Kuin se kehtaa

Edellinen postaukseni sai  miettimään, että avaudunko  välillä vähän liikaa. Huutelen täällä  aika henkilökohtaisistakin asioista. "En tiedä pidänkö vauvastani" -tyyliset keskustelunaloitukset nimittäin herättävät face-2-face-keskusteluissa välillä kummastelevia katseita. Pissat houssa lenkkipolulla ja kutiseva hiivatulehdus omassa värkissä saattavat tuntua noloilta aiheilta noin nopeasti ajateltuna. Mutta kun ei. Ei mua hävetä sanoa oikein mitään omaan elämääni liittyvää ääneen. Etenkään ruumiintoiminniossa ei ole mitään noloa, jota pitäisi hävetä. Kaikki käyvät paskalla. Ja jos tuntuu, että joku asia ei kuulu jollekin, voi kieltäytyä vastaamasta.

Mistä tulikin mieleeni... Kerran Skypessä joku isäni kaveri, jonka näin siis ensimmäistä kertaa netissä, huuteli taustalta, että oliko vaikea synnytys, meinaatko tehdä lisää lapsia. Siis tuo oli ensimmäinen kysymys, jonka jätkä mulle eläessään esitti! (Tämä hyväkäytöksinen nuorimies opetti isälleni, miten skypeä käytetään, jotta pappa voisi katsella lapsenlastaan  nettikameran kautta.) Kiitos kysymästä, mutta mun alapää ei kuulu sulle, vastasin.

Eli siis. Minusta on reilua, että silloin kun asioista puhutaan, niin puhutaan niin kuin ne ovat. Mikään ei vituta niin paljoa kuin hymistely ja sen isoveli  tekopyhyys. Viime kesänä vauva.fi:n lukijat vertailivat visuaalisen todistusaineiston kera synnyttäneitä alapäitään. Tätä kauhisteltiin useimmissa lehdissä. Siis kotiäidit lähettelee pimperoidensa valokuvia keskustelupalstalle! Järkyttävää, katso kuvat ja hämmästy!!

Voi perkele, miten tekopyhää. Ei muuten varmaan ollut ensimmäinen kerta, kun pillujen kuvia on levitelty netissä. Ja tosiasia kuitenkin on, että värkki näyttää synnytyksessä ja sen jälkeen aika kammottavalta. (En suosittele katsomaan sitä ensimmäiseen kolmeen viikkoon, totesi oma kätilöni kun oli saanut pakattua neluat ja langat takaisin tarvikelaatikkoonsa.) Veikkaisin, että synnytyksestä ja oman kropan jyräämisestä jää monelle paljon ajatuksia, ehkä traumojakin. Netti on siitä kätevä vehje, että nykyään voi nimettömänä  pistää vaikka sen värkkinsä kuvan nettiin ja vertailla sitä muiden vastaavaan ja huomata, että  on ihan normaalia, jos vähän "lepattaa". Pimperoa on kuulkaa katseltu printistä ja ruudulta vuosikymmeniä. Nyt kun naiset katselee toistensa värkkejä ei-seksuaalisessa mielessä, siitä nostettiin haloo.
Minusta tämä on paras keskustelunaloitus millään keskustelupalstalla hyvin pitkään aikaan: No hyi v*ttu mikä v*ttu! (ei herkille).

*Kirjatärppi*

Luin marraskuussa Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa.  Monet kehuivat silloin kirjailijan aiemman, Leijapojan, olevan jopa parempi. Löysin sen täältä maalaiskirjastosta viime viikolla ja lukaisin kahdessa yössä loppuun (taskulampun avulla peiton alla, jotta vauva ei herää...). Ja se oli ihan perkeleen hyvä. Parin pojan ja heidän perheidensä kohtalot Afganistanissa ovat riipivää luettavaa.  Paitsi sisällöltään, myös tarinallisesti kirja on takuukamaa. Hosseini osaa kirjoittaa tarinoita. Hän viljelee huomaamattomia cliffhangereita sinne tänne, ja niiden avulla lukija uppoaa kirjaan kuin kuuma veitsi voihin:

"Niin", aloitin. Mutten päässyt koskaan lopettamaan lausettani. Afganistan nimittäin muuttui kertaheitolla ikiajoiksi.

[caption id="attachment_552" align="alignnone" width="172" caption="Tätä on vaikea jättää kesken. Kahden valvotun yön jälkeen kirja onneksi loppui: nyt on pakko vähän nukkua."][/caption]

Tunnisteet: ,