Testasimme ipanan kanssa Tykkimäen huvipuiston . Ei ruuhkaa, ei jonotusta, ei odotusta. Kotieläinnurkassa pääsi rapsuttamaan ponia ja syöttä...

Testimonial Tykkimäki

21.6.11 Satu Kommentteja: 19

Testasimme ipanan kanssa Tykkimäen huvipuiston. Ei ruuhkaa, ei jonotusta, ei odotusta. Kotieläinnurkassa pääsi rapsuttamaan ponia ja syöttämään kaneja. Nasta päivä! Mutta yksi asia jäi harmittamaan. Lasten liikennepuistossa ei tankata bensa-asemalla vaan ABC:llä. Pienen googlettamisen jälkeen selvisi, että Osuuskauppa Ympäristö eli S-ryhmän osuuskauppa Kouvolan seudulla on yksi Tykkimäen omistajista. Ja ABC:hän on siis S-ryhmän huoltamoketju. Leikkiautojen puskureissa lukee Ympäristön Auto. Siis saman osuuskaupan autoliike, joka myy muun muassa - yllätys yllätys - Fordia.

Syyttäkää tiukkapipoksi, mutta minua ärsyttää se, että lapsille tehdyssä liikennepuistossa "huomaamattomasti" markkinoidaan ABC-asemaa ja Fordia. Tykkimäellä ranneke maksaa 30 euroa ja kertalippu 5 euroa. Ei oikein vetele, että maksetaan siitä, että saadaan katsella mainoksia. Sitä paitsi Kuluttajaviraston Alaikäiset, markkinointi ja ostokset -ohjeen mukaan markkinointi on voitava tunnistaa heti markkinoinniksi.

19 kommenttia:

  1. Lähinnä koko s-ketju ärsyttää mua ainakin suunnattomasti. Itse siellä työskennelleenä en voi kehua.. Ja tuo piilomainonta on todella rasittavaa! S-ketjunhan tavoitteena on hävittää kaikki muut bensa-asemat, jotta he jäisivät itse ainoiksi, en voi kannattaa tätä ajatusta. ABC-asemat ovat kylmiä ja kolkkoja halleja ja s-ketju tuhoaa pienet huoltamot. Itse valitsen aina jonkin muun huoltoaseman kuin abc:n. Ihan vaan periaatteesta.

    VastaaPoista
  2. Sama meininki kuin tässä Kulutusjuhlan sivulta löytyneessä jutussa: http://kulutusjuhla.fi/2011/05/lastenkirja-hehkuttaa-suomalaista-leipaa-yhteistyokumppaniksi-paljastuu-fazer-leipomot-oy/

    Ärsyttää tuollainen, ja ilmeisesti tämä mainontataktiikka on koko ajan yleistymässä. Kun lapsille suunnatusta mainonnasta on kerran säädetty, olisi hieno juttu, jos sitä myös valvottaisiin.

    VastaaPoista
  3. No joo, kieltämättä vähän tökkii tuo. En ehkä ihan heti lähtisi viemään lasta S-ryhmä Landiaan. Siitähän tuossa periaatteessa on kyse.

    Lapsen kanssa noihin kytköksiin törmää jatkuvasti. Vastikään neuvolassa lyötiin käteen brosyyri, jossa kerrottiin imeväisikäisen ravinnosta. Kannessa luki isolla Nestle. Neuvolakin voisi mun mielestä olla sellainen paikka, jossa mainoksia ei hirveästi jaettaisi.

    VastaaPoista
  4. Muinoin neuvolassa annettiin esite, jossa käskettiin hankkia lapselle kengät kun hän nousee seisomaan ja opettelee kävelemään. Lapun alalaidassa julkaisijana oli kenkäkauppiaiden liitto tms.

    VastaaPoista
  5. Hejsan, tuutteko Helsinkiin? Ois hirmu kiva treffata!

    VastaaPoista
  6. salamatkustaja6/22/2011 7:12 ip.

    Janna, I agree. Aina jonnekin muualle kuin ABC:lle.
    Johanna, samaa taikinaa, nimenomaan.
    Liisa, samaa mieltä olen! Nuo lippulaput pitäisi ehdottomasti laittaa jakoon jonnekin mainostelineeseen ilmoitustaulun viereen. Ei lääkärin pitäisi olla mikään ilmoitustila.
    Höh, oh dear. Tässäkin siis jälleen kerran asia, johon törmään nyt ensimmäistä kertaa. Ilmeisesti tällainen bulabula on varsin yleistä. Taas lisää syitä aukoa vähän päätä :D

    VastaaPoista
  7. salamatkustaja6/22/2011 7:15 ip.

    Joo, tullaan ja ilman muuta! Me päräytetään tyylikkäästi Tölikän Scandiciin yöksi - koska siellä on niin hyvät perhehuoneet. Tähän on tultu, ehhehhee.

    Me ollaan Helsingissä heinäkuun eka vkl, ootko maisemissa? Koodaillaan :)

    VastaaPoista
  8. Minä tästä kerran neuvolassa jotain kommentoin. Terveydenhoitaja siihen, että tällaisen materiaalin tekeminen on varsin kallista eikä "puolueettomien tahojen" tekemää materiaalia ole niin paljon tarjolla, mitä tarvetta tällaiselle tiedolle on.

    Itse uskallan luottaa siihen, että terveydenhoitajat kyllä katsovat, onko heidän jakamansa materiaali asiallista eivätkä pistä jokaista saamaansa mainosta jakoon. Jos "asiaa lapsen unesta" oppaassa annetaankin ymmärtää, että juuri brosyyrin tehneen firman vaipoissa lapsi nukkuu parhaiten, niin kyllä normaalijärjellä varustettu äiti osaa pistää ko. väitteen kontekstiinsa.

    Meillä päiväkoti kehotti hankkimaan lapselle kengät ennen kuin hän edes konttasi...

    VastaaPoista
  9. Joo, yritykset ovat kettuja haistamaan nämä "ei ole resursseja" -tilanteet. Vähän samaan tyyliin kunnilla on omia "diabeteshoitajia" - siis lääkefirmojen kustantamia hoitaija, jotka ovat tietysti tervetullut lahja rahapulassa taisteleville terveyskeskuksille - ja siinä samalla saavat työnantajansa lääkkeitä kaupaksi. Välillä linkkiä on hankala nähdä, välillä helpompi. Minusta yritysten markkinointimatskun/ilmaispalvelujen jakaminen verorahoin ylläpidetyssä terveyskeskuksessa on joissakin tilanteissa kyseenalaista. Ainakin toiminnan pitäisi olla täysin läpinäkyvää. Siis tyyliin ilmaiset pullakahvit ovat ihan jees, jos tietää, miksi ne ovat ilmaiset :)

    VastaaPoista
  10. Olen nyt lukenut blogiasi pidemmälle. En edes tiedä, missä loppu häämöttää. Onneksi. Oletko ajatellut kirjoittamista/ajattelua ammattina... : )

    Itse en ole käynyt Vauva-lehden keskustelupalstalla pitkiin aikoihin. Elämäntilanne on mitä on, siksi.
    Mutta jos sinä kirjoitat ajatuksiasi sinne, tulet taatusti teilatuksi!
    Katsos, et ole ilmeisesti tajunnut sitä TODELLISUUTTA, että jos on lapsi, ei ole mitään muuta, koko universumissa, koko h.lvetin missään.

    Olet niin rohkea, että ehkä minäkin uskallan olla ihan hiukkasen rohkeampi sinun esimerkkisi ansiosta.

    VastaaPoista
  11. Riitta "brosyyrin tehneen firman vaipoissa lapsi nukkuu parhaiten, niin kyllä normaalijärjellä varustettu äiti osaa pistää ko. väitteen kontekstiinsa."

    Minä en ole osannut. Olen luottanut neuvolaan kuin kallioon. Halusin antaa lapsilleni niin paljon enemmän (rakkautta, ruokaa,hoivaa) kuin itse olen saanut ja jos ei ole hoivasta käytännön kokemusta tai sisäistä tuntoa, niin ainakin minun oli se opiskeltava ja opeteltava ulkokohtaisesti. Silloin neuvolan sana oli laki. Ja voi jestas, että oli vaikeaa. Toteuttaa kaikki yhden vuorokauden aikana. Olin ihan kireä ja kiukkuinen kun vaatimustaso oli aina korkeammalla ja korkeammalla. Luin sitä neuvolasta saatua opusta kuin toiset raamattua.

    VastaaPoista
  12. Höh, voi kiitos kauniista sanoistasi! Olisikin tosi hienoa, jos käyntikortissani lukisi Ajattelija. Nyt siinä lukee Toimittaja. Ajattelija olisi kyllä hienompi vaihtoehto - pitäisi vaan löytää joku joka siitä maksaisi. Onneksi on tämä blogi, jonne voi purkaa aivopierut ja muut pohdinnat vapaa-ajalla. Ja NIIN huippua, että täällä on niin fiksuja lukijoita :)

    Ja joo, sinne Vauva-palstalle ei pysty menemään; no myönnettäköön, että joskus käyn hakemassa sieltä "ajattelemisen aihetta". Mutta suurempina annoksina sieltä saa päänsäryn.

    VastaaPoista
  13. Näin pari vuotta sitten työpaikkailmoituksen, jossa haettiin ajattelijaa johonkin Turkulaiseen firmaan.

    VastaaPoista
  14. "Jos “asiaa lapsen unesta” oppaassa annetaankin ymmärtää, että juuri brosyyrin tehneen firman vaipoissa lapsi nukkuu parhaiten, niin kyllä normaalijärjellä varustettu äiti osaa pistää ko. väitteen kontekstiinsa."

    Mua huolestuttaakin lähinnä ne ihmiset, jotka EI osaa laittaa asioita kontekstiinsa, tai eivät välitä tehdä niin. Ja niitäkin kun on melkolailla paljon... Joskus nimittäin tuntuu, että juu ne ihmiset saa aikaan enimmän osan sellaisista muutoksista, joita itse en haluaisi.

    Joskus ihmetyttää aivan tosissaan miten paljon mainosten orjia ihmiset oikein onkaan. "Kaikki" kieltää välittävänsä mainoksista, mutta siltä tekevät juuri niin kuin mainoksessa käsketään. Omituista. Silti kaikkein eniten huolestuttaa se, etten oikeastaan tiedä olenko yksi Niistä vai en.

    VastaaPoista
  15. No voi videot, lähetään Berliiniin silloin lauantaina. Nätisti ristiin, siis. Takas ke, ette varmaan silloin oo enää mestoilla? Tästähän saakin hyvän syyn hyökkiä viimein takas Islantiin.. :)

    VastaaPoista
  16. Mutta eikös tuo nyt ole ihan helposti S-ketjun mainonnaksi tunnistettavissa?

    Sinä maksat 30 euroa vuodessa rannekkeesta ja mainostaja maksaa 10 000 euroa tarroistaan. Molemmilla rahoilla pidetään yllä Tykkimäkeä. Sinä vaan et saa pärstääsi laitteiden kylkiin. Etkä varmaa haluakaan.

    Lapsillehan mainostetaan paljon salamyhkäisemminkin (syökää kanaa ja muut jinglet, vessapaperin ostajalle leluja kaupan päälle). Tuumaan. Me ollan aika allergisia aina tollaselle suoralle mainonnalle, kun pitäisi ennemmin kadottaa kieroilijat alimpaan mainoshelvataan.

    VastaaPoista
  17. No voi harmi... Ensi kerralla sitten. Me lähdetään kotiin jo sunnuntaina. Mukavaa matkaa teille - ja erittäin paljon tervetuloa Islantiin :D

    VastaaPoista
  18. k1su, joo mä vainusin sen heti mainonnaksi, mutta en usko, että pienemmät lapset tajuavat, että hei, tässähän mainostetaan nyt s-ryhmää.

    mielenkiinnolla odotan sitä aikaa, kun ipana vähän kasvaa ja me alamme käydä yhdessä kaupassa... (ei tällä nyt niin väliä ole, mutta pienenä sivuhuomautuksena, että muistaakseni tykkimäen ranneke maksaa kerralta 30 euroa, vuosiranneke taisi olla yli satasen.)

    VastaaPoista
  19. Eikös se ole vähän niin kuin vanhempien tehtävä opettaa lapsosensa tunnistamaan tällaiset mainokset ja kasvattaa heistä muutoinkin kriittisiä kuluttajia? (Kaikkien muiden hyvien ja tärkeiden asioiden ohella, joskus kyllä tuntuu, että päivästä tunnit loppuvat kesken.) Meillä viisivuotias tunnistaa tosi tarkasti kaikki logot, yms. Siitä on hyvä aloittaa keskustelu. Aika lailla oma asenne ratkaisee, koska muksut ottavat vanhemmistaan mallia, silloinkin kun ei tahtoisi.

    "Mua huolestuttaakin lähinnä ne ihmiset, jotka EI osaa laittaa asioita kontekstiinsa, tai eivät välitä tehdä niin."

    Juu, joskus tuntuu, että näissä "lapsen paras" -jutuissa muuten ihan tervejärkisetkin ihmiset pistävät aivonsa narikkaan ja uskovat melkein mitä hyvänsä. Useimmilla tätä vaihetta kestää vain muutaman kuukauden ja äidinmaidon korvikkeen markkinointi on kielletty.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?