Edellinen postaukseni sai  miettimään, että avaudunko  välillä vähän liikaa. Huutelen täällä  aika henkilökohtaisistakin asioista. "En ...

Kuin se kehtaa

5.6.10 Satu Kommentteja: 7

Edellinen postaukseni sai  miettimään, että avaudunko  välillä vähän liikaa. Huutelen täällä  aika henkilökohtaisistakin asioista. "En tiedä pidänkö vauvastani" -tyyliset keskustelunaloitukset nimittäin herättävät face-2-face-keskusteluissa välillä kummastelevia katseita. Pissat houssa lenkkipolulla ja kutiseva hiivatulehdus omassa värkissä saattavat tuntua noloilta aiheilta noin nopeasti ajateltuna. Mutta kun ei. Ei mua hävetä sanoa oikein mitään omaan elämääni liittyvää ääneen. Etenkään ruumiintoiminniossa ei ole mitään noloa, jota pitäisi hävetä. Kaikki käyvät paskalla. Ja jos tuntuu, että joku asia ei kuulu jollekin, voi kieltäytyä vastaamasta.

Mistä tulikin mieleeni... Kerran Skypessä joku isäni kaveri, jonka näin siis ensimmäistä kertaa netissä, huuteli taustalta, että oliko vaikea synnytys, meinaatko tehdä lisää lapsia. Siis tuo oli ensimmäinen kysymys, jonka jätkä mulle eläessään esitti! (Tämä hyväkäytöksinen nuorimies opetti isälleni, miten skypeä käytetään, jotta pappa voisi katsella lapsenlastaan  nettikameran kautta.) Kiitos kysymästä, mutta mun alapää ei kuulu sulle, vastasin.

Eli siis. Minusta on reilua, että silloin kun asioista puhutaan, niin puhutaan niin kuin ne ovat. Mikään ei vituta niin paljoa kuin hymistely ja sen isoveli  tekopyhyys. Viime kesänä vauva.fi:n lukijat vertailivat visuaalisen todistusaineiston kera synnyttäneitä alapäitään. Tätä kauhisteltiin useimmissa lehdissä. Siis kotiäidit lähettelee pimperoidensa valokuvia keskustelupalstalle! Järkyttävää, katso kuvat ja hämmästy!!

Voi perkele, miten tekopyhää. Ei muuten varmaan ollut ensimmäinen kerta, kun pillujen kuvia on levitelty netissä. Ja tosiasia kuitenkin on, että värkki näyttää synnytyksessä ja sen jälkeen aika kammottavalta. (En suosittele katsomaan sitä ensimmäiseen kolmeen viikkoon, totesi oma kätilöni kun oli saanut pakattua neluat ja langat takaisin tarvikelaatikkoonsa.) Veikkaisin, että synnytyksestä ja oman kropan jyräämisestä jää monelle paljon ajatuksia, ehkä traumojakin. Netti on siitä kätevä vehje, että nykyään voi nimettömänä  pistää vaikka sen värkkinsä kuvan nettiin ja vertailla sitä muiden vastaavaan ja huomata, että  on ihan normaalia, jos vähän "lepattaa". Pimperoa on kuulkaa katseltu printistä ja ruudulta vuosikymmeniä. Nyt kun naiset katselee toistensa värkkejä ei-seksuaalisessa mielessä, siitä nostettiin haloo.
Minusta tämä on paras keskustelunaloitus millään keskustelupalstalla hyvin pitkään aikaan: No hyi v*ttu mikä v*ttu! (ei herkille).

*Kirjatärppi*

Luin marraskuussa Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa.  Monet kehuivat silloin kirjailijan aiemman, Leijapojan, olevan jopa parempi. Löysin sen täältä maalaiskirjastosta viime viikolla ja lukaisin kahdessa yössä loppuun (taskulampun avulla peiton alla, jotta vauva ei herää...). Ja se oli ihan perkeleen hyvä. Parin pojan ja heidän perheidensä kohtalot Afganistanissa ovat riipivää luettavaa.  Paitsi sisällöltään, myös tarinallisesti kirja on takuukamaa. Hosseini osaa kirjoittaa tarinoita. Hän viljelee huomaamattomia cliffhangereita sinne tänne, ja niiden avulla lukija uppoaa kirjaan kuin kuuma veitsi voihin:

"Niin", aloitin. Mutten päässyt koskaan lopettamaan lausettani. Afganistan nimittäin muuttui kertaheitolla ikiajoiksi.

[caption id="attachment_552" align="alignnone" width="172" caption="Tätä on vaikea jättää kesken. Kahden valvotun yön jälkeen kirja onneksi loppui: nyt on pakko vähän nukkua."][/caption]

7 kommenttia:

  1. Joo, hymistely on kotoisin sieltä v*itun naapurista, p**seestä!

    Ja nuo kirjat on ihan loistavat! (Joskus on ollut aikaa lukeakin..)

    VastaaPoista
  2. Suora puhe on monesti voimaannuttavaa, esimerkiksi tuo synnyttäneiden naisten keskinäinen värkkien vertailu on voinut lohduttaa montaa ja tarjota vertaistukea. Tosiaan mielenkiintoista, että netissä pursuava kuvasto ylittää uutiskynnyksen tasan silloin, kun kyse ei ole mistään seksuaalisuuteen liittyvästä.

    Pidin myös Tuhat loistavaa aurinkoa-kirjasta. Oon aloittanut myös Leijapojan, mutta arkaillut sen kanssa, kun edellinen lukukokemus oli paikoin aika raskas. Nyt olisi ehkä kulunut sen verran aikaa loistavista auringoista, että kestäisin lukea Leijapojan.

    Vinkkinä yksi kirja, johon itse ihastuin vähän aikaa sitten: Siilin eleganssi, kirjoittaja on Muriel Barbery.

    VastaaPoista
  3. Aaaaamen! Tuo itse postaukselle.

    Kirjavinkeistä. Juuri muutama hetki sitten luin tuhat loistavaa aurinkoa, jonka innoittamana myös muutaman muun saman aihepiirin (musliminaiset) teoksen. Tarjos muuten aika hyvän perspektiivin tähän kaikkeen taasen tuokin teos - olin ainakin muutaman nanosekunnin valittamatta oman arkeni raskautta kirjan luettuani. Leijapoika kannattaa tsekata myös leffana.

    VastaaPoista
  4. Anna mennä vaan. Rehellistä puhetta jaksaa paremmin kuin paskanjauhantaa. :)

    VastaaPoista
  5. Et avaudu yhtään liikaa! On ihanaa lukea juttujasi! Tulee jotenkin kotoisa olo, koska kotiseudullani ollaan paljon roisimpia kuin täällä pääkaupunkiseudulla. Täällä kun pitää hillitä itseään niin kamalasti, niin on ihanaa että joku muu hoitaa suoran puheen. :) Minun piti monta kertaa kommentoida edellistä blogaustasi (luin sen ehkä neljä eri kertaa) mut en sit ikinä jaksanut.

    En muuten ehkä uskalla katsoa noita kuvia - kiitos vaan linkistä. En koko synnytyksen aikana halunnut ajatella mitä on tapahtumassa, saati sitten kokeilla päätä kun se oli matkalla ulos. Puistatus tulee vieläkin jos mietin, miten tuo lapsi on tullut maailmaan, joten ehkä mieluummin jätän konkreettiset todisteet näkemättä. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos, kiitos! Tulipa teidän kommenteista hyvä mieli.

    Tuota Siilin elenganssia muuten suositteli joku muukin, käynpäs heti huomenna tsekkaamassa löytyisikö sitä täältä Lemin kirjastosta...

    VastaaPoista
  7. Inan arvostelu Siilin eleganssista:

    http://inahduskirjat.blogspot.com/2010/05/muriel-barbery-siilin-eleganssi.html

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?