Mikähän siinä on, että heti kun raskaustesti näyttää positiivista, aletaan rakentaa taloa pöndelle? Kevyemmän version ystävät alkavat selata...

Hei, me muutetaan lähiöön!

13.4.11 Satu Kommentteja: 28

Mikähän siinä on, että heti kun raskaustesti näyttää positiivista, aletaan rakentaa taloa pöndelle?

Kevyemmän version ystävät alkavat selata asuntoilmoituksia ja sanovat heihei mukavalle kaupunkikaksiolleen (joka sijaitsee siinä ihan palvelujen ja ratikkapysäkin vieressä) ja muuttavat Espooseen/Vantaalle/Iisalmeen/Forssaan. Edellä mainituissa paikoissahan siis ei itsessään ole mikään vikaa. Eli älkää iisalmelaiset ja espoolaiset alkako täyttää kommenttiboksia vihaisilla viesteillänne :)

Ihmeellistä on sen sijan se, että kaupunkiasumista rakastavat citykanit levittäytyvät paniikissa esikaupunkiin heti, kun perhekoko kasvaa yhdellä. Kyllähän perhe tarvitsee tilaa! Eihän kaupunkikaksiossa voi lasta kasvattaa. Jne.

Siis ensinnäkin. Ensimmäiseen puoleen vuoteen lapsi hädin tuskin liikkuu. Sänky ja vaipanvaihtopaikka vievät kaksi neliötä. Vauva ei tarvitse 300 neliön omakotitaloa ja autoa, jolla suhata päivittäin töihin-kotiin-töihin-kotiin-töihin-markettiin-mielisairaalaan.

Toisekseen. Vauva-aikana tulee valvottua muutenkin ihan riittämiin. Päällä on jatkuva, silmäluomet kiinni muuraava väsymys. Ei siinä tarvita enää raksajätettä, porakonetta ja vasaranpauketta, rungon valamista tai myöhästyneitä kattopaneeleita.

Että hei, me pysytään täällä keskustassa! Tosin tänä kesänä pitäisi tehdä vähän kotitöitä, koska talon ulkoseinät pitäisi maalata. Ja ikkunatkin kaipaavat pesua. (Ennen nimittäin olohuoneesta näkyi pienelle kadulle. Nyt näkyy harmaata töhnää.)

Kirjavinkki

Samaan aiheeseen liittyen. Luin äskettäin Edward Glaeserin kirjan Triumph of the City. Glaeser on kaupungistumista tutkinut kansantaloustieteen proffa Harvardista. Kirjassa herra professoori kertoo, että kaupungit tekevät meistä onnellisia. Yhdysvalloissa itsemurhaluvut ovat kaupungeissa pienempiä kuin maaseudulla tai lähiöissä. Kaupungit ovat terveellisimpiä ja vihreämpiä paikkoja asua. Newyorkilaiset elävät pidempään kuin amerikkalaiset keskimäärin. Kaupungit tekevät meistä fiksumpia, koska ihmiset viisastuvat, kun heidän ympärillään on muita ihmisiä. Kaupungeissa syntyy uusia ideoita, joiden voimalla syntyy uusia yrityksiä, jotka luovat lisää työpaikkoja. Ihan hyvä päättelyketju.

Kirja herättää peruslukijan ajattelemaan rakennettua ympäristöä ja kaupungistumista uudesta vinkkelistä.  Suosittelen - vaikka vihaisitkin kaupunkeja.

28 kommenttia:

  1. Täyttä asiaa kirjoitat, jälleen kerran. Me asuimme raskausaikana kahden kilometrin päässä keskustasta, vauva-taapero -vaiheessa 15km keskustasta ja nyt asumme omakotitalossa 11km keskustasta... Ihan jees, oma piha on ollut kiva ja helppo ratkaisu siinä mielessä, että ulos ei tarvitse lähtemällä lähteä ja laiska äiti voi lukea romaania olohuoneen sohvalla ja samalla pitää silmällä pihalla leikkivää lasta. MUTTA; varsin nyt ainokaisemme eskarivuoden aikana huomaan kaipaavani lähemmäs keskustaa. Toivottavasti saan tuon miehenkin suostuteltua ja vaihdamme mahdollisimman pian tämä 158 neliötä lähiössä noin 90 neliöön keskustassa.

    VastaaPoista
  2. Osuipas meikäläistä nilkkaan tämä... ;) Tai ainakin melkein.

    Me ostettiin Espoosta vanha talo ja tontti, aloitettiin remontti ja *hups* raskaustesti näyttikin postiivista odotettua nopeammin. Koko raskausaika meni remontoidessa ja nyt kun pikkumies on 3,5kk on ne kattopaneelit sohvan takana kuivumassa ja valmista elämistilaa vähemmän kuin siellä Hki keskusta-asunnossa... :D

    VastaaPoista
  3. salamatkustaja4/13/2011 7:00 ip.

    Heli, tsemppiä suositteluun... Ymmärrän kyllä tuon oman pihan ihanuuden, siitä on varmasti hankala irrottautua :)

    Sanna, hehe, kävipä hauskasti teillä, repeilin täällä päässä. Kyllä ne kattopaneelit ehtii myöhemminkin, no stress, stay fresh. Vai miten se yksi kollegani kerran niin osuvasti sanoikaan.

    VastaaPoista
  4. Meillähän kävi juurikin niin. Paitsi että, pyhästi vannottiin miehen siskon rakennusprojektia katsoessa ettei ikinä rakenneta. Ikinä. Muutettiin sitten 3 kk ennen kakkosmiehen syntymää omakotitaloon (joo, jotain pitäis rempata joo, muttei nyt vaan jaksa, ei kykene), mutta onneksi samalle etäisyydelle keskustasta, kätevän kävelymatkan (myös kännissä) päähän. Pienemmässä kaupungissa asumisen etuja :D Mulla ois kyllä matka mielisairaalaan ollut enemmän kuin todennäköinen, mikäli siinä vanhassa 50-luvun kolmiossa olisi pitänyt kykkiä. Toinen kerros, ei hissiä, ei vaunujen säilytysmahdollisuutta missään. Puhumattakaan hieman ääniherkästä alakerran naapurista. Mutta ikinä en kyllä kauemmas muuttaisi. Noissa uunoissa on tarpeeksi itsessäänkin, saati että olisi jossain loukussa kilometrien päässä sivistyksestä (=kahvila, kirja- ja levykauppa) JA ne jotenkin tajuaa, että kaupungilla pitää käyttäytyä. Minkä takia ei sitten kotona, kysyn vaan...

    VastaaPoista
  5. Jebah! Kollega (kun vielä olin töissä) jakoi mielipiteeni: "Eihän kukaan osta lisäneliöitä joulukinkullekkaan!"

    Me muutettiin yksiöstä kaksioon kk ennen lapsen syntymää. Tykkäsin ja tuntu hyvältä että asunnossa on muitakin ovia kuin ulko-ovi ja vessanovi :D


    Kevät aurinkoa näkyy ikkunoista, kunhan saat ne pestyä!

    VastaaPoista
  6. ps. en osaa enään kirjottaa. Taidan ilmottautua avoimen kesäkursseille :D

    VastaaPoista
  7. Kahdessa kulttuurissa4/14/2011 6:45 ap.

    Siis mä niin olen miettinyt samaa! Todella moni mun tuntema kaupunkiasuja on raskaustestin tehtyää ryhtynyt rampaamaan asuntonäytössä ja siirtynyt "kätevän junaradan" varteen. Koska tää junarata ei ollutkaan niin kätevä, niin sitten piti myös hankkia auto ja toinen, koska millä sitä pääsee liikkumaan, kun mies menee töihin sillä toisella autolla.

    Me ostettiin meidän nykyinen asunto pariskunnalta, joka odotti esikoistaan. Asunto oli kuulemma liian pieni kolmelle. WTF? Hieman vajaa 60 neliötä. Iso keittiö, iso olohuone ja suhteellisen iso makuuhuone. Uusittu reilunkokoinen kylpyhuone ja taloyhtiössä vaunuvarasto. Me ollaan päätetty, että jos joskus lapsia tulee, niin kyllä me sinne aina yhden ipanan kanssa sovitaan. Ja meillä on koirakin. Kunhan vain ensin päästään sopuun, että mistä omista tavaroistamme voidaan luopua, jotta lapsen sänky mahtuu makuuhuoneeseen :D :D Uusi asunto saattaa tulla kyseeseen sitten, kun se lapsi tarttee oman huoneen.

    VastaaPoista
  8. Tätä samaa olen ihmetellyt! Siis todellakin olen. Jos meillä sattuu saukko menemään syyläriin, niin sinnittelen 52,5 neliöisessä keskustakämpässä viimeiseen saakka.

    No OK, se piha ois kiva. Ja jossain vaiheessa kai sitä tilaakin tarvii. Mutta kraah ahistaa ajatus....

    Just kaverit teki näin. Vähän kun alkoi paidan alla pullottamaan, niin hätäisesti ihana, remontoitu, parvekkeellinen, tilava, keskustan liepeillä oleva kaksio myyntiin ja ankea, ahdas, naapurit 2m päässä, tylsä, bussireittien päättärillä oleva rivari ostoon. Nyt sitten joka kerta kun käy, saa kuunnella kuinka p*rseestä siellä on asua. Etenkin kun naapurin uniongelmainen herranterttu huutaa joka hemmetin yö ja kaikki kuuluu paperiseinien läpi. Ja postimerkinkokoiselta takapihalta avautuu näkymä suoraan seuraavan talon ikkunoihin. Ja sitä ja tätä.

    Ei kiitos...

    VastaaPoista
  9. salamatkustaja4/14/2011 11:28 ap.

    Eskimolapsi, parasta on, kun on palvelut lähellä. Ja kännissä kun kävelee kotiin, on kätevää nojata (tyhjiin) lastenvaunuihin, hehe... Eikä mitään stressiä rempasta, sen kyllä ehtii.

    Heidi, tuo kinkkuvetäisy oli aika hyvä. Otetaan käyttöön. Täytyisi joo saada nuo ikkunat pestyä. Olin palkkaamassa jonkun tekemään sen (jonkun jolla on aineet, tavarat ja tikapuut), mutta mies haluaa tehdä sen itse. Joten sitä odotellessa :D

    Kahdessa kulttuurissa, jaan ihmettelysi. Minusta 60 neliötä riittää kolmelle ihmiselle ihan hyvin. Meillä on about sen verran, ipanalla on pikkuruinen huone, meillä pieni makuuhuone ja olohuone-keittiö on yhtä isoa tilaa. Olen pyrkinyt pitämään kaikki työasiat työhuoneella, jolloin hima ei pursua papereita, mappeja ja muistiinpanoja. Sitten kun ipana hankkii itselleen motokrosspyörän, pitää ehkä miettiä tämä tilajärjestely uudestaan.

    Rytsis, olen kuullut nuo ihan samat valitukset rivariasukeilta. Jos rivarissa käy huono mäihä naapurin kanssa, siitä ei pääse eroon. Kerrostalossa voi vaan ignoorata. Piha olisi kyllä kiva, olen AINA kahdehtinut sellaisia vanhoja kerrostaloja, joissa muutama kerrostalo jakaa yhteisen kauniin pihan keinuineen ja grilleineen. Onneksi noita lasten leikkipaikkoja ja puistoja löytyy sieltä täältä, tulevaisuudessa toivottavasti enemmänkin. Oman kämpän ei tarvitse olla kovin suuri, jos ympäristössä on yhteisiä, ei-kaupallisia tiloja. Kuten just kivoja puistoja, joissa voi oleskella vaikka koko päivän. (Eli siellä on julkiset vessat ja vaikka joku kiva pieni kioski josta voi ostaa päivän lehden.)

    VastaaPoista
  10. Hyvä teksti ja niin totta! Lapsen kanssa keskustassa asuminen on kyllä todella kätevää: ei todellakaan tule jäätyä neljän seinän sisälle homehtumaan, niin kuin jossain kauempana saattaisi tapahtua. Piha ois kyllä tosiaan kiva ja tilaa tarvii joskus tulevaisuudessa enemmän, mutta näin 1-vuotiaan kanssa kaksiossa selviää aivan loistavasti ja onneksi leikkipuistot on lähellä.

    VastaaPoista
  11. salamatkustaja4/14/2011 11:51 ap.

    Kiitos! Kävin tutustumassa blogiisi - meidän ipanat ovat ilmeisesti samanikäisiä, nastaa!

    VastaaPoista
  12. Mä olen kans miettiny samaa... meillä on tässä talossa vain kaksi makuuhuonetta ja kaikki voivottelee, että "jos tulee lapsia, niin joudutte sit laajentamaan..." Miksi pitäis, tässä talossa on aikoinaan asunut kolme sukupolvea yhtäaikaa (9 henkeä)? Ja ihan fiksu on tullut siitäkin kaverista, joka aikoinaan jakoi huoneensa kahden muun sisaruksen kanssa. Että tulipa meille lapsia ja tulipa niitä sit yksi tai kaksi, niin eiköhän me näihin 100 neliöön mahduta ja tullaan pärjäämään varmasti sillä yhdellä vessalla.

    Kaupungissa varmaan tuo voivoteltava neliömäärä on suhteessa pienempi kuin täällä maalla... tuntuu että pitäis olla vähintään kolme makkaria että voisi olla hyvä äiti, mikä taas on ihan järjetöntä...

    VastaaPoista
  13. juu, kyllä me mahduttiin ekat 1½ vuotta hyvin 39 neliöön :)
    Nyt niitä kyllä on jo tuplasti enemmän, mut niin on lapsiakin :D

    VastaaPoista
  14. Hell yes! Me asutaan 50-neliöisessä 50-luvun kaksiossa keskustan laitamalla. Vauva on kohtsillään 10 kk vanha, eikä se ainakaan vielä ole kaivannut "omaa tilaa". Musta on ihanaa kun voi kävellä keskustaan kahville tai napata bussin kotinurkalta. Tietty välillä raastaa tohon minikokoiseen hissiin vaunujen kanssa tunkeminen, mutta mihinkään kaukaiseen lähiöön en tätä kyllä ikinä vaihtaisi! Harrastukset on lähellä, kaupat on lähellä, ravintolat on lähellä, lääkäriin voi sujahtaa juoksujalkaa ja leikkipuistoissakin on valinnanvaraa. (Meidän talo muuten muodostaa muiden talojen kanssa ikäänkuin kolmion, ja isolla sisäpihalla on hedelmäpuita, keinut ja hiekkalaatikot ;))

    Tuntuu kyllä että tosi monet samassa elämäntilanteessa olevat asuu täällä niissä kaupunginosissa joista en oo ikinä kuullutkaan. Rivitalo, oma piha, auto ja viikon ruokaostokset Prismasta. Ush. Jotenkin aina välillä omassakin päässä se tuntuu lapsiperhenormilta. Kai sitä voi vältellä, voihan?

    VastaaPoista
  15. Me muutettiin isompaan asuntoon pari kuukautta ennen esikoisen syntymää. Sitä ennen asuttiin kaksiossa. Meillä tilaa ei tartte muut kun minä. Kakaralla nyt on oma huone (ja sille toisellekin löytyy oma huone), mutta ei se sitä tarttee ainakaan vielä. Lapsen myötä tullutta tavaraa meillä on melko vähän; murkulan vaatteet menee kahteen lipastonlaatikkoon ja lelut yhteen koriin.
    Rivarissa asutaan ja löytyy just se vittumoinen naapurikin joka ei enää päivää sano :-D. Mutta takapihalla on hiekkalaatikko ja keinu, kun mukelot kasvaa ne voi tyrkätä keskenään ulos ilman että niitten kanssa tarttee mennä pihalle.

    Mutta siis se tilantarve... Minä en pystyis elämään kahden muun ihmisen kanssa kaksiossa, järki menis. Vessa ei riitä oman rauhan ja tilan saavuttamiseen, varsinkaan kun sinne vessaankaan ei nykyään pääse ettei hukkapätkä seuraa perässä.

    VastaaPoista
  16. Forssa mainittu o/
    olen blogiasi lukenut salamyhkäisesti silloinällöin tasaseen tahtiin ja olen superyllättynyt koska syntymäkaupunkini mainittu :D

    pakko myös kommentoida että en ymmärrä miksei pienen ihmisen kanssa mahtuisi pienessä asunnossa asumaan. Ennenkin on mahduttu ison lapsikatraan kanssa asumaan pikkuisissa huoneissa ja nykyään tarvitaan miljoona neliöö että sovitaan yhdessä asumaan. Kummallista touhua.

    VastaaPoista
  17. salamatkustaja4/14/2011 8:01 ip.

    Kirsi, samaa mieltä! Sitä paitsi, eihän kukaan jaksa siivota kolmen makkarin asuntoa... Mutta onneksi aina ei tarvii siivota. Se että ipanat asuu samassa huoneessa kasvattaa luonnetta; oppii jakamaan asioita jne. Kannatan.

    Tea, kuulostaa ihan kohtuulliselta minustakin :)

    ONIA, kyllä niitä pystyy välttelemään, ainakin toivon niin. Kerran viikossa ruokaostoksille Prismaan. Juu ei. Ja juuri nuo mainitsemasi asiat on mulle itsellekin tosi tärkeitä.

    st, ymmärrän hyvin tuon tilanteen. Mua varmaan helpottaa se, että mulla on työhuone jonne pakenen noin 8 tunniksi arkipäivisin. Muutoin menisi järki...

    Niina, et kyllä usko, mutta minäkin olen syntynyt ja asunut Forssassa. Minulla on paikkaan aikamoinen viha-rakkaussuhde, ja ensiksi mainittu on kyllä vahvemmilla, hehe. Voisin listata noin miljoona syytä, miksi en enää asuu siellä... Mutta ei mennä siihen (vielä) :D Vieläkö sä asut siellä päin?

    VastaaPoista
  18. Minäkin olen kotoisin ankeasta ja vähävirikkeisestä pikkukaupungista ja johtuneekohan siitä, että inhoan lähiöitä ja kyräilevän vaisua rivarielämää edelleen. Nyt, kun kakkosnakki on tulossa, pitää muttaa ihanasta vanhasta unelmakaksiosta pois (byääh!!) mutta onneksi sentään kantakaupunkiin jonne pääsee ratikalla edelleen. Itse tiedän, että sairastuisin vieraantuneisuuteen ja masikseen ja nautamammauteen jos mut pakotettaisi jonnekin sieluttomaan vantaalaislähiöön (saati jonnekin pois pk-seudulta) ja alkaisin epätoivoisena käydä vauvanvaatekutsuilla...

    VastaaPoista
  19. Luulen, että tässä isompaan asuntoon muuttamisvimmassa juuri pikkulapsivaiheessa on kyse muustakin. Ennen lapsia sitä ei oikein voi, koska jos lapsensaanti mutkistuu, niin iso lapsille sopiva asunto muistuttaa siitä, mitä ei ole. Sitten taas jos odottaa pidempään, lapsilla alkaa jo olla kavereita, yms. eikä ympäristön vaihtaminen ole enää niin yksinkertaista.

    VastaaPoista
  20. Heh.. :) Me muutettiin just "lähiöön" (voiko sitä sanoa lähiöksi jos sinne pääsee 2 ratikalla ja miljoonalla bussilla??) kaksioon ja aijotaan (pyhästi vannottu) pysyä siinä mahdollisimman kauan vaikka jakaantuisinkin.

    Mutta! Se on hyvä lähiö; löytyy kauppakeskus 50 m päästä, hyvä pikku-kapakka iskälle (ja äiskällekkin) konttaus-etäisyyden päästä, taloyhtiön iso piha ja ainakin 8 tarhaa alueelta (eri asia on sitten että saako yhteenkään niistä muksunsa vai ei..).

    58 m2 riittää ihan hyvin kolmelle, mutta kait sitä pitää toivoa että viimestään siinä muksun murrosiän kohdalla löytyisi samalta alueelta kolmio kun ei välttämättä haluta jakaa teinin kanssa makkaria ja ei kai niitä muksuja voi koko ikäänsä vaatehuoneessakaan pitää..? Kai...

    VastaaPoista
  21. Oi ihana, että joku muukin pohtii tätä! Ahdistuneena olen pyöritellyt peukaloita ja selannut paikallislehteä, josko isompaa asuntoa löytyisi, kunnes tajusin, että tämä (pienenpieni) asunto on meille juuri sopivan kokoinen. Jos tahdot kurkistaa miten asuu äiti ja pieni tytär 30 neliön kämpässä, omasta mielestäni ihan tilavasti ja nätisti vielä, niin kurkkaa:

    http://napapiirini.blogspot.com/2011/03/ihme-nimelta-30m2-perheasunto.html

    Todin takapajulassahan me asutaan, "sen kätevän junaradan varrella", mutta kun tänne on syntynyt, ei se tunnu niiiiin pahalta, että pääkaupunkiin kestää yli kaksi tuntia junalla. :D Vr on paska kaveri, mutta onpahan mistä kertoa kun Tirppis kasvaa. Kun ite olin pentu, mun ensimmäisä muistikuvia on se, kun mutsi heitti mut ja mun vielä kantokopassa nukkuvan veljen liikkuvaan junaan ovesta sisään ja lopuksi juoksi vielä itekkin junan kiinni! Siinähän oltais oltu, jos äiti ei olis ehtiny enää junaan: 3-vuotias ja 0-vuotias junassa, ilman äitiä, kännykkää tai edes tietoa siitä mikä olis kotipysäkki millä jäädä pois! :DD

    VastaaPoista
  22. haha, maailma on todellakin pieni. Viha-rakkaussuhde myös minulla kyseiseen kaupunkiin, jostain syystä vihasuhde pienenee kokoajan ;) pelottavaa.
    Tampereella nykyään asustelen. Kaukana mutta sopivan lähellä. Tyttö voi lähteä pois vorssasta mutta vorssa ei koskaan tytöstä.
    Hassua ajatella että ehkä olemme joskus ihan livenäkin törmänneet :D

    VastaaPoista
  23. salamatkustaja4/15/2011 8:47 ip.

    Hyvin mahdollista... Olen syntynyt vuonna 1980, kävin sen kaupungin ainoan lukion ja join liikaa alaikäisenä viinaa siellä Forssan torilla. Onneksi silloin kun mä olin nuori ei ollut Facebookia eikä digikameroita :D

    VastaaPoista
  24. salamatkustaja4/15/2011 8:54 ip.

    Lupiini, pelkoni ovat hyvin samanlaiset. Asuin sellaisessa 20 000 asukkaan kylässä aivan tarpeeksi pitkään. Enää ei vaan pysty. Mutta hei - ei tämä Reykjavik nyt mikään city ole, meitä on täällä koko saamarin saarella vain reilut 300 000, että taidan olla loppupeleissä aika metsäläinen, hehee

    Riitta, totta. Elämä muuttuu aika paljon niinä vuosina kun lisäännytään / yritetään lisääntyä. Tulotasokin yleensä kasvaa kun opiskelut on ohi ja työt alkaa. Isompaan asuntoon muuttaminen tai paikkakunnan vaihtaminen ei siis tietenkään itsessään ole minusta typerää. Lähinnä mietin vaan sitä, että moni tuntuu ajattelevan, että nyt pitäisi muuttaa sinne maalle/lähiöön, kun tulee lapsi/lapsia.

    Prinsessa paskavarvas, mun suuntavaiston mukaan ratikalla ei pääse lähiöön (siis jos asut stadissa). Eli vaikuttaisi siltä että asutte vielä turvallisesti kantakaupungissa, hehe. Ja joo, oon samaa mieltä, ei voi. Jossain vaiheessa alkaa käydä lattiapinta-ala vähän ahtaaksi. Ellei niitä sitten varastoi sinne vaatekomeroon pystyasennossa :)

    spatz, kävin katsomassa, näyttää superhyvältä tilasuunnittelulta teillä kotona, very nice. Sun äiti on/oli ilmeisestikin jonkin sortin supersankari, aika raju veto jos ehtii juosta junan kiinni, vaikka on just nostanut suht painavan lastin sisään. Pisteet sille!

    VastaaPoista
  25. Minä taas olen vuoden myöhemmin syntynyt, jounut kyseisellä torilla myös liikaa viinaa ja olen myös hyvin tyytyväinen että silloin ei ollut facebookia ja digikameroita :D Nykyajan nuoret ei muuten enää vietä aikaansa kyseisellä torilla.
    Mieheni on käynyt sen samaisen lukion ja syntynyt samana vuonna kuin sinä. Jos me ei olla törmätty, oot varmasti törmännyt miehini kanssa.

    VastaaPoista
  26. salamatkustaja4/16/2011 8:27 ip.

    Jännittävää! Maailma on niin kummallinen. Ensin kiskotaan pussikaljaa samalla torilla ja sitten kaikki sinkoilee ympäriinsä... Minneköhän jengi on sieltä torilta sitten lähtenyt; Kultajyvään? :)

    VastaaPoista
  27. 100 neliötä eikä muka mahdu?? Laajentaa?? :O Aika erikoinen käsitys tilankäytöstä niillä sun "kaikilla" kyllä, totta tosiaan. :D

    VastaaPoista
  28. uskotko, kultajyvä on edelleen pystyssä. Toivon silti suuresti että nuoriso ei ole siellä :D ehkä nykyäajan nuoret ei enää vaan juo? :D pääseeköhän ne johkiin baariin alaikäisenä kun armasta smithiä ei enää oo...

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?