suomennos. Olin kuullut, että mies ei anna haastatteluja. Oli pakko ottaa haaste vastaan ;)

    Onneksi haastatteluun ei kävellyt mitään 150-senttistä kirjanpitäjää. Ennakkokuva piti kerrankin.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?