Info
x

Tämä blogi on yhteistyössä Imagen ja Suomen Blogimedian kanssa

Image › A-lehdet mediamyynti › Suomen Blogimedia ›

28.3.2010

Asiaa kakasta

Huippua, sain ihanasta Inahduksen kirjablogista testaukseen Vaippailmiö-kirjan. Siis asiaa kakasta ja pissasta! Jos täällä on muitakin kestovaippahörhöjä tai vaippa-asiasta kiinnostuneita, käykää lukeamassa arvioni kirjasta, se löytyy täältä. Ja jos kirja-asiat kiinnostaa, lukekaa ihmeessä blogin muitakin juttuja :)

Mä lähden nyt pyykkitupaan pesemään niitä puuvillavaippoja, ja koitan tällä kertaa olla unohtamatta pesuaineen.

Kaduttaako?

Kun aloitin tämän blogin, minua vaivasi vauva-, raskaus- ja äitiyskammo. Olin silloin jo neljännellä kuulla raskaana, joten takaisin ei oikein voinut enää kääntyä. Vauva on nyt kaksi kuukautta. Kaduttako?

Kyllä ja ei.

Raskaana ollessani mietin, että voikohan vauvan antaa pois, jos sitä ei haluakan pitää. Enää tätä ei ole tarvinnut miettiä. En antaisi pois, tietenkään. Ainakin viidesti päivässä pelkään, että jotain sattuu. Pelkään, että se tukehtuu maitoon, en osaa pitää sen kieppuvaa päätä oikein tai rusennan luita nostaessani sen sängystä. Pelkään, että sen sormet tarttuu läppärin usb-porttiin, unohdan sen pyykkitupaan tai kaadan sen niskaan kuumaa kahvia. Ja se on ihan niin kuin isänsä ja äitinsä: ei hetkeäkään paikallaan. Tyyppi rentoutuu vain liikkeessä: autossa, sylissä tai rattaissa. Parasta on  meteli. Kun pölynimuri laitetaan päälle, nääpiötä naurattaa ja se pysyy paikallaan. (Hyviä uutisia mulle, sehän voi alkaa hoitaa meidän talouden imuroinnin kun on oppinut kävelemään.)

Mutta kyllä kumminkin vähän kaduttaa. Mun mies ei kuulemma halua lähteä kotoa minnekään, kun se ei halua olla vauvasta erossa. Mä taas voisin ihan huoletta lähteä ilman vauvaa viikoksi jonnekin. En tiedä, miltä se tuntuisi oikeasti, mutta ajatus omasta viikosta tuntuu pelkästään mukavalta. Ehkä mun mies sanoo noin, koska se VOI lähteä jonnekin ilman, että vauvan ruokahuolto kärsii. Mä en VOI lähteä täältä minnekään, ellen ensin hulluna käytä sitä kamalaa pumppua. Ja vaikka ostaisin korviketta, reissun päällä pitäisi kuitenkin pumpata, ettei tynnyrit räjähdä käsiin.

Välillä myös mietin, että olisiko vauva pitänyt saada vähän myöhemmin, jotta olisin ehtinyt tehdä pari liikettä työmarkkinoilla turvatakseni oman selustan. Eli siis hankkia vakituisen työpaikan, josta olisi voinut vihellellen jäädä puoleksi vuodeksi himaan ja työpaikka olisi ollut tallella ainakin äitiyslomalta palaamiseen asti. Freelancerina kun en palaa yhtään minnekään - työtilanne on aina epävarma. Rakastan freelancerina oloa, mutta kun sen yhdistää lapsen saamiseen... Freelanceriuden ydinhän on se, että on vapaa. Kun on vauva, ei voi olla enää samalla tavalla vapaa. Joten: what is there for me?

Ilman vauvaa olisin päässyt mukaan pääsiäislomalle Espanjaan, jonne osa kaveriporukastamme lähti eilen. Me asuttiin joskus Espanjassa ja käytiin  maaseudulla viikonloppuisin vaeltamassa ja kiipeilemässä. Näihin  maisemiin palaaminen olisi ollut ihan hemmetin siistiä. Mutta eihän tuollaista 2 kuukauden ikäistä viitsi ottaa mukaan vuoristomökkiin ja vaeltamaan, kun ei se voi vielä edes istua pitkiä matkoja autossa. Ensi vuonna ehkä? Please?

[caption id="attachment_423" align="alignnone" width="199" caption="Vapaus."][/caption]

Ilman vauvaa voisin myös lukea vapaammin, katsoa leffoja ja lähteä ulos. Ja minulle nuo kaikki  ovat tärkeitä. Kyllä mua vituttaa ihan huolella, että en ehdi enää lukea yhtä paljon kuin aikaisemmin.

Kaiken huippu on se, että yksi lapsi ei näytä riittävän kenellekään muulle paitsi mulle. Voi kyllä: anoppi jo kyselee, että milloin versio 2.0 on uunissa. Pitäähän nääpiölle saada leikkikaveri! Oh fuck. Mä voisin mieluummin ottaa vaikka kissanpennun.

*Kirjatärppi*

Koska mulla ei ole viime aikoina ollut aikaa syventyä kirjoihin, on kai ihan ookoo, että annan kirjatärpin kirjasta, jota en ole itse edes lukenut. Haha.

Sammakon Helsingin kirjakaupan ihanista myyjistä kaksi on väittänyt David Mitchellin Pilvikartaston olevan yksi maailman upeimmista lukukokemuksista. Jos vuodessa lukee vain yhden kirjan, pitäisi kuulemma lukea tämä. Mulla ei ole hajuakaan, mistä kirja tarkalleen kertoo. Sen verran nuo kirjakaupan myyjät kertoivat, että teoksessa on monta erillistä, upeaa tarinaa, jotka erittäin hienosti kutoutuvat yhteen. Noh, kuulostaa vähän tavanomaiselta, mutta mä olen ihan Sammakon vietävissä, joten minkäs teet...

Syy siihen, miksi fanitan tuota kirjakauppaa ei suinkaa ole se, että saan sieltä aina alennusta. (Kerron aina kassalla sydäntäriipaisevan tarinani siitä, kuinka joudun viemään nämä kirjat matkalaukussa lentokoneeseen. Lisäkiloista joutuu maksamaan järkyttäviä summia - joten olisikohan mitenkään mahdollista saada  näistä kymmenestä kirjasta joku kiva pakettihinta. :)  ) Todellinen syy, miksi pidän tästä kirjakaupsta niin paljon on se, että 90 % siellä myytävistä kirjoista on hyviä kirjoja. Laihdutus- ja elämäntapaoppaat eivät vie parhaita myyntipaikkoja. Kaupan sisustus on ihana: oikeita kirjahyllyjä ja hauskaa seinäpaperia. Myyjiltä saa aina superhyviä vinkkejä ja palvelu on ystävällistä. Okei, Stokkan Akateemisestakin saa hyvää palvelua, mutta se on niin tajuttoman SUURI, siellä kaikuu ja hyviä kirjoja löytääkseen pitää juosta kolmessa eri kerroksessa. Sitä paitsi; tällaisia pieniä, pienkustantamon omia kirjakauppoja (jotka kuitenkin myyvöt myös muuta kuin oman kustantajansa kirjallisuutta) ei ole koskaan liikaa.

[caption id="attachment_424" align="alignnone" width="198" caption="Vauva pidättelee lukemasta David Mithcelliä. "][/caption]

PS. Pakko myöntää, mutta luulin pitkään, että tämä brittikirjailija David Mitchell on se sama David Mitchell, joka näyttelee ehkä maailman parhaassa sit com -sarjassa Peep-show. Näyttelijä David Mitchellin tuotoksia onneksi pystyy seuraamaan imetyksen ohella.  Luetaan toi kirja joskus myöhemmin.

[caption id="attachment_426" align="alignnone" width="300" caption="Kun vauva syö, ehtii katsoa David Mitchelliä (ja Robert Webbiä, vas.)."][/caption]

25.3.2010

Kuntosaliohjelma

Raahasin perseeni punttisalille. Vauvan imetys ei nimittäin satu rintoihin vaan hartioihin. Enkä viitsi syödä särkylääkettä päivittäin. Siksi ajattelin, että pieni liikunta voisi auttaa. Lisäksi on kivaa tehdä jotain hikistä välillä, nähdä muita ihmisiä ja saada paino takaisin entiselleen (ettei tarttis laittaa koko vaatekaappia uusiksi). Koska inhoan lenkkeilyä, eikä uimaan kuulemma vielä kannattaisi mennä ettei tissit tulehdu tai jotain, päätin aloittaa urheilun varovasti kuntosalilta. En ole koskaan aikaisemmin käyttänyt minkään sortin personal treinerin palveluita, mutta nyt ajattelin, että apu voisi olla paikallaan. Halusin liikuntaohjelman, joka sopii vähän aikaa sitten synnyttäneelle ja sellaiselle, jolla ei ole aikaa käydä urheilemassa joka julmetun ilta.

Sain ohjelman! Se maksoi  80 euroa ja sisälsi a4-paperilappusen lisäksi kaksi kontrollikertaa: eli painon ja ruhon eri osien ympärysmittojen mittaamisen. Ajattelin jakaa tämän ohjelman teidän kanssa, niin tuo 80-euroinen on useammalle hyödyksi. (Kun huomasin, että painoni alkaa seiskalla ja että ruhossani on yli kolmasosa puhdasta ihraa, minulle tuli sellainen olo, että trainerin olisi pitänyt antaa minulle tuo 80 euroa eikä toisinpäin.)

Aloitin siis varovaisen urheilemisen 5 viikkoa synnytyksen jälkeen. Minulla ei ole ollut mitään muuta komplikaatoita kuin näitä mentaalisia nyrjähdyksiä, joten urheilu on kuulemma ok aloittaa. Kysyin asiaa kätilöltä, ja koska sen mielestä kaikki on aina ookoo, ei se tähän urheiluunkaan puuttunut...

Painoin ennen raskautta 62 kiloa. Raskauden loppuvaiheessa painoin noin 78 kiloa. Viisi viikkoa synnytyksen jälkeen vaaka näytti 70 kiloa. Imetys kuulemma vie aika paljon energiaa, ja siksi pitäisi syödä paljon eikä missään nimessä saa alkaa laihduttaa. Käsi otsalla siis vannon, että syön hyvin, monipuolisesti enkä yritä laihduttaa! Rasvaprosentinkin se persoonal traineri mittasi, mittari värähti 35:een! Aika hurjaa. Jos mussa on 35 % rasvaa ja noin 60 prosenttia vettä (ihmiskehossa on googlen mukaan 60 % vettä), niin lihaksille, ihokarvoille ja korvavaikulle siis jää huimat 5 %. Aika vähän minusta. Tai sitten en vaan osaa laskea.

Trainerin mukaan pitää urheilla 3 kertaa viikossa, jotta kunto alkaa nousta. Tän kolme kertaa voi tehdä joko kuntosalilla tai sitten niin että kaksi treeniä punttiksella ja kerran uimaan/juoksemaan/tekemään jotain muuta hikistä. (Seksiä ei kai lasketa urheiluksi. Eikä vaipan vaihtoa, vaikka vaipassa olisikin sata kiloa kakkaa.)

Ohjelma:

Kaikki liikkeet tehdään putkeen, eli ei lueskella lehtiä sarjojen välillä eikä flirttailla muiden treenaajien kanssa. Ja pulinat pois. Kukin liike tehdään kaksi kertaa, ja liikkeet tehdään pareittain. Eli esim. ensin sarja ylätaljalla, sitten sarja olkapääkoneessa, sarja ylätaljalla, taas sarja olkapääkoneessa ja sen jälkeen vaihdetaan lihasryhmiä.

- 10 minuuttia reipasta lämmittelyä. Siis on tultava kova hiki, kävely juoksumatolla ei käy.

- Ylätaljalaite. 25 toistoa. (20 kg)

- Olkapääpressilaite (eli laite, jossa nostetaan painoja olkapäiltä ylöspäin). 15 toistoa (7,5 kg)

- Ylätaljalaite. 25 toistoa.

- Olkapääpressilaite, 15 toistoa

(30 sekunnin tauko)

- Reisien ojentat -laite. 25 toistoa. (60 kg)

- Jalkaprässi. 15 toistoa. (70 kg)

- Reisien ojentat -laite. 25 toistoa.

- Jalkaprässi. 15 toistoa.

(30 sekunnin tauko)

- Rintapressilaite (joko sellainen jossa istutaan tai sellainen josssa maataan selällään). 25 toistoa. (15 kg)

- Penkillä selällään, käsivarret suorina lasketaan kädet vaakatasoon ja nostetaan ylös, käsissä pienet painot. Liikkeen nimi on Chest flies, eli ilmeisesti tässä pitäisi jotenkin imitoida rintakärpästä?? 15 toistoa. (2 kg:n käsipainoilla)

- Rintapressilaita. 25 toistoa

- Chest flies. 15 toistoa

(30 sekunnin tauko)

- Reisien koukistaja -laite. 25 toistoa. (15 kg)

- Askelkyykky ilman painoja. 20 toistoa per jalka.

- Reisien koukistaja -laite. 25 toistoa.

- Askelkyykky ilman painoja. 20 toistoa per jalka.

(30 sekunnin tauko)

- Ojentajalihakset taljassa. 25 toistoa. (15 kg)

- Ranskalainen punnerus yhdellä käsipainolla. 15 toistoa. (5 kg:n käsipaino)

- Ojentajalihakset taljassa. 25 toistoa.

- Ranskalainen punnerus yhdellä käsipainolla. 15 toistoa.

(30 sekunnin tauko)

- Hauiskäännöt tangolla. 25 toistoa. (10 kg painot ja tanko yhteensä)

- Hauiskäännöt tangolla. 25 toistoa.

Vatsalihaksia 5 sarjaa, jokaisessa 25 toistoa. (lattialla linkkuveitsivatsalihaksia ja vinoja vatsalihaksia, en käytä lisäpainoja). Huom! Kannattaa kysyä kätilöltä/lääkäriltä vatsalihasten teosta ennen kuin ryntää rakentamaan sikspäkkiä; vatsalihaksia ei saisi treenata ennen niiden palautumista (palautuvat raskausvatsan jäljiltä), ja palatumiseen menevä aika vaihtelee yksilöittäin...

Lopuksi 10-15 minuuttia raskaalla vastuksella hidasta, matalasykkeistä aerobista harjoittelua. Esim. soutulaite, kuntopyörä tms. Jos huvittaa, voit myös hölkätä salilta kotiin.

Lopuksi venyttele jokainen lihasryhmä.

Olen merkannut tähän sulkuihin käyttämäni painot,  niitä kannattaa tietysti muuttaa itselle sopiviksi oman kunnon, painon ja liikuntatottumuksien mukaan. Ideana on, että kukin sarja tehdään loppuun asti, mutta siten, että lopussa joutuu todella vääntämään. Sarjojen välillä ei juuri pidetä taukoja, koska idea on, että syke pysyy koko ajan korkealla.

Jos tässä oli jotain epäselvää ja kaipaat selvennyksiä, laita kommenttiosuuteen kysymyksiä. Lupaan vastata, jos vain osaan :)

23.3.2010

Minä ja lypsykone

Se on tuijottanut minua yhdellä silmällään keittiön pöydällä nyt jo toista viikkoa. Se näyttää epäilyttävältä ja jotenkin koomiselta. Tekisi mieli piilottaa se jonnekin. Nimittäin lypsykone. En haluaisi koskea siihen. En haluaisi tunkea tissiäni sen sisuksiin ja painaa power-nappulaa.

Mutta eilen sitten uskaltauduin ensimmäisen kerran. Ensin suljin kaikki verhot. Laitoin ikkunat kiinni, jotta sen ääni ei kuulu kadulle. Ulko-oven laitoin takalukkoon ja kävin varmistamassa, että pyykkitupaan vievä takaovi on kiinni. Istuin sohvalle, menin peiton alle. Lypsykoneen käyttö tuntui nolommalta kuin ensimmäinen masturbointikerta. Ettei kukaan nyt vaan avaisi ovea väärään aikaan...

Tuntui kummalliselta istua olohuoneen sohvalla sähköinen lypsykone toisessa kourassa ja toisessa uusin Talouselämä-lehti. Tässä istun enkä muuta voi. Rinta värisee keltaisessa tötterössä ja maitoa valuu pulloon. Tämän lähemmäksi lehmän arkea ei voi päästä. Onneksi meidän vauva ei vielä tajua brändien päälle; se ei ainakaan uhkaa tehdä maitolakkoa, jos pullossa ei ole aitoa Valion maitoa.  (Sori nyt, mutta niin kauan kuin mä maksan - tai  pumppaan tisseistäni - sun ruuat, et saa äänestää keskustaa.)

Kun lehti oli puolivälissä, lypsykone jäysti enää tyhjää tissiä. Pullossa oli 75 millilitraa! Vauva tarvitsee Googlen mukaan  noin kuudesosan painostaan maitoa vuorokaudessa. Meillä se tarkoittaa kuutta desilitraa. Eli saan tällä puolentunnin nolotuksella 5 tuntia vapaa-aikaa. Nythän voi vaikka lähteä kuntosalille tai kahvilaan. Tai vaikka leffaan! Nähdään!

20.3.2010

Muistoja lapsuudesta

Koin tänään yllättävän fläsbäkin lapsuudesta. Muistikuva liittyy hajuun. Muistin, kuinka inhosin nuorempien sisarusteni puklaamista. Sitä valkoista tahnaa oli valkoisissa pukluräteissä, äidin olkapäällä ja välillä sain siitä itekin osani jos pitelin vauvaa sylissä. Valkoisen maitopuklun makea haju oli mielestäni kammottavaa. Surin aina äitiäni, jonka päälle oksennettiin useita kertoja päivässä. Ajattelin, että en kyllä koskaan halua olla aikuinen, jos se on tuollaista. (Itsehän en tietysti ole koskaan oksennellut kenenkään päälle, en lapsena enkä aikuisena, vaan pyytänyt aina kohteliaasti paperipussia ;) )

Kaikki tuo palautui mieleeni tänään sillä samalla sekunnilla kun sain vauvan järjettömän hotkimiskohtauksen jälken puoli desiä epämääräisen näköistä valkokastiketta t-paidan kauluksesta sisään. Eikä tässä vielä kaikki. Tänään sille samalle t-paidalle roiskahti pariin otteeseen annokset kakkaa. Meidän pitää kohta ostaa toinen pyykkikone, yksi ei handlaa mitenkään tätä pyykkimassaa. Ja hei, meillä on yksi vauva eikä lemmikkieläimiä!

Jälleen siis ihmettelen, että miten hemmetissä monilapsisissa perheissä organisoidaan nämä omalla kohdallani ylitsepääsemättömän isoiksi ongelmiksi kasvaneet asiat kuten pyykin peseminen ja kuivaus. Yksi niistä entisistä muuten silitti kaikki pyykit pesun jälkeen molemmilta puolilta, siis niin pussilakanat kuin alushousutkin. Onneksi sillä suhteella ei ollut tulevaisuutta.

19.3.2010

Töissä vai kotona?

Lapsellisten äitien ikuisuuskysymys. Kulunut puheenaihe, ja jokaisella on asiasta oma mielipide. Tylsä aloitus viikonlopulle. Kaikeasta edellämainitusta huolimatta tähän on tartuttava, sillä luin aiheesta hyvin kirjoitetun Yksin arjessa -jutun uusimmasta Vauva-lehdestä. Jutussa käsitellään sellaisen perheen arkea, jossa toinen vanhemmista (äiti) on kotona lapsikatraan kanssa ja mies painaa pitkää päivää Brysselissä. "Yksin arjessa" -aiheesta käydään keskustelua Vauvan nettipalstalla, täällä.

Ne kenellä ei tuota uusinta lehteä ole käsillä, tässä tiivistelmä jutusta:

- Kolmen lapsen äiti, koulutukseltaan opettaja, on kotiäitinä. Kaksi vanhinta lasta ovat päivähoidossa osan viikkoa ja nuorin lapsi on äidin kanssa kotona. Uimatreenit, soittotreenit jne. täyttävät osan arki-illoista. Välillä on niin kiire, että äiti syöttää lapsille pillimehua ja lihapullia auton takapenkillä, jotta lapset ehditään kuljettamaan harrastuksesta toiseen ajoissa.

- Isä on johtava konsultti ja työskentelee Brysselissä. Kun hän on kotona, hän tekee töitä silloinkin yötä myöten. Perhe asuu Espoossa, ja äidillä on paljon kanssatovereita: "Samassa jamassa olevien ystävien kanssa jaetaan ajoittaiset ryytymyksenpuuskat. Vertaillaan, kenen mies tulee kaikkein myöhimmin töistä kotiin." (Miksi ne insinöörit muuten aina naivat ne opettajat?)

- Äiti tuntuu pärjäävän kiireestä huolimatta hyvin. Hän väittää viihtyvänsä kotona, ja järjestely "isä töissä äiti kotona" toimii hyvin. Kun kuopus täyttää kolme, äidin suunitelmissa on tarkoitus palata takaisin työelämään.

Lukiessani tuota juttua mietin omia preferenssejäni. Ja kyllä mä mieluummin - jos noista kahdesta roolista olisi valittava - olisin kolmen vuoden ajan se johtava konsultti joka tekee pitkää työpäivää mielenkiintoisten asioiden parissa kuin painaisin duunia kotona siivoten ja lapsia hoitaen.

Mun mieli ei siis ole yhtään muuttunut sen jälkeen kun lapsi syntyi. Tiedän joitakin äitejä, jotka epäilivät kotiin jäämistä lapsen synnyttyä, mutta sitten viihtyivätkin niin hyvin, että lyhyehkö äitiysloma vaihtui muutaman vuoden kotiäitiyteen. Mutta ei, musta ei vieläkään tunnu siltä, että täällä kotona voisi ihan hyvin olla vaikka pari vuotta putkeen.

On todella kivaa kuoria ne parhaat palat kotona olemisesta: käydä päiväaikaan kiireettömällä lounalla vaunujen kanssa, juoda aamukahvia vielä puolilta päivin  ja jammailla vauvan kanssa Täältä tulee hirmuinen Rölli -biisin tahtiin. Siivoaminen, joka puolella haiseva maito ja pyykkikoneen ikuinen hurina tuntuvat edelleen yhtä ikäviltä.  Ja on jotenkin outoa, kun viikonlopuilla ja arkipäivillä ei ole mitään eroa. Ihan kuin heräisin joka aamu samaan päivään. Kun näen olohuoneen ikkunasta töihin kiiruhtavia aikuisia, iskee ikävä toimistoon.

Miten teille muille vauvan saaneille on käynyt, muuttuiko käsityksenne kotiäitinä/koti-isinä olemisesta siitä, mitä se oli ennen lapsen syntymää? Milloin se muutos tapahtui?

*Kirjavinkki*

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Kelatkaa nyt, että joku 1800-luvulla elänyt masentunut Aleksis jossain korpimökissä päättää rikastua kirjoittamalla kirjan (voi Aleksista, joku taisi unohtaa kertoa, että eihän kukaan kirjoja kirjoittamalla elä, paitsi ehkä joku Hirvisaari, Hotakainen ja Paasilinna). Ja hän päättää kirjoittaa sen suomeksi - eihän koko kieli ole kunnolla vielä edes kehittynyt. Aihekaan ei ole 1860-luvun ilmapiirissä järin mediaseksikäs. Hän haluaa kirjoittaa kiroilevista ja huonotapaisista veljeksistä, jotka eivät osaa lukea ja joilla kaikilla on kauhea hinku pukille (naapurin Venlaa kosimaan):

Juhani: Toisin sanottu, että hän <puhutaan Venlasta> tulis meidän kaikkien vaimoksi.

Eero: Olkoon menneeksi.

Juhani: Äläst!

Simeoni: Kuinka Jumalan nimessä se olisi mahdollista?

Eero: Jumalan edessä ei ole mitään mahdotonta. Uskotaan, toivotaan ja rakastetaan kaikki yksimielisesti.

Juhani: Vaiti, Eeto! sillä nyt mennään naimaan ja samaa tietä kouluun, haarapussit olalla.

Siihen aikaan Suomessa kirjoitettiin ruotsiksi isänmaallisia runoja urheista sotilaista ja muuta runebergiläistä kamaa. Ei ole varmaan vaikea arvata, että Seitsemän veljestä ei herättänyt suurta ihastusta ns. kirjailijapiireissä.  Aleksis-parka kuoli köyhänä ja mielisairaana ja kirjallisuuspiirien syrjimänä. Aikaansa edellä olevilla ei ole helppoa.

18.3.2010

Mitä jos...

Edellisen viestin kommenteissa syntyi hyvää keskustelua lasten saamisiästä. Aloin miettiä omaa tilannettani. Olen siis kolmekymppinen ja meillä on yksi lapsi (täytti just viisi viikkoa, onnea vaan sinne lastensänkyyn pierujen keskelle), joka sai alkunsa vahingossa. En usko, että meille olisi koskaan tullut lapsia, jos se ei olisi tullut lupaa kysymättä. Olisin vehkoillut päätöksen kanssa niin pitkään, että sitten kun olisin vihdoin uskaltanut alkaa yrittää lapsen saamista, se viimeinen juna olisi auttamatta jo mennyt.

Ajoitus on kaikki. Iso KIITOS joillekin ylemmille voimille siitä, että tämä yllätys ei sattunut yhtään sen aikaisemmin. Jos olisin saanut tämän lapsen aikaisempien seurustelukumppanieni kanssa....huhhuh. Onneksi niin ei käynyt. Jokainen entinen poikaystäväni on nimittäin jollain tapaa hanurista. Repikää näistä esimerkeistä:

- Yksi ex-poikaystäväni heitteli aina välillä jääkaapin sisällön keittiön seinille. Se oli "taiteilijaluonne" henkeen ja vereen.

- Yksi toinen taitelijasieluinen entinen poikaystävä ei koskaan heitellyt ruokaa seinille, mutta ei se kyllä tehnyt mitään muutakaan. Siis se ei käynyt töissä tai  koulussa. (Tässä mielessä suomalaisessa sosiaaliturvajärjestelmässä on ison hipin kokoinen reikä, josta "mua ei huvita koskaan mitään" -henkiset,  täysin terveet ja työhön kykenevät ihmiset pääsevät luistelemaan sisään ja ulos miten tykkäävät ja miten pitkään tykäävät.) Se avasi tietokoneen herättyään kolmelta iltapäivällä ja istui siinä aamuviiteen, suunnitteli netin keskustelupalstoilla sosialistista vallankumousta samanmielisten kanssa. Mutta kun oli aika lähteä ULOS, tyyppi jäi kotiin nukkumaan, koska se oli niin väsynyt.  Ai niin meinasi unohtua, että kyllä se yhteen asiaan jaksoi keskittyä: puutarhan hoitoon. Mua jotenkin vitutti ne kaapissa yötäpäivää loistavat valot ja tuulettimen hurina.

- Yksi suhde kariutui siihen, kun sain tietää että tää mies oli jo kihloissa jonkun toisen kanssa.

- Toinenkin tällainen samantyylinen suhde kariutui siihen, kun samassa työpaikassa työskennellyt poikaystäväni entinen tyttöystävä uhkasi tappaa itsensä, jos ne ei palaa takaisin yhteen. No ne palasi takaisin yhteen, mutta ilmeisesti sitä ei kestänyt kovin kauaa. En tiedä onko se entinen vielä hengissä vai mikä on tilanne. Eikä mua onneksi voisi vähempää kiinostaa.

- Yksi entinen poikaystävä lähettelee edelleen kännissä ranskan kielisiä viestejä, joissa se kysyy, että voisiko se tulla paneen.

Välillä muuten ihmettelen, että miten ihmeessä  onnistuin kartuttamaan tuollaisen arsenaalin suoranaisia paskapäitä. Kesti siis aika helvetin pitkään, ennen kuin löytyi oikea kumppani. Mutta löytyi! Sen kanssa on kivaa vaihtaa jopa vaippoja <3

Niin, ja itsehän olen siis täy-del-li-nen ja elämä kannsani on aina ihanaa. Eh.

16.3.2010

Kärrynatsi

Jihuu, pääsimme viimein ulos vauvan kanssa! Ja jo ensimmäisellä kävelylenkillä mieheni on osoittautumassa kärrynatsiksi. Tiedättehän tyypin? Ruokakaupassa lastenvaunuilla on kätevä kiilata kaikki norsua pienemmät. Rattaiden kanssa voi myös kaduilla siirrellä toisia ihmisiä sivuun ja etuilla jonoissa. Papat ja mummot tekevät ihan samaa rollaattoreillaan.

Niin siitä miehestä. Ensinnäkin se halusi ensimmäisellä kävelyreissulla olla ohjastangossa kiinni. Mutta jo ensimmäisen sadan metrin jälkeen se alkoi tuhahdella väärin pysäköidyille autoille. Yksi keskelle jalkakäytävää parkkeerattu pakettiauto (ilmesesti muuttopuuhissa) blokkasi reitin. Mieheni kävi heti tietysti kysymässä lähellä seisoskelevalta kuskilta, että kuuluukohan tämä auto mahdollisesti teille, ja että voisikohan sitä ystävällisesti siirtää kun tästä ei mahdu rattaiden kanssa. Leukani tipahti polviin. Kyllä tässä vielä tovi menee, totesi lippalakkipäinen kuski sätkä hampaissaan. Kurkkasin vieressä olevalle autotielle. Se oli hiljainen. Ehdotin miehelle, että mitä jos koukataan kadun kautta kun ei täällä näy autoja missään ja annetaan tuon pakettiauton hoitaa muuttokuorma loppuun. Lopulta hän suostui, mutta mulkaisi tietysti ohi kävellessään kuskia. "Jos mä olisin ollut yksin liikkeessä, enhän mä ois päässyt tästä mihinkään." Oikeassahan se oli.

Huvittavaa, miten tilanteet muuttuvat. Veikkaisin, että kohta lastenrattaisiiime ilmestyy soittokello. Tai kunnon torvi. Kotona me ihastellaan vauvan piereskelyä ja naaman vääntelyä. Jos olisin kuullut nykyisen itseni lepertelyt kaksi kuukautta sitten, olisin oksentanut.

Olen myös kummasti alkanut kotiutua tähän sohvalle. Alkuhan oli vähän hankala. EmmaA:n verraton vinkki Tvkaista-palvelusta on osoittautunut kullanarvoiseksi. Olen nimittäin  jäänyt koukkuun Salattuihin elämiin, Seiskan uutisiin ja oikeastaan ihan kaikkeen. Tvkaistan lisäksi minua on viihdyttänyt www.zml.com-sivusto. Noin 40 eurolla saa ladata 200 elokuvaa/tv-ohjelmaa kuukauden aikana. Voishan noita ladata maksuttakin, mutta mä olen oikeasti niin käsi, että on osaa asentaa niitä ohjelmia, joilla pystyisi lataamaan ilmaisia kopioita. Ja siis onhan sitä vauvaakin ihan kiva katsella, mutta puolen tunnin tuijottelun jälkeen tekee jo mieli katsoa jotain muuta kuin vauvaa kiinni tississä. ZML:n ansiosta olen alkanut taas seurata Law & Order Special Victims Unitia, menossa on nyt kolmas tuotantokausi. Ice-T poliisietsivänä on kyllä aika koominen tapaus, varsinkin kun muistaa kaverin biisin Cop Killer. Niin ne näkökulmat muuttuu itse kullakin :D

*Kirjatärppi*

Lisää viihdettä. Lupaan perehtyä maailmankirjallisuuden klassikoihin kun vauva tuosta vähän kasvaa, mutta tähän mielentilaan istuu parhaiten viihdyttävä ja hyväntuulinen etsiväkirjallisuus, jonka päähenkilö herättää sympatiaa mutta on silti todentuntuinen. Tarinoissa ei ole liikaa väkivaltaa, mutta ne koukuttavat silti. Tarinat kertovat jotain oleellista tapahtumapaikastaan ja sen kulttuurista. Lukukokemuksen kruunaa elävä kieli ja hyvä käännös. No joko arvaatte?

Kyse on tietysti Botswanaan sijoittuvasta Mma Ramotswe  -etsiväsarjasta. Alexander McCall Smithin luoma naisetsivähahmo pyörittää omaa etsivätoimistoaan. Sarjamurhien sijasta toimeksiannot liittyvät kadotettuihin kanoihin, uskottomien aviomiesten nalkittamiseen ja kadonneiden sukulaisten etsintään. Sarjan kirjat eivät ole huikaisevan jänittäviä, mutta niitä ei silti voi jättää kesken. Niissä koukuttaa luvun loppuun sijoitettujen halpojen cliffhangereiden sijasta jokin inhimillisempi tekijä. Kuten tieto siitä, saako Ramotswe autonsa korjattua vai ei, ja miten hän aikoo läksyttää työnantajansa varoja omaan taskuunsa laittanutta vilpillistä työntekijää. Näistä kirjoista tulee takuuvarmasti hyvä mieli!

Jostain syystä minulle tulee rooibos-teetä taukoamatta litkivästä Mma Ramotswesta mieleen oma äitini. Äitini ei tosin juo teetä, vaan kahvia. Teepannun sijasta hänen tavaramerkkejäään ovat puoliksi juodut kahvikupit ja alati päällä oleva kahvinkeitin. Äitini ei myöskään asu Afrikassa.

[caption id="attachment_377" align="alignnone" width="160" caption="Mma Ramotswe -sarjassa on 10 teosta, joiden kanssa kannattaa edestä rauhallisesti aikajärjestyksessä. Lukujen välissä kannattaa pitää pieni tauko ja mennä keittämään kuppi teetä."][/caption]

PS: Löysin Hesarin verkkosivuilta hyvän artikkelin Botswanasta ja Ramotswesta: "...'hei, tämä on luonnollista, tällaistahan Afrikan pusikoissa tapahtuu. Elefantti tekee, mitä se haluaa ja milloin sitä huvittaa. Se ei välitä, vaikka paikalla olisi George W. Bush.'"

14.3.2010

Näitä lapsi ei ymmärrä

Vauvassa ja aikuisessa on mielenkiintoisia eroavaisuuksia. Tasapuolisuuden nimissä: on muutamia asioita, joita vauva ei voi aikuisessa ymmärtää.

- Aikuisilla ihmisillä on outo tapa muuttaa äänensävyä, kun he puhuvat lapsille. He eivät kuitenkaan lässytä toisilleen.

- Kun pieraisee tai röyhtäisee, aikuiset alkavat valtavasti kehua. Eivät he kuitenkaan kehu toisiaan pieruistaan. Kun kakat tulee vaippaan, aikuiset innostuvat entisestään. Tällainen älyvapaa toiminta alkaa pakostakin naurattaa.

- Ei oikeasti ole kovin siistiä, kun takapuolta pestään keittiön pesualtaassa. Mutta onko paljon vaihtoehtoja? Koitapa itse olla käyttämättä käsiä ja jalkoja ja ottaa suihku!

- Aikuisten mielestä vaippoja sotketaan välillä tarkoituksella. Mutta koita itse syödä pelkkää maitoa kuusi kuukautta putkeen tuubin päästä, joka mahtuu juuri ja juuri suuhusi. Vähemmästäkin suolisto joutuu koville.

- Yöherääminen ei ole kivaa. Mutta on pakko syödä (katso edellinen kohta). Sitä paitsi yhdeksän kuukauden spa-hoidon jälkeen (ruokaa tuli hanasta 24/7) syöminen noin parin tunnin välein on epäreilua.

- Hoitopöydällä tulee vitutusitku. Mutta come on. Kuka haluaa esiintyä pylly paljaana julkisella paikalla? Paitsi ehkä edellisen viestin palautekeskustelussa kommentoinut Tarkastaja Rämänen, mutta sitä ei lasketa...

12.3.2010

Näitä aikuinen ei ymmärrä

Vauvassa ja aikuisessa on mielenkiintoisia eroavaisuuksia. On muutamia asioita, joita aikuinen ei voi vauvassa ymmärtää.

- Ainoastaan silloin voi nukahtaa hyvin, kun joku heiluttaa sänkyä puolelta toiselle.

- Vaikka vatsa on niin täynnä, että ruokaa valuu ulos leukapielistä, on ihan pakko saada vielä muutama hörppy lisää.

- Vauva painaa noin 4 kiloa. Aikuinen painaa noin 70 kiloa. Röyhtäyksen äänenvoimakkuus on kuitenkin yhtä suuri.

- Siisteintä ikinä on se, että joku pesee omaa paljasta takapuolta keittiön lavuaarissa.

- Mitä enemmän toimintaa ympärillä, sitä paremmin nukuttaa. Hiljaisessa autossa on mahdoton ottaa torkut. Auton liikkuessa ja musiikin soidessa alkaa kummasti väsyttää.

- Heti kun vaippa on otettu alta pois, täytyy kakata vähän lisää. Ja vielä vähän lisää. Ja vielä kerran! (Kokeilepa tätä nousemalla vessanpöntöltä kesken kriittisen hetken! Toista se ainakin kolme kertaa saman wc-käynnin aikana.)

- Kyllä, yöllä on siistiä syödä. Mutta herätessä yöllä syömään ja vessaan, tuntuu ihanalta mennä takaisin nukkumaan. Vauvasta taas on ihanaa herätä viideltä söymään, käydä vessassa ja äänellä sen jälkeen äänekkäästi aamuseitsemään.

- Kun kakat tulee housuun (vaippaan), alkaa hirveästi naurattaa.

10.3.2010

Maistuis varmaan sullekin!

Ystäväni lähetti herkullisen linkin yllämainitululla otsikolla (se tuntee mun huumorintajun) - jaan sen nyt teidän kanssa. Lukekaa tästä hyvä juusto-ohje! Joku molekyylikokki osaisi tehdä tästä varmaan myös kuplivan version!

Mutta arvatkaa mikä oli mun miehen ensimmäinen kommentti tähän? Ja se ei ole kokki.

No se tietysti kysyi, että tehdäänkö se juusto siitä ohuesta etumaidosta vai rasvaisemmasta takamaidosta. Tsiisus god, taidan lähettää sen New Yorkiin.

7.3.2010

Elämää lasten ehdoilla?

Hesarin verkkoversiossa oli lyhyt tiiseri uusimman Kuukausiliitteen jutusta, joka käsittelee lapsiperheiden arkea: eli miten suomalaiset perheet elävät lastensa ehdoilla. Jutussa mm. mainitaan, että "lapsista on tullut perheenjäseniä, jotka vaikuttavat suurimpiinkin kulutusvalintoihin, kuten siihen, missä asutaan, millainen auto hankitaan, mitä syödään ja mihin matkustetaan."

Minulla on asiaan kaksi mielipidettä. Ensinnäkin, olen jutun kanssa  osittain samaa mieltä: lapset totta kai ovat perheenjäseniä siinä missä äiti ja isikin. Joissakin perheissä muuten myös lemmikkieläimet ovat perheenjäseniä.

No siihen se sitten loppuikin. Lopusta olen eri mieltä. Minusta vanhemmat ovat auktoriteetteja. Lapset pitävät rutiineista, ja uskoisin että säännöt ja se että äiti/isä päättää, tuo turvallisuuden tunnetta. Kuulostaa hullulta, että lapset saisivat päättää, minne perhe matkustaa lomalle, missä asutaan, mistä kaupasta ostetaan vaatteet ja mitä syödään illalliseksi. Totta kai oma elämä muuttuu, kun saadaan lapsia. (Oma elämä muuttuu myös, jos kotiin hankitaan ulkoilutusta vaativa koira tai seuraa vaativa kissa.) Mutta ei se tarkoita, että kaikesta omasta pitää luopua lasten takia ollakseen "täydellinen vanhempi".

Mistä päästään meidän elämään. Skitsoilen itse säännöllisin väliajoin siitä, että pelkään vauvan syntymän jälkeen oman elämäni olevan ohi. On ikävä töihin, pelkään että en väsymykseltäni enää koskaan pysty katsomaan leffoja yömyöhään, en pääse enää matkustamaan ja spontaani olohuoneseksi on historiaa. Olemme puhuneet tästä "lapsi muuttaa elämän" -aiheesta monesti miehen kanssa. Se osaa ottaa lunkimmin. Voidaan tehdä kuulemma ihan kaikkia samoja asioita kuin ennenkin, mutta ne vaan vaativat vähän enemmän järjestelyjä tai hitaampaa tahtia.

Kommenttiboksissa kysyttiin, millaista elämää vietimme ennen lapsen tuloa.  Aiheeseen liittyen: sellaista se oli, tällaista siitä (ehkä toivottavasti) tulee:

Ennen: Matkustin töideni takia melko paljon.

Nyt: Seuraavaan kuuteen kuukauteen en lähde yksin minnekään. Sen jälkeen vauva on helpompi jättää isälle/anopille. En aio ottaa huonoa omaatuntoa sellaisten vanhempien mielipiteistä, joiden mukaan "niin monta vuotta kuin lapsi on iältään, yhtä monta yötä hän pärjää ilman äitiään". Jos olen reissaamisen takia huono äiti, ei voi mitään. Koitan kompensoida muilla alueilla.

Ennen: Mieheni harrastaa vuorikiipeilyä ja kaikkia muita vastaavia painovoimaa uhkaavia lajeja. Muutaman kerran vuodessa harrastus vie hänet muutamaksi viikoksi jonnekin korpeen köysien kanssa.

Nyt: Vuoristoreissu vaatii järjestelyjä. Olemme sopineet, että molemmat voivat matkustaa omien juttujensa takia yhtä paljon. Vauvan hoito järjestetään tilanteen mukaan. Kun lapsi kasvaa, se miehen lähtee vuoristomatkalle mukaan. Tytöstä tulee kuulemma hyvä kiipeilijä, sillä on kuulemma hyvä puristusote jo nyt :)

Ennen: Olemme liikkuvaista sorttia. Matkustimme paljon myös yhdessä, reissuilla meitä ei näe rannalla makaamassa. Matkoilla haluamme aina tehdä jotain: vaeltaa, ratsastaa, kierrellä outoja paikkoja.  Olemme myös asuneet eri paikoissa, eikä tämä nykyinen kotimaa varmaankaan jää viimeiseksi asuinmaaksemme.

Nyt: Hankintalistallamme on kantoreppu, joten nääpiö pääsee vaellukselle mukaan isin selässä. Tämä tietysti tarkoittaa, että mun täytyy alkaa kantaa enemmän kantamuksia selkärepussani. Yleensä olen näillä reissuilla ominut nuudelit ja kuivamuonan omaan laukkuuni ja mies on saanut kantaa teltan, makuupussit, makuualustat, retkikeittimen ja vesipullot ;) Niin, ja ulkomaillakin lapsi kulkee toivottavasti hyvin mukana, vauhtia vaan täytyy vähän hidastaa. Ja matkatavaran määrää kasvattaa.

Ennen: Kuuntelimme paljon musiikkia kotona, ja kävimme silloin tällöin ulkona juhlimassa.

Nyt: Ulkona juokseminen vähenee, mutta jos on päästävä hyvälle keikalle/klubille, täytyy tehdä ennakkovalmisteluja ja hankkia lapsenvahti. Kuuntelemme edelleen paljon musiikkia kotona (ei siis volat kaakossa, mulla on herkkä kuulo). Vauva nukkuu housenkin tahtiin ihan mainiosti! Emme halua, että lapsi herää pieneenkin rapsahdukseen tai ulko-oven käymiseen.

Ennen: Meillä ei ole telkkaria. Katsomme kylläkin paljon leffoja.

Nyt: Meille ei hankita telkkaria olohuoneeseen ainakaan ihan lähivuosina. Lapsi voi katsella muumeja ja muuta kehittävää aina silloin tällöin, mutta töllön orjia meistä ei tule. Jos sitä aletaan koulussa kiusata siksi, että se ei tunne mitään "uusia sarjoja", meidän täytyy ehkä harkita tilannetta uudemman kerran...

Ennen: Luen ihan sikana kaikkea.

Nyt: Vaikka mun ei pitänyt koskaan hankkia lapsia, mulla on jo yli 30 lastenkirjaa valmiina hyllyssä (ehheehee :) ). Muumeja, Astrid Lindgreniä, Kirsi Kunnasta ja satukirjoja. En malta odottaa, että nääpiö oppii ymmärtämään vähän lisää tästä maailmasta ja sille voi alkaa lukea.

Ennen: Satunnainen spontaani olohuoneseksi.

Nyt: Noh, se taitaa jäädä. Nykyään lapsi heräilee/nukahtaa/heräilee ihan koko ajan. Kun se vähän kasvaa, se oppii kävelemään ympäri asuntoa. Eikä sitä varmaan kehtaa lukita omaan huoneeseensa.

3.3.2010

Voihan ruumiillisuus

Elämä synnytyksen jälkeen saa sanalle ruumillisuus uusia ulottuvuuksia. Eilen kaikki tämä mahtui kahteen tuntiin:

- Vauva syö. Se syö kuin raivopää, eli nielee ilmaa ja kynsii tissejä. Kun sitä röyhtäyttää, olkapäälle valahtaa jotain lämmintä, jonka pyyhin paperiin. Vauvan naama on maidossa.

- Vauva kakkaa. Miehen vaihtaessa vaippoja vauva kakkaa vähän lisää ja pieree niin kovaa, että kakkaa lentelee ympäriinsä. Sitten mies ilostuu kun vauva pissaa - se kuulemma putsaa kakanrippeet tyttövauvan herkiltä genitaalialueilta. Tässä vaiheessa hoitopöydällä on kolme likaista harsovaippaa. Aamulla pyykätään taas!

- Menen vessaan. En aio kuvailla yksityiskohtia sen tarkemmin, mutta kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen sisälläni on ilmeisesti vielä kaikennäköistä mössöä, joka haluaa tulla ulos (rumempi kaksonen tulee ulos monessa osassa...hehe, vanha vitsi).

- Suihkun jälkeen kuivaan itseni pyyhkeeseen ja kävelen makuuhuoneeseen. Makuuhuoneeseen päästyäni olen taas likainen ja tahmea: maitoa suihkuaa ympäriinsä.

*Kirjatärppi*

Seuraavaksi pitäisi kai lukea uudestaan Annika Idströmin kannibalisimin teemoja pyörittelevä Luonnollinen ravinto, jotta tästä ruumillisuudesta saisi kaiken irti. Luonnollinen ravinto piti lukea  yliopiston  nykykirjallisuuskurssilla. Tässä lyhyt ote Idströmin tuotantoa käsittelevästä esseestä, jonka kirjoitin vuonna 2003 (siis siitä on jo 7 vuotta, OMG):

"Ihmisen ja eläimen liha rinnastetaan toisiinsa. Opinnäytetyötä tekevän Anna Suvannon mielestä on jopa paljon järkevämpää syödä hyvissä oloissa kasvanutta ihmistä, kun sellaista eläintä, joka on joutunut elämään koko elämänsä ahtaassa kopissa:

Kun ihminen on syönyt jo melkein kaikkea, hänen makunsa kehittyy, hän alkaa vaatia laatua ja on valmis maksamaan siitä, tekemään jopa pieniä uhrauksia. Hän kaipaa puhdasta luontoa, puhdasta ravintoa, hän syö mieluummin esimerkiksi vapaitten kanojen munia kuin häkkikanojen, koska ne ovat maukkaampia ja luonnollisempia, ja jos vapaus ja luonnollisuus ovat hyvän munan mittana, sama pätee varmasti lihaan; ihmislihan täytyy maistua paremmalta kuin vaikkapa porsivan emakon, joka joutuu elämään niin kapeassa karsinassa, ettei se mahdu elämänsä aikana kertaakaan kääntymään.  Toisin kuin te, hyvä kansanedustaja, jonka henkilökohtaisessa käytössä on runsaasti tilaa; kolmattasataa neliötä, ylikin, suuria verantoja ------ En yhtään ihmettele miksi jotkut pistävät teidät mieluummin poskeensa kuin sen emakon, hän sanoi vakavana. (s. 130)



Kannibalismi metaforana antaa merkityksiä siis sekä yhteiskunnassa vallitsevaa sukupuolten väliselle hierarkialle että ihmisen ja eläimen välillä olevalle arvostuskuilulle. Jos kerran ihmiset syövät eläimiä, mikseivät ihmiset syö myös toisiaan?"

1.3.2010

Vähän parempi päivä

Verrattuna toissapäivään eilinen oli mainio päivä. Kävin ulkona pikakävelylenkillä (siis kävelin hitaasti, mutta lenkki oli lyhyt) ja illalla katsoimme miehen kanssa yhdessä leffan ja ipana nukkui kehdossa koko leffan ajan alusta loppuun asti. Bileet! Ensimmäinen neuvoni: kun alkaa koko lapsihomma korpea, kannattaa tehdä jotain, mitä teki aikaa ennen vauvaa. Kuten katsoa leffa. Mutta kannattaa aloittaa elokuvan katsominen melko aikaisin illalla, koska mä ainakin sammun ennen yhtätoista. Eilen vauva söi, nukkui, kakkasi ja huusi vähän, ja se oli musta kaiikki ihan mukavaa.

Ehkä tässä on käymässä samalla tavoin kuin tatalla, joka kommenttiosiossa kertoi: "ensimmäinen viikko synnytyksestä täyttä euforiaa ja ihmeellistä jaksamista ja rauhallisuutta, vauva tuntui ihanalta vaikka hieman vieraalta; toinen viikko yltyvää itkuisuutta ja väsymystä (siis minun), vauva alkoi tuntua taakalta; kolmas viikko täyttä helvettiä, v’äsymystä ja itkua, vauvan olisin voinut palauttaa; viikot 4-6 vaihtelevaa tunneskaalan laidasta laitaan; viikosta 6 eteenpäin asteittaista sopeutumista, rauhoittumista (väsymystä toki edelleen) ja koko ajan voimistuvaa rakkautta tuota olentoa kohtaan!"

Me ollaan nyt viikossa kolme. Edellinen ja tämä viikko on ollut raskaita. Öisen ahdistuskohtauksen uuvuttamana ehdin jo ehdottaa miehelle, että nyt mulla on sellainen olo että tuon vauvan vois laittaa jonnekin. Mutta vauvaa ei kuulemma anneta minnekään, mä voisin sen sijaan mennä jonnekin vähäksi aikaa lepäilemään. Mutta en mä enää  aamulla halunnut lähteä minnekään :)

Vieraita on käynyt mukavasti. Olemme saaneet lahjaksi kaikkia upeita lastenvaatteita, käsintehtyjä ja kaupasta ostettuja. Tottakai ne käsin värkätyt on parhaita, mutta kaupastakin jengi on osannut valita oikeita värejä: vihreää, violettia ja sinistä. Ei yhtäkään pinkkiä puseroa - thank god! Mutta yksi lahja vähän arveluttaa. Nimittäin vauvan kosmetiikkasetti. Ekaksikin en usko että baby tarvii mitään rasvoja tai saippuoita ensimmäisinä viikkkoina. Toiseksi nuo tuotteet tuoksui voimakkaalle - ja tuoteselosteessa lukee epämääröisesti "parfume". Kolmanneksi tuotteet on tehty Israelissa (kotimyyntikosmetiikkaa made in Israel). Ja kun mä en halua ostaa edes israelilaisia appelsiineja. Ne tuotteet päätyi kylpyhuoneen kaappiin, pitää nyt katsoa mitä niillä tekee. Mun omatunto ei sallis heittää lahjaa roskiin, mutta ei myöskään käyttää sitä. Voi ongelmia.

*Kirjatärppi*

Olen hehkuttanut täällä aikaisemmin Mankellin Wallander-sarjaa. Huomasin pari viikkoa vanhan Guardianin kulttuuriliitteestä upean haastattelun sedästä. Juttu löytyy täältä. Siis voiko kirjailija näyttää enää yhtään enempää hahmoltaan? Sehän on ilmiselvä Kurt rannalla Ystadissa!! Jösses. Haastattelussa Mankell muun muassa kertoo, että hänen äitinsä hylkäsi hänet vauvana. "Mutta hän teki vain niin kuin monet miehet tekevät", mies kuittasi tapahtuneen. Tässä kohtaa mua kirpaisi vatsasta.

Eikä tässä vielä kaikki. Viikkoa myöhemmin samassa lehdessä on arvostelu Mankellin uusimmasta kirjasta, The man from Beijing. Suomalainen käännös Kiinalainen ilmestyi 2008. Minusta Mankell on parhaimmillaan Wallander-sarjassa, ei maha mittään. Mankell paitsi näyttää Wallanderilta, miehet myös elävät symbioosissa:  he eivät  pääse parhaisiin suorituksiin ilman toisiaan. Harmi, että Wallander-sarjaan ei tule lisää kirjoja... Onko joku lukenut tuon Kiinalaisen? Olen lukenut Ei-Wallander-Mankelleista mm. Kennedyn aivot ja se oli minusta käsittämätön ja jotenkin tylsä. En tykännyt.

Mutta ois kivaa lähteä Afrikkaan katsomaan noita Mankellin näytelmiä, joista hän kertoo  Guardianin haastattelussa. Kun ipana kasvaa isommaksi, me lähdetään Afrikkaan safarille katsomaan norsuja (tää on alunperin miehen idea - taisi olla sen vastalause siskonsa Floridaan suuntautuville golf-matkoille: siskon lapset sai joululahjaksi muovisen golfsetin, jotte ne voi harjoitella matkaa varten. Siis golfhan on hieno harrastus, mutta se ei vaan oikein iske meihin). Ehkä norsu-visiitillä voisi käväistä myös Mankellin teatterissa. Täytyy vaan katsoa, että siitä teatterin läheisyydestä löytyy joku luonnonpuisto. Ettei käy niinkuin sille yhdelle amerikkalaistuttavalle, joka soitti Roomasta: "Hey, I'm in Europe, would you have time to meet?" Asuin tuolloin Helsingissä.