Ennen vauvan syntymää olin totaalisen ulkona vauvan varaosista ja sen tarvitsemasta tavara-arsenaalista. Koska onhan tästä jo kertynyt pian ...

Parhaimmat ostokset

5.8.10 Satu Kommentteja: 11

Ennen vauvan syntymää olin totaalisen ulkona vauvan varaosista ja sen tarvitsemasta tavara-arsenaalista. Koska onhan tästä jo kertynyt pian puolen vuoden (!) kokemus, voin kutsua itseäni asiantuntijaksi ja jakaa hieman ilmaisia neuvoja. Ehkäpä näistä on apua muillekin  lumiukoille...

Tärkeistä tärkeimmät

Lyhyt- ja pitkähihaiset bodyt. Vaatetuksen perusosa. Haaroissa on oltava nepparit, ei nappeja. Joustava materiaali on parasta - seuraa vähemmän kitinää, kun body sujahtaa päälle vauhdilla.

Sukalliset housut. Siis vähän niinkuin potkuhousut, mutta vain vyötärölle asti ulottuvat - ei missään nimessä sellaiset hartioiden kohdalta napitettavat aika-ja hermosyöpöt.  On tärkeää, että housut saa nopeasti jalkaan ja pois. Periaatteeni on, että vaipanvaihto ei saa kestää yhtään kauempaa kuin mitä aivan välttämättä on tarvis. Parit sukattomat housut ovat myös jees - välillä on kivaa tuuletella varpaita.

Pitkähihalliset potkupuvut. Mielellään sellainen, jossa on vetoketu kauluksesta alas. Tai sitten nepparit. Tällainen haalari on paras yövaate - vaipan päälle ei muuta tarvita. Jos joku alkaisi valmistaa tätä vauvanvaatetta aikuisten kokoluokassa, ostaisin heti pari haalaria itselleni. (Miehen mielestä idea ei ole kovin hyvä - haaroista napitettava kokopuku on kuulemma melkoinen erotiikantappaja. Ja olisihan se vessassakäyntikin aika hulvatonta kun voisi vai repäistä napit alhaalta auki.)

Kestovaippasetti. Siitä voit lukea lisää täältä. Kestovaippojen kanssa emme ole tarvinneet edes  talkkeja tai sinkkisalvoja.

Paperivaippoja vain salkussa (just in case). Vaikkapa pitkille automatkoille tai hätävaraksi mukaan ostosreissulle. En tykkää paperivaipoista, koska ne haisevat jäteajon jälkeen järkyn paljon pahemmalle kuin kangasvaipat.

Leikkimatto. Saimme kavereilta lainaan vauvan leikkimaton, jossa riippuu killuttimia. Ipana on viettänyt siinä aamunsa 2 kk ikäisestä asti. Nyt se jo kierii matolta ulos, mutta eteneminen on sen verran hidasta, että vauvaa pystyy valvomaan muutaman metrin päästä.

Sitterituoli. Jos ja kun pitää itse puuhata erinäisiä juttuja (kuten tehdä töitä, valmistaa itselleen ruokaa tai käydä paskalla), nääpiö istuu sitterissä. Kun sille antaa välillä  vauhtia, viihtymisaika pitenee. Nyt 6 kk iässä se tosin jo tekee vatsalihaksia ja yrittää punnertaa sitteristä istumaan. Taidetaan viettää viimeisiä "vihreän tuolin viikkoja". Auts.

Kantoliina. Ajattelin ensin, että tämä on liian hippi. Että mä en kyllä lähde tuonne kaupungille saapastelemaan lapsi perunapussiin sidottuna rinnalle. Niinpä ostimme ensin kantorepun. Se oli ihan paska - ja roikkuu yhden kerran käytettynä  naulakossa. Sain kantoliinan tutulta lainaan muutama viikko sitten, ja se on ihan helvetin hyvä! Vauvan painoa tuskin huomaa, ja ipana viihtyy mukana kotiaskareissa kun saa katsella kaikkea aikuisen ihmisen tasolta. Kätevä tapa mennä myös kauppaan, kahvilaan jne. kun ei tarvitse raahata kahden neliömetrin kokoisia vaunuja mukana.

Auton turvaistuin, rintapumppu ja vaunut (yhdistelmärattaat on kuulemma hyvät, koska niitä voi muuntokykynsä ansiosta käyttää vielä vähän vanhempanakin) ovat tärkeitä vekottimia, jos haluaa joskus a) poistua kotoa jonnekin ja/tai b) tehdä sen ilman vauvaa.

Monta ruokalappua. Kun puurojen ja hedelmäsoseiden syöttö alkaa, kannattaa keittiöön varata 10 ruokalappua. Ne laput, jotka eivät häviä, ovat aina likaisena.

Nämä jättäisin nyt hankkimatta


Kantoreppu. Se oli täysi susi. En suosittele. Menimme vauvatarvikekauppaan nälkäisen vauvan kanssa. Vauva alkaa karjua kurkku suorana, minä tiuskasin miehelle, että osta nyt se vitun reppu ja häivytään täältä.  Kyseessä oli  karvahattumalli, maksoi 60 euroa. Senkin rahan ois voinut laittaa vaikka kaljaan.

Potkuhousut. Sellaiset haalarimaiset potkuhousut ovat helvetilliset. Vauva inhoaa niiden pukemista ja niiden päälle on kuitenkin laitettava joku paita tai muu kaapu. Ja kun on vaihdettava vaippa, ensin pitää ottaa se muu pois päältä, että pääsee housuihin käsiksi jne. jne. Liikaa hommaa.

Vauvan kylpyamme. Totutimme 1 kk ikäisen vauvan suihkuun. Ei tarvitse läträtä ammeveden kanssa ja selkä köykyssä kylvettää ipanaa. Nääpiö kainaloon ja suihkuun!

11 kommenttia:

  1. Kuulostaa siltä, että hankkimanne "kantoreppu" on ollut ollut rintareppu. Älä siis vielä tuomitse reppuja alimpaan helvettiin, rintareppu (Baby Björn, Emma, Tomy jne.) on _täysin_ eri asia kuin ergonominen kantoreppu. Liina on aina liina, mutta jos jossain vaiheessa alatte kaivata jotain muuta kantovälinettä (esim. opetellessa selässä kantamista), suosittelen lämpimästi kokeilemaan kunnollista kantoreppua, esimerkiksi Manducaa, Ergoa, Patapumia, Becoa tai suomalaista Wompat-reppua. Ovat vallankin taaperon ja isomman lapsen kanssa monissa tilanteissa kätevämpiä kuin pitkät liinat.

    Henk. koht. olen sitä mieltä, että kaikki rintareput - joita nämä lastentarvikeliikkeet tuntuvat olevan pullollaan - pitäisi polttaa roviolla, jottei yksikään vanhempi erehtyisi moista roikotinta hankkimaan.

    VastaaPoista
  2. Moi Tiitu. Juu se ei tosiaan ollut mikään Manduca. Sellainen olisi varmasti hyvä! Ainakin olen lukenut hyviä käyttäjäarvosteluja netistä. Niitä ei harmi vaan saa Islannista - pitäisi ostaa nettikaupasta, ja tullimaksu on huima... Se reppu jonka äkkipäissä ostimme, on just sellainen kamala rintareppu. Ja siinä vauva tosiaan roikkuu kuin veltto kinkku. Ipana inhosi sitä ensi kokeilusta lähtien ja se tuntui myös minusta tosi epämukavalta; joten päätimme jättää käytön väliin...

    VastaaPoista
  3. eiks sellaisten olkapäältä napitettavien potkuhousujen kanssa paita laiteta sen "haalarin" alle? tai ehkä en ymmärtänyt mitä vaatetta tarkoitat potkuhousuilla.

    VastaaPoista
  4. Mainio postaus ja monta tuttua kohtaa! Potkuhousut: tajuan vasta nyt kokonaisuudessaan, kuinka hankalia ja ärsyttäviä ne on. Nyt kun Lipsi on melkein vuotias, sillä on pelkästään isojen tyttöjen housuja, resorivyötäröisiä eri mittaisia pökiä sortseista pitkälahkeisiin. Kun se oli ihan pisuvauva, sain jostain muutamat terälliset housut, mutta niitä oli kaupoista ihan HEMMETIN vaikeaa löytää! Ja pisuvauvan jalassa ei sukkakaan pysy. Kokopotkarit on sen sijaan pop, niitä meillä suosittiin alussa melkein pelkästään ja aina neuvolassa. Neuvolantäti kerran kehui erikseen, että oletpa fiksu kun puet lapsen helppoon kokoasuun paikassa, jossa se pitää riisua ja pukea nopeasti. Harmittelin itsekin ettei kokopotkareita tehdä aikuisten koossa, mutta sitten käväisin mainiolla saitilla nimeltä People of WalMart ja huomasin, että Ameriikasta löytyis :D

    Kantovälineistä oli vähän päänvaivaa. Ensin ostin helvetin kalliin kantopussin hippikaupasta,vauva upposi sinne ja keikkui jotenkin vaarallisen näköisesti kyljessä kiinni. Manduca tuntui raivostuttavalta säätämiseltä (me kannetaan lähinnä kotona ja mökillä), pitkän liinan ostin kaverilta ja sitä vähän käytinkin, laiskuuttani en vaan juuri jaksanut opetella sidontoja. Emman halpis-rintareppu tuli huudettua Huuto.netistä ja se osoittautui kerrassaan mainioksi, kannetaan Lipsiä vieläkin siinä. Nämä menee tosi yksilöllisesti, nämä. Näihin kantovälineisiin on turattu nyt sen verran rahaa, että olen suosiolla hylännyt ajatuksen esim sellaisesta Patapumista: kohtahan toi on niin iso, ettei sitä jaksa kantaa. Ja se käveleekin jo.

    Ja ihan samat kelat kestovaipoista. Meillä Lipsi välttyi kaikilta pehvan alueen ihottumilta ja näppylöiltä, kun kestovaippojen pehmeä kangas helli ihoa. Ja sitteri oli juurikin siihen puoleen vuoteen asti mainio pelastus (meillä oli sellainen supermauton lelukaarikin siinä mukana, Lipsi aina ensi töikseen repäisi lelut siitä irti ja keskittyi sitten niiden räpeltämiseen. Ja leikkimatto meni vielä pidempään.

    Me ei olla kylvetetty vauvaa varmaan kolmeen kuukauten. Viimeksi kun yritettiin, se alkoi itkeä säikähtäneenä. Lapsi parka yritettiin pestä! Oikeastaan me ei juuri pestä koko lasta (nyt lastensuojeluilmoitus kehiin!!) vaan putsataan pyllyä, naamaa, rinnuksia ja käsiä, ihan sen mukaan kun ne sotkeentuvat. Mä olen aina miettinyt, että tartteeko ihmistä nyt tavan vuoksi niin jynssäillä, jos se näyttää puhtaalta eikä haiskahda?

    VastaaPoista
  5. Mulla pisti silmään kanssa tuo olkapäiltä/hartioilta kiinnitettävien potkareiden päälle paidan pukeminen, kun miä oon kanssa käyttäny niiden kanssa bodeja siellä alla. Niiden käyttö on viime aikoina kyllä vähentynyt ja eniten käytössä on ns. sukalliset puolipotkarit. Helppoa ku mikä! Noita olkapäiltä kiinnitettäviä potkuhousuja tulee nykyään käytettyä useimmiten silloin kun nyt 4 kk vanha poika tuntuu kasvaneen liian nopeasti liian isoksi. Noiden potkareiden ansiosta se tuntuu välillä vähän pienemmältä "äidin vauvalta"! Saa nähdä kostautuuko tämä sitten joskus terapialaskujen myötä... ;)

    Niin ja kiitokset juoksuohjelma-vinkistä. En ole juossut koskaan, enkä muutenkaan ole liikunnallinen, mutta tuo tuntuu oikeasti toimivan! Tämä tyttö on juossut yhtäjaksoisesti pidempään kuin koskaan aiemmin ja kai se jossain vaiheessa vaikuttaa sitten noihin jäljellä oleviin raskauskiloihinkin...

    VastaaPoista
  6. En tiedä miten muualla, mutta Norjassa on nämä aikuisten kokopuvut kovasti teinien suosiossa tällä hetkellä. Se on ehkä järkyttävin muoti-ilmiö ikinä! Näyttää oikeasti siltä, että isot vauvat on lähteneet kävelylle. Helistin vaan puuttuu kädestä...

    VastaaPoista
  7. Madde & Maaria: toden totta. Tässä taas huomasin, että olen edelleen lumiukkona. Mä luulin, että ne paidat kuuluu pukea potkuhousujen päälle. Eli ensin jalkaan ne hartijoilta napitettavat hihattomat potkuhousut (niitä oli paljon äitiyspakkauksessa) ja sen päälle paita. Mutta tosiaan - hommanhan voi tehdä myös toisinpäin... Ehkä se sitten toimii paremmin? Niissä potkuhousuissa on tähän asti ollut niin paljon pujuottamista; neiti sätkii kuin vilkas apina - vyötärölle ulottuvissa housuihin saa jalat nopeammin sihdattua oikeisiin aukkoihin.

    Se juoksuohjelma tosiaan oli hitti. Kiitos vaan sille lukijalle, joka postasi aiheesta aikanaan vinkin tänne kommenttibokseihin. Vetelen nykyään 6 kilsan juoksulenkkejä noin 2-3 iltana viikossa. Kilot karisee ja juoksemisesta tulee hyvä mieli. Olen alkanut kuunnella äänikirjoja juostessa, se on todella rentouttavaa ja lisää juoksuhaluja. iPodiin on parasta laittaa jännittävä dekkari, niin ei tee mieli lopettaa juoksemista ollenkaan!

    Peikko, jeah, ehkä tuo muoti tulee seuraavaksi tänne Islantiin? Sitä odotellessa :)

    Lupiini, arvaa googlasinko heti tuon People of WalMart -sivuston? Ahhaah, olipa löytö! Sosiaaliporno on kyllä pieninä annoksina erittäin kiinnostavaa. Jaan kokemuksesi leikkimatosta - meillä on kanssa sellaiset kaaret, ja niistä lähtee aina ensitöiksi aamulla lentoon kaikki lelut. Eikä vauvaa tosiaan - ainakaan minusta - tarvitse niin usein jynssäillä. Me mennään suihkuun silloin kun vauva alkaa haiskahtaa. Jäteajon jälkeen tosin vilautetaan alapäätä lavuaarissa, mutta kokopesulle mennään ehkä kerta-kaksi per viikossa. Riippuu vähän missä pölyissä ipana on kieriskellyt...

    VastaaPoista
  8. Peikko, nauroin lähes pääni irti tuolle Norjan muotivillitykselle. Ehkä jo ensi kesänä myös Suomessa...

    VastaaPoista
  9. Puolivuotiaan äiti8/08/2010 3:12 ip.

    Huippu postaus!:)

    Olen samoilla linjoilla ensimmäisen kommentoijan kanssa, rintareput on helvetistä. Meillä kannetaan Manducalla ja se on todettu erittäin toimivaksi!

    VastaaPoista
  10. Heipsis!
    Noista Nepit-olkapäiden-päällä potkareista. Kannattaa ostaa sellasia missä on haaroissa se nepitys, kätevät ku mitkä sillon.

    Sitten tuosta rintareppu zydeemistä. Mulla oli ekat 3kk kantoliina ja en uskaltanu sitä käyttää, aina tuntu että peipi putoo tai sidon väärin ja sen selkä katkeaa. :D
    Sitten päätettiin että ostetaan rintareppu ja mihen kaveri joka omistaa yhen tällasen liikkeen suositteli babybjörnin sellasta ergonomista reppua jossa on hengittävä kangas. Makso kyllä aika paljon mutta oli sen arvonen.
    Selässä siiis on sellanen tuki ja on tosi tukeva.
    Kerran kokeilin baby björnin sitä normi reppua ja paska mikä paska :D

    VastaaPoista
  11. salamatkustaja2/09/2011 9:36 ip.

    Kiitos vinkistä. Vannon itsekin nepparien nimeen.
    Mäkin käytin kantoliinaa parisen kuukautta, taisi olla ipana noin 4-6 kk ikäinen. Sitten se alkoi kyllästyä, koska halusi pyöriä ympyrää ja liikkua. Joten jouduin vaihtamaan takaisin rattaisiin... :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?