Let's move in together to save this relationship...

...let's get married to save this "we share a bathroom" partnership...

...let's have kids to save this marriage!

Tiedätte, mitä tarkoitan?

Jos parisuhteessa on asioita perustavanlaatuisesti päin persettä, kannattaa erota. Helppoa mutta vaikeaa. Liian usein suhteen raunioista  yritetään rakentaa uutta taloa kaikenlaisilla älyvapailla konsteilla. Laastaria leikkaushaavaan. Kokeillaan, jos uusi auto,  asunto tai  etelänmatka auttaa.  Tästä on kokemusta. Kerran yhden epelin kanssa päätimme vaihtaa asuntoa, kun kaikki muut asiamme olivat ajautuneet umpikujan viimeiseen seinään. Seinän tiiliskivet hieroivat jo otsaa.  Viimeisinä ns. vanhan asunnon viikkoina homma meni siihen pisteeseen, että muuttolaatikkoja pakatessa laitoin omat kamani erillisiin laatikkoihin, merkkasin ne tarramerkillä, ja pari päivää ennen muuttoauton tuloa nappasin uuden kämpän avaimet ja kerroin tyynesti miehelle good bye ja kerroin muuttavani uuteen asuntoon itse. Pyysin muuttofirman tyyppejä ottamaan mukaan vain ne keltaisella teipillä merkatut laatikot. Kun on maksanut vuokrat toisen puolesta kaksi vuotta putkeen ja saa syntymäpäivälahjaksi käytetyn kännykän, pinna palaa yllättävässä kohtaa. Nyt naurattaa, silloin kauhistutti.

Sananlasku "Ei se vaihtamalla parane" on  tylsään elämäänsä kyllästyneen pelkurin keksintö. Kyllä se kuulkaa vaihtamalla paranee, voi parantua paljonkin.

Pahimmassa pelastuspuuskassa onnettomassa suhteessa kituuttavat päättävät hankkia lapsen. Jos se vaikka muuttaisi kaiken. (Kyllä se muuttaa, mutta vähän eri tavalla.) Kuulin kerran metrossa kammottavan keskustelun, jossa ilmeisesti juuri raskaaksi tulostaan kuullut nainen tilitti kaverilleen, että on se ihanaa olla nyt raskaana niin Perakin alkaa viihtyä taas kotona.  Vieressä nyökyttelevä kaveri totesi siihen, että tosi on. Omakin mies kuulemma juopottelee lapsen tulon jälkeen useammin kotona kuin baarissa.  Helvetin hyvä juttu.


*Kirjatärppi*

Hehkutin edellisessä kirjoituksessa Riikka Pulkkisen muutama vuosi sitten kirjoittamaa esikoista, Raja-teosta. Juuri äsken luin Hesarin syksyn uutuuslistasta, että Pulkkisen Totta tulee syksyllä kauppoihin. Jibbee!

Seuraamani kirjablogin suosituksesta lisäsin syksyn ostoslistalle myös Kyrön Mielensäpahoittajan. Ja vaikka fiktio on fiktiota, yhteiskunnallisesti minua kiinnostaa lukea tänä syksynä ainakin Snelmannin Parvekejumalat (mamu-kysymykset) ja Soininvaaran Pakonopeus (ihmiskauppa). En ole koskaan lukenut Taavi Soininvaaran dekkareita, mutta kerrankin yksinkertainen markkinointiviestintä sai aikaan halutun tuloksen. Ah tuo ihana viikottaisten kirjauutisten massapostittaja Suuri Suomalainen Kirjakerho lähetti markkinointimateriaalina Pakonopeudesta ensimmäisen luvun tiiserinä. Luin sen vauvan ruokinnan ohessa. Jäin niin pahasti koukkuun, että olen sen jälkeen käynyt pari kertaa viikossa SSKK:n sivulla katsomassa, milloin sen voisi tilata...

Tunnisteet: , , ,