Voiko mikään ärsyttää lapsiperheen kaaosta sivusta seuraavaa enemmän kuin vanhempien esittämät uhkaukset, joita ei toteuteta? Kyllä vaan ei ...

Lapsille jäätelöä

5.8.11 Satu Kommentteja: 10

Voiko mikään ärsyttää lapsiperheen kaaosta sivusta seuraavaa enemmän kuin vanhempien esittämät uhkaukset, joita ei toteuteta? Kyllä vaan ei voi.

Söimme illallista sukulaisperheen luona.  Ne kuuluisat 2- ja 4-vuotiaat eivät suostuneet syömään  vaan keskittyvät lusikoimisen sijasta pöydän ympäri juoksemiseen.

Äiti ja isä totesivat vuorotellen, että ette kyllä saa jäätelöä jälkiruoaksi, jos ette syö ruokaa.

No eiväthän he tietenkään syöneet.

Kun aikuiset alkoivat juoda kahvia, skideille kaivettiin arkkupakkasesta jäätelöt. Tietenkin.

Teki mieli tunkea jäätelöt sanonko minne. Perhesopua ylläpitääkseni pidin mölyt mahassa ja ajattelin, että kukin meistä tyylillään.

Kuva: Kjöris

PS. Vinkvink, Project Maman puolella on aiheeseen erittäin paljon liittyvä  juttu Kuka käskee.

10 kommenttia:

  1. http://www.curvygirlguide.com/curves/afternoon-laugh-why-having-a-toddler-is-like-being-at-a-frat-party/

    VastaaPoista
  2. Eihän ne lapset syö, kun ovat oppineet, että herkkua saa silti. Pahimmassa tapauksessa vanhemmat vielä voivottelevat, että voi voi kun pikku-Pirkko ei syö, onneksi menee edes nämä suklaanapit...
    Ovelia ovat nuo lapsukaiset ja nopeesti oppivat. You can't outfox the fox!

    VastaaPoista
  3. Sietämätöntä nössöilyä, kun ei uhkauksista pidetä kiinni.
    Välillä joutuu uhmaikäisen kanssa jättämään koko uhkailun tekemättä, kun ei äkkiseltään yllättävässä tilanteessa keksi mitään hyvää uhkausta, jonka olisi myös valmis tarvittaessa toteuttamaan. Pitäisi keksiä hyviä uhkauksia varastoon.

    VastaaPoista
  4. salamatkustaja8/05/2011 8:00 ip.

    Anonyymi, kiitos nauruista!

    Emilii, joo eivät todellakaan... Tarhassa kuulemma käyttäytyvät mallikelpoisena. Kotona sitten jostain syystä (!) on manaaja-vaihde päällä. Huoh.

    Liisa, niin minustakin. Tekisi niin mieli sanoa jotain, mutta toisaalta en kuitenkaan halua tunkea turpaani heidän asioihin - tehköön tyylillään, kun ei kenenkään henki kuitenkaan ole vaarassa (siis vielä) :)

    VastaaPoista
  5. Minä taisin esittää ensimmäisen tyhjän uhkauksen lapsen ollessa kaksi ja puoli vuotias (satamaterminaalissa uhkasin, ettei mennä ollenkaan laivaan, jos lapsi ei heti istu alas rattaissa). Sillä kertaa se toimi ja sen jälkeen tästäkin hienosta periaatteesta on tullut lipsuttua. Ei sitä tilanteiden tiimellyksessä aina pysty miettimään loppuun asti, mitä suustaan päästää. Kun huomaan uhkausten muuttuneen tehottomiksi, yleensä sitten alan vähentää niitä.

    Kun päiväkodissa päivän tsemppaa niin tokihan sitä kotona on väsynyt ja purkaa sen väsymyksen niihin kaikkein lähimpiin, siis omiin vanhempiin. Päiväkodissa huolestutaan siitä, jos lapsi ei kotonakaan uhmaa, ei siitä, jos päiväkodissa mallikelpoinen lapsi on kotona yksi riiviö.

    Minä en kiristä lapsia herkuilla. Siinä viestittää lapsille, että pääruoka on vain välttämätön paha, joka täytyy suorittaa ja jonka suorittaminen palkitaan. Ikään kuin siitä pääruoasta ei voisi nauttia. Muutenkin pyrin välttämään kaikkea ruokaan liittyvää ohjailua, vaan lapset saavat syödä juuri niin paljon kuin maittaa. Kyläpaikoissa tai jos on vieraita käy usein niin, että pääruokaan ei oikein malteta keskittyä, mutta herkut maistuvat. Minusta se vähän niin kuin kuuluu asiaan. Oman perheen kesken kuitenkin syödään ihan kunnolla.

    VastaaPoista
  6. "Voiko mikään ärsyttää lapsiperheen kaaosta sivusta seuraavaa enemmän kuin vanhempien esittämät uhkaukset, joita ei toteuteta? Kyllä vaan ei voi." => EI VOI. Se on ihan v*tun ärsyttävää kuunneltavaa.

    VastaaPoista
  7. Olen huomannut etta meidan pojat (vaikkakin vasta 1v ja 3v) kayttaytyvat hieman eri tavalla kotona kuin hoidossa. Enemman kylla se 3v, mutta kayttaydynhan minakin vahan rennommin kotona kuin toissa.

    Olen kylla samaa mielta tuosta vieresta seuraamisen arsyyttavyydesta. Olin viime viikolla Suomessa, ja kaveri tuli kaymaan kun olimme mummolassa. Pojille tuli kuuma juostessaan, ja housut seka paita tuli riisuttua. Kun oli aika lahtea, kaveri toisti kertaalleen pojalle etta pitaisi laittaa vaatteet paalle, mutta en kuullut selvaa vaihtoehtoa sille mita kavisi jos pukeminen ei tapahtuisi, ja poika sai vetkutella ihan niin kauan kuin halusi, koska mitaan muuta ei tapahtunut paitsi se kaskeminen.

    VastaaPoista
  8. Meillä mies antaa helposti periksi kasvatusasioissa, kun ei jaksa kuunnella lasten huutoa. Jos minä passitan lapsen pois ruokapöydästä kiukuttelemasta, mies hakee tämän takaisin. Minä myös pidän uhkailemistani rangaistuksista tiukemmin kiinni. Jos ei iltapuuro häviä tuulensuojaan, ei tule iltasatua vaan mennään suoraan sänkyyn. Minä pystyn sulkemaan korvani puolikin tuntia jatkuvalta huudolta, miehellä menee hermo. Minä en jaksa neuvotella joka asiasta 3 ja 1,5 vuotiaan kanssa. Minä olen aikuinen ja minä määrään. Meillä joudutaan ehkä kohtsillään pitämään jonkunlainen kasvatuksellinen keskustelu puolison kanssa.

    Ja hei, lapsettomana sinkkuna olin kyllä paljon parempi ja onnistuneempi kasvattava kuin nyt perheellisenä. On melko ikävää huomata miten harhainen sitä on joskus ollut, kun kasvatusperiaatteet romuttuvat yksi toisensä jälkeen..

    VastaaPoista
  9. salamatkustaja8/09/2011 12:47 ip.

    Olen samoilla linjoilla kanssasi - meikä määrää ja nyt tehdään niin kuin äiti käskee. Ja joo, lapset ovat mestareita oppimaan, kuka antaa ekana periksi. Pikku perkeleet :)

    Joo mäkin vannoin monta asiaa ennen lapsen syntymää - kuten sen, että en koskaan ota sitä mukaan vessaan. Jos me ollaan kaksi himassa, se on aina mun mukana vessassa. Säästän teidät kuitenkin tässä vaiheessa tarpeettomilta yksityiskohdilta.....

    VastaaPoista
  10. Olen tässä tämän blogimerkinnän luettuani seuraillut meidän perheemme uhkailuja ja "uhkailuja". Olen tullut siihen tulokseen, että kyllä tuo viisivuotias jo huomaa, milloin äiti on tosissaan, milloin äiti taas keksii älyttömän uhkauksen, kun ei mikään tunnu auttavan. Samana aamupäivänä uhkasin lomareissun peruuntuvan, jos lautanen ei ala tyhjetä (lapsen oli matkajännitykseltä vaikea keskittyä syömään). Jälkimmäisellä kerralla vitkastelu ruokapöydässä olisi meinannut bussista myöhästymistä ja lautanen tyhjenikin nopeasti. Ensimmäisellä kerralla lapsi kääntyi minuun päin, alkoi nauraa ja sanoi: "kyllä me kuitenkin lähdetään". Kyllä se lautanen silläkin kerralla lopulta tyhjeni, mutta ei uhkauksen ansiosta, vaan siitä huolimatta.

    Meillä tuo esikoinen on sen luontoinen lapsi, että hänen kanssaan puoli tuntia huutoa on vasta alkulämmittelyä. Niinpä tässä on pitänyt kehittää ihan muita konsteja hankkia auktoriteettia kuin sen testaaminen, kumpi on itsepäisempi. Ne itsepäisyyskisat voittaa aina se, jolla ei ole mitään ajantajua.

    Onneksi viisivuotiaalla alkaa jo olla jotain ajantajua. Helpottaa kummasti elämää, kun voi sanoa, että jos aletaan tapella tästäkin, niin myöhästytään bussista.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?