Tuskin oli jälkeiset (istukka ja muu mössö) tulleet ulos, kun miehen sukulaiset alkoivat udella "versio kakkosen" arvioitua saapum...

Kaikki ovat raskaana

15.3.11 Satu Kommentteja: 55

Tuskin oli jälkeiset (istukka ja muu mössö) tulleet ulos, kun miehen sukulaiset alkoivat udella "versio kakkosen" arvioitua saapumisaikaa. Pitäähän nääpiölle saada kaveri.

Mietin suunnilleen kerran päivässä, että kuka tätä sirkusta pystyy pyörittämään, jos lapsia on kaksi. Sillä välin kun toinen on sormet pistorasiassa toinen kaivaa kakkaa vaipastaan. Mulla jää jo nyt yöunet liian lyhyiksi.

Blogisfäärissä ja kaveripiirissä joka toinen on raskaana. Aika monella navan alla paisuu taikina 2.0. Kun tajusin olevani raskaana, menin tietysti - minnekäs muualle - kuin nettiin. Löysin Hupsin ja Project Maman blogit, joita luin paskat housussa, mutta lievää helpotusta tuntien. Tästä voi näköjään epäileväkin selvitä hengissä. Mutta nyt ne ovat molemmat jo toista kertaa raskaana, siis ovat olleet jo jonkun aikaa. Katsokaa vaikka.

Myös pari vanhaa kauppiskaveria kypsyttelee kuvun alla toista lastaan. Miehen siskoilla on molemmilla kaksi lasta. Yksi vanha lukiokaveri adoptoi juuri kolmannen lapsen Kiinasta. Niin, ja minullakin on kaksi siskoa. Että kiitti kaverit :)

Mä niin kyllä en pysty.

Onko lukijoissa ainoita lapsia? Haluaisitteko kertoa, miltä se teistä tuntuu, onko teistä ikävää, kun ei ole siskoja tai veljiä? Mä yritän tässä vaan pohtia, että selviääkö Ms. Nääpiö, jos se ei saa sisaruksia. Toivottavasti se saa sitten edes kavereita joskus (mielellään ei kovaäänisiä ja/tai sotkuisia).

*Kirjavinkki*

Tätä hauskempaa kirjaa niin ei kyllä ole. Mutta ei makeaa mahan täydeltä, sanoi karkkikaupan täti sekoittaessaan ruokasuolaa suklaarusinoihin.  Mielensäpahoittaja toimii, siis naurattaa, parhaiten, kun siitä lukee pari lukua illassa. Jos kirjan ahmisi yhdeltä istumalta, se saattaisi alkaa puuduttaa.

Varoituksen sana: kirjan kieli tarttuu. Huomaan, että olen alkanut apinoida Kyrön kieltä Facebook-statuksissani, sähköposteissa ja puhuessani itsekseni ääneen. Anteeksi, Tuomas. Mutta kun ei tälle voi mitään! Älä sinä kuitenkaan mieltäsi pahoita. Kirjoitit nimittäin ihan saamarin hauskan kirjan!

[caption id="attachment_1336" align="aligncenter" width="212" caption="Kyllä minä sitten niin mieleni pahoitan, kun tämä kirja joku ilta loppuu kesken."][/caption]

55 kommenttia:

  1. Itselläni on useampikin sisarus ja se on kyllä parasta elämässäni, ehdottomasti. Mutta jos on vaikka suvussa saman ikäisiä lapsia, niin ehkä se korvaa sisarusten puutteen.

    Minusta on mukavaa sen lisäksi, että sisarukset ovat parhaimpia ystäviäni, että voin myös muistella yhdessä lapsuutta sekä jakaa vastuun, jos perheessä on ongelmia. Ainoa lapsi joutuu kuitenkin kantamaan kaiken vastuun esimerkiksi vanhemmistaan näiden ikäännyttyä.

    Mutta kyllähän niitä nyt pahempiakin asioita elämässä on, kun elää ilman sisaruksia. Ja sitä paitsi, jotkut eivät todellakaan tule toimeen siskojensa tai veljiensä kanssa samoista geeneistä huolimatta!

    VastaaPoista
  2. Ekaks, kiitti aivan vitun hyvästä blogista. Oman esikoisen ja ainokaisen arvioitu laskeutumisaika on tossa kahden kuukauden sisään.
    Mua vituttaa jo nyt ihmisten oletus siitä, et lapsia pitää olla kaksi. Kun ollaan tarpeeksi tolkutettu mediassa lapsettomuutta ja sitä, ettei lapsista kyseleminen ole kovin korrektia niin kaikki ne mahdolliset käytössäännöt unohtuvat kun nainen on kerran hedelmälliseksi todettu. Ai jumalauta. Ok, pelottaa muakin et siitä nyt tulee "ihan kauhee", "et onnee vaan" ja "kaikki mun tuntemat ainoat lapset on ihan lellittyjä ja itsekeskeisiä ääliöitä". Nii.. mä olen silti sitä mieltä et lapsesta voi tulla lellitty ja itsekeskeinen on sillä sisaruksia tai ei, vai eikö heti tule mieleen juurikin tällaisia?
    Mä en vaan kykene ajatukseen et lapsia olis enemmän kuin tää tuleva, luulen ettei se mun onnellisuutta enää voisi lisätä. Et otan vastaan hyviä vinkkejä miten kommentoida niille perseläville, jotka vaan ei tajua et ei ole kovin asiallista tiedustella koska mä aion nussia seuraavaks paljaalla.

    VastaaPoista
  3. Pitää tehdä niin kuin itsestä tuntuu hyvälle. Yksi lapsi on hyvä lukumäärä. Ilman sisaruksia voi varmasti elää onnellisesti - eiväthän kaikki edes tule juttuun sisarustensa kanssa. Tämä on asia, jossa en varauksetta suosittele kompromisseja. Vaikka tuskinpa moni sitten niitä saatuja lapsia katuu jälkikäteen?

    Pinnalla ovat nämä pohdinnat kovasti täällä. Minä haluan lisää lapsia. Mielellään pian. Tämä siitä huolimatta, että varsinkin se pikkuvauva-aika on melkoista horroria. Ja en mitenkään erityisesti tykkää just vauvoista - eli sillä tavalla "vauvakuumetta" ei ole. Ja työ- sekä opiskeluelämässä on nyt monta rautaa tulessa, enkä niitä haluaisi yhtään jäähdytellä. Tää arki on sitä kuuluisaa sirkusta jo valmiiksi. Kuitenkin haluan ison perheen ja olen valmis sen vuoksi kestämään joitakin vähemmän kivoja juttuja. Mutta jos en haluaisi useampaa lasta, pitäisin varmasti melko tiukasti kannastani kiinni.

    VastaaPoista
  4. Jeah, eikös nääpiöllä ole about saman ikäisiä serkkuja? Ne menee sisarusten korvikkeena hyvin :)

    VastaaPoista
  5. salamatkustaja3/16/2011 7:47 ap.

    Xaxa, olen täsmälleen samaa mieltä. Sisarukset ovat kyllä ihania, onneksi myös omalla kohdallani. Toisaalta suvusta löytyy myös esimerkkejä, joissa sisarukset eivät ole pitäneet mitään yhteyttä vuosiin tai edes vuosikymmeniin...

    Kivinen, kiitti paljon :) Repesin tuolle viimeiselle virkkeelle - sitähän ihmiset kysyy kysyessään lisääntymisaikeista. Korrektia ruokapöytäkeskustelua, hehe.

    tata, näinhän se on. Oman fiiliksen mukaan. Onneksi mun mies ei ihan valtavasti puhu toisen lapsen puolesta, se tajuaa tän tilanteen hyvin :) Mun miehen sisko sanoi, että jos haluaa lisää lapsia, ne on hänestä fiksua tehdä heti peräkkäin. Silloin sitä kamalaa kaaosta kestää mahdollisimman lyhyen aikaa, kun ne kääpiöt ovat yhtä aikaa yhtä pieniä. Mutta enpä tiedä, toisaalta siitä voisi olla hyötyä, jos esikoinen osaa jo ajaa autoa, se voisi hoitaa aamuisin tarhaan kuskaukset....

    VastaaPoista
  6. salamatkustaja3/16/2011 7:48 ap.

    Rytsis, joo on, ja neljä kappaletta vielä. Niistä on tulevaisuudessa vielä hyötyä, khjäh khjäh...

    VastaaPoista
  7. Komppaan tataa, pitää tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu.

    Minulla on pikkuveli, jonka kanssa ei tultu pentuna juttuun. Nyt kyllä ymmärretään hyvinkin toisiamme, vaikkemme tiivisti yhteyttä pidäkään (vaikka samassa kaupungissa asutaan). Ja todellakin; mm. perhesurut on sisarusten kesken jaettuna helpompi kestää. Yhden vanhemman jo haudanneena voin sanoa etten todellakaan olisi halunnut tehdä sitä yksin.
    Miehellä on isoveli ja -sisko, hrivittävillä ikäeroilla. Nämä ovat kaukaisia toisilleen, muuta yhteistä ikäeron lisäksi ei oikein ole. Miehellä on kuopuksen raadollinen osa; kaikki perheessä ovat jakamassa (pyytämättä) neuvojaan ja vähättelemässä, kuten jo ihan pennusta lähtien (kaikki iltatähdet eivät ole hemmoteltuja).
    Yhdellä kaverilla on monen monta sisarusta. Kaverilla on paljon lapsenhoitoapua, ja kaverinlapsella on paljon serkkuja. Lastenvaatteet ja -tavarat kiertää näppärästi sisarusparvessa, uusia hankintoja kaverini tarvitsi tehdä todella vähän.

    Omassa kaveripiirissäni on muutama 'ainoa lapsi'. Sen kyllä huomaa monessakin asiassa, erittelemättä sen kummemin. Toinen näistä kärsii nyt lapsettomuudesta, toinen on pykännyt kolme kakaraa maailmaan.

    Meidän naperosta tulee ensi kesänä isosisko. Mies on iloinen lyhyestä ikäerosta(1v4kk), minä en niinkään (2 vaippaikäistä; monta vaippaa pystyy päivässä vaihtamaan??!! Kysyn vaan.). Minulle kerrottujen käyttäjäkokemusten mukaan siitä vauvahelvetistä selviää hengissä ja ehkä jopa selväjärkisenäkin. Sitä odotellessa.

    VastaaPoista
  8. itse olen ainoan lapsen ainoa lapsi. tämä tarkoittaa aika luontevasti että serkkuja, sisaruksista puhumattakaan ei ole. onneksi miehelläni on serkkuja lähes 50, suurin osa vielä erittäin hyviä tyyppejä, joihin pidetään paljon yhteyttä. ja nyt kun (naitua) sukua on, täytyy myöntää että se on erittäin jees juttu. en lapsena osannut kaivata sisaruksia (paitsi teininä isoveljeä, jolla olisi mopo ja hyvännäköisiä kavereita), mutta aikuisiällä fiilis siitä, että olisi kiva jos joku vanhempieni lisäksi olisi tuntenut minut aina, on ollut useasti mielessä.

    nyt kun itse odotan ensimmäistäni, haluaisin kovasti nähdä itseni sellaisena äitinä, joka pyörittää joku päivä parin lapsen arkea. en ole potenut vauvakuumetta koskaan, ja pelkään että jos sellaista ei jatkossakaan tule, jos järki sanoo ettei enempää kannata tehdä :D toiveikkaasti kuitenkin rakenteilla olevaan taloomme tulee kaksi pikkumakkaria vierekkäin. nähtäväksi jää, mikä toisen huoneen kohtalo sitten on..

    mainitsemasi blogistit ovat mielestäni loistoesimerkkejä tolkun mutseista joista ottaa oppia näin alottelevana yksilönä. siksi olenkin jännityksellä seurannut tätä kakkosbuumia.. uskon että molemmilta tulee kyllä rehellistä tekstiä aiheesta, mielenkiinnolla jään seuraamaan.

    kiitos vielä huippublogista ja tsemppiä pohdintaan :)

    VastaaPoista
  9. Ja en ole pitkiin yhtä hauskaa kirjaa lukenut.

    VastaaPoista
  10. Kiitos loistoblogista :)

    Itse ainoana lapsena muistan kyllä kaivanneeni useasti sisaruksia pienempänä ja varsinkin sitten nuorena aikuisena jakamaan sitä helvettiä minkä vanhemman kuolema ja seuraavaksi uuden puolison löytyminen ja jonkin asteinen hylkäys jäljellejääneen vanhemman osalta toi. Vaikka olisi kuinka läheinen serkku tai ystävä, ei se kuitenkaan kokonaan korvaa ihmistä, joka olisi samassa tilanteessa kuin itse. Tosin jos näitä tapahtumia ei olisi ollut, en varmaankaan kokisi näin.

    Nyt äitinä kahdelle kahjolle, joilla 1,5 v eroa, olen huomannut, että kaksi lasta on paljon enemmän kuin kaksi lasta. Kaikille, jotka väittää, että siinä ne menee kuin yksikin, voin suositella viikonloppua meillä. Imetä siinä toista, kun toinen ilmoittaa kakan olevan vaipassa ja ottaa sen oma-aloitteisesti pois. Olohuoneen valkoisella matolla. Nyt alkaa helpottaa kun herra 10 kk kiusaa isosiskoaan itkuun asti ja antaa samalla mitalla takaisin. Yksi lapsi meni pitkään ihan vaan asusteena, mutta kahden lapsen kanssa logistiikka yksin Phil&Tedistä ja muista huolimatta on opettanut isommalle ilmaisut v*ttu ja p*rkele. Saati sitten että on tämä saatanan talvi.
    Että parempi vaan meidän pikku-uunojen olla väleissä keskenään niin kauan kuin minussa henki pihisee. Vaikka helppoja ja hyviä tyyppejä ovatkin, on tämä pikkulapsiaika ainakin meillä ihan tasaista vitutusta. Että onnea vaan kaikille! :D

    VastaaPoista
  11. Mä oon ainoa lapsi ja hengissä ollaan :) Ja kyennyt sekä pitkäaikaiseen parisuhteeseen että äidiksi, eli superitsekästä musta ei ole kasvatettu. Lähinnä ehkä niin, että itse näkisin että mun kaltaiselle lapsena vähän aralle ainokaiselle olisi tehnyt hyvää olla tarhassa eikä perhepäivähoidossa (pph oli paskapää), mutta ei se ollut valintakysymys mun kotikaupungissa. En koskaan toivonut sisaruksia enkä oikein vieläkään osaa, muiden sisarussuhteet kuulostaa kivoilta mutta mun elämä meni nyt näin, ja hyvä niin.

    Musta on ihan SAIRASTA painostaa ihmisiä tekemään sisaruksia lapsilleen! Olisi jokseenkin traumaattista olla tässä maailmassa vain jonkun seuraksi tehtynä, vastentahtoisesti, omaa fiilistä vastaan. Muutenkin kaikki äitien painostaminen on ihan byllystä.

    Meiltä kysyttiin melkein heti Lipsin syntymän jälkeen, jotta "milloinkas teette sille veljen". Nyt se on tulossa, just se veli, ja täti pääsee kuuluttamaan "kuinka nimelle tulee jatkaja". Tekis mieli melkein olla kertomatta sen sukupuolta oikein kiusallaan >:)

    VastaaPoista
  12. Meille toinen lapsi ei luultavasti koskaan ole mahdollinen. Olen ajatellut jo nyt tätä 'ensimmäistä' odottaessani tehdä selväksi, että yhteen se sitten jää. Kyse ei ole siitä, montako lasta ehkä haluaisimme, joten voisin kuvitella, että painostus toisen lapsen hankintaan (jos nyt tämän saamme pitää) tuntuisi todella pahalta.

    VastaaPoista
  13. Tämä on kummallista, miten yhdelle lapselle odotetaan heti sisarusta. "Kannattaa tehdä toinen heti perään!" "Kaksi menee siinä missä yksikin."
    Meillä on yksi lapsi, toinen on hyvin epätodennäköinen useammastakin syystä. Itse en näe ongelmaa yhdessä lapsessa, sillä olen itsekin primaari perheeni ainokainen. Olen mielestäni riittävän normaali ja yheiskuntakelpoinen. Sopivasti sosiaalinen, mutta viihdyn myös yksikseni. Oma paikka tässä elämässä on löytynyt. Toki tiedän ainokaisia, jotka vielä aikuisena ovat katkeria siitä, ettei ole sisaruksia. Ehkä he eivät ole oppineet kompensoimaan sisarusparven puutetta millään muulla merkityksellisellä? Itse en edes osaa kaivata mitään sellaista, mitä minulla ei ole koskaan ollutkaan.

    VastaaPoista
  14. Mutta pakko vielä kommentoida, meillä kun ensimmäinen on tyttö ja toinen on poika, niin "nythän te ette enää lisää tarvitse, kun on molemmat!". WTF?

    VastaaPoista
  15. Lapselle pitää tehdä sisarus, eikä kerrostalossa voi kasvattaa lapsia. Siinähän ne suomalaisen yhteiskunnan tärkeimmät totuudet ovatkin. Ainoista lapsista tulee itsekkäitä kusipäitä ja narsisseja, jotka eivät koskaan opi jakamaan omastaan toisille, eivätkä opi ottamaan toisia huomioon. Kerrostalolapset jakavat persettä steissillä, elleivät sitten ole polttamassa pyörävarastoa.

    Joo.

    VastaaPoista
  16. Meitä ei ole kyllä painostettu miltään taholta tekemään lisää lapsia, mistä olen itse ollut aika yllättynyt. Jotenkin odotin appivanhempien kinuavan heti lisää lapsenlapsia (ovat aivan pähkinöinä tästä ainoasta), mutta sen sijaan appiukko olikin kysynyt mieheltäni, että minkälaista ehkäisyä käytetään ja olipa vielä luvannut kirjoitella mulle reseptejä...! Huhhuh. En tiedä onko tuokaan sitten unelmatilanne. :)

    Mieheni on ainoa lapsi, ja on itse kokenut olleensa yksinäinen. Etenkin nuorena, kun vanhemmilla oli vaikeaa, eikä ollut ketään jakamassa sitä. On myöskin joutunut kokemaan aikamoisia paineita vanhempiensa taholta. Tää ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ainoa lapseus automaattisesti olisi pahasta. En oikeastaan usko, että sillä on edes väliä jos lapsi tapaa muita lapsia ja jos vanhemmat ovat edes suunnilleen tervejärkisiä.

    Vaikka musta olikin kivaa kasvaa (ja tapella) sisarusten kanssa, en silti oo suuna päänä tekemässä lisää lapsia. Olen ehkä vähän rajoittunut, koska haluaisin mielelläni vaikka viisi lasta, mutten haluais olla raskaana enkä hoitaa sitä vauvarumbaa. Mies sen sijaan haluais toisen vaikka heti. (Ja tässä ei oo kyse edes siitä, että se ei tietäis mitä vauva-arki on, koska se on elokuusta asti ollut vauvan kaa kotona.) Minä vaan pelkään, että a) en ikinä valmistu/saa töitä ja b) tulee kriisi ja avioero jos univelka kasvais entisestään. Tai jos se olisin minä joka olis kahden/viiden lapsen kanssa jumissa kotona.

    VastaaPoista
  17. Ääh, saanko kommentoida tuota Lupiinin äidin nimenjatkamiskommenttia..? Aarrgh. Oon varmaan ihan kauhee feministiakka mut meidän tytölle tuli mun sukunimi. Ja ollaan vieläpä naimisissa ja kaikkee.

    VastaaPoista
  18. Rakastan tuota Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaa. Kuuntelen sitä joka ilta ennen nukkumaanmenoa, koska en saa pitää yövaloa päällä. Siispä valvotan puolisoa naurulla. :D

    VastaaPoista
  19. salamatkustaja3/16/2011 6:25 ip.

    Wo-haa, onpas täällä paljon keskustelua, ihkuu!

    st, paljon onnea :) kyllä siitä varmasti selviää ihan tervejärkisenäkin. tai siis ainakin suurin osa selviää.

    hanna, kiitos palautteesta! ja joo, innolla seuraan minäkin, mitä tuleman pitää tuolla Katjan ja Hupsin blogessa. - Ja hei, jos tulee tilankäyttöongelmia, niin sinne toiseen huoneeseen voi rakentaa vaikka oman joogahuoneen.

    eskimolapsi, kiitos kehuista! ja kiitos myös noista rehellisistä kokemuksistasi. onnea vitutukseen, eiköhän se siitä järjesty, kun ottaa päivän kerrallaan - ja lukee välillä vähän Mielensäpahoittajaa...

    Lupiini, hyvä kuulla, että hengissä ollaan ja hyvin voidaan :) Nimelle jatkaja, voi perse. Just tuollaiset kommentit saa mulle hien otsalle. Koitetaan kestää.

    Sydänjää, ymmärrän hyvin. Voimia sinne!

    Aureus, hyvin sanottu.

    Fanny, haha, just noinhan se menee. Kun on raskaana 4 kuulla, on viimeistään aika muuttaa lähiöön että on se oma pihakin, jossa pikkunatiaiset voi pyöriskellä. Siellä julksisissa leikkipuistossahan on kaikkia huumeneuloja ja itsensäpaljastajia.

    Elina, sun appiukko on kyllä legenda! Aika suorapuheinen herra. Sun a- ja b-kohdat on munkin pelkolistalla ykkösenä. Ja hei, hyvä nimivalinta! Islannissa ei ole sukunimiä, joten meidän ei onneksi tarvinnut alkaa vaivata päätä tällä asialla. Mä en pidä mun omasta sukunimestä (miten ihmeessä nelikirjaimiseen sukunimeen voi mahtua sekä Ä että Ö), enkä halunnut laittaa sitä eteenpäin. Joten nääpiön "sukunimi" on sitten mun miehen etunimi + "dottir". Päädyttiin miehen etunimen mukaan annettuun "sukunimeen", kun Satusdottir taas kuulostaisi vähän pöljältä...

    Hanna, äänikirjat on kyllä huippuja!

    VastaaPoista
  20. Sinulle on myönnetty "The Gorgeous Blogger" -tunnustuspalkinto! Käy pokkaamassa osoitteessa www.madjaarienmailla.wordpress.com ja jaa halutessasi eteenpän.

    VastaaPoista
  21. salamatkustaja3/16/2011 7:59 ip.

    ferrugo, ihanaa :) käynkin heti kurkkaamassa!

    VastaaPoista
  22. Mulla on iso perhe ja suku. Pahimmillaan ne tekee hulluksi, mutta parasta on, että maailmassa on monen monta ihmistä joiden kanssa kuuluu samaan jengiin, tuli mitä tuli. Mulle on ollut tärkeetä kuulua johonkin porukkaan. Itse ajattelen että olisi ollut kamalaa olla ainoa lapsi. Itse haluan suoraan lapsia monikossa, en vain yhtä lasta.

    Se on kuitenkin vaan mun näkökulma. Aina ei voi valita, tuleeko sisaruksia. Aina elämäntilanne ei sitä salli eikä montaa lasta ole mitenkään velvollisuudesta pakko tehdä. Se vasta kamalaa olisi, olla se pakolla tehty pikkusisko!

    Nyt kun oikein alan miettiä, en montaa ainoaa lasta tunne. En tietty kaikista tuntemistani ihmisistä tiedäkään, mutta harvinaista se taitaa olla. Ainut lapsi saa ainakin periä vanhempansa rauhassa, eikä tarvitse tapella kuka saa mitäkin.

    Sun blogi on mainio!

    VastaaPoista
  23. Minä en ole taas koskaan ymmärtänyt sitä lyhyen ikäeron siunauksellisuutta. Minulla ja veljelläni on melko iso ikäero ja ihan kohtalainen tuli omillekin lapsille. Siinäkin on puolensa, että esikoinen on oppinut melko omatoimiseksi ja ääniohjautuvaksi ennen kuin sama rumba alkaa alusta.

    VastaaPoista
  24. Riitta. iso ikäero on suhteellinen käsite. puolisoni veljet muuttivat pois kotoa hänen ollessa vielä ala-asteella. kuten arvata saattaa, sisaruussuhde on erilainen kuin minun suhteeni sisaruksiini, jotka ovat +4 ja -4 vuotta minusta. kumpiko on paljon 4 vai 8/10 vuotta?

    sisarukset ovat ihan kamalia ja ihan parhaita. sisarus opettaa tappelemaan, vihaamaan ja loppujen lopuksi rakastamaan. sisarus opettaa tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. sisarus on verrokki ja vertaistuki. sisarus on parasta, mutta ilmankin pärjää.

    VastaaPoista
  25. Mä oon itse viisilapsisen perheen kuopus ja neljän isoveljen ainoa sisko -ja koen olevani suht järjissäni. Mä en tiedä raivostuttavampia ihmisiä kuin omat veljeni ja mukulana kauppasin niitä aina kavereilleni, kun en kestänyt ite kattoa niitä. Nyt en luopuis yhdestäkään, koska ainoa sietämätön vaikeus on se, että kun elämässä sattuu jotain suurta, on vaikea keksiä, kenelle pojista soittaa ensin.

    Minä ja veljeni ollaan kaikki synnytty aika tarkkaan kolmen vuoden välein ja mä oon kokenut, että välit lähentyi vasta aikuisiällä, kun se toinen ei enää ollut niin rasittava, et se teki mieli tunkea oksasilppurista läpi, kun se avasi suunsa. Ei mulla oo ikinä mukulana niistä ollu leikkikaveria, kun mua ei ikinä haluttu mukaan, koska olin pienin ja tyttö. Samaisesta syystä olleen miehen kanssa haluttu omat lapset "saman syssyyn", kun siihen on ollut onneksi mahdollisuus -nyt meillä asustaa 1v 10kk tyttö ja 8kk poika ja se seuraavakin sais mun puolesta vaikka tulla jo ;D Mä en tiedä, olisko musta ikinä ryhtymään tähän uudestaan, jos joku lapsista ehtis kasvaa jo kovin isoksi ja omatoimiseksti...vauva-aikahan on ihan helvetillisen raskasta! :D

    Joo, ei tässä mitään pointtia ollut, oma kokemukseni ja näkemykseni asiasta vaan. Joku joskus sanoi, et sisarus on lapselle se pitkäaikasin mahdollinen vertaistuki, koska vanhemmat heittää aikasemmin veivinsä ja kaverisuhteet harvemmin on niin pysyviä. Tuskin se ihan noin mustavalkoistakaan on, kaipa jokainen osaa luoda pysyviä ystävyyssuhteista, vaikkei sisaruksia oliskaan. Samaisesta syystä mulla ei ehkä niin hirveän paljon ole läheisiä ystäviä, kun veljet ajaa saman asian :D

    Tehkää just niinkun teistä hyvälle tuntuu ja teidän perheelle on paras, utelioille haistatatte sitten pitkät :)

    VastaaPoista
  26. Itse olen kahden tytön äiti, ikäeroa kolme vuotta. Ja ei ainakaan vielä voi sanoa sisarusten olevan rikkaus toisilleen! Saman muistan omasta lapsuudestani, minä ja 1v3kk nuorempi veljeni olimme toistemme kurkussa koko ajan, ihan teini-ikään asti. Vasta aikuisiällä olemme "löytäneet" toisemme ja jopa viihdymme keskenämme. Mutta toisaalta samaa laatuaikaa voisi viettää kenen tahansa hyvän tyypin kanssa, ei se verisiteitä (toivottavasti ei varsinkaan niitä :P ) katso. Ja ehkä jossain vaiheessa nuo omatkin tajuavat kuinka kiva se sisko oikeasti onkaan, siihen asti saa lähipiirin kaverit riittää, toivoa sopii, että riittää myös äidin hermot... Eli mun mielestä sisarus ei takaa onnellista lapsuutta jos muut perusedellytykset on kunnossa.

    VastaaPoista
  27. Mahtavaa keskustelua, aiheesta joka täälläkin vaivaa! Pikkujätkä on nyt 10kk. En yksinkertaisesti halua olla raskaana, synnyttää enkä imettää uudestaan, minulle riitti 1,5 vuotta jatkuvaa "epäkunnossa"-oloa. Toisaalta, lapsi on kyllä mainio tyyppi, ja mieheni haluaisi niin monta lasta kuin vain suinkin taloon mahtuisi (meillä on aika iso mökki). Ja pieneksi jääneet vaatteet ja kestovaipat vaivaavat komerossa - kaikkia ei vain voi antaa anonyymisti eteenpäin, ainakaan itse ompelemiani vaippoja (niitä on jotain 40...). Kunpa edes joku läheinen kaveri tulisi raskaaksi, niin voisin antaa lahjoituksia hyvään kotiin.
    Itse olen iltatähti, ikäeroa siskoon on 8 vuotta ja siskopuoleen n 20 vuotta. Enimmäkseen taisin lapsena olla siskolle rasite, mutta ihailin häntä aivan älyttömästi joskus 10-vuotiaana. Aika harvoilla kavereilla nimittäin oli täysi-ikäisiä sisaruksia, jotka teki vaikka mitä jännää viikonloppuisin! Nyt aikuisina ollaan tosi hyvissä väleissä ja läheisiä. Eli 8 vuotta on myös hyvä ikäero. Eikä 20 vuottakaan ole ollenkaan paha - siskopuolen lapset nimittäin on saman ikäisiä kuin minä, ja toisen kanssa olin esiteininä tosi läheinen.
    Mielestäni ei ole olemassa oikeaa lapsimäärää eikä lasten ikäeroa, vaan erilaisia perheitä. Minusta on mahtavaa olla vauvan kanssa, nyt kun ei tarvitse olla joka päivä (käyn töissäkin) ja tiedän, että tämä on todennäköisesti ainutkertaista mun elämässäni.

    VastaaPoista
  28. satunnainen lukija3/17/2011 12:03 ip.

    Kiitos hauskasta blogista!

    Meillä on kaksi lasta, ensimmäinen 1v9kk ja pienempi reilun kuukauden. Välillä tulee mieleen että miten sekaisin pitää olla että tämmöseen ryhtyy. Mutta meillä on esimerkit molemmista tavoista: itselläni on samalla ikäerolla sisarus, miehelläni ei ole sisaruksia ollenkaan. Mies on "katkera" asiasta ja halusi ehdottomasti lapsellemme nopeasti sisaruksen, ja haluaisi vielä kolmannenkin lapsen. Itse olen saanut paljon hyvää ja paljon huonoa sisarussuhteestani, mutta kaikenkaikkiaan olen todella onnellinen siitä, että joku muu on elänyt "saman" elämän kuin minä. Samat lapsuus"traumat", samat ilot ja surut, matkat ja lapsuudenkodit, samat urpot ja vähemmän urpot vanhemmat... Joita sitten hoidetaankin yhteisvastuullisesti. Miehellä taas on yksin vastuu ikääntyvistä vanhemmistaan, tottakai kasautuen myös minulle...

    Tosiaan jokainen tekee kuten omassa tilanteessa on parasta.. Itse toivon selviäväni täysjärkisenä tämän kakkosen vauvavuodesta jotta joskus tämä tilanne kääntyisi lasten hyödyksi, leikkikaverit ja taistelutoverit omasta takaa.. Yhdessä voivat sitten vihata meitä idiootteja vanhempia ja tehdä kepposia..

    Mutta kuten sain kuulla kakkosen syntymän aikaan onnitteluviestissä: Kaksi ei todellakaan ole sama kuin yksi.

    Todella paljon helpompaa olisi yhden kanssa, ja tavallaan kadehdin niitä, joilla on vain yksi.

    VastaaPoista
  29. Ainoa lapsi ilmottautuu. En pentuna kaivannut sisaruksia vaan sain seuraa serkuista ja kerrostalolähiön muista kakaroista. Siinä oppi sosiaaliseksi, kun se seura oli itse haettava, kun kotona ei ollut muita lapsia. Nyt aikuisena kaipaan silloin tällöin sisaruksia. Kun omat vanhemmat ikääntyy, olen ainoa heitä auttamassa (ovat molemmat omien perheidensä kuopuksia) - ja asun todennäköisesti vielä ulkomailla. Olis myös kiva jakaa lapsuusmuistoja sisarusten kanssa tai nyt esim tämä raskaus. Mutta onneksi on hyviä ystäviä =)

    Kypsyin myös kyselyihin lapsettomuushoitojen kulusta (erit. miehen perhe). Uhkasin miehelleni, että seuraavalla kerralla kysyn anopin mieheltä, että vieläkös sulla seisoo? En sitten koskaan tehnyt sitä...

    VastaaPoista
  30. Meillä on yksi lapsi, ja näillä näkymin emme mieheni kanssa aio toista hankkia. Ensinnäkin tuntuu siltä että tulisin hulluksi jos meille tulisi toinen, koska tykkään käydä ulkona kavereiden kanssa ja veikkaan että silloin lapsille olis vaikeampi saada hoitaja, jos niitä olisi kaks. Haluan myös keskittyä vain tuohon yhteen pikkuvintiöön. Elämä on jopa mukavan rauhallista ja rentoa näin kolmistaan. Enkä mä ole valmis luopumaan tästä elämäntyylistä.

    Onhan kiinassakin yhden lapsen politiikka, ja ihan hyvin ne varmaan pärjää. :D

    VastaaPoista
  31. ennakoiva edit: tästä tuli muuten sitten todella pitkä postaus, ohhoh.

    Mulla on aika samanlainen tarina kuin Maijulla, paitsi että olen vanhin ja neljän veljen isosisko. Meilläkin on se 3-3,5 vuotta ikäeroa kaikilla, mikä tarkoittaa, että nuorin veljeni on piirun verran vajaa 14 vuotta nuorempi kuin minä. Olemme käytännössä tapelleet jatkuvasti siitä lähtien kun vanhin veljeni oli tarpeeksi vanha pitämään Hakka-vasaraa kädessä ja läimimään sillä isosiskoaan päähän. Tilanne alkoi parantua siinä vaiheessa, kun itse muutin pois kotoa ja huomasin jossain vaiheessa, että perkele, veljeni ovat kasvaneet lähes aikuisiksi. Nyt kun nuorin veljeni on 13, vanhemmat pikkuveljet alkavat olla jo suht normaaleja keskustelukumppaneita. Tai no, niin normaaleja kuin meidän perheessä nyt voi olla. (Ymmärrät varmaan.)

    Toisaalta veljistä on ollut myös hyötyä: kun on vaihtanut vaippoja kahdeksanvuotiaasta asti, tietyt perus-lastenhoidolliset toimenpiteet ovat aika selkärangassa. Osaan myös viihdyttää pieniä lapsia erinomaisesti (ainakin pieniä poikia), pystyn nukkumaan lähes missä tahansa olosuhteissa (melu? mikä melu?) ja etenkin nuorimman ollessa pienempi se oli kätevä tekosyy mennä esim. Linnanmäelle tai Heurekaan tai muihin paikkoihin minne ei voi mennä aikuisena yksin ;) Toisaalta voin rehellisesti sanoa, että elämäni olisi luultavasti ollut hyvin erilaista ja helpompaa, mikäli en olisi kokenut niin voimakkaasti joutuvani vanhimpana lapsena ja "kilttinä tyttönä" kompensoimaan pikkuveljeni autismia ja muita terveydellisiä ongelmia. Ehkä siis voisi ainakin omalta kohdalta sanoa, että sisaruksista voi olla paljonkin iloa, mutta haasteena vanhemmille on pitää huolta, että kukaan lapsi ei joudu "kärsimään" sisaruksensa takia. Ja se voikin olla yllättävän hankalaa.

    Tuli muuten mieleen, että Satunnainen lukija puhui "samasta elämästä", mutta esimerkiksi minun ja nuorimman veljeni elämät ovat oikeastaan olleet todella erilaisia. Itse olen ollut pieni perheessä, jossa on nuoret, köyhät opiskelijavanhemmat, kerrostaloasunto ja neljä isovanhempaa, jotka ovat osallistuneet lapsenlapsensa hoitoon jotta vanhemmat ovat saaneet väännettyä gradut loppuun - nuorimmalla veljelläni taas on hieman keskivertoa vanhemmat, melko hyvin toimeentulevat uraputkivanhemmat, jotka asuvat omakotitalossa koiran kanssa. Yhteistä kokemuspohjaa ei ihan hirveästi ole. Suuren ikäeron takia olen toiminut veljelleni enemmänkin kakkosäitinä ja autokuskina - vienyt päiväkotiin ja hakenut, vienyt hammaslääkäriin ja hakenut, vienyt puheterapiaan, korvalääkäriin, partioretkille,...

    VastaaPoista
  32. Loistavaa pohdintaa. Meinasin kommentoida että ajankohtainen aihe, mutta ehkä tämä mahassa myllertävä esikoinen ensin ulkoistetaan ennenkuin enempää pohditaan! ;) Raskausfiilikset menevät yksi yhteen omien kokemustesi kanssa, blogisi on mainio vertaistuksi, kiitoksia!

    Itse olen ainoa lapsi, miehelläni isosisko. Jo nyt käynyt ilmi että miehen kanta (onhan sille leikkikaveri hankittava) eroaa omastani (enhän osaisi kasvattaa toista kun itsekin ainoa lapsi). Itse koen kasvaneeni ihan järkeväksi aikuiseksi, tiedä sitten näkevätkö muut minut hemmoteltuna ainoana lapsena ;) Ei niitä sisaruksia osannut kaivata, kun ei ollut. Suku muutoinkin pieni, joten ei ollut serkkuja tms. Ainoita huonoja puolia, joita pystyn itsekin tunnistamaan, oli että koska olin paljon vanhempien mukana, olin melko pikkuvanha jossain vaiheessa. Toisaalta aikuisten seurassa oleminen oli luontevaa. Pienenä olin myös kovin arka ja ujo, mutta tiedä sitten kuinka paljon luonteesta kiinni, olisivatko mahdolliset sisarukset tätä piirrettä muuttaneet.

    Voisin kuvitella, että kunhan lapsi puserrettu pihalle ja päästy arjessa jonkinmoiseen vauhtiin, muutun (tai olen jo ;) niin mukavuudenhaluiseksi, että ei välttämättä innosta se pikkukakkonen. Aika näyttää, mielenkiinnolla seuraan pohdintojasi!

    VastaaPoista
  33. Minulla on sisko, jota en vaihtaisi mihinkään. Miehellä on neljä sisarusta, ja jos en itse huomauttelisi, hän ei pitäisi heihin mitään yhteyttä. Ja he siis asuvat ihan tässä lähistöllä, toisin kuin oma siskoni on kaukana Suomessa. Ei ne sisarukset siis automaattisesti ole läheisiä oli niitä sitten yksi tai monta..
    Me siis asustellaan myös täällä Islannissa (mies on islantilainen), ja nyt meille on tulossa toinen lapsi. Kauan mietin sitä haluanko toisen lapsen, koska itselleni tämä yksi oli jo ISO juttu. Nyt kuitenkin esikoinen on yli kolme vuotta ja elämä sujuu jo paljon helpommin kuin ensimmäiseen kahteen vuoteen. Nukutaan kaikki yöt hyvin ja niin pois päin, täytyyhän sitä vähän jännitystä saada elämään????!! ;)

    Kiitokset hauskasta blogista, on ollut kiva lukea tekstejä siitä kun olit raskaana täällä Islannissa, meidän esikoinen syntyi Suomessa ja nyt itse olen tutustunut tähän Islannin mæðravernd systeemiin.. Meillä taitaa olla muutes muutamia yhteisiä tuttujakin. ;)

    VastaaPoista
  34. salamatkustaja3/18/2011 12:46 ip.

    Helou! Voi, mulla olisi niin paljon kommentoitavaa näihin kaikkiin kommentteihin. Upeeta keskustelua täällä, niin paljon mielenkiintoista asiaa. Mutta... lapsi sairastui just, mies on poissa kotoa, anoppi on varattu. Joten mä joudun opettelemaan nyt peräpuikon asentamista kuumeisen lapsen ahteriin. On sit VÄHÄN hankalaa. Eli palaan aivan pian :)
    Piia - yhteisiä tuttuja, nastaa! Asutko rvk:ssa?

    VastaaPoista
  35. Eli jokin voittaa vielä hankaluudessaan nenän niistämisen :D

    VastaaPoista
  36. No voi, toivottavasti pieni paranee pian. Toi on kyllä ihan mahoton tehtävä toi peräpuikko. Meidän poika oli ja on vieläkin semmoinen pyöriä hyöriä, että oli aina oltava joku toinen viihdyttämässä/ pitämässä kiinni että onnistui sen laitto. Onneksi on olemassa nestemäiset kuumelääkkeet. (Tosin voi olla että panodil junior on vieläkin kaikista apteekeista loppu, pari viikkoa sitten etsittiin niitä koirien ja kissojen kanssa ympäri pääkaupunkiseutua) Taidettiin ostaa koko Islannin viimeiset :/

    Asustellaan siis täällä Kópavogurissa, ihan Reykjavikin rajoilla. Opetin muutamia kertoja yliopistolla suomen kielen tunneilla, sitä kautta tunnetaan samoja ihmisiä ;)

    VastaaPoista
  37. Mä sain tän 2.0 ulos tammikuussa ja tää 3,5 vuoden ikäero on ihan minmi, aikasemmin ei olis kyennyt mitenkään. Mut nyt tää on mennyt paremmin kuin hyvin :)

    Kyllä se nääpiö selviää vaikka olisinkin ainut lapsi :)
    Eikä se lapsen saaminen muutenkaan mikään itseselvyys ole, ethän välttämättä saisi edes lisää lapsia vaikka haluaisitkin.

    VastaaPoista
  38. Kukka-Maaria3/18/2011 6:12 ip.

    no mut mites olis adoptointi niin sitten ei tarttis enaa synnyttaa ja imettaa, ja vois myos adoptoida vahan vanhemman lapsen niin se ei ole enaa vaippaiassa?

    Koska sisaruksethan on niin ihania, kyl sa sen tiiat ;)

    VastaaPoista
  39. madde, meinasin isolla yli kolmea vuotta. Sillä ikäerolla ei esimerkiksi tarvita isommalle rattaita.

    Jostain on tullut vastaan sellainen tieto, että jos ikäero menee yli seitsemän vuoden, niin lapsi kasvaa perheessään käytännössä ainoana lapsena.

    Minusta nämä ovat niitä asioita, joissa toista ei pidä mennä neuvomaan, mutta kokemuksia on silti kiva kuulla.

    VastaaPoista
  40. Mulla on viisi vuotta nuorempi sisarus, ja sen kanssa oli pitkään hankala tulla toimeen, koska se rupesi kiinnostumaan kaikista asioista vasta kun olin itse kasvanut niistä ulos. Mutta tällain aikuisena tunnetaan kyllä kovastikin yhteenkuuluvaisuutta ja jutellaan. Miehellä on puolestaan useampi veli, ja niistä kyllä näkee, että samaa jengiä ollaan, yhteenkuuluvaisuus on kova.

    Itse haluaisin Pululle vielä sisaruksen, ja jopa heti kun vain mahdollista työn ja muun elämän puitteissa. Ei siksi että mikään lapsenhankintaan liittyvä toimi olisi ihan ensimetrejä lukuunottamatta kivaa, vaan siksi että on sellain sisäinen tahtotila. Junou, mää haluu-uuu-uu-uuuuun. Epäilen, että sitä sisäistä mankujaa kandee kuunnella, kun on sillä nää jutut olleet aika kohdillaan aikaisemminkin.

    VastaaPoista
  41. Ei oo esikoinen yhtään mustasukkainen, päinvastoin, pikkusisko on aarre, jonka tarpeet menee jopa omien edelle. Aika hyvin 3½ -vuitiaalta :D
    On tää mennyt kyllä paremmin kuin olisin ikinä voinut uskoa :D
    Ja toisesta lapsesta ja kotonaolemisesta osaa nauttia ihan erilailla kun tietää, et ekan vuoden jälkeen helpottaa ihan tosi paljon ja se vuosi menee nopeesti :)

    Mut en silti agiteeraa sua toiseen lapseen :D

    VastaaPoista
  42. salamatkustaja3/19/2011 9:25 ap.

    Oho, onpas kohtelias nuori ihminen. Tuota vauhtia ei mene montaa vuotta, niin se käy ostamassa sulle kukkia ja tekee illallisen :)

    VastaaPoista
  43. Joo, olis kiva tavata jossain vaiheessa. Meiltä meni viikonloppumatka Thingvellirille ihan mönkään kun mukulalle tuli eilen vesirokko!!! Että ollaan nyt sit karanteenissa jonkun aikaa. Voin laittaa sulle vaikka sähköpostia jossain vaiheessa kun ollaan taas näppylävapaita. ;)

    VastaaPoista
  44. Samoja asioita mietin aikoinaan itsekin. Olen ainoa lapsi ja omasta mielestäni suhteellisen tasapainoinen, vaikka olenkin hyötynyt todella paljon taloudellisesti siitä että olen ainoa lapsi. Muistan pienenä olleeni ihan tyytyväinen siihen ettei ollut muita sisaruksia jakamassa äidin ja isän huomiota ja kaikkee... näin aikuisena taas on välillä tuntunut yksinäiseltä ja hieman ahdistavalta se, että kaikki "odotukset" kohdistuvat muhun.

    Itse oon aina ollut sitä mieltä, että jos meille vain suodaan niin kaks lasta ois hyvä. Kolme ois liikaa, yks liian vähän. Olin aika rikki, väsynyt, vittuuntunut ja pää sekaisin esikoisen syntymän jälkeen enkä voinut kuvitellakaan että kovin nopeeseen tahtiin sitä seuraavaa oltais alettu harkita. Kuopus syntyi 2 v 11 kk ikäerolla ja voin ilokseni todeta että kyllä kannatti! Esikoinen on sen ikäinen että osaa käydä ite vessassa ja pukeakin (jos viitsii), ymmärtää puhetta ja pyyntöjä ja kykenee viihdyttämään kuopusta. Äsken kun nukutin lapsia, koin niin täydellisen onnellisen ihanan hetken, että muistan sen varmaan aina: imetin kuopusta ja esikoinen kiehnäsi selkäni takana, ja sanoi hiljaa: ihana rakas pikkusisko, olet ihana.

    VastaaPoista
  45. Aah, mut on mainittu sekä postauksessa että peräti kommenteissa ja vieläpä positiivisessa valossa enkä mä oo ehtinyt aiemmin tänne huutelemaan itse yhtään mitään! Nytkin painaa uni aika lahjakkaasti silmää (just tossa kuuntelin, kun telkkarissa mainostettiin, että kaikki vaaleista ja mietin, hetken, että mikähän blondidokkari sieltä on tulossa), mutta vastustan sängyn kutsua vielä hetken.
    Mä en usko, että sisaruksettomuus ketään pilaa, niin kuin aika harvoin mikään muukaan yksittäinen asia. Teidän muksusta kasvaa epäilemättä ihan valioyksilö ainokaisena tai isosiskona, onhan sillä hyvä geenit ja hienot vanhemmat. ;)
    Mulla on 3,5 vuotta nuorempi pikkusisko, ja se on hyvä olemassa. Siskolle ei tarvi koskaan selittää määrättyjä asioita, eikä tarvi kantaa yksin perhejuttuja. Sitäkin oon miettinyt, että aikanaan, kun joutuu tekemään ehkä vaikeitakin päätöksiä omien vanhempiensa hoidosta tai vastaavasta, on hyvä, ettei joudu tekemään niitä yksin. Toisaalta siskon kanssa tulee myös riitaa helpommin kuin muiden ihmisten, kai se on jotenkin niin, että puolin ja toisin luottaa siihen, että veriside pitää ja siks ei aina kohtele toista ihan yhtä huomioivasti kuin muita ihmisiä. Mutta summa summarum, en vaihtais pois. Enempää sisaruksia en oo osannut kaivata, paitsi teininä sitä jonkun muunkin jo mainitsemaa isoveljeä hyvännäköisine kavereineen.
    Igge on saamassa sisaruksen kuukautta vaille kaksvuotiaana, ja siis toivotun sellaisen. Iggehän oli pienoinen yllätys silloin aikoinaan, mut niin vaan jäin kerrasta koukkuun... Mä joskus itse lapsena toivoin, että meillä olis ollut siskon kans vähän pienempi ikäero (tosin ei se kolme vuottakaan mun mielestä enää paljon ole!), joten olin aina ajatellut, että omat lapset, jos sellaisia saan, saavat tulla vähän tiiviimminkin. Mut kamalan paljon nopeampaankaan tahtiin en olis halunnut: halusin kuitenkin hoitaa sen imetyshomman eka pois alta ja olla pari kuukautta ihan yksin omassa kropassani ennen uutta yritystä.
    Ilokseni tää toinen raskaus on ollut (toistaiseksi) paljon vähemmän rasittava kuin edellinen. Ehkä siks, että siihen ei oikein ehdi ja jaksa keskittyä ihan samalla tavalla kuin ekaan ja varmaan myös siks, että elämänmuutos ei oo yhtä suuri kuin viimeksi. Mä oon jo äiti, identiteettini ei siis (kai?) ole muuttumassa mitenkään radikaalisti. En myöskään ole jäämässä ekaa kertaa pois työelämästä jne. Jotenkin olen tuudittautunut myös siihen, että ehkä se vauva-aikakin menee vähemmällä säädöllä, kun tietää jo, että jokainen vaihe menee ohi ennemmin tai myöhemmin. Imetys ahdistaa ajatuksena yhtä lailla kuin ekaa odottaessa, mutta luotan siihen, että hormonit taas hoitavat homman niin, että se tuntuu sit in action ihan luontevalta taas. Ja jos vauva-aika mitenkään vastaa tätä raskautta, niin se tulee kulumaan noin neljä kertaa nopeammin kuin esikoisen kanssa - en oikein edelleenkään tajua, että meillä muka on kohta taas sellanen pökäle täällä pyörimässä!?
    No niin, ei mulla siis mitään uutta tähän keskusteluun ollut, paitsi että mä luulen, että on paras vetää aika lailla fiilispohjalta ilman turhaa analysointia. Eikähän sitä sisarusasiaa onneks edes tarvi päättää ja lyödä lukkoon tänään tai huomenna, vaan voi ihan rauhassa antaa elämän viedä. Ja hei, ei sitä koskaan tiedä, luontohan saattaa päättää asian teidän puolesta ihan niin kuin sen ensimmäisenkin kans, hehe... :)
    (Pakko vielä lisätä tähän kilometrikommenttiin, että oon todella otettu tosta tolkun mutsi -luonnehdinnasta!)

    VastaaPoista
  46. Piia, kivaa, nähdään ihmeessä! Ollaan yhteyksissä :) Tsemppiä vesirokon selättämiseen....

    VastaaPoista
  47. Joo, samanikäisiä serkkuja on, ikäeroa ei ole kuin 1-2 vuotta. Se on hyvä juttu - siis nääpiön kannalta. Meillehän se tarkoittaa taistelua anopin lastenhoitovuoroista...

    VastaaPoista
  48. Hups, kiitos superihanasta kommentista! Jään innolla seuraamaan blogiasi, miten kakkosen kanssa asiat etenevät. Ja totta - luonto välillä yllättää :)

    VastaaPoista
  49. Susva, liikkistä! Jopa minä liikutuin tästä kuvailemastasi tapahtumasta :)

    VastaaPoista
  50. salamatkustaja3/21/2011 9:51 ip.

    Toki on, aivan ihania.
    Adoptointi...se ei tällä hetkellä oikein tunnu enää mulle vaihtoehdolta. Ehkä mun siskojen pitäisi alkaa hankkia kohta paaaaljon lapsia, niin olisi sitten niitä suomenkielisiä serkkuja :D

    VastaaPoista
  51. Nuori olen ja en vielä toistaiseksi suunnittele omia lapsia vielä ainakaan kymmeneen vuoteen. (21)

    Mutta itse olen aina toivonut että minulla olisi ollut sisaruksia, edes yksi tai edes serkkuja.
    Äitini sai minut hyvin nuorena ja kaikki sukulaisemme ovat hankkineet lapsia vasta viimeisen 6-8 vuoden aikana. Nyt olen isosisko 17 vuoden ikäerolla... Hyötyni on enemmänkin varaholhoojana jos mummeilla on menoja.

    Jokainen kuitenkin päättää itse.

    VastaaPoista
  52. salamatkustaja8/17/2011 9:24 ap.

    Siskot ovat kyllä ihan parasta mitä on. Mutta..hmm...lisäjälkikasvun hankintaan suhtaudun edelleen epäillen ;)

    VastaaPoista
  53. Olen ainoa lapsi, vaikka se ei ainakaan yrityksen puutteesta johdu. Olen onnellinen asiasta nyt, vaikka muistan ihan pienenä toivoneeni pikkuveljeä. Naapurin pojan kanssa kun piti leikit lopettaa aina kesken ja lähteä kotiin :D Enimmäkseen leikin lapsuudessani yksin tietenkin, maalla ei niitä naapurinlapsia ihan joka päivä riitä kaveriksi, kun ei niitä naapureita ole niin paljon ja lähellä. Joskus olin yksinäinen, mutta ystävystyin luonnon ja eläinten kanssa, nii eipä siinä hätää ollut.
    Minusta kasvoi aika hiljainen lukutoukka, mutta ei mitenkään epäsosiaalisempi kuin muistakaan. Oletusarvoisesti pidän ihmisistä ja kunnitoitan muita. Vaikka ala-asteella jouduin kiusatuksi, koska paraskaverini oli poika, vanhempani erosivat ollessani 2. luokalla, eikä mulla ollut pinkkejä hörsykkeitä jokapaikassa niinku muilla tytöillä.
    En ole joutunut tappelemaan siskojen kanssa siitä kuka saa pitää jotain hienoa vaatetta, sisarukset ei oo olleet urkkimassa päiväkirjapiiloani, syömässä minunkin osuutta karkeista jne. Monet sisarukset joita tunnen ovat ihan kavereita keskenään, mutta se tuntuu olevan erikoinen rakkauden ja halveksunnan vyyhti.
    Se ei näytä monella haihtuvan kokonaan mielestä, miten sisarus teki jotain ilkeyttä, lavasti sen toisen syyksi ja pääsi kuin koira veräjästä, joka kerta!

    Ainoita lapsia pidetään monesti hemmoteltuina ja itsekkäinä, mutta sehän on ihan vanhemmista kiinni. Halusin minäkin kaikenlaista, mutta mitään "turhaa" en koskaan saanut, vaikka kaikilla muilla oiski sellainen ollut. Lujemmin on joutunut kaikkea perustelemaan vanhemmille, kun heillä ei ole kokemusta toisen lapsen käyttäytymisestä, kaikki tulee kaikille osapuolille uutena. Jotenkin on selvitty ja olemme isänkin kanssa hyvissä väleissä, eikä apua pelätä pyytää puolin ja toisin. Ainoana lapsena olemisessa on näin aikuisena se etu, että on oppinut pärjäämään vähällä, perustelemaan halunsa, eikä opiskelijana varsinkaan hävetä niin suunnattomasti pyytää apua kotoa, kun on ainoa pyytäjä.

    Olen vakaasti sitä mieltä, ettei se pikkuveljen saaminen olisi parantanut elämääni mitenkään. Ensimmäisenä tulee mieleen, että olisivat sitäkin sitten koulussa rääkänneet, koska se on mun veli. Tavallaan olen elänyt varsin varjeltua elämää, ainoaa lasta vahditaan ihan eritavalla, mutta toisaalta tunnen saaneeni elää niin paljon vapaammin, kuin ystäväni joilla on siskoja tai veljiä. Ihmisestä voi kasvaa fiksu, sosiaalinen, tasapainoinen ja pystyvä eläjä, vaikka perheessä ei muita lapsia olisikaan.
    Ainakaan lapsella ei ensimmäisenä ole mielessä kiskoa toista lasta tukasta, vaikka sillä ois jotain hienompaa ;)

    VastaaPoista
  54. salamatkustaja12/11/2011 12:06 ip.

    Hanski, kiitos kommentista. Joo mä uskon myös vakaasti siihen että ainoista lapsista ei tule aina epäsosiaalisempia kuin lapsista joilla on paljon sisaruksia. Ja saattaahan se toimia joissain tilanteissa jopa toisinkin päin: kun on lapsuudessa ollut jatkuvasti seuraa, aikuisena haluaa vaihtelua ja olla enemmän omissa oloissaan. :)

    VastaaPoista
  55. Mä olen myös ainut lapsi, ja täältä vuosi edellisen kommentin jälkeen mulla on lisättävää aika vähän. Kuitenkin teki mieli vielä sanoa, että olen kyllä huomannut yhden yhdistävän piirteen itsessäni ja kaikissa muissa tuntemissani ainokaisissa. Nimittäin kaikki ovat selvästi hyvällä itsetunnolla varustettuja ja ovat kokeneet teineinä selvästi vähemmän tarvetta todistella aikuisuuttaan. En tiedä mistä tämä johtuu, ehkä tunnen vain tietynlaisia ihmisiä. Veikkaisin kyllä sillä olevan tekemistä sen kanssa, että ainoa lapsi on usein paljon enemmän aikuisten seurassa, kuin sellainen, jolla on sisaruksia.
    Kyllähän sitä itsekin seikkailin teini-iässä kaikenlaista, mutta en ainakaan muista koskaan tehneeni mitään "näyttääkseni vanhemmalta" kuin olin. Minulla oli paljon fiksuja aikuisia tuttuja, joiden kanssa juteltiin asioista. Usealla kaverilla, joilla oli sisaruksia, oli aikuisina tuttavina lähinnä tyyppejä, jotka kävivät niiden puolesta viinaa alkosta.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?