Minua arveluttaa (taas) eräs asia. Nimittäin. Nyt kun on raskaana ja kaikki sen jo huomaa, multa kysytään noin viisi kertaa päivässä, että m...

Kysytäänkö vastasyntyneiden äideiltä miten ne voi?

15.1.10 Satu Kommentteja: 12

Minua arveluttaa (taas) eräs asia. Nimittäin. Nyt kun on raskaana ja kaikki sen jo huomaa, multa kysytään noin viisi kertaa päivässä, että miten mä olen jaksanut. Onko ollut raskasta ja onko kaikki kunnossa. Siis älkää ymmärtäkö väärin, kysyjät: on aina kivaa kun joku kysyy mitä kuuluu ja se jaksaa myös kuunnella vastausta. Mutta kuulumisten kysely on kiihtymään päin...

Mitä sitten tapahtuu, kun vesimelonin on saanut pullautettua ulos? Muutamat äidit ovat nimittäin kertoneet, että miltei kaikki synnytyksen jälkeen sairaalassa ja kotona vierailevat ensimmäisenä kysyy, miten vauva jaksaa ja voi ja onko se terve. Kukaan ei kysy, miten äiti jaksaa.  Nainen makaa (koska ei pysty istumaan) sängynpohjalla vehkeet hajalla ja huokailee - jos kävi hyvä tuuri - että hyvinhän toi jaksaa, syö ja paskantaa ja onneksi nukkuu aika paljon. Jos käteen jaettiin huonommat kortit, ekan kuukaudet nainen karjuu kuulosuojaintensa takaa, että hyvinhän toi jaksaa, syö, paskantaa ja huutaa kuin piru.

En tiedä, käykö siinä oikeasti noin. Toivottavasti kuulemani tarinat ovat poikkeuksia.

Mutta toisaalta; en ainakaan itse ole huomannut, että lastenrattailla kulkeville avattaisiin samaan malliin ovia kuin maha pystyssä kulkevalle. Mutta ehkä tää on taas tää negatiivinen asenne, joka saa kaiken näyttämään niin pirun kivalta :D

Executive summary: Kolmen kilon melonin kantaminen mahassa ei minusta tunnu vielä missään. Sitten kun se kolme kiloa ja 50 senttiä huutaa naama sinisenä kaupan kassajonossa, tai kun kotiovesta ei voikaan kävellä ulos enää silloin kuin itse haluaa ja jaksaa, sitten tuntuu. Siihen vielä päälle kaikki ruumiineritteet ja muut kolotukset, niin ei oo helppoo.

Toimintaehdotus: Voitaisiinko kotiin jääville vanhemmille maksaa raskaan työn lisää vauvan mielenlaadusta ja temperamentista ja koliikkiasteesta riippuen?

12 kommenttia:

  1. Auuu, sinäpä sen sanoit! Nyt on taas uusi huolenaihe lisää. Voih!

    Tuosta kohteliaisuudesta raskaana olevia kohtaan: Olen ruvennut ihan piruuttani istumaan busseissa vanhusten ja raskaana olevien paikoilla. Tai no, piruuttaan ja piruuttaan, onhan ne nyt mullekin tarkoitettu. Ilmeisesti ei siis kuitenkaan saisi, koska aikamoisia mulkaisuja tulee mummeleilta. Ja ainakaan minulle ei ole kukaan vielä avannut ovea, vaikka miten puhisen ja yritän näyttää vaivalloiselta... Ehkä untuvatakin kanssa ei näytä raskaana olevalta vaan ainoastaan lihavalta, vaikka miten vaappuen kävelis. :)

    VastaaPoista
  2. Voin melkein luvata, että asia menee juuri noin. Synnytyksen jälkeen vointia kysyvät korkeintaan kätilöt sen sairaalassaoloajan - kaikki muut ovat kiinnostuneita vain ja ainoastaan siitä vauvansängyssä tuhisijasta, jolla yleensä on paljon helpommat oltavat kuin äidillään.
    Tuurilla vointia kysyy myös lastenneuvolan terveydenhoitaja, siinä sivussa.

    Ja varaudu ihan oikeasti siihen, että vaikka miten olisi koliikkivauva ja hankala tapaus, niin aina tulee vastaan niitä jo omien lastensa vauva-ajan unohtaneita (nais)ihmisiä, jotka huokailevat että "nauti nyt tästä ajasta kun se on pieni, kyllä tuo oli niin ihanaa aikaa, muista nyt nauttia, ne kasvaa niin nopeasti". Joskus teki mieli sanoa pahasti, mutten kehdannut. Kun se ensimmäinen oli sellainen huutava tapaus, ja muutenkin oli epävarma olo itsellä, enkä varsinkaan yhtään nauttinut siitä vauva-ajasta, niin hiukan kyrsi kuunnella moista. Että tästä huudostako pitäisi nauttiakin vielä? (No toisen kohdalla on jo vähän kivempaa, mutta tämä toinen ei huudakaan juuri yhtään.)

    Terveisin yksi kahden lapsen äiti.

    VastaaPoista
  3. Ensin alkuun varoituksen sana, olen vähän yltiöpositiivinen ihminen ja meidän kuukausi sitten syntynyttä vauvaa odotettiin vuosia.

    Minusta kaikki ovat suhtautuneet ihanasti myös omaan vointiini synnytyksen jälkeen. Toki aluksi huomio suuntautuu vauvaa, mutta lähestulkoon jokainen vieras on kysynyt myös miten minä voin. Tosin synnytykseni oli helppoakin helpompi ja tunsin oloni ihan normaaliksi jo kolmantena synnytksen jälkeisenä päivänä.

    Toisin sanoen on aivan mahdollista, että voit loistavasti lähes heti synnytksen jälkeen ja et edes muista kiinnittää huomiota omaan tilaasi sen kummemmin. Vauva kuitenkin varastaa kaiken huomion totaalisesti ja se on mielestäni ihan luonnollistakin. Sitä paitsi ihmiset voivat olla arkoja utelemaan äidin vointia, sillä eihän sitä nyt suoraan kehdata kysyä "miten paikat siellä alhaalla voivat?" ;)

    VastaaPoista
  4. No ainakin mun kohdalla kävi just noin: synnytyksen koin todella traumaattisena ja olin sen jälkeen niin henkisesti kuin fyysisestikin todella rikki -> alla n. puolen vuoden unettomuus, raskausmyrkytys, raskauden laukaisema krooninen verenpainetauti, hempan totaali romahdus synnytyksessä ja sit vielä eppari haava :/ Ei ollut olo ihan sieltä hehkeimmästä päästä ei. Väkee lappas sisään ovista ja ikkunoista koska kaikki halus nähdä vauvan heti ja vaativat saada vauvaa syliin: "no onko sen pakko kokoajan syödä?" Tällaista kysyttiin kun koitin taistella imetyksen kanssa samalla kun olin lähes pyörtyä alhaisen hp:n ja korkean verenpaineen vuoksi ja tärisin sekä hikoilin maidon nousun ja nesteiden poistumisen vuoksi. Vieraat istuivat perseet homeessa ja odottivat palvelua ja ihmettelivät kovaan ääneen et kuin ei ole pullaa kahvin kanssa....

    Ainoa läheinen joka kysyi mitä _mulle_ kuuluu ja miten voin, oli anoppini :o :o Mutta hänen oma synnytyksensä onkin mennyt vähän samaan tapaan kuin minulla, eli oli omakohtaista kokemusta siitä kuinka kamalassa kunnossa sitä voikaan olla.

    Ja noista ovien avaamisista ynnä muista... tuttu juttu ja kaiken huipuksi oma äitini on oikein malliesimerkki: kun olin raskaana, en saanut kantaa kirjekuortakaan. Nyt saan raahata muksua, kärrejä, hoitolaukkua, kauppakasseja ihan keskenäni ja mutsini seisoo vieressä tyylillä 2mitäs tässä nyt tekis - laittaisko vaikka kädet taskuun" :/

    Uh, tulipa ayauduttua ;)

    VastaaPoista
  5. Yleisin kysymys taisi olla, että miten teillä on mennyt... Totta on, että huomio siirtyy äidistä lapseen, mutta siinä on myös sellainen juttu, että sitä on niin liikuttavan ylpeä omasta tuotoksestaan, että vauvaan kohdistuvat kehut ja huomio tuntuvat ihan yhtä hyviltä kuin ennen vanhaan omaan ei-niin-vaatimattomaan persoonani kohdistunut huomio.

    No joo, rehellisyyden nimissä myös äidille kohdistetaan kysymyksiä. Osa on kyllä sellaisia, että olisin mieluummin jättänyt ne kuulematta, esimerkiksi että no tuleeko sulta tarpeeksi maitoa. Maybe it's just me, mutta mun mielestä on todella kiusallista keskustella rintojeni toiminnasta esimerkiksi yli kahdeksankymppisen appiukon kanssa. Jäk. Onneks kyllä aika moni kyseli myös mun vointia ihan salonkikelpoisesti, ja sain muutamilta valistuneilta äideiltä jopa ihan omia lahjoja - mm. käsintehtyjä suklaakonvehteja, shamppanjaa ja Chanelin kosteusvoidetta. Se oli aika jees. :)

    VastaaPoista
  6. Minun vauvani syntyi 5 vkoa sitten, ja jos ihmiset eivät ole tajunneet kysyä omasta voinnistani, olen tarjoillut heille tämän tiedon pyytämättä ja ehkä yllättäenkin! Olen ottanut tästä nyt vähän mission, niin rankkaa varsinkin ekat 3 vkoa synnytyksen jälkeen olivat. Etenkin henkisesti! Musta on tosi tärkeää puhua niistä negatiivisista tuntemuksista ja oloista mahdollisimman avoimesti ja monelle ja samalla rikkoa sitä älytöntä äitimyyttiä ja äitiyteen liittyviä tabuja. Oma äitini juuri totesi, että häntä olisi kovasti helpottanut jos olisi tiennyt muillakin olevan rankkaa vauvan synnyttyä - muutama vuosikymmen sitten myytti oli ehkä vielä enemmän voimissaan...

    T: nimim. Vauva voi hyvin, äiti ei aina.

    VastaaPoista
  7. Sunnuntai-iltaa kaikille! Ilokseni huomaan, että tänne on tullut uusiltakin ihmisiltä kommentteja, ihanaa! Kiitos teille - ja tervetuloa lukemaan tätä blogia. Nämä kommentit ovat vaan yksinkertaisesti ihan parasta sisältöä.

    Ja jälleen kerran: helpottavaa huomata, että näitä asioita miettii muutkin.

    Elina, siitä vaan erikoispaikalle bussissa ja ratikassa, hyvähyvä! Jos joku avautuu, niin sitähän voi aina huutaa hormoonihöyryissä takaisin, että vittu eksä nää että mä oon raskaana. :D No joo, toi huutaminen vaatis jo pokkaa, ei ehkä onnistuis minulta ainakaan.

    Johanna, kiitos varoituksesta. Näin vähän epäilinkin että voi käydä... Ja noita "se eka neljä kuukautta on niin ihanaa" -kommentteja on jo tullut - sellaisilta äideiltä, joiden lapset on jo yli 3-vuotiaita. "Kun ne on niin pieniä ja sellaisia, ja sitä ei kestä kauaa." Olen nyökytellyt ja hymyillyt ja todennut neutraalia äänenpainoa tavoitellen, että "niinhän ne monet sanoo". Olisikin kyllä tosi ihanaa, jos tuo pitäisi paikkansa; suostun kyllä nielemään sanani jos kaikki osoittautuukin mahtavaksi, vuodenmittaiseksi ilokaasusessioksi.

    EmmaA. Hyvä pointti tuokin; on ehkä helpompaa kysyä vauvan vointia kuin äidin alapään vointia :-) Ehkä tämä ujostelu tai jonkin sortin häveliäisyys on myös yksi syy siihen, miksi ihmiset aina kysyy niitä samoja, totuttuja asioita. Raskaana olevilta kysytään ensin, että tiiätkö onko se tyttö vai poika. Sen jälkeen kysytään laskettua aikaa. (Voishan sitä kysyä vaikka aluksi, että no ootteko kauan yrittänyt. Tai onko sulla paljon hiivatulehduksia. Mutta ehkä se on helpompi alottaa siitä totutusta small-talkista.) Mahtavaa kuulla, että sulla sujui asiat hyvin ja ihmiset kyselivät myös omaa vointiasi; pisteet lähipiirille :D

    Siipirikko, hyvä avautua, se on usein just parasta viestintää! Ikävä kuulla, että sulla oli noin monta asiaa hankaloittamassa aloitusta; ei varmasti ollut helppo toipua. Saako muuten kysyä mikä on eepparihaava, onkse siitä, kun joudutaan leikkaamaan alapäätä että vauva mahtuu ulos? Se on kai aika yleistä, siis se leikkaaminen? (En tiedä tästä kovinkaan paljoa, en ole uskaltanut vielä ottaa asiaa kätilön kanssa puheeksi, tuntuu niin kammottavalta tuo ajatus... Olen vähän nyhverö kaikkeen leikkaamiseen ja sairaalaan liiittyvässä, ja siksi mua kauhistuttaa ylipäätään koko synnytyshomma ü).

    Tuo kahvitusjuttu menee kyllä ihan yli hiusrajan; eikö ihmisillä ole yhtään pelisilmää? Jos ollaan menossa vierailemaan juuri lapsen saaneiden luona, niin ei kai ne odota että juuri keilapallon sisuksistaan puskenut ihminen kantaa vastaleivottua pullapitkoa pöytään? Totta kai niiden vieraiden pitäis tarjota kahvit sulle ja käydä tullessaan leipomon kautta. Mutta ehkä vieraat on vaan itsekin olleet niin pihalla tästä vastasyntyneestä, etteivät ole tulleet ajatelleeksi asiaa...

    Hups, joo oon samaa mieltä siitä, että omien rintojen toiminnasta puhuminen esim. just appiukon tai oman isän kanssa tuntuis kyllä vähän - öh - oudolta. Mutta nuo lahjat on ihan ässiä, mahtavuutta! Valistunutta väkeä ;) Korkkasitko kuohuvan saman tein? (Yksi coctail päivässä vie kuulemma pahimman terän lapsen huudolta...)

    Tata, hyvä meininki, just noin! Jos ei jengi tajua kysyä, niille pitää kertoa ja pitää meteliä asiasta. Yleensä mesoaminen on paras tapa kaataa tabuja. Tsemppiä sulle ja vauvalle kovasti!

    Jos pysyn suunilleen järjissäni synnytyksen jälkeen, niin lupaan kyllä kertoa miten ne omat ekat viikot sujuivat. Ja pidän myös jonkinsortin päiväkirjaa siitä, kuinka moni kyselee, miten mä (ta me, sekin lasketaan) voin :D

    (No takuulla ainakin ne muutamat ystävät, jotka lukevat tätä blogia, hehe. Mutta ois ne varmaan kysyneet muutenkin. I hope.)

    VastaaPoista
  8. Tuosta kahvitarjoilujen vaatimisesta: Siellä, mistä minä olen kotoisin (eli landella) on sellainen tapa, että juuri kasvaneeseen perheeseen ei mennä kestitettäväksi vaan "rotinoille". Eli viedään ruokaa tai edes ne kahvileivät itse. Joskus jopa mummelit on neuloneet vauvalle. Minusta ihan loistojuttu! Täällä pääkaupungissa kukaan tuttu ei ole ikinä kuullutkaan moisesta.

    VastaaPoista
  9. No sen shamppanjan säästin ihan itseäni varten, mut me juotiin kyllä skumppaa jo sairaalassa. Mulla on ihan kohtuullisen hyvin koulutettu mies, hehe. :)
    Joo ja meille ihmiset toi kyllä just mukanaan jotain, kahvia ja teetä sit keiteltiin. Kannattaa vaan pitää huoli siitä, että ei suostu ottaa liikaa vieraita, mulla meinas mennä hermo jossain vaiheessa. Tai siis useimmat lapselliset kyllä tajuaa vaan käydä, mut yks mun kaveri istui kuin tatti sohvalla eikä tajunnu lähteä mihinkään, vaikka mä siirryin ipanan kans tappelemaan syömisestä makkariin.
    Kyllä se siitä suttaantuu, ei huolta. Ja ihan oikeesti, ei se kaikilla oo mitenkään kamalaa. Mä olin varautunu ihmisten kertomusten perusteella paljon pahempaan, mut aidosti ja yhtään kaunistelematta tää on ollut iisimpää kuin luulin. Totta kai se napero vaatii paljon aikaa ja huomiota, sehän ei pysty yksin liikkumaan, syömään, vaihtamaan vaippaa tai tekemään oikeestaan mitään, joten ei toki kannata odottaa, että elämä ei yhtään muuttuisi tai että se vauva menis jotenkin siinä sivussa. Mä suhtauduin niihin eka viikkoihin ja kuukausiin jotenkin sellaisella taistelumentaliteetilla, että nyt hoidetaan tää ja muu on jäissä. Kyllä sitä ehtii siivoamaan myöhemminkin... :)

    VastaaPoista
  10. eppari haava on joo just se välilihan leikkaus haava :/ Helkkarin kipeä, mut toisaalta -ei sitä kannata pelätä, luulisin, sillä kyllä se ainakin mulla parani sit kuiteskin tosi nopsaan vaikka ensin kuvittelin etten tule enää ikinä a) istumaan, b) kävelemään ja c) harrastamaan seksiä. No, kaikkia noista on jo tehty ;) (mut oli kyllä oikeasti tosi kova kynnys seksiin, eli sainpa sit kaupanpäälliseksi "uuden ekan kerran", mutta niin varmaan olis käyny ilman tuota haavaakin)

    Huposin kommenttiin - no joo, noita "tuleeko maitoa! ja "imetätkö vielä" kysymyksiä satelee. Ja mä en ymmärrä miten jollekin uppo-oudolle tyypille jossain kaupan kassajonossa tulee mieleen kysyä ventovieraalta moisia asioita? :o Ja mitä hel*tiä se muille kuuluu? Viime viikolla tätä asiaa multa kysyi oven takana vierailleet Jehovat!!! Voi Jeesus sentään ;) Seuraava kysyjä on varmaan TV-lupatarkastaja :/ (ja paree varmaan välttyä joutumasta ratsiaan: voin vain kuvitella - "ajokortti ja rekisteriote ja mites ton imetyksen kanssa?". ;P

    VastaaPoista
  11. Argh, missä Suomen kaupungeissa on ratikoita missä raskaanaolija saa paikan? Tai missä avataan ovi? Viimeisinä viikkoina duunissa huomasin joskus pitäväni miesporukalle ovea auki kun yritän itse kammeta siitä mahan kanssa sisään. Ratikassa teinit tai 30vee miehet lojuvat mummo/raskauspaikoilla eikä kukaan ole ikinä antanut paikkaa. Kerran sen sijaan mun käskettiin antaa paikka ratikassa yhdelle mummolle kun olin ite paksuna. Sillon kyllä sanoin ääneen että no helvetti, tottakai, oletan että kaikki muutkin istujat on täällä raskaana tai vaivaisia... ja nousin. Minkäs teet. Aion kostaa tuon kaiken ajelemalla ihmisten kantapäille kaupassa vaunujen kanssa.

    Ja mä ilmotin jo nyt kavereille, että ei kiitos vierailijoita sairaalaan ja puhelimen varmaan laitan pois päältä ekoiksi viikoiksi, sen verran itsekäs aion olla, etten rasita itseäni vierastulvalla :)

    Niin ja kiva blogi sulla, linkitän sen omaani!

    VastaaPoista
  12. Siipirikko ja Conchita, pahoittelut että teidän monta päivää sitten laittamat kommentit ilmestyi tänne vasta näin myöhään - jostain syystä ne oli jäänyt roskissuodattimeen ja huomasin sen vasta nyt.

    Siipirikko; voin kuvitella että seksi on ollut aika tuskaista synnytyksen jälkeisellä ensimmäisellä kerralla. Hui. Mutta toisaalta aika nasta vääntää tuo pyhän sikiämisen tarina toisinpäin: sen sijaan että neitsyt synnyttää lapsen, synnyttäneestä tulee neitsyt :D
    No joo, ehkä vähän huono läppä, sorry...

    Conchita, kiitti palautteesta, mäkin oon käynyt lukemassa sun blogia. Tsemppiä odotukseen & asuntokauppoihin.
    PS: Se akvaariohaavi kuulosti ihan mahtavalta, repesin :D

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?