Kyllä ei riitä empatiaa vuorikiipeilijöille. Mun miehen sääriluusta poistettiin yhden jääkiipeilyonnettomuuden jäljiltä tänään ruuveja, kun ...

Kehoon sattuu

19.12.11 Satu Kommentteja: 90

Kyllä ei riitä empatiaa vuorikiipeilijöille. Mun miehen sääriluusta poistettiin yhden jääkiipeilyonnettomuuden jäljiltä tänään ruuveja, kun "ne alkoivat vähän hangata". No jos sulla on viisi muutaman sentin mittaista naulaa jalan sisässä, niin en ihmettele, että hankaa.

Vaikka synnytyksen aiheuttamien repaleiden korjaamiseen ei tarvittukaan ruuvimeisseliä, olen varma, että synnytys sattui tätä onnettomuutta enemmän. Jos joutuisi pissimään nuo ruuvit ulos, voitaisiin päästä lähelle samaa kipua. Pohdin ma.

Toisaalta, jotkut synnytyksen/sektion kokeneet sanovat viisaudenhampaan poiston olleen kivuliaampaa. Ehkä mun kohtu vaan oli tavallista herkempi, koska mulla vieläkin on niin kivuliaat muistot tuosta päivästä.

Teistä lukijoista on varmaan aika iso osa mutseja - onko synnytys ollut teille tähänastisen elämän fyysisesti kivuliain kokemus?

90 kommenttia:

  1. No, mie olin sellane raukka joka otti epiduraalin heti ku sai luvan.

    Ekan kanssa oli niin voimakas puudutus ettei tuntunut mitään. Siis EI. MITÄÄN. En voinut edes avata silmiä ponnistusvaiheessa, koska aivot olivat sitä mieltä että jalat sojottivat vieläkin edessäni siinä selinmakuu asennossa jossa olin kun puudutus alkoi tehota.

    Toisen kanssa oli vähemmän tehokas puudutus, joten kipua oli hiukkasen. Mutta siltikin toimi niin hyvin etten itse keksinyt miten pitkällä sitä oikein oltiin. Olin makuulla sivullani, ja pyysin että saisin apua puolta vaihtaakseni, koska toista jalkaa alkoi koskea. Sairaanhoitaja siihen tokas että, hei täältähän on tulossa vauva, ei tässä enää mitään kylkiä ruveta vaihtelemaan. Ja ei se siinäkään vaiheessa mikään kauhea kipu ollut, enemmänkin sitä painetta kuin kipua.

    VastaaPoista
  2. Ei ole ollut kivuliain. Keuhkokuume oli. Sitä kestikin monta päivää, ennen kuin sain edes asianmukaista hoitoa, koska terveyskeskuslääkäri oli sitä mieltä (tutkimatta minua, vaikka kävin vastaanotolla) että hänellä on ihan sama tauti ja hän jakaa sentäään töissä käydä. :(
    Yritin hänelle muuten selittää, että synnytyskään ei ole sattunut niin kuin tämä tauti, mutta ei se selitys ainakaan (mies)lääkäriä saanut tutkimaan minua.

    Mullla synnytyksen se vaihe on ollut kivuliain, kun kalvot eivät ole puhjenneet mutta lapsi on ihan juuri putkahtamassa ulos.

    Ilokaasua sain ekassa synnytyksessä, muuten ovat menneet luomusti. ENKÄ OLE SINÄNSÄ KIVUNLIEVITYSTÄ VASTAAN!!! vaan kaikki lievitykset olisin halunnut, mutta sitten kun kipu tuntui kunnolla, niin jo kohta piti alkaa ponnistamaan, enkä ehtinyt mitään saada. Että älkää nyt minua alkako kivittämään.

    VastaaPoista
  3. 2 synnytystä takana ja molemmat tavat kokeiltuna. Ehdottomasti sitä mieltä, että sattui. Tääl toinen kivulias, meinaa kun repeämisen tikkauksessa puudutusaine loppui kesken! Ei se sectiokaan tosin helpompi ole jos joku kuvittelee ;) Mutta onneksi lopussa on ihana palkinto <3

    VastaaPoista
  4. Kyllä, yltää kirkkaasti ykköseksi mun kipukokemuksissa. Sain kyllä ilokaasua, jota en osannu hengittää, haukoin happia kun kala kuivalla maalla aina kun sain ottaa maskin naamalta ja muun aikaa olin tukehtua. Sain kyllä epiduraalinki, harmi vaan kohdallani se ei toiminu yhtään? Jomottava, jäytävä pakotus jäi lonkkiin ja siitä mistä piti tulla lepohetki, tuli kyllä kaikkia muuta. En voinut vaihtaa asentoa selältäni pois kun menin kyljelleni, alkoi vetää suonta jalasta, sama homma molemmin puolin.
    Ponnistusvaihe kesti kätilön kirjausten mukaan kaksi tuntia, ite luulin sitä vuorokaudeksi. Lopuksi lapsi saatiin ulos imukupilla, sen laitosta tavaraan en viitsi edes kirjottaa, niin brutaalia se oli. Kaiken huipennukseksi istukkani ei irronnut itsestään ja minun mahaa synnytyksen jälkeen paineli parhaimmillaan kolme kätilöä yhtäaikaa. Se sattu ja sai minut huutamaan vielä lujempaa kuin kaikki muu. Lopuksi istukka irrotettiin leikkurissa ja minä nukuin.
    Joo en todella ole menossa tekemään toista, kiitos, olen kokenut kaiken ja se riitti. Siitäkin huolimatta, että lapsi on reilu kaksi, synnytyksen ajatteleminen saa vieläkin itkun silmään. Kai siitä jotku traumat jäi?

    VastaaPoista
  5. Oli ehdottomasti. Viisaudenhampaat lähtivät ihan nappaamalla ja suuntasin sen jälkeen töihin, mutta varsinkin esikoista pungerrettiin maailmaan pitemmän kaavan mukaan - kunnes lääkäri totesi, ettei tästä mitään tule ja epiduraaliakin on lisätty niin monta kertaa ettei enempää voi antaa, ja kaivoi veitsen esiin. Varsinkin matka synnytyssalista sektioon oli ikimuistoisen kivulias.

    VastaaPoista
  6. Ihan jep juu kyllä.

    Toinen teoreettisesti kivulias kokemus on ollut, kun lensin pyörän selästä naamalleni ja murskasin hampaita ja naamaa. Tällöin kuitenkin menin niin shokkiin/puuduksiin etten tuntenut mitään. Onnettomuutta seuranneet juurihoidot olivat myös jokseenkin ikäviä, mutta ei sitä ponnistamisen riemua ole voittanut mikään.

    VastaaPoista
  7. Kyllä ne avautumisvaiheen poltot on ihan ehdottomasti kivuliainta, mitä olen ikinä kokenut. Onneksi toisella kertaa kivunlievitys onnistui hyvin.

    VastaaPoista
  8. Kyllä synnytys oli tasan kivulian tapahtuma elämässäni, vaikka sainkin epiduraalit ja muut. Ei ole lapsi vieläkään (1,5v) huutanut yhteensä yhtä paljon kuin minä huusin silloin kivusta. Saatana kun se sattui. Ja kroppa muistaa - joka menkoissa tulee pariksi tunniksi avautumispoltot, aivan erilaista kuin entiset kuukautiskivut.

    Vertailukohtiakin on kyllä kohtuullisesti, hampaita on irronnut ja turpaa tikattu, ruosteinen 7cm naula polvessa oli kerra kakarana ja aikuisiällä tehtiin paksunsuolen tähystys. Se sattui itkuksi asti, mutta jotenkin sen kesti paremmin, kun se oli "lääkärin käsissä". Synnytys ei ollut, vaan "no, voishan sitä ehkä alkaa jo ponnistella, ei lisää epiduraalia enää". Paskan marjat. Ja toista ei tule.

    VastaaPoista
  9. Oli ehdottomasti kivuliain! Aika on tosin jo kullannut hyvin muistoja (Typy tänään 6kk <3) mutta kirjoitin synnytyksen jälkeen muistoksi synnytyskertomuksen - mitään kaunistelematta. Sinne olen kuvaillut, kuinka tuskaiseksi koin oloni, kuinka epiduraali ei auttanut läheskään niin paljoa kuin olin toivonut, kuinka se loppuvaiheen paineen tunne oli jotain käsittämätöntä tuskaa (siis ennen kuin sai ponnistaa), ja kuinka ponnistusvaiheen kipu ja paine on ollut suorastaan infernaalinen. Eli juu, kyllä sattui - mutta en onneksi enää pysty palauttamaan sitä tuskaa elävästi mieleeni. Ilman tuota synnytyskertomusta sanoisin varmaan, että kyllä se oli suurin kipu mutta kestettävissä. Nyt kuitenkin sanon, että ehdottomasti suurin kipu ja sen kestää vain ja ainoastaan koska on pakko, muita vaihtoehtoja ei ole.

    Todettakoon lyhyesti, että kaikkineen synnytykseni oli todella pitkä ja rankka, vaikkei mitään dramaattista tapahtunutkaan. Kokemus ei todellakaan ollut ihana, kaunis tai voimaannuttava (sanoja joilla olen muiden kuullut kuvailevan omia synnytyksiään) mutta silti se ei estä minua haaveilemasta toisestakin lapsesta. Olen siis valmis läpikäymään synnytystuskat uudestaankin, en ilolla mutta sisulla, ja vain koska on pakko, jos haluaa useamman lapsen.

    VastaaPoista
  10. Hmm no tavallaan kai ovat olleet.Kyllähän se sattui muttei nyt mitenkään älyttömästi kuin ihan hetken (ponnistusvaihe tokasta alle minuutti ja se ja se 5-10 minsaa juuri ennen sitä olivat mulla ne kivuliaimmat).

    Kivuliaampana (tai ainakin vittumaisempana kipuna) pidän kuitenkin ehkä ekan synnytyksen jälkeen pissaamista vaikka tikkejä tulikin vain 4 "pintahaavaan" x)

    VastaaPoista
  11. Huh no ei viisaudenhampaiden poisto tuntunut kyl missään, puudutuspiikit vähän pisti vaan =)

    VastaaPoista
  12. Olihan se kivuliain kun kokemusta ei ole kuin hampaiden poistosta ja polvileikkauksesta. Vaikka mentiin pitkän kaavan mukaan lopulta leikkuriin, niin mulle jäi silti hyvät muistot. Homma tuntui muuten olleen hallinnassa, synnytys vaan ei kunnolla edennyt. Kätilöt oli mahtavia mut lääkärit rynni yli. En tiedä olenko väkisin tehnyt itselleni tästä kauniin muiston, niin tai näin, hyvä niin.
    Mulla ei ole myöskään toiveena toista lasta, eli ei tarvi koskaan kohdata asiaa sen enempää.

    VastaaPoista
  13. Nyt pistit pahan. Mulla oli hyvä tuuri ja joudun oikein miettimään, oliko kivuliain kokemus. Vastaus: ehkä.

    Saattaa olla, että ne muutamat supistukset ennen epiduraalia olivat kovinta kipua mitä olen kokenut, mutta toisaalta, se oli ihan erilaista kipua eikä niin ikävää kuin esim. sen viisaudenhampaan poiston jälkeinen hermosärky. Mutta mä olenkin voittanut geneettisessä lotossa ja mulla on väljä lantio josta lapsi mahtuu hups vaan ulos. Samoin melkein toteaisin, että synnytyksen jälkeen ekan viikon parin ajan kakkaaminen oli ikävämpää kuin synnyttäminen. Synnytyskivulla on kuitenkin joku tarkoitus. Ja joo, helppo mun on sanoa, kun ei kerran ollut kamalaa.

    Hiukan mietityttää, miten infernaalisena olisin kivut kokenut ilman epiduraalia. Mulla se toimi ihan täydelisesti.

    VastaaPoista
  14. Kyllähän synnytyskivusta sanotaan, että se on naisen elämän kovin kipu. Toisaalta se on kipuna aivan erilaista kuin mikään muu: sillä on tarkoitus, se on ns. luovaa kipua. Ehkä osin senkin takia naiset kestävät synnytyksiä ja haluavat jopa synnyttää uudestaankin, kun kivulla on merkitys ja sen myötä saadaan jotain aikaan. Tuskinpa kukaan niitä tuntemuksia kestäisi parhaimmillaan päivätolkulla ihan muuten vaan. :P

    VastaaPoista
  15. Aah, mahdollisuus avautua synnytyksestä! Mikä ihana asia! :) Mun muistikuvien mukaan itse synnytys ei ollut niiiin paha (jos nyt ei mikään leppoisa huviretkikään), mutta sit jälkikäteen ne kaikki kivat pikku komplikaatiot, erityisesti tulehtunut eppari, meinas kyllä viedä järjen. Kun siitä synnytyksestä nyt jotenkin tiesi, että se loppuu ennemmin tai myöhemmin, mutta nää jälkivaivat vaan jatkui ja jatkui. Plus sit päällä oli sellanen snadi baby blues, kun taas heti synnytyksen jälkeen olin vaan ihan jossain endorfiinihöyryissä eikä ahdistanut yhtään. Sektio ei itse synnytystilanteessa sattunut yhtään, mut siinäkin kävi niin, että pahin tuska iski vasta jälkikäteen.
    Summa summarum, mä vastaisin, että elämäni kivuliain kokemus on ollut synnytyksestä toipuminen. Sekä fyysisesti että mahdollisesti myös henkisesti. Mut jännä, miten muisti jotenkin haalistaa kivunkin, ainakin mulla. Joudun nojaamaan asiassa enemmänkin siihen, mitä itse muistan ajatelleeni ja sanoneeni kuin varsinaiseen kivuntunteen muistoon.

    VastaaPoista
  16. Mulla on mennyt polvilumpio sijoiltaan ja silloin sattui niin, että oksetti. Synnytyksen aikana sitten oksensin. Että kai se synnytys tosiaan oli kivuliaampaa - ainakin pitkäkestoisempaa. Eikä mulla ilmeisesti ole kovin matala kipukynnys, kun pienet reiätkin olen hammaslääkärissä porauttanut ilman puudutusta.

    Ei synnytys mun mielestä ole mitenkään erityisen hienoa, paitsi sen lopputuloksen osalta. Mutta antaahan raskausaika ja synnytys tietysti jotain perspektiiviä peruskipuun ja -sairasteluun. Multa ei kauheasti saa esim. oksennustaudissa sympatiaa, kun se on kuitenkin parissa päivässä ohitse, eikä siitä pahasta olosta ja oksentelusta tarvitse kärsiä --ööh-- esim. neljää kuukautta!

    VastaaPoista
  17. Onko normaalia, että lapsetonta alkaa pyörryttää kun vain lukeekin noita kommentteja? Onko kivulla oikeasti tarkoitus? Nykyään kehitellään jatkuvasti uusia menetelmiä poistaa kipua, joten voisiko kuvitella että kymmenien vuosien päästä sitä ei tarvitsisi kokea edes synnytyksessä? Ja olisiko se niin väärin?
    Synnytyksessä ja viisaudenhampaiden poistossa taitaa päteä samansuuntainen logiikka: riippuu tuurista kuinka vaikea toimenpide se on. Itse viisaudenhampaat poistattaneena sain pari huomaamatonta puudutuspiikkiä ja hampaat lähti melkein nyppäisemällä :)

    VastaaPoista
  18. Kyllä on ollut, kaikki kolme kertaa mitkä mä hullu olen synnyttänyt.. :) En olisi voinut uskoa/kuvitella että sellaista kipua/tunnetta edes on olemassa kuin mitä supistuksissa on. Lihakset todella tekevät töitä ja poltto on tod kovaa.. Miks sitten kolme kerta... no vauvat on niiiin ihania.. Synnytykseni olivat aika nopeita, varsinkin eka, ehkä lihakset tekivät niin tehokkaasti työtä että sitten kipukin oli kovaa.. Who knows..

    VastaaPoista
  19. Lapseton osallistuu äitinsä puolesta.

    Äiti sai kortisonipiikin kantapäähänsä luupiikin takia. Jälkeenpäin pohti että mahtoikohan synnytyksetkään sattua niin paljon kuin se piikki. Ei uskois, mutta muualtakin olen kuullut, että piikitys kantapäähän sattuu ihan julmetusti.

    VastaaPoista
  20. Lisäisin vielä, että sen tulehtuneen epparin kans vessassa käyminen vastasi kyllä kiputasoltaan ehkä juurikin ruuvien tai jopa lasinsirujen ulos pissimistä. Vieläkin nousee kyyneleet silmiin pelkästä ajatuksesta.

    VastaaPoista
  21. On se pahin kipu juu. Hyvänä kakkosena tulee kyllä poskiontelopunktio, jossa se hiivatin puudute ei paljoa auttanut....

    VastaaPoista
  22. Hmh, synnytys oli niin lyhytaikainen - joskin ehdottomasti supervittumainen - kipu, että pistän imetyksen kyllä sen edelle. Kuukauden päivät lähes tauotonta kidutusta jälkisupistuksineen kera yhden rintatulehduksen, eikä ollut epiduraalia edes tarjolla. Suukapulan sai pois parin kuukauden jälkeen. Helvetti.

    VastaaPoista
  23. Ja taas oli aivan pakko lukea :D Ei, kyllä mä siltikkin odotan sitä synnytystä, mä haluan kroppani - ja ennen kaikkea keuhkoni, takaisin. Toivottavasti berberi kestää..

    VastaaPoista
  24. "onko synnytys ollut teille tähänastisen elämän fyysisesti kivuliain kokemus?" No vittu on! Ja varmaan tulee olemaan, ellei joku lävistä mua veitsellä tms. Viisaudenhampaan poisto (tai siis kaikkien niiden kolmen) ei tuntunu missään.

    VastaaPoista
  25. Mun synnytys meni suunnitellulla sektiolla ja oli ohi alta aikayksikön. En muista kärsineeni suuria kipuja leikkauksen jälkeen, lääkitys oli kohdillaan ja kaksi vauvaa vei varmaan huomion pienemmistä kipuiluista.

    En siis pääse kertomaan kauhutarinoita synnytyksestä. Viisaudenhampaatkin on vielä tallella ja juurihoidosta niin monta vuotta, etten muista miltä se tuntui.

    Ehkä se kivulian kokemus mun historiassa on se, että minusta meinasi tulla lapseton. Tuossa tähystyksessä kun leikattiin niin olennaisia osia pois, ettei lasta (tai lapsia) saatu alulle kuin lääketieteen avulla. No, ne munasolujen keräilyt oli vittumaisia operaatioita ja julkisessa sairaalassa säästettiin morfiinissa. Mutta ei ne nyt noita synnytystarinoita sentään vastaa, nekään.

    VastaaPoista
  26. Mulla ei tunnetusti ole lapsia, mutta joku tuolla ylempänä mainitsi kortisonipiikin kantapäähän ja mä olen kanssa saanut samanlaisen tässä männä kuukautena. Ei se itse neulanpisto, vaan se tuska, kun se lekuri heiluttelee sitä neulaa siellä jalan sisällä ja kun se kortisoni leviää ympäriinsä... Jos synnytyskipu on pahempaa, kuten oletettavasti on, koska pysyin sen operaation ajan kuitenkin hiljaa, enkä potkaissut lääkäriä enkä kiinni pitämässä ollutta sairaanhoitajaa (vaikka teki mieli) , niin en halua synnyttää. Kiitos, nam.

    VastaaPoista
  27. Ei ole. Neljän viisauden hampaan poistot ovat olleet paljon kivuliaampia. Ja kolme synnytystä takana ilman kivunlievitystä.

    VastaaPoista
  28. Ei ole. Ja ihan luomuna synnytin. Jotenkin se synnytyskipu vaan on helpompaa ymmärtää kuin jokin yllättävä tulehduskipu.

    VastaaPoista
  29. Kyllä ei oo mikään tähän mennessä ollut niin kauheeta. Vaikka sain siis epiduraalin ja vielä lisäsatsin, mut sitä ennen olin ehtinyt kärvistelly jo pari vuorokautta ja puudutuksen hälvennyttyäkin edessä oli vielä muutama tunti. Ja niin kuin se kätilö vakuutti, että ponnistuskipu on helpompi sietää kuin supistuskivut! Vaikka montaa minuuttia ei mennytkään, niin silti tarpeeks monta että karjuin kätilöä "tunkemaan sen takas". Ja helkkari sentään kun eihän se kipu oo siinä, vaan vielä monen viikon vessassakäynnit tikkien kanssa, hyi ja au.

    Just tänään puhuttiin, että pitäisköhän noita pikkusisaruksia ja silleen. Kiitos tästä muistelotuokiosta, tais tulla ainakin pari vuotta lisäaikaa. :)

    VastaaPoista
  30. Mieluummin antaisin kätilön hakata mut henkihieveriin pesäpallomailalla, ko suostuisin synnyttämään uudelleen. Neiti saa monestakin syystä jäädä ainoaksi. :D

    VastaaPoista
  31. Hmm. Mulle ei ole jäänyt minkäänlaisia traumoja synnytyksistä, vaikka kyllähän ne nyt saatana sattui. Toisaalta mulla ei myöskään ole kokemusta ponnistamisen tarpeesta tai luomulopusta, itse sain molempiin spinaalin, joka vei kivun tiehensä.

    Kyllä ei oo mukavat muistot taas imetyksen alusta, tissit verillä koitat siinä sitten ruokkia sitä toukkaa. Onneksi helpotti -viikon kuluttua.

    Melkein silti synnyttäisin ennemmin kun kävisin sen saakelin sikaflunssan uudelleen läpi. Mutta EN synnytä.

    VastaaPoista
  32. Jeee! Avautumisia synnytyskokemuksista ja ihan luvan kanssa. Mikä spontaani ilonpilkku näin joulun alle. Saattaa muuten mailiboxi tukkeutua.

    Mun tauti- ja onnettomuushistoriassa (sisältää paljon eri harrastusten aiheuttamia luunmurtumia) synnytys on kyllä kärkipäässä, koska se on niin pitkäkestoista. Ja minä pidän itseäni sentään aikas reippaani tätinä tässä hommassa, kun komplikaatiot eivät ole haitanneet asiaa kummassakaan kahdesta rykäisystä. Kipu itse on ollut siedettävää, lääkittävää ja palkitsevaa. KOkemus voisi olla hyvin erilainen, jos mömmöjä ei olisi ollut, homma olisi venynyt tai jälkivauriot tai joku muu olisi lisännyt haastetta. Minusta hyvin sujuva synnytys ei siis ole mahdoton kestää, vaikka se sattuu ihan saatanasti.

    Sen sijaan pystyn sanomaan, mikä sattuu enemmän. Ihan fyysisestikin. Lääkkeellinen tyhjennys viikolla 12. Kun homma rytisi vauhdilla eteenpäin, kipulääkkeenä oli panadolia ja lopulta pieni ihmisen alku möllötti teräsastiassa, olin valmis hyppäämään sairaalan kolmannen kerroksen ikkunasta, mutta en sitä tehnyt, koska lopputulos ei olisi ollut takuuvarma.

    Yhdestä olen varma. Maailmassa ei syntyisi lapsia, jos homma olisi miesten varassa. Kuten sanotaan.

    VastaaPoista
  33. Vaikka synnytinkin ihan ilokaasun voimin, niin sitäkin paljon enemmän sattui se, kun istukka ei irronnut ja vatsaa tuli painelemaan kaks kätilöä kummaltakin puolelta. Siihen verrattuna synnyttäminen oli ihan kivaa.
    Vuos synnytyksen jälkeen menin hankkimaan ruokamyrkytyksen, sen verran rajun että piti soittaa ambulanssi paikalle. Väitän, että se viiltävä/pistävä/polttava vatsakipu oli sata kertaa hirveämpää, kuin synnytyskipu.

    Niin, ja olin tietty kuullut ennen synnytystä hirveän määrän kauhukertomuksia, joten oon edelleen vähän hämmentynyt, että selvisin siitä niin helpolla.

    VastaaPoista
  34. Ei ollut! Mulla synnytys oli lähes kivuton, enkä tiedä mitä ne kamalan kipeät loppusupistukset on yms. :) Jos seuraava synnytys olisi samanlainen (tuskin mun tuurilla), voisin synnyttää vaikka heti uudelleen!

    VastaaPoista
  35. Mulle kävi niin hyvä tuuri esikoisen kanssa, että synnytys käynnistettiin tihkuvan lapsiveden takia, piiitkän lapsivuodeosastolla vietetyn käynnistys ja avautumisvaiheen jälkeen, synnytysosatolla sulku, sattuipa somasti monta muutakin synnyttäjää paikalle samaan aikaan. Itkin ja tärisin ja oksensin, sain jotain nestemäistä morfiinipohjaista mömmöä lääkärin luvalla, ei mitään muuta apua kun että hetken(hyvin pienen) nauratti, hoitaja kehui kuinka hyvin kestän luomuna(niinkuin olis ollut vaihtoehtoa) kun vihdoin pääsin saliin ja se enkeli epiduraalin kanssa saapui, olin taivaissa. Kivut palasi n.1.5tuntia ennen lapsen syntymää, ei voinut enään lisätä epiduraalia, olisi vaan kuulema pitkittänyt syntymää, vedin ilokaasua niin paljon et lopulta(minulta huomaamatta) sulkivat hanat ja puolentunnin ponnistuksen jälkeen poika syntyi, ei enää haitannut mikään, olin rakastunut.

    VastaaPoista
  36. salamatkustaja12/20/2011 9:32 ip.

    Good to hear että näinkin. Mä olen varma että näitä positiivisia synnytyskokemuksiakin on; ei se varmaan kaikille tasapuolisesti ole yhtä hirveää. Tähän ajatukseen tuudittaudun, jos koskaan joudun kokemaan sen uudestaan

    VastaaPoista
  37. salamatkustaja12/20/2011 9:32 ip.

    "Sulkivat hanat." Varmaan vähän sama tunne kun baarissa tulee pilkku... Onneksi eivät kertoneet sinulle!

    VastaaPoista
  38. Mä en kokenut saavani mitään helpotusta kipuihin tuosta ilokaasusta, vaikka epätoivoisesti yritin imeskellä, pää vaan meni vissiin sekaisin, ja jälkikäteen hirveä kurkkukipu tuli kaveriks... :/ Mut hei, mä synnytin silti 10pisteen pojan ja kätilö kehui et ihanku mä olisin syntynyt synnyttämään(what a fuck?!?)!!!

    VastaaPoista
  39. Varsin ajankohtaista pohdintaa täällä!
    Olen parhaillaan jossain kamalassa taudissa, minkä vuoksi toinen korvani tulehtui eilen muutamassa tunnissa. Päivystyksestä sain antibiootit, mutta ne eivät ehtineet auttaa. Kolme tuntia lääkärikäynnin jälkeen kesti se jumalaton paine ja särky korvassa, kävelin pitkin kotia pakastehernepussi korvan päällä ja ulvoin, kunnes tärykalvo lopulta puhkesi. Ehdin miehelle itkeä, että ihan varmasti ei jumalauta synnytyskään sattunut näin paljon.

    Vaiks tais se kyllä sattua. Käynnistys oksitosiinilla, kalvojen puhkaisusta lapsen syntymään 11 tuntia. Epiduraali auttoi 20 minsaa, sen jälkeen sain kipupumppuun kolme kertaa täydennystä. Jämähdin 7 senttiin auki neljäksi tunniksi, rukoilin lopulta sektiota tai eutanasiaa. Joku kohtuus sentään synnytyksessä oli, ja se oli se että lapsi oli lopulta kolmella ponnistuksella maailmassa kunhan lupa ponnistaa tuli. Vannoin pyhästi ettei enää ikinä, koskaan, milloinkaan. Tuosta on nyt kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta, ja tossa reilun kuukauden päästä tarvis taas tuohon ryhtyä. Sanonta "aika kultaa muistot" on ärsyttävän totta!

    VastaaPoista
  40. Tämä on mun mielestä huikean mielenkiintoinen aihe.

    Joten siirryn suoraan asiaan: synnytin lapseni lopulta sektiolla, mutta voin silti sanoa, että kyllä synnytyskivut ovat kamalinta mitä mulle on koskaan sattunut. Lapsi ei ollut laskeutunut eikä siis kiinnittynytkään ja oli väärässä tarjonnassa niin, ettei mahtunut oikeaan asentoon lantioni sisään.

    Siitä seurasi se, että huusin suoraa huutoa n. kolmannesta supistuksesta alkaen. Ja ne tulivat tietysti heti parin minuutin välein about minuutin mittaisina.

    Se väärä tarjonta huomattiin synnärillä ylipäätään ihan vahingossa, ja siis vasta 20 tuntia myöhemmin. Kun mut lopulta puudutettiin leikkaukseen, olin niin onnellinen ja helpottunut, että itkin, nauroin ja vitsailin (mielestäni tosi nokkelia) leikkaussalihenkilökunnalle miehen hävetessä vieressä.

    Mulla on aina ollut korkea kipukynnys, muistan vanhempieni ihmetelleen sitä kun olin pieni ja mies on sitä myös aina taivastellut. Mutta noiden avautumisvaiheen kipujen jälkeen mikään ei ole sattunut oikeastaan yhtään. On kyllä asioita, jotka tuntuvat epämukavilta. Jotkut inhottavilta. Mutta en voi oikein mistään enää sanoa, että sattuisi.

    VastaaPoista
  41. Todellakin pahinta! Kipujen kirjo ilman mitään puudutuksia, koska niitä ei ehditty antaa: oksentamisen kramppaukset, supistusten polte, repeämän tikkaus ja vielä vatsan runnomista istukan irrottamiseksi. Edelleen tulee flash backeja yli kuuden vuoden takaisesta päivästä ja siitä, kuinka kirosin ja itkin, että pitää vielä lyödä lyötyä, horkassa makaavaa! Saati sitten kaikki synnytyksen jälkeiset kivut, joista ei kerrottu etukäteen. Nyt on kuukauden päästä seuraava synnytys edessä ja ottaisin sen nukutuksella, jos vain saisin.

    VastaaPoista
  42. Jee, mikä aihe. Minua on vanhempien sukulaisten pahojen synnytyskokemusten pohjalta peloteltu synnytyksestä koko ikäni ja olen kammonnut kaikkea siihen liittyvää niin paljon, että teininä ajattelin, etten voi ikinä hankkia lapsia. Mutta kuinkas kävikään.

    Kroppani alkoi synnyttää jo noin 3 viikkoa ennen varsinaista synnytystä ja kohdun suu alkoi avautua. Parisen viikkoa elin normaalia elämää kohdun suu 5cm auki. Kun lapsivesi lopulta meni ja suuntasimme sairaalaan, kipuja oli ihan vähän. Saatoin kävellä lähes hymyssä suin paikalle. Sairaalassa todettiin, että olen 10cm auki ja iskettiin epiduraali. Sitten vaan ponnisteltiin ja 4kg vauva oli tunnissa ulkona. Ei juuri kipuja eikä tuskaa. Vaikka paikkoja jouduttiin paikkailemaan aika paljon tämän räjähtävän nopsan synnytyksen jälkeen, ei jälkikäteenkään ollut juuri mitään kipuja. Viikon kuluttua synnytyksestä tein vauvan kanssa kolmen kilsan kävelylenkkejä ongelmitta.

    Tiedän, että tämä kuulostaa uskomattomalta ja minustakin se on sitä. Meillä oli ongelmat vauvan alulle saattamisessa sitten sitäkin isompia ja niiden yhteydessä kärsin elämäni pahimmat henkiset ja fyysiset kivut. Lapsettomuusasioiden vuoksi tämä positiivinen synnytyskokemus jäikin sitten elämäni vikaksi synnytyskokemukseksi. Jos joskus vielä olisin raskaana, pelkäisin varmaan, että vauva tippuu huomaamatta ulos.

    VastaaPoista
  43. Mun täytyy kans sanoa, että imetys menee kyllä mun kohdalla kaikessa sietämättömyydessään reippaasti synnytysten ohi. Ihan helvetillistä piinaa, monta kertaa päivässä, ekojen kahden kuukauden ajan. Siihen päälle vielä pientä kivaa sosiaalista painostusta kaikkien hyväätarkoittavien, mutta asiassaan hyvin dogmaattisten mammaihmisten taholta. No sitten parin kuukauden kuluttua se homma helpottui, mutta ei se mukavalta tuntunut oikein koskaan. Mulla on ollut kaksi helppoa synnytystä, eka käynnistetty, mutta epiduraalilla turrutettu ja toinen syöksy- eli sellanen ettei siinä ehtinyt kunnolla edes tajuta missä mentiin. Muistan vaan imetysaikana itkua vääntäessäni ajatelleeni, että mieluummin synnyttäisin vaikka kerran päivässä kuin jatkan tätä kidutusta. Toinen vaihtoehto jota harkitsin oli rintojen omatoiminen ablaatio leipäveitsellä. Eli joo, IMETYS.

    VastaaPoista
  44. Ehdottomasti pahinta. Toisaalta mulla ei ole pahemmin vertailukohtia kun en ole koskaan esim. luita katkonu. Luulin että mulla on oikeasti korkea kipukynnys... Synnytys käynnistettiin, koko päivän oli pientä kipua alavatsassa enkä osannu rentoutua kun odotin vain että koska se synnytys käynnistyy kunnolla. Kymmenen aikaan illalla alko sitten infernaaliset kivut, ja vaikka olin päättänyt että yritän pärjätä mahdollisimman pitkälle ilman kivunlievitystä sanoin kätilölle samantien että antaa kaikki mitä vaan mahdollista :D 6 tuntia meni aivan sumussa, olen kuulemma huutanu kuin hyeena joka supistuksella (ja kerran uhannut miestä että lyön jos ei lopeta ''kohta helpottaa''-hokemista, olin varma että kuolen). Ponnistusvaihe ei sattunut enää läheskään niin paljon, ehkä seki vaikutti kun tiesi että kohta se vauva on ulkona ja helpottaa kivut. En saanut mitään muuta kivunlievitystä kuin kipupiikin, koska en suostunut ilokaasua ottamaan kahta henkäystä enempää kun se alkoi oksettamaan ja pelkään oksentamista näköjään enemmän kuin synnytyskipua. Anestesialääkäri ei koskaan ehtinyt paikalle, oli iso leikkaus menossa, ja loma-aika, joten talossa ei ollut useampia. Soitti sitten kun oltiin kävelemässä jo pois salista että nyt kerkiäis paikalle.

    Nyt kun myöhemmin asiaa kerinny miettiä, niin se pahin kipumuisto on jo kerenny hävitä, ja ehkä oli loppujen lopuksi hyväkin, etten saanut epiduraalia. Mun synnytys kesti ensisynnyttäjäksi vähän aikaa, 6 h 30 min ensimmäisestä supistuksesta jälkeisiin. Lisäksi olin samantien synnytyksen jälkeen kävelykunnossa, kateltiin kun kätilö punnitsi ja mittasi vauvan ja käveltiin huoneeseen juomaan synttärikahvit. Olo oli kuin en olisi koko yötä valvonutkaan. Ehkä ensikerralla sitten jos synnytys vielä käynnistyisi luonnollisesti mentäis ilman kivunlievitystä omasta tahdosta.

    VastaaPoista
  45. Synnytys aivan EHDOTTOMASTI kivuliainta ikinä. Siitäkin huolimatta, että sain epiduraalin. Mutta sitä jouduinkin odottamaan niin kauan, että menasin seota. En tiedä olisko se kipu oikeesti siitä voinut vielä lisääntyä ja jos, niin miten sen olisi voinut kestää. Lapsia on tällä hetkellä yksi, enkä tiedä haluanko toista. Panee kyllä miettimään tarkkaan erityisesti tuon kipukärvistelyn vuoksi. (Ja niiden tikkien, istumis- ja ulostamisvaikeuksien ynnä muiden kivojen vuoksi, huh).

    VastaaPoista
  46. Uskomatonta, että kaikki nämä kommentit luettuani edelleen odotan synnytystä tällä hetkellä enemmän kuin mitään muuta. Näin viikolla 40+5 jokaisesta pienestä kivun vihlauksesta innostuu ihan tajuttomasti ja toivoo, että "sattuis nyt vähän lisää". Voi olla, että ääni kellossa muuttuu kun päästään tosi toimiin...

    VastaaPoista
  47. mun synnytys oli noin sata kertaa helpompi mitä kuvittelin sen olevan. Työssäni näen niitä mammoja jotka tulee sectioon puol kuolleena ja erittäin kipeenä niin totta kai kuvittelin itselleni sen saman. mutta kuinkas kävikään, epiduraalin sain heti kalvoje puhkasun jälkeen ja sen jälkeen homma oli lasten leikkiä. ponnistus toisin kesti melko kauan ja usko meinas loppua mut ei mitään pahempaa. Pahinta varmaan oli ne seuraavat 3 kk noin henkisesti.

    VastaaPoista
  48. Mulla on kokemuksia kahdesta lyhyestä kaikki-oksat-pois-syöksysynnytyksestä. Kipu oli hirveä, mutta kesti vain hetken. Kummankin synnytyksen jälkeen olen saanut jonkun mystisen superinfektion, tuska kesti viikon per kerta. Mystiset superinfektiot vastaan pikapikapikasynnytykset - infektiot vie voiton.

    VastaaPoista
  49. Olen ikäni sairastanut migreeniä ja migreenikohtaukseni on kovin kipu mitä olen koskaan tuntenut. Synnytys (luomuna, ei mitään lääkkeitä) oli rutkasti paljon helpompi kestää kuin migreeni. Mutta me ollaan kaikki niin erilaisia ja koetaan kipu eritavalla.

    VastaaPoista
  50. Synnytys kesti yhteensä 27 tuntia enkä koskaan olisi voinut kuvitella sellaista kipua edes olevan olemassa. Niin pään räjäyttävää ja tajunnan vievää (oliskin) se oli että ihme että tässä vielä ollaan. Ponnistusvaiheessa meni tunti ja täytyy sanoa että kun vauva lopulta tuli ulos, olin lyhyen hetken ajan vilpittömästi hämmästynyt että mikä sieltä tuli, olin kaiken sen kivun ja tuskan keskellä jo ehtinyt unohtaa että mitä siinä itseasiassa oltiin oikein tekemässä.

    Sain kai kaikki mömmöt mitä sairaalassa oli, mutta niillä ei missään vaiheessa ollut merkittävää helpotusta, ei epiduraalilla, spinaalilla tai muillakkaan puudutuksilla ja piikeillä mitä ne minuun laittoi. Edelleenkään en ole varma mitä kaikkea tuli, mutta sen verran kuitenkin että seuraava yö meni aika tukkoisissa oloissa.

    Synnytyksen jälkeen kätilö alkoi neuvoa miten ensikerralla kannattaisi sitten synnyttää että homma sujuisi nopeammin, ei paljon alkua pidemmälle ehtinyt kun huusin jo että en varmasti tee tätä enää ikinä! Ja kaikista kummallisinta tässä kaikessa on se että olen jo valmis koko hommaan taas (aikaa kohta vuosi edellisestä). Ei siinä loppujen lopuksi mennyt kauaa siitä kun sai sen vauvan rinnan päälle ja koko kehon valtasi niin suuri tunne-/hyvänolonryöppy ettei toista ole koskaan kokenut. Kaikki tuskat ja kivut unohtui ja vauva tuotti sellaisia mielihyväaaltoja että muutama tunti synnytyksen jälkeen jo puhuin miehelle että kyllähän tämän toistekin voisi tehdä. Ongelma taitaakin olla siinä että sitä samaa koko kehon valtaamaa hyvänolonryöppyä ei sille miehelle tule, ja sillä raukkaparalla on edelleen tarkassa muistissa se monen tunnin huuto, tuska, hiki ja epätoivo siitä ettei tästä mitään tule. Mies on ilmoittanut ettei kestä enää katsella samaa, ja kyllähän siinä hieman avuton se mies on kun mitään ei voi tehdä ja puoliso on kuolemantuskissa.

    No, loppujen lopuksi vauva sai täydet kymmenen pistettä ja äideille ei luojan kiitos pisteitä anneta.

    VastaaPoista
  51. Olihan se... aika lailla tasan kuusi vuotta sitten alkoi supistella. Uhkasin esikoista tänään, että jos ei mene kiltisti nukkumaan, saa huomenna odottaa lahjaa yhtä pitkään, mitä synnytys kesti.

    VastaaPoista
  52. salamatkustaja12/22/2011 12:54 ap.

    hehe, tsemppiä viimeiseen mahakuukauteen :)

    VastaaPoista
  53. salamatkustaja12/22/2011 12:55 ap.

    joo niin mäkin; nukutuspiikki ja herätys kun koliikkivaihe on ohi ;)

    VastaaPoista
  54. salamatkustaja12/22/2011 12:55 ap.

    muuta en voi sanoa tähän kuin että ai saatana.

    VastaaPoista
  55. salamatkustaja12/22/2011 12:56 ap.

    Hyvä että tällainenkin kokemus!

    VastaaPoista
  56. salamatkustaja12/22/2011 12:57 ap.

    kiinnostaavaa; täällä joku muukin nosti pöydälle imetys-tuskat. mä en pitänyt imetyksestä yhtään, mutta se ei onneksi sattunut kuin muutaman päivän. tai siis ehkä multa vaan lähti tunto.

    VastaaPoista
  57. salamatkustaja12/22/2011 12:58 ap.

    mullekin kerrottiin, että nukutuslekuri ei ehdi paikalle. mua se jäi kaihertamaan, saatans kun sattui niin vidusti :)

    VastaaPoista
  58. salamatkustaja12/22/2011 1:03 ap.

    hattivatti, joo ne ekat viikot on kyllä aikamoista kiroilua. päälle vielä se ihana väsymys, hehe.

    susu, sehän voi olla helppoa kuin finnin puristaminen. tsemppiä, ja toivokaamme parasta!

    myy, hyvä! on ihan siistiä muuten että täällä kaikilla ei ole mitään horrorkokemuksia; saan nimittäin kohta jonkun valtionpalkinnon pelkotilojen lietsomisesta :)

    meistä suurin osa on kuitenkin hyvien ja ammattitaitoisten ihmisten käsissä; voisi olla paljon huonomminkin. yli 800 000 naista kuolee joka vuosi synnytykseen - tästä 99,9 prosenttia köyhimmissä kehitysmaissa.

    meri, syöksysynnytyksen kannalla olisin minäkin; mielummin vähän ja tosi kamalaa kuin paljon ja kamalaa.

    VastaaPoista
  59. Tää on aika paha ;)

    VastaaPoista
  60. Kaks synnytystäni ovat kyllä vasta sijoilla 3. ja 4., sitä ennen tulee välilevyn pullistuman aiheuttama hermosärky kirkkaana ykkösenä, kakkosena sappikivet. Synnytyskivut olivat noihin kahteen ekaan verrattuna sekä siedettäviä että ennenkaikkea palkitsevia kuten joku tuolla jossain sanoi. Vaikka saisin kolmannenkin lapsen, niin todennäköisesti siellä 40+ viikoilla sitä odottaisi et alkais jo se synnytys ja tuska, mut todellakaan koskaan en enää haluaisi hermosärkyä kokea. Valitettavasti sekä hermosärky että myös ne sappikivet vaan ovat todennäköisempiä kuin se kolmas synnytys...

    VastaaPoista
  61. ehkä olen sitten niitä harvoja, (vai eikö normi- / lievempi tapaus ylitä uutiskynnystä) mutta kipu oli abaut samanlaista, kuin kuukautiskivut. paitsi, että kuukautisten aikaan olen pyörtynyt, ainekin kahdesti, nyt en. oksensin toki, ja pahemmaksi sen teki supistusten sahaaminen, kuukautisten aikaan taju lähtee sitten kokonaan. plus, että silloin pitäisi tehdä "normaalisti" töitä, eikä saa sympatiapisteitä. synnärillä ei kukaan vaadi luutuamaan tai keskustelemaan asiantuntevasti mistään... mutta tilanteet on erilaisia. enhän raskaanakaan ollut yhtään "kipeä".

    VastaaPoista
  62. En koe synnysteni (2 kpl) olleen mitenkään liian kivuliaita. Ekalla kerralla sain epiduraalin, joka toimi hyvin ja toisella kerralla en halunnut sitä, vaan käytin ilokaasua. Kun alkoi tuntua siltä, että nyt olisi paras saada jotain lisää, sain luvan ponnistaa ja sieltä ne kaksi poikaa tulivat maailmaan puolessa tunnissa. Eroa pojilla on 13 minuuttia. En kyllä tiedä mikä olisi kivuliainta. Ehkäpä umpisuolen puhkeaminen. Silloin sattui lujaa!

    VastaaPoista
  63. Kyllä se oli ehdottomasti elämäni kamalin kipu. En ole koskaan kivusta oksentanut, mutta synnytyksessä kyllä. Ja paheni kun sain vielä oksitosiinitipan. Oli epiduraalikin jossain vaiheessa ja vei suurimman kivun pois, mutta ponnistusvaiheessa se taas palas takaisin.

    Silti lähden synnyttämään toista iloisilla mielin ja yritän pärjätä ilmana epiä mahd. pitkään.

    Synnytin esikoista sairaalan mukaan 12 tuntia. En tiedä m muiten se on laskettu, mutta kahtena iltana kivuliaita suppareita ja jälkimmäisenä armahtivat ja antoivat sen tipan että saataisiin synnytys suoritettua.

    VastaaPoista
  64. Esikoisen synnytys oli ihan hirvittävä. Ja se kesti ja kesti ja kesti... Tuntui, etten välillä ollut kunnolla edes tajuissani. Olin kuulemma välillä antanut opiskelijoillekin luvan ravata siinä katsomassa synnyttäjää... No, jätkä oli ihana, ja olen nopea unohtamaan kivun. Kuopuksen synnnytys olikin sitten ihan jotain muuta. Kuin oppikirjasta. Olin kätilöä pohjustanut ekasta synnytyksestä eli se laittoi tipan heti, vaikka lääkäri ei olisi halunnut. Kaikki sujui ja minusta tuntui, että kätilö hallitsi tilanteen. Päinvastoin kuin edellisen kerran kolme kätilöä, joista vasta viimeinen järkyttyneenä sanoi, että nyt riitti ja laittoi hommiin vauhtia. Toki viimeisellä kerrallakin kipua oli, mutta tiesin sen joskus loppuvan. Luotin sen loppuvan. Toki tiesin esikoisen kohdallakin, mutta puolitajuttomana olin kuutamolla...

    Synnytys, siis se eka, ei silti ole se kovin kipu, mitä olen kokenut. Hermokipu on. Hermokipu ei mene ohi. Se vaan on. Onhan sinulla nappia jos jonkinlaista, mutta ne auttavat, jos auttavat. Hermokivulla ei ole loppupäätä niin kuin synnytyskivulla. Kun herää yöllä jalkojen hermokipuun ja kipu on miltei kymppiä, toivot vain, että lähtisipä tästä henki ja vähän äkkiä... Kun sitä on jatkunut vuosikausia enemmän ja vähemmän, olet melkoisen epätoivoinen...

    VastaaPoista
  65. salamatkustaja12/23/2011 12:26 ap.

    Erika, mulla ei ole ollut noista kahdesta pahasta (vielä) kumpaakaan. Kivuliaalta kuulostaa, anyways.

    lillukka, kuukautiskivut, niin...au. jotenkin on päässyt unohtumaan asennettuani kierukan. lucky me ;)

    Sari, mä oon miettinyt tuota kaksosten synnyttämistä; sattuukohan se tuplasti yksöseen verrattuna? Juuri kun on saanut toisen puserrettua ulos, sieltä tulee toinen perässä. Vai tuleeko ne jotenkin "junana" että sitä ei ehdi edes huomata?

    Iitu, tuo hermokipu kuulostaa kaamealta. Tsemppiä sen kanssa; ei varmasti ole helppoa, kun lääkkeistäkään ei välttämättä ole apua.

    Iiris, joo mäkin sain tuollaisen tipan, ja sen jälkeen alkoi sattua ihan v*tusti.

    VastaaPoista
  66. Mä mielelläni luen just nyt (viikkoja jotain 25, hitostako niitä muistaa) tarinat maailman kivuliaimmista synnytyksistä ja toivon tuossa kevään korvalla parasta, kun esikoista ryhdytään puskemaan maailmaan.

    Tässä taannoin ennen raskautta kärsin ajoittain närästyskohtauksista. Kipu oli sellaista, jolta voisin kuvitella synnytyspolttojenkin tuntuvan. Ja se kesti parhaimmillaan kellonympäryksen. Jännityksellä odotan vertailupohjaa siihen kipuun.

    Viisureiden poistamista edeltänyt jäytäminen oli myös mulle sen verran sietämätöntä, että itse se poistamisoperaatio ei tuntunut missään. Helpotuksena lähinnä.

    VastaaPoista
  67. salamatkustaja12/24/2011 10:44 ap.

    Hehe, tää on tosiaan hyvää vertaistukea ;) Kyllä siitä selviää, usko pois. Eikä se kestä kuin korkeintaan muutaman päivän....

    VastaaPoista
  68. Juurihoito ei mun mielestä ole koskaan ollut kivuliasta. Niitä edeltävät säryt ovat olleet niin kiduttavia, että hampaan tyhjentäminen jne on ollut vain ja ainoastaan helpottavaa.

    Mulla on mielestäni ollut aina hyvä kivunsietokyky, mutta raskausaikana se laski ehkä nollaan. Sisätutkimuksetkin oli yhtä tuskaa, vaikka normaalisti ne ei tunnu yhtään missään.

    Synnytykset kesti käynnistelyineen 2vrk ja 3,5vrk ja päätyivät sektioon. Ekassa oli kivuliaita supistuksia 12h ja toisessa ensin 15h ja sitten lopussa vielä 20h. Toisella synnytyskerralla venytin kivunlievitystä mahdollisimman kauan, koska edellisellä kerralla synnytys jämähti epiduraaliin. Toisessa sektiossa kohtu ei lähtenyt supistumaan ja kaksi lääkäriä hieroi rajusti kohtua, jonka aikana yläkroppaa poltti ja sain 1,5vkoa kestäneen, hemmetin kipeän hartiapiston. Silti synnytyksissäni pahinta ei ole ollut se jumalaton supistuskipu vaan se, että ne kestivät niin kauan.

    Mulla on ollut myös neljä sappikivikohtausta, ja ne on kyllä todella kivuliaita nekin. Kahdessa noista kohtauksista sattui niin, etten voinut kunnolla hengittää (ilmaa ei riittänyt edes puheen tuottamiseen, onneksi on tekstaritaksit, että pääsin sairaalaan, kun ambulanssia ei voinut soittaa). Viimeisimmän kohtauksen saatuani oksensin kivusta ja sain kaksi kipupiikkiä lihakseen + tipassa vahvaa kipulääkettä, että pystyin edes makaamaan aloillani. Luojan kiitos, poistaavat sappirakon kokonaan tammikuussa.

    Pahinta kipua elämässäni ovat silti olleet lapsena ja teininä kokemani vatsakipukohtaukset, joiden syytä ei ole löydetty. Sain kohtauksia pari kertaa vuodessa ja kipu vuosien mittaan vain paheni, kunnes aloin pyörtyä kesken kohtauksen. Pyörtyminen oli aina helpotus, koska sen jälkeen en enää muistanut sitä pahinta kipua. Ennen pyörtymisen alkamista muistan kohtauksen tullessa toivoneeni kuolemaa, ettei tarvitsisi tuntea sitä kipua. Se onkin mulla ollut kipumittarina myöhemminkin. Jos en toivo kuolemaa, niin tiedän kokeneeni pahempaakin.

    VastaaPoista
  69. salamatkustaja12/25/2011 1:31 ip.

    Hurjalta kuulostaa... Jäin miettimään erityisesti tuota kohdun hierontaa, siis miten se tapahtuu - ulkopuoleltako?

    VastaaPoista
  70. En itse asiassa tiedä oliko sisä- vai ulkopuolelta. Hieronta tehtiin ennen vatsan kiinni ompelemista, joten mun nenän edessä oli vain pystyyn nostettu kangas. Jotenkin olen koko ajan ajatellut, että sisäpuolelta hieroivat. Tuntui hurjalta kun koko kroppa heilui niin kovasti edes takaisin pöydällä. Ihme ettei tullut pahoinvointia :P

    VastaaPoista
  71. Mulla ei myöskään ole lapsia ja juuri joulun vanhempieni ja neljän pikkuveljeni kanssa viettäneenä vakuus siitä, että niitä ei myöskään koskaan tule, on jälleen kerran suuri. (Oletteko nähneet niitä luontodokkareita, joissa heinäsirkkaparvi laskeutuu pellolle, sitten näytetään pari lähikuvaa syövistä sirkoista ja sitten ne lentää pois ja jäljellä ei ole m-i-t-ä-ä-n?...tuli vain mieleen.)

    Koska olen näemmä tullut äitiini muutenkin lääkkeiden siedon suhteen - päänsärkyyn tehoaa kaksi tai kolme Burana 400:sta, Sirdalud-kuurin ensimmäisenä iltana lakosi jalat alta, kolmannen päivän kohdalla tuntui enää pieni huippaus viiden minuutin ajan - olen "riemulla" kuunnellut äidin tarinoita siitä, miten ensimmäisen synnytykseen kokeiltiin epiduraalia mutta neljä muuta mentiin sitten luomuna kun "no, se on vähän sama kuin jos menisit moottoritiellä satasta ja kiihdyttäisit sataankahteenkymppiin versus jos menisit moottoritiellä satasta, tulisit kahdeksi minuutiksi jollekin hämmentävälle taajama-alueelle, jossa rajoitus on 40 km/h, ja kiihdyttäisit sitten sataankahteenkymppiin". Tämänkään takia ajatus raskaudesta ja synnytyksestä ei sanoinkuvaamattomasti houkuttele.

    Sen voin kyllä sanoa, että tuossa männäkesänä tapahtui pieni...haaveri... makuuhuoneen puolella ja seurauksena (hei vaan kaikki tätä lukevat yhteiset kaverimme) välilihaan tuli parin millin vekki. Seuraavat kaksi viikkoa olivat niin uskomattoman perseestä ettei mitään rajaa. Siis ei MITÄÄN rajaa. Mulla on normaalisti todella korkea kipukynnys ja olin jo vääntämässä kasaan jotain pakastevihannes-kestovaippa-ratkaisua. En voi edes kuvitella, miltä tuntuu isompi repeämä. Leikkaisin luultavasti alavartaloni moottorisahalla irti.

    VastaaPoista
  72. Kroppa heilui pöydällä --- mä todella toivon, että kukaan ensisynnyttäjä ei saa täältä itselleen painajaisia ;)

    VastaaPoista
  73. Heinäsirkkavertaus on jotenkin osuva :D Ja toi parin millin vekki välilihassa --- tämä tuli uutena tietona, mutta näinkin tosiaan voi käydä. Voi piete.

    VastaaPoista
  74. sitä voidaan hieroa joko mahan päältä tai jos vatsa auki niin sisäpuolelta, tosin sillon se ei satu kun on puudutettu. mutta mahan päältä hierominen kyllä sattuu. Sitä kun tehdään niin että hierojan kädetkin on lähes tunnottomat sen hieronnan jälkeen (varsinkin jos tunnin sitä tekee ennen kuin joku muu tulee ystävällisesti jatkamaan..)

    VastaaPoista
  75. Jaa-a. Synnytyssupistukset olivat kyllä ihan absoluuttisena kipuna ajatellen kovinta kipua, mitä olen ikinä tuntenut, mutta kova sappikohtaus on kyllä ehdottomasti pahempi kokemus. Se kipu oli mulla ainakin sanoinkuvaamattoman tuskallista, eikä siltä saa välissä levätä kuten supistuksilta. Pahin kohtaus vei suoraan ensiapuun, missä oksentelin kivusta. Ensimmäinen kipupiikki ei auttanut juuri lainkaan, seuraavaksi annettiin kipulääkettä suoraan suoneen, eikä sekään taltuttanut sitä kipua. Verenpaine laski niin alas että oli taju lähteä, ja vasta morfiinipohjainen kipulääke auttoi. Luojan kiitos sitä ei tule enää koskaan, sillä sappirakko leikattiin veks jahka en enää ollut raskaana. Phew.

    Pointti oli siis varmaankin, että vaikka synnytyskipu on valtavan kovaa kipua, se on kuitenkin myönteistä kipua, jonka tietää päättyvän suhteellisen pian. Ja ennen kaikkea siitä saa ihan mielettömän palkinnon :)

    VastaaPoista
  76. salamatkustaja12/28/2011 12:40 ap.

    joo toi "olet kuin syntynyt tekemään tätä" -lausahdus on kyllä asiassa kuin asiassa niin rimanalitustsemppauspuhetta, että ihan nolottaa.
    "oot saanut tosi hyvän koulutuksen tähän" vois tietty olla kiva. tai "onpa sulla hyvä motivaatio" :)

    VastaaPoista
  77. salamatkustaja12/28/2011 12:42 ap.

    Oho, siis kohtua voidaan hieroa sisäpuolelta jos vatsa on auki - eli ollaan siis tekemässä keisarinleikkausta? Miksi sitä kohtua tässä vaiheessa enää hierotaan jos vauva ollaan leikkaamassa ulos? Tämä on oikeasti todella kiinnostavaa; täysin uus kuppi teetä mulle.

    VastaaPoista
  78. salamatkustaja12/28/2011 12:43 ap.

    tuosta sappiasiastakaan mulla ei ole kokemusta, joten paha sanoa tähän mitään. paitsi että hurjalta kuulostaa - tuo morfiinikin. auts.

    VastaaPoista
  79. sitä hierotaan lapsen syntymän jälkeen, jos jostain syystä kohtu ei suostu supistumaan lääkkeillä. Tällä yritetään estää suuremmat vahingot, se kohtu kun on kuitenkin saatava supistumaan tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
  80. salamatkustaja12/29/2011 12:28 ap.

    Kiitos - olen taas vähän viisaampi!

    VastaaPoista
  81. Ehdottomasti synnytys on ollut kivuliain kokemus elämässäni, tosin en ole muihin kauhean kivuliaisiin tapahtumiin joutunut. Viisaudenhampaiden (4) poisto oli ihan lastenleikkiä.
    Olisin halunnut saada kaiken mahdollisen kivunlievityksen, mutta en saanut mitään. Sanoivat, että on liian myöhäistä antaa epiduraalia tms. Mitä väliä on jollain kipupiikillä? En edes laske sitä kivunlievitykseksi tuossa tilanteessa. Ponnistusvaihe kesti kai pari tuntia, tenava oli väärinpäin (naama ylös), väliliha leikattiin ja muut ihanuudet. Sairaalassaoloa 5 pv, silkkaa kidutusta koko aika. En edes muista, miltä vessassa käynti tuntui operaation jälkeen, tuskin kovin nautittava kokemus.
    Yhtä asiaa en vain ymmärrä. Miten kaikki sanovat, että se on sen arvoista ja kohta saat palkinnon tästä kivusta jne. Sanoisin kyllä, että ei ollu sen arvoista. Ei ikinä enää uudestaan. Aikaa synnytyksestä 2 v 8 kk. Voisin vaikka palauttaa tuon kaverin takaisin, jos sillä olisi joku takuuaika.

    VastaaPoista
  82. Synnytykset eivät olleet minulla ainakaan kovin kivuliaita, kiitos ystäväni epiduraalin. Supistukset tokassa sattuivat kyllä helvetisti. Ja ekassa taas se synnytyksen jälkeen seuranneet nelisen viikkoa (tikkejä nääs ja pari niistä aukes ennen aikojaan). Häntäluun murtuminen on ehkä ollut kivuliain juttu tähän mennessä, kun se vaivaa edelleen ja tapahtumasta on aikaa kohta 6 vuotta.

    VastaaPoista
  83. En ole lukenut aiempia kommentteja, mutta itse muistan, miten kovasti tärykalvojen puhkaiseminen sattui yläasteella. Synnytyksestä on 8kk, mutta ne kivut ovat kummasti vaan unohtuneet lähes kokonaan, mutta edelleen muistan tuon tärykalvojen puhkaisun ja sen järjettömän kivun. En suosittele.

    VastaaPoista
  84. salamatkustaja1/03/2012 8:19 ip.

    Suvi, kuulostaa tosi rankalta synnytykseltä... Eikä se muakaan auttanut siellä synnytyssängyssä, kun kaikki ympärillä hokivat, että kyllä tän kestää kun saa kohta palkinnon. No, meni kuin meni, onneksi on se juoksulenkki ohi. Toivottavasti fiilikset paranevat; myönnän kyllä, että tosiaankaan ei ole aina ihan pelkkää hauskaa tämä :)

    Myrkytär, voi jee, häntäluu voi olla kipeä paikka. Muutaman kerran oon tippunut hevosen selästä perseelleni ja on vähän aikaa ollut pää Linnunradalla.

    Bella, aika heviä. Puhkaistaankohan nykyään lasten/nuorten korvia korvatulehduksen yhteydessä yhtä usein kuin aikaisemminkin? Joskus 20 vuotta sitten tuntui, että joka toinen korvatulehduksen takia lääkäriin mennyt joutui puhkaisuun. :/

    VastaaPoista
  85. En ole kokenut synnytystä, mutta en usko, että se vetaa vertoja 40-asteen kuumeessa kokemalleni selkäydinpunktiolle, joka onnistui vasta viidennellä yrityksellä. Neulan pyöritys tuntui sormenpäissä saakka. Lisäksi rautaisen aidan 15cm piikki on lävistänyt pakarani ja tullut ulos häpyhuulestani, kun putosin aidan päälle. Myös paksusuolen ja ohutsuolen tähystyksen olen kestänyt hyvin, kuten myös 4 viisaudenhampaan poistoa. Synnytys ei pelota minua yhtään. Se tulee sieltä ulos tavalla tai toisella, tietääkseni kukaan ei ole vielä sisälle jäänyt. Jos entisajan naiset ovat tuskat kestäneet, niin teen myös minä.

    VastaaPoista
  86. salamatkustaja1/26/2012 5:14 ip.

    lissu, melkoisia mankeleita olet joutunut käymään läpi, aika horroria. ymmärrän hyvin, että synnytys ei pelota.

    VastaaPoista
  87. Aikamoista. Tajusin näitä lueskellessani, että olen unohtanut, miten synnytys sattuu. Eikä siitä ole kuin 3 kk.

    Synnytyskertomuksessa lukee keskivaikea synnytys, sain 4 annosta epiduraalia (ilokaasulla aloitettiin, mutta se ei toiminut), ponnistusvaihe kesti 2 tuntia ja lopulta lapsi syntyi imukupilla.

    Muistan kertoneeni vointia kyselleille, että synnyttäminen on ihan kamalaa (en edes uskalla ajatella, millaista se olisi ollut ilman puudutusta). Silti sanoin kätilölle synnytystä seuraavana päivänä, että kyllä me uudestaan nähdään samoissa merkeissä. Pari muutakin tuossa yllä sanoi, että synnytyskipu on erilaista, koska sillä on tarkoitus, ja palkinto on niin ihana. Olen täsmälleen samaa mieltä. Ja ilmeisesti aika kultaa (tai hävittää) muistot ainakin mulla :)

    Imetyskivusta minulla ei - onneksi - ole aavistustakaan. Kamalalta se kuitenkin kuulostaa. Itse olen todella kiitollinen siitä, että imettäminen on sujunut lähes ongelmitta - en varmasti olisi jaksanut sitä jatkaa, jos joka päivä monta kertaa sattuisi vietävästi. Osaatteko kertoa, mistä kipu imettäessä johtuu?

    VastaaPoista
  88. Mäkään en muuten varmaan enää muistaisi kuinka kivuliasta synnytys oli, jos en olisi kirjoittanut sitä muistiin tänne blogiin, muahhaa.

    Ipana onnistui jotenkin kalvamaan ikenillään nännit rikki ja se tuntui aika ikävältä muutaman viikon. Jos siihen ois lykännyt vielä jonkun tulehduksen, olisin voinut olla aika lailla helisemässä :-)

    VastaaPoista
  89. IJvXk6 nwjxphnsxtlf, [url=http://xosykzrpyhkv.com/]xosykzrpyhkv[/url], [link=http://yiftdxsfetye.com/]yiftdxsfetye[/link], http://giylfdttpqoq.com/

    VastaaPoista
  90. TuMwil mjmhgwlckxrl, [url=http://gajxzwvgxyfc.com/]gajxzwvgxyfc[/url], [link=http://efnpvytyrdqp.com/]efnpvytyrdqp[/link], http://phengwqaxrje.com/

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?