Tämä nyt ei varsinaisesti ole vauva-aihe, mutta menköön, kun on asiana ajankohtainen. Viime viikolla viereeni  luennolla istahti vietamilain...

Miten tutustua uusiin ihmisiin?

29.11.10 Satu Kommentteja: 13

Tämä nyt ei varsinaisesti ole vauva-aihe, mutta menköön, kun on asiana ajankohtainen.

Viime viikolla viereeni  luennolla istahti vietamilainen nainen, joka kertoi, että hänellä ei ole yhtään ystävää Islannissa. Hän kysyi, voisiko meistä tulla ystäviä. Ennen kun hän kysyi, ryhdynkö hänen ystäväksi, hän kysyi kuinka vanha olen ja olenko naimisissa.

Menin takalukkoon. Mitä noin suorasukaiseen pyyntöön pitäisi vastata? Kun toinen ihminen näin vilpittömästi pyrkii tekemisiin toisen ihmisen kanssa, ei ole pokkaa sanoa ei. Mutta toisaalta - kiinnostaako minua juuri nyt tutustua uuteen ihmiseen, kun ainut meitä yhdistävä tekijä on kielioppiluento?

Ulkomailla asuneet ja uusille paikkakunnille muuttaneet varmaankin tuntevat ilmiön: Jotenkin pitäisi tutustua uusiin ihmisiin, vaikka ennestään paikkakunnalla ei tunne ketään. Se on vaikeaa ja vaatii kekseliäisyyttä. Kun siellä uudessa paikassa on tullut asuttua jonkin aikaa ja tutustunut ihmisiin, alkaa tuntua äärimmäisen tylsältä kerrata elämäntarinaa kuudettakymmenettä ja kolmatta kertaa. Tulin tänne koska X. Tulin tänne vuonna X. Teen työkseni X. Lempikahvilani on X. Olen naimisissa/eronnut/sinkku. Minulla on lapsi. Sen nimi on X. Ja niin edelleen.

Perinteinen tutustumiskeskustelu sisältää hyvin usein nuo samat elementit, ja se alkaa tuntua tyhjältä jauhamiselta. Kun menee paikkoihin, joissa luentevasti tapaa ihmisiä - kuten töihin, kouluun, urheilemaan - on kiva vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa. Mutta siihen kahvilassa istumiseen ei valitettavasti ole enää oikein aikaa ja kiinnostusta. Töiden jälkeen tekee mieli mennä kotiin, kun ipana on vielä pari tuntia hereillä. Viikonlopun vapaapäivät ovat niin harvinaista herkkua, että ei jaksaisi "hengailla".

 

Pähkäilevätkö muut uudella paikkakunnalla tai ulkomailla asuvat tätä samaa kuviota?

13 kommenttia:

  1. Kahdessa kulttuurissa11/30/2010 9:43 ap.

    Asuin vuosia (tai siis kohta 10 vuotta sitten... oho...) Irlannissa. Työn kautta tutustuin muihin samassa tilanteessa oleviin, nuoriin ihmisiin, jotka muuttaneet toisesta maasta työn perässä. Kokoonnuimme töiden jälkeen pubiin oluelle ja aika pian siitä seurueesta löytyi niitä, joiden kanssa huvitti tehdä muutakin kuin lipittää olutta. Osa heistä on hyviä ystäviäni vieläkin. Se oli helppoa silloin, kun ei ollut perhettä eikä muuta velvollisuutta kuin työ. Tietysti tässä tutustumisessa auttoi huomattavasti se Irlantilainen pubikulttuuri, pubi oli kuin toinen olohuone.

    Nyt tilanne voisi olla hieman toinen. En ehkä näe itseäni notkumassa pubissa töiden jälkeen, kun on kiire kotiin. Eikä kyllä kroppakaan kestäisi samoja määriä oluita :D Itse koin, että alussa piti olla koko ajan menossa kaikissa tapahtumissa, jos niihin ei mennyt mukaan heti, oli paljon vaikeampi päästä jengiin puolen vuoden jälkeen. Tai sitten, jos ei ole työpaikkaa ollenkaan. Irlannissa oli/on tosi huono päivähoitojärjestelmä, joten lähes kaikki äidit olivat kotona. Paitsi ne, joilla oli au-pair. Ainoana duuninaan heillä on kuskata lapsia 4-vuotiaista lähtien kouluun. Siinä on aika huono tutustua kehenkään.

    VastaaPoista
  2. Täällä Tanskassa on vahva Suomi-verkosto ja suomalaiset ovat ainakin keskenään paljon tekemisissä. Moni on sanonut, että elämä täällä on sosiaalisempaa ja esim. uusiin ihmisiin tutustuminen Köpiksessä on ollut helpompaa kuin Helsinkiin muuttaessa.

    Mulla kun on tanskalainen mies, niin en ole heittäytynyt suomalaisten porukoihin täysin rinnoin vaan miehen kautta on tullut paljon tanskalaisia tuttavia. Mutta olen asunut useampaan otteeseen ulkomailla ja nuo ajatukset tuntuvat tutulta. Erityisesti ensimmäistä kertaa ulkomailla asuessa (Saksa, n. 20 vuotiaana) olo oli aika orpo - kun ei vielä osannut edes kieltä kunnolla. Mutta kyllä se myös opetti paljon! Ihan noin suorasukaisesti en kyllä koskaan ole ystäviä hakenut : )

    Nyt odotan mielenkiinnolla sitä, millaiseen porukkaan "pääsen", kun äitejä pistetään äiti-ryhmiin paikallisen neuvolan toimesta. Siinä tulee varmasti uusia tuttuja - jos sieltä nyt löytyis edes yksi, jonka kanssa oikeasti löytyy jotain muutakin yhteistä kuin sama laskettu aika...

    VastaaPoista
  3. Tutulta kuulostaa. Ulkomailla asuvana kestää aikansa luoda verkosto. Töiden ja paikallisen puolison kautta tulee tuttavia, mutta ei välttämättä sydänystäviä. 3-kymppisenä lapsettomana tuntuu myös että muiden samanikäisten ihmisten elämä pyörii lasten ympärillä, eikä heillä ole niin paljon aikaa tai kiinnostusta perheen ulkopuoliseen sosiaaliseen elämään. Muita suomalaisia on mukava tavata, mutta ei kansallisuuskaan yksin riitä yhdistäväksi tekijäksi, jos muuten ei kemiat kohtaa.

    En itsekään kaipaa baareissa juoksemista, vaan viihdyn hyvin kotona, mutta joskus olisi mukavaa, jos olisi puolison lisäksi muitakin, joiden kanssa voisi puhua vähän syvällisemmistäkin asioista. Olen aktiivinen ja harrastan erilaisia asioita, mutta ei sekään ole mikään tae uusille ihmissuhteille. Pitää varmaan vaan olla kärsivällinen.

    Sama varmaan pätee myös Suomessa uuteen paikkaan muuttavalla, mutta siellä voi ainakin helpommin soitella muualla asuville vanhoille kamuille. Ulkomailla asuessa puhelinkontaktit kotimaahan tuppaavat kuihtumaan.

    VastaaPoista
  4. Me muutettiin puolitoista kuukautta sitten uudelle paikkakunnalle ihan täällä koti-Suomessa. Olen ollut tällä suunnalla jo useamman vuoden töissä, mutta työkavereiden kanssa ei oikeastaan tule työajan ulkopuolella hengailtua (etenkin, kun tähän asti kaikki viikonloput ja lomat ovat kuluneet sillä toisella paikkakunnalla, missä mies asui ja missä oli meidän varsinainen yhteinen koti). Nyt olen siis viikon vanhan vauvan kanssa kotona, enkä tunne tältä paikkakunnalta juuri ketään.

    Ilmeisesti on olemassa jotain avoimia perhekerhoja, pakko mennä vaikka sellaisiin kun lapsi vähän kasvaa. Toivottavasti niistä löytyy joku samanhenkinen, jonka kanssa vois vaikka käydä kävelyllä tai kutsua kahville. Tai ylipäänsä puhua jotain. (Puhetyöläiselle ottaa muuten aika koville olla perheen kesken kotona, eikä takana ole vasta kuin 6 viikkoa... :-D)

    VastaaPoista
  5. Totta, hyvien ystävien tai edes mukavien tuttavien löytäminen on haasteellista näin vanhemmalla iällä! Kun ei ole koulua tai harrastusta, joka sitoisi samaan porukkaan samaan aikaan vähintään kerran viikossa. Ja mulla on ainakin ihan toivoton kasvo- ja nimimuisti, muskarissa ja muissa vauvapaikoissa pitää olla tosi tarkkana, että olenko mä tavannut nämä ihmiset jo aiemmin. Mutta kyllä sitä jotain jutun juurta aina keksii, eikä kukaan ole mua vielä matkoihini käskenyt ;)

    Ja ulkomailla oleville kysytään myös tsiljardi kertaa: Missä opit puhumaan noin hyvin paikallista kieltä? (siis jos puhuu sitä edes jotenkuten). Saksassa asiakaspalvelutöissä ollessani kyllästyin selittämään suomalaista koulujärjestelmää ja puhumaan Pisa-tutkimuksesta jokaisen kanssa, ja aloin vastata "Itävallassa". Useimpia nauratti, mutta ei tullut jatkokysymyksiä ja se Pisa-juttukin unohtui.

    Onna, tarkista myös seurakunnan tarjonta, täällä on ainakin kivoja juttuja eikä ne ole liian vakaumuksellisia.

    VastaaPoista
  6. Kahdessa kulttuurissa, joo sama juttu. Kun olin vaihtarina, sitä tutustui ihmisin - kuten nykyiseen mieheen - baarissa. Suurin kaveri- ja tuttavapiiri on peräisi opiskeluajalta; työpaikoista ei ole jäänyt kovin monia pysyviä kaverisuhteita, jotenkin sen töissä hengaaminen on erilaista kun yliopiston kahvilassa luentojen välillä... Aikuisena on hankalampi saada kavereita; ja varsinkin jos on juuri muuttanut uuteen paikkaan ja saanut lapsen, voi kestää ennen kuin sattumalta löytää mukavaa seuraa.

    lapseton, kuulostaa hyvältä. Suomi-verkosto on hyvä paikka tutustua ihmisiin, etenkin paikoissa joissa asuu paljon suomalaisia - hyvällä tuurilla ainakin jonkun kanssa sopii ajatuksen yhteen. Ja oon huomannut, että vaikka tutustuisikin ensin maanmiehiinsä, heidän sukulaisten ja ystävien kautta oppii tuntemaan myös muita kuin suomalaisia. Tanskassa on siis äitiryhmiä; mitä se on käytännössä? Tapaavatko ryhmän äidit toisiaan jossain neuvolan tiloissa? Kuulostaa joka tapauksessa aika nastalta - etenkin jos on tilanne, että ei entuudestaan tunen ketään lapsellisia perheitä tai raskaita naisia :)

    Peikko, niin totta... Toisaalta se, että jos itsellä on lapsia ja muilla ei ole, vaikeuttaa tutustumista. Mutta on se yhtä lailla toisinkin päin, kuten totesit. Verkoston luominen voi kestää pitkään... Harrastuskavereista tulee tuttuja, mutta kaikkien harrastusten luonteeseen ei kuulu se, että mennään "treenien jälkeen kaljalle". Vinkki: Mä olen tavannut jonkun verran ihmisiä Expatrium.fi-verkkopalvelun kautta (se on ulkomailla asuvien suomalaisten yhteisö netissä).

    Etenkin silloin kun asuimme Espanjassa, kesti aika pitkään, ennen kuin löytyi oma porukka. Islannissa se on ollut helpompaa - mutta totta kai, koska mun miehellä on täällä paljon kavereita ja sukulaisia. Omia ystäviä olen tavannut lähinnä koulussa (kielikurssit on muuten hyviä paikkoja myös tavata uusia ihmisiä) ja muutamia ystäviä mulla jo asui täällä valmiiksi; se on ollut valtavan hyvä juttu.

    Onna, tsemppiä! Eikä kannata ihmetellä, jos välillä ahdistaa tai vituttaa. Mua ahdisti jo pelkästään se, että oli vauvan kanssa kaksin kotona. Jos sen lisäksi vielä on juuri muuttanut, voi olla vähän aikaa hoo moilasena. Jotkut vauvakerhot voisi olla hyviä paikkoja, esim. vauvauinti tai vauvajooga, jos sellaisia järjestetään siellä päin? Mun kätilö ehdotti, että mun kannattaisi mennä seurakunnan perhekerhoon, jos haluaisin tavata muita tuoreita äitejä. No kirkkoon kuulumattomana mua ei kauheasti napannut se...

    VastaaPoista
  7. Olen kuullut, että nuo äitiryhmät tapaavat ensimmäisen kerran jossain kätilön järjestämissä tiloissa mutta sen jälkeen tapaamiset ovat kai vuorotellen jonkun luona. Näin ainakin ystäväni ryhmä on asian järjestänyt. Täällähän ei ole mitään neuvolaa, vaan sairaalassa/omalääkärillä hoidetaan kaikki vauvajutut. Toivottavasti mulle löytyy aikoinaan joku sellainen ryhmä, jossa olisi muitakin kakasosraskautta läpikäyviä. Jotenkin tuntuu siltä, että sitä vertaistukea tulee ehkä kaipaamaan : ) Nyt kun olen vielä rv 11+3 ja oireita ei ole, niin on helppo paukutella henkseleitä. Kunhan tää vatsa lähtee kasvamaan, niin mun 157cm kroppa voi joutua koetukselle. Pahinta on se, että sykeharjoittelu kiellettiin kokonaan - hypin seinille!

    VastaaPoista
  8. Välillä on kovakin ikävä takaisin kotikulmille ja ystävien seuraan jotka oon tuntenu lapsesta saakka. Enkä edes asu ulkomailla! :D

    Muutin toiselle puolelle Suomea. Tutustuin jonkin verran paikallisiin, mutta nekin suhteet on hiljentyneet beben jälkeen (kun en enään viikonloppuisin hengaa baareissa/pubeissa). Miehen sukulaisten kanssa olen paljon tekemisissä, mutta ne suhteet ei yllä ystävyys-tasolle, sillä kaikista asioista en halua heille puhua.

    Onneksi koulun kautta sain muutaman ystävän tästä läheltä (40km säteellä) sekä orastavaa kaveruutta huomattavissa perhekerhon kautta, jee!

    VastaaPoista
  9. Oon Tukholmassa koulussa ja sitä kautta olis kyllä tosi helppoa tutustua ihmisiin, mutta mites kun näin perheellisenä ei huvita lähteä pubeihin istumaan, vaan pakollisten juttujen jälkeen on kivempi mennä kotiin miehen ja vauvan luo? Kyllä mulla sosiaalisuustarpeet tulee oikeastaan tyydytettyä päivän aikana, mut koti-isällä onkin vähän hankalampaa. Äiti-lapsi -kerhot ei ehkä oo pop. Monet muut opiskelijat täällä vaikuttavat paljon yksinäisemmiltä kuin minä. Oon jo pari vuotta (jo ennen lasta) ollut niin vanha ja kyyninen ettei kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin. Mitä jos näkee vaivaa ja sitten se toinen onkin ihan tyhmä..? ;) (No okei joskus tutustun, en oo ihan kamala mölli.)

    VastaaPoista
  10. Islannissa on minun kokemukseni mukaan todella vaikea tutustua ystävyyteen asti. Varmasti on eri asia, kun on naimisissa paikallisen kanssa. Itse olin vaihdossa puoli vuotta, eikä minulla ole yhtään islantilaista tuttua Reykjavikissä. Ihmiset ovat kyllä ystävällisiä, mutta heillä ei ole mitään tarvetta hankkia uusia ystäviä, he tuntevat kaikki ja omassa suvussa, perhetutuissa ja lapsuudenystävissä on tarpeeksi. Näin minä asian koin, eikä yrityksestä voi olla kiiinni, olin mukana paikallisessa partiotoiminnassa ja töissä islantilaisessa yrityksessä.

    VastaaPoista
  11. Elina, en mäkään usko että olet mölli :)

    Mette, jaan kokemuksesi... Olin täällä opiskelijavaihdossa vuonna 2003 ja sain valtavasti uusia ulkomaalaisia ystäviä, mutta en islantilaisia. Islantilaiset olivat mukavia, mutta ei heistä saanut pysyvämpää seuraa. Tuntui, että kaikilla oli aina koulun jälkeen kiire töihin ja sitten kotiin. Nyt, kolmen vuoden jälkeen, noin puolet ystävistäni ja tuttavistani ovat ei-islantilaisia, ja ne islantilaiset kehen on tutustunut läheisemmin, ovat kaikki jotenkin miehen kontaktien kautta. Täällä on todella pienet ja tiiviit piirit, ja kun kaikilla on se yhteinen omituinen kielensä. Toki kaikki puhuvat englantia, mutta jos osaa islantia, utlengidur- eli ulkomaalainen-status hälvenee.

    Olen kuullut monilta tänne pysyvämmin jääneiltä ulkomaalaisilta, että paikallisia kiinteitä ystävyyssuhteita ei ole kovin helppo saada. Mutta kun täällä kerran oppii jonkun tuntemaan kunnolla, se side tavallaan pysyy aina. Siksi esim. mun miehellä on paljon helpompaa hoitaa täällä kaikki omat virallisetkin asiat, koska se voi aina "soittaa tutulle". Arkipäivän korruptio kukkii :)

    VastaaPoista
  12. Joo totta etta aluksi on helpompi tutustua ihmisiin, mutta lahinna se on omasta aktiivisuudesta kiinni ja siita etta aluksi itsekin on enemman silmat auki ja avoin. Myohemmin sita sita sitten tayttaa ton kalenterinsa aina jollakin. Parin aikaisemman ulkomaankeikan kokemusten perusteella paatin heti alkuun etta jokaiseen kissanristijaisiin on mentava mihin kutsun saa ja ainakin yhteen uuteen klubiin/harrastukseen/tapahtumaan on mentava per viikko vaikkei yhtaan jaksaisi toiden jalkeen ja pinnallinen sosiaalinen minglailu on aika pakkopullaa, varsinkin pidemman paalle. Minkaanlaisella marttyyriasenteella ei varmasti kehenkaan tutustu ja paikallisia oloja ei ikina, repeat, ei ikina saa haukkua paikallisille vaikka W kurvi ois kuinka paalla. Eli hymy naamalle ja kerro mita mageita paikallisia juttuja oot viime aikoina loytanyt ni kyl sita sit pikkuhiljaa loytaa ihmisia, joiden kanssa on jotain yhteista. Uutta parasta kaveria ei varmaan loydy tosin pitaan aikaan.

    Yksi juttu mita ehka suosittelisin aluksi valttamaan on liika ulkosuomalaisten kanssa hengailu. Vaikka suomalaisten kanssa on tietty helpompi loytaa yhteista puhuttavaa ja ne "ymmartaa" mita oot kaymassa lavitse, siina helposti jaa sitten hengaamaan jatkuvasti vaihtuvaan suomiposseen, ei opi kielta yhta hyvin ja jaa sellaseen paikallisia oloja mollaavaan ulkomaalaisryhmaan vahan ulkopuoliseksi. Yksi kaksi suomikaveria tosin helpottaa ja voi sit jarjestaa sillon tallon avautumissessioita mis voi listata mika kaikki on kohdemaassa perseesta ni osaa sit pitaa paansa kiinni ku juttelee paikallisten kanssa. Toinen mita valttaisin ois jatkuva Suomen joko nostaminen jalustalle (Pisa tulokset, nettipankit, toimivuus jne..) tai mollaaminen (kaikki on juoppoja hakkaavia urpoja). Jonkin verran Suomesta puhuminen on tietty normaalia, mut oikeasti, keta jaksaa kiinnostaa jonkun pienen pohjoisen kansan pisa tulokset kauheen pitkaan. Oon tietty tehnyt itse kaikkea tata niin kuin varmaan kaikki tekee, mut se on hyva tiedostaa ni voi sit tasapainoittaa kalenteriaan ja sulkea suunsa ku menee liikaa Suominostalgian puolelle.

    Talla ensin maaraa ja sitten laatua keinolla nyt parin ekan vuoden jalkeen on muotoutunut ihan sopivan kokoinen kaveripiiri, varmaan 70% paikallisia 30% suomalaisia. Sit oon lopettanut kaymisen porukoissa mista ei mielenkiintoista seuraa ole loytynyt, aika itsekasta ehka, mut ei vaan jaksa ja pitaa priorisoida. Taalla latakon takana tietty sosiaalisten rientojen loytaminen on ollut aika helppoa ku taalla on meetuppeja (sosiaali-, lahinna pokauskerhoja on aiheeseen kuin aiheeseen) ja muutenkin ihmiset sosiaalisempia kuin kotisuomessa. Tsemppia kaikille! Sosiaalisen elaman luominen tyhjasta on tuskaista ja vie ihan sikana aikaa, mut kyl se siita. Himasta ne uudet kaverit ei ainakaan loydy.

    VastaaPoista
  13. Kiitos, Silvia! Ensin määrää, sitten laatua. Juuri noin. Koska eihän sitä muuten tutustu potentiaalisiin ystäviin, jos ei ensin tutustu läjään muita ihmisiä. Eihän sitä esim. yliopstossakaan (jossa yleensä tapaa paljon samanikäistä jengiä) ystävystynyt lähemmin kuin ehkä joka viidennenkymmenennen uuden tuttavuuden kanssa.

    Tuo on muuten niin totta, että paikallista menoa ei kannata kritisoida ainakaan tutustumisvaiheessa. Vähän sama juttu, kuin että omaa lastaan ja vanhempiaan voi kritisoida itse, mutta eivät muut :) Mä olen saanut täällä paljon uusia tuttavuuksia ja ns. sosiaalista hyväksyntää sillä, että fanitan tätä paikkaa ihan sydämestä. Alumiinipolitiikasta ja tyhmistä poliitikoista on yleensä avauduttu vasta kun tunnetaan paremmin, hehe.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?