Vietettyäni kaksi päivää erilaisissa "lapset ja niiden vanhemmat" -tapaamisissa en voi olla miettimättä yhtä asiaa. Nimittäin: T...

Tuleeko kaikista 2-4-vuotiaista hulluja?

27.7.11 Satu Kommentteja: 35

Vietettyäni kaksi päivää erilaisissa "lapset ja niiden vanhemmat" -tapaamisissa en voi olla miettimättä yhtä asiaa. Nimittäin:

  • Tuleeko kaikista lapsista noin 2-4 vuoden iäissä täysiä sekopäitä?


Mieheni siskon lapsista toinen on juuri täyttänyt kolme vuotta. Hänelle ei voi sanoa "ei". Ei missään muodossa. Hän hakkasi haarukalla puista pöytäämme. Kehotin lopettamaan. Lapsi vääntyi manaaja-asentoon, ja keuhkot keräsivät vartin ilmaa. Sitten jatkui huuto ÄÄÄÄÄÄÄEÄEÄEÄEÄEJAE FÖFE ÖFEF AFAFJKFAFK!!""€#%€&%/&#%/€#. Sitä kesti noin puoli tuntia. Sama on toistunut joka kerta, kun tapaamme. Voi vittu mää sanon.

Toinen esimerkki. Kaveriperheemme lapsi on pian 4-vuotias. Jos hänelle sanoo ei, hän alkaa huitoa nyrkeillään isäänsä ja purra äitiään jalkaan. Voi helvetti. (Olivat meillä kylässä toissailtana, eivät tule toista kertaa ihan vähään aikaan.)

Oma äitini väittää, että minä tai siskoni emme olleet koskaan tuollaisia. Samaa väittää mieheni äiti omista lapsistaan. "No väillä tietysti itkitte, mutta ette koskaan täysin hulluiksi tekeytyneet."

Kaksi kysymystä:

  • Valehtelevatko äitini ja anoppini omista lapsistaan?

  • Jos oma lapsemme paljastuu suu vaahdossa karjuvaksi sekopääksi ja puraisee joku päivä reidestäni palasen, miten mä kestän? Minne voi valittaa?

35 kommenttia:

  1. Eivät varmaan valehdelleet, ei kaikista lapsista tule tuollaisia sekoboltseja. Joillakin on vain vilkas luonne, ja jotkut ovat sitten sellaisia, että heidän energiansa pitää kanavoida luovasti ettei se purkaudu mainitsemallasi manaajahuutona vastoinkäymisten sattuessa.

    Itse väittäisin, että monet lasten ongelmista ovat vanhempien itse aiheuttamia. Ensinnäkin, isolla osalla vanhemmista ei ole lapsien kanssa mitään selkeää päivittäistä rutiiinia. Ei ole selkeitä ruoka-aikoja, nukkuma-aikoja jne. Arkea yritetään pyörittää aikuisen kellon mukaan ja sitten ihmetelleen miksi iltakahdeksalta kauppareissulla tulee 2 vuotiaan kanssa raivari, kun toisen pitäisi jo olla rauhoittumassa nukkumaan.

    Lapsi pitää rutiineista, ei jatkuvasta epävarmuudesta ja muutoksesta. Lapsi myös huomaa heti jos jokin on toisin, ja se aiheuttaa lapselle ahdistusta. Aikuinen, joka siis ei ole armeijan tai muun täsmällisten rutiinien noudattamiseen pyrkivän instituution leivissä, yleensä vihaa rutiineja ja saman toistoa. Mutta jos haluaa rauhallisen lapsen, on syytä rakastaa rutiineja lapsen kanssa.

    Toiseksi, monet lapsista ovat aina aika selkeässä sokerimyötäisessä, koska heille annetaan mehuja ja nameja jne makeaa todella pienestä pitäen. Annetaan trippimehut naamariin (sokeripommi) ja sitten ihmetellään ja ollaan tekemässä ADHD-diagnoosia sokerihumalaisille lapsille.

    Kolmanneksi, sähköiset virikkeet (kuten televisio) on minimoitava. Televisio tekee taatusti lapsista (etenkin jos on katsottu juuri ennen nukkumaanmenoa tai pari tuntia ennenkin) huomattavasti levottomampia.
    Ei pieni lapsi tarvitse telkkaria, ja aikuinen joka ei osaa olla katsomatta telkkaria pienen lapsen hereilläoloaikana voi ostaa digiboksin tai hankkia parempia harrastuksia kuin television töllöttämisen. Pieni lapsi ei tarvitse telkkariohjelmia, piste.

    Kuulostan ehkä arvokonservatiivilta nipottajalta, sitä en ole. Mutta, puhtaasti empiiristen havaintojen perusteella ne lapset jotka eivät nää telkkaria tai näkevät vain rajoitetusti, eivätkä saa sokeri-injektiota ja nauttivat tylsästä kellontarkasti rutiinista ovat myös rauhallisia, koska lapsi vain tykkää siitä että on turvallista ja tuttua. Samaisesti olen havainnoinut, että ne vanhemmat jotka antavat ne trippimehut rannalla penskoille ja pitävät telkkarin kotona koko ajan päällä (vaikka vaan taustalla) ovat sitten valittelemassa lasten yleistä levottomuutta.

    Onko oma 2,5v lapseni rauhallinen? Kyllä. Olenko huomannut hänessä heti levottomuutta jos tutut rutiinit kusevat, tai hän on nähnyt telkkaria tuntia ennen nukkumaanmenoa, tai saa liikaa sokeria. Kyllä x3. Ja ihan kantapäänkautta on opittu huomaamaan mikä lapsen mieltä järkyttää.

    Voihan tietysti olla, että vanhemmat ovat aina niin täydellisiä, ja lapset nyt sattuivat olemaan täysiä pieniä petoja jo syntyessään...

    VastaaPoista
  2. Hmm, tämän perusteella 1-vuotias neitimme on jo hullu :) Hän nimittäin teki juuri vastaavia manaajatemppuja n kuukausi sitten päivittäin (ja öisinkin..) kun ei saanut tahtoaan läpi. Meitä auttoi kovasti neuvolan täti ja hänen neuvojen avulla selvittiinkin hyvin ja nyt ovat toistaiseksi raivoaminen lakannut kokonaan (seuraavaa vaihetta odotellessa).
    En usko, että kaikilla lapsilla on samalla tavalla omaa tahtoa mutta kyllä varmaan jokaisen jossain vaiheessa pitää vähän raivota.

    VastaaPoista
  3. Pitääpä siis vielä nauttia omasta (purevasta) ja omaa tahtoaan vähän maltillisemmin osoittavasta yksivuotiaastani. Jos kerran luvassa on jotain tuollaista. Tosin kylässä ollaan aika usein ilta-aikaan ja ei se meilläkään ole sitä parasta vierailuaikaa.
    Meillä anoppi on kertonut, että mieheni ja siskonsa eivät koskaan yrittäneet tarttua tasoilla ja pöydillä oleviin tavaroihin - ettei niitä kuulemma tarvinnut nostaa ulottumattomiin turvaan. Juu, ei varmaan. Nää anoppien ja omien vanhempien jutut on kyllä mun mielestä pääsääntöisesti "aika kultaa muistot" -osastoa.
    Silti olen kyllä sitä mieltä että pahimmat karikot voi estää, kun sitä asioiden kieltämistä harjoitellaan kotona omassa perhepiirissä. Ei tarvitse sitten kylässä ekaa kertaa kohdata asioiden kieltämiseen.

    VastaaPoista
  4. Kyllä niillä lapsilla tuossa iässä tahtoo olla aika kova tahto. Ja ellei kotona ole koskaan käytetty ei-sanaa, on sen vastaanottaminen muuallakin todella hankalaa. Joten kannattaa harjoitella kotona jo sitä kieltämistä.

    VastaaPoista
  5. Kannattaa lukea Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoittamia kirjoja temperamentista. Aloitin vähän väärästä päästä eli en siis ensimmäisenä ilmestyneestä, mutta jo tuosta Temperamentti, stressi ja elämänhallinta -kirjasta olen saanut kiinnostavan tutkimustiedon ja kansantajuisen asioiden selittämisen ohella hyviä vinkkejä jopa lapsenkasvatukseen sen mukaan, minkälaisia temperamenttipiirteitä lapsella nyt sitten sattuukin olemaan. Kaikki lapset eivät ole yhtäläisesti rutiinienrakastajia eivätkä esim. nopeaa vaihtelua kaipaavia. Keltikangas-Järvinen selittää hyvin myös mm. sen, miksi vauvaa ei saa jättää yksin huutamaan ja "opettelemaan rauhoittumista" (ja miksi toiset vauvat kärsivät tuollaisesta vielä enemmän kuin toiset).

    VastaaPoista
  6. Haluaisin kommentoida Nipottajan ajatuksia näin: Enpä sanoisi, että jokainen lapsi kärsii television katsomisesta, kunhan nyt pitää huolen siitä, miten paljon ja minkälaista ohjelmaa saa katsoa. Meidän vajaa vuosikas katsoo illalla lasten ohjelmia (jos häntä sattuu kiinnostamaan) ja unille saatetaan mennä suorilta telkkarin äärestä, sillä huonosti syövä neitimme saa ruoan houkuttimiksi katsella rakastamiaan mainoksia samalla, kun äiti lappaa puuroa suuhun. Eipä ole levottomaksi televisiosta koskaan tullut. Mutta lapset ovat varmasti erilaisia, kuten jo todettu. Myös minä uskon rutiineihin ja sokerihumalan välttämiseen. Tosin mun mielestä vähän isompana lapsella täytyy olla oikeus joskus vähän namistellakin. Ja rutiinit ovat hyvää arkielämää, muttei lasta mielestäni kannata rutiineihin totuttaa siinä määrin, ettei lapsi sitten selviä mistään poikkeavasta.

    VastaaPoista
  7. Minäkin uskon rutiineihin, mutta nipottajan saarna sai minut kiehumaan raivosta. En vaan kestä besserwisseröintiä aiheesta (lapsenkasvatus), joka on niin vaikea ettei siitä ole olemassa mitään "Tee näin ja kaikki onnistuu" -opasta.

    Salamatkustajalle sanoisin, että meidän 2 v. on jo osoittanut hulluuden merkkejä. Meillä pureminen, maahan heittäytyminen ja raivokas huutaminen kun tahtoa ei saa läpi, liittyvät useimmiten siihen kun 2 v. jää vähemmälle huomiolle kuin haluaisi. Tyypillisesti siis silloin kun ollaan jossain kylässä ja äiti ja isi haluaisivat keskustella Muiden Aikuisten kanssa edes hetken. Tai silloin kun äiti puhuu Tärkeää Puhelua tai kun äiti imettää sitä typerää pikkuveljeä.

    Jos saat selville, minne valituksen purevasta lapsesta voi jättää, otan osoitteen mielelläni vastaan. Seuraako siitä valituksen jättämisestä muuten se, että lapsi tulee järkiinsä ja lopettaa sen typerän puremisen?

    VastaaPoista
  8. Ei kaikista tule hulluja. Vaikka pääasiassa en pidä lapsista enkä viihdy lasten seurassa, siskoni kolme lasta ovat kaikki jälkeenpäin ajatellen olleet ihan ok. Oma on vasta 1v 2kk, joten hänestä on paha sanoa mitään. Kasvatusmetodeista tuskin saan Vuoden Äiti -pystiä. En ole lukenut oppaita enkä kyllä aiokaan. Ehkä kuukausi sitten oli vaihe, jolloin omaa tahtoa ilmaistiin äänekkäästi. Tahtojen taistelun voitin minä, vanhemman oikeudella. Aika usein saatoin todeta lapselle "höpsistä pöksyyn". (lainattu appiukolta, toimii yllättävän hyvin kun olen johdonmukaisesti sanonut niin, kun poika alkaa karjua turhaa kiukkua tai turhaa pelästystä. Lisäksi muut läsnäolevat alkavat hihitellä... Saa lainata!)
    Siskon taika taitaa olla rutiinit, oma piha ja kantava ääni. Mullakin on nämä jutut hallussa, joten eiköhän tässä ihan hyvin käy. Kaksikirjaiminen kieltosana on hyvin hallussa ja sormille nippaan, jos toistuvasti käpälöidään hellan namiskoita tai muuta ehdottomasti kiellettyä. Ja kun monen kiellon jälkeen lapsi roikkui pesukoneen kiinniolevassa luukussa ja painoi aukaisunappia, mikä tietysti lennätti lapsen selälleen kovalle lattialle, en juossut heti lohduttamaan vaan annoin tapahtuman vähän aikaa painua tajuntaan. Opetus meni perille, nyt saa pesukone olla rauhassa.
    Ennen kuin tätä ruvetaan suuresti kauhistelemaan, kerronpa vielä, että tämä on vain sitä elämän kääntöpuolta. Lapsi saa valtavasti rakkautta, jopa minulta (enpä ois etukäteen uskonut), aikuisilta aikaa ja huomiota. Meillä ei katsota telkkaria vapaa-aikana, kun ei sellaista muutenkaan ole, vaan puuhataan pihalla ja talossa tavallisia töitä. Pikkumies on mainio apulainen puutarhatöissä, marjanpoiminnassa ja siivoamisessa. Eihän ne hommat tosiaankaan suju yhtä rivakasti kuin jos aikuinen yksin tekee, mutta kyllä sen sietää, kun näkee kuinka tärkeäksi lapsi tuntee itsensä, kun on samassa puuhassa aikuisen kanssa. Tai ainakin tämä lapsi on sellainen, muista en tiedä.
    Musta tuntuu, että harvat myöntää, miten lapsiaan kasvattavat. Kai niitä lehmänhermoisiakin vanhempia on, mutta minä haluan elämän itselleni helpoksi. Ei tarkoittaa ei ja pöydässä käyttäydytään nätisti tai sitten ollaan nälissään. Noin alkajaisiksi.
    Ja kyllä vuodet multaa kuistin isovanhemmilla, ihan varmasti.

    VastaaPoista
  9. Ihan vaan tuli mieleeni, että mistäköhän johtuu, että kaikilla lapsilla on nykyään niiiin paljon luonnetta ja niiiin kova luonto? Vanhemmat siis kertoo näin.

    VastaaPoista
  10. Itse olin ihan hullu parivuotiaana, purin ihan kaikkia. Kerran kun olin taas jälleen purrut serkkuani, äitini uhkasi pestä suuni saippualla jos vielä puren. Meni hetki ja enköhän jälleen ollut käyttänyt hampaitani serkun nilkassa, äiti nappasi minut kainaloon, vei vessaan ja pesi suuni palasaippualla. Saippuaan oli jäänyt pienet hampaan jäljet :D Ilmeiseti maistui pahalta, sillä se oli viimeinen kerta kun purin ketään. Tätä uhakausta ei tarvinnut siis toistaa :D

    VastaaPoista
  11. Lapsia on ihan yhtä monenlaisia kuin aikuisiakin. Toiset mukautuvat maailmaan hyvin, toiset pyrkivät muuttamaan maailmaa. Tahtoikäinen ei vain vielä ole oppinut kanavoimaan omaa tahtoaan oikein, vaan kyläpaikan pöydän takomisesta haarukalla voi tosiaan kasvaa elämän ja kuoleman kysymys pienen ihmisen mielessä. Kaikki yksivuotiaiden vanhemmat ovat tosi hyviä kasvattajia, mutta juurikin tuo 2-4 vie useimmilta vanhemmilta turha luulot omasta erinomaisuudesta pois.

    Meillä lapset ovat kahden ja viiden. Kuopus on tätä sorttia, joka ristiriitatilanteessa yleensä sopeutuu, osaa antaa periksi, mutta esikoisen kanssa on ollut melkoisia Tilanteita.

    Yksi hyvä neuvo on se, että lasta pitää käskeä eikä kieltää. Kun käsket, lapsi tietää mitä häneltä odotetaan, kun kiellät, lapsi kyllä kuulee, mitä ei pidä tehdä, mutta jää ymmälleen sen suhteen, mitä hänen sitten pitäisi tehdä. Vasta tuossa eskarin kynnyksellä lapsi alkaa oikeasti ymmärtää myös kieltoja.

    Kun esimerkiksi mentiin lasten kanssa maailmanpyörään, totesin viisivuotiaalle, että tässä ei sitten saa seistä ja hän istuikin kiltisti paikallaan. Kuopusta sen sijaan piti monta kertaa käskeä istumaan takaisin alas, kun teki niin kovasti mieli nousta penkille seisomaan ja maisemia katsomaan. Siis nimenomaa käskeä istumaan, ei kieltää seisomasta.

    VastaaPoista
  12. Onkohan tyttö- ja poikalapsilla isoja eroja käyttäytymisen suhteen tuossa iässä? Ystävien ipanoita kun olen seurannut, niin tuntuu, että tytöt ovat olleet paljon helpompia 2-4 vuotiaina kun taas pojat ovat kiipeilleet seinille ja hyppineet volttia jo minuutin kuluttua meille tultuaan. Toisaalta sitäkin on kyllä ärsyttävästi selitelty "boys are boys" tyyppisellä tokaisulla - tytöiltä on ehkä vaan vaadittu sitä kiltimpää käytöstä...

    VastaaPoista
  13. salamatkustaja7/27/2011 10:22 ip.

    No niin, ja helöyhelöy tähänkin aiheeseen. Vähänkö ootte aktiivisia, supeeeeeeerrrr. Ihanat.

    Nipottaja, hihii, mä oon just sellainen huithapelimutsi :) Meillä tosin on päivärutiini - mun oman mielenterveyden takia. Skidi nukkuu paremmin, kun voi nukkua aina samaan aikaan. Mutta sitten taas joskus me ollaan vääässä paikassa väärään aikaan, ja sitten lapsi nukkuu esim. autossa ja juo herätessään pillimehun, että pysyy loppumatkan hiljaa. (Jos mun metsurinkuulokkeet on unohtuenet kotiin, hehe). Meillä ei ole telkkaria, (mutta vietän hävyttömän paljon aikaa tietokoneen äärellä). Lapsi ei siis osaa katsoa telkkaria, se ei pysy paikallaan ruutua tuijottamassa. Sen sijaan se tykkää kuunella musaa ja heitellä kännykkää muistuttavia esineitä, kuten kaukosäätimiä, pitkin nurkkia ensin pidettyään niitä korvallaan. Ilmesesti sitä ketuttaa, että puhun niin paljon ja usein puhelimessa.

    Neppe, joo toi tulee aivan varmasti meillekin kylään jossain vaiheessa. Viimeistään sitten murrosiässä. Mä olin kuulemma lapsena tosi rauhallinen. Mutta teininä olin ihan kamala, join yläasteella olleessani ainakin Päijänteen verran olutta ja omenaviiniä. Ei ollut helppoa, ei... :)

    Pilami&Sari, joo ehdottomasti. Kotona ja kylässä about saman säännöt. Tosin kylässä mä kyllä heittelen skidille vähän väliä makeita makupaloja pöydältä, että se pysyy hiljaa. Samalla mies katsoo mua murhaavasti, se on enempi periaatteen ihminen...hehe.

    Sandra, joo skidit ovat erilaisia. Toiset ovat paksuja pöntyköitä, jotka syövät kaiken mitä eteen kantaa, hymyilevät ja ovat hiljaa. Toiset juoksevat koko ajan paikasta toiseen ja sähläävät. Kiitos kirjavinkistä! En ole lukenut tähän mennessä vielä yhtäkään vakavastiotettavaa lastenkasvatuskirjaa, enkä tiedä pystynkö siihen ihan vielä... Mun mies lukee parhaillaan jotain joskus lahjaksi saamansa opaskirjaa lapsen ensimmämisistä kuukausista. (Ja meidän ipana on jo 1,5vee.)

    EmmyAurora, joo ei missään nimessä sekuntikellomeininkiä. Mielummin rennosti ja vähän rimaa hipoen.

    Upeus, joo aivan varmasti seuraa :D Lupaan laittaa postilokero-osoitteen jakoon heti kun se selviää. Ja tuo mitä sanoit vanhempien jakamattoman huomion haluamisesat pitää niin paikkansa. Jos mä tiskaan tai laitan safkaa tai pesen pyykkiä, lapsi leikkii itsekseen. Jos istahdan tuolille ja alan lukea lehteä tai selata meilejä, se alkaa kitistä. Orjapiiskuri.

    Etl,"Ei tarkoittaa ei ja pöydässä käyttäydytään nätisti tai sitten ollaan nälissään." Ei muuta lisättävää, allekirjoitan tämän!

    Mafalda, se johtuu mitä todennäköisimmin siitä, että me kaikki nykyvanhemmat olemme pullamössösukupolevea. Emme ole olleet sodassa, emme ole koskaan joutunut tekemään oikeita töitä ja pankista on aina saanut helpolla lainaa. Eikä koulumatkojakaan tarvinnut meidän lapsuudessa tehdä hiihtämällä. :)

    Nennas, ja sehän tehosi. Kehtaisinko itse yrittää tuota tulevaisuudessa? Nähtäväksi jää. Pari kertaa oon näpännyt sormille, kun ei mene perille, että hellan nappuloita EI JUMALAUTA SÄÄDELLÄ - TULEE KAASUMYRKYTYS.

    Riitta, kiitos mahtavan konkreettisesta neuvosta!! Tämän otan käyttöön :)))

    Mimmi, paha sanoa... Näistä mainitsemastani monsterista toinen on tyttö ja toinen poika.

    VastaaPoista
  14. Niiiin herkullinen aihe! Aika monesta ipanasta tulee varmaan jossain vaiheessa hirviö, oli temperamenttia isolla kauhalla tai ei. Kun niitä omia rajoja ja on vaan testattava. Meillä asuu ainakin tällä hetkellä neiti lähes helvetin esikartanosta ja siinä on kyllä äiti ja iskä välillä huuli pyöreänä, että miten nämä tilanteet hoidellaan.

    Sokerilla, rutiineilla jne on varmasti merkitystä, toisille enemmän, toisille vähemmän. Mutta kyllä minä heittäisin pallon selkeästi vanhemmille. Lapsi hakee omaa tahtoaan ja testaa, mikä on sallittua, miten hänen negatiivisiin tunteisiinsa reagoidaan jne. Eli jotenkin meidän fiksujen aikuisten pitäisi hallita nämä tilanteet, kanavoida se lapsen raivo ja tahto tai mikä nyt onkaan. No vastausta miten, mulla ei tietysti olekaan, koska se oma ipana saa järkkykohtauksia edelleen, mutta jotakin johdonmukaista ja varmaan Riitan sanoin joko käskevää tai kieltävää tai muulla tavoin rajoittavaa pitäisi keksiä. Muutenhan käytös saa jatkua, lapsi on hämmentynyt omien negatiivisten tunteiden kanssa eikä löydä oikeasti keinoja rauhoittua.

    Muutama opaskirjavinkki olisi kyllä kiva. MEikäläistä rauhoittaa se, että neuvolan Agressiokasvattajan käsikirja (tai jotain sinne päin) on jatkuvasti lainassa eli meillä ei voi olla ainoa maailman raivoava riiviö.

    Ja onnittelut niille äideille, jotka ovat keksineet naps vaan pätevän keinon kiukun kanavoimiseen ja huonojen tapojen kitkemiseen vaikkapa näin nuoren kohdalla..

    VastaaPoista
  15. Hommaa siihen hellaan liesisuoja niin ei tarvitse pelätä sitä kaasumyrkytystä. Meillä on ihan sattumalta lapsilukko liedessä (vedä yhtä namiskaa itseenpäin ja väännä, eipä ala levy lämpiämään vaikka kutoselle vääntäisi), on aika jees. Liesisuoja auttaa siinäkin, ettei meidän ikäisekseen pitkä lapsonen saa sormiaan kuumalle levylle.

    VastaaPoista
  16. Tämä on ihan objektiivinen mielipide sillä minulla ei ole itsellä lapsia, mutta olen seurannut todella läheltä monenlaisia kasvatustyylejä. Allekirjoitan täysin tuon sokerin yliannostuksen vaikuttaman käytöksen joidenkin lasten osalta: parivuotiaille kauhotaan juhlissa kulhollinen karkkia eteen ja sitten ihmetellään kun kullanmuru saa raivareita parin tunnin päästä, toinen lapsi taas käy kysymässä lupaa jokaisen karkin välillä (että saako ottaa _kolmannen_ karkin, ei siis ramppaa koko aikaa siellä karkkikipolla), ja jaksaa leikkiä ja käyttäytyä saamatta raivareita. Itsekin olen huomannut omasta käytöksestä että sokeri- tai kofeiinipiikit tekevät pahantuuliseksi, niin ei kai se ole ihmekään jos kaksivuotiaalla tms. vaikuttaa.
    Pillimehu silloin tällöin tuskin näihin raivareihin altistaa, onhan siinä kuitenkin suhteessa niin paljon vettä että sokerin määrä vrt. karkit ei ole pahin mahdollinen.
    Nipottaja, vaikka täällä on tullut paljon vastalauseita kommenttiisi, olet oikeilla jäljillä.
    mimmi: kyllä ne tytötkin osaavat... :D Itse olen sitä mieltä että lasten käyttäytymiseen ei saa vaikuttaa sukupuoli, eikä siis siihenkään mitä vanhemmat sallii lapsilta. Liikaa kuulee tätä että "ei noin kiltit TYTÖT käyttäydy", vaan ei pojille taideta samaa hokea.
    Mun mielestä lapset saa touhuta ja olla vilkkaita ja äänekkäitäkin, mutta jos jo pienestä asti sallitaan käyttäytyä miten haluaa ja annetaan kaikki periksi niin voi jee mikä odottaa tulevaisuudessa...

    VastaaPoista
  17. Salamatkustaja, Keltikangas-Järvisen kirja ei siis ole mikään kasvatus- tai muukaan opaskirja (muuten olisin varmaan jättänyt sen hyllyyn :D). Siinä esitellään ensin perusteita, mitä psykologiassa tarkoitetaan temperamentilla (se on yksilöllinen reagointityyli), ja mitä temperamenttipiirteitä on ja annetaan havainnollistavia käytännön esimerkkejä. Kuulostaa tosi kuivalta mutta se on oikeasti hyvä ja aihetta sujuvasti käsittelevä kirja, minun esittelyni vain ei tee sille oikeutta :) Lainasin kirjan ihan yleisestä kiinnostuksesta aihetta kohtaan; minulle tuli positiivisena yllätyksenä, että siitä pystyy ottamaan vinkkejä jopa lapsenkasvatukseen (esim. miksi toiset lapset tottelevat kieltoja paremmin kuin toiset).

    Minäkin muuten haluan kiittää Riittaa ihan loistavasta vinkistä :)

    Ja Iskunvaimentimelle sanoisin, että kaikki me olemme yhtäläisen "temperamenttisia" eli meillä kaikilla on jonkinlainen temperamentti. Temperamentti-sana sinänsä ei vielä tarkoita minkään tietyn laista reagointityyliä. Anteeksi saivartelu mutta oli ihan pakko ;)

    VastaaPoista
  18. En osaa noin yleisesti sanoa mitään, kun lapset on tosiaan niin erilaisia. Meillä tämä kolme ja puolivuotias saa toisinaan huutoraivareita niin kylässä kuin kotonakin, ja ite olen niitä tilanteeseen liittyen hoidellut. Ruokapöytiä ei tuhota haarukoilla, tai ruoalla ei leikitä, yms. Siitä lähdetään aika nopsaan jäähylle, jos kirkuhuuto alkaa. Meillä ehkä pahimmat kohtaukset tulee ihan tyhjästä, eli ei mitään syytä ruveta huutamaan tai riehumaan. Silloin olen huomannut että Onniin tepsii parhaiten se, että menen ja otan syliin ja kysyn että onko paha mieli. Sitten jutellaan vähän siitä mikä on hätänä. Jos menen mukaan siihen raivariin, niin se menee ihan yli. Sen kyllä huomaa milloin koetellaan rajoja ja täytyy olla tiukkana ja milloin toimii tälläinen "lempeä" lähestyminen.

    VastaaPoista
  19. Nipottajan kommenttiin: meillä asuu raivoava 3v, ja meillä eletään lasten päivärutiinien mukaan, lapsille ei syötetä sokeria jatkuvalla syötöllä, ulkoillaan että saavat purkaa energiaa, eikä telkkariakaan tuijotella miten sattuu. Ja silti lapselle tulee uhmakohtauksia, jotka kaiketi tuossa iässä kuuluvat asiaan. Ilmesesti oma toleranssini lasten riehumiselle ja raivoamiselle on heikohko. Olen jotenkin kuvitellut, että meidän pojat on ihan karseita, eikä niiden kanssa voi mennä mihinkään. Kunnes kävin ystäväperheen luona ja tajusin et todellisuudessa meidän pojat on ihan tavallisia pieniä poikia, joita kiinnostaa about kaikki ja ovat isänsä tapaan hirvittävän kerkiiväisiä. Ne vaan on sellasia.

    Ja sellainen tutkimustieto, että ilmeisesti briteissä oli tutkittu lasten käyttäytymistä ja sokerin vaikutusta siihen. Tutkimuksen tuloksena oli, että sokeri ei tee lapsista yliaktiivisia, vaan siihen on syynä ympäristö. Samat lapset oli laitettu kaksille "lastenkutsuille". Toisilla kutsuilla oli tarjolla sokeripitoisia herkkuja ja toisilla suolaista naposteltavaa. Jälkimmäisten kutsujen jälkeen iso osa vanhemmista oli raportoinut lasten "sokerihumalaisesta" käytöksestä. Tutkijat olivat siis päätyneet tulokseen, että lastenjuhlien noin yleensä riehakas tunnelma villitsee lapset, ei sokeri.

    VastaaPoista
  20. Munkin oli vielä ihan pakko tulla saivartelemaan, koska aihe on niin ajankohtainen itselle.

    Sokeria tuntuu moni syyttävän ja sen on ihan ymmärrettävää, koska varmasti verensokerin vaihtelu saa aikaa reaktioita. Mutta eipä se sokeri läheskään kaikkia vastaavia tilanteita selitä. Sillä esim. meillä ei syödä karkkeja, mehuja tms. vielä juuri lainkaan, mutta reaktiot on ihan noiden sokerihumaloiden kuvausten veroisia näin huomattavasti nuorempana kuin kuvatuilla karkin puputtajilla.

    Ja sukupuolierotkin olen valmis kumoamaan, koska meillä on asuu tyttöriiviö, supervilkas sähköjänis, jonka tunteenpurkaukset sekä hyvässä että pahassa on todella voimakkaita. Eikä me häntä yritetä olemaan kiltti tyttö muuten kuin näissä oikeissa rajojen asettamistapauksissa. Mä uskon tässäkin yleistyksessä siihen, että se on pääosin kasvatuksen tulosta. Tytöiltä ja pojilta odotetaan erilaista käytöstä, ja myös sallitaan, joten tottakai käytöstä ohjataan siihen suuntaan ja se saa aikaan kilttejä tyttöjä ja villejä poikia.

    Sandra, ihan hyvää saivartelua. Olen kyllä oikein tietoinen, mitä temperamentti tarkoittaa, mutta näin nopsaan kun kirjoittaa, sitä vetää mutkat suoriksi. Yleiskeskustelussa kun aiheesta puhutaan, temperementin määrää käytetään helposti mittarina sille, kuinka kiivas tai nopeastireagoiva joku on. Sorruin siis itse tähän samaan vaikka tarkoitin nimenomaan tietynlaisia luonteenpiirteitä, jotka tässä asioihin reagointi- tai kiivaus/raivostumismielessä ovat toisilla voimakkaampia.

    Salamatkustaja, on varmaan hauska palata samoilemasta, kun sun kommenttiboxi on alkanut elää omaa elämäänsä :)

    VastaaPoista
  21. Nipottajan mainitsemat asiat ovat kyllä tärkeitä, mutta niiden merkitystä usein liioitellaan. Meillä esikoista pidettiin kolmevuotiaaksi saakka karkittomana ja tv:ttömänä, oltiin tarkkoja rutiineista ja kasvatettiin muutenkin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kuopuksen kanssa taas on lepsuiltu. Ei karkkia voi antaa vain toiselle, päivärytmi menee viisivuotiaan esikoisen mukaan ja kuopus menee siinä sivussa, yms. Silti kuopus on nyt parivuotiaana paljon helpompi (myös päiväkodin mukaan), mitä esikoinen parivuotiaana oli.

    Lapsen ulkoisesta käytöksestä ei voi tehdä kovin suoria johtopäätöksiä siitä, miten häntä on kasvatettu. Olenkin joskus miettinyt, että miten hankala se esikoinen olisi ollut, jos hänenkin kanssaan olisi oltu näin lepsuja, mitä kuopuksen kanssa ollaan.

    VastaaPoista
  22. Silloin kun me oltiin pieniä niin meillä ei ollut karkkipäivää ollenkaan ja sitä sai vain kavereien synttäreillä koska meillä syötiin terveellisesti vihanneksia ja hedelmiä. Veljeni käyttivät noin 85 % valveillaoloajastaan yrittäen tappaa toisiaan mielikuvituksellisilla tavoilla.

    Kun muutimme Teksasiin, jostain syystä vanhemmat lanseerasivat viikottaisen karkkipäivän. Veljeni käyttivät noin 85 % valveillaoloajastaan yrittäen tappaa toisiaan mielikuvituksellisilla tavoilla.

    Mitä tästä voimme päätellä? Emme oikeastaan mitään.

    (Nykyisin veljet ovat kyllin vanhoja päättääksen itse omista karkki-/karkittomuusasioistaan. Kaikki selvisivät hengissä tähän asti, mitä ihmettelen välillä suuresti.)

    VastaaPoista
  23. Täällä on yksi sokerilla ja tv:llä kasvanut lapsi (siis minä itse, muksu vähän vähemmissä määrin) joka on ollut yks hellantelttu murrosikään saakka. Pillimehu ei ole seuraavana s****nasta, tietysti kohtuudella annostellen ja lapsesta riippuen. Lapset on erilaisia, samoin vanhemmat, ja dogmit sopii paremmin jonnekin muualle kuin lastenkasvatukseen.

    Ja nimimerkille -m- on pakko todeta, että mielipidettä ei näissä asioissa taatusti tee _objektiiviseksi_ se, että ei ole omia lapsia ;-D

    VastaaPoista
  24. Salamatkustaja: Niin sen täytyy olla :D

    En voi sietää päättömästi käyttäytyviä lapsia jotka tekevät sen siksi, että on vanhempia, jotka eivät "vaadi" lapseltaan minkäänmoista käyttäytymistä ihmisten ilmoilla. Hillukoot kotonaan miten haluaa ja roikkukoon kattolampuissa mutta kun lähdetään ihmisten ilmoille (ja vieläpä toisten ihmisten kotiin vieraisille), pitäisi osata käsitellä sitä lasta niin, että kyläily on kaikille miellyttävä kokemus. Mua ei haittaa jos lapsi huutaa siitä hyvästä, että sille asetetaan rajat. Mutta jumalauta, että ahdistaa, jos lapsi saa tehdä mitä haluaa ja vanhemmat on ihan tumppuja.

    VastaaPoista
  25. http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Lastenpsykiatri+Valta+perheiss%C3%A4+siirtynyt+lapsille/1135268187222/?cmp=tm_etu_uusimmat_uutiset

    VastaaPoista
  26. --- Ja nimimerkille -m- on pakko todeta, että mielipidettä ei näissä asioissa taatusti tee _objektiiviseksi_ se, että ei ole omia lapsia ;-D ---

    Ihan parasta!

    VastaaPoista
  27. Okay, no nyt mäkin hokasin paremmin, kiitos :)

    VastaaPoista
  28. Ihan sivuhuomautuksena täytyy sanoa, että tuo mainitsemasi testi kuulostaa just sellaiselta, jossa olisin halunnut olla mukana observoimassa. Not. ;)

    VastaaPoista
  29. Hihii, joo onhan näitä ollut kiva lukea :D Minä tykkään kun jutellaan, eli hyvä vaan! Jos alkaa mennä liian huutomyrskyksi, niin ilmoitan kyllä... Tässä blogissa ei kuitenkaan ainakaan vielä revitty toisilta "hiuksia päästä" - mikä tietysti kertoo siitä, että kaikki tämän blogin lukijat ovat nastaa jengiä.

    VastaaPoista
  30. Hahaa, repesin. Ja tähän on tietty lisättävä, että koska meidän ipanalla ei ole sisaruksia, se käyttää 85 % ajasta etsiäkseen uusia, mielikuvituksellsia keinoja tappaa itsensä. :D

    VastaaPoista
  31. höh, kiitti linkistä, tää oli mustakin kiinnostava juttu. Heti kun mulla on vähän ylimääräistä aikaa (eli ei ehkä ikinä, eh) haluaisin käydä lukemassa koko jutun sunnuntain digilehdestä. Luitko sä jutun kokonaisuudessaan, tai joku muu?

    VastaaPoista
  32. Kuuntelin tänä aamuna suomalaisen lastenpsykiatrin Jari Sinkkosen haastattelua radiosta. Hänen mukaansa tämän saksalaiskolleegan havainnot ovat kyllä oikean suuntaisia ja että hänellä on vahva kliininen kokemus, mutta että hän tuntuu kyllä liioittelevan vahvasti. Sinkkonen oli lukenut hänen kirjaansa ja kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka hän heittelee lonkalta isoja prosenttilukuja, mutta tekstistä puuttuvat lähdeviitteet.

    Olen jo vuosia tiennyt, että "nykynuorten" haukkuminen on ihan yleistä kansanhuvia, mutta vasta lapsia saatuani opin, että "nykyvanhempien" haukkuminen on ihan yhtä yleistä. Varmaan molempia on harrastettu kautta aikojen. ;)

    VastaaPoista
  33. Salamatkustaja...vai hänen äitinsä .Et ainakaan ite ole mikään salainen :) ,hävettää huomiokykyni puute.

    Asiaan.
    Luin joo, kai.

    Kun kysyiyt,niin heti aloin miettiä, että luinko NIIN kunnolla, että linkin voin laittaa.

    No, jotenkin jutun otsikko iski heti kun muistin mitä täällä on puhuttu.

    Ja,oohhooh,jos en mitään muuta ole saanut aikaiseksi, niin lapsia ainakin!
    Elikkäs kokemuksella sanon :) että kun menee asiat leväperäisemmiksi,niin lapsi kyllä käyttää sitä hyväkseen. Vankka mielipiteeni on ,että ei ole huonosti käyttäytyviä lapsia,on vaan köppäisiä,tumpeloita vanhempia.

    m viljeli lienee ironiaa... olen kyllä samaa mieltä hänen kanssaan.

    Minä en ole lapsellisena törmännyt siihen, että ihmiset sanovat, että kiltit tytöt tai reippaat pojat. Oikein neuvolakortista katsoin asiaa,kun Rosa Meriläinen neuvolaTÄDEISTÄ valitti ja minun tytöistäni on ainakin sanottu että ovat reippaita tms. Ja monessa eri neuvolassa.

    Mielestäni tytöille kuuluu tyttöys. Minun ei annettu olla naiselinen/tyttömäinen lapsena/nuorena ja hitot,kyllä sillä oli pitkät seuraukset naiseksi kehittymisessä ja naisena olemisessa. Se, että naiseus pitää kieltää itseltään. Oksetus, mitä feminismiä se semmoinen on, että naisen pitää olla kuin mies tai hyvä jätkä? Siinä mennään kyllä ojasta allikkoon.

    Jari Sinkkonen on ihan paras! mutta en minä kyllä antaisi omien poikieni käyttäytyä niin kurittomasti kuin olen hänen sanomansa ja kasvatusmetodinsa siltä osin ymmärtänyt.

    VastaaPoista
  34. Minä en ole Sinkkosta koskaan lukenut (pitäisi varmaan) ja rauhallisen pojan äitinä (poika vihaa tappeluleikkejä, kun muut päiväkodissa tappelevat dinoilla, hän tutkii niiden tekemiä varjokuvia, tms.) minulla jotain ennakkoluuloja sen suhteen, pistääkö hänkin poikia johonkin muottiin.

    Minä en osaa sanoa, että parivuotiaani vielä varsinaisesti käyttäytyisi huonosti; hän voi käyttäytyä tilanteeseen sopimattomasti ja saada esimerkiksi kirkosta passituksen pihamaan puolelle, jos alkaa häiritä vihkiseremoniaa. Sen sijaan tuo viisivuotias osaa jo käyttäytyä huonosti, ts. tietää miten pitäisi käyttäytyä, pystyy hillitsemään itsensä, mutta ei syystä tai toisesta viitsi/halua/tahdo.

    VastaaPoista
  35. Pure takaisin.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?