Hesarin verkkoversiossa oli lyhyt tiiseri uusimman Kuukausiliitteen jutusta, joka käsittelee lapsiperheiden arkea: eli miten suomalaiset per...

Elämää lasten ehdoilla?

7.3.10 Satu Kommentteja: 12

Hesarin verkkoversiossa oli lyhyt tiiseri uusimman Kuukausiliitteen jutusta, joka käsittelee lapsiperheiden arkea: eli miten suomalaiset perheet elävät lastensa ehdoilla. Jutussa mm. mainitaan, että "lapsista on tullut perheenjäseniä, jotka vaikuttavat suurimpiinkin kulutusvalintoihin, kuten siihen, missä asutaan, millainen auto hankitaan, mitä syödään ja mihin matkustetaan."

Minulla on asiaan kaksi mielipidettä. Ensinnäkin, olen jutun kanssa  osittain samaa mieltä: lapset totta kai ovat perheenjäseniä siinä missä äiti ja isikin. Joissakin perheissä muuten myös lemmikkieläimet ovat perheenjäseniä.

No siihen se sitten loppuikin. Lopusta olen eri mieltä. Minusta vanhemmat ovat auktoriteetteja. Lapset pitävät rutiineista, ja uskoisin että säännöt ja se että äiti/isä päättää, tuo turvallisuuden tunnetta. Kuulostaa hullulta, että lapset saisivat päättää, minne perhe matkustaa lomalle, missä asutaan, mistä kaupasta ostetaan vaatteet ja mitä syödään illalliseksi. Totta kai oma elämä muuttuu, kun saadaan lapsia. (Oma elämä muuttuu myös, jos kotiin hankitaan ulkoilutusta vaativa koira tai seuraa vaativa kissa.) Mutta ei se tarkoita, että kaikesta omasta pitää luopua lasten takia ollakseen "täydellinen vanhempi".

Mistä päästään meidän elämään. Skitsoilen itse säännöllisin väliajoin siitä, että pelkään vauvan syntymän jälkeen oman elämäni olevan ohi. On ikävä töihin, pelkään että en väsymykseltäni enää koskaan pysty katsomaan leffoja yömyöhään, en pääse enää matkustamaan ja spontaani olohuoneseksi on historiaa. Olemme puhuneet tästä "lapsi muuttaa elämän" -aiheesta monesti miehen kanssa. Se osaa ottaa lunkimmin. Voidaan tehdä kuulemma ihan kaikkia samoja asioita kuin ennenkin, mutta ne vaan vaativat vähän enemmän järjestelyjä tai hitaampaa tahtia.

Kommenttiboksissa kysyttiin, millaista elämää vietimme ennen lapsen tuloa.  Aiheeseen liittyen: sellaista se oli, tällaista siitä (ehkä toivottavasti) tulee:

Ennen: Matkustin töideni takia melko paljon.

Nyt: Seuraavaan kuuteen kuukauteen en lähde yksin minnekään. Sen jälkeen vauva on helpompi jättää isälle/anopille. En aio ottaa huonoa omaatuntoa sellaisten vanhempien mielipiteistä, joiden mukaan "niin monta vuotta kuin lapsi on iältään, yhtä monta yötä hän pärjää ilman äitiään". Jos olen reissaamisen takia huono äiti, ei voi mitään. Koitan kompensoida muilla alueilla.

Ennen: Mieheni harrastaa vuorikiipeilyä ja kaikkia muita vastaavia painovoimaa uhkaavia lajeja. Muutaman kerran vuodessa harrastus vie hänet muutamaksi viikoksi jonnekin korpeen köysien kanssa.

Nyt: Vuoristoreissu vaatii järjestelyjä. Olemme sopineet, että molemmat voivat matkustaa omien juttujensa takia yhtä paljon. Vauvan hoito järjestetään tilanteen mukaan. Kun lapsi kasvaa, se miehen lähtee vuoristomatkalle mukaan. Tytöstä tulee kuulemma hyvä kiipeilijä, sillä on kuulemma hyvä puristusote jo nyt :)

Ennen: Olemme liikkuvaista sorttia. Matkustimme paljon myös yhdessä, reissuilla meitä ei näe rannalla makaamassa. Matkoilla haluamme aina tehdä jotain: vaeltaa, ratsastaa, kierrellä outoja paikkoja.  Olemme myös asuneet eri paikoissa, eikä tämä nykyinen kotimaa varmaankaan jää viimeiseksi asuinmaaksemme.

Nyt: Hankintalistallamme on kantoreppu, joten nääpiö pääsee vaellukselle mukaan isin selässä. Tämä tietysti tarkoittaa, että mun täytyy alkaa kantaa enemmän kantamuksia selkärepussani. Yleensä olen näillä reissuilla ominut nuudelit ja kuivamuonan omaan laukkuuni ja mies on saanut kantaa teltan, makuupussit, makuualustat, retkikeittimen ja vesipullot ;) Niin, ja ulkomaillakin lapsi kulkee toivottavasti hyvin mukana, vauhtia vaan täytyy vähän hidastaa. Ja matkatavaran määrää kasvattaa.

Ennen: Kuuntelimme paljon musiikkia kotona, ja kävimme silloin tällöin ulkona juhlimassa.

Nyt: Ulkona juokseminen vähenee, mutta jos on päästävä hyvälle keikalle/klubille, täytyy tehdä ennakkovalmisteluja ja hankkia lapsenvahti. Kuuntelemme edelleen paljon musiikkia kotona (ei siis volat kaakossa, mulla on herkkä kuulo). Vauva nukkuu housenkin tahtiin ihan mainiosti! Emme halua, että lapsi herää pieneenkin rapsahdukseen tai ulko-oven käymiseen.

Ennen: Meillä ei ole telkkaria. Katsomme kylläkin paljon leffoja.

Nyt: Meille ei hankita telkkaria olohuoneeseen ainakaan ihan lähivuosina. Lapsi voi katsella muumeja ja muuta kehittävää aina silloin tällöin, mutta töllön orjia meistä ei tule. Jos sitä aletaan koulussa kiusata siksi, että se ei tunne mitään "uusia sarjoja", meidän täytyy ehkä harkita tilannetta uudemman kerran...

Ennen: Luen ihan sikana kaikkea.

Nyt: Vaikka mun ei pitänyt koskaan hankkia lapsia, mulla on jo yli 30 lastenkirjaa valmiina hyllyssä (ehheehee :) ). Muumeja, Astrid Lindgreniä, Kirsi Kunnasta ja satukirjoja. En malta odottaa, että nääpiö oppii ymmärtämään vähän lisää tästä maailmasta ja sille voi alkaa lukea.

Ennen: Satunnainen spontaani olohuoneseksi.

Nyt: Noh, se taitaa jäädä. Nykyään lapsi heräilee/nukahtaa/heräilee ihan koko ajan. Kun se vähän kasvaa, se oppii kävelemään ympäri asuntoa. Eikä sitä varmaan kehtaa lukita omaan huoneeseensa.

12 kommenttia:

  1. Mahtavaa te, ihan mahtavaa! Asenne on oikea. :)) Mua ahdistaa ajatus kaiken muuttamisesta lapsen vuoksi ja surulla seuraan vierestä, kuinka muutamat ystävänikin näyttävät panikoivan jonkinlaisen "ihanne äiti -velvoitteen" edessä. Olen monasti miettinyt, mihin katosi se entisaikojen tolkku, että lapset kasvoivat siinä "jaloissa".

    Mitä Kuukausiliitteen juttuun tulee, se oli ala-arvoista luettavaa. Odotin paljon, mutta sain tyytyä lähinnä muutamien randomlapsiperheiden (valmis)talossa elettävän unelman lukemiseen. Loppuyhteenveto ('mieluummin "lapsen ehdoilla" kuin namusedät leikkikavereina') aiheutti silkkaa vitutusta ja myötähäpeää. Laitan lehden sulle tarkempaa tutustumista ja verenpaineennostatusta varten. Hyi minua. ;)

    VastaaPoista
  2. En ole vielä lukenut kyseistä artikkelia, kommentoin vain lainaustasi.

    Meidän perheessämme lapsi vaikuttaa valintoihin. Pyrimme laittamaan sellaista ruokaa, että siitä saisi mahansa täyteen niin vanhempi kuin jälkeläinenkin, sillä niin hyvää kuin tulinen thairuoka onkin, se ei tuon sällin herkälle suulle sovi. Taannoin asuntoa vaihtaessamme leikkipuistojen läheisyydellä oli suuri merkitys, kaverit asuvat kävelymatkan päässä. Matkustaminen toimii lapsen ehdoilla (vauva-aikana päiväunien tietämillä, nyt vireimpään aikaan), joskin toistaiseksi se on rajoittunut junamatkailuun isovanhemmille.
    Toisaalta koko oman listani voisi kääntää muotoon: pyrimme ottamaan päätöksissä huomioon koko perheen, iästä riippumatta. :P


    Voisinkin mennä lukemaan tuon tekstin. Pääsääntöisesti saan näppylöitä uhrautuvista marttyyrivanhemmista, katsotaan miten nyt käy.

    VastaaPoista
  3. Sanna, huippua jos laitat lehden, KIITOS! Juhuu! Täältä kun ei saa Kuukausiliitettä mistään. Musta tuntuu, että joku kanssasuomalainen nyysii paikallisesta kirjastosta sen yhden kappaleen aina mun nenän edestä, hehe...

    Fanny, joo toki lapsi vaikuttaa valintoihin, se on selvä. Sun tiivistys oli hyvä: koko perhe otetaan huomioon, se on hyvä :)

    Mekin asuntoa ostaessamme katsoimme, että olis kivaa että olisi kaksi makuuhuonetta, vaikka sellainen "yhtä isoa tilaa" -ratkaisu olisi ollut omalle silmälle kivempi, jos olisimme jatkaneet kaksin asumista. Mutta kun tiesi että on lapsi tulossa, on kivempi että uudessa asunnossa on lapselle oma huone ja ennen kaikkea vanhemmilla oma... Lähinnä tarkoitin sitä, että vaikuttaa aika absurdilta, jos lapsi saa aina päättää, mitä syödään tai minne mennään matkalle. Näitä tapauksia näkee välillä ruokakaupassa täälläkin: "jos teet kotona uunikalaa, niin mä en ainakaan syö, mä haluan paistettuja nakkeja". Ja jos vanhemmat todella ostaa sen kalan sijasta sen nakkipaketin, niin alkaa tulla niitä näppylöitä ;)

    Huh, en malta odottaa, että pääsen lukemaan koko jutun!

    VastaaPoista
  4. Lapsen saaminen muuttaa ihan varmasti rutiineja, mutta itseänikin kieltämättä kauhistuttaa ajatus, että tässä oltais nyt olemassa pelkkää lasta varten. Minut on kasvatettu olemaan omatoiminen ja tekemään töitä sen eteen mitä haluaa - säästämään rahaa jos haluaa jotain isompaa, tai vaikka pyöräilemään tallille, koska äidillä sattui olemaan muutakin tekemistä kuin kuskata lapsia harrastuksiin. Minusta se oli hyvä juttu, vaikka ehkä joskus sateella vitutti. :) Omaa taustaani vasten tuntuu tosi omituiselta, että nykypäivän vanhemmat eivät ehdi tekemään muuta kuin kuskaamaan pentuja kouluun ja harrastuksiin. Minusta lapsi on liian pieni harrastamaan, jos se ei osaa mennä itse bussilla sinne balettitunnille. Okei, kuulostaa aika pahalta. Totta kai on poikkeuksia - esim meidän lapsi saa ihan varmasti kyydin vauvauintiin. :D Ja tietysti on koko perheen yhteisiä harrastuksia, ja varmasti joskus pitää kuskata, mutta en itse haluais joutua sellaiseen rumbaan, että joka päivä on jollain harrastus jonne pitää viedä. Nykyisin vedotaan aina siihen, miten paljon vaarallisempi paikka maailma on kuin parikymmentä vuotta sitten, mutta Hesarissa oli joku aika sitten juttu siitä, että se ei oikeasti pidä paikkaansa. Ihmisiä vaan pelottaa enemmän.

    Hyvä, että ootte miettineet tuon vaellusjutun valmiiksi! Jos teillä onnistuu se, niin onnistuu meilläkin. :) Mulle on tosi tärkeää päästä välillä kunnon korpeen, ja oon ollut vähän huolissani että miten se onnistuu. Luultavasti ensi kesänä ei voi mitään pitempiä vaelluksia vielä tehdä, mutta jospa ees niitä lyhyitä. Muuten me ei kamalasti reissata, paitsi junalla (ehkä kerran vuodessa on kummallakin joku pakollinen lentomatka). Nyt suunnitelmat junamatkasta kaukoitään tai edes Eurooppaan pitää ehkä laittaa jäihin noin kymmeneksi vuodeksi. Tosin sitä Euroopanreissua suunniteltiin kaikesta huolimatta jo ensi kesäksi, mut ei ehkä jaksa.

    Meillä muuten loppui spontaani olohuoneseksi jo pari vuotta sitten, kun otettiin koira. :) Se nimittäin säikähtää aina, kun huomaa meidän harrastavan seksiä... Koiran voi onneksi lukita toiseen huoneeseen toisin kuin vauvan!

    VastaaPoista
  5. Elina, hahaa, repesin tuolle koira-asialle :D Voi toista. Lemmikit on aika herkkiä kai kaikelle tuollaiselle. Ei ne oikein tajua, mistä on kyse kun omistajat yhtäkkiä painii ja ähisee. Sama koskee kai lapsiakin... Mutta kuten sanoit, koiran voi lukita hyvällä omalla tunnolla toiseen huoneeseen hetkeksi.

    Mä juttelin mun kampaajan kanssa lasten kanssa telttailusta, hän otti miehensä 2 kk ikäisen vauvan ja 4-vuotiaan taaperon mukaan telttamatkalle viikonlopuksi. Kaikki sujui kuulemma tosi hyvin (vauvoillekin saa makuupusseja). Ainut miinus on tietty se, että tavaramäärä lisääntyy huomattavasti, kun pitää kuskata mukana vaippoja ja muuta härpäkettä. Ja lasten kanssa pitää kai pitää taukoja melko usein, jotta ne pääsee tarpeeksi usein "jaloittelemaan" kantorepusta ja juomaan. En malta odottaa, miten ensi kesä sujuu! Täytyy varmaan aloittaa sellaisilla päiväkävelyillä ja siirtyä vähitellen pidempiin reissuihin. (Meidän kätilö muuten kertoi, että yksi hänen "asiakasperheistään" lähti vähän aikaa sitten 3-viikkoisen vauvan kanssa Peruun reppumatkalle. Tuo ois ehkä mulle liikaa...)

    Ja mä oon NIIN samaa mieltä sun kanssa tuosta lasten harrastuksiin kuskaamisesta. Jääkiekkoa, kuoroa, pianotunnit, koripalloa, partiota jne. ja joka paikkaan autokuljetus. Ei kiitos. Perheen yhteiset harrastukset on jees, ja totta kai niitä voi välillä viedä jonnekin, mutta ei niin, että joka hemmetin arkipäivälle on joku "aktiviteetti" ja siihen päälle leivontatalkoot junnujoukkueen kevätriehaan. Jaiks! Vois ehkä tehdä hyvää lasten kehitykselle olla vanhempien kanssa kotona rauhassa koulun/päiväkodin jälkeen eikä aina jossain lennossa. Noh, meitä on niin sanotusti moneen junaan...

    VastaaPoista
  6. Täytynee itsekin hankkia kyseinen kuukausiliite käsiini, sen verran hirvittää itsekin, täytyykö mun muuttaa tulevan lapsen takia oma elämä täysin päälaelleen..

    Tuli mieleen näin blogiasi pitkään seuranneena (ja nyt vasta saan aikaiseksi kommentoida), että mainitsit joskus vuoden alussa ottavasi äitiysloman ajaksi jonkin pienehkön työprojektin. Saako udella, miten työprojektin ja vauva-arjen yhteensovitus on sujunut?

    Mulla olisi tiedossa myös pari erittäin mielenkiintoista työasiaa (freenä kun tekisin niin ei olisi niin aikatauluun ja -paikkaan sidottuna) tulevan äitiysloman ajaksi ja nyt pitäisi päättää otanko projektit vastaan vai en. Kamalasti houkuttaisi, mutta en tiedä onko edes löyhä työskentely parin ekan kuukauden aikana ollenkaan realistista.

    Kiteytit muuten täysin mun ajatukset tässä lauseessa "Skitsoilen itse säännöllisin väliajoin siitä, että pelkään vauvan syntymän jälkeen oman elämäni olevan ohi"!

    VastaaPoista
  7. Moi Pia, ja kiitos kommentista!
    Se mainitsemani työprojekti on sujunut ihan hyvin. Opetan siis paikallisen yliopiston verkkokurssilla suomalaista kirjallisuutta. Eli käytännössä opetus tapahtuu netissä ja se vie noin 2-3 h viikossa. Loppukeväästä pitää järjestää tentti ja pitää pari naamakkaistapaamista oppilaiden kanssa, mutta muuten työ on etätyötä parhaimmillaan.

    Olen tehnyt niin, että yhden päivän aikana viikossa (mun mies on kans nyt isyyslomalla, joten sen yhden päivän ei tarvitse osua viikonloppuun) omistan tälle projektille yhdet vauvan päiväunet. Meidän vauva nukkuu päiväaikaan noin 2 h aamupäivällä, non 4 h iltapäivälla ja sitten rikkonaisemmin illalla. Joten yritän sen neljän tunnin aikana tehdä aina omia töitä ja noi muut päiväunet joko ryystää kahvia tai nukkua - väsymysasteesta riippuen...

    Meidän nääpiö ei itke ihan hulluna tai heräile ihan joka vartin välein. Jos tilanne ois sellainen, vois näiden satunnaisten töiden tekeminen olla huomattavasti vaikeampaa.

    Musta on hyvä tehdä vapaa-aikana jotain itseä miellyttävää - oli se sitten töitä tai jotain muuta, kuten lukemista, nukkumista, leffojen katselua jne. Kun on itsellä hyvä mieli, pysyy pääkoppa paremmin kasassa. Eli jos susta tuntuu että toi freeprojekti ei vie liikaa energiaa, niin ota se ihmeessä vastaan. Uskoisin että semmoinen muutama tunti viikossa ensimmäisen ekan ja tokan kuukauden aikana on ihan ok, ja kun vauva siitä vielä kasvaa, se nukkuu vähän paremmin yöllä ja muukin perhe saa nukuttua paremin. Silloin pystyy ehkä tekemään töitä useammankin tunnin viikossa... (Tai tekemään jotain muuta, kuten urheilemaan tai vaan laiskottelemaan sohvalla :D )

    VastaaPoista
  8. Ihanan käytännöllinen tuo "joudun sit varmaan kantamaan teltan" -havainto. Nyt vaan eyeofthetigeria soimaan, tank top päälle, camoväriä naamaan ja treenaamaan että jaksaa! ;)

    VastaaPoista
  9. Joo kiitos Mikko, täytyy ladata iPod :D
    Ja opetella täyttämään rinkka siten, että sinne mahtuu muutakin kuin instant-nuudeleita ja mars-patukoita...haha.

    VastaaPoista
  10. Kiitos vastauksesta! Ihan mahtavalta kuulostaa tuo 1 pvä/vko järjestely, taidampa haastaa miehen mukaan vastaavaan:D
    Ja ihana kuulla positiivisiakin kokemuksia oman elämän jatkumisesta, mulle on hehkutettu jo ihan tarpeeksi sitä, että "ekaan kuukauteen et sit voi tehdä yhtään MITÄÄN, ees laittaa ruokaa tai käydä suihkussa, se vauva vie ihan kaiken sun ajan". Jes.

    VastaaPoista
  11. Juu kyllä se oma elämä jatkuu ekankin kuukauden aikana (vaikkakin aika minimaalisesti), varsinkin jos ei tarvii olla yksin kotona koko aikaa ja jos vauva ei ole itkevää sorttia.Joillakin saattaa olla niitä pahoja vatsavaivoja ekat viikot ja silloin ei varmasti ole kenelläkään kivaa, etenkään vauvalle itselleen. Mutta ei se koliikkiaikakaan kuulemma ikuisutta kestä. Vaikka en tiedä onko tuosta toteamuksesta apua kenellekään, joka sitä huutoa joutuu kuuntelemaan ekat 3 kk putkeen...

    VastaaPoista
  12. [...] hartijahieronnan! Mistä tuli mieleeni, että blogissani on avainsanan “seksi” alla kai tasan kaksi postausta. Postausia on blogin aikana kertynyt tähän mennessä 80. Hmm, tätä on varmaan [...]

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?