Seuraa verbaalista ilotulitusta. (Disclaimer: Jos suunnittelet häitä ja rakastat hääromantiikkaa, kannattaa ehkä hypätä tämän postauksen yli...

Hä-hää! Häät!

10.6.10 Satu Kommentteja: 20

Seuraa verbaalista ilotulitusta. (Disclaimer: Jos suunnittelet häitä ja rakastat hääromantiikkaa, kannattaa ehkä hypätä tämän postauksen yli.)

Menimme siis miehen kanssa keväällä naimisiin maistraatissa. Järjestimme keväällä myös sellaiset isommat perhe-/kaverijuhlat, joihin kutsuimme sukulaisiamme ja ystäviämme tapaamaan toisiaan, syömään ja juomaan ja pitämään hauskaa. Noin 95 % kutsutuista uteli, että onko nämä häät. Ei, ei ne ole HÄÄT. Ei häälahjoja, häävalsseja tai muuta hää-hää-härpäkettä. Nämä on ihan vaan muuten juhlat - onhan meillä tämä uusi perheenjäsen ja paljon sellaisia suomalaisia läheisiä, jotka eivät ole aikaisemmin käyneet Islannissa. Ja juhliminen ylipäänsä on kivaa. Juhlissa sitten kuitenkin kerroimme että joo, kyllä me on käyty tässä keväällä maistaatissa allekirjoittamassa se paperi. Johan riemu ratkesi.

Mukavaa, että ihmiset ilostuivat uutisesta. Mutta jotenkin minua alkoi myös hiukan hämätä se, että päälimmäinen asia, josta ihmiset juhlissa onnittelivat meitä, oli se, että me ollaan menty naimisiin. Eikä esimerkiksi se, että onpas hauskaa tavata näitä ihmisiä / vetää perskännit / syödä hyvin / nähdä sukulaisia pitkästä aikaa / jutella teidän kanssa / juhlia tätä uutta perheenjäsentä.

Muutama niistä, ketä ei syystä tai toisesta päässyt osallistumaan juhliimme, kauhisteli, että me siis missattiin häät! Jotkut alkoivat ihan kunnolla valittaa, että jaajaa, ne olikin viralliset juhlat, eikä me tajuttu tulla... Juhlien kutsuun nämä kuitenkin vastasivat kieltävästi kun "on tässä kaikenlaista kiirettä". Mitä vittua? Siis hääkutsuunko he olisivat vastanneet myöntävästi? Ohhjoijaa, kyllä on kummallista porukkaa.

Kaksi syytä sille, miksi en diggaa omalla kohdillani häistä (siis miksi en itse halua viettää  hääjuhlia). Mä en kuulu kirkkoon, ja kirkkohäät on kuitenkin yleensä se prototyyppi suomalaisista häistä. Toisekseen: Naimisiinmeno ei ihan oikeasti merkitse meille kummallekaan suhteen osapuolelle pierun vertaa. Meille  naimisiinmeno oli vähän sama asia kuin henkivakuutuksen ottaminen. Jos mä kuolen tai mun mies kuolee, meidän lapsella on parempi oikeudellinen asema, jos me ollaan naimisissa. Naurettavaa, että yhteiskunta pakottaa mm. lapsen (mahdollisen orvon) hyvinvoinnilla kiristäen ihmiset tällaiseen malliin. Mutta en jaksa alkaa taistella sitä vastaan aloittamalla kirjoittaa nyt jotain testamenttia ym. ym. Joten valitsimme pienemmän pahan ja allekirjoitimme sen saamarin naimisiinmenopaperin.

Naimisiinmeno ei muuta meidän suhdetta hevon persekarvan vertaa. En näe, että  yhteiskunnassa tietyn statuksen saavuttaneen papin/juristin/tuomarin/whatever mölinät siitä, että nyt olemme lupautuneet toisillemme myötä- ja vastamäessä, vaikuttaisi meidän suhteeseen millään tavalla.  Me ollaan jo sitouduttu toisiimme. Häijyin esimerkki lienee se, että meillä on yhteinen asuntolaina. Ja asuntolainastahaan  ei pääse eroon vaikka haluaisi :) Ja se tärkeämpi asia; mikä voisi meille kahdelle tässä elämäntilanteessa olla suurempi sitoutumisen aste kuin saada yhteinen lapsi?

Suhtaudun hääjuhliin noin yleisestikin hieman epäröiden.

Ensin tehdään nettisivut ja nettisivuille häälahjalista. Häälahjalista on kannattajiensa mielestä älyttömän käytännöllinen. Hääparin ei tarvitse juhlien jälkeen juosta kaupoissa palauttamassa maljakoita, kodinkoneita, lautasia, hopeisia viinipullonavaajia tai  lasipuhallettuja lintuesineitä. Eikä vieraiden tarvitse tuhlata aikaa sopivan lahjan miettimiseen. Noh. Ohjeet ovat tietysti aina paikallaan. Kutsun mukana on hyvä esimerkiksi lähettää ohjeet juhlan ajankohdasta ja ajo-ohjeet juhlapaikalle. Mutta ohje lahjan ostamiseen... Se vaan on minun mielestäni LIIAN käytännönläheistä. Vähän kuin leikkaisi tarjouskuponkeja paikallissanomalehdestä.

Silmäilin kerran häälehtien kansinostoja: Päivä prinsessana! Kauniina elämäni ihanimpaan päivään, 38+5 ohjetta täydelliseen hääyöhön. Jne. Jne. Miksi ne prinsessalelut pitäisi nyt kaivaa uudestaan esille? Juurihan ne barbiet haudattiin! Sitä paitsi on aika säälittävää, jos hääpäivä on elämän ihanin päivä. Eikös kaikki päivät ole elämän ihanimpia, kun saa olla sen oikean ihmisen kanssa? Huomasin muuten, että perinteisten häälehtien lisäksi myös hääkakkujen ympärille on rakennettu omia lehtikonsepteja. Hääkakkujen! Miten hääkakuista voi keksiä 58 sivun verran juttuja?

Hämmästyttävintä tässä kaikessa häähulluudessa on se, että jotkut ihmiset hinkuvat kirkossa naimisiin, vaikka he suoraan kieltävät uskovansa evankelisluterilaiseen jumalakäsitykseen. "Saisimmeko hääseremoniatoimituksen, jossa ei mainittaisi Jeesusta ja niitä Jumala-juttuja", kysyi yksikin morsiuspari eräältä tutulta papilta. Pappi koitti parhaansa mukaan selittää, että kun kirkossa mennään naimisiin, niin ei sitä Jumalaa nyt oikein voida ohittaakaan... Jumaleisson, joillain ihmisillä ei ole mitään periaatteita, joiden mukaan he elävät. Mitä tälläiset "uskonnottomat häät kirkossa" -ihmiset ajattelevat? Päässä kumisee.

Kun kysyn näiltä ei-uskovilta kirkkohäiden ystäviltä, menettekö tosiaan kirkossa naimisiin vaikka ette uskokaan, vastaukseksi saan usein hämmästelevän lehmän katseen: Ai miten niin? Siirtymäriitit antavat osallistujilleen vahvan yhteenkuuluvuuden tunteen. Joo-o. Mutta voihan sen yhteenkuuluvuuden saavuttaa kai muutenkin kuin toistamalla isä meidän ja tunnustamalla minä uskon vaikka oikeasti ei usko ollenkaan.

Hääseremonian helmi on mielestäni ehdottomasti tämä: Iskä taluttaa valkoiseen vaippaan (joka symboloi puhdasta, koskematonta taulukangasta, johon sulhanen vetää ensimmäisen rastin) kääriytyneen tyttärensä alttarille ja luovuttaa tämän sulhasmiehelle.

Huh. Mjoo, ei varmaan jäänyt epäselväksi, että mä en  henk.koht. lämpeä tälläisille perinteille. Siksi me ei niitä häitäkään haluttu viettää. Mutta tarkennettakoon sen verran, että  jos kutsu tulee ystävän häihin, niin tottakai menen, jos vain suinkin pääsen ja jos naimisiinmeno on ystävälleni tärkeä juhla. Voin mennä kirkkoonkin ja istua siellä häämarssista pusuun asti ja heitellä lopuksi  vähän riisiäkin.  Jos hääjuhla on pariskunnalle itselleen tärkeä asia, niin tottakai kunnioitan sitä. Mutta sellaisia "me nyt mentiin kirkossa naimisiin kun siellä on niin nättiä ja mun vanhemmat halusi sitä ja meidän papilla oli hauskoja vitsejä eikä se  hirveästi puhunut siitä synnistä ja Jumalasta" -henkisiä sepustuksia en kyllä jaksa kuunnella.

Eikö olekin ironista, että parin viikon päästä olemme menossa miehen kanssa suomalaisiin kirkkohäihin vieraiksi? Ensin kirkkoon ja sitten kosteat hääjuhlat seuraintalolla. Lapsi jää yöksi hoitoon mummin luo ja meillä on miehen kanssa varattu hotellihuone siitä juhlapaikan vierestä. WU-HUU! Näistä tulee varmasti kivoimmat häät ikinä ;)

20 kommenttia:

  1. Ihmisten pitäis kelailla enemmän sitä, haluaako ne häät vai avioon. Jos hääkakun täyte on tärkeämpi juttu kuin se, mitä avioliitto juridisesti tarkoittaa, niin ei ihme, että jengi eroilee. Saati että kekkereitä varten otetaan pankkilainaa.

    On se muuten jännä, että kaikenmaailman hyvänpäintutut kaivautuvat kivien alta päivänvaloon, kun mainitaan häät. Sitten ollaan loukkaantuneita, jos kutsua ei heru. Muuten ei kyllä olla ollenkaan kiinnostuneita toisten elämistä.

    VastaaPoista
  2. Heh, ihanan piristävä kirjoitus! :D Todella mielenkiintoista luettavaa. Meillä häitä suunniteltiin (eli minä suunnittelin, mies peesaili perässä) pitkään ja hartaasti, aina hääkakun koristetta ja morsiamen kengät väriä myöten, muista kriittisemmistä asioista kuten kirkko-ohjelmasta ja perhoskuvioisesta vessapaperista puhumattakaan. ;)
    Voin silti allekirjoittaa monet ajatuksesi (esim. miksi mennä kirkossa naimisiin jos ei usko ko. kirkon oppeihin) ja pilke silmäkulmassa hymistellen lukea muutkin mietteesi. Ja jälkikäteen viisaana, kaiken tuon hörsellyksen koettuani voin sanoa (ja neuvon kaikkia tuttuja morsiamiakin) että vähemmälläkin kyllä pärjää. Pääasia että seremonia ja juhlat (tai niiden puute) on omannäköiset ja itselle mieleen!

    PS. Olen vakilukijasi jo aikojen alusta, mutta harvoin kommentoin. Meillä alkaa olla mietteet jo vahvasti oman lapsihaaveen realisoinnissa, joten olen koukuttunut moniin odotus/vauvablogeihin. Sinun blogisi on aina erittäin piristävää luettavaa tällä saralla! Huumorimme osuu yksiin, ja nautin suorasukaisuudestasi. :)

    VastaaPoista
  3. Aivan kuin omasta näppäimistöstäni lähtöisin. Ajattelen aivan samoin tästä häähömpästä. Olemme suunnittelemassa miehen kanssa omia "häitämme" tälle kesälle, maistraatissa avioliiton solmiminen ja sitten hillitön kasa herkkuja nassuun. Ei mitään häitä meille, ei todellakaan. En voi ymmärtää tuota häähössötystä ja häihin järjettömien summien laittamista, pahimmassa tapauksessa vielä lainarahalla rahoitetaan tämä hössötys. Laskeskelen mielessäni, mitä kaikkea kivaa niilläkin rahoilla hääparit voisivat tehdä, jotka laittavat häihinsä. Esimerkiksi joku hääpuku, mitä ihmeen järkeä laittaa johonkin kermakakkumekkoon satoja euroja. Tai tuo kirkkohääjuttu, olemme nyt kesällä menossa vieraiksi häihin, joissa hääpari on liittynyt uudelleen kirkkoon, jotta saisi itselleen kirkkohäät ja eroaa sitten kirkosta, kun on papin aamen liitolle saatu. En ymmärrä, mielestäni tämä on kirkon hyväksikäyttöä.

    Minulle avioliitto merkitsee juridista sitoutumista mieheeni, haluan olla virallisesti hänen lähin omaisensa ja hän minun. Ei siihen valkoisia helmoja, valtavaa kermakakkua ja huokailevia sukulaisia tarvita.

    VastaaPoista
  4. Kahdessa Kulttuurissa6/11/2010 8:35 ap.

    Meinasin kyllä kuolla nauruun, kun luin tätä sun kirjoitusta. Osuit NIIN naulan kantaan.

    Olemme menossa naimisiin tänä kesänä ja meidän häistä tulee takuulla erilaiset, jos sulhon taustan huomioiden. Sukuni on konservatiivista ja sellaista rasittaa hyminää harrastavaa porukkaa, joten se piti ensi sijassa rajata minimiin. No, tästä tietysti tuli kamalasti sanomista. Miksi Liisa-tätiä (jonka osoite ei ole tiedossa ja joka on tyyliin kadonnut planeetalta) ei kutsuttu? Tai 15 kesäinen serkku soittaa kysyy, saanko tuoda aveckin häihin? Aveckin? Anteeksi, minkä? Juu, ei kiitos. Teinipoikaystävät, joita en ole ikinä tavannut, eivät ole tervetulleita.

    Suurin kompastuskivi meillä oli tämä kirkkohää-juttu. Mieheni ei kuulu kirkkoon, edustaa ihan eri uskontokuntaa, kun kristinuskoa. Siviilivihkiminen siis. No, ei auttanut em. perustelut. Tätini (muuten ihana ihminen) kysyy. Mutta, eikö teillä kuitenkin voisi olla pappia siellä paikalla siunaamassa? Öh... EI voi olla. Isoäiti (no sen tietysti ymmärtää, 90 vuotias) on ihan hajalla tästä. Eihän ne ole mitkään oikeat häät edes.

    Kavereita tulee paljon ja meidän häissä on tarkoitus kemuta kunnolla. Olen elämäni aikana ollut 25 häissä, joten monenlaista on tullut nähtyä. 100 % varmaa on, että meidän häissä ei ole niitä rasittavia leikkejä, ei sukkanauhan tai morsiuskimpun viskomista eikä morsiamen ryöstöä. Hyvää ruokaa ja juomaa taas on.

    Palatakseni vielä noihin päivä prinsessana juttuihin, niin meinasin oksentaa. Törmäsin netissä blogiin, jossa morsian suunnittelee häitään Täydellisenä Päivänä. Suunnittelu on aloitettu jo vuonna 2009 ja häitä vietetään 2012! Siis kolme vuotta aikaa suunnitella! Jos mä mietin omaa elämääni taaksepäin, niin en edes seurustellut tulevan siippani kanssa kolme vuotta sitten. Sääliksi käy sitä morsianta. Suunnittelee ensin häitä ja sitten hääpäivänä, sinä Täydellisenä Päivänä, sataa kaatamalla vettä, nenässä on finni ja sulhanen karkaa alttarilta. No, meitä on niin moneen junaan.

    :)

    VastaaPoista
  5. Kahdessa Kulttuurissa6/11/2010 8:37 ap.

    Ai niin. Se vielä, että mä en myöskään ymmärrä tuota isä luovuttaa tyttärensä traditiota. En alkuunkaan. Se on ehkä nolointa, mitä häissä tapahtuu. Sori, jos loukkasin jonkun tunteita.

    VastaaPoista
  6. Kiitos teille! Olen hämmentynyt - luulin nimittäin ensin, että tämän takia minut lynkataan :D Ilmeisesti tietyntyyppiset hää-asiat kaivelee muitakin kanssaihmisiä. Olen iloinen, että muutkin sanovat sen ääneen. Ja tietysti eri mieltäkin voi olla ja senkin voi sanoa ääneen. Jos joku saa kiksit suunnittelemalla häitään kolme vuotta etukäteen, niin go for it. Keräileehän jotkus postimerkkejäkin, tai yrittää käydä elämänsä aikana jokaisella Euroopan juna-asemalla katsomassa junia. Huvinsa niinkuin kullakin...

    SaraJana, kivaa että olet ollut lukijana, toivotan onnea vauvan hankintaan/saamiseen/yrittämiseen!

    Takussa, naulan kantaan! Häät ja avioliitto ovat kaksi eri asiaa, on hyvä pitää se mielessä.

    Mii, voi jumaleisson - siis liitytään kirkkoon että voidaan mennä siellä naimisiin ja sitten erotaan kirkosta. APUA. Jos haluaa häät kauniissa ja vanhassa ympäristössä (monet kirkot on käsittääkseni vanhoja ü), niin eikö olisi paljon järkevämpää ottaa sellainen siviilivihkijä joka vihkii maistraatin tilojen ulkopuolella ja vuokrata käyttöön vaikka joku museorakennus tai joku hieno sali kaupungilta/kunnalta? Mutta silloinhan ne eivät ole KIRKKO häät. Tää on niin tätä....

    Kahdessa kulttuurissa, meitä tosiaan on moneen junaan... Jotkut keräilee postimerkkejä, toiset bongailee junia ja jotkut suunnittelee häitään vuosikymmenen. Melkoinen pettymys, jos häissä joku menee ns. vituralleen. "Sä pilasit mun häät, mä en anna tätä ikinä anteeksi." Yeps.
    Sukulaiset voivat tosiaankin olla joskus hankalia... Mun isoäitini esimerkiksi oli järkyttynyt, kun meillä ei ole vihkisormuksia. Että "voiko sitä naimisssa ollakaan jos ei sormuksia ole".

    No, vanhoilla sukupolvilla on omat käsityksensä, täytyy koittaa vaan hymyillä ja vastata jotain epämääräistä :D

    VastaaPoista
  7. Vaikka tunnustaudun romantikoksi ja meilläkin oli aika perinteiset häät (häälahjalista tehtiin häävieraiden painostuksesta), niin olen kyllä monesta asiasta kanssasi samaa mieltä. Erityisesti siitä että avioliitto on juridinen seikka, vaikka liittyyhän siihen useimmilla myös paljon tunnelatausta. En voi esim. oikein tajuta sitä, että avoliitossa oleville pitäisi taata kaikenmaailman oikeuksia erilaisilla sopimuksilla. Jos haluaa periä toisensa ja muutenkin saada kaikki juridiset oikeudet itselleen ja mahdollisille lapsilleen, niin miksei vaan voi yksinkertaisesti mennä naimisiin niin kuin te olette tehneet? Miksi avoliitosta pitää tehdä instituutio kun sellainen on jo olemassa niille jotka sitä toivoo? Ei mulla ole mitään avoliittoa vastaan, mutta tää asia vaan ihmetyttää.

    Toi kirkkoon liittyminen vain kirkkohäiden vuoksi ja sen jälkeen kirkosta eroaminen oli kyllä kaiken huippu…

    VastaaPoista
  8. juujuu, päännyökyttelyä kahteen edelliseen postaukseen täältä taasen, eikä juuri lisättävää. Itsekin kirmasimme avioon sen kaikkein kapeimman kaavan mukaan, ja muuten emme maistraatissa (oli buukattu sille päivälle kun meillä sattui olemaan aikaa) vaan käräjäoikeudessa. Se paikka jotenkin konkretisoi sen avioliiton merkityksen meille: ei niin että kyseessä olisi vankeustuomio (;) hehe, miksi tuli edes mieleen) , vaan juurikin juridinen kommervenkki jolla turvaamme lapsen tulevan ja säästymme itsekin ylimääräiseltä byrokratialta (isyyden tunnustus jne.)

    Mutta noihin lynkkauspelkoihisi. Ystäväni suunnittelee perinteisiä häitä kahden vuoden päähän ja pyysi alustavasti minua kaasoksi. Hän kokee saavansa suunnitelmiensa kanssa ystäväpiirissämme varsin kovaa dissausta osakseen. Eli taitaa trendi ainakin tietyissä ihmisryhmissä olla enemmän tämän meidän tapamme suuntaan tällä hetkellä kuin perinteisempään?

    Musta perinteikkäät häät ovat kivoja ja viihdyttäviä, kunhan eivät ole omat.

    VastaaPoista
  9. Mielestäni tämä kirkkovihkimiskulttuuri on ihan kieroutunutta, kun uskonto ei merkitse monellakaan mitään, mutta kirkkoon pitää päästä vihkiytymään. Tästä räikeimpänä esimerkkinä kertomani kirkkoon liittyminen. Lievempiä esimerkkejä nämä pyynnöt, että voitaisiinko olla puhumatta Jumalasta, onko pakko laulaa virsi, miksi kirkossa ei voisi laulaa iskelmiä...

    Mutta häihin liittyy monta ihmettelyn aihetta, tehdään asioita kulttuurin takia ja sukulaisten mieliksi. Eikö pitäisi tehdä häistään juuri omanlaiset. Ihmettelen kovasti sitä, miksi häissä pitää olla se pakollinen humppabändi ja häävalssi, kun ei kovinkaan moni humppaa kuuntele ja valsseja tanssi. Kun totesin kaverilleni, etten osaa tanssia enkä välitäkään oppia, totesi hän, että miten meinasit häävalssisi tanssia. Miksi ihmeessä haluaisin tanssia valssia, kun en sellaisesta musiikista missään muodossa välitä?

    Hienoa, että otit tämän aiheen käsittelyysi. Omassa kaveripiirissäni olen aivan kummajainen, kavereilla meinasi mennä juomat väärään kurkkuun, kun ilmoitin pitäväni oman sukunimeni, vaikka naimisiin menisimmekin. Samalla ilmoitin, että kutsua häihin on turha odotella, sillä ei ole meidän juttu häät. Kommentteja en juurikaan saanut valinnoillemme, mutta ilmeistä huomasin, etten ymmärrystä saa.

    Mutta kyllä minäkin muiden häät hymyssä suin juhlin ja täytekakkua suuhuni lusikoin, vaikken siitäkään erityisemmin pidä :)

    VastaaPoista
  10. Minä haluan naimisiin. Haluan kyllä ne häätkin. Mutta suunnitelmissa on hääkakun sijaan voileipiä, vihanneksia, marjoja ja hedelmiä.. :) En halua hömpöttää, haluan vain kaikki tärkeät ihmiset lähelleni todistamaan sitä mikä on minulle tärkeää.

    Minä uskon kirkon oppeihin ja olen muutenkin tavallaan "vanhanaikainen". Haluan olla naimisissa mieheni kanssa. Mutta ilman kakuntäytteitä, vessapapereita tai kenkien värien ihmettelyä.. aion ensinnäkin mennä naimisiin paljain varpain :) <3

    Kirjoituksesi oli piristävä :)

    VastaaPoista
  11. Bravo! Hyvä kirjoitus!

    En ehkä voi väittää vastustavani perinteisiä kirkkohäitä, koska vietin sellaiset itse. Sitä en kyllä tajua, että ajatusta ei haluta, vaan ainoastaan traditio. Meidän häät oli pienessä puukirkossa ja juhlat pienessä karjalaisessa perinnepihassa, jossa oli ihan törkeän hyvät ruuat. Vastoin sulhasen ja hänen perheensä toiveita pirttihirmu akka määräsi (minä siis), että meidän häissä ei tarjota alkuskumpan lisäksi yhtään alkoholia. Kavereiden kanssa juopottelu on ihan eri asia kuin vaivaantua sukulaisten humaltumisesta. Häät oli muka tosi kalliit, vaikka maksoivat kokonaisuudessaan ehkä kymmenesosan siitä, mitä nykyhäät normaalisti maksaa. Minun hääpuku lohkaisi opiskelijabudjetista aika ison osan, mutta itsepä halusin teettää sen pienessä perheompelimossa. Valkovihreä pellavamekko oli minusta aika kiva. Tai siis ihaninta maailmassa.

    Minäkään en ymmärrä tuota morsiamen luovutusta! Ja hääleikit oksettaa. Me ei jaksettu kamalasti suunnitella - suunniteltiin lähinnä, mitä meidän häissä EI tehdä: ei typeriä leikkejä eikä vaivaannuttavia yhteislauluja. Ja lahjalista koostui lähinnä asioista, joita EI haluta. :)

    Ihan kaikki ei pienistä kriteereistä huolimatta mennyt putkeen: Oltiin sulhon kanssa niin kipeinä molemmat, että vedettiin särkylääkettä koko päivä ja jännitettiin molemmat, saadaanko edes sanottua "tahdon", kun ääni oli pois. :) Aika rouhealla viskibassolla se tulikin. Mutta kipeenä olosta huolimatta on kyllä ollut ehkä minun elämän yksi parhaimmista päivistä! Siis koko päivän kestävä hauska juhla jossa on kivoja ihmisiä ja hyvää ruokaa, ja itse saa olla keskipisteenä. ;)

    Onhan se muuten vähän hassua juhlia kaikkien sukulaisten ja kumminkaimojen kanssa sitä, että tässä on tää tyyppi jonka kanssa riidellään ja nauretaan ja harrastetaan seksiä seuraavat x vuotta. Eihän se tavallaan kuulu kellekään.

    VastaaPoista
  12. Tuo ihmisten valikoiva uskonnollisuus on mietityttänyt monesti minuakin. On minusta vähän omituista, että ihmiset jotka eivät usko Jumalaan haluavat mennä naimisiin kirkossa ja kastaa lapsensa uskonnollisin menoin. Tuntuu vähän falskilta.

    Minua ja miestäni tuo päivä prinsessana hääkonsepti vaan ahdisti, joten karkasimme kaksin naimisiin Las Vegasissa. Elvis lauloi ja meillä oli hauskaa.

    VastaaPoista
  13. Hauska blogi!

    Mukava lukea jotain, minkä olisi iteskin voinut kirjoittaa tässä melkein samassa elämäntilanteessa; helmikuussa maistraatissa naimisiin (äitiys)farkuissa. Harkitsemme asian paljastamista ristiäisissä.. Kersa syntyi neljä viikkoa sitten ja synnytyksen kauhut jäi unholaan hetkessä kun vauvaperhehelvetti alkoi. Synnytyshän ei siis mielestäni ollut mitään verrattuna tähän eloon pariviikkoisen toukan kanssa, se kun ei harrasta nukkumista lainkaan. Elämänpituinen lapsi- ja vauvakammo taustalla eikä kuvitelmat olleet ruusuisia, mutta silti en osannut valmistautua. No, sitä ekaa hymyä odotellessa...

    VastaaPoista
  14. Muistan jostain lukeneeni, että suurin osa seurakuntalaisista kuuluu kirkkoon juuri siksi että saisi nämä kirkolliset siirtymäriitit (jotka eivät käsittääkseni ole kirkolle siirtymäriittejä, vaan ainoastaan näille tapakristityille) kuten kaste, rippijuhla ja kirkkohäät. Jollen väärin muista vain muutama prosentti kuului kirkkoon nimenomaan uskon takia.
    Morsiamen luovutus taas on lukemani mukaan perua amerikkalaisista leffoista, ei kirkollisten oppien mukaista.

    Minä erosin kirkosta vuoden alussa (hölmö minä, joudun vielä tämän vuoden maksamaan kirkollisveroa). En mielelläni kuulu porukkaan, jolle naispappeus ja homoliitot ovat asioita joita voi paheksua.

    VastaaPoista
  15. Naimisiin.inho on viihdyttävä palsta.

    Yksi mielenkiintoisimpia aivopieruja mitä bridezillalta olen kuullut oli se, kun kolmevuotias (3v!) sormuksenkantajalapsi ei toiminutkaan juuri arvon morsion käsikirjoituksen mukaan - olisiko peräti ujostellut, kävellyt mutkitellen tai liian hitaasti tms. Meni tuore rouva sitten lapsen äidille avautumaan, miten hänen käytöstavaton kersansa oli pilannut Hänen Elämänsä Kauneimman Päivän.

    Jeah.

    En tiedä, ovatko morsio ja lapsen äiti väleissä keskenään. Toivon, että eivät.

    VastaaPoista
  16. Hellou! Onpas kivaa lukea teidän kaikkien kokemuksista, mahtavuutta :) Kiitos kun kirjoitatte niistä tänne. Ja kyllä olen päätäni täällä pudistellut kun olen miettinyt mm. näitä 3-vuotiaan käytöksestä johtuvia avautumisia jne. Jaiks... Aikuiset ihmiset.

    Kävin jo katsomassa sivuston naimisiin.inho, ajattelin että löytyisiköhän sellainen oikeasti, hehe. Mutta eksyin sitten sinne naimisiin.info-sivuille. Siellä on tosiaan masokistisen miellyttävää sisältöä ;)

    VastaaPoista
  17. Juu. Jos olisitte kutsuneet mut islantiin häihin, olisi ollut tosi nolo olla tulematta. Ja sen lisäksi se olisi ollut aika paljon vaivaannuttavampaa tulla. Mun mielestä oli hauska idea että kutsutte ystävänne bileisiin, eikä mulle edes olisi juolahtanut mieleen että kyseessä on häät. Ehkä susta saa (sai) sellaisen kuvan että naimisiin ei ole mikään kiire/hinku. Hääjuhliin on eräällä tavalla miltei "velvollisuus" mennä. Mä olen ajatellut jatkossa rajoittaa omat häämenoni täysin minimiin ja polttarit lähelle nollaa. Muuten menee kaikki kesäviikonloput häissä ja polttareissa. (Tälle kesälle enää kolmet/neljät häät listalla)

    Jos itse järkkäisin häät, niin kyseessä olisi bileet. Sattumanvaraisessa paikassa, sattumanvaraisen porukan kesken - seisova pöytä ja jazz-bändi. Mä uskon että noissa hääjuhlissa on juuri vaikeaa se että ketä kutsua ja ketä ei. Ehkä se on jopa syy olla menemättä naikkariin, ainakaan julkisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. me mentiin naikkareihin, kun oli tavallaan pakko lapsen takia (perintökuviot selkeemmät jos meistä jompi kumpi sattuu delaan ennen aikoijaan). ja me oltiin suunniteltu noita bileitä jo aikaisemin, jotenkin ne istui hyvin tohon muuhunkin juhlahumuun. sain nimittäin samalla viikolla ajokortin ;)

      Poista
  18. Oma tarina; Meillä oli mielestäni mainiot häät. Sellaset vähän sinne päin! Käytiin maistraatissa muutaman läheisen kanssa, siitä sitten juhlapaikalle ja baari auki! Syötiin, juotiin, pidettiin hauskaa. Tasan nolla jessejuttua (minä en ole kuulunut vuosiin kirkkoon ja mies ei ikinä), koska en tiedä mitään turhempaa ja tekopyhempää, kuin mennä kirkossa naimisiin jos ei muutenkaan usko koko touhuun TAI LIITTYÄ JUTUN TAKIA KIRKKOON. Mutta joillakin korvien välissä käy vinkka. Ja myös muuten tasan nolla noloa leikkiä ;)

    Kiitos mahtavasta blogista! En malta lopettaa. Ekalla kolmanneksella mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle kivasta kommentista! Ihan mahtavaa, että näitä vanhempiakin tekstejä luetaan. En tiedä, kehtaisinko enää itse lukea, hehe :D

      Poista

Mitä tuumaat?