... osoittautui menestykseksi. Kukaan ei nimittäin kuollut eikä vuotanut verta. Kaikki alkoi siitä, kun lupauduin miehen kanssa vahtimaan su...

Päiväni lastenvahtina...

13.12.09 Satu Kommentteja: 5

... osoittautui menestykseksi. Kukaan ei nimittäin kuollut eikä vuotanut verta. Kaikki alkoi siitä, kun lupauduin miehen kanssa vahtimaan sukulaisen lapsia, vanhemmat ja mieheni äiti  lähtivät teatteriin. Homman piti olla selvä: minä siivoan ja teen ruuat, mies katsoo lapsien perään, vaihtaa vaipat ja vaatettaa jne. Se on tehnyt sitä aikaisemminkin, minä en.

Noh. Miehelle tuli ylitsepääsemätön työeste, joka oli pakko hoitaa. Tunnollinen kympin tyttö minussa ei pystynyt luistamaan lupauksesta (= tekeytymään sairaaksi), joten päätin hoitaa homman itse. Pyysin kuitenkin mukaan  yhden kaverini, jolle olen viime kuukausien mittaan tehnyt paria projektiluontoista työtä lähes nälkäpalkalla (starttifirmalla ei ole vielä oikein kassavirtaa...). Homman piti olla selvä: minä siivoan ja teen ruuat, kaveri katsoo lapsien perään, vaihtaa vaipat ja vaatettaa jne. Mutta autossa sukulaisten luokse kaverini kertoo, että hän ei pysty vaihtamaan vaippoja. Hän ei ihan oikeasti voi kestää mitään ulosteisiin liittyvää, ei nähdä taikka haistaa. Kuulemma jos joku pieraisee sisätiloissa, hänelle tulee siitäkin aivan järjettömän huono fyysinen olo. "Ihan oikeasti oksennan, jos joudun näkemään kakkaa." Kaveri esitti asiansa sen verran uskottavasti, että en tohtinut epäillä fobian aitoutta. Aina näköjään oppii lähipiiristään jotain uutta. Olisi vaan ollut kiva tietää tämä etukäteen.

Tilanne talossa on se, että meitä on kaksi kolmekymppistä, eikä kummallakaan ole omia lapsia. Kumpikaan EI halua vaihtaa vaippoja. Lapsia on kaksi, toinen 4 kk, toinen 3 vuotta. Lisäksi jaloissa pyörii yksi dementoitunut vanha mies (lapsien vaari), joka ei  enää ymmärrä, mihin kaukosäädintä käytetään tai että naapurirapun ovikelloja ei saa soitella huvin vuoksi. Istutamme vaarin tietokoneen eteen katsomaan kuvaesitystä sukulaisten lapsista. Kuvaesitys on niin pitkä, että hän ei shown loppuessa enää muista sen alkua, joten koneen ääressä vierähtää kätevästi koko ilta.

Kolmivuotias aloittaa järkyttävän äiti-huudon heti, kun teatteriporukka on häipynyt ulko-ovesta. Laitan Madagaskarin dvd-soittimeen, koitamme katsoa sitä. Apinoin kania, piirrän koiria, rakennan leegoista linnaa ja vaikka mitä ältsin siistiä, jotta lapsi lopettaisi huutamisen. Mutta ei lopeta. Lopulta kaivan pakastimesta litran jäätelöä ja leikkaan siitä kolmivuotiaalle kolmanneksen. Jälkeenpäin kuulen, että se oli kuulemma vähän liikaa - niiden vatsa kun on noin tennispallon kokoinen (miten tuonkin voi tietää). Jäätelö saa kakaran hiljaiseksi.

Sitten nelikuinen alkaa huutaa. Sillä on nälkä. Mutta äiti ei "muistanut" (veikkaan että tämä oli vittuilua siitä viimekertaisesta) pumpata maitoa jääkaappiin, eikä lapselle kuulemma saa antaa vielä mitään muuta kuin rintamaitoa. Miten nelikuisen lapsen saa hiljaiseksi, kun sille ei voi antaa mitään ruokaa ja se huutaa? Tungin lopulta (puhtaan) sormeni vauvan suuhun ja annoin sen imeä sitä puoli tuntia. Kai se luuli syövänsä, koska hiljeni. Lapsia on erittäin helppo huijata.

Ennen kuin vauvan sai laittaa nukkumaan, sille piti  vaihtaa vaipat ja yöpuku. Tämä olisi ihan oikeasti pitänyt saada videolle - en ole koskaan ollut yhtä paniikissa. Koitin räpeltää sellaista kaksiosaista pukua pois pienen ihmisen päältä, joka heiluu niin että meinaa tippua hoitopöydältä. Toisella kädellä koitan pitää sinttiä paikallaan, toisella kädellä avata nappeja. Kun olen noin vartin väsytystaistelun jälkeen onnistunut saamaan kaikki vaatteet pois, vauva keikkuu pöydällä vaipoissaan. Sitten se pahin - vaippa. Sormet vapisten koitan saada teippejä auki, jotta vaipan voisi vaihtaa. Pelokkaana kurkkaan vaipan sisään ---  ja huokaisen helpotuksesta, siellä ei ole MITÄÄN. Kokeilin vielä sormella, josko vaippa on märkä. Ei ollut. Bingo! Ennen kuin tyttö päättää muuttaa mielensä ja laittaa vaippaan täytettä, pakkaan sintin yöpukuun (meni ensin väärinpäin - luulin että napit ja vaipanvaihtoluukku kuuluu etupuolelle) ja keikautan sänkyyn. Seison siinä puoli tuntia ja vahdin että se nukahtaa. Poistun huoneesta. Menen viiden minuutin kuluttua takaisin katsomaan, hengittääkö se. Laitan valot päälle, nostan peittoa ja tarkastan, että sänkyyn ei ole joutunut pieniä esineitä. Laitan käden suun eteen testatakseni, että sieltä todella tulee ilmaa ulos. Tätä ravausta jatkuu noin puoli tuntia.

Sitten se kolmivuotias haluaa vessaan. Kaverini katsoo minua tietävän näköisenä ja pudistaa päätään. Oh shit, nyt kyllä laitan tuplalaskun menemään niistä muutamasta kymmenestä työtunnista, jotka olen kaverini firmaan laittanut! Pyöristän laskua ainakin 10 prosenttia ylöspäin, jupisen kun kävelen pojan kanssa vessaan. Kaverini vakuuttaa korvaavansa kaiken vaivannäön. Kunhan ei tarvitse hoitaa tätä pissa-kakka-asiaa. Tuo lupaus olisi pitänyt ottaa videonauhalle.

Vessassa kaivan potan kaapista. Poika pissii ja haluaa itse kaataa pissat pyttyyn. Sitten kuuluu taputtaa käsiä yhteen huomionosoituksena hyvästä pissasta. Olen hämmentynyt, mutta en näytä sitä lapselle. Taputan ja hypin tasajalkaa, hyvähyvähyvä. Lasta naurattaa. (Pitäisiköhän sitä alkaa itsekin taputtaa itselleenkin vähän useammin?) Olen poistumassa vessasta kun kaveri alkaa repiä paitani helmaa ja osoittaa vesihanaa. Ai niin, käsien pesu. Miten nyt tuon voi unohtaa :-D Pestään, saippuoidaan ja kuivataan. Sitten vedän housut pojan jalkaan. Mutta en tajunnut, että potalle pissaamisen jälkeen pitää pyyhkiä, koska ilmeisesti rapatessa roiskuu. Ja farkut ovat nyt ihan märät ja haisevat , noh, pissalle. Eli vaatteet vaihtoon. Yöpuku päälle ja yövaippa jalkaan. En tajua vaipan teipeistä mitään, koska missään ei sanota front tai back tai "tämä puoli eteen". Toisessa reunassa on kukkakoriste, mutta miten hemmetissä voi tietää tuleeko koristeet eteen vai taakse?? Onko kukka kakan vai pissan symboli? Jaa-a. Mutta ilmeisesti vaippa menee jotakuinkin oikein, sillä ainakaan pojan kasvoilta ei paista minkäänsortin epäily.

Neljä tuntia on kulunut, ja olen niin väsynyt, että en jaksa enää keittää itselleni edes kahvia. Tunti vielä, niin teatteriporukka rantautuu kotiin ja pääsee kyselemään, että mites täällä selvittiin, eikö ollutkin kivaa harjoitella. Ja taas saa pulu kyytiä. Nelikuinen nukkuu ja kaverini kokoaa kolmivuotiaan kanssa palapeliä. Mietin, että jos ikinä tämän yhden lapsen kanssa selviän hengissä, niin se toinen saa odottaa ainakin siihen asti, että ensimmäinen osaa käydä itse vessassa, ottaa jääkaapista aamupalaa ja mielellään vielä ajaa minutkin koulumatkallaan töihin.

*Kirjavinkki*

Tiedän onnettoman vähän ulkomaalaisesta nykykirjallisuudesta ja luen kaikki kehutuimmatkin tietokirjat vuosia niiden ilmestymisen jälkeen. Esimerkiksi yksi tämän vuosikymmenen parhaista uskontoa, jumalia ja muuta sellaista käsittelevistä kirjoista, Richard Dawkinsin The God Delusion (2006) on minulta edelleen lukematta, vaikka se on ollut lukulistalla jo pitkään.

Tajusin jälleen kerran, miten vähän luen kirjoja, kun selattuani läpi The New York Times listan vuoden 2009 kymmenestä parhaasta kirjasta, en tunnistanut niistä  yhtäkään. (Miten ihmeessä olen silti saanut kirjahyllyn noin täyteen ja kaikki rahat tuntuvat valuvan kirjakauppoihin ja nettikirjakauppoihin - ja ihan oikeasti, en ole mikään Harlekiinien ystävä). Jotta saisin edes vähän tatsia nykymenoon, koitan joululoman aikana saada kahdalttua tuosta listasta läpi ainakin osan. Täytyy käydä katsastamassa paikallisen kirjakaupan tarjonta. Onko näistä kirjoista joku teille tuttu, suositteletteko jotain? Vai onko tämä juttu jonkun maailmasta vieraantuneen kulttuuritoimittajan tuotoksia, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa? Miten näistä voi tietää...

5 kommenttia:

  1. he he he, vahanko nauratti paljon tota lukiessa... mutta hyvinhan se meni! en muistanut yhtaan etta pienet ihmiset kay potalla, mutta se oli aina todella jannittavaa kun nyt sita muistelen, ja todellakin kuuluu aploodata hyvasta pissasta. aika allottavaa varmaan pesta sita pottaa, tuskin sita sopii laittaa tiskikoneeseen...

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Hengissä selvisin, vaikka ei kyllä mikään ole koskaan jännittänyt yhtä paljoa. Kertoo ehkä mun elämän jännittävyydestä jotain, hehe.

    Pitää varmaan muutaman vuoden kuluttua ostaa monta pottaa - koska kyllähän ne sinne tiskikoneeseen mahtuu. Kai. Pitää vaan olla aina yksi puhdas potta hyllyllä. Tai sitten pitää ostaa painepesuri ja asentaa se kylpyhuoneeseen :D

    VastaaPoista
  3. Muistuu elävästi mieleen, kun jouduin ison pikkuveljeni kanssa vahtimaan pientä pikkuveljeä. Me isot oltiin 17 ja 15, pieni vuoden. Olin äidin raskautumisesta kuultuani ollut kunnon teini ja vannonut, että minä en sitten ole missään tekemisissä vauvan kanssa, mutta uhkaus lientyi koskemaan lähinnä vauvan kakkaa. Kakalta vältyinkin tähän yhteen lapsenvahtikertaan asti. Koska kumpikaan meistä lapsenlikoista ei halunnut pestä pyllyä, olimme luovia. Komensimme pienen pikkuveljen kyykkyyn kylppärin lattialle ja kohdistimme suihkun takapuolta kohti. Laitettiin muistaakseni paine aika kovalle, että kakat irtoaa varmasti. Jälkeenpäin on kyllä hävettänyt jonkun verran. Jo useamman vuoden. :) Ei se kaveri kyllä näytä traumatisoituneen kovin pahasti - ainakaan juuri tästä asiasta...

    VastaaPoista
  4. Hyvä hyvä! Kyllä sussa on sisua ihan riittämiin, kun et perunut koko juttua. Mua yritettiin kerran 1,5v ja 4v vuotiaiden hoitajaksi VIIKOKSI "kun onhan opiskelijalla kesällä aikaa". Taisin tehdä mielipiteeni niin selväksi silloin ettei sittemmin ole lapsia hoitoon tarjottu :D Siitä on sentään ainakin 5 vuotta... Paitsi uudet naapurit taisi joskus miehelle ehdottaa, että me voitas vahtia niiden vanhempia lapsia joskus. Kumma juttu kun sekin ehdotus on haudattu kun ovat tulleet paremmin tutuiksi ;)

    Eilen tapasin erään sukulaislikan, innokkaan koiraharrastajan. Jotenkin eksyttiin aiheeseen koirat ja vauvat, ja hän kertoi, että haluaisi joskus kokeilla kuinka hyvin narttukoira hoitaisi vauvan (oli kuulemma jo kertaalleen yrittänyt jonku tutun vauvaa imettää), varsinkin, että auttaisiko koliikkiin se, kuinka koiraemo hieroo ja tuuppii pennun vatsaa samalla kun putsaa alapään. Muu pöytäseurue oli tavanmukaisen hiljaa ja silmät pyöreänä, mäkin osasin olla hiljaa mutta panin kyllä tämän korvan taakse... voi olla että puolen vuoden sisällä päästään tutkimaan tätä asiaa ;)

    Käy kyllä mielessä, että kuinkahan hankalaa kaverisi elämä oikein on. Useimmat tuntemani ihmiset kuitenkin käyvät vessassa erinäisiä kertoja vuorokaudessa...

    Kiitos taas hauskoista kirjoituksista, on ilo lukea!

    VastaaPoista
  5. Elina, repesin totaalisesti kun luin kommenttisi, hihihi... Kyllä lapset - ja näköjään vähän vanhemmatkin - löytää keinot tilanteeseen kuin tilanteeseen. Hyvähyvä!! Ootteko kertonut nuorimmalle pikkuveljelle tapauksesta? Tuo on ihan sellaista juhlapuhe-kamaa "kerrankin muistain kun me veljesi kanssa..."
    :D

    tel, viikko tuon ikäisten lasten kanssa kuulostaa aika raskaalta työviikolta, huhhuh. Olisin kieltäytynyt kyllä itsekin. Ehkä sitten jos on omia lapsia (siis kohta niitä on kai ainakin yksi, koitan olla unohtamatta tätä faktaa), asiaa voisi harkita uudestaan jos vaan sopivasta korvauksesta sovitaan. Eli kun on ajokortti hankittuna, ajaa mielellään ensin omaa autoa ja vasta sitten lainaa kaverilta... Jää nähtäväksi.

    Ja mäkin mietin ihan samaa asiaa kaverini kohdalla, mutta en sitten viitsinyt kysyä koskeeko tämä fobia myös omaa itseä eli käyttääkö hän hengityssuojaimia vai miten - jotenkin tuntui paremmalta idealta vaihtaa puheenaihetta... :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?