Jalkapallo vie kaiken ajan

Blogin päivitystahti on hiljentynyt jalkapallokisojen myötä. No ei vaan - mähän en tajua jalkapallosta mitään. Paitsi että Saksa voittaa aina. Ja tänään ilmeisesti sen pronssiottelunkin.

Aika kuluu älytöntä vauhtia. Pysähdyin tänään miettimään, minne kaikki mun aika oikeasti menee. Ja miten siinä sivussa ehtii tehdä yhtään mitään muuta. Kysehän on vain siitä, miten ajan käyttää. Jotta pienen vauvan kanssa ehtisi tehdä myös muuta kuin istua kotona, täytyy vähän ideoida. Tässä käyttökelpoisiksi toteamani ajankäyttövinkit.

1. Kirjoja ehtii lukea yöllä. Luen aina vauvan ensimmäiseen yöheräämiseen asti. Se on todellä kätevää! Muuten ei juuri ehtisi syventyä kirjaan,  ja samalla yöheräämisten lukumäärä laskee yhdellä. Kun nukahtaa puoli kaksi, tätyy herätä maidottamaan vain kello viisi. Ja aamukasilta herää noin 6,5 tunnin yöunilla. Kyllä tätä  muutaman kuukauden (vai vuoden?) jaksaa!

2. Kirjoja voi hankkia myös äänikirjoina. Kuuntelen kotona Sinuhea samalla kun vietän aikaa vauvan kanssa. Ja tämä on kuulkaa tuplahyöty: vauva kuulee suomen kieltä, ja itse pääsen samalla nauttimaan toisen lukemasta tarinasta. Jos vauva itkee, stereoiden volaa voi kääntää kovemmalle.

3. Läppäriä voi käyttää vauva  a) sylissä tai b) sitterissä. Kun ipana alkaa kyllästyä istumaan sylissä, saa tunnin lisätyöaikaa vetkuttamalla sitä sitterissä. Tosin tässä on alkanut käydä niin, että vauvaa naurattaa, kun se näkee läppärin. Ei kovin lupaavaa...

4. Ruokaostokset voi hoitaa  niin, että mies menee kauppaan. Jos mies on töissä, menemme kauppaan heti kun ipana on hereillä; virkeänä se katselee ostoskärryn pohjalta kaupan hyllyjä. (En kuitenkaan laita vauvaa kierimään sinne ostoskärryyn. Yleensä vauvaa istuu ostoskärryissä autoistuimessa. Jos ollaan liikkeellä kävellen, käytän lastenrattaita ostoskärryinä. Täytän siis rattaat vauvan  ruokatarpeilla. Vauva mahtuu hyvin makaamaan munakoisojen ja maitopurkkien väliin. Kerran  jäi vahingossa banaanit maksamatta, kun ipana piilotti ne unirättinsä alle. Tämä on siis myös oiva säästökeino: five-finger-discountin sijasta trolley-discount...)

5. Vessanpöntön viereen kannattaa varata kaikki uusimmat lehdet. Vessassa voi hyvällä omalla tunnolla istua vartinkin, vaikka rusinaperse vähän itkisikin. Vartissa ehtii lukea jo yhden lehden.

6. Juoksulenkit voi tehdä  vaunujen kanssa. Lastenvaunuhölkkä on kuulemma joku uusi muotiurheilulaji. Olen trendiharjan huipulla, sillä kukaan muu ei vielä näytä Reykjavikin kaduilla tekevän sitä. Tyylitietoisena nuorena äitinä (olenhan vasta 30) vetelen  lenkkikengissä lastenrattaita edessäni lykkien. Vauvaa ainakin naurattaa.

7. Vauva on oivallinen tekosyy välttää kaikki tylsä ja turha hengaaminen. Esimerkiksi kaikista pöljistä, viikonlopun tunteja syövistä sukujuhlista voi nykyään rynnätä hyvällä omatunnolla ulos vaikka puoli tuntia saapumisen jälkeen. Jos vauvaa väsyttää, sitä väsyttää. Ja silloin pitää mennä.

Tunnisteet: , , ,