Raskausaikana pyörittelin mielessäni monia kauhuskenaarioita. Keksin satoja syitä sille, miksi lapsen saaminen ei ole hyvä idea. Tässä suosi...

Raskausaiheiset pelkoni ja kuinka niistä selvittiin

26.9.11 Satu Kommentteja: 19

Raskausaikana pyörittelin mielessäni monia kauhuskenaarioita. Keksin satoja syitä sille, miksi lapsen saaminen ei ole hyvä idea. Tässä suosikkihuolenaiheeni - ja katsaus siihen, miten kävi.

1. Mitä jos en pidä lapsestani? Tuntui hurjalta ajatukselta kiintyä johonkin, jota ei ole koskaan tavannut. Mitä jos sieltä syntyykin joku militantti asehullu?


Aloin kokea syvempää yhteenkuuluvuutta lapsen kanssa ensimmäisen vuoden jälkeen. Sitä ennen tulimme kyllä toimeen, mutta koin jääneeni antaja-puolelle. Nyt pidämme toisistamme hyvin paljon. (Mikä on tietysti pelkkää sattumaa, heh.)

2. Aivotoimintani lakkaa. Maisterit, asiantuntijat ja muut täysikasvuiset hehkuttavat lastensa räkänokista, analysoivat vastasyntyneiden kakan koostumusta ja puhuvat innoissaan raskauden aikaisista ilmavaivoista. Ajatus tuohon diskurssiin katoamisesta aiheutti unettomia öitä.


Tämä blogihan on kauheen hyvä tapa pitää kaikki asiat vain omassa piirissä.

-> Joitain vaurioita tuli ja jäi.

3. Muutun lihapullaksi. Saan  kaksikymmentä kiloa ylimääräistä, suonikohjuja ja raskausarpia.


Sain nuo kaikki ja kymmenen kiloa kaupan päälle. Viisi kiloa jäi. Näytän edelleen siltä, kuin olisin viidennellä kuulla raskaana. Pitäisi ehkä vähentää jäätelönsyöntiä.

4. Muutun lihapullaksi, joka erittää maitoa. Kaksikymmentä kiloa läskiä ja maitotehdas kaulan jatkeena. There is no need to say more.


Imetys. Hrrr. En halua muistella sitä. Oli ja meni. Huh.

5. Hyvästi seksielämä. Raskaana seksi on epämukavaa suuren mahan vuoksi. Vauva-aikana rintamaitoa roiskuu minne sattuu. (Ei maitoleikkejä, kiitos.) Taaperovaiheessa lapsi kiipeää  joka yö omasta sängystään vanhempiensa makuuhuoneeseen ja potkii loppuyön molempia naamaan. Teinivaiheessa se hiipii makuuhuoneen ovelle, kuvaa pariminuuttisen kotivideon kännykkäkameralla ja pistää sen nettiin.


Lapsi ei vielä osaa kiivetä sängystään pois, joten sikäli tässä on nyt hyvä vaihe menossa.

19 kommenttia:

  1. :D Samaistun eniten kohtaan kolme! Prkl!

    Kohtaan viisi: sitten kun se oppii, hankkikaa iPad. Loistavin keksintö lapsiperheeseen! "Oliko teillä uusin Oktonautit katsomatta? Joo joo, nyt saa katsoa!"

    VastaaPoista
  2. salamatkustaja9/26/2011 8:33 ip.

    Mä vaan en tajua, miten jotkut laihtuu itsestään. (Mutta ehkä ne vaan ei syö niin paljoa kuin minä.)
    iPad - kyllä löytyy. Vemputin näyttäisi siis maksavan itsensä takaisin, hehe :)

    VastaaPoista
  3. Olisko tuo laihtuminen geeneissä :)
    (en ole lihava vaan isoluinen...) Minä olen laihtunut itsestäni kaikkien lasten synnytyksen jälkeen. Hokkus pokkus vaan. Mutta, seitsemän vuotta on viimeisimmästä synnytyksestä ja nyt olen ihan tuhti ja vanttera nelikymppinen.

    VastaaPoista
  4. synnytysten (kaikki lapseni eivät toki syntyneet yhden ja samaan raskauden tuloksena)

    VastaaPoista
  5. Muistan hyvin nuo huolet, kun olin itse samaan aikaan raskaana ja ihan koukussa tähän blogiin jo silloin. :) Ja painiskelin itse samojen murheiden kanssa. Hyvin on kumminkin käynyt! (Paitsi näytän ehkä olevan vähän pidemmällä raskaana kuin sinä.)

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus. Lapsikammosta kärsivänä tuo eka kohta lohdutti. Olen toistaiseksi lykännyt raskautumista, koska en pidä lapsista, ja on jotenkin tosi vaikea kuvitella, että pitäisin omastanikaan. Mutta ehkä toivoa siis on...

    VastaaPoista
  7. Kohtaan 2 sanoisin, että blogi on ihan loistava foorumi tälle diskurssille, koska juttuja saavat lukea vain ne, jotka niin valitsevat. En (yhäkään) tiedä ärsyttävämpää kuin lapsenkakkapäivittäjät fb:ssä tai kahvilapöydässä, kun jutut tulevat yllätyksenä ja pyytämättä. (Tästä syystä perustin omani, en jaksa julistaa lapsistani kavereille.)

    Kohtaan 3: odota kunhan se Nääpiö oppii tökkimään sun vatsaa ja kyselemään koska sieltä tulee pikkusisko. Ei niin, että mulle olisi koskaan käynyt niin.

    Lisäisin vielä pelon 6: että oma elämäni lakkaa enkä enää voi matkustella ja juopotella ja tehdä mitä lystään.

    Niin kävi (viimeistään toisen lapsen myötä). Mutta optimistina sanoisin, että vain toistaiseksi. Ehkä viideksitoista vuodeksi.

    VastaaPoista
  8. Ai niin, ja pelko 7: että parisuhde muuttuu vain "äidiksi ja isäksi". Ja vielä pahempaa, ollaan läpystä vaihto -vanhempia, jotka on vain vuorotellen lapsenvahteina eikä koskaan tee mitään yhdessä.

    Niin kävi. Mutta edelleen, optimistina pysytään.

    En muista olenko kehunut, mutta ihan huippu blogi sulla! Kauan olen lukenut, mutta vasta hiljan oppinut kommentoimaan. (Tai oppinut ja oppinut.. Alkanut.)

    VastaaPoista
  9. salamatkustaja9/27/2011 1:32 ip.

    Höh, hyvä tarkennus, kiitos nauruista :D

    Elina, kiitos! Joo mä muistan sut ihan ekoina lukijoina :) Ja tänne asti on tultu, ja molemmat vielä about järjissään. Mahtavaa.

    Peikko, joo mä kelasin aika paljon sitä, että mitä jos meillä ei kemiat vaan toimi. Alkuun lapsi tuntuikin vieraalta . Anteeks kuka tuo on?! Mutta nyt kun opittu jo vähän tuntemaan toisiamme, on mennyt paljon paremmin...

    Täti, näinpä. Kohtaa kolme odotellessa, muahhaa. Allekirjoitan myös kohdat 6 ja 7. Niin, ja kiitos kauniista kiitoksista, tuli hyvä mieli!

    VastaaPoista
  10. Moi, mulla ei oo tähän kyseiseen asiaan sanottavaa, mutta halusin tulla kommentoimaan yleisesti blogiasi.

    On nimittäin viihdyttävä ja hyvin kirjoitettu, eikä aihe sinänsä edes ole mulle henk.koht. ajankohtainen. Jostain linkistä tänne tulin viime viikolla ja jäin lukemaan, koska jos ikinä tulisin raskaaksi, voisin luultavasti allekirjoittaa 90% kaikesta mitä olet kirjoitellut. En välitä lapsista, (paitsi siskolla on nyt parin kk:n ikäinen tyttö joka on kyllä ihan suloinen ja ok tapaus (sillon kun ei huuda ressukka kipeää mahaansa enemmän kuin tuoreen äidin hermot ehdottomasti kestäisivät...)), ja vaikka uskon että homma sujuisikin, niin ei houkuttele lähteä raskaaseen hommaan jo valmiiks epäillen... Näiden juttujen lukeminen ei kyllä juuri lisää haluja lapsen saamiseen, joten en tiedä onko tämä nyt sitten hyvä vai huono, mutta pointsit sulle realistisesta ja aidosta blogista :)

    VastaaPoista
  11. salamatkustaja9/27/2011 3:09 ip.

    Heippa Taru, ja kiitos paljon ihanasta palautteestasi, tällaiset piristävät aina muuten niin sumeaa lapsiperheen päivää. No eivät ne päivät aina ankeita ole - töissäkäynti helpottaa kummasti, hehe :) Joke.

    Mun miehen mielestä olen vähän negatiivinen ihminen, ehkä se pitää jossain määrin paikkansa. Ainakin tykkään mehustella mustilla aiheilla. Haluan kirjoittaa äitiläppää vähän eri tavalla siitäkin syystä, että sellaista ihkua hehkutusta kuitenkin löytyy aika monesta muusta blogista - ja paikka paikoin jopa oikein hyvin kirjoitettuna/valokuvattuna.

    Mutta ei tämä blogi joo tosiaan ole mikään perhesuunnittelukeskuksen pr-pläjäys...
    Ja siis mähän en varmaan koskaan olisi aikonut hankkia lapsia, ajatus tuntui huonolta vitsiltä vielä 29-vuotiaanakin. Sitten kävi yllärit, ja noh, loppu onkin sitten tässä blogissa.

    VastaaPoista
  12. Olen kuullut monen sanovan, että suhde lapseen alkaa "kehittyä" vasta ajan kanssa. Oletin, että kun itse kuulun ei-vauvakuumeiseen ja keskimäärin lapsia inhoavaan ryhmään, minulle käy samalla tavalla - jos niinkään hyvin. Mutta omaksi yllätyksekseni olenkin nyt raskaana ollessani kiintynyt sisällä potkivaan vauvaan. Jos herään aamulla joskus kuuden aikaan potkimiseen, en yritäkään nukahtaa vaan pidän kättä vatsalla ja seuraan monotusta. Kukaan ei kertonut etukäteen miten kivalta se tuntuu. Tai noh, ei siis "kivalta" mutta jotenkin koen yhteyttä vauvaan, kun tunnen sen liikkeet sisälläni. Ehkä hormonit ovat vain tehneet tehtävänsä? Olen pelännyt hysteerisesti vartalomuutosta, raskausarpia, ummetusta, suonikohjuja ja peräpukamia. Vartalomuutosta ei voi estää, mutta muilta olen säästynyt - toistaiseksi. Jostain syystä en enää pelkää edes synnytystä, mutta ehkä tilanne ehtii vielä muuttua senkin suhteen.

    VastaaPoista
  13. Ja vielä lisäyksenä (nyt kun alkuun pääsin), että on siis ihan älyttömän hienoa, että joku jaksaa ja ennen kaikkea uskaltaa kirjoittaa lapsista ja vauva-arjesta jotain muutakin kun sitä ihkuhehkua. Sitä "lapsi muutti kaiken ihanaksi" hehkutusta tulee joka tuutista ja olen ihan varma että liian moni pelkkää vauva-lehteä lukenut tuore äiti hämmentyy ja pettyy, kun kukaan ei kertonut että aina kaikki ei mene kuin Strömsössä. Ja anna olla kun uskallat siitä avautua niin sut lytätään maailman paskimpana ihmisenä... Eli vaikka mulle kävis ylläri niinku sulle, niin ainakin tietäisin että siitä voi selvitä enemmän tai vähemmän järjissään :D (menee ihan hehkutuksen puolelle mutta kyllä tää blogi kaikkinensa sen jo ansaitsee :D)

    VastaaPoista
  14. Olen samaa miletä kuin Taru, ihan just! kaikki pisteet tämän blogin kirjoittajalle. Tästä blogista huokuu myös lämpö. Kaikkien näiden kauhujuttujen ohella :)
    Lämpö myös meitä lukijoita kohtaan.

    VastaaPoista
  15. Mä pelkäsin kans tuota ykköskohtaa ennen lapsen syntymää, mutta onneksi olenkin aivan lääpälläni. ;)

    Ennen mua myös ällötti ajatus kuolasta ja ulosteista, mutta onneksi vauva ei heti kuolannutkaan vaan se alkoi pikkuhiljaa ja sain aikaa tottua siihen. Maitokakan haju on myös onneksi suht mieto.. Pahempaa odotellessa, kun kiinteät astuvat kuvioihin.. :S

    VastaaPoista
  16. salamatkustaja9/29/2011 8:40 ap.

    Voi kiitos paljon, tuntuipa kivalle tämä <3

    VastaaPoista
  17. salamatkustaja9/29/2011 8:40 ap.

    Joo, jotenkin niihin eritteisiin on tottunut. Se on selvä porttiteoria: ensin vähän maitokakkaa, sitten annos tujumpaa ja lopussa mikään tuotos ei tunnu missään :)

    VastaaPoista
  18. Täältä myös kiitokset ja ylistykset huipulle blogille! (Toivottavasti sulla ei nouse päähän nää kaikki hehkutukset... ;))

    Allekirjoitan kaikki nuo listaamasi pelot. Ja mullahan ne siis on kaikki ainakin vielä toistaiseksi vain väijyviä kauhukuvia, siis mitään en vielä ole päässyt/joutunut kokemaan.

    Ps. Mitä jos synnytyksessä repeää paikat ja kaikkia mahdollisia eri eritteitä lentelee ympäriinsä? Kääk. :x

    Ps2. Mulla on kans vähän pessimistin maine, mistähän johtuu?

    VastaaPoista
  19. salamatkustaja9/29/2011 4:52 ip.

    Kiitos taas, olette ihania. Ei ole pelkoa; mulla nousee päähän vain kuohuviini ja hyvä mojito :)

    Hyvin todennäköisesti repeää. Mutta onneksi kätilöillä on takataskussaan hyvät ompelusetit (ja puudutus). Eritteitä lentelee sinne ja tänne (ja synnytyshuone näyttää siltä kuin siellä olisi tehty verilettutaikinaa), mutta melkein heti lapsen syntymisen jälkeen ne on kaikki siivottu pois ja sängyssä on taas puhtaat valkeat lakanat. Mutta ei sitä silloin sen pahemmin ajattele. Silmät kiinni vaan, jos tulee tiukka paikka :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?