Project Mama avautuu kämmäämisestä. Mainiota! Mielummin mokaillen ja itselleen nauraen kuin kilpaillen. Muutamissa ilmeisen paljon tunteita...

Ei kilpaurheilulle

13.10.11 Satu Kommentteja: 11

Project Mama avautuu kämmäämisestä. Mainiota!

Mielummin mokaillen ja itselleen nauraen kuin kilpaillen. Muutamissa ilmeisen paljon tunteita herättävissä viimeaikaisissa postauksissani (kuten velailu tai lomailu osa 1 ja lomailu osa 2) on noussut kommenttilaatikoissa esiin sivujuonne "paremmasta äitiydestä/vanhemmuudesta". Jäin miettimään tätä; en yksittäisiä kommentteja vaan sitä taustaa, josta nuo hyvän äitiyden kukkaset sikiävät.

On ihanaa, että jengi avautuu. Hyvin tylsää olisi täällä  yksin huudella sumuun. Avautuminen kannattaa aina, mutta kilpaurheilu ei sovi joka paikkaan. Mutsien on älytöntä juosta keskenään kilpaa, koska mitään maalia ei ole. Kelatkaa mikä pettymys! Koko yön kuuraa kestovaippoja ja keittää soseita, mutta kuitenkin  kompastuu univelkaan, astuu paskavaippaan tai saa raivarin pari metriä ennen maalia kassahihnaa.

Jokainen pelaa oman pelinsä ja siitä lähdetään. Tässä blogissa  on skitsoiltu alusta saakka eteen ja taakse sahaten. Ja maaliviiva? Sitä ei todellakaan ole näköpiirissä. Eikä kuntokaan ole noussut. Mutta ei sen niin väliä, kunhan välillä maisemat vaihtuu ja perhe pysyy jotenkin kyydissä mukana.

11 kommenttia:

  1. Jep. Ei se lapsi teini-ikäisenä muista, kuinka äiti on veivannut itse luomujuureksista soseita tai imettänyt viisvuotiaaksi saakka. Hienoa, jos joku jaksaa ja pystyy, mutta ei se ole ainoa hyvän äitiyden mittari.

    Mulle on noussut tärkeimmäksi kriteeriksi tässä äiti-urheilussa läsnäolo. Että ipanat tietää mutsin olevan lähellä, jos apua tarvitaan tai seura muuten vaan kelpaa. Toivon, että pysyn koko ajan kärryillä, kuinka tytöt voi ja missä ne hengaa. Imetys meni jo vituiks ja kantoliinankin sain solmuun. Mutta ihan tyytyväisiltä noi nyt toistaiseksi näyttää. Se teini-ikä enemmän pelottaa. Toinen tytöistä kun on saanut valitettavasti meikäläisen temperamentin, joka ei ole Lasse Viren luokkaa - ennemminkin Ben Johnsson tyylistä räjähtävää steroidikamaa.

    VastaaPoista
  2. Mun paremman puoliskon aiti (jotain lahes 60 v) on tosi kovan tason kilpajuoksija seniorisarjassa. Et kylla aitienkin kannattaa juosta kilpaa.

    VastaaPoista
  3. Hehee.. toi lause "Koko yön kuuraa kestovaippoja ja keittää soseita jne.." oli hyvä... niin kuvaavaa.. Harva saa siitä mitallin... Me naiset vaan kisataan läpi elämän näissä jutuissa, oli lapset minkä ikäisiä tahansa.. kenen lapsi tekee jo pottaan, kenen kävelee, kuka silittää aamulla klo 6, kuka leipoo, siivoo, jne paremmin ja enemmän. Sitten kun lapset ovat isompia niin kenen lapset menestyvät siellä ja täällä paremmin jne... Ei se lopu koskaan.... Huh.. Niin ja mummuina sitten lasten lapsista... :)

    VastaaPoista
  4. No joo... Ihmisethan kilpailee jatkuvasti kaikessa, joten miksei sitten lasten jutuissa. Kilpailun ja yhteistyon jatkuva vuorottelu on kai jokseenkin biologinen fakta tassa ihmiselaimen elossa. Arsyttaisiko se vahemman, jos sita kilpailua ajattelee ihmisluonnon pakkomielteena, eli etta me ollaan kaikki ehdollistuttu siihen? Ainoa "maali" tai itsetarkoitus on lopulta lapsen hengissapysyminen ja kaikki muu on jossain maarin taustahalya. Tarkoitan, etta nykyaan ne lapsenhoidolliset erot perheiden valilla on lopulta niin pienia etta harvemmin lapset niiden takia kuitenkaan karsii. Melkein kaikilla lapsilla on hyvat evaat hyvaan elamaan (Suomessa siis..). "Kilpailu" vaippojen ja ruuan suhteen olisi siis tallainen klassinen esimerkki hyvinvoinnin korkeasta tasosta.

    VastaaPoista
  5. Minä hävisin kaikki Hyvä Äiti -kisat jo silloin, kun jätin kahdeksankuisen isänsä kanssa kotiin ja karkasin töihin. En ymmärrä, miksi juuri kestovaippoja ja omatekoisia soseita pidetään sinä kaikkein suurimpana suorituksena. Paljon ekstremempää on hoitaa lapset kolmevuotiaiksi asti kotona, leikkiä, laulaa ja askarrella.

    VastaaPoista
  6. Minusta tämä blogi edustaa trendikkyyttä äärimmilleen vietynä: äitimyytin retuuttaminen ja siitä irtipyristely on nimenomaan muodikasta. Epäilen, että kyse on myös iästä: kolmikymppiset (ja yli) äidit ovat ehtineet kehittää itselleen oman vahvan identiteetin, jota äitiys sitten uhkaa ja koettelee monella tapaa. Nuoremmille tuntuu olevan luontevampaa sopeutua yhteiskunnnan rooliodotuksiin. Veljeni tuli isäksi 23-vuotiaana ja hänen perheessään kaikki yritettiin alusta asti tehdä "by the book". Jotenkin vanhemmuudessa onnistuminen riippui siitä miten monta jarisinkkosta on luettu.

    Itse olen järkeillyt kasvatusasioita niin, että ihmisille eri asiat on tärkeitä ja on luonnollista, jopa järkevää panostaa tiettyihin asioihin eikä yrittää olla täydellinen. Toiset kokevat äitiroolinsa onnistuneemmiksi käyttämällä kestovaippoja ja sotkemalla soseita, toiset vaan olemalla mahdollisimman paljon läsnä ja pitkään kotona. Silti tuntuu, että joskus lapsi menee pesuveden mukana ja äitiroolia kehitetään oman omatunnon rauhoittamiseksi, ei lapsen eduksi. On kohtuutonta käydä kauppaa osapuolen kanssa, joka ei sitä ymmärrä eikä voi ehdoista neuvotella: "kun minä nyt uhraudun ja jään kotiin kolmeksi vuodeksi, niin sinusta kasvaa sitten sellainen ja sellainen lapsi..." Kuka pystyy olemaan täysin ilman odotuksia oman lapsensa suhteen? Jotain odotuksia aina on. Jos ei muuta, niin ainakin se että sitten lapset huolehtivat ja käyvät katsomassa kun äiti on vanhainkodissa. No en itse laskisi sen varaan kyllä enää tänä päivänä.

    Sori jos nyt joku loukkaantuu, mutta ne jotka kokevat pätemisen tarvetta ja ylemmyyden tunnetta lastenkasvatuksessa ja vanhemmuudessa, ovat yleensä sellaisia, joilla on ollut itseensä kohdistuvia odotuksia ja niihin liittyviä pettymyksiä elämän muilla osa-alueilla. Sama asia nätimmin sanottuna: kaikki haluavat onnistua jossain, ja jos ei muussa niin äitiydessä.

    VastaaPoista
  7. aamen. en tiedä, luetko digihesaria, mutta viihdytän (?) itseäni mielipidesivujen imetyskeskustelulla, joka käynnistyi lääkäri savilahden puheenvuorosta siitä, että länsimaissa lapset ei kuole korvikkeeseen, vaikka imetys onkin suositeltavaa. ettäs kehtasi! ulkopuolisena oon seurannut näitä imetysdebatteja suurella hämmennyksellä - en keksi mitään muuta aihetta, jossa naiset ampuisi toisiaan niin kovilla, molemmilla puolilla siis. imetys edustaa siis jotain syvempää, jota en itse vielä ymmärrä ja suuresti suren sitä kaikkea epärakentavaa syyttelyä ja suvaitsemattomuutta, joka monissa naisissa purskahtaa just tässä kohdassa esiin. tosin luettuani anna pihlajaniemen adoptiomatka-kirjan tajusin, että adoptio on toinen aihe, joka loukkaa henk koht monia kanssaihmisiä niin, että niiden on pakko loukata ja kertoa rasistisetkin mielipiteensä adoptoiville vanhemmille. ikään kuin niillä ei olisi jo tarpeeksi vaikeita vaiheita ja päätöksiä takana muutenkin. tämä ei varmaan liittynyt sun tekstiin varsinaisesti, mutta joskus on vaikea ymmärtää, miksei vaan eletä ja anneta muiden elää, äitiydessäkin?

    VastaaPoista
  8. Hei nyt rehellisesti: kuinka monta tuollaista kaiket yöt kestovaippoja kuuraavaa äitiä tunnette? Minä en tunne ainuttakaan. Tunnen kyllä kestovaippoja käyttäviä normaaleja, ihan tavallisia hyvin jaksavia äitejä. Tunnen soseensa itse keittäviä tavallisia äitejä, joista kukaan ei tee soseista mitään numeroa.

    Olen tätä peräänkuuluttanut ennenkin - mikä ihme tarve on tuomita ja naureskella toisille äideille, jotka vaan sattuu tekemään asiat eri tavalla. Ja missä niitä saavutuksillaan retostelevia äitejä oikein kasvaa, kun itse en ole törmännyt vielä yhteenkään. Paitsi täällä blogimaailmassa, ja täälläkin ne tuntuvat olevan fiktiivisiä hahmoja joista vaan kerrotaan juttuja.

    VastaaPoista
  9. salamatkustaja10/15/2011 9:37 ap.

    mimmi, järkevää puhetta :)

    sam, hehe, toki toki. ja varsinkin jos saa hyvät sponssisopimukset.

    Marre, joo näinhän se menee varmaan aika usein. Ja minkä stresssin siitäkin voi saada aikaan, jos meidän Petterillä on vielä vaipat vaikka muut leikkikoulussa käy jo potalla.

    sus, mun mielestä elämä olisi vähän rennompaa, jos aivan joka asiaa ei leimaisi kilpailu siitä, kuka on paras/tehokkain/mallikkain. pyrkimykset itselle tärkeisiin päämääriin tuovat totta kai elämään sisältöä, ja se on varmasti jollain tavoin meissä sisäänrakennettuna, kuten sanoitkin; esim. pyrkimys olla hyvä äiti tai hyvä töissä tai hyvä jossain harrastuksessa. mutta jos aletaan arvottaa esim. puheena olevan äitiyden osalta sitä, mikä tekee äideistä toisiaan parempia, mää en tykkää. :) Ja olen niin samaa mieltä tuosta kun sanoit, että kilpavarustelu vaippamerkkien ja ruuan suhteen on hyvinvointiongelma. "Minulla ei ollut kenkiä, olin surullinen. Kadulla hyppi vastaan mies, jolta puttui toinen jalka"

    Riitta, hearhear. Paljon parempia esimerkkejä, kuumia puheenaiheita tulevaisuuden hiekkalaatikkokeskusteluihin.

    Tuulia, kiitos tekstistä, mä olen omalta osaltani samaa mieltä kaikesta, paitsi ehkä tosta trendikkyydestä. Minä - trendikäs? Hihi, melkein punastuin mielihyvästä. ;)

    VastaaPoista
  10. salamatkustaja10/15/2011 9:41 ap.

    Hipsu, no mä kuurasin noita kestovaippoja ekan vuoden, ja se meni kyllä yötöiksi kun niitä kuivailtiin pitkin pattereita. Sitten löin hanskat tiskiin että jumalauta, ei koskaan enää :D Ja nyt onnellisesti niitä kertiksiä.

    Enkä minä (enkä ole huomannut kenenkään muunkaan täällä kommenttiosiossa, kun nopeasti mitein) kenellekään naureskele, paitsi itselleni ja usein. Kuten sanoin tuossa kirjoituksessakin, jokainen pelaa oman pelinsä, ja siitä lähdetään. Kilpajuoksuun siitä, kuka on paras tai järkevin tai vähiten naurettava, ei todellakaan kannata lähteä.

    VastaaPoista
  11. salamatkustaja10/15/2011 9:43 ap.

    Ina, just näin! Ja mitä digi-kesariin tulee, niin joo, välillä luen. Mutta niitä keskusteluja ei pysty, kuin ehkä ihan vähän kerrallaan. Muuten nousee vitutuskäyrä liian jyrkäksi. Aihe kuin aihe, aina on mamu-kriitikot ja sovinistit aukomassa päätään...

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?