Haa, uusimmassa Vauva -lehdessä kysytään, onko lapsi muuttanut parisuhdettasi. Naistenlehtien, perhelehtien ja muiden vastaavien aikkareiden...

Normisuhde

4.6.10 Satu Kommentteja: 14

Haa, uusimmassa Vauva-lehdessä kysytään, onko lapsi muuttanut parisuhdettasi. Naistenlehtien, perhelehtien ja muiden vastaavien aikkareiden kansijuttujen retoriset kysymykset ja niihin "32 + 5 vastausta" eivät nyt ylensäkään ole mitään rakettitiedettä. Mutta näin vastikään lapsen saaneena tuo Vauva-lehden kysymys alkoi naurattaa. Anteeksi hohotuttaa.

Siis miten niin muuttanut?

- Me ollaan aina tykätty herätä noin viisi kertaa keskellä yötä.

- Olemme aina puhuneet useita kertoja päivässä kakasta, sen koostumuksesta ja ihmetelleet rähmivää silmää.

- Meistä on aina ollut kivaa herätä joka aamu viimeistään seitsemältä - myös viikonloppuisin ja krapulassa. (Paitsi enää mulla ei ole krapulaa, koska en missään vaiheessa ehdi juoda itseäni känniin, sillä sammun jo pelkästä väsymyksestä.)

- Meillä on aina kestänyt tuhottomasti aikaa lähteä jonnekin. Yleensä lähteminen on aina kestänyt enemmän kuin se itse asia, johon on lähdetty. Kahvit naapurikuppilassa vie noin 15 minuuttia. Vauvan pakkaaminen, vaipan vaihto, rattaiden valmistelu, taas uudestaan vaipan vaihto jne. vie keskimäärin noin 45 minuuttia.

- Kaikista mukavin sänkyaktiviteetti on meistä aina ollut nukkuminen.  Neljä tuntia putkeen tuntuu jo kesälomalta.

- Läpi koko parisuhteemme meillä on aina ollut  on oksennusta, maitoa tai muita ruumiineritteitä puserolla.

Jos tätä blogia lukee joku, joka on suht säännöllisessä parisuhteessa eikä teillä vielä ole lapsia, mutta aiotte niitä hankkia (tai saatte niitä vahingossa, HAHA), niin pitäkää mielessä tää:

- Satunnainen anaaliseksi Ikean olohuoneensohvalla on vielä mahdollista. Sitä kannattaa tehdä mahdollisimman usein.

- Menkää perjantaina hienon hotellin aulabaariin, juokaa parit ämpärin kokoiset coktailit, vetäkää sen jälkeen perskännit tequila-baarissa ja eksykää omituisille jatkoille. Lauantaiaamun päänsärky on nimittäin pientä verrattuna siihen olotilaan, jonka saa kun valvoo käytännössä vuoden putkeen.

- Aloittakaa joku kiva uusi harrastus, kuten vaikka lainelautailu tai kilpaesteratsastus ja tehkää sitä viikon jokaisena päivänä. Myöhemmin sille nimittäin ei kuitenkaan ole aikaa. Löydätte itsenne kuitenkin vauvauinnista, vauva-äitijoogasta tai sieltä hiekkalaatikon reunalta. Tai sitten käy niin, että jompi kumpi parisuhteen jäsenistä ehtii käydä harrastuksissaan mutta toinen ei. Ja se toinen katkeroituu, alkaa näyttää jalkapalloisiltä/-äidiltä ja lihoo 30 kiloa. Siinä pitää jo vastamäessä tehdä kuulkaa töitä! Ja myötämäessäkin saa varoa, ettei se painavampi osapuoli vyöry päältä.

- Käykää ulkona! Syökää ulkona, menkää juhlimaan. Käykää matkoilla ihmettelemässä raunioita ja maistelemassa paikallisissa ravintoloissa paikallisia herkkuja. Vuokratkaa viikonlopuksi avoauto ja menkää toteuttamaan joku kiva viininmaistelureissu Kaliforniaan tai Etelä-Ranskaan. Kyllä tämän kaiken voi jälkikäteenkin tehdä, mutta se vie noin viisi kertaa enemmän aikaa, eikä hermolevosta ole kuulkaa merkkiäkään. Siinähän saatte sitten rattoisasti ravintolanpöydässä tapella siitä, kumpi pitää kakaraa ensin sylissä / viihdyttää sitä helistemen avulla sillä välin kun toinen syö pääruokaansa. Kiistan hävinnyt nimitäin joutuu syömään sen kylmänä. Yksi vaihtoehto on tietysti tilata kylmä pääruoka.

- Viettäkää kiva ilta suosikkiravintolassa tai ystävien luona ja olkaa niin myöhään kuin teitä huvittaa. Sen jälkeen voi mennä kotiin soittamaan lakanoita. Myöhemmin kaadutte hikisenä mutta onnellisena sänkyyn ja nukutte puolille päivin ja panette uudestaan. Ja kyllä: tämänkin illan voi  viettää lapsen saamisen jälkeen. Mutta silloin ilta menee niin, että te molemmat haukottelette jo ennen puoltayötä, vilkuilette kännykkää siltä varalta jos vaikka lapsenvahtina toimiva anoppi sattuisi soittamaan ja ilmottamaan että vauvalla on kuumetta, könyätte heti jälkiruokakahvien jälkeen kotiin taksilla ("ratikassa on kaikkia ihme juoppoja") ja kaadutte sänkyyn. Koska kun vauva on hoidossa ja vanhemmilla on yksi yö vapaata, se menee mitä todennäköisimmin nukkumiseen. Yksi vaihtoehto on tietysti alkaa vetää speediä, mutta en usko että se on pidemmän päälle toimiva ratkaisu.

14 kommenttia:

  1. Itku meinasi päästä kun tätä juttua luki! Minkä helkkarin takia sitä ei ole elänyt oikeasti koskaan..? Ei sitä vain tajunnut, että joskus koittaa aika, ettei vain yksinkertaisesti ole enää aikaa millekään. Ei ainakaan hemmottelulle, parisuhteelle tai vain itselle..

    Ja jos tähän jumaliste kehtaa joku kommentoida, että "päivääkään en silti pois vaihtaisi, niin käyn puremassa"..

    Älä käsitä väärin.. :) Olen onnellinen äiti ja hymyillen kirjoitan tätä juttuani, mutta silti..

    Enää ei esim. edes huvita ryypätä! Miksi silloin ei sitten vain ryypännyt kun se huvitti ja sille oli aikaa ja se oli mahdollista..? Miksi en matkustellut ja nauttinut siitä, että saan kuljettaa ostoksia molemmilla käsillä..?

    Nimim. 1,5v lapsen äiti.. <3

    VastaaPoista
  2. Hihihi, taas hauska postaus! (Ehkä ei sun mielestä niinkään hauska...) Mun perheenlisäystä toivova mies ei varmaan antaisi mun lukea tätä blogia jos tietäisi millaisia juttuja kirjoitat. Vauvakuume pysyy kyllä poissa.

    VastaaPoista
  3. Miia; en käsitä väärin :) Tiedän niiiiiin hyvin mitä tarkoitat. En mä tuota ipanaa pois antaisi. Se on muuttanut meidän (ja erityisesti mun; sanon mun, koska mun miehen elämään meidän vauva ei kuulemma ole tuonut mitään negatiivista vaan pelkkää hyvää ja iloa; asiat voi tosiaan nähdä monella eri tavalla) elämää ihan valtavasti, enemmän kuin osasin kuvitella. Osa siitä muutoksesta on ihanaa ja kaunista, mutta osa on suoraan sanoen ihan hanurista. Ennen moni asia oli mukavampaa kuin nyt. Mutta ennen moni asia oli myös tosi erilaista hyvällä tavalla kuin nyt. Vauva on sen verran monimutkainen pakkaus, että siitä on hankala tehdä tilinpäätöstä, eli laskea tuloja ja menoja ja päätyä johonkin lopputulokseen. Kyllä, voisin vaihtaa monta päivää tästä vauva-ajasta pois ja saada tilalle hyvin nukuttuja öitä, aikaa omien asioiden tekemiseen ja ajattelulle. Silti olen alkanut tykätä vauvastani koko ajan enemmän. Vaikea sanoa miten sellaiset ihmiset, jotka on halunneet lasta pitkään ja sitä on odotettu ja hartaasti toivottu, kokevat uuden arkensa. Ahdistaako niitä oman ajan puute yhtä paljon kuin sellaista (= esim. minua), jolle kääpiö tipahti pyytämättä ja yllätyksenä?

    Peikko, kiitos kommentista! Hui, toivottavasti et näiden juttujen takia jätä vauvaa hankkimatta ;) No, onneksi blogisfäärissä on paljon vauvoja ihastelevia kirjoittajia; näitä juttuja kannattaa kai lukea rinnatusten. Tarkoitukseni ei ole kylvää kauhua, sanon vaan välillä asioita melko suoraan ja kaunistelematta. Ja ehkä mä olen jollain tavalla pysyvästi vammautunut lapsen saannista. Tai jotain :D

    VastaaPoista
  4. [...] 5, 2010 in yleinen hapatus | Tags: epäily, synnytys Edellinen postaukseni sai  miettimään, että avaudunko  välillä vähän liikaa. Huutelen täällä  aika [...]

    VastaaPoista
  5. Joo, ei pelkoa, ei tää mun vauvakammo sun blogista johdu. Vauvojen ja äitiyden ihanuutta hehkuttavia blogeja on ihan riittämiin, joten tämä yksi tasapainottaa sopivasti.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi-äiti6/06/2010 6:52 ip.

    Lapsettomuudesta kärsineelle syntymätönkin lapsi on rakas, jo heti ensimmäisestä ultrasta lähtien, se on perheenjäsen. Vuosia lasta odottaneelle, vauvan tulo arkeen on juhlaa. Arki saa uuden merkityksen. Siihen saakka se on ollut vain ankeaa puurtamista. Lomat karkureissuja lasten juhlan (joulun) keskeltä. Toki lapsettomuudestakin kärsinyt, tuntee tuskaa lyhyistä ja huonosti nukutuista öistä. Potee huonoa omaatuntoa, kun tuskastuu itkevään lapseen ja riittämättömyyttä, kun maitoa ei tule. Silti, päivääkään ei vaihtaisi pois :)

    VastaaPoista
  7. Hyvä kuulla, Peikko! On meillä kääpiön kanssa hetkemme, välillä se on oikein erityisen kiva ja ihana. Välillä vähän hankala ja välillä mua vituttaa rankasti, mutta eihän se vauvan vika ole että äidillä välillä ns. viiraa päästä... Onneksi osaan tiukoissa paikoissa näytellä ja purra hammasta :)

    Anonyymi-äiti, kiitos kommentistasi. Lapsettomuus on todella ikävä ja kamala ja koskettava asia. Sitä en pysty kunnolla edes käsittämään, koska en ole sitä itse kokenut... On hieno kuulla, että lapsen saaminen on tuonut arkeen uuden merkityksen. Itse koen tämän kaiken vaan niin eri tavalla. Oma arkeni oli noin pari vuotta ennen vauvaa ja vauvan tuloon asti "lähes täydellistä", ei siinä ollut juuri moittimista. Olimme terveitä, oli mahtava mies, kivoja lomia, aikaa omille harrastuksille ja aikaa miehelle, siskoille, muulle perheelle ja ystäville. Sitten tuli tämä yllätysvauva. Huh, laittoi kyllä meikän pasmat sekaisin. Kai tämän "olen jonkun äiti" -ajatuksen jossain vaiheessa sisäistää... Tsemppiä sinulle, ja ihanaa, lämmintä kesää!

    VastaaPoista
  8. Mulla oli niin kova vauvakammo etukäteen, että kahden lapsen kanssa koettu on osoittautunut pelkojani paljon vähemmän hirveäksi :D Ja arvaas mitä, viime joulun tienoilla tehtiin viininmaistelureissu - minä viimeisillään raskaana, taapero kainalossa ja mies kuskina. Painuu varmaan mieleen ihan ikuisiksi ajoiksi...

    VastaaPoista
  9. Miten teidän viinireissu onnistui, automatkoineen ja viinitilavierailuineen? Kuulostaa upealta, nostan hattua! Ehkä mekin joku päivä... ;)

    VastaaPoista
  10. Että miten arvostankaan sitä miten joku sanoo suoraan..

    Ennen omaa pikku kääröäni olin nähnyt vain siskojeni perhearjen. Toinen väitti surullisin silmin ja hymy huulilla, että kaikki on ihanaa.. Siinä oli pikku ristiriita.. :)
    Toinen sanoi suoraan, että välillä tekisi mieli myydä koko kakara. Ja tämä oli mun PIKKUsisko..
    Siihen oli tavallaan "helppoa" lapsi. Kun ne oman elämän tärkeimmät ihmiset eivät odottaneet mun olevan täydellinen äiti. Kun luovutin imettämisen suhteen ensimmäisen 3 vkon jälkeen, kommentti oli, että "kauan sä jaksoitkin".
    Siinä osaa tavallaan hyväksyä omat tunteensa..
    Poika oli varmaan parin kuukauden vanha kun kysyin omalta äidiltäni, että onkohan se ihan normaalia kun en ole missään vaiheessa tuntenut sellaista valtavaa rakkautta tuota vauvaa kohtaan.. Äiti vain hymyili ja sanoi, että se tulee sieltä kyllä.
    En ole siis sekuntiakaan uskonut niitä, jotka sanovat kaiken olevan lastenhoidossa ihanaa. On ollut hetkiä kun olisin myynyt sen lapsen.. lopulta kuitenkaan en. Rakkaus on kasvanut jonnekin yltiöpäisiin sfääreihin ihan pikkuhiljaa, mutta kyllä sitä edelleen välillä miettii, että millaista olisi lähteä tästä nyt vain yhtäkkiä Roomaan kahta kättä heitellen ilman syyllisyydentunteita yms..
    En tiedä.. Sitten taas mietin, että mitä muistan aikaisemmasta elämästäni.. mitä olen saanut aikaiseksi.. en oikein mitään. Tähän asti sitä on vain kuluttanut aikaa. Nyt on oikeasti tarpeellinen olo.. <3 :)
    Tulipas hölmö kommentti, mutta tämmösiä miettii tää mamma :)

    VastaaPoista
  11. Anonyymi-äiti6/08/2010 9:03 ap.

    Nyt jälkeen päin ajatellen, huomaan, että minulla oli pakkomielle äitiydestä. Kun lasta ei kuulunut, pääni sisällä vain voimistui ääni, joka huusi: "pakko tulla äidiksi, pakko olla äiti, pakko, pakko." Parisen vuotta meni siinä sumussa. Nyt kun lapsi on synytynyt ja ääni päänsisällä rauhoittunut, olen kyllä huomannut aina välillä kaipaavani sitäkin aikaa, kun olin puolison kanssa kahden. Taustani huomioon ottaen, tunnen kuitenkin näistä ajatuksista valtavaa syyllisyyttä. En nimittäin ikinä olisi uskonut, että ajattelevani näin. Mutta, kun kello on 03.00 ja lapsi vain kitisee, ei nuku, eikä syö, sitä tulee mieleen ajatus, että miten ihanaa olisi, jos vain saisi itse nukkua. Onneksi sitä ehti miehen kanssa viettää ennen lapsen tuloa monta vuotta yhdessä ja ehti elää muunkinlaista elämää. Siksi kai lapsi olikin niin tervetullut. Ja nytkun se lapsi on, voi niitä kahdenkeskisiä matkoja muistella onnellisesti ilman lapsettomuuden tuskaa.

    Rakkaus lapseeni syntyi ja kasvoi jo odotusaikana, eli noin 9 kuukautta. Sinun kohdallasi raskaus alkoi hieman eri tavalla ja varmasti sujuikin hyvin erilailla, mutta sinulla on koko elämä aikaa rakastaa lastasi, kyllä se rakkaus kasvaa ja lisääntyy :)

    VastaaPoista
  12. Niksipirkka, kiinnostaisi ihan uteliaisuudesta tietää mikä sai sinut lopulta hankkimaan lapsia, jos oli niin paha vauvakammo?

    t. vauvakammoinen ollako-vai-eikö-olla (äiti)

    VastaaPoista
  13. Ai jumaleissön että oli hauska juttu! Eksyin wordpressin kautta blogiisi pari päivää sitten ja nyt on jo pakko kommentoida vaikka olen vasta kesäkuussa :) Itselläni ei ole lapsia mutta elän ihmeellisessä vaiheessa "pitäisikö siksi, kun olen reilu 30 ja naimisiinkin mentiin ja mies on ihana ja vakityö ja opiskelut loppui", vauvakuumeesta ei tietoakaan.

    Huh, tää sun postaus helpotti paljon, että voin ihan vielä hyvällä omallatunnolla nautiskella tämän vapaapäivän aamun aamiaisen loppuun (heräsin 10.20 koirat kainalossa), surffailen vähän netissä, käyn lenkillä ja illalla menen ystävän kanssa syömään, huomenna aamusta pitkän viikonlopun vietto Ahvenenmaalla harrastuksen parissa. Miehelle soittelen rakkauspuheluja, se on Rukalla loppiaisen vietossa. :D Kiitos!

    VastaaPoista
  14. Maira, kiitokset! Tuo kuvaamasi vapaa-ajanvietto on niin luksusta... Ääh, mäkin haluan! Vapaa-aikaa (siis oikeastaan omaa aikaa, jopa aikaa tehdä työtä) arvostaa nyt paljon enemmän. Välillä olisi kivaa vaan hengata muutama päivä ilman että pitää jatkuvasti miettiä, "ehdinkö tehdä tän ja tän jos nyt lööbailen". Toki lapsen kanssa on mahtavaa olla ja se on upea pakkaus, mutta ei se silti tarkoita sitä, ettäkö omaa aikaa ei muka tarvitsisi enää lainkaan... Niin...ja mä en edelleenkään halua lisää lapsia. Toi yksi riittää mainiosti, kiitos vaan :D
    Mukavaa Ahvenanmaan-matkaa!

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?