Jos hermot menee

Pulujen potkimisfantasioista on jo kerrottu. Välillä hakkaan pehmoleluja seinään. Joskus kiroilen niin paljon, että lauseeseen ei mahdu kuin yksi neutraali verbi. Eilen aloin miettiä, että pääseeköhän tästä räjähtelystä eroon vauvan synnyttyä. Hallittu vitutus ja sykkeen nousu kun kuuluvat aika olennaisena osana jokapäiväiseen leipäannokseeni.

Vitutus on esimerkiksi tehokkain inspiraation lähde. Hyväntuulisena en saa mitään töitä valmiiksi. Tuottelias työpäivä alkaa yleensä siten, että ensin hankitaan armoton vitutus. Sitten tehdään työt ja kohta ne ovat valmiit. Sitten voikin hyvällä omalla tunnolla häipyä töistä. Hyvä työpäivä on tietysti sellainen, että on aikaa istua kahvilla, jutella Skypessä kavereiden kanssa ja syödä pitkä lounas viereisessä korttelissa työskentelevän ystävän kanssa. Mutta ei sellaisena hyvänä päivänä saa yleensä aikaan yhtään mitään.

Mitä jos se lapsi huutaa koko ajan, kiusaa kävelemään oppiessa muita tai käyttäytyy muutoin vittumaisella tavalla? Ei sen nähden pehmoleluille voi alkaa antaa nyrkkihoitoa, hulluhan siitä tulee. Mietin tätä viimeksi eilen, kun olin taas lapsellisten sukulaisten luona kylässä (näin joululoman aikaan on tullut nähtyä niitä epätavallisen paljon). Siellä yksi kolmivuotias teilasi kolmivuotiaan serkkunsa suoraan päin televisiota. Siis ensin ne leikkii autoilla. Toinen kiihdyttä tahtia, toinen ei halua mennä nopeampaa. Nopeampi serkku suuttuu, ottaa vauhtia ja tönäisee hitaamman leikkikaverinsa suoraan päin televisiota, joka melkein keikahtaa hyllyltä sen hitaamman päälle. Ei jumalauta. Ensimmäinen reaktioni oli ottaa se kolmivuotias kuspää niskapersotteeseen ja heivata parvekkeelle jäähtymään tai nostaa  kaiteen yli (huom, oltiin kuitenkin ensimmäisessä kerroksessa). Onneksi en ollut kummankaan vanhempi, joten ei tarvinnut alkaa ottaa kantaa. Väkivaltaisen huligaanin (tai siis tarkoitan tietysti että villimmän pikkupojan) isä torui, että "...ei noin saa tehdä, pitää olla kiltti". Auttaako tuo muka jotain? Mielestäni ei. Mutta ei lapsia lyödäkään saa. Vaikka oikeasti minun tekisi välillä mieli (antakaa anteeksi ajatukseni). Mulla olis verenpainemittari noussut punaiselle ja olisin saanut ainakin järkyttävät huutoraivarit. Vaikka enpä kyllä tiedä, olisiko sekään auttanut mitään.

Mitä jos  menee hermot oman lapsen kanssa, eikä lähimailla näy lihavia puluja? Kasvaakohan pitkä pinna jotenkin automaattisesti? Ainakin mitä enemmän vatsanahka kiristyy, sitä nopeammin hermot kiristyy. Ehkä näillä on joku yhteys? Toivon että on, koska muutoin mun pitää varmaan synnytyksen jälkeen raahautua jonnenkin anger management -kurssille.

*Kirjatärppi*

Hauska keittokirja. Luen äärimmäisen vähän kokkaamiseen liittyviä kirjoja. Poimin reseptit Pastanjauhajista tai  Jensenin kiusauksesta. Ja vieraat ihmettelee, että miten sä näin hyvin osaat laittaa ruokaa. Hehe.

Pari vuotta sitten sain hauskan keittokirjan joululahjaksi. Saa vaivata (Saara Törmä) sisältää helppoja retroreseptejä kaikkiin mummolanaikaisiin herkkuihin kuten Rex-kakkuun, omenahyvään ja karjanlanpiirakoihin. Kuvat ovat mainioita ja ruokaohjeiden kertojan juttuja on hauska lukea. Hän on jotain ärsyttävän pikkuvanhan naapurintytön ja huulta heittävän mummon välissä, kuten esimerkiksi:

"Korvasämpylät ovat korvapuustinmuotoisa sämpylöitä. Tämä nyt on tietysti tavallaan höpötystä, yhtä hyvinhän voit tehdä tavallisia sämpylöitä ja syödä täytteet erikseen. Mielestäni korvasämpylät ovat kuitenkin hienon näköisiä ja makuisia."

"Kun kakku on kovettunut, se on valmis. Keitä iltapäiväkahvit, kata pöytä ja leikkaa kakusta terävällä veitsellä paloja. Kahvia juodesa voi kuunnella radiota."

Kaikki keittokirjan herkut voi valmistaa ilman eläinkunnan tuotteita. Kirja on LIKEn kustantama, mutta valitettavasti loppuunmhyyty. Ehkä divarista?

[caption id="attachment_188" align="alignnone" width="178" caption="Ohjeet mm. lanttusupikkaisiin ja vaniljamunkkipulliin."][/caption]

Tunnisteet: ,