Tiedättehän baby bluesin,  sen synnytyksen jälkeisen alakulon, joka voi syventyä hoitoa vaativaksi synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi? Ju...

Toddler blues

15.2.12 Satu Kommentteja: 37

Tiedättehän baby bluesin,  sen synnytyksen jälkeisen alakulon, joka voi syventyä hoitoa vaativaksi synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi?

Juttelimme Katjan kanssa useaan otteeseen baby bluesista kirjaa kirjoittaessamme. Mietimme, että olikohan meillä se jossain vaiheessa. Pohdimme, voiko vähän pidempikestoisempi vitutus olla yhtä kuin baby blues. Onko eri asia olla raivoissaan ja turhaantunut kuin masentunut? On kai.



Pyörittelen jälleen näitä samoja kysymyksiä. Olen tässä miettinyt, että voikohan baby blues tulla pari vuotta myöhässä. Jotenkin raskaalta tuntuu tämä mutsina oleminen. Otetaan nyt vaikka huutokohtaukset. Kaksivuotiaan huutoraivoskitsoilu ei harmita minua. Ehei. Se ajaa tuskastumisen kautta raivon partaalle. Jatkuva sotkeminen ja kiellettyjen paikkojen kaiveleminen aiheuttavat verenpaineen nousua. Jatkuva syliin kinuaminen on saanut yläselän sellaiseen jumitukseen, että sen aukaisemiseksi tarvittaisiin vähintään päältä ajava traktori ja särkykorvauksia. 13 kiloa toisen käden varassa ei ole fyysinen haaste vaan henkinen rasite. Hankalina iltoina lasken minuutteja kello kahdeksaan, jolloin ipanalla on tapana simahtaa. Päivä on rennoimmillaan kello 20 ja 00:n välillä. Voi perhe.

Lapsilla on tunnetusti monia erilaisia kehitysvaiheita, joten ei kai vanhemmillekaan yksi vitutuskausi riitä. Kun lapsille tulee uhmaikä, vanhempien sisäisissä stereoissa alkaa soida toddler blues.

Eivätkä ne vaiheet tähän uhmaikään lopu. Edessä on ainakin miljardi erilaista "vaihetta" ja "kehityskaarta", jotka lakkaavat - jos lakkaavat - yläasteen lopussa. Sitten ne saavat omia lapsia ja siitä kaikesta pääsee taas osalliseksi. Tsiisus.

Ehkä mun pitäisi soittaa terapeutille.

37 kommenttia:

  1. Blogissani on sinulle haaste:-)

    VastaaPoista
  2. Sama täällä. Siitäkö tää mun jatkuva vitutus johtuukin? Mun on huomattavasti hankalampi kestää ton isomman ulinaa ja eikä-kitinää ja kiukuttelua kuin vauvan rutinoita. Ne menee vähän niinku toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
    Toisaalta voihan täs olla kyse myös siitä, että noi vauvan rutinat tuntuu niin pieniltä ja vaivattomilta uhmaikäiseen verrattuna. Et ehkä sit kakkosen uhmakin menee jotenkin vaivattomammin, kun isoveljellä on menossa joku vielä kamalampi vaihe. :)
    Mun hermojen tilasta kertoo varmaan jotain, että isomman on kuultu sanovan pikkuveljelleen, että tuu kiinni, mammaa ävtyttää. Mistä lie oppinut, öh.

    VastaaPoista
  3. salamatkustaja2/15/2012 5:08 ip.

    Kiitos :) Tuun pian katsomaan!

    VastaaPoista
  4. salamatkustaja2/15/2012 5:10 ip.

    Mä oon tosiaan vasta nyt tajunnut, että kaksivuotias karjuu aika paljon kovempaa kuin se 2-kuukautinen. Ja tästähän ne desibelit vaan nousee, hehe-
    Vähän ihana tuo vanhempi skidi; tietää mistä narusta vetää :)

    VastaaPoista
  5. Toiset ymmärtää itseään ja lastaan niin hyvin. "Nyt on hampipesu jäänyt väliin, ei ihme, että kiukuttaa" Toisille tämä elämä on joltistakin kaaosta, ei aina tajua että mikä on syy ja mikä seuraus. Kiinni on vain yritettävä pitää ja jotenkin tulla toimeen.
    ja mun pointti oli...???

    Ehkä armo ja välittäminen itseä ja muita kohtaan. Masennus on vakava tila.

    Mulle tuli syyllisyyttä siitä onnesta, kun lapset oli puhtaina ja syötettyinä unten mailla eli hiljaa! Miten kehtaan nauttia hiljaisuudesta ja rauhasta, vaikka niin noita lapsia olinkin halunnut. Enkö mä rakastakaan lapsiani riittävästi...?
    Kaikkea sitä mielessään pyörittää.
    Tässä vieressä yksi yläluokkalainen gootti kiljuu silmät kyynelissä "SE ON MUN YKSITYISASIA, MILLÄ (netti)SIVUILLA MÄ KÄYN"
    Että näin, umpihangessa mennään.

    VastaaPoista
  6. Mun kohdallani baby blues ja myöhempi "tenava osaa olla hiton raivostuttava" -vitutus/väsymys on selkeästi eri asioita. Baby blues oli se eka kuukausi kun olin vain ihan hemmetin synkkä ja tunsin hirveää syyllisyyttä siitä synkkyydestä ja jatkuvasta märisemisestä kun vauva kuitenkin oli mitä täydellisin. Samalla pelkäsin että se jää pysyväksi olotilaksi. No, ei onneksi. Mieluummin kuitenkin jaksan tätä lapsen kitinästä ja jatkuvasta tihutöiden tekemisestä aiheutuvaa kroonista ärtymystä. Mutta on sitä siinäkin... Voimia sinne!

    VastaaPoista
  7. Iskunvaimennin2/15/2012 7:41 ip.

    Termille pitää ehdottomasti hakea tautiluokitusta. Vakava tila. Tosin täällä kai voi olla baby blues siinä kaupan päälle. Ehdottomasti myös Hupsin huomio vauvan rutinoiden maltillisuudesta uhmaikäiseen verrattuna on tosi tosi. Viisikuukautinen ei myöskään pääse kiinni hampailla tai kynsillä kiinni mihinkään arkaan ruumiinosaan eikä ne järjestä silmien pyörityksiä kanssaihmisissä aiheuttavia kohtauksia julkisilla paikoilla, vauvat kun saakin vähän huutaa.

    Hämmentävää näissä negatunteissa itselleni on se, että tuohon hyvänä hetkenä mitä hurmaavimpaan kaksplus-vuotiaaseen voi tosiaan kohdistua pirun paljon niitä vitutuksen tunteita. Huomattavasti haastavampaa käsitellä kuin vauvarasitus, sitä kun saakin potea kaiken ollessa uutta ja valvottavaa jne.

    Mä luulen, että se menee niin, että nyt me vielä yritetään luovia ja neuvotella ja olla rakentavia ( lähinnä siksi, että huuto herättää vaan naurua, jännä).. Kakkosen kohdalla huudetaan turpa suorana ja lapsi todennäköisesti tottelee silkasta kauhusta. Tai sitten ei.

    VastaaPoista
  8. Mä en osaa neuvoa, mutta toivotan voimia ja jaksamista. Ja linkkaan tähän hyvin, hyvin NSFW-sarjiksen, joka on ihan mielettömän hauska imo ja tolkuttoman räävitön. Se koostuu lyhyistä stripeistä, niin että voi lukea nopeasti hätään jonkun ja sit painaa taas menemään. Vinkki, liikuta kursori sarjiksen päälle, se piirtäjä liittää niihin aina kaikkee ekstrajuttua. Sarjis on siis oglaf.com

    VastaaPoista
  9. Jeah. Mun lapsi on oppinut sanomaan "äiti huutaa" ja se toistelee sitä joka paikassa. Mut mitäs on sellanen ärsyttävä makaroni-apina haalaria puettaessa?

    VastaaPoista
  10. Mä sain kaksoset tänään hiljaiseksi kiroilemalla. Sen jälkeen kaksi silmäparia tapitti mua hiljaa ja syöminen sujui suht koht sutjakkaasti. Mä vähän pelkään, että molempien ensimmäinen sana tulee olemaan joku painokelvoton päräytys.

    Mut joo, tulevaisuudessa uhmaikä x 2 kuullostaa heh, mahtavalta.

    VastaaPoista
  11. Mimmi, kaksosistahan toinen saa (ottaa) huomiota, mihin ikinä meneekin, eikö se ollut näin? Nyt olet antanut aihetta lisähuomioon, kun hän päästää jotain perin suomalaista suustaan julkisella paikalla ;)
    Vaan ehkä ne tanskalaiset eivät ymmärrä suomenkielen hienoja vivahteita!

    VastaaPoista
  12. Hei, uusi lukija ilmoittautuu. Voi kauhistus, mitä pidemmälle luen, sitä varmempi olen, etten ikinä halua omia lapsia. Ainakaan jos niitä ei voi saada suoraan noin 8-vuotiaina...
    Edelliseen postaukseen liittyen, tarvitsetko vielä apua juttuun? Asun Ranskassa ja vaikkei omaa jälkikasvua tosiaan olekaan, niin tunnen kuitenkin jotenkin täkäläisen systeemin.

    VastaaPoista
  13. Mun lapsi lähenee kahden vuoden ikää ja musta tuntuu, että vasta nyt olen havahtumassa siihen tosiasiaan, että "tää on nyt sitten tätä" hamaan --ööh-- keski-ikään asti. Sinällään meillä ei kauheasti vielä venkoilla tai tehdä tyhmyyksiä, mutta kyllä tää arki välillä vie mehut ja mielessä käy sinkkuajat, kun oli ihan oikeasti aikaa kaikkeen siihen, mihin nyt ei ole. Nyt kun lapsi on päivähoidossa ja molemmat vanhemmat töissä, niin lapsiperheen karu todellisuus on ihan oikeasti ja lopullisesti auennut mullekin. Eihän tätä pois vaihtaisi, mutta kai se on sitten ihan normaalia välillä kaihoisasti muistella menneitä... ;)

    VastaaPoista
  14. salamatkustaja2/16/2012 7:37 ap.

    Anne, tervetuloa lukijaksi! Jaoin ajatuksesi vielä kaksi vuotta sitten :) Voisin viitata tuohon hoon kommentiin; ei tätä pois vaihtaisi. Vaan parempi ehkä kehittää itselleen jonkin sortin masokismi, hehe.

    Kiitos tarjotusta avusta juttuun, sain kuitenkin jo tarpeeksi kommentteja; ihanat lukijat!

    VastaaPoista
  15. Hehe. Taitaa olla parempi yrittää hillitä omaa kielenkäyttöä. Mieskin kiroilee jo suomeksi - varoittava esimerkki mun kyvystä multikulturisoida tää perhe :) No, miehen suomalaiset kollegat piti sitä tosi hauskana juttuna..

    VastaaPoista
  16. Öööö... tota. Sitä mä vaan ajattelin sanoa, että lapsiperheen elämä tahtoo olla kaaosta aamusta iltaan, vaihtelevalla volyymillä ja intensiteetillä. Pitäisikö siitä sitten joka hetki aivan tajuttoman onnellisena nauttia ?

    Jos tälle jotain tautiluokitusta hakisi, niin sen nimi olisi mun mielestä Elämä. Elämä on. Joskus yhtä vitutusta.

    :) Ilo pintaa vaikka syän märkänis.

    PS Baby-blues jatkuu ajasta ikuisuuteen: teini-ikäisten kanssa se Elämä vasta lystiä onkin!

    VastaaPoista
  17. Niin asian ytimessä, jälleen!!! Mun viime yö huipentu siihen klo 05.15, että sähisen kaks ja puoli vuotiaalle "turhaan" märisevälle neitille, että Ssssaaatanaaa..neiti hiljeni pariksi sekunniksi ja jatkoi samaan tyyliin. Näin hienona Äitihetkenä, ei voi kun olla ylpeä itsestään ja niin aikuismaisesta käytöksestä. Tämä toki sen jälkeen kun "turhaa" märinää oli jo jatkunu tuosta kolmen tienoista lähtien. Aiemmin epätoivon hetkenä olen jo soittanut neuvolaankin, että onko tämä normaalia...normaalia on, kai siihen saakka, että lapsi muuttaa pois kotoa. Ja juuri niin, tämä on joku kehityksen vaihe, jota prosessoidaan myös yöaikaan. Voi tsiisus, tätäkö halusin!!!

    VastaaPoista
  18. salamatkustaja2/16/2012 10:34 ap.

    Joo, tää on yhtä tunnetorpedoa välillä :) Kun jälkikasvu on hiljaa ja nukkuu, on rentoutumisen aika; ei ole syytä syyllistyä nauttimastaan onnellisuudesta. Mutta eihän sitä välillä päälleen mitään voi.

    Ja ah, netinkäyttö. Siinä ollaan tuntemattomien teekuppien ääreellä; omana lapsuusaikana ei ollut nettiä, ei ole mitään käsitystä siitä, miten lapset nettiä käyttävät. Siitä tulee mielenkiintoista!

    Ehdottomasti samaa mieltä, masennus on vakava tila ja siihen pitää hakea apua. Tälläisene kausivitutukseen taas ei taida autta kuin itselleen nauraminen ja hauskuuttaminen :D

    VastaaPoista
  19. salamatkustaja2/16/2012 10:37 ap.

    Tila on varmasti hyvin erilainen. Mä en tiedä oliko mulla BB vai oliko sekin synkistely enemmän ketuttaa-henkistä. Masennusta se ei ollut; se on niin rankka juttu, että siinä kohtaa ei tarvitse enää arvailla onko se sitä vai eikö. Jonkin sortin sumuun eksymistä kuitenkin. Ja kiitos toivotuksista, kyllä tää ihan kivasti menee, kun voi välillä avautua :D

    VastaaPoista
  20. salamatkustaja2/16/2012 10:39 ap.

    Tshehee, mainio sarjissivu, kiitos!!

    VastaaPoista
  21. salamatkustaja2/16/2012 10:39 ap.

    Noh, jossain vaiheessa tää on ohi :D ja tulee se seuraava vaihe. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  22. salamatkustaja2/16/2012 10:41 ap.

    Noi lapsen toistelut julkisilla paikoilla ovat kyllä ihan parasta viihdettä - ulkopuolisille. Kun lapsi toistelee ruokakaupan jonossa "Äiti pimppi äiti pimppi" olen todella onnellinen, että kukaan ympärillä ei ymmärrä suomea.

    VastaaPoista
  23. salamatkustaja2/16/2012 10:42 ap.

    Naulankantaan tämäkin. Elämä. Ja nauru pidentää ikää :)

    VastaaPoista
  24. salamatkustaja2/16/2012 10:42 ap.

    Naulankantaan.

    VastaaPoista
  25. salamatkustaja2/16/2012 10:44 ap.

    Vaiheissa on onneksi yksi hyvä juttu. Ne menevät ohi. Teidänkin neiti-ihminen nukkuu varmasti erinomaisesti ja pitkään muutaman vuoden kuluttua, kun aamuisin pitää herätä kouluun :)

    VastaaPoista
  26. Meillä tämä vaihe alkoi kun poika oli puolitoista vuotias. Ja nyt kohta neljä vuotias jäppinen alkaa hieman rauhoittua. Raivareita se ei enää juurikaan saa, mutta raivostuttavinta on se, kun yritän komentaa, jä jätkä vaan nauraa. Herää kysymys, että mikä on mennyt kasvatuksessa pieleen. Mutta onneksi nykyisin on niitäkin hämmästyttäviä hetkia, että poika tottelee heti ensimmäisestä käskystä. Kai mä olen jotain sitten oikeinkin tehnyt.

    Itse uskon ja toivon, että kuopuksen kohdalla osaan olla johdonmukaisempi alusta lähtie. Jos se uhmaikäkin menisi sitten vaikka vähän helpommin.

    VastaaPoista
  27. Blues voi varmasti iskeä vieläkin myöhemmin.

    Penska on pian kuusi, eskari odottaa, ja mulla on tajuton masennus ensimmäistä kertaa elämässäni. (Huono äiti, eihän toi osaa kirjoittaa/piirtää/luistella/leikkiä kunnolla muiden kanssa. Mä oon aina töissä ja isä vie uimalaan kun mä en jaksa ja muut lapset on parempia ja niillä on hienommat vaatteet ja paremmat harrastukset ja enemmän tieto-taitoa ja vanhempien kanssa aikaa ja virikkeitä ja viihdykettä ja mä en enää kestä!)

    Samalla iskee ärsytys (Jeesus sentään, maailma ei ole mariobrossia! Ole nyt jo hiljaa, sun jutut on huonoja, pieru haisee ja miksetsä voi todellakaan siivota sun huoneesta edes leluja lattialta veke vaikka mä olen sanonut niin sata kertaa tästä!)

    Kukaan ei kertonut tästä kun olin raskaana! (Kunhan huudettiin imetysasioita.) Tämä säätöhän jatkuu i.kui.ses.ti.! Mikään maailman aika ei riitä siihen että tekisi kaiken hyvin, ei edes tyydyttävästi. Vihaan näitä ruuhkavuosia, haluan väliaikaeläkkeelle! Voisin palata takaisin "aikuisten elämään" muutaman vuoden päästä (ja ottaa luultavasti seuraavan paussin lapsen pahimpien teinivuosien aikaan).

    VastaaPoista
  28. Tuttuu kauraa. Jos edes yhtään ilahduttaa (katsos, vahingonilo, se aito ilo), niin kun kakru on kehari, niin se vauva-vitutus jatkuu ihan tonne teinivuosiin. No eihän näin saa sanoa, pitää näytellä, että kyllä MINÄ jaksan, mutta totuus on jotain muuta. Ja btw, synnytyksenjäleinen masennus (lue: vitutus) voi tulla ihan isillekin.

    Niin tai näin, onneksi joskus Bluesin vastakohtana on jotain Easy listening-kamaakin.

    VastaaPoista
  29. salamatkustaja2/17/2012 1:26 ip.

    Tuskin kasvatuksessa on mikään pieleen mennyt. Minusta tuntuu että ipanoiden kanssa elämä vaan on yhtä sattumien aavikkoa, jonne logiikka häviää nätisti kuin pieru Saharaan...

    VastaaPoista
  30. salamatkustaja2/17/2012 1:37 ip.

    Taloustutkimuksen Suomi Tänään -tutkimuksissa on pariinkiin otteen huomattu, että ihmiset ovat onnellisimmillaan ruuhkavuosinaan (esim.: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010110812632411_uu.shtml). Hmm. Vastataankohan näihin tutkimuksiin yhtä todenmukaisesti kuin niihin "Kuinka usein rakastelette" -tutkimuksiin, tsih.

    Sitä patsi tutkimuskysymyksissäkin aina tulkinnanvaraa; mitä on olla onnellinen, entä onneton? Voiko onnellista vituttaa? Usein?

    Vaikeista kysymyksiä. Vie energiaa pohtia, tyydyn sen sijaan keittämää nyt kahvia ja syömään suklaata :D

    Jos on oikeasti sellainen olo, ettei jaksa mitään, nousta sängystä, herätä tai tehdä mitään muutakaan, niin kannattaa hakea jeesiä. Mitä pidempään odottaa, sen hankalammaksi menee. Tai siis enhän minä itse aiheesta mitään tiedä, mutta läheltä seuranut muutaman läheisen taisteluita m-sairauden kanssa.

    Tsemppiä joka tapauksessa!

    VastaaPoista
  31. salamatkustaja2/17/2012 1:43 ip.

    No eihän se tietenkään iladuttanut. Tämä on täysin uusi aihe mulle; en osaa arvatakaan, millaista myrskyä pään sisässä aiheutuu tilanteessa, jossa lapsi on sairas tai kehitysvammainen.

    Se on varmaa, että vitutus, synkistely tai masennus voi tulla iseillekin.

    Kiitos kun jaoit ajatuksesi, voimia teille. Ja kaikkien muidenkin koteihin!

    VastaaPoista
  32. Mä niin tiedän tuon tunteen :) Ja myös se on totta, että odota vain kun niistä tulee murkkuja... Opit taas ihan uuden kielenkin, tosin sitä ei välttämättä haluaisi oppia. (Sanakirja: http://nuputtelua.blogspot.com/2011/11/murkku-suomi-sanakirja.html) Pahoin pelkään että poikani kanssa vasta harjoittelen, kun 7-v. typsy tulee murkkuikään sitten rytisee ja paukkuu kunnolla, muutkin kuin ovet. Sen uhmäikäkin oli jotain ihan järkkyä, se saattoi tunnin huutaa ja raivota. Nyt on onneksi vähän tasaantunut, mutta kipakka luonne on edelleen (mistä lie senkin perinyt??)

    VastaaPoista
  33. Ehheh, allekirjoitan koko homman, paitsi että 13 kilon sijasta toisessa käsipuolessa roikkuu 17 kiloa. Tässä uhmaiän ja kyselykauden rajamailla seuraavaa rasittavaa kautta ootellessa. Eihän siihen enää niin kauaa ole, että se elää omillaan, eihän ;) No jaa, minusta se ensimmäinen vuosi noin 1-vuotiaaksi asti on ollut jotenki kaikkein pahinta, eikä mikään mikä sen jälkeen on ollu, ole ollu niin sietämätöntä, joten parempaan mennään, niinhän! Luulen että avaintekijä oli se, että reilu 1-vuotiaana se alkoi nukkua pitempään kuin 2 tuntia putkeen kerrallaan. Onneksi noita valvomisia voi enää vaan muistella kauhulla ;)

    VastaaPoista
  34. Kun muksu oli tutkimisiässä, niin järjestin asunnon siten, ettei mitään vaarallisia houkutuksia ollut saatavilla. Keittiöön oli portti, digiboksit ja dvd:t olivat lukittavassa kaapissa, turhat sähköpistokkeet tulpattuna, pesukone portin takana, tärkeät kirjat ylähyllyillä ja lapsen lelut lattian rajassa. Pikkutavaroita ei ollut lojumassa.

    Tein kodista hieman "päiväkotimaisen" paikan eli sisustuksessa olin ottanut kaikessa lapsen huomioon. Pääsin itse ei-sanan jatkuvalta hokemiselta ja lapsi sai temmeltää melko vapaasti. Helpotti elämää, kun olin lapsen kanssa suurimman osan ajasta kahdestaan. (samalla opiskelin ja kävin töissä).

    Tietokone oli kyllä sellainen kapine, johon muksulla oli aivan käsittämätön veto. Mikäli se oli päällä samaan aikaan, kun muksu oli liikenteessä, niin kyllä siitä piti hieman välillä neuvotella. Muuten meillä meni kaikki melkoisen kivuttomasti.

    Selkäni oli tärviöllä, sillä olin kantanut muksua pienempänä kantoliinassa enemmän kuin laki sallii. Muksulle kelpasi tällöin vaihtoehto, että tulee sohvalle jalkojen taakse "pesään" lukemaan/olemaan. Ymmärsi nopeasti, että koska äidillä on selkä kipeä, niin se ei jaksa suuremmin nostella. Selän sain kuntoon osteopaatin luona. Vaati kaksi käyntiä, jonka jälkeen vaivat eivät ole enää palanneet. (välillä tuntui, kuin puukkoa olisi isketty nikamien väliin - näin siis ennen hoitoa)

    Muutama muu sääntöni jaksamiseen tuolloin:
    - Himahommista sai lintsata eli ei pitänyt olla "spotless clean".
    - Äidin piti päästä urheilemaan muutaman kerran viikossa. Liikunta/oma aika tekee gutaa.
    - Mitään gastronomisia ihmeitä ei tarvitse loihtia keittiössä.

    Muksut ovat tietty keskenään erilaisia, kuten me aikuisetkin. Vanhan kauppisopeni sanoin; "Toiset tarvitsevat vakuutuksia, toiset eivät.".

    Muksut vanhenevat ja olet vääjäämättä matkalla helpompia aikoja kohti. Tässä 6-vuotiaan kasvattajan vinkkelistä muutama muistikuva noista ajoista, joita läpikäyt juuri nyt. Tsemppiä. Tunnelin päässä on valoa :)

    VastaaPoista
  35. salamatkustaja2/19/2012 9:28 ip.

    Voi mooses joo, onneksi ipana nukkuu (ja nukkuu toivot. myös tulevaisuudessa) hyvin...

    VastaaPoista
  36. salamatkustaja2/19/2012 9:28 ip.

    No, ei tästä siis ainakaan tylsempää ole tulossa :)

    VastaaPoista
  37. salamatkustaja2/19/2012 9:31 ip.

    Kiitos ajatuksista ja kokemuksista! Tietokone on täälläkin kiinnostavin esine; varmaan siksi kun mutsi hengaa sen kanssa niin paljon kahdestaan ;)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?