Lasten päivähoidosta on keskusteltu. Aika siirtää kiikarit ipanoista mutseihin. Nimittäin.
Suomessa päihdeäitien pakkohoito on askeleen lähempänä toteutusta, kertoo HS:
“Odottaville päihdeäideille suunnitellaan pakkohoitoa, joka tulisi mahdolliseksi aikaisintaan vuonna 2014. Asiaa pohditaan parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä, jonka työn on tarkoitus valmistua lokakuussa.”
Olen ehdottomasti tämän kannalla. Kehun itseäni välillä liberaaliksi ja avarakatseiseksi, mutta taidan pohjimmiltani olla konservatiivinen täti, jonka hatussa heiluu pari päivänkakkaraa. Tämä nyt vaan on sellainen asia, jonka suhteen ei voi olla avarakatseinen.
Lapset eivät valitse vanhempiaan. Joillain käy hyvä tuuri, joillain vähän huonompi. Valitettavasti on myös heitä, joita on kohdannut aivan onnettoman paska tsägä. Nimittäin päihderiippuvaiset mutsit, jotka eivät suostu katkaisuhoitoon raskauden ajaksi.
Traagisimmat tapaukset huutelevat raskauskontrollissa lekurilleen/terveydenhoitajalleen, että vedän ränniin ja sille sä et voi yhtään mitään ja baarissa nähdään. (Eikä sinne siis mennä ottamaan sitä puolikasta valkkarilasia tai kahta keskikaljahuikkaa.)
Voi jumalauta, mä sanon.
Kukaan ei valitse syntyä alkoholin vammauttamana tai heroiiniriippuvaisena. Mutta sen voisi estää, ja mä väitän, että joissain tapauksissa ainut keino on pakkohoito. Silloin siihen on oltava myös mahdollisuus.
EDIT: lisäys 23.12: Tutustuttani asiaan vähän lisää, tajusin, että vapaaehtoinen pakkohoito taitaa olla ratkaisuista paras. (Kiitos kommentoija Riitta!) Kommenttiosiosta löytyy linkit Soininvaaran muutaman vuoden takaiseen kirjoitukseen, joka on hyvin ajankohtainen edelleen. Valitettavasti. Tässä lyhyt lainaus:
“Jos äiti ilmoittautuu hoitoon ja pyytää pitämään itseään siellä pakolla silloinkin, kun vieroitusoireet käyvät ylivoimaiseksi, näin ei voi tehdä, vaan on noudatettava potilaan kunkinhetkistä tahtoa. Kun äidiltä pinna katkeaa ja hän haluaa lähteä ulos piikittämään, hänet on päästettävä.”
-
Samaa mieltä.
Toiset tosin sanoo, että tämä pakkohoito piilottaisi nämä äidit johonkin. Tai että he eivät uskaltaisi kertoa neuvolassa riippuvuuksiistaan. Mene ja tiedä.
-
Mun täytyy olla eri mieltä. Kuten höh jo viittasi, pahoin pelkään, että pakkohoitopykälä saisi ne raskaana olevat naiset, jotka eivät hoitoon halua, jättämään menemättä neuvolaan. Eli vammaiset lapset eivät häviäisi, ne häviäisivät vaan systeemin silmistä. (En tiedä onko aiheesta olemassa tutkimustuloksia, mutta oletettu käytösmalli lienee, että jos käytöstä rangaistaan, sitä yritetään piilottaa.)
Mitä sen sijaan mielestäni pitäisi tehdä, on lisätä vapaaehtoista hoitoa (kaikille, ei vain raskaanaoleville), sillä ymmärtääkseni katkolle on pirun vaikea päästä. Lisäksi voitaisiin panostaa päihderiippuvaisten pitkäkestoiseen ehkäisyyn: maksetaan vaikka kannustimena monta euroa jos päihdeongelmaiseksi tiedetty nainen ottaa ihonalaisen ehkäisykapselin/kierukan.
Norjan “vapaaehtoinen pakkohoito” on myös mielestäni ihan validi systeemi.
-
Tää on vähän kaksipiippuinen juttu, kuten jo parista kommentista voi huomata… Ensinnäkin, käykö päihdeäidit nykyäänkään neuvolassa, ainakaan riittävästi tai riittävän ajoissa eli mennäänkö vasta sitten, kun raskautta ei voi enää piilotella ? Toiseksi, huomataanko neuvolassa ihan ilman kertomistakin, että joku tyyppi on vaikka alkoholisti? Huumeriippuvaiset näkee yleensä kyllä jo naamasta ja piikittäjät erityisesti (tosin piikinjälkiäkin voi tietysti piilotella, mutta yleisesti ottaen)… Tuskin ne mammat ongelmiaan ihan kovin mielellään huutelee…
Äh, nyt on sekavaa tekstiä… Mutta siis joo… Sinänsä kannatan pakkohoitoa, mutta ongelmaksi muodostuu juurikin se, että miten helkutissa ne saadaan kiinni ja hoitoon?
-
Tämä on näitä hankalia asioita. Olen samaa mieltä, että kaikkien raskaana olevien päihdeongelmaisten pitäisi kuulua pakkohoidon piiriin, mutta pelkään samaa kuin edellä Täti kirjoitti. On kuitenkin tärkeämpää pitää nämä äidit systeemissä, jotta lapsen etua pystyttäisiin edes jossain määrin ajamaan. Kaikki keinot, joilla pystyttäisiin ehkäisemään päihderiippuvaisten raskauksia, olisi nostettava framille ja niihin panostettava. Jotkut väittävät, että raskaus voi olla joillekin päihderiippuvaiselle se asia, jonka voimin he viimein hakeutuvat katkolle. Näin voi olla, mutta minä epäilen vahvasti, että raskaus tekisi katkosta yhtään helpompaa, kun samalla päässä höyryää (puolihullun) hormonit.
-
Komppaan edellisiä ja lisään, että kaikista kriittisimmät kehityksen vaiheet ovat silloin kun ei vielä edes olla neuvolan tiedoissa kuin varattuna ensikäyntiaikana. Siinä vaiheessa kun päihdeäiti tulee ensimmäisen kerran neuvolaan, on voinut jo mittavia vahinkoja tapahtua. Tämä on seikka johon pitäisi myös kiinnittää huomiota.
Ja vaikka piikittäjiä aina eniten kauhistellaan, on kuitenkin tuo kuningas alkoholi se, joka aiheuttaa pahimmat vammat lapselle. -
Täysin samaa mieltä, olen sitä mieltä että itselleen voi tehdä niin paljon pahaa kuin haluaa, mutta ei syntymättömälle tai jo syntyneelle lapselle. Nythän äitiyasavustuksen saa, jos on käynyt neuvolassa tai lääkärissä terveystarkastuksessa ennen 4. raskauskuukauden päättymistä. Pitäisikö tähän lainkohtaan lisätä, että oikeus äitiysrahaan on vain, jos käy säännöllisesti neuvolassa odotusaikana, jotta saataisiin neuvolaan myös päihdeäidit (jos pakkohoitolaki tulee)?
-
Minäkin haluaisin kannattaa tätä, mutta aiemmissa kommenteissa olevat ongelmat ovat todella painavia ja saattavat aiheuttaa jopa enemmän ongelmaa vauvalle.
Lisäksi en ole lainkaan varma missä vedettäisiin raja päihdeäitien ja päihteitä kokeilleiden välillä. Itse olen nyt rampannut sosiaali- ja mielenterveystyöntekijöillä, koska ensihaastattelussa neuvolassa kerroin, että kannabiskokeiluja on kohdallani enemmän kuin se kymmenen (viimeisen seitsemän vuoden aikana). Tähän asti kohtelu on ollut täsmälleen samaa kuin raskaana olevilla naisilla, joilla seulat paukkuu positiivista viikottain, vaikka oma viimeinen kertakäyttöni oli yli puoli vuotta ennen raskauden alkua. Meistä on tehty lastensuojeluilmoitus ja meidän lapsesta on puhuttu päihdevauvana. Päihdeongelmaisia ei kuitenkaan kuulemma olla ja kaikki on ok siihen asti, että minulle tulee synnytyksen jälkeinen masennus (???) tai mies alkaa hakkamaan minua/lasta (???). Prosessin kulusta meitä ei myöskään olla pidetty yhtään ajantasalla.
Jos olisin aavistanut tämän, olisin jättänyt kertomatta nuo omasta mielestä aika vähäpätöiset kerrat ja veikkaampa, että ne joilla ongelmaa oikeasti on eivät varmasti lähtisi tähän pyöritykseen.
-
Soininvaaran blogissa käytiin pari vuotta sitten erinomaisen mielenkiintoinen keskustelu päihdeäitien pakkkohoidosta.
http://www.soininvaara.fi/2009/02/09/mina-ja-paihdeaidit/
Tämän luettuani kannatan sitä ja erityisesti toivon, että “vapaaehtoinen pakko hoito” tulisi pian lailliseksi. Eli siis, jos äiti hakeutuu hoitoon, hän voi ennen hoidon aloittamista sopia, että häntä ei saa päästää kesken hoidon pois. Nykyisellään äiti voi keskeyttää hoidon heti, kun vierotusoireet käyvät sietämättömiksi.
-
vähän ristiriitaista. kannabis rinnastetaan keskarin litkimiseen ja samana aikaan paasataan siitä, kuinka päihdeäidit tulisi laittaa pakkohoitoon. Ketä ne päihdeäidit sitten on jos ei satunnaisesti keskaria litkiviä tai pilveä polttavia? ikävä tosiasia on, että jo satunnaisesta kaskarin litkimisestä sikiö voi vahngoittua! “normaali raskaanaoleva äiti” voi saada aikamoista tuhoa jo aikaan sillä, että juo kun ei vielä tiedä olevansa raskaana (lapsen keskushermosto esim kehittyy hyvin alkuvaiheessa raskautta) Laitettaisiinko heidätkin pakkohoitoon? Tai ne äidit jotka juovat viiniä silloin tällöin ruuan kanssa raskauden aikana? Missään tutkimuksessa ei ole pystytty määrittelemään sitä, mikä on turvallinen määrä alkoholia raskaanaolevalle naiselle, kun yksilölliset vaihtelut on niin suuria. Siksi alkoholia ei suositella juotavan.
Lisäksi pakkohoito tai mahdollisuus jouttua sellaiseen karkottaisi päihdeäidit neuvolan vastaanotoilta. Nykyisen heidät tavoitetaan jossain määrin ja päihdeäidit käyttävät palveluita. Lapset otetaan huostaan heti syntymän jälkeen jos päihteidenkäyttö edelleen jatkuu. Pakkohoidossa on myös se mielenkiintoinen näkökulma, että mitä tapahtuu lapsen syntymän jälkeen. Äiti on ollut pakkohodiossa 9 kuukautta ja sitten synnyttää ja lapsi otetaan häneltä pois, kun päihteidenkäyttö jatkuu? Millaiset oireet hylkäämiskokemus lapseen jättää?
eli siis pointtina on se, että satsataan rahaa ja kehittelyä ennaltaehkäisevään työhön, perheisiin ja lapsiin. on nurinkurista että osa päihdeongelmaisista ei pääse hoitoon vaikka haluaisivat ja osa laitetaan väkisin. nään siisnä ison eettisen ongelman. Norjan malli voisi suomessa toimia, niin kuin edelliset ovat jo todenneet.
pakko vielä mainita tuosta lastensuojeluilmoitusksesta. On jännä juttu muten huono klangi sanalla on. kysehän on käytännössä siitä, että lastensuojeluilmoituksen jälkeen perhe saa lisä apua ja tukea! Lasta ei olla viemässä pois vaan perhe pääsee parempien tukijärjestelmien piiriin. Se että lapsi vietäisiin pois on äärimmäistapaus! nimi pitäisi muuttaa tai ihmisten oppia ymmärtämään mitä asia tarkoittaa.
mukavaa päivänjatkoa,
t.päihdetyöläinen
-
Mun on hyvin vaikea ymmärtää ihmistä, joka tietää olevansa raskaana ja siitä huolimatta käyttää päihteitä tai polttaa tupakkaa. Mutta, mun mielestä tässä asiassa vikaa on kuitenkin enemmän systeemissä kuin päihdeäideissä. Päihderiippuvuus on sairaus, johon on todella vaikea saada hoitoa varsinkin jos satut olemaan sekakäyttäjä. Eli resurssit pitäisi olla kunnossa niin, että edes ne, jotka apua haluavat sitä saavat. Siinä mielessä “vapaaehtoinen pakkohoito” voisi olla ihan hyvä.
Lisäksi tässä pakkohoitokeskustelussa mua vähän arveluttaa se, että siinä saatetaan asettaa syntymättömän sikiön juridiset oikeudet äidin oikeuksien edelle. En tiedä, miten pakkohoito lakiin kirjattaisiin, mutta nään aika ongelmalliseksi sen, jos syntymättömällä lapsella on oikeuksia, jotka ovat mahdollisesti ristiriidassa äidin itsemäärämisoikeuden kanssa. Tästähän juuri abortin vastustamisessakin on kyse, halutaan että sikiöllä on oikeuksia yli äidin oikeuksien. En ole mikään lakiasiantuntija, mutta mielestäni tämä on aika monimutkainen asia, jossa liikutaan välillä harmaalla alueella.
Mutta pointtini on se, että enemmän apua, tukea ja mahdollisuuksia päihdeäideille ensin. Jos se ei toimi, niin mietitään sitten uudestaan. -
Mielestäni lapsella on enemmän oikeuksia kuin aikuisella. Lapsi, ei kykene pitämään huolta itsestään mutta aikuisella se kyky (oletettavasti) on.
Teoriassa äiti voi juoda pullon kossua tuntia ennen synnytystä, ja se asia on hänen itsemääräämisoikeutensa piirissä mutta minuutti synnytyksen jälkeen tuttipullosta lapselle juotettu kossu on (tietysti) rikollista. Käytännössä tässä myrkytysprosessissa on kuitenkin yhtä heikko ja haavoittuva ihminen (lapsi) kyseessä. Tähän Salamatkustajakin kai jossain kommentissa viittaisi.
Uudistuksissa pelätään jotain mistä ei etukäteen tiedetä. Yhteiskunta kehittyy kuitenkin ja ihminen oppii siinä mukana olemaan yhteiskuntansa jäsen. Jotkut ennen kauhistuttavat asiat, vaikkapa autoilevat naiset, ovat nykyään jo normi. Samoin nopeusrajoitukset, kypäräpakko, turvavyöt.
Silti pitäisi kuulla myös niitä, jotka arkea elävät päihdetyöläisinä asian keskellä, kuten ninni. Mutta hekin saattavat lukkiutua omaan maailmaansa ja nähdä asiat vain yhdeltä kannalta. Siksi on hyvä, että täältä ulkopuolelta tulee myös kommenttia ja kritiikkiä tyyliin “Voisiko asiat tehdä toisin”.
Minustakin (meidän perheestä?) on käsittääkseni tehty lastensuojeluilmoitus. Mitään haittaa siitä ei ole ollut ja se tehtiin joskus, kun hain ja sain kunnan perhetyöntekijän käymään meillä kotona.
-
Syntymättömien lasten oikeuksien valvomisessa isoin ongelma on se, että äärimmilleen vedettynä se vie kaikkien synnytysikäisten naisten kontrollointiin. Alkoholiahan ei saa myydä tai anniskella alaikäiselle ja nuoren henkilön on pyydettäessä todistettava ikänsä. Haluammeko mennä yhteiskuntaan, jossa raskaana olevalle ei saa myydä tai anniskella alkoholia ja naisen on tarvittaessa todistettava, ettei ole raskaana?
-
Tätä en tarkoita, etkä lie sinäkään. Ymmärsin aiemmista kommenteistasi, että olet syntymättömienkin lasten oikeuksien puolella.
Kommentillasi voidaan hyvin vesittää kaikki keinot yrittää parantaa tilannetta.
-
-
Tätä pakkohoitoasiaahan on puhuttu jo pitkän aikaa. Ongelma tosiaan on se, et jos äiti vähänkään käyttää mitään, niin voipi olla ettei uskalla sit mennä edes neuvolassa käymään. Tuo vois olla hyvä konsti, että pitäis käydä säännöllisesti neuvolassa, et sais sit sen äippärahan. MUTTA entäs sitten ne äidit, jotka ei halua käydä neuvolassa niin usein? Olen tavannut useammankin toista lastaan odottavan, joka ei ole kokenut neuvolassa ramppautumista enää tarpeelliseksi niin usein kun suositellaan. Nämä ihmisethän siitä sitten kärsisivät, jos neuvolakäynneistä tulisi pakollisia, että saa äitiysrahan..
-
Nämä ovat tosiaan kinkkisiä asioita, kun vastakkain ovat toisaalta syntymätön, tuleva ihminen, johon ulkopuolisen käytös vaikuttaa ja toisaalta se jo olemassaoleva, ihmisoikeuksilla varustettu ihminen, jonka kehoon myös esim. raskaus vaikuttaa hyvinkin olennaisilla tavoilla.
Lähtökohtaisesti olen Satun kanssa samoilla linjoilla siitä, että pakkohoito saattaa näissä tapauksissa olla vaihtoehdoista tehokkain ja humaanein, mutta pelkään koko ajan sitä “pienistä puroista syntyy suuret joet”-ilmiötä että ensin ei saa tehdä näin ja sitten saakin tehdä vain noin ja sitten varmuuden vuoksi ei saakaan tehdä enää mitään koska syntymätön lapsi kärsii ja sitten varmuuden vuoksi kielletään vielä vähän lisää asioita.
Esim.abortti kokonaisuudessaan kuten nuoruuteni “dem crazy neighbors upstairs”-osavaltiossa Oklahomassa, jossa hyväksyttiin viime kuun puolivälissä laki, joka takaa alkiolle ihmisoikeudet hedelmöittymisen hetkestä alkaen. Ai kohdun ulkopuolinen raskaus? Toivottavasti et ollut suunnitellut hankkivasi useampia lapsia koska tämä sikiö kasvatetaan nyt siihen asti että se puhkaisee munatorvesi ja mahdollisesti aiheuttaa kohdunpoiston tarpeen. Ai hedelmöityshoitoja? Juu ei, joku voi haastaa alkioita säilyttävän firman oikeuteen heitteillejätöstä tai lääkärin murhasta, jos hoidon yhteydessä alkio ei lähdekään kehittymään. Jne jne… http://www.reuters.com/article/2012/02/16/us-oklahoma-personhood-idUSTRE81F0ES20120216



27 comments
Comments feed for this article
Trackback link: http://www.salamatkustaja.com/2012/02/27/hoidon-tarpeessa-osa-2/trackback/