Pikainen kommentti juoksuohjelman etenemisestä. Se hitto soikoon TOIMII! Mahdun jo vanhoihin farkkuihin ja juostessani askel kevenee kerta ...

Juoksuohjelman etenemisestä ja koululiikunnan kamaluudesta

13.7.10 Satu Kommentteja: 8

Pikainen kommentti juoksuohjelman etenemisestä. Se hitto soikoon TOIMII! Mahdun jo vanhoihin farkkuihin ja juostessani askel kevenee kerta kerralta. Lenkillä ollessani  pompin liikennevaloissa jo kärsimättömänä odottaen vihreää valoa. Ja believe me, nyt puhuu henkilö, jota on vituttanut juokseminen niin helvetisti ja aina.  Olen laittanut sen - niin kuin monen muunkin nuoruuden trauman - koululiikunnan ja musiikintuntien piikkiin. Ala- ja yläasteen "suosikkitunnit" liikunta ja musiikki edustivat minulle silkkaa sadismia:

- Oppilaat suorittivat musiikintunnilla laulukokeen luokan edessä. Biisin sai valita itse, mutta se ei paljoa laulutaidotonta lohduta. Ukko Nooa, Ostakaa makkaraa ja Hyttynen olivat kaikki yhtä pelottavia. Naama punaisena ja pusero hiestä märkänä piti veisata laulua opettajan polkiessa hormooni-harmoonia. Ja takarivi tirskui. Tätä nöyryytystä piti kestää kahdesti vuodessa: syys- ja kevätlukukauden lopussa. Olisin varmasti kehittänyt itselleni mielisairauden, jos ala- ja yläaste olisi pitänyt tehdä kurssimuotoisena, ja laulukokeet olisi pidetty viidesti vuodessa.

- Liikuntatunneilla luokan liikunnallisesti lahjakkaimmat (eli yleensä ne, joiden vanhemmat kuskasivat lapsiaan hiihto-, pesäpallo-, koripallo- ja jääkiekkotreeneihin) nimettiin lajista riippumatta kapteeneiksi, jotka jakoivat joukkueet. Ylipainoiset, ryhmäliikuntaa inhoavat ja yksinäset valittiin aina viimeisenä. Se tuntui joka kerta ihan yhtä paskalta. (Päätin, että lukioon kun pääsen, en vittu ikinä juokse tai hyppää.)

- Jos liikuntatunneilla ei pelattu sadistisia ryhmälajeja, siellä otettiin aikaa juoksuradalla, hiihdettiin kilpaa ja merkittiin korkeushypyn tulokset ylös. Hyppäsin korkeutta noin 65 senttiä. Kyllä nyt on naurussa pidättelemistä, mutta silloin ei hymyilyttänyt. Korkeushypyn tekniikkaa ei opetettu. "Katsomalla oppii", totesi liikunnanopettaja pilli suussa. Vieläkin muistan sen kalmanvärisen tuulipuvun ja ne Adidaksen lenkkarit. Tuloslistoja liimailtiin luokan oviin ja niiden perusteella annettiin numero liikunnasta. Ei perse.

Toivottavasti meininki ala- ja yläasteella on noista ajoista muuttunut edes vähän terveemmäksi. Eihän omaa ipanaa muutoin voi laittaa kouluun.  (En nimittäin kestä, jos meidän taloudessa on kaksi yhtä hullua henkilöä.)

8 kommenttia:

  1. Huh, onneksi meillä oli inhimillisempää tuo laulukoetouhu. Laulukoe taisi olla vain kerran ala-asteen aikana ja sen sai tehdä pelkästään open läsnä ollessa. Olisin ehkä napsahtanut lopullisesti, jos vielä mussan tunnitkin olis lisätty liikan ja kässän lisäksi piinatunteihin!

    Koululiikunnan suhteen pystyn samaistumaan kärsimyksiisi täysin. Miksiköhän liikanopet ei tosiaan osaa oikeasti opettaa niitä tekniikoita? Tai ehkä niitä ammattitaitoisiakin JOSSAIN on..? En tiedä, mutta itsekin olen alkanut tykätä joistain liikuntalajeista tosiaan vasta vuosia peruskoulun jälkeen. Juoksukin voi olla jopa kivaa. Jos mulle olis jo ala-asteella kerrottu, että oikeasti juoksu kannattaa aloittaa tosi hitaalla vauhdilla ja lyhyillä matkoilla, eikä tarvii pinkoa veren maku suussa opettajan karjuessa, niin ehkä mulla ei olis ollut sitä kohtaan niin suuria ennakkoluuloja vielä vuosienkin jälkeen..?

    Muutenkin ihan perseestä että ekan ja tokan kouluvuoden jälkeen kivat liikuntahetket muuttuu kauheaksi kilpailu- ja suoritusasetelmaksi. Mä kyllä tykkäsin riippua niissä köysissä ja heitellä palloa. Mutta myöhemmin siinä pallon heittelyssäkin oli tarkoituksena osua mahdollisimman moneen luokkatoveriin. Nyyh!

    Ois kyllä kiva kuulla joskus niiltä koululiikunnassa pärjääviltä urheiluihmeiltä, että rakastiko ne sitä todella vai oliko niilläkin tuskanhetkensä. (Vaikka veikkaankin, että ne tuskanhetket oli vähän eri laatuisia, vaikka että tuli toiseksi korkeushypyssä ja se koetteli karvaasti ylpeyttä.)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa NIIN tutulta, sekä muistot että jälkiseuraukset! Ite keskityin liikuntatunnilla lähinnä muiden kannustamiseen kun en muuta osannu. Ja urheilua en vapaaehtoisesti harrastanut IKINÄ! Minkä koululiikunnassakin pystyin välttämään niin hyvä. Eikä juoksua ainakaan.

    Ja no, viime syksynä tuli kipastua puolimaraton ja tänä syksynä toista viedään. :) Että silleen ne ihmiset muuttuu. KAIKESTA HUOLIMATTA. :D

    VastaaPoista
  3. Huh, aika traumaattiselta kuulostaa.

    Mulla on ollut kaksi hyvää syytä olla juoksematta synnytyksen jälkeen. a) Urheilurintsikat on kolme kuppikokoa liian pienet. b) Jos käy koiran kanssa lenkillä, niin miten voi enää jaksaa juosta siihen päälle? Tai jos juoksiskin siellä lenkillä, niin tunti kävelyä ja neljä minuuttia juoksua on ihan täysin vastoin juoksuohjelman ohjeita. Eli jos ei voi noudattaa kirjaimellisesti, niin ei voi noudattaa ollenkaan...

    Että näin vaikeeta voi liikunnasta tehdä. :) Ostin muuten uudet urheilurintsikat, ja elämänlaatu parani ainakin kaksisataa prosenttia! Vuoteen eka kerta kun kävelylenkillä ei joku paikka hölsky. Oli ihan pakko jopa hypähdellä ja juostakin. Heti kun nää kamalat helteet loppuu, lisään lenkkeihini nuo juoksupätkät!

    VastaaPoista
  4. Ja siis ihanaa lukea, että näitä musiikin- ja liikuntatuntitraumoja on muillakin :D

    VastaaPoista
  5. Maana, aivan samoja asioita oon miettinyt liikunnanopettajista... Kaikki kuulemani kammottavat liikunnanopettajat ei voi olla sadisteja. Ehkä syy on siinä, että joskus 1960-luvulla opettajakoulutuksessa ei kamalasti pohdittu tällaisia asioita. Tärkeintä oli, että liikunnanopettajalla oli hyvä kunto. Ja osa meiningistä selittyy minusta myös laiskuudella: onhan se helpompi kirjoittaa korkeushypyn senttimääriä ruutupaperille kuin vaikka itse näyttää mallia, miten sitä kuuluisi hypätä. Korjatkaa toki, jos olen väärässä. Luulisin, että 1980-luvun jälkeen tämä asia on muuttunut parempaan päin (mutta seula vuotaa sieltä ylisuurten luokkakokojen jne. jne. ääreltä...). Huh, mua pelottaa laittaa lapsi kouluun. Onneksi sitä voi panikoida vielä rauhassa vähän alle 7 vuotta.

    Nellen, juu ihmiset muuttuu - minäkin "aina viimeinen kaikissa lajeissa" kiskaisin itseni harrastamaan liikuntaa lukioiässä. Eli heti kun liikunta muuttui vapaaehtoiseksi.

    Elina, koirien kanssa lenkkeily käy kyllä minusta kovasta lenkkitreenistä - eikös teidän koira ollut aika ulkoilevaa tyyppiä? Ja onnittelut uudesta vaatteesta! Vanhat urheilurintsikat jäi täälläkin pieneksi... Kelaa, ostin urheilurintaliivit kokoa XL. Himmeet meloonit! Muutaman kuukauden päästä, maitobaarin suljettua ovensa, niistä megasuurista urheilurintsikoista voi ommella iiiiison kangaskassin.

    VastaaPoista
  6. mä olin hyvä kaikissa lajeissa mutten missäään luokan paras. vähiten pärjäsin telinevoikassa, mutta siitäkin jotain jumppakärpänen-pinssejä kertyi palkintokaappiin. eniten loistin pallolajeissa, hiihdossa, suunnistuksessa ja kuulantyönnössä. meidän ala-asteen opettaja opetti kaikki mahdolliset tekniikat mm. floppauksen. tyyppi itse osallistui opettajien yleisurheilukisoihin ja kantoi niistä mitaleja. meidän luokka osallistui mm. ala-asteiden välisiin Maitokannukisoihin eli yleisurheilua 19 muuta koulua vastaan Olympiastadionilla. lisäksi jokaisesta omalla ajalla suoritetusta 30min hiihdosta ja luistelusta kerättiin rukseja luokan seinälle. en enää muista mitä virkaa niillä oli, mutta tykkäsin kerätä niitä mm. 5. luokalla kisattiin kaverin kanssa siitä kummalla menee ensin 500km hiihtoa rikki. siitä kertyi jokunen ruksi :)

    mä tykkäsin koululiikunnasta, mutta meidän erityisen liikuntapainotteisella luokalla (ei virallisesti, mutta opettaja painotti) se on varmaan ollut aika kamalaa niille, jotka eivät tykänneet. muistan, että kapteenius ja joukkueen valinta oli kamalaa. kilpailuvietti ohjasi valitsemaan liikunnallisempia, mutta halusi olla tasavertainen ja valita kavereita/mukavia. jako kahteen olisi ollut kaikille helpotus.

    luokissa valinnainen liikunta ohjasi mm. pelamaan snookkeria liikuntatunnilla. siitä opettaja ei tykännyt :)

    btw. en harrastanut urheilua missään seurassa eikä vanhempani kuskanneet mua edes partioon. takapihalta alkoi latuverkosto ja kulman takana oli luistinrata/pesäpallokenttä.

    VastaaPoista
  7. Kahdessa Kulttuurissa7/26/2010 1:11 ip.

    Kommentoin nyt näin jälkikäteen tätä hervottoman hyvää postausta. Kesä pitänyt nettipimennossa tovin.

    Omat koululiikuntamuistot ovat kamalia. Kävin ala-asteen todella pienessä koulussa, jossa opettaja oli eläkeikää lähentelevä tiukkapipoinen täti. Ala-asteella liikunta oli sitä, että täti hakkasi tamburiinia ja me juostiin ja vuoroin hypittiin ympyrässä. Yläasteella ja lukiossa ei meno yhtään parantunut. Liikunnanopettaja (sama tyyppi molemmissa kouluissa) oli vannoutunut naisvoimistelun ystävä. Jos harrasti naisvoimistelua hänen valmennuksessaan, oli liikuntanumero 9. Jos ei se oli 8. Paitsi 7 niillä, jotka eivät vaivautuneet ottamaan liikuntavaatteita mukaan tai söivät liikuntatunnilla purkkaa tai eivät käyneet tunnin jälkeen suihkussa. Tietty ihan ansaittua saada 7 liikunnasta, jos käyttäytyy em. tavalla. 10 sai ainoastaan, jos oli Suomen mestari jossain lajissa. Meidän ryhmässä ei kukaan ollut, joten ei kenelläkään ollut 10. Liikuntatunnit olivat aika voimistelupainotteisia.

    Suhteeni liikuntaan muuttui vasta, kun menin urheiluopistolla liikunnanohjauksen peruskurssille. Liikunnan riemu löytyi sieltä. Tervetullut kokemus monessakin mielessä. Kurssilla pohdittiin paljon koululiikunnan tilaa ja sen aiheuttamia traumoja. Luonnollisesti vastausta ei löydetty, mutta omat traumat katosivat pikkuhiljaa. Haluaisin kovasti mennä jonnekin yleisurheilukurssille, mutta kun luin lehdestä, että alkeiskursseilla käy ihan pro-tason tyyppejä, taidan vielä jättää väliin. Taustalla on myös traumaattinen kokemus akrobatian alkeita aikuisille kurssista. En tajua, mikä vimma niillä flip-flop sarjan osaajille on tulla alkeiskursseille. GRRRR!

    Sananen vielä urheilurintsikoista. Suosittelen ostamaan sellaiset, joissa mitoitus on sama kuin normi rintsikoissa eli esim. 75D. Tukevat paremmin kuin M/L/XL koot.

    Tsemppiä juoksuihin!

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?