Info
x

Tämä blogi on yhteistyössä Imagen ja Suomen Blogimedian kanssa

Image › A-lehdet mediamyynti › Suomen Blogimedia ›

30.1.2011

Muuta ajateltavaa

Viime aikojen surulliset tapahtumat eivät ole häipyneet minnekään, mutta ajattelin nyt kuitenkin jatkaa bloggausta. Luultavasti palailen tähän tragediaan vielä.

Surffailin sumuisen sunnuntain kuluksi netissä, ja löysin jotain todella kiinnostavaa. Jotenkin mä sain koko iltapäivän kulumaan näiden kolmen asian parissa.

Ensinnäkin se saatanan lumenpudottaja. Tämän päivän Hesarissa oli kuulemma iso juttu ukosta, joka myi omaisuutena (ilmeisesti myös puolisonsa omaisuuden) netissä ja lähtee Thaimaahan. Yksin. Hmm. Jos äiti tekisi saman, nostettaisiinkohan hänetkin rohkea ihminen kun tuollalailla uskaltaa -jalustalle? Epäilen. Jutun nettiversio löytyy täältä.

Löysin upeita valokuvia vauvoista. (Siis kyllä - mä todella ihastuin tuntemattomasta lapsesta otettuihin valokuviin. Olen askeleen päässä tuosta "Toiset äidit" -kategoriasta.) Kuvia löytyy täältä, Mila's Daydreams. Blogilla ja FB-sivulla on jo kymmeniätuhansia faneja, mutta tavoilleni uskollisena tulen taas vähän perässä...

Ja kolmanneksi. Kokovartaloministeri-keskusteluun liittyen oiva vastaveto on tässä. Hoh-hoh-hoo, mahtavuutta.



(Kuva: HS, kiersi Facebookissa)

*Lukemista*

Kun ajatukset on pakko saada jonnekin muualle, alan lukea Aino Kallaksen Sudenmorsianta. Se on klassikko, se on ihana. Sitä lukiessa jotenkin katoaa. (Tämän lukeminen auttaa jopa krapulaan.)

26.1.2011

Mitä sanoa lapsensa menettäneelle perheelle

Kotiinpalu ei  sujunutkaan iloisissa merkeissä. Nääpiö on elämänsä iskussa ja yltiöonnellinen nähdessään minut kahden viikon erossaolon jälkeen.

Mutta sitten ne ikävät uutiset. Tuttavaperheemme 2-vuotias lapsi oli kuollut sillä välin kun mä olin poissa. Mies ei halunnut kertoa siitä ennen kotiinpaluutani, mikä oli minusta ihan fiksusti päätelty. Etänä on vaikea tehdä mitään.

Aivan kamalaa ja järkyttävää ja epäreilua. Poika oli vasta 2-vuotias! Hän oli sairastunut tavallisen oloiseen vatsatautiin. Kun sitä oli kestänyt kaksi päivää, lapsi vietiin sairaalaan. Tila heikkeni muutamassa tunnissa, ja lapsi kuoli ensiapuosastolle. Joku verenmyrkytys tai jotain. En tiedä sen tarkemmin. Hautajaiset pidettiin viime viikolla.

Siis ei tällaista voi tapahtua, eihän.

Mitä mä voin tehdä? Kukkia perhe ei halua, eikä ruokalähetyksiä tai mitään muutakaan ovesta sisään kannettavaa roinaa. Ymmärrän sen hyvin. Sen sijaan he pyytävät halukkaita antamaan lahjoituksia sairaalan lastenosastolle tai Islannin pelastusjärjestölle.

Olen sanaton, lamaantunut, avuton ja pyörryksissä. Sillä perheellä on nyt niin paha olla, enkä mä voi tehdä mitään. Vai voinko? Voinko mä mennä niille kylään, vaikka emme edes olleet läheisiä? Jaksaako ne katsoa uutta naamaa? Tekeekö osanottovierailu tilanteesta vain entistä kamalamman? Vai onko siitä apua edes vähän? Menin Käpy ry:n sivuille; löysin sieltä allaolevia neuvoja lapsensa menettäneen perheen kohtaamiseen. Teksti on lapsensa menettäneiden perheenjäsenten itsensä kirjoittamaa. Teksti löytyy kokonaisuudessaan täältä.

- kuuntele surevia ja ole läsnä

- osoita myötätuntoa; itke ja jaa omia tunteitasi yhdessä

- tue surevia tunteiden ilmaisemiseen

- muistele lasta

- välitä huolenpitoa ja osoita välittämistä

- ole saatavilla (mahdollisuus soittaa milloin tahansa)

- kunnioita surevan surua; anna tilaa surevan yksilöllisille tunteille, ajatuksille ja reaktioille

- esitä vaihtoehtoja, mutta anna surevan itse päättää mitä hän haluaa

- tue löytämään selviytymiskeinoja (lukeminen, kirjoittaminen, liikunta, työ, muisteleminen..)

- anna tarvittaessa konkreettista ja tiedollista tukea ja apua

- kohtaa sureva samanlaisena ihmisenä kuin ennen ja ole oma itsesi

- älä yritä piristää tai käyttäydy kuin mitään ei olisi tapahtunut

- älä kerro omia murheitasi

- älä käytä fraaseja, älä surkuttele ja sääli

- älä auta surevaa ajattelemaan jotain muuta, älä vähättele surua
(Lähde: Käpy ry)

Lisää ideoita?

20.1.2011

Pieni mainospläjäys - Islantia iltapäivään

Tiedotuspäräytys Islannista kiinnostuneille.

Olen Matkamessuilla puhumassa Islannista ja antamassa matkavinkkejä perjantaista sunnuntaihin Mondon lavalla. Henkilökohtaista matkailuneuvontaa - eikä maksa mitään :)

Lapsista tosin ei kannata kysyä. Omaani en ole nähnyt pariin viikkoon. (Mutta on jo kyllä ikävä, myönnetään.)

[gallery]

18.1.2011

Tätä minä pelkäsin äidiksi tulemisessa eniten

Että joutuu laulamaan vauvalle. Kun en vaan osaa. Peruskoulun musiikintuntien jatkuvahäpeä ei ole hellittänyt vieläkään. Laulukokeessa oli valittava  "Ostakaa makkaraa", "Pieni nokipoika vaan" tai "Idän pikäjuna". Ostakaa makkaraa oli lauluista lyhyin, joten valitsin aina sen. Opettaja polki vieressä hormoonilla vauhtia ja huusi laulamaan kovempaa. 20 kanssakärsijää tuijottivat ilmeettöminä eteensä pulpeteissaan, ja ne neljä kuoroaktivistia, jotka istuivat eturivissä, hihittelivät kämmeniinsä. Olin punaisempi kuin caput mortuum.

Rallatus alkaa muuten soida päässä joka kerta, kun eksyn lihatiskin eteen kauppareissulla. Kiitos peruskoulu tästä ja niistä liikunnantunneista.

Kun 20 kuukautta sitten sain tietää olevani raskaana, ajattelin ensimmäisenä, että minä en sitten laula vauvalle säettäkään.

Mutta mutta... Aatteenpalo sammui ja söin sanani. Kun ipana osoittaa kärsimättömyyden merkkejä tai satuttaa päänsä pöydän kulmaan, mitä tekee äiti? Hääääämä-häääämä-häääkkiiii.

Kotonalaulamisen häpeää helpottaa hieman se, että voin tehdä lastenlauluhin omia sanoituksia. Esimerkiksi Tupakkarulla-kehtolaulu vääntyy helposti hauskaan muotoon:
Koo-koo-kokainiirulla

mistäs tiesit tänne tullla

tulin tuolta viidakosta

peräsuolessa Bogotasta

Onneksi mun mies ei osaa Suomea.

Onko teillä  jotain hyviä uudelleensanoituksia? Voisin opetella ensiviikkoisen kotiinpaluuni kunniaksi jonkun rallatuksen. Täältä löytyy varmasti muitakin musiikintunneilla traumatisoituja.

*Kirjatärppi*

Tämä menee nyt vähän vakavaksi. Kävin ostamassa A.-P. Pietilän kirjan Pankkikriisin peitellyt paperit. Innoituksen aiheeseen antoi tämä uutinen. Suomessahan annettiin 1980-luvun lopussa / 1990-luvun alussa epämääräisen paljon epämääräisiä valuuttalainoja, kuten lama-aikana eläneet hyvin muistavat.



[caption id="attachment_1149" align="aligncenter" width="118" caption="Halpahalpa, halpa korko. Osta sie hyvä hevonen!"][/caption]


Pietilän kirja avaa Suomen valuuttalaina-asioita ja pankkien & poliitikkojen suhmurointia ymmärrettävästi ja todistettavasti. Jotenkin aihe tuli taas ajankohtaiseksi, kun KHO antoi päätöksen Nordean Blomqvist-tapauksessa. Hmph. Yllättäen pankki voitti. Tuomioja muuten kirjoitti tuosta Pietilän kirjasta hyvän tiivistelmän blogissaan, se teksti löytyy täältä (jos siis ei jaksa koko kirjaa lukea.)

16.1.2011

Aikamatka aikaan ennen lasta - viikonlopun parhaat

Minulla on kuulkaa ollut ihan huippuviikonloppu sinkkuna ja lapsettomana hotjoogan harrastajana! Olen käynyt  aamupyllistelemässä, ostin Black&Whitesta kasan suomi-iskelmää Islantiin vietäväksi, leivoin suklaakakun, join katalonialaista kuohuviiniä (siis anteeksi cavaa), join tuopillisia siideriä Vanhassa Ketussa ja katsoin YouTubesta Pro Omenavaras -videon poikineen ensimmäistä kertaa. Tunnen olevani lähes trendikäs ja menestynyt ekonomi. Unohdin hetkeksi, että tissini ovat alkaneet riippua. (No vitsi vitsi, ne on niin pienet, että niiden riippuminen on fyysinen mahdottomuus.)

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole kääntää veistä niiden äiskien selässä, jotka ovat valvoneet viimeiset kolme vuotta putkeen maitorättien, ripulikakan ja ylitöitä toimistolla painavan miehen pyhässä kolmiodraamassa. En yritä myöskään saada elämääni vaikuttamaan normaalia tyylikkäämmältä*. Mun elämä ei todellakaan ole aina näin lennokasta.  Tässä kuitenkin kuluneen viikonloppuni kohokohdat, kiitos kaikille osallistujille! Puhun nyt niin totta kuin osaan.

1. Perjantaina ystäväni järjesti hiljaisuusbileet. Juhlat alkoivat kello 19 ja silloin laitettiin juomakello käyntiin. Juhlijat saivat alkaa puhua vasta tietyn alkoholiannoksen nautittuaan. Meno oli hillitöntä - ja kyllä, myös alkoholikeskeistä. Join litran olutta tunnin sisään ja tervehdin viittomalla ystäviä ja kavereita, joita en ole nähnyt vuoteen.Kun on pakko olla hiljaa, täytyy sosialisoida muilla tavoin. Helvetin hyvä juhlakonsepti, suosittelen! Aion kokeilla tätä myös kotona. Joku kaunis viikonloppuaamu sovimme miehen ja lapsen kanssa, että kukaan ei saa äännellä ennen aamukymmentä.

2. Päädyimme hiljaisuusjuhlista Vanhaan Kettuun Kamppiin. Toinen ystäväni tiesi kertoa, että paikka on hyvä kansankapakka, joka hakkaa trendibaarit mennen tullen. En ollut koskaan edes kuullut  Vanhasta Ketusta. Mutta siellä oli hauskaa: Muusiikki ei ollut liian kovalla, pystyi juttelemaan. Baarista sai Bulmers-siideriä, ja vessat olivat siistissä kunnossa. Siis täydellinen baari. Liian monen oluen jälkeen yritimme mennä trendibaariin. Seisoimme Loosen jonossa kaksi minuuttia puoli kolmelta aamulla, kyllästyimme, ja päätimme lähteä himaan. Tietysti Carollsin kautta. (Mutta ei olisi pitänyt. Olin täysin unohtanut, miten pahalta krapula-aamuna maistuu suussa edellisenä iltana nautittu kerrosateria. Hrr.)

3. Lauantaiaamun kohmelosta selvittyäni (jouduin jättämään aamujoogan väliin, sorry Yoga Nordic) leivoin suklaakakun. Suuntasimme vanhalla opiskelijaporukalla kaupunkimökille, eli mökkivaatteissa kaupunkiasuntoon. Tällä porukalla kirjoitimme speksin, siis sellaisen opiskelijanäytelmän, muutama vuosi sitten. Brunssi venyi puoleenyöhön. Katselimme dubattua, nimeltä mainitsematonta elokuvamateriaalia, YouTube-videoita ja puhuimme yllättävän paljon asioista, jotka jollakin tavalla liittyvät genitaalialueeseen. Kaikki oli niinkuin aina ennenkin. (Olen tavaton perässähiihtäjä, ja tutustuin nyt vasta YouTubessa Pro-sketseihin. Suosittelen aivan kaikille.)

4. Viikonlopun häslingeissä kuulin useammalta vanhalta opiskeluajan kaveriltani, että he lukevat blogiani ja se on heistä ihan tavattoman hyvä. Mieletöntä! Tähän olemme tulleet: Vielä eilen teimme yhdessä laskentatoimen harjoituksia ja järjestimme sitsejä. Nyt he tietävät kaiken välilihani repeämisestä. Tuntui hyvälle.

*)Anteeksi, oli pakko. Hesarissa oli nimittäin tänään juttu muotibloggareista (löytyy täältä) ja heidän "elämästään", jota osa lukijoista luulee  "elämäksi". Mä en ole ihan varma, oliko juttu turha, itsestäänselvä höpötys vai mielenkiintoinen ajankuva. Tuli höntti olo.  Siis piirtäkää tästä prosessikaavio: Henkilö X juoksee kenkäkaupoissa ottamassa tarkasti sommiteltuja kuvia hikipajoissa tuotetuista kengistä, menee kotiin, yhdistää kameran tai sen muistikortin piuhalla tietokoneeseensa ja laittaa kuvat omaan blogiin. Sitten blogin lukija klikkaa itsensä nettiin, ihastuu kenkiin ja fiilistelee niiden hienoa kiilapohjaa. Toinen lukija kehuu kenkien upeaa linjaa. Kolmas harmittelee sitä, miksi minulla ei ole noin hienoa kaveripiiriä, jonka kanssa käydään kenkäkaupassa joka toinen päivä ja saadaan siitä palkkaa. Seuraavat kymmenen lukijaa käyvät ostamassa kengät kaupasta. (Edit: lisäys 16:31 :)Ja sitten siitä tehdään parin sivun juttu lehteen. Onko ilmiö tosiaan näin tärkeä/jotekin uusi/näin kiinnostava? Ehkä sitten.

Niin, ja minullakin tosiaan on tämä blogi. Hyvä kysymys kuuluu: miksi ihmeessä? Koitan miettiä vastausta seuraavaan postaukseen mennessä. Nyt menen jatkamaan blogin ulkopuolista elämää (eli käyn vessassa, pesen pikkuhousuja käsin käsienpesaltaassa koska en osaa käyttää kaverini pyykkikonetta ja lähden sen jälkeen sinne joogaan, joka jäi eilen krapulassa väliin).

Yritän tässä samalla olla miettimättä nääpiömme vaaleita niskavilloja ja neljän hampaan hymyä, jotta elon merkkejä osoitteleva ikävä-niminen peto ei saisi liikaa ravintoa.

14.1.2011

Lapsen kanssa uimahallissa, asiaa uimapuvuista

Voi jööses. Huomasikohan joku muu keskiviikon Hesarin mielipidepalstalla kirjoitusta, jossa tuohtunut vanhempi ihmetteli Vuosaaren uimahallin uimapukupolitiikkaa? Uimahallin seinällä on kuulemma lappu, jossa kehotetaan yli 2-vuotiaiden tyttöjen käyttävän myös uima-asun "yläosaa". Eli pelkissä pöksyissä ei sovi uida. Vanhempi oli kyllä aiheesta tuohtunut.

Eihän lapsista moneen vuoteen edes näe sukupuolta navasta ylöspäin (paitsi siis useimmiten vaatetuksesta). Samainen vanhempi kummasteli sitä, että on todella outoa, jos 2-vuotiailta tytöiltä odotetaan yläosan peittävää uimapukua, mutta pojat ja tytöt saavat 10-vuotiaiksi asti tulla vanhempiensa kanssa samaan pukuhuoneeseen sukupuolesta riippumatta.

En enää muista, millaista oli olla 10-vuotias tyttö liikunnantunnilla suihkussa poikien vaklatessa suihkuverhon takana, kenellä on tissit alkaneet kasvaa ja kenellä ei. Onneksi olen unohtanut.

Mä en pysty ymmärtämään, mistä tuo logiikka tulee:

- 2-vuotiaat on jo sen verran "tyttöjä", että heille joku bikinin yläosa tai kokouimapuku (joku on tätä nimenomaisesti kuulemma asiakkaista vaatinut)

- samaan aikaan 10-vuotiaat tytöt voivat olla pukuhuoneessa isänsä ja 10-vuotiaat pojat äitinsä kanssa.

Mä en kyllä ylläty enää mistään. Enkä varmasti lähde Vuosaareen uimaan tai harrastamaan mitään muutakaan vähäpukeista liikuntaa.

12.1.2011

Skype-treffit lapsen kanssa

Tänään tunsin olevani vähän paska mutsi. Lähdin ystävien kanssa baariin. Avasin koneen (säädin yhdessä nettivelho-ystäväni kanssa tätä blogin uutta osoitetta). Islannissa lapsen kanssa iltapalalla ollut armas mieheni huomasi, että olen netissä. Hän halusi avata Skype-yhteyden, jotta voisin jutella nääpiön kanssa. Noh. Lapsi näki pimeässä baarissa istuvan äidin. Baarin pöytä oli täynnä tyhjiä tuoppeja ja äidillä puolikas siideripullo kädessä.  Melu oli niin kova, että en kuullut jokelluksesta puoliakaan. Mitäh, mitäääh, ei kuulu mitään. Vähän hämärääkin on. Äiti on baarissa...

Kaiken huipuksi tähän iloiseseen kohtaamiseen otti osaa myös anoppi, joka huhuili lapsen ja miehen takana, että miten ne "työt siellä Suomessa sujuvat". Isä selittää innoissaan, että lapsi kakkasi tänään neljä kertaa ja söi lounaaksi verimakkaraa.  Ruudun toisella puolella hengaava äiti käy ostamassa uuden tuopin.  Mitäköhän sosiaaliviranomainen sanoisi?

Jos olet baarissa, älä suostu virtuaalitreffeihin perheen kanssa.

*Skype - Share the moments.*


Uudet muusit, uusi osoite

Moi. Huomasitkin varmaan, että blogin osoite on muuttunut. Uusi osoite on www.salamatkustaja.com. Päivitä rss-feed: www.salamatkustaja.com/feed

11.1.2011

Pyllistelyä aamusella ja kaljaa kaksin käsin

Määräaikainen sinkkuus on ihanaa. Hyvin nukutun yön jälkeen ei väsyttänyt yhtään herätä kello 6:15. Kävin aamujoogassa vetämässä kolmijalkaiset koirat ja muuta pyllynnostelua. Itselleenhän voi sitä paitsi uskotella, että hot joogan kuuma joogasali sulattaa  joululäskin yhtä nopeasti kuin jäät räystäiltä.

Pyllistelyn jälkeen töitä (eikä kukaan keskeyttänyt), thaikkua lounaaksi (lounasseura ei pärisyttänyt ruokaa ympäriinsä) ja iltapäivällä muutama olut (ei kaatunut syliin). Niin, ja tietysti kävin myös Sammakon kirjakaupassa (ilman lastenvaunuja pääsee muuten helkkarin nopeasti joka paikkaan). Ostin Kreetta Onkelin Kotirouvan (luen sen sitten kotona).

[caption id="attachment_1114" align="aligncenter" width="109" caption="Näin se alkaa: "Hän oli nukkunut pitkään.""][/caption]

 

 

8.1.2011

Vanhemmat tarvitsevat omaa lomaa

Olen sitä mieltä, että vanhemmat tarvitsevat myös omaa lomaa. Rosa Meriläisen kolumni Hesarissa tosin perusteli hyvin sitä, että myös lomailu YHDEN lapsen kanssa voi olla rentouttavaa (jutun voi lukea täältä).

Oma loma voi olla päivän, viikon tai vaikka kaksi tuntia. Minun kahden viikon lomani* alkaa huomenna. Olen helpottunut ja innoissani. Mies ja lapsi lähtevät anopin kanssa kotiin maanantaina - minä jään Helsinkiin kahdeksi viikoksi. Siis 15 päivää aikaa tehdä töitä, lenkkeillä, joogata, käydä kirjakaupoissa, nähdä kavereita, istua kaljalla, kävellä kaupungilla ja jutella ystävien ja kavereiden kanssa. Siis tehdä kaikkea sitä, mikä tavallisessa arjessa vaatii järjettömän määrän etukäteissuunnittelua.

Lomasta tekee mahdottoman ihanan se, että tiedän, että kahden viikon kuluttua olen helpottunut ja innoissani, kun pääsen taas takaisin kotiin.

*) Loma on siis tietysti joustava käsite. Muistikirja pursuaa tekemättömiä töitä...hmph.

 

Lukuelämyksiä

Olen rakastunut. Kohde on tällä kertaa Jo Nesbö. Olen lukenut äijän raapustuksia puolitoistatuhatta sivua viimeisen parin viikon aikana. Lumiukko, Panssarisydän ja Veritimantit. Olen oppinut tuntemaan Harry Holen ja tiedän nyt vähän paremmin, millainen kaupunki Oslo on (pl. psykopaatit sarjamurhaajat). Skotlantilainen rikoskirjailija Ian Rankin sanoi muuten jossain lehtihaastattelussa, että paras tapa tutustua ennalta tuntemattomaan kaupunkiin on lukea sinne sijoittuva dekkari. Suosittelen!

Seuraavaksi aion katsoa pari vuosikymmentä taaksepäin ja kaivaa kirjahyllystä Per Wahlöö ja Maj Sjöwallin teoksia.

Olisi kiinnostavaa kuulla, kuka on teidän suosikkinne pohjoismaisista rikoskirjalijoista?

4.1.2011

Törähdys politiikkaa

Tämä on hankala aihe.  Sohaisen nyt kuitenkin ihan vähäisen vain... hähä.

Keväällä on eduskuntavaalit. Olen ulkosuomalainen, enkä maksa Suomeen enää veroja, mutta saan silti äänestää. (Minusta äänestysoikeuden kuuluisi seurata sen mukaan, minne maksaa veronsa. Koska siitähän tässä koko hässäkässä on lopulta kyse: miten paljon ja millä periaatteilla rahaa kerätään ja miten se jaetaan.) Jos tiedätte ehdokkaan, joka sopisi seuraavaan kuvaukseen, vinkatkaa, please. Nämä seuraavat eivät ole tärkeysjärjestyksessä.

1.  Vastustaa STM:n kaavailemia terveydenhoitomaksuja. Älyttömin idea pitkään aikaan. Samaa mieltä on myös taannoinen HS:n pääkirjoitus. 27 euroa on pieni summa monelle. Mutta se on iso summa esim. sellaiselle, joka elää (= maksaa vuokran, laskut, ruuan, liikkumisen jne.) alle 1 000 eurolla kuussa.

2. Varallisuusvero takaisin tai varallisuuden tilastointi muilla tavoin. Varallisuusveron poisto muutama vuosi sitten oli toinen älytön idea pitkään aikaan. Viimeisenä vuotenaan (2005) varallisuusveroja kerättiin  alle sata miljoona euroa. Se ei  ole iso summa. Eniten minua harmittaakin se, että varallisuutta ei enää tilastoida. Kaikki kyllä tietävät, ketkä tienaavat Suomessa eniten palkka- ja pääomatuloja ja millä veroprosentilla, mutta sitä, miten omaisuus jakautuu, ei tilastoista näe. Se on minusta varallisuusveron poistamisessa kaikista huolestuttavinta.

3. Ydinvoimaa vastaan. Eniten asiassa riepoo uraanin louhinta ja ydinjätteen loppusijoitus. Miten kukaan voi tietää, millainen maapallo on esim. 50 000 vuoden kuluttua?

4. Tuotantoeläinten olot. Halpa ruoka tuotetaan halvalla. Jos haluat ostaa jauhelihaa euron kilo, tiedät mitä saat. Tätähän ei kuitenkaan MMM myönnä. Suomalainen ruoka ei ole aina parasta, puhtainta ja eettisimmin tuotettua.  Lopettakaa lässytys ja myöntäkää tosiasiat.

5. Haluan vapaan markkinatalouden - en tällaista saamarin pelleilyä, jossa voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan. Alan olla jumaleisson kurkkuani myöten täynnä sitä, että kansalaisten täytyy osallistua pankkien tappioiden rahoittamiseen. Eikö se jo silloin 1990-luvulla riittänyt Suomessa, hä? Homma olisi ok, jos tukipaketti menisi yhteiskunnan ylläpitämiseen. Mutta kun ei se mene. Esim. Irlannin tapauksessa rahakasalla tuetaan Irlannin finanssisektorin ulkomaalaisia rahoittajia. Taloussanomissa oli aiheesta muutama viikko sitten selkokielinen juttu - suosittelen. Jos rahoitusmarkkinoilla ottaa riskejä, saa kovempaa tuottoa. Mutta kyllä niiden riskien pitäisi joskus realisoituakin. Siis myös suursijoittajille.

6. Maahanmuuttokriitikoita vastaan. "Joo ei meillä ulkomaalaisia mitään vastaan ole, mutta ei ne silti saisi tulla tänne." Jos kerran rahat, palvelut ja tuotteet saavat liikkua vapaasti, pitäisi ihmistenkin. Ei ovea voi pitää auki vain yhteen suuntaan. Ongelmiakin maahanmuutosta voi syntyä, mutta niille ongelmille pitäisi tehdä jotain. Ja sitä varten eduskuntaan tarvittaisiin ihmisiä, joilla olisi asiaan liittyen järkeviä ideoita.

7. Suomesta ei löydy paikkakuntaa, jossa ei olisi laumaa 18-35-vuotiaita nuoria, joiden selkäranka on vääntynyt kaljalaatikkojen kantamisesta lähikaupasta kaupungin vuokra-asuntoon. Yleensä näillä samoilla yksilöillä on jännetuppitulehdus kaljankittaamisesta ja keittiön kaapissa  resepti mielialalääkkeisiin. Näillä (omien kokemusteni mukaan pääosin miehillä) ei näytä olevan tulevaisuutta. Osa heistä ei ole ollut koskaan töissä eikä osa heistä ehkä koskaan enää edes kykene töihin. Se on tragedia paitsi näille yksilöille itselleen, myös yhteiskunnalle.  Miten nämä nuoret saisi pitämään arkielämää mielekkäänä ja menemään töihin? I dunno.

8. En ole itse sen sortin yhteiskuntatieteilijä tai monen alan osaaja, että pystyisin menemään eduskuntaan päättämään asioista. Teen mieluummin sitä, mitä osaan. Haluan äänestää itseäni fiksumpaa, joka jakaa samat arvot. Voin jopa muuttaa mielipiteeni, jos näytät minulle, että olen väärässä ja toiveeni ovat kestämättömiä. Mutta toivon jargon-vapaata puhetta. En kestä epämääräisiä sanoja (työryhmämietintö) tai  ylikorostunutta me-puhetta ("meidän pitää ajatella Suomen etua", "meidän pitää tehdä sitä ja tätä".). Haluan, että ehdokas kertoo selkeästi, mitä hän aikoo tehdä ja miksi.  Niin, ja myöntäkää virheenne, älkääkä aina osoiteltko toisia. Jos joku demari on sitä mieltä, että varallisuusveroa ei olisi pitänyt poistaa, voisitko sanoa sen ääneen? Äänestitkö vastoin omaatuntoasi eduskunnassa? Myönnä se. Ovatko lukukausimaksut mielestäsi ok, vaikka muu puolue vastustaa niitä? Sano se ääneen. On upeaa kuunnella sellaista ihmistä, joka puhuu selvästi ja myöntää myös omat, menneisyydessä tekemänsä vihreet tai kertoo ajattelevansa nyt toisin. Haluan äänestää paitsi terävää asiantuntijaa, myös hyvää ihmistä. Ja hyväkin ihminen on tehnyt joskus jotain väärin. Hän ei aina vain puhu siitä, miten joku muu puolue on hallituksessa istuessaan ryssinyt kaiken.

 

Ja tässä siis murto-osa kaikista asioista, mihin pitäisi olla joku mielipide ja parannusehdotus. Ei käy kyllä kateeksi kansanedustajaa.

2.1.2011

Suklaaverilöyly

Anteeksi kun en ole kirjoittanut vähään aikana. En ole pystynyt. Teen kuolemaa suklaan, lakritsin, suklaan, lakritsin ja muun terveellisen yliannostuksen kourissa. Jalkani ovat turvonnet, vatsa on 7 kk raskaana ja naamani on saanut koristeeksi valkoisia tähtiä eli niitä loppiaismatoja. Röyh. En maistele kyllä Pandaa vähään aikaan.

Toinen nolo unohdus joululomalla. Mieheni kuiskasi korvaani jouluaattoiltana, että me emme ole hankkineet lainkaan joululahjaa nääpiölle! Jotenkin se unontui siinä kaiken muun säädön lomassa. Kyllä nauratti meitä ja muitakin juhlijoita. Ipanan tullessa vanhemmaksi vastaava unohdus olisi kaameaa kiusantekoa. Ei hyvin mennyt tämä lapsen ensimmäinen joulu. Lupaan parantaa tapojani seuraavaan jouluun mennessä.

PS. Olen vähän tuunannt blogia; päivitin linkkilistoja ja koitin muokata avainsana- ja aihe-valikoita järkevämpään suuntaan.

Lukemista

Luin viime viikolla pari kirjaa.

Jo Nesbön Panssarisydän löytyi varmaan monen kirjalahjapaketista tänä jouluna. Kirjan stoori etenee kuin aikataulussa oleva juna, jossa on pehmeät penkit ja jonka ravintolavaunusta saa jääkylmää sampanjaa. Ahmismishäiriöisen ei tee mieli lukea yhtäkään sivua nopeasti tai hypätä yli kappaleita - tarina kulkee tarpeeksi nopeasti muutenkin. Juoni liimaa kädet kiinni kirjaan ja koukuttaa silmät sivuja tuijottamaan. Kolme sanaa: action-pläjäys, viihdyttävä tiiliskivi. (Nesbön Panssarisydämeen liittyvä haastattelu  löytyy täältä.) Mutta yksi asia mietityttää - miksi näissä pohjoismaisissa dekkareissa on niin usein päähenkilönä poliisi, jolla on sokeritauti, ihmissuhdeongelmia, alkoholiongelmia tai ongelmia muiden päihteiden kanssa? Kysyin tätä  islantilaiselta Arnaldur Indridasonilta, jota haastattelin taannoin yhteen lehtijuttuun. Ongelmien kanssa painiskeleva päähenkilö on kuulemma hyvä työkalu kirjoittajalle, koska sen avulla saa luotua enemmän tarttumapintaa ja kiinnostavuutta teokseen. Jos jollain on parempia ideoita, kuulisin mielelläni!



Luin viime viikolla myös yhden seksikauppaa käsittelevän teoksen. Siskoni oli tuonut sen mukanaan joululomalle, hän tekee maisteritutkintoa gender-aiheista ja nyt oli työn alla seksikauppaan liittyvä essee (joo, ihanan kepeä aihe lomalla kirjoitettavaksi). Toinen siskoistani asuu myös Lontoossa ja opiskelee kansainvälistä politiikkaa. Meillä oli kiinnostavia keskusteluja keittössä pitkin joululomaa! On upeaa huomata, kun omista pikkusiskoista on tullut fiksumpia kuin minä itse. Ehheh.

 

 



Siitä kirjasta. Harvard Medical Schoolista valmistuneen Alexa Albertin Brothel-kirja on parisataasivuinen raportti Nevadan Mustang Ranch -bordellin työntekijöistä. Kirjassa bordellin työntekijät kertovat, miten he ovat päätyneet työhönsä, mitä he ajattelevat työstään, mitä he ajattelevat seksiä ostavista miehistä, ja miksi  laillisissakin bordelleissa työskentelevillä naisilla on yleensä parittaja, joka vie rahat. Alexa Albert vietti nyt jo ovensa sulkeneessa bordellissa useita kuukausia. Kirja ei  ole akateeminen tutkimus, mutta se tarjoaa mielenkiintoisesti kirjoitetun näkökulman seksikauppaan. Tällä kertaa kohtalaisen hyvin toimeentulevien yksilöiden kertomana.