Tapasin toissapäivänä ihan mahtavan äidin. Hän oli juuri saanut ekan lapsensa. Juttu kääntyi lähipiirin antamiin lahjoihin. Hän sanoi, että ...

Muovissa kahlaamista

22.1.10 Satu Kommentteja: 10

Tapasin toissapäivänä ihan mahtavan äidin. Hän oli juuri saanut ekan lapsensa. Juttu kääntyi lähipiirin antamiin lahjoihin. Hän sanoi, että oli kertonut etukäteen kaikille ystävilleen ja sukulaisilleen, että heille ei lapsen synnyttyä saa tuoda mitään uusia tavaroita - jos haluaa jotenkin muistaa, niin ruokaa voi tuoda, vaikka tuoreita pannukakkuja, tai sitten käytettyjä lastenvaatteita ja käytettyjä leluja. Ehdottomalla ei-listalla ovat kaikki sellaiset lasten lelut, jotka toimivat pattereilla.

Pisteet hänelle! Muistelen nimittäin taas noita lukuisia vierailuita miehen siskosten koteihin (molemmilla on kaksi lasta, alle 3-vuotiaita). Juuri muita lapsiperheitä en lähemmin tunnekaan - siksi raukkasukulaiseni joutuvat aina hampaisiini näissä esimerkeissä. Onneksi ne ei osaa suomea :-) Mutta kun meinaan tukehtua roinaan niiden lastenhuoneissa! Muoviset golf-setit, rekka-autot, autoradat, vinkuvia ääniä päästävät sähköpianosetit ja vilkkuvalolliset avaruusoliot muodostavat sinne tänne seiniä pitkin nousevia kasoja. Leluja on niin paljon,  ettei 3-vuotias mitenkään voi pystyä keskittymään yhteenkään kunnolla.

Mun mies itse asiassa ehdotti tossa joku aika sitten, että sitten kun meillä on se lapsi, niin sovitaanko, että silä saa olla korkeintaan 10 lelua keralla. Jos se haluaa jotain uutta, niin joku vanhoista pitää antaa pois ja viedä kierrätykseen ja selittää, että on paljon lapsia, joilla  ei ole leluja ollenkaan. Siksi on reilua antaa joku oma lelu pois, jos haluaa uuden tilalle. Oih, meinas tulla tippa linssiin tuosta :) Mutta saakohan pieni lapsi jotain traumoja siitä, että sille alkaa kertoa tosiasioita maailmasta jo noin nuorena? Ei kai... No, tämä nyt ei ole  ajankohtaista vielä, miettikäämme tätä ongelmaa muutaman vuoden kuluttua uudestaan.

*Kirjatärppi*

Keskellä pimeintä talvea on ihanaa lukea tarinoita jostain kaukaa, missä on kuumaa ja aurinkoista. Kuubalaisen Pedro Juan Gutiérrezin kirjoittama Likainen Havanna-trilogia iski aika lujaa viime vuonna. Kirjan synkät, lihaisat ja villit tarinat 1990-luvun Kuuban nälänhädästä, ränsistyneestä Havannasta, katuprostituutiosta, rommin ryypiskelystä ja villistä seksistä istuvat hyvin tähän pimeyteen, joka ei tunnu koskaan loppuvan...

[caption id="attachment_276" align="alignnone" width="120" caption="Hikistä tunnelmaa Havannassa. "][/caption]

Vietin muutama vuosi sitten Kuubassa kuukauden. Matkan jälkeen minulle jäi enemmän kysymyksiä maasta kuin mitä niitä oli ennen sinne menoa. Kaikki ihmisiltä kuullut tarinat poikkesivat toisistaan niin valtavasti. Melkein kaikki antavat tavalla tai toisella informaatiota lähiympäristön tapahtumista hallituksen joukoille, pystyttävät Fidel-kylttejä pihoilleen ja ylistävät patriaa, isänmaata. Elintaso maassa on kuitenkin nyt parempi kuin monessa muussa alueen vähemmän kehittyneessä valtiossa.  Sairaalat vaikuttivat siisteiltä, nälänhätää tai pulaa ruuasta ei ollut samalla tavalla kuin 1990-luvulla Neuvostoliiton kaaduttua (ilmeisesti Kuuballa on toimivat suhteet ainakin muutaman lattarimaan ja Espanjan kanssa, joten kaupankäynti ei ole ihan kuollutta), ihmiset vaikuttivat päällisin puolin tyytyväisiltä elämäänsä. Mutta turistina jos majoittuu all inclusive -komplekseihin ja poistuu sieltä lähinnä päiväretkille ilmastoidun bussin kyydissä, ei paikasta saa irti yhtään mitään. Kun reissaa itsenäisesti (noh, ilmastoiduilla busseilla mekin reilattiin ja muiden länkkäreiden seassa; kuubalaiset itse kun eivät saa matkustaa eri provinssien välllä ilman viranomaislupaa - tai näin meille kerrottiin), näki edes sen elintasokuilun, joka kuubalaisten ja maassa käyvien ulkomaalaisten välillä vallitsee. Luin tuon Havanna-trilogian vasta Kuuban matkan jälkeen, ja se kyllä antoi jälkikäteen lisää näkökulmia omaankin reissuun.

Suosittelen, tätä lukiessa tulee lämmin!

10 kommenttia:

  1. AH, et usko, miten onnellinen olen siitä, että olen löytänyt blogisi! Tuntuu, että ajattelet raskaus-asioista aivan kuten minäkin, enkä ole vastaavaa tyyppiä ikävä kyllä livenä löytänyt. Kaikki raskaat naiset tuntuvat olevan täynnä vaaleanpunaista- tai sinistä vauvahöttöä ja länkytystä, etten kestä. Itselläni on LA maaliskuussa, ja tunteet sekä ajatukset ovat yhtä vuoristorataa. Tuntuu, ettei kukaan koskaan ikinä missään puhu mistään negatiivisista tunteista, joita raskauden aikana ilmenee. Kaiken kuuluu olla vaan sitä vau.fi-sivuston kaltaista saamarinmoista lässytystä.Ei tämä raskaana oleminen todellakaan ole naisen parasta aikaa, en minä ainakaan koe täyttäväni omaa naiseuteni huippua nyt kun "sisällä kasvaa uusi elämän ihme". Toivottavasti ulos tulee terve lapsi, joka ei ole kamala kusipää:)

    Kiitos blogistasi!

    VastaaPoista
  2. Meidän miehissä on ilmeisesti enempiki yhteneväisyyksiä. Sama keskustelu on käyty täälläkin. Miestä ahdistaa jo valmiiksi liiat lelut ja se on miettinyt että miten vois sanoa ihmisille ettei sais antaa lahjaks liikaa ja että miten selittää lapselle miks niitä rajoitetaan. :D Ja se on muuten yrittäny tosi kauan saada mua lukemaan tota sun kirjavinkki kirjaa. Tossa se vielä hyllyssä odottaa. :D

    VastaaPoista
  3. Moi Jatta! Jee, kiitos sun kommentista, sain siitä hyvän alun tähän päivään :D
    Aika samoilla linjoilla tosiaan mennään... Allekirjoitan sataprosenttisesti tuon mitä sanoit lopussa, että toivotaan tervettä lasta, joka ei ole täys kusipää!
    Etukäteen kun ei voi mitenkään tietää, mitä sieltä tulee; onneksi kasvatuksella pystyy kai aika paljon vaikuttamaan. Ilmeisesti lapsesta useimmiten tulee vanhempiensa kaltainein. Toivokaamme parasta... hihi.

    Mä oon välillä öitä myöten ihmetellyt noita isojen vauvasaittien ja vauvalehtien asennetta ja ilmapiiriä; kaikki on niin käsittämätöntä pullamössöhöttöä. Tuolla tyylillä on ystävänsä, ja monilla äideillä (ja iseillä ehkä myös, ne on vaan harvemmin äänessä noilla vauvafoorumeilla) on varmaan just sellainen maailman euforisin olo ja kaikki on yhtä pumpulia. Kaikki eivät kuitenkaan koe asiaa samalla tavalla. Miksi sitten melkein kaikki vauvoihin liittyvä puolivirallinen ja kaupallinen hapatus on samanlaista sisällöltään? Eri tavalla ajattelevia kutenkin on olemassa enemmän kuin yksi tai kaksi...

    Hyvää loppuraskausaikaa sinne päin, koita kestää :D Ja kivaa kuulla että tykkäät blogista.

    VastaaPoista
  4. Sonja, joo toi kirja on hyvä, suosittelen! Melko roisia kamaa, mutta tavattoman mielenkiintoinen. Kirja on kuulemma kielletty Kuubassa (no en kyllä ihmettele miksi ü) Tyypiltä on tullut muitakin Kuubaan liittyviä kirjoja, mutta niitä en ole lukenut; tämä lienee kai se heebon "klassikko"...

    VastaaPoista
  5. Pitää minunkin nyt osallistua ylistykseen. :) Tää blogi on ollut ehkä parasta vertaistukea tässä raskauden aikana, kiitos!

    Toivottavasti meillä sukulaiset pystyy hillitsemään ostohimonsa: asunto on 43 neliötä, ja täällä majailee ihmisten lisäksi myös keskikokoinen koira. Eli ei kiitos krääsää ja ylimääräistä kamaa. Ja kun tää asunto on kiva ja loistopaikalla, niin ei ehkä huvita muuttaa isompaan (ja syrjäisempään) asuntoon vain siksi, että kaikki uudet meluavat muovihärpäkkeet mahtuisivat johonkin. :)

    Esimerkkejä mitä ihmeellisimmistä leluista: Sukulaispoika sai joululahjaksi Mätki myyrää-pelin. Pelin idea oli hakata vasaralla päähän näkyviin tulevia myyriä. Mielettömän metelin säestyksellä, luonnollisesti. Yhden testikerran jälkeen peli nostettiin komeron ylähyllylle. Eräässä perheessä taas lapset saivat joululahjaksi "merirosvoautoradan", joka vaan laitettiin päälle ja katsottiin, kun auto kieppui ITSESTÄÄN rataa ympäri. Niin ja pääkallon silmät välkkyivät, ja koko hökötys metelöi.

    VastaaPoista
  6. kukka-maaria1/26/2010 2:46 ip.

    toi on ihan mainio idea etta rajataan lelut kymmeneen ja sitten pitaa oppia luopumaan! Mutta voi olla vaikea selittaa pienelle etta miksi kaikki muut saa enemman leluja, ja esim. jouluna lapsi voi luulla etta on ollut jotenkin 'tuhma' kun ei saanutkaan niin paljoa.. silti, opettaa sellasta kunnioitusta tavaraa kohtaan ja varmaan parantaa lapsen keskittymiskykya ja mielikuvitusta kun joutuu paneutumaan paremmin tiettyyn kraasaan.

    VastaaPoista
  7. Elina, suurkiitos palautteesta :-) Tuo Mätki myyrää -peli kuulostaa kyllä aika, noh, järkyltä. Paitsi että se pitää varmasti korviaraastavaa meteliä, niin sen kasvatuksellinen aspekti on aika arveluttava. Joo, tän pelin tarkoitus on niinkuin hakata noita eläviä myyriä tällä vasaralla päähän. Mitäs helvettiä, painajaisiahan tuollaisesta saa. Huh, kaikenlaisia ihme juttuja lapsillekin (tai siis niiden sukulaisille/ystäville) kyllä myydään...

    kukka-maaria; joo toi mullekin tuli ekana mieleen: kaverit ja sitä kautta koettu tunne, että kaikki muut saa enemmän kuin itse. Enkä oikein tiedä, onko kolmevuotias vielä kykenevä käsittelemään sellaisia asioita, miksi iso tavaramäärä ei ole hyvä asia ja minkälaista elämää maailmalla eletään oman naapuruston (tai kotimaan) ulkopuolella. Mielenkiintoista nähdä miten tässä käy :-) Ehkä meidän lapsesta kasvaa katkera paska joka avautuu myöhemmin kaikille tutuilleen siitä, kuinka ei lapsena koskaan saanut mitään, vaan ihme hippivanhemmat kantoi kotiin jotain rompuusta tehtyjä käytettyjä leluja :D Tai sitten siitä tulee tosi fiksu eikä se koskaan lyö ketään (no eipä...)

    VastaaPoista
  8. Pakko kommentoida näin vähän jälkikäteen, ja useampaa juttua mitkä jäi mieleen.
    Mäkin mietin ettei lapselle mielellään tarttis tuoda ihan hirmuisesti romua, eikä sitä ole tuotukaan. Suurin osa lahjojista on tuonut vaatteita, jotka on aina tervetulleita. Ja mun vanhemmat on esim. tuoneet mun vanhoja leluja ja kirjoja!Ihanaa!
    Mun mies on kasvanut kolmen veljen kanssa, ns. hippivanhempien huomassa. Hän muistelee usein kuinka leluja oli vähän, ja niitä saatiin harvoin, eikä koskaan niitä uusimpia ukkeleita ja härpäkkeitä mitä muut. Silloin on harmittanut, ja ehkä aina toisinaan hiukan katkeroi. Mutta toisaalta, hoitaa ja huolta vielä tänäkin päivänä hellästi ja tarkasti kaiken omistamansa, niinkuin teki lapsenakin. Ja meidän lapsella tulee olemaan suurin osa isänsä vanhoista leluista ja kirjoista, sillä ne ovat niin hyvin pidettyjä!
    Haluaa myös viedä tämän aspektin ja kunnioituksen, arvostuksen kasvatuksessa eteenpäin. Tässä nyt yksi näkökulma asiaan:)

    Tuosta pumpulihapatuksesta tuli mieleen että oottakaas vaan kun huomaatte mistä kaikesta negatiivisesta, erilaisesta ja "kielletystä" ei puhuta synnytyksen jälkeen, lapsivuodeaikana, pienen lapsen äitinä etc. Huoh. Vinkkinä yks mun mielestä hyvä blogi: http://epakorrektia.blogspot.com/

    VastaaPoista
  9. Noora, kiitos tuosta blogivinkistä, käynkin heti lukemassa, näitä ei ole koskaan liikaa :-)

    PS. Lupaan avautua kaikesta ällöttävästäkin täällä synnytyksen jälkeen (ellen sitten ole joutunut lataamoon... ü)

    VastaaPoista
  10. Olen nyt tämän päivän aikana lukenut koko blogisi alusta alkaen tähän asti ja nyt on pakko todeta, että tuo muovi ja sen lisääntyvä määrä lapsiperheiden kotona on jotain kammottavaa. Olen jo yrittänyt sanoa kaikille lähipiirissä, että kiitos mielellään sitten kierrätettyjä vaatteita kun ne ei kuitenkaan mene kuin hetken, värillä ei väliä kun ei se kuitenkaan näe/erota niitä ennen kuin vasta joskus niin ja että mä haluisin lelujen olevan puisia ja kierrätettyjä jos mahdollista. Ensimmäinen tuppaa ulos ilmeisesti helmikuun lopulla ja vielä ei ole tarvinnut ostaa vaatteita sille itse...kaikkea ihme kamaa kyllä muuten. Asutaan Englannissa eikä täälläkään siis kanneta mitään äitiyspakkausta kotiovelle...itse joutuu kaikki tavarat keräämään ;) Jatkan nyt lukemista, katsotaan miten paljon ajatuksia vielä herää...tähän mennessä on jo niska ihan kipeä kaikesta nyökyttelystä.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?