Jatkoa edelliseen . Kuinka moni muistaa kaikkien sukulaisten lasten syntymäpäivät? No minä en ainakaan. Muistan omani, miehen, siskojeni ja ...

Lasten syntymäpäiväjuhlat

6.4.10 Satu Kommentteja: 9

Jatkoa edelliseen. Kuinka moni muistaa kaikkien sukulaisten lasten syntymäpäivät? No minä en ainakaan. Muistan omani, miehen, siskojeni ja muutaman lähimmän ystäväni syntymäpäivät. Siis yhteensä alle 10 ihmisen merkkipäivän.

Minut ja mies kutsuttiin miehen siskon luo pääsiäissunnuntaina brunssille. Koko muukin perhe on kuulemma tulossa. Taas yksi pääsiäiskokoontuminen lisää, ajattelin. Mutta kuinkas sitten kävikään... Kun olimme ehtineet eteisestä olohuoneeseen, meille kerrottiin, että tänään on siskon nuorimman lapsen yksivuotissyntymäpäivä. Että ettekö te muistanut! Eikä teillä ole lahjaa! Voi elläimen käsi!

Tuli vähän ikävä fiilis. Eihän se yksivuotias tajunnut - se oli onnellinen kun sai puolikkaan paloitellun päärynän ja pari lusikallista kermavaahtoa täytekakun päältä. Mutta lapsen vanhemmille meidän unohtaminen näytti olevan kovempi paikka. Minusta hyviin tapoihin kuuluu, että jos kutsutaan syntymäpäiville (ja jos ne syntymäpäiväjuhlat ovat iso juttu lapselle/perheelle ja niitä halutaan juhlia nimenomaan syntymäpäivinä), voitaisiin kertoa, että kyseessä on syntymäpäiväjuhlat, eikä pääsiäisbrunssi.

Eli ehkä mä voisin kutsua sukulaiset kotiini  joku perjantai-iltapäivä kahville ja suklaakakulle. Just for fun. Ja sitten vieraiden saavuttua kertoa, että nää on muuten meidän lapsen ristiäiset, missäs kaikki lahjat on?

*Kirjatärppi*

Kehuin täällä jo Pablo Tussetin ensimmäistä teosta Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua. Kaverin toinen kirja Sian nimeen on melko erilainen mutta vähintään yhtä hyvä. Kirja on yhtäaikaa psykedeelinen jännitystarina, kuvaus ihmisten rappiosta ja sukellus oudon espanjalaiskylän salaisuuksiin. Kirjan alussa kuvailtu sian teurastusprosessi voisi olla suoraan Oikeutta Eläimille  -yhdistyksen materiaaleista. Kirjassa risteilee yhtäaikaa monta tarinaa, ja jollain kummalla tavalla ne kaikki liittyvät toisiinsa. Pablo ei ole ehkä ollut yhtä pöllyissä kuin esikoista kirjoittaessaan, mutta taatun viihdyttävää lukemista tämäkin on. Ja samalla jänskä matka New Yorkin synkille kujille ja Espanjan outoakin oudommalle maaseudulle.

Täytyy muuten sanoa, että Tussetin kirjojen kääntäjä Einari Aaltonen on ihan helvetin hyvä työssään. On ilo lukea sellaista käännöstä, jossa espanjankielen sutkautukset ja pilke silmässä kerrotut härskit jutut kääntyvät näin mukavasti suomen kieleen.

[caption id="attachment_453" align="alignnone" width="194" caption="Ennen kuin aloitat kirjan lukemisen, viritä cd-soittimeen Mano Chaon levy Próxima Estación: Esperanza, joka sisältää Me gustas tu -kappaleen."][/caption]

9 kommenttia:

  1. HAHAh eikäää. Ei KUKAAN voi olettaa että muistais kenenkään syntymäpäiviä. ! Aika erikoista.

    VastaaPoista
  2. Joo... no, jos ei kutsussa mitään vaivaudu ilmoittamaan, lienee turha kitistä lahjojen puutteesta.

    VastaaPoista
  3. Kahdessa Kulttuurissa4/06/2010 8:24 ap.

    Kunniakseni omalle suvulle (ja myös miehen) täytyy sanoa, että meillä syntymäpäiviä kätketä brunssiin, onneksi. Tai no... Sukulaisilla on kutsuttaessa tapana mainostaa: "Tervetuloa meidän natiaisen SYNTYMÄpäiville. Natiainen TÄYTTÄÄ nyt jo 12 vuotta. AJATTELE, 12-vuotta. Kasvaa ulos kaikista vaatteista, syksyllä ostetut kengät ei enää sovi. Kyllä lasten vaatteet on KALLIITA. On muuten kooltaan sitten jo 150 cm." Eli ei jää epäselväksi, mitä ollaan menossa juhlimaan eikä se, mitä halutaan lahjaksi. Mieluiten siis rahaa, hätätapauksessa vaatteet käyvät.

    Olen aikaisemmin pitänyt tätä tapaa rasittavana ja periaatteesta myös rahan antaminen lahjaksi ärsyttää tai sen kerjääminen lahjaksi. Mutta täytyy kyllä sanoa, että vielä ärsyttävämpää olisi saada kutsu jonnekin, joka paljastuu syntymäpäiviksi. Minä en todellakaan muista kaikkien natiaisten syntymäpäiviä, joten olisin joka ikinen kerta ihan hoo moilaisena. Ai nää olikin synttärit...

    VastaaPoista
  4. Ihan kiva :D Kovin reilua tuollainen. Itse muistan kanssa vain lähisuvun ja läheisimpien ystävien syntymäpäivät ulkoa. Onneksi olen oppinut, että aina kun kuulen jonkun kahteen edellä mainittuun ryhmään kuulumattoman syntymäpäivän päivämäärän niin kaivan kalenterin esiin ja kirjoitan ko. henkilön syntymäpäivän ylös. Itse oon huomannut tämän tavan melko käteväksi. Ja yleensä joka kuun alussa katson tulevan kuukauden lävitse ja tarkastan monellako ihmisellä on synttärit, samalla voi hiukan suunnitella etukäteen syntymäpäivälahjaa (mikäli on sellaista hankkimassa). Tämä on myöskin osoittautunut melko fiksuksi teoksi, koska silloin kenenkään syntymäpäivät eivät tule niiiii-in täytenä yllätyksenä.

    Ja tulipa tässä mieleen eräs kysymys, jota aina pohdin miehen sukulaisten syntymäpäivien ollessa kohdalla; Minkä kumman takia parisuhteessa ollessa NAISEN täytyy aina muistaa miehen(kin) sukulaisten ja ystävien syntymäpäivät? Samoin jos miehen sukulaiset/ystävät juhlistavat syntymäpäiväänsä niin minkä takia NAISEN täytyy hankkia lahjat, kortit ja kukat? Ja JOS jostakin syystä NAINEN ei näitä hankintoja tee (tai muista ollenkaan ko. juhlian syntymäpäiviä) vedetään hirmuiset herneet nenään ja muistetaan kuittailla asiasta? -Tämäkö on sitä tasa-arvoa?

    VastaaPoista
  5. Hyvä pointti, regret, tuo nais/miesnäkökulma! Itsekin tähän syyllistyneenä, mutta onneksi myöhemmin asiaan havahtuneena yritän nykyisin olla ottamatta stressiä miehen sukulaisten merkkipäivistä. Mies ottakoon huolen niistä; onhan minulla kylliksi omiakin sukulaisia. (Kääntöpuolena on tietysti se, että minä saan kantaa häpeän jos mies unohtaa merkkipäivät...)

    Kiitos salamatkustaja edelleen blogista; siitä on tullut suosikkini! Kirjavinkitkin ovat kivoja, joten toivottavasti ehdit välillä lukemaankin.

    VastaaPoista
  6. Kiitti kommenteista ja henkisestä tuesta :)

    Se on kyllä totta, että miestenkin sukulaisten merkkipäivien muistaminen ja lahjojen hankinta jämähtää jotenkin naisen tehtäväksi. Onneksi tuosta pääsee eroon kieltäytymällä - mies hoitakoon muistamiset itse, lahjaostoksille voidaan mennä yhdessä jos kiinnostusta riiittää. Ja kaipa ne miehen sukulaisetkin oppii jossain vaiheessa, että on luonnollisempaa että mies muistaa oman siskonsa synttärit kuin että puoliso muistaisi.

    Mutta toisaalta, jotkut on virtuooseja näissä synttärikorttien lähettämisessä. Siis muistetaan serkkujen, pikkuserkkujen ja naapurien synntärit ja vielä nimipäivätkin. Jotkut diggaa korttien väsäämisestä ja onnitteluista. Hyvä heille ja heidän sukulaisille :) Mun miehellä oli muuten aikaismemin synttärihälytykset kännykässä, mutta sitten se vaihtoi puhelinta eikä muistanut fiksata jotain kalenteriin kytkettyä muistutustoimintoa.

    Kahdessa Kulttuurissa; o-ou, tuolllainen kortti on jo aika mauton. Noh, ei ainakaan jää epäselväksi mitä halutaan :D

    Olen kuullut vastaavista. Täällä meillä päin jengi pääsee ripille noin 14-vuotiaana. Ja rippijuhlat ovat täällä ihan megalomaaniset juhlat - vuokrataan juhlahalleja, ostetaan kalliit mekot ja puvut ja vuokrataan tyyliin limokyyti. Ja natiaiset kirjoittaa kutsukortteihinsa, että "alle 70 euron lahjoja ei hyväksytä". Samaiset teinit kysyy meiltä, että miksi me ei kasteta meidän lasta - "sehän tarkoittaa sitä että se ei saa isoja rippijuhlia". What the fuck... eli uskonolla ei kauheasti ole tekemistä tuon ripillepääsyn kanssa, joka on musta aika vidun outoa. Mutta ilmeisesti ihan perusmeininki nykyään. Kerran muuten ihan vittuilumielessä ostettiin kultainen ristiriipus rippijuhlien juhlakalulle. Voitte kuvitella, että se ei ollut ihan mieleisimmästä päästä se lahja... Mun teki mieli vielä ostaa Raamattu kirjakaupasta ristin kaveriksi, mutta mies ei kovemman linjan agnostikkona suostunut laittamaan rahaa Raamattuun.



    Mulla oli kerran sellainen ex, joka ei muistanut edes mun syntymäpäiviä. Se oli jo vähän liikaa. Mutta onneksi se tuli heivattua yli laidan - ja oli muitakin syitä kuin tämä syntymäpäivän jatkuva unohtaminen.

    VastaaPoista
  7. Niin ja Peikko, kiitos kiitoksista! Ha kirjavinkkejä tulee kyllä jatkossakin, vaikka nyt on ollut vähän hitaammanlaista... Mitä pidempiä yöunia natiainen alkaa ottaa, sitä enemmän mulle jää pirteänä aikaa illalla/aamulla lukea. Eli kesään mennessä kirjavinkkitahti kiihtynee :)

    VastaaPoista
  8. Ainoa syntymäpäivä, josta kännykän kalenteri EI mua muistuta, on omani.

    Miehen suvun synttäreitä en tosiaan ala muistamaan. Ja jos mies haluaa juhlistaa omia synttäreitään, hän saa järjestää sellaiset ihan itse, alusta pitäen. Inhoan juhlien järkkäämistä (ja mies myös) joten järjestän sellaiset vain itselleni, jos sitäkään. ...tänä vuonna miehen täyttäessä 30v. hän ei itse vaivautunut mitään järjestämään, vaan hänen äitinsä järjesti ne poikansa puolesta........

    VastaaPoista
  9. En mää vaan edes yritä muistaa miehekkeen sukulaisten symtymäpäiviä :D Muistan joitain sillätavalla summittaisesti (helmikuun alussa, syyskuun puolivälissä, joulukuussa...) mutta tarkkoja päivä en. Ja meillä kyllä on silleenkin, että minä hommaan lahjat omille sukulaisilleni ja mies saa hoitaa omansa itse :D

    No, en minä kyllä tuon tarkemmin muista "omienikaan" synttäreitä. Muutaman tärkeimmän muistan, mutta muuten se on juuri tuota, että kuukauden saa oikein mutta päivästä ei ole hajuakaan... Eikä se mies niiden sukulaistensa merkkipäiviä sen paremmin saa kohdilleen. Tähän asti joku on sentään meillekin huomannut kertoa jos meidän läsnäolo on toivottavaa jossain pippaloissa, mutta nyt on merkkejä ilmassa että tähän tulee muutos.

    Tämä johtaa alkuperäiseen aiheeseen. Ei ole yhtään reilua tuollanen, että ei ilmoiteta syntymäpäivistä vaan kutsutaan kylään ihan vaan muuten! Mieluiten sen kutsun saisi lähettää postissa hyvissä ajoin ja kertoa siinä tarkat tiedot tapahtuman luonteesta ;) Postitus mielellään vielä oikeaan osoitteeseen, eikä niinkuin miehekkeeni armaat sukulaiset nykyään tekee: pistävät miehen vanhempien kutsuun myös meidät ja olettavat että se tieto kulkee jossain järkevässä ajassa perille asti . Me on kuitenkin asuttu yhdessä toisella paikkakunnalla jo kohta 7 vuotta :D

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?