Seikkailu uimahallissa

Kävimme eilen ensimmäistä kertaa uimassa. Vedimme pitkää tikkua siitä, kumpi ottaa ipanan kanssaan pukuhuoneeseen. Mies hävisi. Ja onneksi hävisi. Jos hän sanoo, että vauva kainalossa oli hieman hankalaa käydä suihkussa ja pukeutua uimapukuihin, olisin varmasti itse kääntynyt pukuhuoneessa 180 astetta ja lähtenyt kotiin.

Uimahalliseikkailuista on tähän mennessä selvinnyt seuraavaa: (Ja korjailkaa toki, jos teillä on parempaa tietoa).

1. Vauva ei tarvitse uidessaan vaippoja. Tämä oli minulle mysteeri pitkään. Miten niin ei tarvitse? Iiik, tulee kikkareita altaaseen - tai pahemmassa tapauksessa aivan järkyttävät sinappimajoneesit. Ja sitten koko altaan vesi joudutaan vaihtamaan. Joudun maksamaan korvauksia! Vauva joutuu velkavankeuteen! No vihdoin mulle selvisi, että pissasta ei kuulemma ole altaassa väliä, vauvat voivat lirutella veteen ilman omantunnontuskia. Aikuisetkin tekevät sitä välillä. Kakkoshätä tulee vauvoilla harvemmin uidessa housuun, koska sen työstämiseen pitää keskittyä. Ja uima-altaassa on niin paljon virikkeitä, että kakka ei kuulemma ekana juolahda mieleen. Söpöä.

2. Uimaan voi mennä,  kun nääpiö on oppinut kannattamaan päätään. Vauvauinnit on hyvä aloittaa mahdollisimman aikaisin. (Me ei enää päästy mukaan vauvauintiryhmään, lapsemme on liian vanha. Hän on siis 7 kk.)

3. Kysy uimahallin respasta, onko suihkutiloissa vauvalle tuolia. Uikkareiden vaihto ja suihkussa käyminen on minusta mahdotonta yhdellä kädellä. Mun mies pystyi siihen, mutta se nyt tykkää roikkua vapaa-ajalla kalliossa  yhdellä sormella, joten sitä ei lasketa.

4. Vauvaa voi käyttää veden alla, koska se osaa automaattisesti pidättää hengitystä. Minua neuvottiin puhaltamaan ensin vauvaa kasvoihin - se kuulemma valmistaa ipanan pidättämään hengitystä veden alla. Noh ei toiminut kyllä meillä. Nääpiö veti  pinnan alla vettä nenäänsä ja päästi ilmoille (oikeutetusti) helvetillisen karjaisun. Kesti aikansa lepytellä... Vartin loiskimissession ja tissin vilauttelun jälkeen tapaus oli anteeksiannettu. (Siis en alkanut altaassa ruokkia, mutta olen huomannut että ruokapaikan näkeminen saa vauvan huvittumaan. Ilmeisesti tämä sama temppu toimii myös teini-iän ohittaneisiin miehiin. Niin, ja on vielä lisättävä sellainen tieto, että uima-altaassa oli siis hiljaista, joten vilauttaminen onnistui salaa. En rikkonut mitään järjestyssääntöjä.)

5. Ota pyyhe mukaan altaalle, vauvalle tulee helposti uinnin jälkeen kylmä. Varsinkin kun uima-altaan vesilämpötilan ja ilman lämpötilan välillä on melko iso ero, kuten täällä. (Islannissa uima-altaiden vesi on paljon lämpimämpää kuin Suomessa.) Mun mies väittää suomalaisia uimahalleja kidutuspaikoiksi - sinne kuulemma jäätyy. Sain hänet kerran tulemaan kanssani Mäkelänrinteen uimahalliin. Veden kylmyydestä kauhistuneena hän pakeni takaisin saunaan ja istui siellä loppuajan. Ei kuulemma tule uudestaan.

6. Jos otat kuvia, käytä vedenkestävää kameraa. Jos kameran jättää kädenulottuville, ipana huitaisee sen nopeasti syvyyksiin. Mun pitää kylläkin vielä harjoitella veden alla valokuvaamista:

[caption id="attachment_720" align="aligncenter" width="490" caption="Minne vauva meni."][/caption]

PS. Googlasin tänään yhtä työhommaa varten sanan "kranaattiheitin". Arvatkaapa vaan, mikä blogi sieltä tuli hakutuloksissa ensimmäisenä? Ensin ilahduin. Sitten tajusin, että mä olen aina kirjoittanut sanan väärin. Se on kranaatinheitin.



Hienoa olla ammatikseen kirjoittavana googlen hakutuloksissa ensimmäisenä KIRJOITUSVIRHEEN takia. Tähän lienee hyvä lopettaa tällä erää.

Tunnisteet: , , ,