Huomio keskiyöltä

Kääpiöllä on ripuli. Do I need to say more.

Huomio aamupäivältä:

Keksin pyykkiä pestessä arvoituksen.

Mikä on pesukoneen maailmanennätys?

Kestovaipat ja (vauvan) ripuli.

Päivä näyttää hyvältä. Sitä on kohdeltava varoen.

Olemme ipanan ja ystävän kanssa lainamökillä neljättä päivää. Ikkunasta näkyy pari jäätikköä, Hekla ja Eyjafjalla-tulivuori. Missään ei voi olla näin kaunista! Jos nääpiö vielä suostuisi nukkumaan yöt, tämä olisi täydellistä. Nukumme samassa mökkisängyssä. Kääpiö herää noin kymmenen kertaa yössä tarkistamaan, että olenhan vielä siinä ja voihan kanssani leikkiä. Ensin se potkii aikansa päätäni. Sitten se alkaa huutamalla kinuta leikkiseuraa. Ipanan saa hiljaiseksi tunkemalla tissin suuhun. Joten yöllä ei kamalasti nukuta. Tässä ehkä tärkein syy siihen, miksi en koskaan, ikinäikinä aio ottaa muksua nukkumaan samaan sänkyyn kotona.

Mutta onneksi on päiväunet. Käytän vauvan päiväunet nukkumiseen, maisemien tuijotteluun, työskentelyyn ja Michael Cunninghamin Tunnit-kirjan luksemiseen (siitä ovat peräsisin myös nuo otsikkoon poimimani lauseet). Olisipa aina näin täydellistä! Tätä on tosiaan kohdeltava varoen.

[caption id="attachment_692" align="aligncenter" width="300" caption="Kesämökin pihamaalla ei ole ruuhkaa."][/caption]

Hammasharjan uusiokäyttö

Silläkin uhalla, että tämä blogi alkaa kohta muistuttaa Niksipirkkaa... Keksin hyvän tavan laittaa käytetyn hammasharjan kiertoon. Annoin sen lapselle. Ennen kuin joku suuhygienisti ehtii älähtää, pitää muistaa kertoa, että ensin tietysti  pesin sen huolellisesti. Käytin sen mm. keitetyssä vedessä. Enkä onnistunut edes sulattamaan harjaksia kiinni toisiinsa.

Ipanan mielestä se on maailman mielenkiintoisin lelu. Sillä voi sohia ilmaa, sen avulla voi leikkiä kapellimestaria,  koputella itseään päähän ilman että sattuu (kun helistimellä lyö itseään vahingossa naamaan, tulee itku) ja sen voi tunkea suuhun, mikä helpottaa hampaiden tulosta johtuvia särkyjä. Kuolan määrää se tosin ei vähennä.

Oranssi, kulunut hammasharja on siis noussut lelumaailman ykköseksi. Pidämme edelleen kiinni kymmenen lelun säännöstä. Jos enempää ilmaantuu, osa leluista suljetaan kaappiin tai annetaan kavereiden lapsille lainaan. Vanhempana ipana varmaankin tajuaa, että ison, Barcelonasta lähetetyn nallen vaihtaminen käytettyyn  hammasharjaan ei ole kovin hyvä diili.

PS. Tein osoitteenluovutuskiellon rekisteriviranomaiselle. Katostaan, päteekö se!

Saamarin hännystelijät

Tänään tuli postissa kiva yllätys. Paikallinen "Nestle Lastenruoat" lähetti  värikkään esitteen, jossa ystävällisesti kerrottiin, mitä kaikkea teidän nassikalle voi nyt alkaa syöttää, kun hän on täyttänyt 6 kk. Heräsi muutama ajatus.

- Ipana täytti puoli vuotta viime viikolla. Miten Nestle voi tietää, milloin meidän vauvamme on syntynyt? Kuka antoi luvan rekisteröidä meidät jonnekin Nestlen tietokantaan?

- Markkinointimateriaali näyttää harkitun vähän markkinointimateriaalilta. Myyntilärpäke on otsikoitu "Hyvä tietä lapsista ja lasten ruoasta". Ja lisätietoja saa webbiosoitteesta www.barnamatur.is. (Kävin muuten ihan vittuillakseni kokeilemassa www.lastenruoka.fi ja pääsin Danonen omistamille lastenruokasivuille.)

- Miksi jaksan höyrytä? Minua vituttaa tällainen suuren elintarvikejätin asiantuntijamateriaalin näköiseksi naamioitu aggressiivinen markkinointi, jonka jäljet näkyivät myös niissä kehitysmaiden kuolleissa vauvoissa.  Sanoin  tämän silläkin uhalla että  kuulostaisin "inisevältä tiedostajalta". Mutta tottahan nuo Nestlen Afrikka-seikkailut ovat. Kiinan maitojauheet kuuluu siihen samaan säkkiin. Mä en halua sellaista skeidaa meidän eteiseen. Soitan heti viikonlopun jälkeen Islannin Nestlelle ja kysyn mistä vitusta ne on kaivaneet meidän osoitteen. Ipana sinne tuskin on vielä osannut soittaa.

Uusi harrastus haussa

Blogin päivitystahti  ja kommenttiloodiin kirjoittelu on ollut pari viikkoa vähän hitaalla (luen kyllä aivan kaikki kommentit ja ne kaikki niin tekee mun päivän, KIITOS). Mun mies nimittäin lähti Pohjois-Norjaan kiipeilemään. Ja tässä samalla kuin hoidan tuota ipanaa, yritän tehdä töitä. Päiväunien aikana vetelen kasaan normipäivän työt. Aikaa sosiaaliseen netissä hengailuun ei juuri jää.  On muuten aika vittumaista soittaa työpuhelu ja  juuri silloin kun "sen piti nukkua", sängystä kuuluu iso pieraisu, johon vauva ilmeisesti herää ja aloittaa sen jälkeen ÄÄÄÄÄ-alkuisen aarian. Eilen pakenin kesken puhelun kännykän kanssa vessaan  ja suljin oven. Huh.

Mieheni siis hävisi Norjaan Lofooteille kiipeilyreissulle. Mukaan lähti yksi herra, joka meni naimisiin pari päivää sitten. Siis häämatkalle ilman vaimoa! Mutta onneksi niitä on siellä kaksi - mekään ei nimittäin mieheni kanssa vielä olla käyty missään "hää"matkalla.

Eikä niiden edes tarvinnut maksaa matkaansa kokonaan itse - joku saamarin sponsorireissu. Voi jumalauta. Puoli-ilmainen Norjan-matka. Tässä kaiken sen vapaa-ajan, mitä mulla nykyään on (not), ohessa olen miettinyt uudestaan omia harrastuksiani. Koska missä tahansa pääsee lenkille, koska lähes joka kylässä on punttisali ja koska kirjaa voi lukea ihan missä tahansa, mun harrastukset ei koskaan vie minnekään eksoottisiin paikkoihin. Mä olen todella hyvä lukemaan kirjoja, mutta kukaan ei silti edes maksa mulle siitä. Elikkä, lajit vaihtoon! Miten olisi "Matala Tyynenmerenkalastus" (siis kalastamaan, mutta ainostaan Tyynen valtameren matalissa kohdissa eli jossain Fidzillä)? Tai "Pilvien bongailu luksushotellien läheisyydessä eteläisellä pallonpuoliskolla" (harrastusta voi harjoittaa vain, jos läheisyydessä olevassa hotellissa  on  iso uima-allas, spa ja hieno drinkkibaari)?

Let's move in together to save this relationship...

...let's get married to save this "we share a bathroom" partnership...

...let's have kids to save this marriage!

Tiedätte, mitä tarkoitan?

Jos parisuhteessa on asioita perustavanlaatuisesti päin persettä, kannattaa erota. Helppoa mutta vaikeaa. Liian usein suhteen raunioista  yritetään rakentaa uutta taloa kaikenlaisilla älyvapailla konsteilla. Laastaria leikkaushaavaan. Kokeillaan, jos uusi auto,  asunto tai  etelänmatka auttaa.  Tästä on kokemusta. Kerran yhden epelin kanssa päätimme vaihtaa asuntoa, kun kaikki muut asiamme olivat ajautuneet umpikujan viimeiseen seinään. Seinän tiiliskivet hieroivat jo otsaa.  Viimeisinä ns. vanhan asunnon viikkoina homma meni siihen pisteeseen, että muuttolaatikkoja pakatessa laitoin omat kamani erillisiin laatikkoihin, merkkasin ne tarramerkillä, ja pari päivää ennen muuttoauton tuloa nappasin uuden kämpän avaimet ja kerroin tyynesti miehelle good bye ja kerroin muuttavani uuteen asuntoon itse. Pyysin muuttofirman tyyppejä ottamaan mukaan vain ne keltaisella teipillä merkatut laatikot. Kun on maksanut vuokrat toisen puolesta kaksi vuotta putkeen ja saa syntymäpäivälahjaksi käytetyn kännykän, pinna palaa yllättävässä kohtaa. Nyt naurattaa, silloin kauhistutti.

Sananlasku "Ei se vaihtamalla parane" on  tylsään elämäänsä kyllästyneen pelkurin keksintö. Kyllä se kuulkaa vaihtamalla paranee, voi parantua paljonkin.

Pahimmassa pelastuspuuskassa onnettomassa suhteessa kituuttavat päättävät hankkia lapsen. Jos se vaikka muuttaisi kaiken. (Kyllä se muuttaa, mutta vähän eri tavalla.) Kuulin kerran metrossa kammottavan keskustelun, jossa ilmeisesti juuri raskaaksi tulostaan kuullut nainen tilitti kaverilleen, että on se ihanaa olla nyt raskaana niin Perakin alkaa viihtyä taas kotona.  Vieressä nyökyttelevä kaveri totesi siihen, että tosi on. Omakin mies kuulemma juopottelee lapsen tulon jälkeen useammin kotona kuin baarissa.  Helvetin hyvä juttu.


*Kirjatärppi*

Hehkutin edellisessä kirjoituksessa Riikka Pulkkisen muutama vuosi sitten kirjoittamaa esikoista, Raja-teosta. Juuri äsken luin Hesarin syksyn uutuuslistasta, että Pulkkisen Totta tulee syksyllä kauppoihin. Jibbee!

Seuraamani kirjablogin suosituksesta lisäsin syksyn ostoslistalle myös Kyrön Mielensäpahoittajan. Ja vaikka fiktio on fiktiota, yhteiskunnallisesti minua kiinnostaa lukea tänä syksynä ainakin Snelmannin Parvekejumalat (mamu-kysymykset) ja Soininvaaran Pakonopeus (ihmiskauppa). En ole koskaan lukenut Taavi Soininvaaran dekkareita, mutta kerrankin yksinkertainen markkinointiviestintä sai aikaan halutun tuloksen. Ah tuo ihana viikottaisten kirjauutisten massapostittaja Suuri Suomalainen Kirjakerho lähetti markkinointimateriaalina Pakonopeudesta ensimmäisen luvun tiiserinä. Luin sen vauvan ruokinnan ohessa. Jäin niin pahasti koukkuun, että olen sen jälkeen käynyt pari kertaa viikossa SSKK:n sivulla katsomassa, milloin sen voisi tilata...

Paskaessu pelastaa päivän

Päivän uutisotsikot

Well, well. Islannin laajalevikkisin sanomalehti Frettabladid julkaisi tänään etusivullaan mielenkiintoisen ja erittäin ällöttävän valokuvan. Kuvassa kaksi poikaa rääkkää hanhia. Islannissa on sanonta, jonka mukaan hanhesta saa munan, jos sitä kuristaa kaulasta tarpeeksi kovaa. Pari alle 10-vuotiasta poikaa (arvioin poikien iän kuvasta) halusi seurata sanontaa kirjaimellisesti ja  kokeilla, onnistuuko.

Kuvatekstissä kerrotaan, että uutislehden valokuvaaja oli bongannut pojat eläinrääkkäyspuuhissa  reykjavikilaisessa puistossa. Kun pojat huomasivat, että heitä kuvataan, he lähtivät livohkaan. Kuvaaja ehti kuitenkin räpsäistä kuvan ja se päätettiin painaa etusivulle.

Toivottavasti vanhemmat tunnistavat kuvasta jälkikasvunsa ja laittavat vekaransa kärsimään seurauksia. Ei  terve lapsi rääkkää eläintä! Saatanan kusipäät. Kyllä tuon ikäisten lasten jo luulisi tajuavan, että eläin on puolustuskyvytön, eikä mitään elollista saa kiusata. Naapurin Jaskaa ei saa löydä nyrkillä otsaan, siiliä ei saa potkia eikä hiirellä leikkiä jääkiekkoa. Miten tällaiset perusasiat eivät uppoa joidenkin kalloon?

Sitten aloin miettiä, onko kuvan julkaisu oikein. Kuvassa on alaikäisiä lapsia, heidän vanhemmiltaan ei ole kysytty lupaa kuvaamiseen. Eikä alaikäisiä saa käsittääkseni valokuvata tunnistettavasti, ellei vanhemmilta kysytä ensin suostumusta. Mutta jos harppaan näiden journalististen sääntöjen yli ja jätän ammatilliset pohdinnat sikseen, olen sitä mieltä, että kuvan julkaisu oli oikein. Eläinten ja ihmisten kunnioituksesta ja kiusaamisen raukkamaisuudesta puhutaan tänään varmasti useammassakin kodissa. Pojat tunnistavat toivottavasti antavat kiusaajille monta muistutusta siitä, miten idioottimaista toimintaa eläimen kiusaaminen on.

Mitä mieltä olette, oliko kuvan julkaisu järkevä veto? Islannissa pääsee lehteen, jos pyydystä tarpeeksi ison kalan. Uutiskynnys on aika matala. Suomessa Helsingin Sanomissa ei  ihan tällaista juttua  laitettaisi kanteen. (Mutta se paikka HS:stä onkin varattu mainoksille....haha)

[caption id="attachment_653" align="alignnone" width="590" caption=""Paparazzi" yllätti pikkupojat eläinrääkkäyspuuhissa."][/caption]

Täytyy lukea huominen lehti erityisen tarkkaan ja katsoa, seuraako hanhiepisodiin jatkoa.

Yksinäistä

Yksinäisyys koostuu välillä yllättävistä palasista ja iskee kysymättä. Reykjavikissa on tänään Gay Pride. Täällä paraati on yksi kesän suurimmista juhlista. Kadulla on tuhansia ihmisiä  - ja se on tässä kalastajakylässä paljon. Bileet jatkuvat aamukuuteen.

Olen yksin kotona kääpiön kanssa, koska mies on töiden takia poissa ensi viikkoon asti. Kaikki kaverit tuntuvat hävinneen kuin pieru Atlannin valtamereen. Välillä vaivaksi asti nurkissa pyörivät sukulaiset ovat kaikki maalla. Baarissa on aina ainakin joku tuttu, mutta ei sinne viitsi ipanan kanssa mennä kaljaa kiskomaan keskellä päivää. Ajattelin kuitenkin paeta ulos, kun kyllästyin tuijottamaan kesän viimeisiä päiviä lasi-ikkunan takaa. Sidoin kääpiön kantoliinalla kiinni (siis minuun, en esim. olohuoneen pöytään) ja lähdin katsomaan paraatia. Mutta eihän siitä mitään tullut. Ipana oli kiinnostunut kaikesta ja vaikutti varsin tyytyväiseltä, mutta jengi töni tupakat kädessä. Hengailin pääkadulla vartin bilekansaa väistellen ja puolimetristä suojaten. Alkoi vituttaa ja lähdin takaisin himaan.

Kotona vauva alkoi huutaa, väänsi paskat ja maitopurkki tipahti lattialle. Ei sitä kai kannata itkua vääntää  kun maito on jo lattialla. Mutta kyllä vähän piti vetistellä. Tää on just niin tätä, mitä pelkäsin. Olen jumalauta yksin kotona, ikkunoista tulvii sisään juhlakansan mölinää, musiikki soi naapurissa, vauva itkee viereisessä huoneessa ja paskavaipat haisee. En pääse kampaajalle, vaatekauppaan tai edes lenkille. Njää, njää, njääää.

Onneksi jääkaapissa on sentään sapuskaa. Mies raahasi 4 muovikassilista ruokaa ennen työreissuunsa lähtöä, jotta mun ei tarvitse mennä kauppaan. Kilttiä. Tuli ihan mieleen yksi vanha kämppikseni, parikymppinen italialainen vaihto-oppilaspoika, jonka äiti lähetti jälkikasvulleen ruokaa parin viikon välein Italiasta Islantiin. Pahvilaatikosta löytyi tomaattikastikkeita, pastaa, juustoja ja makkaroita.

Millä ihmeellä te piristätte itseänne, kun tuntuu että kaikki on hanurista, eikä kotoa voi lähteä minnekään?

Parhaimmat ostokset

Ennen vauvan syntymää olin totaalisen ulkona vauvan varaosista ja sen tarvitsemasta tavara-arsenaalista. Koska onhan tästä jo kertynyt pian puolen vuoden (!) kokemus, voin kutsua itseäni asiantuntijaksi ja jakaa hieman ilmaisia neuvoja. Ehkäpä näistä on apua muillekin  lumiukoille...

Tärkeistä tärkeimmät

Lyhyt- ja pitkähihaiset bodyt. Vaatetuksen perusosa. Haaroissa on oltava nepparit, ei nappeja. Joustava materiaali on parasta - seuraa vähemmän kitinää, kun body sujahtaa päälle vauhdilla.

Sukalliset housut. Siis vähän niinkuin potkuhousut, mutta vain vyötärölle asti ulottuvat - ei missään nimessä sellaiset hartioiden kohdalta napitettavat aika-ja hermosyöpöt.  On tärkeää, että housut saa nopeasti jalkaan ja pois. Periaatteeni on, että vaipanvaihto ei saa kestää yhtään kauempaa kuin mitä aivan välttämättä on tarvis. Parit sukattomat housut ovat myös jees - välillä on kivaa tuuletella varpaita.

Pitkähihalliset potkupuvut. Mielellään sellainen, jossa on vetoketu kauluksesta alas. Tai sitten nepparit. Tällainen haalari on paras yövaate - vaipan päälle ei muuta tarvita. Jos joku alkaisi valmistaa tätä vauvanvaatetta aikuisten kokoluokassa, ostaisin heti pari haalaria itselleni. (Miehen mielestä idea ei ole kovin hyvä - haaroista napitettava kokopuku on kuulemma melkoinen erotiikantappaja. Ja olisihan se vessassakäyntikin aika hulvatonta kun voisi vai repäistä napit alhaalta auki.)

Kestovaippasetti. Siitä voit lukea lisää täältä. Kestovaippojen kanssa emme ole tarvinneet edes  talkkeja tai sinkkisalvoja.

Paperivaippoja vain salkussa (just in case). Vaikkapa pitkille automatkoille tai hätävaraksi mukaan ostosreissulle. En tykkää paperivaipoista, koska ne haisevat jäteajon jälkeen järkyn paljon pahemmalle kuin kangasvaipat.

Leikkimatto. Saimme kavereilta lainaan vauvan leikkimaton, jossa riippuu killuttimia. Ipana on viettänyt siinä aamunsa 2 kk ikäisestä asti. Nyt se jo kierii matolta ulos, mutta eteneminen on sen verran hidasta, että vauvaa pystyy valvomaan muutaman metrin päästä.

Sitterituoli. Jos ja kun pitää itse puuhata erinäisiä juttuja (kuten tehdä töitä, valmistaa itselleen ruokaa tai käydä paskalla), nääpiö istuu sitterissä. Kun sille antaa välillä  vauhtia, viihtymisaika pitenee. Nyt 6 kk iässä se tosin jo tekee vatsalihaksia ja yrittää punnertaa sitteristä istumaan. Taidetaan viettää viimeisiä "vihreän tuolin viikkoja". Auts.

Kantoliina. Ajattelin ensin, että tämä on liian hippi. Että mä en kyllä lähde tuonne kaupungille saapastelemaan lapsi perunapussiin sidottuna rinnalle. Niinpä ostimme ensin kantorepun. Se oli ihan paska - ja roikkuu yhden kerran käytettynä  naulakossa. Sain kantoliinan tutulta lainaan muutama viikko sitten, ja se on ihan helvetin hyvä! Vauvan painoa tuskin huomaa, ja ipana viihtyy mukana kotiaskareissa kun saa katsella kaikkea aikuisen ihmisen tasolta. Kätevä tapa mennä myös kauppaan, kahvilaan jne. kun ei tarvitse raahata kahden neliömetrin kokoisia vaunuja mukana.

Auton turvaistuin, rintapumppu ja vaunut (yhdistelmärattaat on kuulemma hyvät, koska niitä voi muuntokykynsä ansiosta käyttää vielä vähän vanhempanakin) ovat tärkeitä vekottimia, jos haluaa joskus a) poistua kotoa jonnekin ja/tai b) tehdä sen ilman vauvaa.

Monta ruokalappua. Kun puurojen ja hedelmäsoseiden syöttö alkaa, kannattaa keittiöön varata 10 ruokalappua. Ne laput, jotka eivät häviä, ovat aina likaisena.

Nämä jättäisin nyt hankkimatta


Kantoreppu. Se oli täysi susi. En suosittele. Menimme vauvatarvikekauppaan nälkäisen vauvan kanssa. Vauva alkaa karjua kurkku suorana, minä tiuskasin miehelle, että osta nyt se vitun reppu ja häivytään täältä.  Kyseessä oli  karvahattumalli, maksoi 60 euroa. Senkin rahan ois voinut laittaa vaikka kaljaan.

Potkuhousut. Sellaiset haalarimaiset potkuhousut ovat helvetilliset. Vauva inhoaa niiden pukemista ja niiden päälle on kuitenkin laitettava joku paita tai muu kaapu. Ja kun on vaihdettava vaippa, ensin pitää ottaa se muu pois päältä, että pääsee housuihin käsiksi jne. jne. Liikaa hommaa.

Vauvan kylpyamme. Totutimme 1 kk ikäisen vauvan suihkuun. Ei tarvitse läträtä ammeveden kanssa ja selkä köykyssä kylvettää ipanaa. Nääpiö kainaloon ja suihkuun!

Siis voi ei

Juuri kun avauduin muumeista, myös yksi suosikkimuusikoistani (no joo, kenen suosikkimuusikko tämä nyt ei olisi) hehkuttaa muumeista Hesarissa. Eli kai se nyt on uskottava, että muumit ovat vallankumouksellista anarkistijoukkoa. Joka on vaan päässyt pannukakkuja mussuttaessa vähän lihomaan.

Ja toinen voi ei. Mitä tehdä, kun lapsi alkaa huutaa autossa, ja ajomatkaa on jäljellä 300 kilsaa? Vartin välein ei oikein viitsi pysähtyäkään repimään tissiä ulos, koska auton takana kulkee telttavaunu, joka vie perkeleesti tilaa  parkkipaikoilla, eikä sen kanssa voi peruuttaa. Kokeilin rapisevat muovipussit, isin digikellon, helistinarsenaalin ja lopuksi annoin ipanan repiä omia hiuksiani. Eikä mikään auttanut. Yritin olla joogi ja antaa periksi. Kumma kyllä, jotenkin sitä tunnin jälkeen lakkasi kuulemasta, että joku huutaa takapenkillä. Pelottavaa?