Syntymäpäivän jälkeen, osa 2

En enää muistanut, mitä ykköosaan kirjoitin, joten piti käydä lukemassa edellinen postaus, jotta en kirjoittaisi samaa asiaa kahteen kertaan. Mulla on siis edelleen sellainen "olen kännissä ja krapulassa ja yliväsynyt" -olo. Musta tuntuu, etten osaa enää edes kirjoittaa. Perkele. Synnytyspäivästä vielä muutama juttu:

- Olen nyt pari päivää pohtinut, miten kuvailla sitä tunnetta kun vauva on tulossa ulos sieltä kohdusta, mutta vielä ei saa ponnistaa. Jotkut sanoo että se tuntuu siltä kuin pitäisi puskea ulos liikkeellä oleva kokonainen vesimeloni, mutta sen vauhtia täytyy jarruttaa. Koska en ole ikinä kokeillut ulostaa vesimelonia, on hankala sanoa tohon väitteeseen mitään varmaa. Mun oli vaikea hengittää. Samaan aikaan kun hengitys on salpaantumassa, alapäästä puskee ulos kaikennäköisiä juttuja - mulla ei ole käsitystäkään mitä sieltä tuli, mutta ilmeisesti ainakin verta ja jonkinsortin suolenpätkiä, sillä synnytyssali näytti toimituksen lopussa enemmän teurastamolta kuin seesteiseltä synnytys"pesältä". Kelatkaa nyt, suurin osa ihmisistä on tullut tähän maailmaan ahtaan tunnelin ja epämääräisten ruumiineritteiden läpi. Alku ei ole kovin ruusuinen kenelläkään meistä...

- Ilokaasu on kiva juttu synnytyksen alussa, se rentouttaa ja naurattaa. Mutta kun synnytys on edennyt tarpeeksi pitkälle, kaasusta ei ollut mitään hyötyä. Vähän sama kuin tilaisi baarissa gin tonicin ja saisi lasiin pelkkää tonicia ja sitruunaviipaleen. Mä luulen että mut lähes "pakotettiin" vetämään sitä ilokaasua loppuvaiheessa vai siitä syystä, että maskin kautta hengitettäessä on pakko hengittää rauhallisesti. Ja mun hengitys oli aika katkonaista ja kiivasta. Maski siis auttoi pitämään keuhkot kurissa. Maskiin huutaessa äänet ei myöskään kuulu sinne käytävälle :)

- Ilokaasun lisäksi sain myös akupunktiohoitoa. Sekin oli kivan rentouttavaa aluksi, keho lämpisi mukavasti ja kaikki lihassäryt lähti pois. Mutta ei niistä neuloista kyllä apua enää loppuvaiheessa ollut. Sitä paitsi ne piti poistaa tunti laittamisen jälkeen. Ja se kivulias osa synnytystä kesti noin 9 tuntia.

- Värkin ompeluoperaatio. Ajattelin aluksi että on tosi noloa kun joutuu paikattavaksi. Mutta siinä vaiheessa kun kätilö alkoi kursia haavoja kasaan, olin pelkästään helpottunut. Hän lupasi että tavara toimii entiseen malliin jo muutaman viikon päästä. "Kunhan muistat pestä tän usein, niin hyvä juttu. Ekoina päivinä sun kannattaa  pissata seisaaltaan suihkussa (!). Laksatiiveista voi olla apua toiseen hätään, ota niitä tarpeen mukaan." Mun mies jo huuteli sieltä sohvalta vauva sylissään, että  voisko tästä ottaa kuvia, voidaan myöhemmin katsoa. Ei voitu ottaa. Jälkeenpäin hän totesi, että hänen teki mieli myös ihan kiusallaan kysyä kätilöltä, voisiko kätilö ommella häntä varten pari tikkiä sopiviin paikkoihin. (Meillä on siis aika outo huumorintaju, joten mua alkoi vaan ihan hillittömästi hihityttää) :D Mitäköhän kätilö olis vastannut?

- Kun vauva oli ulkona, tikit paikallaan ja koko perhe kuta kuinkin tajuissaan, meidät siirrettiin perhehuoneeseen nukkumaan. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että musta ois ollut ihana laittaa se vauva siihen vauvansänkyyn meidän sängyn viereen ja nukkua viikko putkeen.  Sairaanhoitajat kuitenkin kannustivat ottamaan vauvan meidän väliin nukkumaan, että voidaan olla lähekkäin ja ruokkiminen käy helpommin. Mua jotenkin harmitti, ja samalla nolotti se, että mua harmitti. Olisin halunnut vaan nukkua ja herätä myöhään seuraavana aamuna tutustumaan vekaraan. Mutta ei auttanut. Nääpiö nukkui meidän välissä ja sain sinä yönä unta noin kaksi tuntia. Sen jälkeen yöunien määrä on hieman lisääntynyt. Viime yönä (oisko ollut järjestyksessä nahkaherätyskellon kahdeksas yö) nukuimme ruhtinaalliset neljä tuntia. Joten äiti on nyt vähän väsynyt. Täytyis kai oppia nukkumaan päiväunia.

Tunnisteet: , , ,