Koitin taas tänään siivota - tällä kertaa tosin vauvan vaatelaatikostoa. Neidillämme on jo nyt enemmän vaatekappaleita kuin mulla ikinä. Lah...

Vaaleanpunainen vallankumous

29.6.10 Satu Kommentteja: 9

Koitin taas tänään siivota - tällä kertaa tosin vauvan vaatelaatikostoa. Neidillämme on jo nyt enemmän vaatekappaleita kuin mulla ikinä. Lahjaksi saadut vaatteet ovat tietty kätsy juttu. Ei tarvitse itse ostaa (jää rahaa siihen siivojaan) ja laaja repertuaari takaa sen, että edes joku riepu sopii päälle ja/tai on puhtaana.

Ongelma onkin se, että vaatelaatikko ei enää mene kiinni. Ja tsiikatkaa nyt tätä sisältöä! Pelkkää vaaleanpunaista. Eikä tässä ole kuin vähän alle puolet siitä pinkistä armeijasta joka on ottanut komentoonsa lastenhuoneen vaatevaraston. Ei ole varmaan vaikea arvata, että inhoan vaaleanpunaista. (Jos siinä on kaverina mustaa, keltaista tai vaikka ruskeaa, se näyttää ihan ookoolta.) Vaikka näitä vauvanvaatteita käyttääkin nääpiö eikä minä, joudun katselemaan niitä ihan joka päivä. Aina kun olen tunkemassa vaatelaatikkoa kiinni, sieltä hyppää silmille pinkki potkuasu tai  saranan väliin jää jumiin vaaleanpunainen prinsessakuvioitu paita. Ei ole helppoa.

Vaatekaupat ovat täynnä tsiljoonia värejä. Miksi aina pitää ostaa vaaleanpunaista? Lahjahevosen suu haisee. Voikohan näitä värjätä?

[caption id="attachment_582" align="alignnone" width="289" caption="Auttaisikohan tässä rotanmyrkky?"]

*Kirjatärppi*

Välillä on kiva velloa vitutuksessa kirjojenkin kanssa. Siksi aloitin nyt tsiljoonannen kerran Jari Tervon Myyrän. Kirja on niin iso, että sillä voisi murskata jonkun polven. Tai hajoittaa pölynimurin. Olen päässyt joka kerta kirjassa samaan kohtaan: joku rillipää hengailee Kaivopuistossa ja samaan aikaan joku kuuntelee sen puheita Neukkujen suurlähetystössä. Ja sitten alkaa lukijaa nukuttaa. En kuitenkaan aio antaa periksi. Ennen kuin isken hampaani siihen huomattavasti ohuempaan ja viihdyttävämmän oloiseen Koljattiin, selätän Myyrän. Wish me luck.
[/caption]

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Voi jumalauta. Mä en kyllä siivoa enää koskaan. Palasimme Suomen-lomalta kotiin Islantiin ja asunnossa odotti tuhkapölykerros joka ikisen pi...

Mä en siivoa enää koskaan

27.6.10 Satu Kommentteja: 11

Voi jumalauta. Mä en kyllä siivoa enää koskaan. Palasimme Suomen-lomalta kotiin Islantiin ja asunnossa odotti tuhkapölykerros joka ikisen pinnan päällä. Vittulainen sentään, oli jäänyt mieheltä ikkuna auki! Avonainen ikkuna, tuhkalaskeuma. Do I need to say more?

Olin jo talvella sitä mieltä, että mä en sitten vauvan jälkeen siivoa enää ikinä. Yhdenlainen kotityö on mulle tarpeeksi, kiitos vaan. Miehen mukaan meille ei kuulemma palkata siivoojaa, koska "onhan se nyt älytöntä maksaa jollekin siitä, minkä voi tehdä itse." Niinpä meillä nykyään mies siivoaa. Tänään tartuin imuriin talkoohngessä. Mutta tästä eteenpäin mies saa hoitaa myös nämä luonnonmullistusten aiheuttamat epäpuhtaudet.

Mikään ei voita sitä vitutuksen tunnetta, kun pölynimuri tarttuu kiinni sängynkulmaan, selkää särkee ja kaikki vitun pölykoirat juoksee imurimensuutinta karkuun. Ja sitten lyön polven siihen samaan sängynkulmaan. Voi helvetti sentään! Paiskasin imurimen äsken eteisen lattialle, se voi siinä yksinään jatkaa ujellusta, minä en siihen enää koske. En enää ikinä.

Nämä lomaltapaluun jälkeiset päivät pitäisi lailla kieltää. Vauva kiljuu matkastressiä. Anoppi kinuaa kylään, koska se haluaa nähdä vauvan. Parisänky on täynnä tuhkanmuruja. Tuhkan jämiä löytyi jopa kestovaippalaatikoista. Sängystä löytyy tuhkan lisäksi vanhalle maidolle haisevia kuolarättejä ja ryhmä pehmoeläimiä. Erittäin seksikästä. Lisäksi me on miehen kanssa vittuiltu toisellemme koko päivä. Lopulta lähdimme  hakemaan pikaruokaa kaupungilta, koska kaapissa ei ole mitään syötävää, ja sunnuntaisin vain sikakalliit kaupat ovat auki. (Ja mä aion säästää nyt kaikki ylimääräiset rahat siihen siivojaan siltä varalta, että mies sairastuu eikä kykene siivoamaan.) Kotiin kävellessämme mietimme, että mikä helvetti meitä oikein vaivaa. Mies arveli, että ehkä me vaan aletaan kyllästyä toisimme. Minä siihen, että vastahan me mentiin naimisiin. Alkoi hihityttää.

Lisäsin tämän postauksen avainsanaksi seksi sen takia, kun sitä ei nyt ole. Tai kyllähän me yritettiin, mutta se viimeisin yritys, villi hotelliyö, kääntyikin navettatöiksi. Nyt kun mietinkin seksiä, mulle tulee ammuva lehmä mieleen.

Kuulin muuten juuri tutuilta, että ne saa lapsen syksyllä. En voinut olla tuntematta pientä vahingoniloa. Onnea vaan, tää on ihan vitun siistiä välillä.

11 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tajuin tänään olevani eriparitissinen nainen .  Sovittelin uusia alusvaatteita  ja huomasin, että keskinäinen kuppikokoni heittää kahdella. ...

Eriparitissit

26.6.10 Satu Kommentteja: 8

Tajuin tänään olevani eriparitissinen nainen.  Sovittelin uusia alusvaatteita  ja huomasin, että keskinäinen kuppikokoni heittää kahdella. Toinen puoli roikkuu tyhjänä kangaspussina, toinen muistuttaa pientä sukkaa, jonne on työnnetty munakoiso. Tajusin samalla, että koko korreloi tässä tapauksessa ruoan määrään: vasen on ollut jatkuvasti suurmeijeri, oikea taas pientuottaja. Koitin googlettaa "yhden rinnan imettäjiä", ja löysin muutamia aiheeseen liittyviä keskusteluja vauva-lehtien sivustoilta. Mutta ennen tätä tämänpäiväistä ahaa-elämystä en ole aiheeseen törmännyt.

Mies on kuulemma huomannut kokoeron jo aikaa sitten, mutta ei hienotunteisuuteensa vedoten halunnut huomauttaa "ohimenevästä asiasta". En ole itse huomannut mitään. Mikä taitaa tarkoittaa sitä, että olen jatkuvasti aika helvetin väsynyt. Jos toinen käteni venähtää huomenna kolmimetriseksi, en varmaan huomaisi sitäkään.

Toivottavasti tilanne rauhoittuu, kun rintaruokinta aikanaan loppuu. Sellaisia "kahden kupin erikoisia" kun ei taideta myydä ainakaan normaalihintaisissa alusvaateliikkeissä. Enkä nyt viitsisi mitään tennissukkaakaan sinne tyhjään kuppiin tunkea.

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Salamatkustaja viettää vanhempiensa kanssa juhannusviikonloppua Scandic-hotellissa Helsingissä. Tänään aamiaisella se veti mehukeitot syliin...

Hyvää juhannusta!

25.6.10 Satu Kommentteja: 8

Salamatkustaja viettää vanhempiensa kanssa juhannusviikonloppua Scandic-hotellissa Helsingissä. Tänään aamiaisella se veti mehukeitot syliin. Juhannusaatto kului Kaivarissa ja Kampissa baarissa. Nääpiö ihastui kuppilaan baarimikkoon ja loi tähän flirttailevia silmäyksiä ja hampaattomia hymyjä koko illan ajan. Tapasimme miehen kanssa joukon suomalaisia ystäviämme, nääpiö oli pääosin hyvällä tuulella ja meillä kaikilla oli oikein hauskaa. Juhannus sateisessa Helsingissä oli siis erittäin onnistunut!

Eilen istuimme iltapäivää mbarin terassilla Helsingin keskustassa. Vauva nukkui rattaissa ja hengasi sylissä sillä välin kun vanhemmat kavereineen tyhjensivät tuoppeja. Tulin kolmen tunnin aikana nautitusta 1,5 siiderituopista melkein pieneen huppeliin. Terassi oli viimeistä paikkaa myöten täynnä, mutta vauvoja ei näkynyt missään. Iltapäivisin käydään yhdellä tai kahdella tai juodaan limua. Missä ovat kaikki keskustassa asuvat perheet? Eivät ainakaan terassilla.

Tämä on hieman ristiriitaista. Henk. koht. en halua lapsia pyörimään jalkoihin ihan joka paikkaan kuten ahtaisiin, hiljaisiin ravintoloihin, koulutuksiin tai äänekkäisiin juhliin, joissa on tarkoitus päihtyä ja pitää aikuisen kesken hauskaa. Mutta miksi perheelliset eivät nauti esim. terasseista, kahviloista tai puistoista? Tapasin läjän suomalaisia ystäviäni ja pohdimme tätä kysymystä. Espanjan-lomalta palanneet olivat innoissaan sikäläisestä lapsiystävällisyydestä - Suomessa kun lastenrattailla ravintolaan yrittävä ohjataan ravintolan huonoimpaan ja kaukaisimpaan pöytään.

Vaikka minulla on nyt vauva, aion silti tehdä edes suurimman osan niistä asioista, joista nautin ennen lapsen tuloakin. Myönnetään, että mbarin terassilla nälkää karjuva vauva alkoi jännittää. Kehtaanko kaivaa tissin esiin?  Mutta jos yhtenä vaihtoehtona on ruokkia vauva ja nauttia terassilla auringosta ja toisena vaihtoehtona paeta Kampin keskuksen lastenhoitohuoneeseen ja sen jälkeen suorinta tietä kotiin, valitsen ensimmäisen. Tissin tuulettaminen julkisella paikalla ei enää juurikaan ällötä, vaikka alussa suhtauduin siihen asenteella "ehdottomasti ei". Alan pehmetä.

Päivitys laihdutusprojektiin:

Yksi tänään tapaamistani ystävistä pääsi eroon raskauskiloistaan yhden kuukauden jälkeen synnytyksestä. Perkele! Itse olen taistellut näiden jäljelle jämähtäneiden makkaroiden kanssa kuukausia. Mutta nyt alkaa lenkkipolku tuottaa tulosta! Paino on laskenut kuukaudessa 2,5 kiloa, ja jaksan juosta jo 5 kilometriä putkeen. Tämä lenkkiohjelma todella toimii.

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Käväisimme miehen kanssa ystävän häissä ja varasimme hotellihuoneen yöksi. Olisi ollut täydellinen reissu muuten, mutta arvatkaa mikä laite ...

Ilmapallotunnelmissa

21.6.10 Satu Kommentteja: 5

Käväisimme miehen kanssa ystävän häissä ja varasimme hotellihuoneen yöksi. Olisi ollut täydellinen reissu muuten, mutta arvatkaa mikä laite jäi kotiin? No tietysti lypsykone.

Yleensä jengi lukkiutuu juhlissa vartiksi vessaan joko panemaan tai oksentamaan. Minä kyykin polvillani siellä pytyn reunalla tyhjentämässä maitoa tisseistä kolmen tunnin välein. Hääpaikan vessoissa ei ollut omia käsienpesualtaita, eli ei auttanut kun taitella vessapaperit lattialle ja käydä siihen nätisti polvilleen ja koittaa tähdätä maitoa vessanpönttöön. Ei jumalauta, nyt on sekin koettu.

Nelikuinen syö näköjään aika paljon, koska jo kuljin kivikovissa DD-kupeissa sen koko 24 tuntia.

Ilmapallosyndrooman iskiessä ei voi tanssia, kun hinkkeihin sattuu. Ei voi juuri juoda, ettei paikat  räjähdä. Vetelin muutaman snapsin, niissä kun oli mahdollisimman vähän nestettä.

Kun illalla päästyämme hotellille aloin tyhjentää tissejä hotellihuoneen vessan käsienpesualtaaseen, mies työnsi pään sisään kylpyhuoneeseen ja totesi että ihan kuin lehmää lypsettäisi, toi tekniikka näyttää aika samalta. Melkoinen turn-off.

Heräsin seuraavana aamuna järkyttävään päänsärkyyn (ne snapsit) ja maitoisiin lakanoihin.

Muistakaa siis pakata lypsykone mukaan laukkuun, jos lähdette radalle ilman vauvaa. Minä en enää I-KI-NÄ unohda sitä.

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Seuraa verbaalista ilotulitusta. (Disclaimer: Jos suunnittelet häitä ja rakastat hääromantiikkaa, kannattaa ehkä hypätä tämän postauksen yli...

Hä-hää! Häät!

10.6.10 Satu Kommentteja: 20

Seuraa verbaalista ilotulitusta. (Disclaimer: Jos suunnittelet häitä ja rakastat hääromantiikkaa, kannattaa ehkä hypätä tämän postauksen yli.)

Menimme siis miehen kanssa keväällä naimisiin maistraatissa. Järjestimme keväällä myös sellaiset isommat perhe-/kaverijuhlat, joihin kutsuimme sukulaisiamme ja ystäviämme tapaamaan toisiaan, syömään ja juomaan ja pitämään hauskaa. Noin 95 % kutsutuista uteli, että onko nämä häät. Ei, ei ne ole HÄÄT. Ei häälahjoja, häävalsseja tai muuta hää-hää-härpäkettä. Nämä on ihan vaan muuten juhlat - onhan meillä tämä uusi perheenjäsen ja paljon sellaisia suomalaisia läheisiä, jotka eivät ole aikaisemmin käyneet Islannissa. Ja juhliminen ylipäänsä on kivaa. Juhlissa sitten kuitenkin kerroimme että joo, kyllä me on käyty tässä keväällä maistaatissa allekirjoittamassa se paperi. Johan riemu ratkesi.

Mukavaa, että ihmiset ilostuivat uutisesta. Mutta jotenkin minua alkoi myös hiukan hämätä se, että päälimmäinen asia, josta ihmiset juhlissa onnittelivat meitä, oli se, että me ollaan menty naimisiin. Eikä esimerkiksi se, että onpas hauskaa tavata näitä ihmisiä / vetää perskännit / syödä hyvin / nähdä sukulaisia pitkästä aikaa / jutella teidän kanssa / juhlia tätä uutta perheenjäsentä.

Muutama niistä, ketä ei syystä tai toisesta päässyt osallistumaan juhliimme, kauhisteli, että me siis missattiin häät! Jotkut alkoivat ihan kunnolla valittaa, että jaajaa, ne olikin viralliset juhlat, eikä me tajuttu tulla... Juhlien kutsuun nämä kuitenkin vastasivat kieltävästi kun "on tässä kaikenlaista kiirettä". Mitä vittua? Siis hääkutsuunko he olisivat vastanneet myöntävästi? Ohhjoijaa, kyllä on kummallista porukkaa.

Kaksi syytä sille, miksi en diggaa omalla kohdillani häistä (siis miksi en itse halua viettää  hääjuhlia). Mä en kuulu kirkkoon, ja kirkkohäät on kuitenkin yleensä se prototyyppi suomalaisista häistä. Toisekseen: Naimisiinmeno ei ihan oikeasti merkitse meille kummallekaan suhteen osapuolelle pierun vertaa. Meille  naimisiinmeno oli vähän sama asia kuin henkivakuutuksen ottaminen. Jos mä kuolen tai mun mies kuolee, meidän lapsella on parempi oikeudellinen asema, jos me ollaan naimisissa. Naurettavaa, että yhteiskunta pakottaa mm. lapsen (mahdollisen orvon) hyvinvoinnilla kiristäen ihmiset tällaiseen malliin. Mutta en jaksa alkaa taistella sitä vastaan aloittamalla kirjoittaa nyt jotain testamenttia ym. ym. Joten valitsimme pienemmän pahan ja allekirjoitimme sen saamarin naimisiinmenopaperin.

Naimisiinmeno ei muuta meidän suhdetta hevon persekarvan vertaa. En näe, että  yhteiskunnassa tietyn statuksen saavuttaneen papin/juristin/tuomarin/whatever mölinät siitä, että nyt olemme lupautuneet toisillemme myötä- ja vastamäessä, vaikuttaisi meidän suhteeseen millään tavalla.  Me ollaan jo sitouduttu toisiimme. Häijyin esimerkki lienee se, että meillä on yhteinen asuntolaina. Ja asuntolainastahaan  ei pääse eroon vaikka haluaisi :) Ja se tärkeämpi asia; mikä voisi meille kahdelle tässä elämäntilanteessa olla suurempi sitoutumisen aste kuin saada yhteinen lapsi?

Suhtaudun hääjuhliin noin yleisestikin hieman epäröiden.

Ensin tehdään nettisivut ja nettisivuille häälahjalista. Häälahjalista on kannattajiensa mielestä älyttömän käytännöllinen. Hääparin ei tarvitse juhlien jälkeen juosta kaupoissa palauttamassa maljakoita, kodinkoneita, lautasia, hopeisia viinipullonavaajia tai  lasipuhallettuja lintuesineitä. Eikä vieraiden tarvitse tuhlata aikaa sopivan lahjan miettimiseen. Noh. Ohjeet ovat tietysti aina paikallaan. Kutsun mukana on hyvä esimerkiksi lähettää ohjeet juhlan ajankohdasta ja ajo-ohjeet juhlapaikalle. Mutta ohje lahjan ostamiseen... Se vaan on minun mielestäni LIIAN käytännönläheistä. Vähän kuin leikkaisi tarjouskuponkeja paikallissanomalehdestä.

Silmäilin kerran häälehtien kansinostoja: Päivä prinsessana! Kauniina elämäni ihanimpaan päivään, 38+5 ohjetta täydelliseen hääyöhön. Jne. Jne. Miksi ne prinsessalelut pitäisi nyt kaivaa uudestaan esille? Juurihan ne barbiet haudattiin! Sitä paitsi on aika säälittävää, jos hääpäivä on elämän ihanin päivä. Eikös kaikki päivät ole elämän ihanimpia, kun saa olla sen oikean ihmisen kanssa? Huomasin muuten, että perinteisten häälehtien lisäksi myös hääkakkujen ympärille on rakennettu omia lehtikonsepteja. Hääkakkujen! Miten hääkakuista voi keksiä 58 sivun verran juttuja?

Hämmästyttävintä tässä kaikessa häähulluudessa on se, että jotkut ihmiset hinkuvat kirkossa naimisiin, vaikka he suoraan kieltävät uskovansa evankelisluterilaiseen jumalakäsitykseen. "Saisimmeko hääseremoniatoimituksen, jossa ei mainittaisi Jeesusta ja niitä Jumala-juttuja", kysyi yksikin morsiuspari eräältä tutulta papilta. Pappi koitti parhaansa mukaan selittää, että kun kirkossa mennään naimisiin, niin ei sitä Jumalaa nyt oikein voida ohittaakaan... Jumaleisson, joillain ihmisillä ei ole mitään periaatteita, joiden mukaan he elävät. Mitä tälläiset "uskonnottomat häät kirkossa" -ihmiset ajattelevat? Päässä kumisee.

Kun kysyn näiltä ei-uskovilta kirkkohäiden ystäviltä, menettekö tosiaan kirkossa naimisiin vaikka ette uskokaan, vastaukseksi saan usein hämmästelevän lehmän katseen: Ai miten niin? Siirtymäriitit antavat osallistujilleen vahvan yhteenkuuluvuuden tunteen. Joo-o. Mutta voihan sen yhteenkuuluvuuden saavuttaa kai muutenkin kuin toistamalla isä meidän ja tunnustamalla minä uskon vaikka oikeasti ei usko ollenkaan.

Hääseremonian helmi on mielestäni ehdottomasti tämä: Iskä taluttaa valkoiseen vaippaan (joka symboloi puhdasta, koskematonta taulukangasta, johon sulhanen vetää ensimmäisen rastin) kääriytyneen tyttärensä alttarille ja luovuttaa tämän sulhasmiehelle.

Huh. Mjoo, ei varmaan jäänyt epäselväksi, että mä en  henk.koht. lämpeä tälläisille perinteille. Siksi me ei niitä häitäkään haluttu viettää. Mutta tarkennettakoon sen verran, että  jos kutsu tulee ystävän häihin, niin tottakai menen, jos vain suinkin pääsen ja jos naimisiinmeno on ystävälleni tärkeä juhla. Voin mennä kirkkoonkin ja istua siellä häämarssista pusuun asti ja heitellä lopuksi  vähän riisiäkin.  Jos hääjuhla on pariskunnalle itselleen tärkeä asia, niin tottakai kunnioitan sitä. Mutta sellaisia "me nyt mentiin kirkossa naimisiin kun siellä on niin nättiä ja mun vanhemmat halusi sitä ja meidän papilla oli hauskoja vitsejä eikä se  hirveästi puhunut siitä synnistä ja Jumalasta" -henkisiä sepustuksia en kyllä jaksa kuunnella.

Eikö olekin ironista, että parin viikon päästä olemme menossa miehen kanssa suomalaisiin kirkkohäihin vieraiksi? Ensin kirkkoon ja sitten kosteat hääjuhlat seuraintalolla. Lapsi jää yöksi hoitoon mummin luo ja meillä on miehen kanssa varattu hotellihuone siitä juhlapaikan vierestä. WU-HUU! Näistä tulee varmasti kivoimmat häät ikinä ;)

20 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Käytännössä opittua. Tajusin taas jotain uutta vauvanhoidosta, tämä kannattaa jakaa. Kääpiömme rakastaa liikettä. Nyt kaduttaa, että vatkasi...

Anna sen huutaa

9.6.10 Satu Kommentteja: 7

Käytännössä opittua. Tajusin taas jotain uutta vauvanhoidosta, tämä kannattaa jakaa.

Kääpiömme rakastaa liikettä. Nyt kaduttaa, että vatkasimme vastasyntynyttä  kehdossa edes takaisin. Nukahtaminen paikallaan seisovaan sänkyyn on ollut vaikeaa.

Koska päätin, että en ala  heiluttelemaan yli kymmenen kiloa painavaa retkisänkyä puolelta toiselle, enkä jaksa roikottaa vauvaa kantokassissa unten maille viidensadan ylös-alas-pohjelihasliikkeen verran, päätin, että nyt riittää vispaaminen.  Mummin mukaan kaikki me hänen lapsensa opimme nukkumaan yksin, vaikka aluksi vähän itkettikin:

"Anna sen huutaa. Itku tuntuu pahalta, mutta jos jatkat heiluttamista saat vatkata sitä vielä kolmevuotiaanakin."

Niinpä päätin kokeilla. Rauhoitan ipanan sänkyyn, hyssyttelen hetken ja häivyn huoneesta. Jään oven taakse kuuntelemaan peukut pystyssä. Kolmena viimeisenä päivänä vauva on nukahtanut  päiväunille ja yöunille viiden minuutin kitinän jälkeen. Yhden kerran hän alkoi karjua naama punaisena - palasin lepyttelemään ja otin beben syliin. Viisi minuuttia hyssyttelyä ja uudestaan nääpiö  vaakatasoon. Toimii.

Ja herätessään vauva nauraa kuin Hangon keksi.

Ipanan unirytmi:

Herää 6:30. Jos käy hyvä tuuri kääpiö leikkii yksikseen sängyssä (hän on juuri tajunnut, että hänellä on kädet) ja vanhemmat saavat nukkua puoli kasiin.

1. Päiväunet: 9-10

2. Päiväunet 11-12

3. Päiväunet 15-18

Yöunille kello 20

Vauva nukkuu  sänkymme vieressä omassa sängyssään. Kun yöheräämset loppuvat, vauva muuttaa omaan huoneeseensa. Perhepeti-henkinen ratkaisu ei nimittäin ole meitä varten. Vanhempien sänky on vanhemmille, eikä sinne tulla hihittelemään kuin poikkeustapauksissa.

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Edellinen postaukseni sai  miettimään, että avaudunko  välillä vähän liikaa. Huutelen täällä  aika henkilökohtaisistakin asioista. "En ...

Kuin se kehtaa

5.6.10 Satu Kommentteja: 7

Edellinen postaukseni sai  miettimään, että avaudunko  välillä vähän liikaa. Huutelen täällä  aika henkilökohtaisistakin asioista. "En tiedä pidänkö vauvastani" -tyyliset keskustelunaloitukset nimittäin herättävät face-2-face-keskusteluissa välillä kummastelevia katseita. Pissat houssa lenkkipolulla ja kutiseva hiivatulehdus omassa värkissä saattavat tuntua noloilta aiheilta noin nopeasti ajateltuna. Mutta kun ei. Ei mua hävetä sanoa oikein mitään omaan elämääni liittyvää ääneen. Etenkään ruumiintoiminniossa ei ole mitään noloa, jota pitäisi hävetä. Kaikki käyvät paskalla. Ja jos tuntuu, että joku asia ei kuulu jollekin, voi kieltäytyä vastaamasta.

Mistä tulikin mieleeni... Kerran Skypessä joku isäni kaveri, jonka näin siis ensimmäistä kertaa netissä, huuteli taustalta, että oliko vaikea synnytys, meinaatko tehdä lisää lapsia. Siis tuo oli ensimmäinen kysymys, jonka jätkä mulle eläessään esitti! (Tämä hyväkäytöksinen nuorimies opetti isälleni, miten skypeä käytetään, jotta pappa voisi katsella lapsenlastaan  nettikameran kautta.) Kiitos kysymästä, mutta mun alapää ei kuulu sulle, vastasin.

Eli siis. Minusta on reilua, että silloin kun asioista puhutaan, niin puhutaan niin kuin ne ovat. Mikään ei vituta niin paljoa kuin hymistely ja sen isoveli  tekopyhyys. Viime kesänä vauva.fi:n lukijat vertailivat visuaalisen todistusaineiston kera synnyttäneitä alapäitään. Tätä kauhisteltiin useimmissa lehdissä. Siis kotiäidit lähettelee pimperoidensa valokuvia keskustelupalstalle! Järkyttävää, katso kuvat ja hämmästy!!

Voi perkele, miten tekopyhää. Ei muuten varmaan ollut ensimmäinen kerta, kun pillujen kuvia on levitelty netissä. Ja tosiasia kuitenkin on, että värkki näyttää synnytyksessä ja sen jälkeen aika kammottavalta. (En suosittele katsomaan sitä ensimmäiseen kolmeen viikkoon, totesi oma kätilöni kun oli saanut pakattua neluat ja langat takaisin tarvikelaatikkoonsa.) Veikkaisin, että synnytyksestä ja oman kropan jyräämisestä jää monelle paljon ajatuksia, ehkä traumojakin. Netti on siitä kätevä vehje, että nykyään voi nimettömänä  pistää vaikka sen värkkinsä kuvan nettiin ja vertailla sitä muiden vastaavaan ja huomata, että  on ihan normaalia, jos vähän "lepattaa". Pimperoa on kuulkaa katseltu printistä ja ruudulta vuosikymmeniä. Nyt kun naiset katselee toistensa värkkejä ei-seksuaalisessa mielessä, siitä nostettiin haloo.
Minusta tämä on paras keskustelunaloitus millään keskustelupalstalla hyvin pitkään aikaan: No hyi v*ttu mikä v*ttu! (ei herkille).

*Kirjatärppi*

Luin marraskuussa Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa.  Monet kehuivat silloin kirjailijan aiemman, Leijapojan, olevan jopa parempi. Löysin sen täältä maalaiskirjastosta viime viikolla ja lukaisin kahdessa yössä loppuun (taskulampun avulla peiton alla, jotta vauva ei herää...). Ja se oli ihan perkeleen hyvä. Parin pojan ja heidän perheidensä kohtalot Afganistanissa ovat riipivää luettavaa.  Paitsi sisällöltään, myös tarinallisesti kirja on takuukamaa. Hosseini osaa kirjoittaa tarinoita. Hän viljelee huomaamattomia cliffhangereita sinne tänne, ja niiden avulla lukija uppoaa kirjaan kuin kuuma veitsi voihin:

"Niin", aloitin. Mutten päässyt koskaan lopettamaan lausettani. Afganistan nimittäin muuttui kertaheitolla ikiajoiksi.

[caption id="attachment_552" align="alignnone" width="172" caption="Tätä on vaikea jättää kesken. Kahden valvotun yön jälkeen kirja onneksi loppui: nyt on pakko vähän nukkua."][/caption]

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Haa, uusimmassa Vauva -lehdessä kysytään, onko lapsi muuttanut parisuhdettasi. Naistenlehtien, perhelehtien ja muiden vastaavien aikkareiden...

Normisuhde

4.6.10 Satu Kommentteja: 14

Haa, uusimmassa Vauva-lehdessä kysytään, onko lapsi muuttanut parisuhdettasi. Naistenlehtien, perhelehtien ja muiden vastaavien aikkareiden kansijuttujen retoriset kysymykset ja niihin "32 + 5 vastausta" eivät nyt ylensäkään ole mitään rakettitiedettä. Mutta näin vastikään lapsen saaneena tuo Vauva-lehden kysymys alkoi naurattaa. Anteeksi hohotuttaa.

Siis miten niin muuttanut?

- Me ollaan aina tykätty herätä noin viisi kertaa keskellä yötä.

- Olemme aina puhuneet useita kertoja päivässä kakasta, sen koostumuksesta ja ihmetelleet rähmivää silmää.

- Meistä on aina ollut kivaa herätä joka aamu viimeistään seitsemältä - myös viikonloppuisin ja krapulassa. (Paitsi enää mulla ei ole krapulaa, koska en missään vaiheessa ehdi juoda itseäni känniin, sillä sammun jo pelkästä väsymyksestä.)

- Meillä on aina kestänyt tuhottomasti aikaa lähteä jonnekin. Yleensä lähteminen on aina kestänyt enemmän kuin se itse asia, johon on lähdetty. Kahvit naapurikuppilassa vie noin 15 minuuttia. Vauvan pakkaaminen, vaipan vaihto, rattaiden valmistelu, taas uudestaan vaipan vaihto jne. vie keskimäärin noin 45 minuuttia.

- Kaikista mukavin sänkyaktiviteetti on meistä aina ollut nukkuminen.  Neljä tuntia putkeen tuntuu jo kesälomalta.

- Läpi koko parisuhteemme meillä on aina ollut  on oksennusta, maitoa tai muita ruumiineritteitä puserolla.

Jos tätä blogia lukee joku, joka on suht säännöllisessä parisuhteessa eikä teillä vielä ole lapsia, mutta aiotte niitä hankkia (tai saatte niitä vahingossa, HAHA), niin pitäkää mielessä tää:

- Satunnainen anaaliseksi Ikean olohuoneensohvalla on vielä mahdollista. Sitä kannattaa tehdä mahdollisimman usein.

- Menkää perjantaina hienon hotellin aulabaariin, juokaa parit ämpärin kokoiset coktailit, vetäkää sen jälkeen perskännit tequila-baarissa ja eksykää omituisille jatkoille. Lauantaiaamun päänsärky on nimittäin pientä verrattuna siihen olotilaan, jonka saa kun valvoo käytännössä vuoden putkeen.

- Aloittakaa joku kiva uusi harrastus, kuten vaikka lainelautailu tai kilpaesteratsastus ja tehkää sitä viikon jokaisena päivänä. Myöhemmin sille nimittäin ei kuitenkaan ole aikaa. Löydätte itsenne kuitenkin vauvauinnista, vauva-äitijoogasta tai sieltä hiekkalaatikon reunalta. Tai sitten käy niin, että jompi kumpi parisuhteen jäsenistä ehtii käydä harrastuksissaan mutta toinen ei. Ja se toinen katkeroituu, alkaa näyttää jalkapalloisiltä/-äidiltä ja lihoo 30 kiloa. Siinä pitää jo vastamäessä tehdä kuulkaa töitä! Ja myötämäessäkin saa varoa, ettei se painavampi osapuoli vyöry päältä.

- Käykää ulkona! Syökää ulkona, menkää juhlimaan. Käykää matkoilla ihmettelemässä raunioita ja maistelemassa paikallisissa ravintoloissa paikallisia herkkuja. Vuokratkaa viikonlopuksi avoauto ja menkää toteuttamaan joku kiva viininmaistelureissu Kaliforniaan tai Etelä-Ranskaan. Kyllä tämän kaiken voi jälkikäteenkin tehdä, mutta se vie noin viisi kertaa enemmän aikaa, eikä hermolevosta ole kuulkaa merkkiäkään. Siinähän saatte sitten rattoisasti ravintolanpöydässä tapella siitä, kumpi pitää kakaraa ensin sylissä / viihdyttää sitä helistemen avulla sillä välin kun toinen syö pääruokaansa. Kiistan hävinnyt nimitäin joutuu syömään sen kylmänä. Yksi vaihtoehto on tietysti tilata kylmä pääruoka.

- Viettäkää kiva ilta suosikkiravintolassa tai ystävien luona ja olkaa niin myöhään kuin teitä huvittaa. Sen jälkeen voi mennä kotiin soittamaan lakanoita. Myöhemmin kaadutte hikisenä mutta onnellisena sänkyyn ja nukutte puolille päivin ja panette uudestaan. Ja kyllä: tämänkin illan voi  viettää lapsen saamisen jälkeen. Mutta silloin ilta menee niin, että te molemmat haukottelette jo ennen puoltayötä, vilkuilette kännykkää siltä varalta jos vaikka lapsenvahtina toimiva anoppi sattuisi soittamaan ja ilmottamaan että vauvalla on kuumetta, könyätte heti jälkiruokakahvien jälkeen kotiin taksilla ("ratikassa on kaikkia ihme juoppoja") ja kaadutte sänkyyn. Koska kun vauva on hoidossa ja vanhemmilla on yksi yö vapaata, se menee mitä todennäköisimmin nukkumiseen. Yksi vaihtoehto on tietysti alkaa vetää speediä, mutta en usko että se on pidemmän päälle toimiva ratkaisu.

14 kommenttia:

Mitä tuumaat?