Koitin taas tänään siivota - tällä kertaa tosin vauvan vaatelaatikostoa. Neidillämme on jo nyt enemmän vaatekappaleita kuin mulla ikinä. Lah...

Vaaleanpunainen vallankumous

29.6.10 Satu Kommentteja: 9

Koitin taas tänään siivota - tällä kertaa tosin vauvan vaatelaatikostoa. Neidillämme on jo nyt enemmän vaatekappaleita kuin mulla ikinä. Lahjaksi saadut vaatteet ovat tietty kätsy juttu. Ei tarvitse itse ostaa (jää rahaa siihen siivojaan) ja laaja repertuaari takaa sen, että edes joku riepu sopii päälle ja/tai on puhtaana.

Ongelma onkin se, että vaatelaatikko ei enää mene kiinni. Ja tsiikatkaa nyt tätä sisältöä! Pelkkää vaaleanpunaista. Eikä tässä ole kuin vähän alle puolet siitä pinkistä armeijasta joka on ottanut komentoonsa lastenhuoneen vaatevaraston. Ei ole varmaan vaikea arvata, että inhoan vaaleanpunaista. (Jos siinä on kaverina mustaa, keltaista tai vaikka ruskeaa, se näyttää ihan ookoolta.) Vaikka näitä vauvanvaatteita käyttääkin nääpiö eikä minä, joudun katselemaan niitä ihan joka päivä. Aina kun olen tunkemassa vaatelaatikkoa kiinni, sieltä hyppää silmille pinkki potkuasu tai  saranan väliin jää jumiin vaaleanpunainen prinsessakuvioitu paita. Ei ole helppoa.

Vaatekaupat ovat täynnä tsiljoonia värejä. Miksi aina pitää ostaa vaaleanpunaista? Lahjahevosen suu haisee. Voikohan näitä värjätä?

[caption id="attachment_582" align="alignnone" width="289" caption="Auttaisikohan tässä rotanmyrkky?"]

*Kirjatärppi*

Välillä on kiva velloa vitutuksessa kirjojenkin kanssa. Siksi aloitin nyt tsiljoonannen kerran Jari Tervon Myyrän. Kirja on niin iso, että sillä voisi murskata jonkun polven. Tai hajoittaa pölynimurin. Olen päässyt joka kerta kirjassa samaan kohtaan: joku rillipää hengailee Kaivopuistossa ja samaan aikaan joku kuuntelee sen puheita Neukkujen suurlähetystössä. Ja sitten alkaa lukijaa nukuttaa. En kuitenkaan aio antaa periksi. Ennen kuin isken hampaani siihen huomattavasti ohuempaan ja viihdyttävämmän oloiseen Koljattiin, selätän Myyrän. Wish me luck.
[/caption]

9 kommenttia:

  1. Hear hear. Mäkin siedän meidän Iepposella (6kk) ainoastaan pinkkiä jonkun muun rouheamman värin kanssa. Napero kun ei oo mikään hiljanen ja hempee, niin musta pastellit pukee hippasen huonosti meidän täystuhoa.

    Ps. sun plogi on ihan paras, kerrasta koukutuin. Samalla aallolla mennään, meitin Ieppo on 6kk, mäkin hiimailen himassa ja munkin mies kiipee...

    VastaaPoista
  2. No mutta totta munassa tyttölapselle pitää pinkkiä ostaa, eihän sitä muuten tytöksi tunnistaisi! Ja vieraiden ihmisten on elintärkeää tunnistaa sinappitykin sukupuoli, muuten menee pulla väärään kurkkuun tai ainakin lisälyöntejä pukkaa. Samasta syystä poikavauvat pitää pukea tummiin monsteriväreihin.

    Yksi poikamme lempiväreistä on vaaleanpunainen, jota minä inhoan. Mutta vittuillakseni ostin kirkkaanpinkit kurikset, saivat konservatiivitädit päiväkodissa siunailtavaa. ;)

    VastaaPoista
  3. Hello hello! Hyviä postauksia.

    Jenkeissä on tosi vaikeata pukea tyttövauvoja muuhun kuin pinkkiin ja hyvin tyttömäisiin vaatteisiin. Ensinnäkin, täällä on käytännössä pakko tietää lapsen sukupuoli etukäteen, jos haluaa tehdä mitään vaatehankintoja. Lapsipuodit on hyvin selvästi jaettu tyttöjen ja poikien puoleen, ja siinä välissä ei ole mitään. Ja vaikka värillä ei olisi väliä, niin kuosit ja leikkaukset on hyvin sukupuolisidonnaisia. Tyttöjen vaatteissa on rimpsua, puhvihihaa ja pitsiä. Poikien vaatteet on hyvin selkeästi kuorma-auto/baseball aiheisia. Ostin sellaisen hauskan ja melko-neutraalin “Rookie” tekstillä koristelly baseball-paidan poikien osastolta, ja myyjä oletti automaattisesti että odotan poikaa. En sitten viitsinyt korjata, ettei pitäisi mua ihan kummajaisena.

    Mulla on vähän myös angsteja ton vaaleanpunaisen värin kanssa. Pienissä määrin se on ihan jees. Tähän asti olen onnistunut keräämään aika hyvän valikoiman ei-vaaleanpunaisia vaatteita, mutta kaikki paikallisten kavereiden antatamat lahjat on kyllä kovin pinkkejä.

    Mulla on tullut mieleen kommentteja myös aikaisempiin postaukseen, mutta en ole kerennyt kirjoittamaan. Alla muutamia:

    Vauva ravintolassa ja muissa menoissa. Mulla on kova yritys, että lapsen saaminen ei rajoittaisi elämää ihan kokonaan. Saas nähdä miten sitten käy, kun kaveri ei enää reissaa näppärästi mahassa. Me asutaan jenkki-kaupungissa, missä on tosi paljon lattareita. Lattareilla on mukavan lungi asenne lastenhoitoa kohtaan ja lapset tulee mukana ihan joka paikkaan. Eli ravintoloissa ja shopping malleissa näkee kaiken ikäisiä lapsia hyvinkin myöhään. Kun hyytyvät, niin menevät nukkumaan rattaisiin. Kukaan ei paheksu, ja vanhemmat eivät tunnut ottavan suurempia paineita lasten käytöksestä tai itkuista. Mulla raja kyllä ylittyi siinä kohtaan, kun noin 3 kk vauva oli balettia katsomassa. Joka tapauksessa, toivon tosiaan että multakin löytyisi edes vähän tota lattari-asennetta, että vauva kainaloon ja menoksi.

    Siivoja. Mä sain viimein hankittua meille siivojaan. Meillä oli samanlaisia keskusteluja mun miehen kanssa asiasta, mutta lopulta mä vaan järjestin asian. Hommaa hankaloittaa hieman se, että rouva puhuu pelkkää espanjaa ja mun sanavarasto on sitä kieltä sellaiset 50 sanaa ;). Mutta eiköhän se siitä. Kun nyt olen päässyt tähän palveluiden makuun, niin kohta olisi ajankohtaista etsiä paikallista nannya. Se voikin olla vähän mutkikkaampi proggis.

    VastaaPoista
  4. Kiki, kiitos! Kiipeääkö sun mies Suomessa vai asutteko te ulkomailla?
    Fanny, hyvähyvä, aplodit kurahousuostoksesta :) Arkipäivän vittuilu on just parasta lääkettä ihan kaikkeen.
    Mojito, kiitos pitkästä kommentista! Voin kuvitella joo että jenkkilässä vauvanvaatteiden ostelu on vähän hankalaa. Siellä ollaan tässä suhteessa varmaan vielä konservatiivisempia kuin vaikka täällä Pohjolassa.
    Lattareiden meiningistä olisi hyvä ottaa mallia muissakin asioissa. Kuten siinä että mitä isompi perse niin sen paremmin se heiluu ja sitä paremmalta näyttää. Leivoin nimittäin just suklaakakun ja ajattelin vetästä siitä naamaan nyt reilun siivun. Huomenna voi sitten miettiä sitä juoksemista taas ;)

    VastaaPoista
  5. Mulla ei ole sinänsä mitään vaaleanpunaista vastaan, mutta ottaen huomioon värispektrin laajuuden musta on käsittämätöntä kuinka yksi väri dominoi lastenvaatekaupoissa. Kaikkein rasittavimpia ovat noin 2-6-vuotiaiden vaatteet, joissa vallalla tuntuu olevan sietämätön räikeä pinkki rumin prinsessapainatuksin. Noita ei meille tule!!! Ja vihaan kaikkia vaatteita joissa on erilaisia sarjakuvahahmoja. Nykyään myös muumit lukeutuvat tuohon, alun perin ihan sympaattinen hahmo on tuotteistettu pilalle.

    Koska valitettavasti en ole niitä ihmisiä, jotka jaksavat maksaa 35+ euroa jostain uniikista käsintehdystä ruskeasta retroveloursamettikledjustakaan, ostan kylmästi tytöilleni osan vaatteista ketjukauppojen poikien mallistosta - erityisesti USAssa, jossa lastenvaatteet ovat mielestäni hintaansa nähden hyvälaatuisia. Toinen tapa stailata pakkopinkkiä sulavampaan muotoon on yhdistellä sitä poikien malliston housuihin, siis farkkuihin ilman kukkia ja timantteja. Esikoinen on luonnollisesti oppinut jo protestoimaan, ja vinkuu tietty Hello Kitty -roinaa joka käänteessä. Siinä onkin tosi mahtava feministinen roolimalli, kissa ilman suuta...

    VastaaPoista
  6. Minä olen kylmän viileästi heittänyt suurimman osan saamistamme virttyneistä prinsessaunelmista vintille. Vaikka onkin kiva saada vaatteita ilmaiseksi. Ehkä huvittavin oli paita, jossa luki "divine sweatheart". :)

    Varmaan meidän tytöstä tulee rekkalesbo, kun tänääkin kävi sinisessä paidassa rautakaupassa.

    VastaaPoista
  7. Kissa ilman suuta - repesin!
    Mutta niinhän se on. En vaan aikaisemmin tajunnut...

    Elina, oliko paidassa oikeasti sweatheart, siis hikisydän? Sellainen olis nasta mullekin :)

    VastaaPoista
  8. Hikisydän nimenomaan. :)

    VastaaPoista
  9. [...] jaksanut sittenkään lukea sitä Jari Tervon Myyrää, mun hauisvoimat eivät  vielä riitä kyseisen kirjan pitelemiseen. Lainaan teoksen [...]

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?