Tänään ei ole ärsyttänyt oikein mitään. Fiilis oli kumman seesteinen pitkästä työviikosta  ja viikon olemattomista yöunista huolimatta. Joht...

Nimettämistä

29.11.09 Satu Kommentteja: 11

Tänään ei ole ärsyttänyt oikein mitään. Fiilis oli kumman seesteinen pitkästä työviikosta  ja viikon olemattomista yöunista huolimatta. Johtuu varmaan siitä että on lauantai. Eilen illalla kun kävelin töistä kotiin, töllötin kävelymatkalla kirkontornia ja aloin pohtia vaikeita asioita. Kuten esimerkiksi sitä, miksi lapset täytyy kastaa eli miksi ristiäisiä järjestetään. Jos vanhemmat kuuluvat kirkkoon, lapsikin yleensä kastetaan. Miksi ihmeessä? Eikö se ole vähän outoa, että vauva, joka ei vielä osaa edes puhua, liitetään osaksi jotain uskontokuntaa? Vettä päähän, pari virttä perään ja aamen. Eikö lapsi voisi itse valita uskontokuntansa (tai uskonnottomuutensa) kasvaessaan vähän isommaksi? Eihän lasten nimiin voi ottaa pankkilainaakaan - paitsi Islannissa. Ja kyllä uskontokunnan valitseminen on minusta pankkilainaa isompi päätös. Mutta toisaalta, onhan kastamatta jättäminenkin asia, josta lapsi ei voi esittää kenellekään valitusta.

Meistä ei kumpikaan kuulu kirkkoon, joten siksi meillä ei vietetä myöskään ristiäisiä. Sitten kun lapsen aivotoiminta alkaa kehittyä, koitamme kertoa eri uskonnoista ja mihin erilaiset ihmiset uskoo, ja että saa itse valita mitä pitää hyvänä. Tämä siis ylevä suunnitelmamme, ehkä yhtä vedenpitävä kuin se, että "ei varmasti rauhoiteta sitä antamalla sen katsoa telkkaria syödessä" tai "meidän muksua ei lahjota karkilla". Ei varmaan niin... :-)

Mutta mitä mieltä muut ovat - onko teistä parempi kastaa lapsi heti omaan uskontoon vai antaa sen valita itse kasvaessaan vanhemmaksi? Ja jos niin miksi?

Mun yksi kaveri taannoin kertoi, kuinka hän sai lapsena ihan hulluja pelkotiloja kuultuaan pyhäkoulussa, että "ei saa tehdä väärin, jeesus näkee sun sydämeen". Kaverini ajatteli, että joku partasuu kyttää ikkunan lasin takana, puiston pusikossa tai milloin missäkin ja tarkkailee lapsen liikkeitä ja tuijottaa tätä vihreällä laser-katsellaan. Pelottavaa.

Minut laitettiin lapsena pyhäkouluun, mutta sieltä ei kyllä jäänyt muuta mieleen kuin tarravihkoon kerättävät valkoiset lammas-tarrat ja keltainen jaffa, jota sai loppurukouksen jälkeen. Joten vähällä selvisin.

11 kommenttia:

  1. Meillä minä en kuulu kirkkoon ja mieskin (kai) vaan tavan vuoksi, joten tulokasta ei kasteta minkään uskontokunnan jäseneksi. Vähän sama idea, että saa sitten itse päättää ja useista uskonnoista koitetaan kertoa (heh, käy varmaan niinku kaverin ulkomailla kasvaneelle 9-vuotiaalle pojalle, joka kysyi ensimmäisenä Suomen kouluvuotenaan opettajalta, että "Kuka on Jeesus?") .

    No mutta mulla asiaan kuuluu myös vähemmän yleviä piirteitä, joita mies kritisoi usein mun suvaitsemattomuudeks uskontoa/kirkkoa kohtaan. Itse koen asian niin, että en kestä esim. naispappikeskustelua, kirkkoon usein liittämääni konservatiivisuutta ja suvaitsemattomuutta ja en moiseen laitokseen halua jälkikasvuani liitettävän (ellei se sitten itse jostain syystä, tyyliin "mäkin haluun riparille" jossain välissä halua - tosin perustelut pitää olla, että miksi :)

    Muistan viimeisiä pisaroita kirkosta eroamispäätökseen olleen uutiskuvista bongaamani uskovaiset punaniskat, jotka olivat kokoontuneet eduskuntatalon portaille vastustamaan homoliittoja "Homous on syntiä" -kylttien kera. Näiden kavereiden paidassa luki: "Jesus loves everybody". Just det. Ja itselläni kulkee vieläkin kammotuksen väreet selkäpiissä, kun muistan ala-asteen laulukirjassa olleen, aina pääsiäisenä veisatun: Vieraalla maalla kaukana -itkuvirren. Ja muistan jo ala-asteella inhonneeni niitä uskonnonkirjoja, jotka kertoivat raamatussa kirjoitetuista ihmetarinoista totena.

    No, turha kai sanoakaan, että olen aikamoisen tiedeuskoisen kodin kasvatti. Silti sieltä tuli yllättäen ensireaktiona ilmoitukseen tästä asiasta, että "Eikös se nyt olisi kiva, että kuuluisi kuitenkin johonkin yhteisöön?" Täh? Kun joskus halusin lähteä jouluna kuuntelemaan edes joululauluja kirkkoon, niin en saanut vanhempiani mukaan vaikka pyysin!! MITEN kirkko on heille ollut yhteisö? Vai onko se vaan se juttu, että kuuluu siihen mihin kaikki muutkin? Tai ainakin suurin osa muista. Appivanhempani eivät vielä ole kommentoineet, heille asiasta kerrottiin kieltäytymällä kiittäen kastemekkotarjouksesta. (Joko teillä on tuleville isovanhemmille kerrottu asiasta? Miten suhtautuivat?)

    No niin, voisin tilittää tästä asiasta vaikka pienen kirjan verran mutta poistunpa tukkimasta kommenttiboksiasi - taas seuraavaa kirjotusta odottaen!

    VastaaPoista
  2. Kuka on Jeesus :D Siinähän sai opettaja vähän miettiä, että miten asiaa lähestyisi...

    Noissa virsistä lötyy kyllä sellaisia kauhusanoituksia, että ne pitäis melkein kieltää alle 15-vuotiailta.

    Mun kanssa yläasteella oli yhtä aikaa muutama omien sanojensa mukaan Raamattua fundamentalistisella otteella tulkitseva oppilas. Niiden puhe siitä, miten homot on sairaita ja miten siitä voi parantua oli kyllä aivan uskomattomia. En vaan pystynyt edes väittelemään niiden kanssa, kun repesin aina nauramaan niiden argumenteille - eihän siihen pysty sanomaan enää mitään!

    Tuo "ei kasteta" menee helposti täällä miehen vanhempien päässä läpi, koska miehen sisko on jo tehnyt saman päätöksen omien lastensa kanssa. Mun vanhemmat tietää, että en kuulu kirkkoon, mutta silti äiti tarjosi ristiäismekkoa mukaan Suomesta. Aijjai. Mutta se ei varmaan vaan muistanut, että meillä ei noita valkoisenpuvunjuhlia vietetä. Mun omille isovanhemmille kirkkoon kuulumattomuus saattaisi olla kova paikka, mutta musta tuntuu että ne ei edes tiedä siitä. Katsotaan, miten tämä nimenantojuhlajärjestely otetaan siellä päässä vastaan :-)

    VastaaPoista
  3. kylla, uskonto aiheuttaa paljon kaikkea pahaa ja sita on kaytetty naisten alistamiseen, homouden kieltamiseen jne, mutta uskominen ei sinansa ole paha, vaan se miten uskontoa tulkitaan omien etujen tavoittelemiseen ja vaaristellaan monin tavoin.. eli on olemassa monia tosi jarkevia ihmisia jotka uskoo Jeesukseen, Allahiin, Jahveen, mihin ikina. pahuus on ihmisissa eika uskonnossa sinansa ennen tulkintaa.

    ja ma olen aika iloinen etta mut laitettiin pyhakouluun ja etta seurasin koko peruskoulun kristinuskoa oppitunneilla, koska talla hetkella koen tietavani paljon enemman kristinuskosta ja Raamatun sisallosta kuin moni muu. ja vaikka Raamattu ei olisi totta, ja ei ole kristitty, sen historian tietaminen on tarkeaa kun asuu lansimaisessa yhteiskunnassa mihin tolla uskonnolla on ollut tosi suuri vaikutus.

    tietty ei tarvitse kuulua kirkkoon oppiakseen naista asioista, mutta olen kokenut etta koska kuuluin, tiedan talla hetkella paljon enemman. myos jos haluaa kritisoida tiettya uskontoa pitaa myos olla hyvin koulutettu asiasta. ehka motivaatio opiskella kristinuskoa olisi vahan hutera ellei lapsena olisi helposti oppinut samalla kun liimaili niita lampaita tarravihkoon.

    ja jos aitis tarjosi kastemekkoa voi sen mun mielesta ottaa ilosesti vastaan ja miksei vaikka pukea vauvaa siihen nimenantojuhlassa? tuskin mekossa itsessaan sentaan on mitaan jeesuksen verta ja symboleja.

    VastaaPoista
  4. Kukka-Maaria, oot niin oikeassa siinä, että ongelma ja pahuus on juuri siinä, miten uskontoa tulkitaan. Eli vika on ihmisissä, ei esimerkiksi jossain kirjassa tai jossain mahdollisesti vuonna herne ja nauris eläneessä ihmisessä. Joku Jeesuksen tapainen henkilö on voinut hyvinkin olla olemassa noihin aikoihin; pitkätukkainen hippi, joka vastusti sortoa ja rahanvaltaa. Vallankumouksellinen murhattiin. Mutta en vaan voi uskoa, että se on sen jälkeen noussut jonnekin yläilmoihin...

    Jos Raamatun tunteminen on tärkeää, on minusta myös muiden uskonnon kirjojen tunteminen yhtä tärkeää - ovathan esim. Koraani ja Raamattu intertekstissä keskenään. Ja länsimainen kulttuuri kuitenkin saa vaikutteita jatkuvasti myös muualta (islam-uskoisten määrä kasvaa jatkuvasti myös Euroopassa), joten minusta yhtä uskonnollista kirjaa ei voi nostaa ylitse muiden sen tärkeyden vuoksi. Mutta onhan Raamatun historiasta hyvä tietää jotain yleissivistyksen nimissä.

    Niin, ja se kastemekko. En halunnut ottaa sitä, kun en sitä olisi kuitenkaan käyttänyt. Parempi että äiti pitää sen tallessa muita varten, onnistuisin kuitenkin hukkaamaan sen jonnekin... En laittaisi myöskään valkoista häämekkoa päälleni, vaikka kyseessä olisikin siviilivihkiminen. Kun en vaan tykkää... Ne on kuitenkin kristinuskon symboleita tai muita merkkejä, ja koska en kuulu siihen uskontoon, en myöskään halua kantaa sen symboleita :-) Mutta jos joku muu ei kirkkoon kuulumaton tai kirkkoon kuuluva haluaa, niin ei se musta mitenkään outoa ole. Kukin tyylillään :)

    VastaaPoista
  5. Meille kävi niin, että lähdimme muutaman viikkoisen natiaisen kanssa reissuun ja sille piti hankkia passi. Sitä varten piti olla myös nimi. Annoimme siis viranomaisille tiedoksi nimen. Olemme kuitenkin tapauskovaisista perheistä ja kuulumme kirkkoon ja halusimme pitää myös ristiäiset.
    Tajusimme, että hommahan on itse asiassa tosi hyvä tehdä just näin, koska silloin joutuu aktiivisesti miettimään miksi pitää ristiäiset, kun lapsella on jo nimi. Suomalainen ristiäisperinne on sikäli täysin pakanallinen juhla, että ristiäisissä tärkein asia on tuo nimi - vaikka se ei sen tilaisuuden ydin olekaan. Me päädyimme sitten siihen, että haluamme lapsemme kristillisen kirkon jäseneksi ja juhlimme sitä, tosin epäperinteisesti ravintolassa ;)

    VastaaPoista
  6. Moi Joy, kiitos viestistä! Erittäin hyvä pointti tuo mitä sanoit. Suomalaisissa ristiäisissä ison juttu tosiaan tuntuu kaikille olevan se nimi, eikä se että vauvasta tulee seurakunnan jäsen jne. Tämä on ehkä vähän sama juttu kuin häät nykyään. Monet haluaa nimenomaan kirkossa vihille, vaikka pääosassa on kuitenkin joku muu asia kuin se että vihkiminen tapahtuu "jumalan silmien edessä", vai miten se papin puhe meneekään... Eihän siinä mitään pahaa ole että haluaa mennä kirkossa naimisiin siksi kun kirkko on kaunis ja se tuntuu tärkeältä perinteeltä jne. Mutta on jotenkin outoa, kun papiksi koitetaan saada sellainen, joka puhuisi mahdollisimman hyviä juttuja ja mahdollisimman vähän uskonnollisia asioita. Yksi kaverini, joka on pappi, ja jonka kanssa me usein puhutaan näistäkin asioista, kertoi kuinka sai viime kesänä vihittäväkseen parin, joka kysyi, että voisiko pappi tällä kertaa jättää mainitsematta kaiken uskontoon liittyvän - kuten Jeesuksen, jumalat ja muut. Että ei mitään rukouksiakaan tarvita. Kaverini oli koittanut pitää naaman pokerilukemilla ja todennut, että jos kirkossa haluaa naimisiin, niin ei näitä kristinuskon asioita ihan kokonaan voida ohittaa. Pappi jopa ystävällisesti ehdotti parille siviilivihkimistä, mutta tästä pariskunta otti nokkiinsa - he halusivat naimisiin nimenomaan kirkossa (kun siellä on ne urut ja se alttari).

    No joo, tais mennä vähän sivuraiteille nyt tämä. Mutta tulipa kerrottua :-) Ja nuo ristiäisjuhlat ravintolassa kuulostaa mainiolta idealta, ei aina tarvii syödä niitä samoja voileipäkakkuja :D

    VastaaPoista
  7. Minusta tuntuu, että lapselle voi olla aika vaikeaa tarjota kaikista uskonnoista jotakin ja kehottaa valitsemaan kun siltä tuntuu. Kyllähän vanhempien on pakko antaa lapselle jotakin omasta uskostaan tai ateismistaan ja arvoistaan. Voisin kuvitella, että lapsi on aika yksin, jos vanhemmat eivät suostu ottamaan kantaa mihinkään. Minulla ei siis ole mielipidettä siitä, että pitäisikö kaikki lapset kasvattaa ehdottomasti vaikka kristinuskoon, vaan minun mielestäni vanhempien pitää kertoa lapsille rehellisesti siitä, mihin itse uskovat tai eivät usko.

    VastaaPoista
  8. Elina, kiitos ajatuksista. On ihan totta, että lasta ei voi jättää päättämään asioista itse, ei ainakaan kovin nuorena. Koska eiväthän he vielä tiedä mitään mistään. Ja niinhän se on, että lapsista tulee vanhempiensa oloisia ja näköisiä, ainakin lapsena. Siksi tuntuukin niin vaikealta päättää, että mitä niille pitää kertoa esim. uskonnosta kun ne alkavat kysellä. Kuten sanoit, minustakin vanhempien pitää antaa itsestään ja omista ajatuksistaan. Mutta samalla jättää jotenkin hienovaraisesti auki mahdollisuus siihen, että toisinkin voi ajatella, eli että eri ihmiset ajattelee näistä asioista vähän eri tavoin, totuus ei ole kaikille sama. Sitten ne tietysti kysyy, että miksi ihmiset ajattelee eri tavalla. Enkä mä osaa vastata. Apua :D
    Tästä tulee mielenkiintoista...

    VastaaPoista
  9. on tosi tarkeaa tietaa paljon kaikista uskonnoista, mutta meilla ainakin koko ala-aste oli pelkkaa kristinuskoa, ja ylaasteella jo vahan muutakin.. mutta onhan se mahdollista kertoa lapselle kaikista eri uskonnoista, mutta sitten yrittaa selittaa miksi taalla suurin osa on luterilaisia. eli, ennen kun kaapiolle laittaa Dawkinsin God Delusionin kateen niin voi vahan pohjustaa asioita etta on ihan ookoo uskoa, vaikka me vanhemmat ei uskotakkaan.

    VastaaPoista
  10. Tosi mielenkiintoisia kommentteja. Itse ajattelen, että vanhempien täytyy joka tapauksessa tehdä monenlaisia valintoja lapsen puolesta, koska lapsi itse ei vielä pitkään aikaan kykene perusteltuja valintoja tekemään. Samoin hän ei kovin nuorena kykene valitsemaan, mihin uskoo, vaan voi olla lapselle turvallisempaa uskoa "sokeasti" johonkin, jonka voi sitten kyseenalaistaa kasvaessaan kuin elää todellisuudessa, jossa mikään ei ole varmaa, vaan kaikki on suhteellista ja yksilön valittavissa.

    On mielenkiintoista, että juuri uskonnon kohdalla nykyisin todetaan usein, että lapsi saa itse valita, mutta silti sama lapsi saatetaan viedä soittotunneille ja urheilujoukkueeseen, vaikkei hän osaisi itse niitä halutakaan. Miksi juuri uskonto/uskonnottomuus on se asia, jossa yksilön vapauden täytyy toteutua näin radikaalisti? Miksi lapsen kohdalla uskonnonvapauden tulisi olla vapautta uskonnosta eikä vapautta uskoa?

    Miellän uskonnon jollain tapaa kielen kaltaiseksi asiaksi, koska se on niin oma maailmansa. Siksi koen, että samalla tavoin kuin ihmisellä on äidinkieli, olisi hyvä olla uskonto, johon on kasvanut. Jonkin uskonnon omaksuminen kasvattaa lapsen sisälle uskonnollisen kielen maailmaan, jolloin hän pystyy kasvettuaan isommaksi tutustumaan paremmin myös muihin uskontoihin ja arvioimaan eri uskontoja. Ihminen, joka ei ole sisällä missään uskonnollisessa kielipelissä, ei kenties samalla tavoin käsitä esimerkiksi uskonnon myyttien ja oppien luonnetta. Varmasti uskonnolliseen kieleen voi päästä sisään myöhemminkin, mutta se on ehkä haastavampaa niin.

    On tietenkin totta, että uskontoa käytetään usein vallan välineenä ja se saattaa saada kammottavankin vääristyneitä muotoja. Sellainen uskonnollisuus ei ole hyväksi kenellekään, kaikista vähiten lapselle. Uskonnolliselta fanaattisuudelta lapsia tulisi suojella, oli kyse sitten mistä uskonnosta tahansa. Näkisin, että on vanhempien vastuulla suojella lastaan myös tässä asiassa ja puuttua esimerkiksi siihen, jos lapsi kokee uskonnonopetuksen ahdistavana, oli kyse sitten koulusta tai pyhäkoulusta.

    Tällaisia ajatuksia heräsi papin päässä aiempaa keskustelua lukiessa. Ja niin, suomalaiset ristiäiset on jännä juhla, vaikka pappina kuinka koittaisi korostaa kasteen merkitystä, juhlaväki jauhaa yleensä pelkästään nimestä :)

    VastaaPoista
  11. [...] Just for fun. Ja sitten vieraiden saavuttua kertoa, että nää on muuten meidän lapsen ristiäiset, missäs kaikki lahjat [...]

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?