Seitsemän päivän kuluttua sen pitäisi tulla ulos. Huhhuijaa. Ja mun kotitoimiston työpöydällä on tällä hetkellä kymmenen neliösenttiä tyhjä...

Seitsemän päivää

7.2.10 Satu Kommentteja: 8

Seitsemän päivän kuluttua sen pitäisi tulla ulos. Huhhuijaa. Ja mun kotitoimiston työpöydällä on tällä hetkellä kymmenen neliösenttiä tyhjää tilaa. Muun tilan vievät tekemättömät työt. Dsiisus.

Mies maalaa kuin viimeistä päivää, paukuttelee lastensänkyä kasaan ja seuraa kärppänä jokaista liikettäni. Etten vain nosta mitään. Itse istun koneella aina kun miehen silmä välttää ja räävin kasaan viimeisiä rästissä olevia työjuttuja. Mutta vointini on ollut sen verran hyvä, että en ole pystynyt vaan hengaamaan sohvalla ja katsomaan kattoon. Uloskaan ei voi lähteä pidemmäksi aikaa, kun kusella pitää käydä vartin välein. Kulman takana on suosikkikahvila, mutta en mä nyt kahta kertaa päivässä siellä kehtaa käydä. Joten  paras vaihtoehto on istua koneen ääressä ja kirjoittaa.

Synnytyskammo on vähän helpottanut. Johtuu varmaan siitä, että toisella synnytysvalmennuksen tapaamisella puhuttiin itse synnytyksen sijaan kipulääkityksestä. Helpottaa tietää, että tarjolla on jos jonkinlaista piikkiä, kaasua ja akupunktioneulaa. Lapsikammokin helpotti vähän - tänään tunnustin jo mun miehelle, että olen oikeastaan tosi iloinen, että meille tulee tää vauva kohta. Se vaan myhäili, ja väitti tienneensä, että ennen h-hetkeä mä tulen pehmenemään. No parempi kai 7 päivää ennen laskettua aikaa kun ei ollenkaan? Mutta mitään järin suuria äitiyden tunteita multa ei kyllä löydy vieläkään.

Ja mitä hemmettiä äitiys edes oikeastaan on? En mä osaa liittää siihen (ainakaan vielä) mitään määreitä. Äitiys on sitä, että on lapsia. Mulla on myös kaksi kättä, joten onko mulla silloin kädellinen tunne? Ehkä sitten.

Tänään me käytiin miehen vanhemmilla syömässä, ja siellä oli puoli sukua kylässä. Olin juuri päässyt ovesta sisään, kun miehen siskon mies jo kommentoi keittiöstä, että onpa sulla älyttömän kokoinen vatsa, ohhoh! Hymyilin nätisti ja sanoin, että tiedän, olen suuri rasvapallo, joka elää syömällä pieniä lapsia. Tämä yksi sulaa parhaillaan vatsassa ja kohta voisin syödä toisen perään. Miehen kolmivuotias lapsi alkoi melkein itkeä. Ja mulla tuli siitä jotenkin hirveen hyvä fiilis :D

Mitäs huutelee tyhmiä.

*Kirjatärppi*

En ole vielä nostanut esiin yhtä suosikkikirjailijaani, nimittäin espanjalaista Pablo Tussetia. Nyt on korkea aika. Sammakko on julkaissut ukon kaksi ensimmäistä teosta suomeksi (Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua ja Sian nimeen).

Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua on yksi psykedeeleimmistä, hauskoimmista ja oudoimmista kirjoista, mitä olen koskaan lukenut. Pablo on aivan varmasti kirjoittanut kirjan spiidissä. Ei kukaan voi muuten keksiä tuollaisia juttuja! Kirjan päähenkilö on yllättäen nimeltään Pablo. Ylipainoinen ja patalaiska ukon roikale elää rikkaiden vanhempiensa lahjoitusten turvin, hengaa kaikki päivät netissä, polttaa helvetisti pilveä, syö järkyttävät määrät voisarvia ja hengailee öisin barcelonalaisten prostituoitujen kanssa. Sitten alkaa tapahtua kummia. Pablon veli katoaa, ja Palbo ryhtyy yksityisetsiväksi. Tätä lukiessa meinaa oikeasti tulla pissat housuun. Pari lukua voisarvea pelastaa paskemmankin päivän.


8 kommenttia:

  1. Äitiys... jaa...
    No, en minä voi sanoa kokeneeni mitään ylimaallista rakkaudenhyökyä pungettuani ipanan pihalle, mutta onhan tuo ihan kiva napero. Ystävääni lainaten: minulla on äitiyteen käytännöllinen ote. Se on huolenpitoa, vaipanvaihtoa, nenän pyyhkimistä, ruokkimista, ja sen sellaista. Ajoittain ihan helvetin ärsyttävää, ajoittain tosi kivaa - ja kaikkea siltä väliltä.
    Niin jotta ei huolta, etköhän sinä löydä sen oman äitiytesi ennemmin tai myöhemmin. :)

    Kiitos kirjavinkistä, tuo pitää laittaa lukulistalle!

    VastaaPoista
  2. Mä en oikeastaan koskaan ajatellut etukäteen, että millainen äiti musta tulee. Ja sitten kun se pötkylä tuli ulos, sitä ei juurikaan ole ehtinyt miettimään. Se on rakas ja ihana, mutta myös välillä aivan jumalattoman ärsyttävä - ihan niin kuin muutkin läheiset ihmiset. Olen ajatellut, että ipana saa halutessaan sitten jälkikäteen arvioida, millainen äiti musta tuli. Toivottavasti se ei kuitenkaan tarvitse siihen terapiaa...
    Lykkyä loppusuoralle, hyvä siitä tulee!

    VastaaPoista
  3. Heh. Viisivuotias serkkuni kysyi raskaana olevalta tädiltämme, että miten se vauva on sinne mahaan joutunut. Täti vastasi, että "minä nielaisin sen". Aika lailla säikähti tuokin kersa. :)

    Toivotaan hei että semmoista valtaisaa äidillistymistä ei tapahtuisikaan! Sellaiset jälkikasvuaan haukkana vahtivat hössöttävät leijonat ovat ehkä pahinta mitä on.

    VastaaPoista
  4. Käytännöllinen äitiys kuulostaa just hyvältä :)
    Ja se on kyllä ihan totta, että moniin rakkaisiin henkilöihin menee hermot aina välillä. Eikä lapsen tarvii olla sitä poikkeus. Olisi aika teennäistä, jos silläkin kaikki olisi aina ihanaa, eikä toisessa mitään vikaa, ikinä. Itse asissa sellainen valtava äidinrakkaus joka loistaa päivästä toiseen kuin pala fosforia kuulostaa lähinnä psykoottiselta.

    Elina, tuo nielaisuselitys on ihan mahtava, lainaan sitä "mistä lapset tulee" -kysymyksen kolahtaessa kohdalle :D

    VastaaPoista
  5. [...] yleinen hapatus | Tags: v-aiheinen tavara, vauva Remontti on valmis! Sain siivottua työpöydänkin, nyt se näyttää tältä: Nyt tähän mahtuu [...]

    VastaaPoista
  6. Tervehdys,

    Ja kiitos jälleen kerran kirjavinkistä! Maininta spiidipäissään kirjoittamisesta oli sen verran hyvää mainosta, että haahuilin oitis työpaikallani naapuriosastolle sopivan hyllyn ääreen ja kaappasin Pablon kainalooni. Nyt Voisarvet lojuu tuossa pöydällä ja odottaa viikonloppua, kuten minäkin (en loju vaan istun enkä edes pöydällä, mutta odotan, toistaiseksi vain viikonloppua siis).

    VastaaPoista
  7. Hei mäkin haluan tuollaiseen työpaikkaan töihin, jonka hyllistä löytyy Tussetin kirjoja :-)

    VastaaPoista
  8. [...] täällä jo Pablo Tussetin ensimmäistä teosta Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua. Kaverin toinen kirja Sian nimeen on melko erilainen mutta vähintään yhtä hyvä. Kirja on [...]

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?