Namaste. Terveisiä pölyisestä Delhistä. Matkustin tänne viikoksi tapaamaan siskoani, joka on kaupungissa väliaikaisesti töissä. Matka on ol...

Hetki Delhistä

26.1.12 Satu Kommentteja: 22

Namaste. Terveisiä pölyisestä Delhistä. Matkustin tänne viikoksi tapaamaan siskoani, joka on kaupungissa väliaikaisesti töissä. Matka on ollut monella tapaa hyvin antoisa. Päällekäyvän antoisa.

Kahden päivän aikana koettua on vaikea eritellä.


En ole  aikaisemmin nähnyt saman päivän aikana niin erilaisia maailmoja kuin täällä. Kun katson kadulla vasemmalle, näen alastomia slummilapsia tonkimassa roskia tien penkalla. Roskien vieressä makaa uupunut äiti muovipressu peittona. Kun katson oikealle, näen kalliita, kiiltäviä autoja ja niiden nahkaisilla takapenkeillä merkkivaatteisiin pukeutunutta rikasta keskiluokkaa. Etupenkillä istuu autonkuljettaja.

Olen upottanut 15 euroa taivaalliseen intialaiseen illalliseen. Samaan aikaan kadun toisella puolella kymmenhenkinen perhe on sytyttänyt keräämistään paperiroskista nuotion ja paistaa siinä leivännäköistä. Maksoin tänne lentolipusta hinnan, jolla tuo perhe saisi itselleen ruuat ainakin vuodeksi.

Olen ajatellut ensi viikonloppuna osallistua opastetulle kävelykierrokselle, jota vetävät paikalliset entiset katulapset. He kertovat elämästään Delhin kaduilla ja siitä,  millä keinoin he selvisivät kaduilta pois. En ole varma, pitäisikö mennä. Suoraan sanoen minua häiritsee katsoa köyhyyttä: olen kuin pääsylipun sirkukseen maksanut turisti, joka ihmettelee hetken, kuinka köyhimmät elävät.

Haluan ymmärtää, millaista elämä kadulla on, miksi sinne joudutaan ja onko sieltä reittiä ulos. Toisaalta kierrokselle osallistuminen tuntuu tirkistelevältä sosiaalipornolta. Hyvin syöneet turistist, joiden suurin ongelma liittyy siihen tuleeko matkan aikana ripuli vai ei, menee katsomaan ihmisiä, joilla ei ole edes vessaa.

Pitäisi siis päättää kahdesta: Onko minulla oikeus tuijottaa? Vai onko minulla velvollisuus tuijottaa? En ole vielä osannut päättää.

22 kommenttia:

  1. Moi! Puoli vuotta aikanaan Jaipurilaisessa orpo/lastenkodissa työskennelleenä voin vaan todeta että olet jokatapauksessa pakotettu kohtaamaan ne uskomattomat tuloerot ja köyhyyden, sekä hihassa roikkuvat kerjäläiset...Eri asia on se, kannattaako katulapsille antaa rahaa - oma kokemus kehoittaa suhtautumaan siihen skeptisesti ja mielummin lahjoittamaan vaikka paikalliselle heidän asioitaan ajavalle ONGlle. Menee varmemmin oikeisiin käsiin. Lapsille voi kuitenkin ostaa vaikka ruokaa, makeisia tai saippuaa.

    Jos slummikierros epäilyttää, ota yhteyttä johonkin ONGhen joka varmasti mielellään ohjaa kierrokselle esim. lastenkotiin, School on Wheels - bussiin tms...

    Delhi on todella raju "lasku" intiaan, wish u all the luck!

    VastaaPoista
  2. ei ole velvollisuutta mihinkään suuntaan. paitsi kertoa, että tämmöistä näkyy ja se tuntuu tältä. erittäin herättävä kirjoitus!

    VastaaPoista
  3. Kieltämättä aihe hajahtaa vähän sosiaalipornolta, mutta itse näkisin asian kuitenkin niin, että siten saat ainakin realistisen kuvan asiasta ja voit vaikuttaa juurikin vaikka tämän blogin kautta herättelemällä ihmisiä, kun tiedät asioiden oikean tolan! Go for it!

    VastaaPoista
  4. Olet perimmäisten kysymysten äärellä. On kai hyvä, että köyhyyden näkeminen pysäyttää, valitettavasti siihenkin turtuu. Mutta voimattomaksi tuon asetelman kohtaaminen (ainakin minut) saa. Tuntee itsensä rikkaaksi valkoiseksi elostelijaksi, joka hetkellisen sydämenpiston jälkeen palaa takaisin omaan helppoon elämäänsä. Haluaisi auttaa ja sitten kuitenkin kääntää katseensa pois.

    Siksi kai me suomalaiset niin innokkaasti haluamme kerjäläiset pois kaduiltamme, kun emme ole tottuneet köyhyyttä näkemään, emmekä sitä halua nähdä.

    VastaaPoista
  5. Hyvin kirjoitettu, varsinkin pari viimeistä kappaletta tiivisti hyvin usein miettimiäni asioita. Enkä ole oikein minäkään vielä osannut päättää.

    VastaaPoista
  6. Perkeleen hieno kirjoitus.

    VastaaPoista
  7. Intia on kaunis, mutta tuloerojensa vuoksi turistille myös todella ahdistava maa. Itse vietin pari vuotta sitten uuden vuoden tienoilla pari viikkoa siellä kierrellen. Erityisesti mieltäni on jäänyt kaihertamaan eräs kerta, kun junassa matkustaessamme juttelimme paikallisille ja esittelimme heille kahden euron kolikon, ja kerroimme sen arvon rupioissa. En ole varma uskoivatko he edes meitä, ilmeistä paistoi niin ristiriitaisia tunteita, epäuskoa, epäilystä ja ihmetystä. Kolikko kiersi koko täpötäyden junavaunun päästä päähän, ja tuli luonnollisesti lopulta takaisin.

    Tuo tuntui silloin niin luontevalta, mutta jälkikäteen minua on ruvennut hävettämään. Ihan kuin olisimme hieroneet rikkauksiamme heidän naamaansa. Heillä on seteleitä sellaisille rahoille, joita me emme jaksa nostaa ylös maasta jos taskua kaivaessa sieltä sellainen vahingossa putoaa. Välipala juna-asemalla maksoi viisi senttiä; Suomessa ei mikään voi edes maksaa sitä vähempää olematta ilmaista.

    Jos kerjäläislapsille jotain haluaa antaa, kannattaa varmaan ostaa valmiiksi säkillinen pieniä sipsipusseja ja jaella niitä. Tosin kokemuksen perusteella ne eivät yleensä herätä yhtä suurta kiitollisuutta kuin raha.

    VastaaPoista
  8. Mahtavasti kiteytetty! Juuri tätä kaikkea on tullut paljon pohdittua ja olen yrittänyt maailmanvalloittajaystäville selittää, kun ko.alueille reissaaminen ei kiinnosta. Printtaan tämän ja luen aina perusteluja pyydettäessä. Kiitos. Toistaiseksi olen päätynyt vielä siihe, ettei minulla ole oikeutta tuijottaa.

    VastaaPoista
  9. Siinäpä sitä eettistä mietiskelyä matkan ratoksi. Viedäkö rahansa paikkaan, jossa niitä luultavasti tarvitaan, mutta jossa on suuri vaara että ne väärinkäytetään? Yrittääkkö auttaa vai jättää edes yrittämättä? Jos ei pysty tekemään mitään konkreettista auttaakseen, kannattaako asiaan edes perehtyä? Kumpi on pahempaa - mennä katsomaan ja ymmärtää, vai jättää menemättä ja olla ajattelematta koko asiaa?

    Mä en näe vääränä sitä, että menee sillä asenteella, että haluaa ymmärtää. Sosiaalipornoa siitä tulee ehkä siinä vaiheessa, jos lähtee oikeasti vaan tuijottelemaan ja kauhistelemaan "muuten vaan". Raja on ehkä veteenpiirretty, ja se menee mun mielestä ehkä nimenomaan siinä omassa asenteessa. Herättääkö se sussa mitään tunteita, vai kierteletkö hieman ylimielisienä ympäriinsä ja menet sen jälkeen täysin hyvillä mielin vetämään luksusravintolaan illallisen.

    Ymmärrys lähtee usein siitä, että joutuu itse paikanpäälle todistamaan jotain ikävää. Niiden ihmisten elämä ei tule siitä paremmaksi, että sä et käy katsomassa niiden oloja, mutta on mahdollista että joku katsomassa käynyt "saa valaistuksen" ja haluaa ja kykenee auttamaan oikeasti. Suurin osa ehkä ei, mutta jos kukaan ei sitä näe, kukaan ei myöskään tiedä. Ehkä niillä katulapsilla on ihan oikea halu näyttää ihmisille minkälaisissa oloissa siellä ollaan, juuri sen vuoksi että ihmiset näkisivät?

    Tää on vähän liian vaikee aihe avattavaks, kun koko turismi on vähän kaksiteräinen miekka, mutta kyllä mä itse varmaan tossa tilanteessa kävisin kierroksella. Jos mä joka tapauksessa olen paikan päälle mennyt, voin yhtä hyvin käydä tekemässä jotain, josta saa jotain muutakin kuin ähkyn ja krapulan.

    VastaaPoista
  10. salamatkustaja1/27/2012 5:22 ip.

    Hei kiitos tielle ihanista ja ajatusta herättävistä kommenteista! Seuraavassa menee kommentointi hieman sekaisin eri kommentoijien välillä, mutta tällaista vielä ajattelin:

    Memmu, kiitos, toi oli kiinnostavaa. Mä en ole antanut rahaa, vaikka mieli on tehnyt monta kertaa. Syy miksi en ole vielä antanut on ollut se, että ympärillä on useita lapsia - kun antaa yhdelle, kaikki tulevat pyytämään ja siitä tulee kaaos. Ruoka tai makeiset on varmasti parempi vaihtoehto.

    madde, joo totta. Tietoisuuden herättäminen on tärkeää, ilman muuta. Mutta eivätkö useimmat jo tiedä, että maailmassa on ihan älyttömästi jengiä, joka elää alle dollarilla päivässä? Ehkä se numero ei merkitse mitään, ennen kuin sen on nähnyt silmästä silmään tai lukenut jutun tai nähnyt kuvan, joka tuo asian lähelle. Matkailun väitetään avartavan, mutta onkohan sekään totta. Alkaakohan ihminen toimia eri tavalla, kun näkee asian, joka on väärin? Vaikee sanoa.

    Elli, kiitos! Tähän liittyen samaa pohdintaa kuin edellisessä kohdassa. Jos pystyisi pelastamaan edes yhden - se ei olisi miljoonasta paljoa, mutta se olisi yksi.

    Täti, hyvä pointti tuo kerjäläisasia Suomessa! Köyhyyttä on kamala katsoa silmiin. Vaikka sen kerjäläisen keräämät rahat menisivätkin mafialle, ei se poista tosiasiaa että kerjäläinen itse on köyhääkin köyhempi. Se että antaako sen euron antaminen mitään, onkin toinen juttu. Jos tietäisi, mikä olisi paras tapa auttaa. Ehkäpä juurikin sen ruuan antaminen - lyhyellä aikavälillä. Pidempiaikaisen vaikutuksen saisi varmasti aikaan esim. tukemalla NGO:ta (kuten Memmu tuolla ylempänä ehdotti), joka tekee työtä esim. lasten koulutuksen puolesta.

    Mira, kiitos!

    Katja, kiitos myös!

    Jenny, kiitos kun jaoit tuon tarinan. Mulle on tullut täällä tuollainen olo myös. Ensimmäistä kertaa silloin, kun tulin taksilla siskoni asunnolle ja tippasin taksikuskia 10 rupialla. Se oli kai käytännössä sama asia kuin olisin antanut kiven. Hävetti ja vitutti ihan suunnattomasti jälkeenpäin.

    Ninni, kiitos! Reisaamisessa köyhille tai ainakin ison tuloeron alueille eniten häiritsee se, jos mennään pääasiassa halvan ruuan, tavaran ja krääsän perässä. Wow, sain illallisen 3 eurolla, vähänkö halpaa! Ja sitten mehustellaan niillä polkuhinnoilla ja kiroillaan kun ihmiset tekevät tarpeensa kaduille. Jos matkustamisella sitä vastoin saisi myös aikaan jotain hyvää siellä kohteessa, matkustus on varmasti hyödyllistä ja hyvästä. Pyrkii käyttämään palveluja, hotelleja ja ravintoloita, jotka ovat yksityisomistuksessa eivätkä minkään suuren korporaatijätin hallussa. Tai pyrkii esim. käyttämään katusuutaripalveluita ja tippaa reilusti. Musta on ainakin turistina ihan reilua maksaa vaikka 10-kertainen hinta paikallisiin verrattuna, koska meillä on myös aivan eri tulotaso. Mutta on matkailussa paljon paskaakin; karmeimpana esimerkkinä se, kun läskit pedofiilit ja muut änkyrät menevät rellestämään Aasian köyhiin maihin ja käyttävät hyväkseen paikallisia lapsia ja nuoria jotka tekevät hengissä pysyäkseen mitä tahansa. Sairasta.

    Taru, hyvä kirjoitus, kiitos! Allekirjoitan :-)

    VastaaPoista
  11. Minä menisin myös. Ymmärtääkseni edes vähän. Taru kiteytti pointtini jo tuossa edellä, joten eipä sen isompia selittelyjä.


    Toivottavasti menet kierrokselle ja kirjoitat kokemuksestasi täällä.

    VastaaPoista
  12. Juurikin tuo seksiturismi on asia, mikä minua estää matkustamasta ah-niin-ihanaan Thaimaahan ym muualle. Oksettaa katsoa turistiryhmää Suomesta, joilla on matkaa varten painetut "Pillumatkailijat"-t-paidat (tarina on tosi). Tekisivätkö he saman omille tyttärilleen (joita luultavimmin on)? Vaikea uskoa, ettei tukisi myös välillisesti kaikkea sitä puolta ko. maihin matkatessaan.

    Toisekseen, välillä myös matkoilla valokuvatessa tulee olo, että onko minulla oikeus ottaa kuvaa, mikäli jollain tapaa kuvaa kurjuutta? Ei kuitenkaan olla eläintarhassa, missä eläimet on tuotu siihen kuvattavaksi vaan toisten ihmisten elämässä. Äh, hankala selittää, mitä tarkoitan.

    Hieno kirjoitus, kiitos siitä.

    VastaaPoista
  13. salamatkustaja1/27/2012 7:22 ip.

    Katsotaan, katstoaan, kerron heti kun tiedän miten tämä pähkäily ja käytännön järjestelyt etenevät :)

    VastaaPoista
  14. salamatkustaja1/27/2012 7:24 ip.

    Voi saatana mitä jengiä tuo kuvailemasi ukkoryhmä. Tuossa kulminoituu niin järkyttävimmillään se meininki, että "se mikää tapahtuu vegasissa jää sinne". Ääliöt.

    VastaaPoista
  15. tietää. pointti onko jotenkin seuraava: mä tiedän, että maailmassa on todella köyhiä ihmisiä ja niillä on kurjaa. kun puhutaan miljoonista tai miljard(e)ista ihmisestä ja että he tulevat toimeen alle dollarilla päivässä, on köyhyys ja kurjuus massoitettu ja numeraalistettu. se tuntuu kaukaiselta ja toivottomalta. kun joku kirjoittaa köyhyydestä yksilöiden näkökulmasta nimeten ne ihmiset ja mahdollisesti myös miltä se kirjoittajasta/katsojasta tuntuu, voi siihen samaistua ja se saattaa synnyttää tekoja asioiden parantamiseksi.

    (btw. luen juuri kirjaa Bottom billion)

    VastaaPoista
  16. Delhi on kylla lansimaalaisella melkoinen reality check.. Olen itse asunut siella jonkin aikaa ja yritin aina kayttaa tata johtoajatusta: "myos tama kohtaamani ihminen on yksilo ja hanella on oma historiansa, mieltymykset, surut, haaveet." Se auttaa valttamaan sita, etta nakee ihmiset yhtena massana. Massaan kun suhtautuu eri tavalla kuin yksiloihin. Okei, aina valilla menee kylla autopilot paalle ja sita vain lipuu kaiken ohi, kun ei jaksa reagoida. Se kai on sellaista psyykkista itsesuojelua.

    Olen ollut muualla vastaavalla "kierroksella" ja sanoisin, etta mene ihmeessa, mutta jata kamera&kauhistelut kotiin. Juttele ihmisten kanssa, mutta aina samoin kuin juttelisit vaikka suomalaisen kanssa. Samalla tasolla ja kunnioittavasti. Myos hokkeli on koti ja vieraan taytyy nahda se sellaisena. Siina hokkelikodissa tapahtuu samat asiat kuin sullakin kotona: jossain nukutaan, tehdaan ruokaa, pestaan pyykkia, riidellaan naapureiden kanssa, saadaan lapsia jne. Suhtaudu paaasiallisesti positiivisesti ymparilla olevaan vaikka tuntuisikin pahalta (koska et itsekaan tod. nka. haluaisi saalia osaksesi), ala tee turhia lupauksia kenellekaan ja kysy oppaalta suoraan mita tehda kerjaamisen suhteen.

    Delhi on myos kirjataivas eli osta laukku tayteen. Tassa pari omaa suositusta: Freedom at Midnight (Collins&Lapierre), White Tiger (Aravind Agida), klassikko Glass Palace (Amitv Ghosh)

    VastaaPoista
  17. Vastaan kysymykseesi, että mun mielestä sulla on ehdottomasti velvollisuus katsoa. Tällaisena hyllyväperseisenä länsimaalaisena on tietysti tekopyhää edes ajatella mitään, mikä alkaa sanoilla "jos olisin sen asemassa", MUTTA siitäkin huolimatta esitän vastakysymyksen: Jos olisit sen pressun alla makaavan väsyneen äidin asemassa, haluaisitko mieluummin, että:
    a) turistit katsoisivat toiseen suuntaan
    b) turistit katsoisivat tarkkaan ja kertoisivat kotonaan, mitä ovat nähneet?

    Oma vastaukseni on b.

    Olen pirun onnekkaassa asemassa, sillä haaveilin koko teini-ikäni Intiaan matkustamisesta, mutta ennen kuin olin edes täysi-ikäinen, mun isä päätyi Delhiin työmatkalle. Ensimmäinen asia, jonka isä kotiin palatessaan mulle sanoi, oli: "Sun ei pidä lähteä tonne ikinä." Kävimme aiheesta lyhyen keskustelun, jonka päätteeksi lupasin isälle olla lähtemättä.

    Mitä enemmän aiheesta olen nyt aikuisena lukenut, sitä kiitollisempi isälle olen.

    VastaaPoista
  18. Madde, joo toi on niin totta. Yksilöiden tarinat, oli ne sitten kirjoitettuja tai valokuvattuja tai äänitettyjä, on tehokkain tapa saada muut ihmiset liikkeelle tekemään jotain asian puolesta. Tilastotiede ravistelee tunnetasolla vain harvoja...

    VastaaPoista
  19. sus, kiitos, hyvin kirjoitit. mä oon menossa sille kierrokselle huomenna, kerron myöhemmin täällä mitä tapahtui ja mitä opin... ja kiitos kirjavinkeistä. White Tigerin oon lukenut, mutta noi kaksi olivat tuntemattomia. Pistän muistiin!

    Kris, kuten myös, erittäin hyvin kirjoitettu. Kyllä, ehdottomasti b.

    VastaaPoista
  20. Mahtavaa, että menet. Mun ex oli töissä Intiassa ja yritti kovasti houkutella mua sinne kertomalla autonkuljettajistaan ja penthouse-asunnostaan kuntosaleineen ja uima-altaineen. Ihan just päinvastainen efekti tuli. Mä en tod. pystyis asumaan köyhässä maassa viimesen päälle luksuksessa, aidatuilla alueilla joita vartioi jotkut aseheput. Noup. Jäi menemättä. No, se tulikin sieltä takaisin ja toi mukanaan paikallisen vaimon.

    VastaaPoista
  21. salamatkustaja2/03/2012 12:35 ip.

    Samaa mieltä. Siinä on pohjimimltaan jotain todella väärää, kun samalla kadulla asuu pennin päivässä ja tuhat euroa päivässä tienaavia ihmisiä. Toiset asuvat sisällä, toiset ulkona.

    VastaaPoista
  22. Vanha sanonta on, että Siperia opettaa. Siperian läpi Intiaan reissanneena voin kuitenkin todeta, että Intia opettaa. Kuusi viikkoa siellä oli todella rankkaa aikaa. Ensin silmille iskee kurjuus. Mutta sitten epäoikeudenmukaisuus. Suomalaiseen arvomaailmaan kuuluu reiluus. Kastijärjestelmä sotii tätä arvoa vastaan, ainakin länsimaisesta näkökulmasta. Mikseivät paikalliset hyvätuloiset yritä muuttaa maataan tehokkaammin? Miksi minun tulisi maksaa jostakin kymmenen kertaa enemmän, kuin toinen samatuloinen, joka tinkii? Miksi minua saa huijata vain siksi, että minulla on varaa matkustaa?
    Totta kai häpeän näitä itsekkäitä tuntemuksia! Mutta fakta myös on, että Intiassa joutuu myös pitämään puoliaan. Joskus ymmärrykseen väsyy, ja alkaa toimimaan itsekkäästi. Koska Intiassa asiat toimivat kyynärpäätaktiikalla.

    ps. Kun kaaoksesta pääsee pois, palautuu ymmärrys. Kotimaasta käsin on oikeastaan helpompi lahjoittaa rahaa, kun ei ole joku koko ajan käsivarressa roikkumassa. On hyvä ravistella itsensä hereille näkemään kurjuus matkustamalla paikan päälle, mutta turtumisen välttää parhaiten matkustamalla pois.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?