Lapsi mukautuu arkeenne. Lapsen myötä sinun ei tarvitse sanoa hyvästejä vanhalle, mukavalle elämällesi! Niinhän sitä kaikki sanovat.

Ei mene aina ihan putkeen

27.4.11 Satu Kommentteja: 14

Lapsi mukautuu arkeenne. Lapsen myötä sinun ei tarvitse sanoa hyvästejä vanhalle, mukavalle elämällesi! Niinhän sitä kaikki sanovat.







14 kommenttia:

  1. Juurikin näin! Uusia toimintatapoja ei synny, jos vanhassa tavassa ei havaita ongelmaa. Se kiljuminen on maailman inhottavinta. Korvat soi ja hermo menee, silti pitää olla coolina ja rauhottaa lasta. Maissinaksut on meillä pelastanu muutaman illastamisen.

    Klassinen pp, alkaa tulla jo ikävä töihin!


    ps. Saatiin jouluna Hugleikur Dagssonin: Saako tälle edes nauraa? ja olihan se hyvä! :D :D

    VastaaPoista
  2. salamatkustaja4/27/2011 8:34 ap.

    Niin on... Ja mä en tajunnut että ne (siis ml. meidän rääpäle) pystyy huutamaan niin saamarin kovaa. Dagssonin sarjakuvat on ihan kreisejä, se on hassu setä. Käymme usein samassa kahvilassa. Mutta ei olla vielä moikkausetäisyydellä ;)

    VastaaPoista
  3. Näitähän tulee...

    Meillä lähdetään siitä, että vieraitten aikana kaikki sellainen on sallittua, mikä ei häiritse aikuisten seurustelua eikä tunnu kenestäkään kiusalliselta (en siis päästä lasta vieraitten kaveriksi vessaan, tms.). Esimerkiksi herkkuja lapset saavat vetää mielin määrin. Jos vieraat siitä sitten päättelevät, että lapsi saa tehdä mitä haluaa eikä esimerkiksi koskaan syö mitään muuta kuin keksejä, niin sen kun kuvittelevat. Juhlat saavat olla lapsellekin juhlahetkiä ja siihen liittyy se, että moni arkena kielletty asia on juhlissa sallittu.

    VastaaPoista
  4. Meillä on toistaiseksi ollut ihan hauskoja "juhlia", joskus kersa nukkuu ennen kuin vieraat tulee, joskus ei. Ikinä ei (okei aluksi oli aina) oo ollut ihan kamalaa, mut ehkä sellainen rauhassa syöminen on jäänyt vähemmälle - joskus joutuu esim ravintolaviihtyvyyden takia käymään välillä kävelyllä. Jos on niin aikaista että lapsi ei vielä nuku, annan sen kyllä syödä ihan kaikkea mitä pöydästä löytyy, niin se pysyy (yleensä) rauhallisena. Sit kun ei enää kiinnosta niin voi mennä vaikka vetämään (meidän omaa) koiraa hännästä, tai jos totaalisesti menee hermo niin isä saa viedä lapsen nukkumaan. :) Ehkä ihan paras tähän mennessä oli pari viikkoa sitten Pariisissa, kun mentiin ravintolaan. Käveltiin korttelia ympäri kunnes lapsi nukahti, ja sitten saatiin vetää rauhassa siansorkkia, etanoita ja shamppanjaa... Ah! Eikä tullu sossuntäti ihmettelemään, siellä oli ainakin yhdet muutkin vanhemmat, eikä niiden lapsi ees nukkunu vaikka kello oli jo kymmenen! Ai kauhee!

    VastaaPoista
  5. salamatkustaja4/27/2011 4:49 ip.

    Riitta, kuulostaa järkevältä. Eihän aikuisetkaan juhli joka päivä...
    Elina, teidän Pariisin-reissu kuulostaa ihan mahtavalta - tuollaiset illat muistaa varmasti aina!

    VastaaPoista
  6. Voin kertoa (itsekin hämmästyneenä) että homma onneksi helpottuu, kunhan muksut vähän kasvavat (yli 2 v ikään esim) ja alkaa löytyä kiinnostusta (ja ennen kaikkea osaamista) pöydässä seurusteluun ja syömiseen. Aika hyväksi strategiaksi on osoittautunut pistää kersat ensin pöytään omine eväineen aloittelemaan, sitten aikuiset vähän ajan päästä seuraan kera aikuisempien ruokien (joita saa maistaa jos tahtoo). Kun kersat on saatu ruokittua ne voi päästää irti hetkeksi ja sitten vähän ajan päästä tainnuttaa petiin, ja tarjoilla aikuisille seuraavan kierroksen/kierrokset sitten. Esim. herkulliset jälkiruuat jotka 2-vuotiaan hyppysissä muuttuvat tajunnanräjäyttäväksi sotkuksi vaatteissa, pöydässä, tukassa, naamassa ja muuallakin. Sitä en sattuneesta syystä tiedä, miten pärjää pienemmän kiljuvan kakaran kanssa jos ei se malta olla ilman aikuisia kun nämä yrittävät istua pöydässä. Ehkä se vaan pistetään petiin ennen illallisia (yösyöminen kunniaan)?

    VastaaPoista
  7. salamatkustaja4/28/2011 12:43 ip.

    Annie, kiitos, tämä oli helpottavaa kuultavaa!

    Joku joskus (ollaanpa tässä taas tarkkoja lähdeviittausten kanssa) sanoi, että vittumaisin ikä on 1-3. Tyypit eivät silloin vielä tajua, että ne eivät pysty tekemään asioita, joita ne yrittävät tehdä. Mutta toisaalta - tuo ominaisuus ei taida mennä ohi ennen murrosiän päättymistä :)

    VastaaPoista
  8. Meillä leikki-ikäiset "pääsevät" joissakin juhlissa lastenhuoneeseen syömään keskenään, vaikka normaalisti syödään keittiössä. Muksut ovat tästä ihan tohkeissaan ja aikuiset taas tyytyväisiä, kun meteli ja sotku on vähän kauempana. Lasten tarjoilussa suositaan ruokia, jotka eivät jätä näkyviä tahroja.

    VastaaPoista
  9. Pienempikin ipana osaa jo homman. Ensin huudetaan tylsyyttä, sitten nälkää, sitten kun tissi on ihan tyhmä ja lopuksi koska väsyttää. Kaiken tämän aikana on saanut noin sata mulkaisua naapuripöydästä ja vilauttanut koko rintavarustuksen vähintään kerran sille komealle tarjoilijalle. Jälkkärin syö mieluummin tyylilla "TakeAway Sunday-jäätelö mäkkärin autokaistalta" kuin kestäisi sitä häpeää enää hetkeäkään.
    Mutta aina pitää yrittää, koska hyvänä päivänä ipana vetelee hirsiä kaukalossa koko ravintolakäynnin ajan ja saa kaikessa rauhassa nauttia alkupalat, pääruuan ja jälkiruuan, tarjoilulämpötilassa. :D

    VastaaPoista
  10. Riitta, tuo on erittäin hyvä määritelmä lasten juhlaruoalle! Me like.

    spatz, ja sitten kun joku vielä keksisi sellaisen mittarin, jonka avulla näkisi, kumpaan puoleen ipanan mittari minäkin iltana näyttää. Sellainen rauhallisen illan ravintolakeikka, jossa lapsi nukkuu vaunuissa ja vanhemmat syövät rauhassa ja nauttivat toistensa seurasta ja ihanasta mutta hiljaisesta lapsesta, on mahtava hetki.

    VastaaPoista
  11. Jos jotain haluaisin tuoda brittiläisestä kulttuurista Suomeen niin illalliskulttuuri. Siellä penskat (kaikki alle 12-vuotiaat) laitetaan nukkumaan tai omaan huoneeseen ennen kuin aikuiset alkavat oman ruokailunsa ja illanviettonsa. Aivan loistava tapa. En ymmärrä suomalaista kulttuuria, missä korostetaan lapsia "tasa-arvoisina" illallisvieraina. Lapsilla on lasten maailma, aikuisilla aikuisten maailma. Ja aikuisten maailmaan kuuluvat aikuisten jutut (ilman ylimääräisiä korvia), ruokaviinit ja hyvä ruoka. Kyllä ne lapset kasvavat ja ehtivät elämässään viettää myös sitä aikuisten iltaa.

    VastaaPoista
  12. Tuulia, ystäväni kertoi tuon brittiläisen kulttuurin kääntöpuolesta, että ateria-aikana lapsi jää huoneeseensa vaikka miten itkettäisi ja äitiä olisi ikävä. Anoppi oli oli laittanut melkein välit poikki, kun miniä ei halunnut jättää vauvaansa huutamaan yksin huoneeseensa. Äiti olisi siis halunnut mennä lohduttamaan lasta, anopin mielestä miniä arvosti enemmän vauvaansa kuin häntä. (Daa!) Tapansa kullakin.

    VastaaPoista
  13. Elina: tuo on varmasti ongelma, jos illallisjuttuja järjestellään harvakseltaan ja/tai lapsi on hyvin pieni. Tajusin juuri itsekin, että omat kokemukseni perustuvat perheisiin, joissa lapset olivat vähintään 3-vuotiaita. He olivat ilmeisesti jo niin tottuneita järjestelyyn ettei ongelmia yleensä ollut. Joskus joku pienimmistä saattoi tulla keittiöön kun uni ei tullut silmään, ja heidät tietysti äiti kävi saattamassa takaisin unten maille.

    VastaaPoista
  14. Eikö sen nyt pitäisi olla itsestään selvää, että jokaiselle meistä oma lapsi on anoppia tärkeämpi? On kyllä ihan eri asia jättää vauva yksin huutamaan kuin komentaa leikki-ikäinen takaisin petiin.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?