Reko ja Tina Lundánin yhdessä kirjoittama Viikkoja, kuukausia ilmestyi muutama vuosi sitten (2006). Kirjan ilmestymisvuonna Reko Lundán ku...

Keskiviikon kirja: Viikkoja, kuukausia

12.10.11 Satu Kommentteja: 17

Reko ja Tina Lundánin yhdessä kirjoittama Viikkoja, kuukausia ilmestyi muutama vuosi sitten (2006). Kirjan ilmestymisvuonna Reko Lundán kuoli aivokasvaimeen. Kirja kertoo aivokasvaimeen kuolevasta Akista ja Akin vaimosta Minnasta. Eli Rekosta ja Tinasta. Ja siitä, millaista on, kun tietää kuolevansa ihan pian. 184 sivuun on saatu mahdutettua kirjallisuuden tarkoitus, Reko Lundánin kirjailijantyön testamentti, kuoleman lähetymisen konkretisoituminen, isänsä menettävien lasten ja miehensä menettävän vaimon tuska, tunne siitä kun vammautuu eikä enää tunne itseään.

Mikään kirja ei ole koskaan satuttanut minua yhtä paljon. Mikään kirja ei ole ollut yhtä hyvä. Koska tämä ei ole romaani. Se on taidokas päiväkirja, kuin avoin haava, jonne olen saanut kurkata. Kirjasta voi lainata minkä tahansa lauseen, ja se tuntuu täydelliseltä. Poimin sokkona tämän: "Kuinka paljon helpompaa olisi ilman sairautta, kuinka onnellisia me Minnan kanssa olisimmekaan? Vai onko kaikessa tasapaino? Kai meillä olisi sitten jotain muita murheita. Mitä ne olisivat? Avioliitto rakoilisi? Nyt minun on vaikea nähdä, että koskaan eroaisin Minnasta. Ja heti nousee mieleen ajatus: en minä ehtisikään. En vaikka haluaisin. Tai Minna haluaisi."

Tapasin Lundánin kerran livenä. Hän tuli meille kauppakorkeakouluun yhdelle luennolle puhumaan etiikasta. Muistan elävästi, kuinka hän kertoi, että oli tavannut ennen luennon alkua saman rakennuksen vessassa kodittoman miehen, joka ei ollut käynyt suihkussa todennäköisesti kuukausiin. "Elämän epäreiluus kulminoitui tuohon vastakohtaan", hän sanoi.

Parin vuoden kuluttua hän kuoli. Leikkasin kuolinilmoituksen talteen. Siinä on lainattu Raymond Carveria:
Ja saitko tältä elämältä
mitä halusit, kaiken jälkeen?
Sain.
Ja mitä halusitkaan?
Kutsua itseäni rakastetuksi, tuntea itseni
rakastetuksi tässä maailmassa.

Värssyn jälkeen mahdolliset tervehdykset pyydettiin osoittamaan asunnottomien miesten Sällikodille. Tuli kauppiksen vessa mieleen.

17 kommenttia:

  1. Luin tämän myös pari vuotta sitten. Ystävä laittoi lukemaan, kun teimme surutyötä yhteisen ystävämme taistellessa viimeisiä hetkiä syöpää vastaan. Ei mitään kevyttä kenttälukemista mutta ehdottomasti suosittelen. Joskus (joka päivä) kun tulee vittuunnuttua niin turhista jutuista.

    VastaaPoista
  2. Kahdessa kulttuurissa10/13/2011 6:49 ap.

    Apua, mulle tuli ihan vedet silmiin. Mä olen halunnut lukea tuon kirjan, mutta en vain pysty. Oon ollut lainaamassa, joka kerta, kun olen siihen kirjastossa törmännyt, mutta en vain pysty. Ja vaikka pystyisinkin lainaamaan, en pystyisi sitä lukemaan. Ihan siitä syystä, että mua itkettäis varmaan koko ajan. Ja miten pyyteettömän hienosti tehty, osoittaa muistamiset Sällikotiin. Luin kerran kirjan nimeltä Enkeliveli, kirjailijaa en muista, mutta se kirja oli juuri sellainen, jota ei kuivin silmin voinut lukea.

    Ehkä sitä, kun on työkseen tekemisissä vaikeiden ja raskaiden asioiden parissa, haluaa lukea kirjoja, jotka on täysin fiktivisiä, irrallaan itselle tutusta ympäristöstä. Tai jotain.

    VastaaPoista
  3. Oi, tuo kirja oli kaunis ja koskettava.

    VastaaPoista
  4. salamatkustaja10/13/2011 9:26 ap.

    mimmi, niinpä, sitä tässä itsekin välillä miettii, että yhtenä aamuna kaikki voi olla toisin.

    Kahdessa kulttuurissa, tämä on todellinen vetistelykirja. Tuskallisen tarkan henkilökohtaisen kriisin ja tuskan lisäksi kirjasta tekee niin kovin erityisen vielä se, että Lundán oli ihan saatanan lahjakas kirjoittaja. Tulee todella ravisteltu olo, kun ajattelee, että tämä oli hänen viimeinen huuto maailmalle ennen kuolemaa. Voi juma.

    Fanny, kyllä, se oli myös todella kaunis!!

    VastaaPoista
  5. En nyt muista, että mitä mieltä olet näistä, mutta mun blogissa olisi kuitenkin tunnustus sulle. :)

    VastaaPoista
  6. Se kirja menee jokaiseen soluun. Mä olen lukenut sen useasti ja raadollisuus tulee sen rankan kohtalon lisäksi juuri siitä, kuinka lahjakas Lundán oli. Hänen vaimonsahan jatkoi tarinaa omana selviytymistarinanaan uudessa kirjassa. Se oli tuon tykityksen jälkeen vaan vaisu.

    Hyvin kirjoitettu fiktio voi ravistella ja synnyttää vaikka mitä tunteita, mutta tässä kirjassa sen perustuminen todellisuuteen lataa tunteet potenssiin tuhat.

    VastaaPoista
  7. salamatkustaja10/13/2011 11:21 ap.

    Iskunvaimennin, joo olen kanssasi niin samaa mieltä. Myös siitä Tina Lundánin aiheeseen liittyvästä "jatkokirjasta" - vaikka toisaalta tämän Viikkoja, kuukausia -kirjan rinnalla Hemingwaykin on vaisu :)

    EmmyAurora, kiitos! Olen tietysti tosi otettu :) Mulla on vaan koko ajan ihan taju häslä päällä, ja aina jotain unohtuu. Kuten vastata tähän tai yhteen aikaisempaa haasteeseen. Lupaan yrittää jossain välissä - vaikka se välillä kestää ja kestää, ei tarkoita sitä etteikö nämä tunnustukset tuntuisi tosi kivoilta. Kiitos siis sulle!!

    VastaaPoista
  8. Hui, alkaa nyt jo liikuttua näissä hormooni höyryissä, joten ehkä parempi lukea vasta ensi keväänä/kesänä.

    VastaaPoista
  9. en ole itse myöskään pystynyt lukemaan tota vielä, pitäis varautua pillittämään se läpi. :-/ itken nimittäin vähemmänkin koskettavista kirjoista - mua itkettää jo toi koko aihe, kun lundan oli niin lahjakaskin... snif. mutta kiitos vinkistä, some day..

    VastaaPoista
  10. Tämä on kyllä erityislaatuinen kirja!

    Tosin on myönnettävä, että ei nyt äkkiseltään tule mieleen yhtäkään kirjaa (ammattikirjallisuutta ei lasketa), jota lukiessani en olisi jossain kohdin itkenyt. Tämän kirjan kohdalla vaan potenssiin aika monta.

    VastaaPoista
  11. Sama juttu kuin Kahdessa kulttuurissa:lla (hieno taivutus!), eli vaikka haluaisin, en ehkä pystyisi tuota lukemaan. Itkettää melkein jo pelkkä tuon kirjan ajattelukin. Riikka Pulkkisen Totta on myös mulla edelleen aloittamatta: luin joskus ensimmäisen sivun siitä ja totesin, että tulen itkemään kirjan parissa ihan hulluna. Rajaakaan en meinannut saada luettua, kun itketti niin että näkö sumeni. Ja yksi tällainen parkumista aiheuttava, äärettömän hyvä kirja on myös Aikamatkustajan vaimo (vai mikä se olikaan suomeksi). Jos ette ole lukeneet, suosittelen ehdottomasti!

    VastaaPoista
  12. Luin tuon kirjan lukiossa muutama vuosi sitten, ehkä vuonna 2007. Itkin ensimmäisellä sivulla. Ja puolet ajasta mietin että onpa tympeän itsesäälinen kirja, vaikka toki tiesin faktat kirjan takana. Ja sitten taas itkin.

    VastaaPoista
  13. Vau. En ole lukenut mitään niin pitkään aikaan, että hävettää. Eilen ostin Onnen tunnin ja sen luettuani aion lukea tuon. Itken ja luen.

    VastaaPoista
  14. Kääks, mä en itkenyt lukiessa kertaakaan, vaikka luin tämän (ihan todella hienon ja koskettavan) kirjan noin vuosi mieheni kuoleman jälkeen. Minkälainen kylmä hirviö olenkaan!

    VastaaPoista
  15. Mä luin tuon myös, joskus silloin viisi vuotta sitten. Olin vaikuttunut kirjoittajien taidoista, urheudesta, rehellisyydestä ja inhimillisyydestä, tuo kirja pysäytti myös mut. Niin se vaan on, että kaikki on kuitenkin kohtuu reilassa niin kauan kun kukaan ei ole kuollut eikä vakavasti sairas. Sen kun arjessa vielä muistais, niin olis varmasti vähän viisaampi (ja ehkä rennompikin) ihminen.
    Tää sun blogi on muuten ihan toppen. Kiitos. :)

    VastaaPoista
  16. On tosi vaikea ja surullinen kirja kyllä. Luin sen, ja monta muuta aika vaikeaa kirjaa terapiani aikana 2005-2008.

    Toinen kirja, joka sai kylmät väreet ja kyyneleet silmiini oli Rakkauden kerjäläinen by Hymy Kankaanpää. Olihan niitä muitakin, mutta noita ei kyllä unohda koskaan.

    Menetin juuri läheisen työkaverin syöpään. Nopeasti kylläkin, mutta raskaasti. Nopeudessa on se haittapuoli, ettei sitä ehdi potilas eikä me läheisetkään käsitellä ja sitten se onkin jo ohi. Tuossa kirjassa se tapahtui hissukseen, mutta silti koko perhettä satuttaen.

    VastaaPoista
  17. Tämä kirja on ollut myös minun lukulistallani, mutta ei vaan ole tullut missään sopivasti vastaan. Vuonna 2008 kirja on saanut "jatko-osan", jossa kerrotaan leskeydestä. Kirja on nimeltään Ensimmäinen kesä.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?