On petetty olo. Olen vääntänyt tätä saatanan saliohjelmaa kaksi kuukautta, eikä mitään tapahdu! Siis ei yh-tään mi-tään. Paino on edelleen ...

Läski ei lähde

21.5.10 Satu Kommentteja: 13

On petetty olo. Olen vääntänyt tätä saatanan saliohjelmaa kaksi kuukautta, eikä mitään tapahdu! Siis ei yh-tään mi-tään. Paino on edelleen klassiset 69. Korpeaa lähteä sisälle nostelemaan painoja ja ähisemään johonkin jalkaprässiin, jos läski ei vähene ollenkaan. En ahmi herkkuja, syön vähän karkkia, pari kertaa viikossa vedän vähän jäätelöä ja muuten syön ihan normaalisti. Siis sellaisia suht pieniä annoksia noin 6 kertaa päivässä. Ja rintaruokinnankin pitäisi muka laihduttaa. Voi jumalauta... Rasvasoluni ovat harvinaisen pysyvää sorttia.

Joku vanha punttispete joskus tokaisi juoksun olevan parasta läskinestolääkettä. Inhoan juoksemista! Mutta koska en tykkää tästä maharenkaastakaan, päätin antaa periksi. Tuossa urheilu-postauksessani nimimerkki E. antoi linkin Porin kaupungin nettisivuilta löytyvään juoksuohjelmaan. Tänään oli päivä yksi. Aamulla marssin Lappeenrannan Prismaan ostamaan juoksukengät, iltapäivällä lähdin kampeamaan pururadalle. Hiki tuli jo ennen kuin ehdin pururadalle, mutta päätin yrittää. Eikä se yhteensä neljän minuutin juoksu nyt niin kamalasti päätä pakottanut. Hyvä aloittaa hiljaa, toivottavasti motivaatio säilyy tuonne viikkoon 11, jolloin vetäisen sen 10 kilsan lenkin.

Täällä Suomessa on muuten ihan helvetin kuuma. Islannissa on ollut hyvä sää toukokuussa - eli plus 10 astetta ja kylmä tuuli. Suomessa voi olla takapihalla shortseissa. Mieletöntä. Ihanaa, kun valkoinen läski ruskettuu vauhdilla. On täällä muutenkin ihan hyvä meininki. Söin aamupäivällä Lappeenrannan torilla riisipiirakan ja join puoli litraa sokeritonta Hartwallin jaffaa. Tuli ihan Suomi-olo.

Tulimme siis toissapäivänä rusinaperseen kanssa Suomeen suomen-isovanhempia moikkaamaan. Matkustus puolimetrisen kanssa on kyllä perseestä. Kokemuksia lentomatkailusta ja retkisängyssä nukuttamisesta seuraa perässä, kunhan tästä toivun... Nyt seuraa perslihasten venyttely.

13 kommenttia:

  1. Lihas painaa enemmän kuin läski. Siksi vaaka ei ehkä tunnista muutosta. Laardin osuus vähenee ja lihaksen kasvaa, mutta paino saattaa näyttää silti samaa.

    ...tätä hoen ja uskottelen itsellenikin :)

    VastaaPoista
  2. Imetätkö vielä? Toisilla kroppa pitää kiinni _kaikesta_ niin kauan, kun imetys jatkuu, ja imetyksen loputtua paino tippuu kohinalla alas. Tämä ei tietysti ole mikään syy lopettaa imetystä, mutta tietokin voi auttaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tiedosta Fanny! Saattaa pitää hyvinkin meikäläisen kohdalla paikkaansa. Rintaruokin edelleen. Tosin purkkimaitoa menee vähän ohella, kun nääpiö on välillä niin suursyömäri.

    Eihän tuo 69 kiloa nyt mikään massiivinen määrä ole, mutta on vaan niin hiton kummallista kun siitä ei poistu siivuakaan, vaikka miten hikoilis....

    VastaaPoista
  4. Tuskin siitä saliohjelmasta haittaakaan on, mutta lihaskuntojutut luultavasti kasvattaa lihasta eikä välttämättä laihduta. Ja voi olla, ettei se juokseminenkaan laihduta, kasvattaa vaan kuntoa. Tai no, ehkä jos ei syö ihan sikana, niin saattaa laihtuakin.

    Minä muuten painan tismalleen saman verran kuin sinä, ja se on kuusi kiloa enemmän kun enimmillään ennen raskautta ikinä. Ja se kuusi kiloa tästä vähemmän oli silloin mun mielestä tosi paljon. Tällä hetkellä, aina kun näen itseni peilistä ajattelen, että voiko tuo oikeesti olla minä? Onpa läski! Ja sitten meen vetämään lisää jätskiä ja leivoksia. Mulla on ihan järjetön nälkä koko ajan ja syön enemmän kuin koskaan. En laihdu, mut enpä toisaalta lihokaan. Tällä hetkellä en pystyis kuvittelemaankaan aloittavani laihduttamista. Tosin käyn joka päivä koiran kaa tunnin lenkillä, ja pikkuhiljaa juoksen aina vähän pitemmän pätkän. Mutta tuota syömistä en vaan osaa vähentää.

    terveisin toinen läski

    VastaaPoista
  5. Joo-o, ei lähde imettämälllä ei. Olen huomannut saman, Kaivoin talven jäljiltä laatikollisen kesävaatteita, levitin ne sängylle, yritin survoutua niihin, paiskoin ne takaisin laatikkoon ja laatikon sängyn alle ja jatkan hikoilemista ihmeen välikausivaatteissa (odotusvaatteet on liian isot, normivaatteet liian pienet. huoh)

    Jos aikaa löytyy kalenterista, niin tarjoan kahvit Lappeenrannan Satamatorilla! Jos uskallat!

    VastaaPoista
  6. Kahdessa Kulttuurissa5/23/2010 8:21 ip.

    Punttisalilla käyminen ei näy painonlaskuna. Voi nimittäin jopa käydä niin, että paino rupeaa ensin nousemaan, koska lihakset painaa enemmän kuin läski. Mutta sitten (n. 3-6kk kuluttua harjoittelun aloittamisesta sanoi personaltreenarimake) huomaa jotain. Vaatteet mahtuu päälle, ei purista ei kiristä. Ja koska lihakset polttaa enemmän kaloreita, niin pitkällä tähtäimellä rupeaa sitä laihtumista tapahtumaan. Itselleni kävi niin, että lukemat vaa'alla on edellen samat, mut vaatekoko pieneni 42 -> 40, ja osittain jo 38 tai tuumakoossa 29, kun se oli pahimmillaan 32. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  7. Moikka! Ihan puhtaaseen painonpudotukseen salitreeni ei tosiaan ole paras laji. Jos ei treenaa tosi kovilla painoilla, kalorinkulutus tunnissa jää todennäköisesti muutamaan sataan. Tehokkaampia kalorinkulutuksen kannalta olisivat esim. spinning ja hölkkä. Netistä löytyy laskureita, joilla noita kulutuksia voi tutkailla.

    Kirjoitit aiemmin, että et yritä laihduttaa, koska imetät. Tämä on todennäköisesti syy siihen, ettei muutosta tapahdu: salitreenistä on sinulle ihan varmasti hyötyä, mutta koska energiansaantisi ei alita kulutusta, laihtumista ei tapahdu. Esim. se mahamakkara ei lähde millään lihasliikkeellä kokonaan, jos sen päälle jää ylimääräistä rasvaa. Koska imetyksen aikana laihdutus ei ilmeisesti olekaan järkevää, kuulostaa fiksulta, että olet aloittanut rauhallisella liikunnalla. Eiköhän se siitä vielä iloksi muutu.

    En ole mikään asiantuntija, mutta minusta saliohjelmassasi vaikutti olevan joitain outouksia. Siinä vaikuttaa olevan hurjasti toistoja ja laitteita. Oma treenarini tähdensi, että yli 12 toiston sarjoista ei ole oikeastaan hyötyä. Aloitteluvaiheessa 12-20 toiston sarjat ovat OK, mutta sen jälkeen pitäisi pyrkiä max 8-12 toiston sarjoihin, joissa vika toisto on niin raskas että sen jaksaa juuri ja juuri tehdä. Tällöin tapahtuu kehittymistä ja lihakset muokkautuvat. Itsellä tuloksia alkoi näkyä hyvin pian. Minusta esim. ylätalja 20 kg painolla ja 25 toistolla kuulostaa suunnilleen yhtä tehokkaalta kuin käsien heiluttelu kotona. En myöskään ymmärrä tuota, että ojentajia tehdään neljä sarjaa putkeen ja kahdella eri liikkeellä. Lihaskestävyyttä se ehkä parantaa mutta muuten lyhemmällä sarjalla voisi saada suuremman hyödyn. Myöskään en käsitä sitä, mihin tarvitaan reiden koukistaja-laitetta, kun ohjelmaan kuuluu jo takareisiä tehokkaasti muokkaava jalkaprässi. Itse tekisin mieluummin prässillä 3 10 toiston sarjaa, ja lisäisin ohjelmaan vielä vaikka jonkinlaisen kyykyn... Jos tekee isoja lihasryhmiä kuormittavia liikkeitä, ei tarvita useita laitteita. Koska ohjelmaasi päivitetään/tarkistetaan?

    VastaaPoista
  8. Elina, mulla aivan sama juttu, oon painanut enimmillään noin 63 kiloa. Mutta aika hienoa että oot jaksanut vetää jo tunnin lenkkejä koiran kanssa, nostan näkymätöntä hattuani sille... Vau. Mulla oli synnytyksen jälkeen ihan himonälkä muutaman viikon, mutta sitten se loppui. Tapana on tosin jäänyt se, että kahvin kanssa on pakko saada suklaata, muuten alkaa pää särkeä. Erittäin friikkiä. Koitan nyt hivuttautua tavasta eroon vähitellen.

    st, tuttu tunne. mä hengaan tällä hetkellä vaatteissa, jotka ostin kun olin 5 kuulla raskaana. ne on ainoat, jotka tällä hetkellä mahtuu. on aika siistiä hengailla samoissa kuteissa muutama kuukausi putkeen. not.
    mennään ihmeessä kahville, sehän ois mukavaa :D voidaan ottaa nääpiöt mukaan. mä asun seuraavat viikot mun vanhempien luona, täällä 20 kilsan päässä lappeenrannasta. ollaan vielä yhteydessä, mulla on sun meiliosoite!

    Kahdessa Kulttuurissa, hyvä kuulla tuosta. Onhan sitä aina jankattu että lihaskuntotreeni ei välttämättä laske painoa ollenkaan vaan lisää sitä. Mutta oon aina luullut että näillä mun treeneillä en saa mitään massiivista lihasmassaa, joka näkyisi painonnousuna. Mutta ehkä sittenkin...

    Susanna, naulan kantaan. Olen samaa mieltä. Imetyksen aikaan ei kait olekaan hyvä yrittää laihduttaa ruokaa vähentämällä, muute pitää alkaa kantaa kädet venyen kaupasta purkkimaitoa...hehe.

    Mainitsin ihan alussa tästä pitkien sarjojen dilemmasta myös tälle ohjelman tehneeelle, koska mustakin ne kuulosti skidisti epäilyttäviltä. Mutta hänen mielestä oli tärkeää, että teen erittäin pitkiä sarjoja ja kaiken ihan putkeen (eli oikeastaan punttistreeni muistuttaa silloin niitä body pump -tunteja), niin rasva palaa. Jos teen lyhyemmillä sarjoilla ja raskaammilla painoilla, lihakset alkaa kehittyä, mutta rasvaa ei kuulemma pala (syke menee hetkittäin niin korkealla ja laskee taas alas lepotaukojen aikana). Noh, näis punttishommissakin on niin eri koulukuntia; jotkut kannattaa pitkiä sarjoja rasvanpolttajina, toiset uskoo niiden vaan käyvän nivelille ja olevan muuten tehottomia. Paha sanoa mikä on sitten itse kunkin kohdalla totta... Aikoinani huomasin, että reippaat aamukävelylenkit tyhjällä vatsalla oli parhaita rasvanpolttajia - mutta nyt kun on tuo vauva, niin aamulla lenkille lähteminen ennen vauvan heräämistä ei oikein onnistu... Ja mä inhosin niitä aamulenkkejä :-)

    Menen takaisin kotiin heinäkuun alussa, ajattelin sitten käydä vähän keskustelemassa aiheesta tän treeniohjelman tehneen kanssa. Se maksoi kuitenkin yli 80 euroa - olis kiva saada siihen hintaan muutakin kuin käteen löyty paperi.

    VastaaPoista
  9. Ihan alkuun, kiitos hauskasta blogista!

    Minulla on kahdeksan kuukauden ikäinen vauva ja monet fiilikset odotuksen, synnytyksen ja vanhemmuuden ajalta tuntuivat tosi tutuilta.

    En meinannut saada nukuttua muutama viikko sitten kun löysin blogisi ja kaikki postaukset piti tietysti lukea heti.

    Painosta: mulla on sama ongelma. En ole koskaan (ei-raskaana) painanut näin paljon eikä imetys tosiaankaan ole laihduttanut. Mutta mun mielestä se johtuu siitä, että ruokahalu on ollut ihan mieletön koko imetyksen ajan. Mikään kevyt kasviskeitto, entinen suosikkilounaani, ei tosiaankaan riitä, vaan joka päivä pitää saada kunnolla proteiinia. Varmaan jotain hormonijuttuja...

    Mutta blogisi innostamana tulostin jääkaapin oveen (varma merkki suunnitelman pitävyydestä) tuon juoksuohjelman ja kävin tänään ekalla lenkillä. Aika kauheelta se 4 minuutin juoksukin tuntui, mutta ohjelma vaikuttaa aika järkevätahtiselta.

    Tsemppiä meille!

    VastaaPoista
  10. Kahdessa Kulttuurissa5/27/2010 8:48 ap.

    Vannon sykemittarin nimeen. Yleisin virhe, mitä tekee, kun aloittaa juoksemisen, on juosta liian kovaa. Tai näin tein ainakin itse. Tuntui, että happi loppuu 100 metrin jälkeen. Oli järkyttävää lähteä lenkille ensimmäisen kerran sykemittarin kanssa: "Täytyykö mun todella mennä näin hitaasti???" Mutta kyllä se kunto siitä sitten pikkuhiljaa alkoi kasvaa ja opin jopa nauttimaan juoksusta.

    VastaaPoista
  11. [...] olen taistellut näiden jäljelle jämähtäneiden makkaroiden kanssa kuukausia. Mutta nyt alkaa lenkkipolku tuottaa tulosta! Paino on laskenut kuukaudessa 2,5 kiloa, ja jaksan juosta jo 5 kilometriä [...]

    VastaaPoista
  12. [...] hiki lentää, yleinen hapatus | Tags: liikunta, muutokset kehossani Pikainen kommentti juoksuohjelman etenemisestä. Se hitto soikoon TOIMII! Mahdun jo vanhoihin farkkuihin ja juostessani askel kevenee [...]

    VastaaPoista
  13. [...] jälkeen aloin käydä punttisalilla ja aloitin juoksuharrastuksen. Kateellisena kuuntelin lapsen saaneiden tuttujen juttuja siitä, miten helposti läski lähtee kun [...]

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?