En ole peiliin tuijottava neurootikko – paitsi aina silloin tällöin. Siispä asiaa läskistä, herkuttelusta ja liikunnasta. Ylihuomenna on kät...

Maha urheilee ja kasvaa ja tahtoo taas Berliiniin

3.11.09 Satu Kommentteja: 13

En ole peiliin tuijottava neurootikko – paitsi aina silloin tällöin. Siispä asiaa läskistä, herkuttelusta ja liikunnasta.

Ylihuomenna on kätilökäynti ja punnitus. Puoli kiloa pitäisi kuulemma tulla viikossa. Vai muistankohan ihan väärin. Raskausviikolla 12 painoin 61 kiloa. Raskausviikolla 20 painoa oli vain 63 kiloa. Nyt on menossa...ööh... raskausviikko 28 tai jotain sinnepäin.  Eli painon pitäisi kai olla yli 65. Saapa nähdä. Raportoin lisää loppuviikosta!

Kiloista kuntoiluun. Olen sinnikkäästi koittanut pitää yllä edes jonkinlaista urheilurytmiä. Jos jämähdän sohvalle, tympiinnyn ja muutun räjähtäväksi ruutitynnyriksi. Sitä paitsi takapuoli on jo saanut mukavasti (lisää) selluliittia.  ”Ei se nyt niin kovin iso ole”, kommentoi mieheni kun kääntelin kankkujani peilin edessä. Heitin (pehmeällä) sukkakorilla. Ja joo, olen kyllä vähän herkutellutkin. Tavallisen ruoan lisäksi vatsaan uppoaa viikossa muutama voisarvi (muutimme juuri leipomon viereen, ei hyvä), puoli pakettia keksejä, puolisen litraa jäätelöä ja silloin tällöin karkkia. Ylimääräistä tuostakin herkkumäärästä kertyy meikäläisen vartalotyyppiin helposti, varsinkin nyt kun liikunta on jäänyt vähemmälle.

Olen koittanut pitää yllä tällaista liikuntaohjelmaa:

1)
Mammajooga kolmesti viikossa.
Plussat: Venyttely on kivaa. Opin käyttämään jumppapalloa, ja nyt haluan sellaisen kotiin. Joogassa tulee lämmin, mutta ei mitenkään hiki.

Miinukset: Kärsivällisyyteni ei meinaa riittää tähän meditatiiviseen joogaan. Astanga-joogaan tottuneelle lorujen toistelu ja käsien liikuttelu edes takaisin otsaluun päällä tuntuu vähän hassulta. Kaiken huippu on se, että täällä lauletaan! Argh, minä en laula julkisesti. En varsinkaan selvin päin, enkä varsinkaan joogassa.

2)
Mamma-aerobic kerran viikossa.
Plussat: Tulee hiki, mutta meno ei ole liian raskasta. Yhteisnolostaminen muiden jumppaajien kanssa on kumman rentouttavaa.

Miinukset: Jumppamatoilla äitejään ja muita hyppelijöitä tarkkailevat vaippahousut häiritsevät intensiivisellä tuijotuksellaan. Kakan hajuun kestää tottua. Musiikki on aivan kamalaa.

3)
Kävelen kaikki alle kahden kilsan matkat. Jos sää on viikonloppuna kiva, mennään poikaystävän kanssa yhdessä kävelylle.
Plussat:
Halpaa ja nopeaa, ei tarvitse raahata jumppakamoja mukana eikä juosta aikataulun perässä.

Miinukset: Yleensä kun pitäisi lähteä kävelemään, minua laiskottaa tai ulkona on paska ilma. Musiikki motivoi, mutta sitäkään ei nyt ole saatavilla. Olemme nimittäin keskellä muuttohässäkkää ja iPodini latauspiuha on ”jossain laatikossa”, eli olen nyt kuukauden kuunnellut yhtä soittoa listaa, joka koostuu Maija Vilkkumaan parhaista, DJBB:n uusimmasta albumista, Ice-T:n 1990-luvun alun hiteistä ja Reggaton-kokoelmasta, jonka ostin Kuuban-matkalta muistoksi muutama vuosi sitten. Nyt tuo sekasotku alkaa jo ärsyttää. Plus poikaystävä loukkasi juuri jalkansa, joten joudun tekemään viikonloppukävelyt yksin. (Tästä vois ehkä päätellä, että mulla ei oo yhtään kavereita. Mutta ei hätää, kyllä mulla on muutama, mutta niitä ei vaan koskaan saa raahattua ulos samaan aikaan kun itsellä on motivaatiota.)

 



*Kirjatärppi*

Matkalla Berliiniin? Ai ei. No ei se mitään, kannattaa silti lukea venäläissyntyiseltä, nykyään Berliinissä asuvalta Wladimir Kaminerilta ainakin Ryssädisko, Schönhauser Allee ja Berliinin matkaopas uteliaalle turistille.

Wallu-sedän tausta on aivan mahtava. Ukko muutti Berliiniin vuonna 1990 eikä osannut sanaakaan saksan kieltä. Ja nyt hän on yksi maan suosituimmista kirjailijoista. (Miksei mulle koskaan käy näin?)

Teoksissaan Kaminer sekoittaa omaelämänkerrallisia havaintojaan venäläisestä ja berliiniläisetä yhteiskunnasta. Ryssädiskossa kertoja tarinoi  eri puolilta maailmaa Berliiniin muutaneista ihmisistä. Kirjaa lukiessani minulle tuli ihan sellainen olo, kuin venäläisittäin saksa murtava viiksekäs Wladimir olisi istunut kanssani tuopin ääressä baarissa Prenzlauer Bergissä hirveässä tuubassa kertomassa sairaan hyviä juttuja kavereistaan. Berliinin matkaopas uteliaalle turistille taas on toimiva matkaopas ja antaa käytännön vinkkejä mm. baareista.

Jos et ole aikaisemmin käynyt Berliinissä, lue heti nämä kirjat! Sen jälkeen sinunkin on ihan pakko päästä. (Kokemukseni mukaan Blue1:lla ja Air Berlinillä pääsee edullisimmin.)


 

13 kommenttia:

  1. Apua, meinasin kuolla nauruun, kun luin sun kuvauksen mammajoogan ja mamma-aerobicin miinuspuolista! Ja tämä siis vähättelemättä turhautumistasi yhtään. :)

    Päädyin blogiisi Hupsin uusimman kirjoituksen kommenttiboksin kautta, ja jos sallit, jään seurailemaan matkaasi.

    VastaaPoista
  2. Moikka! Lämpimästi terveutuloa lukemaan näitä juttuja, toivottavasti viihdyt :-)

    Mäkin oon käynyt lukemassa sun blogia.

    Tuntuu välillä niin epäreilulta se, että itse tulin vahingossa raskaaksi ja olen siitä ihan sekaisin ja välillä ihan "mukula adoptioon" -henkisessä tilassa, kun taas toiset ihan oikeasti kovasti haluaisivat saada lapsia ja yrittävät ja sitten se ei käykään niin helposti. Kovasti siis tsemppiä teille!!

    Ja joo, muakin välillä naurattaa nuo raskausharrastukset... Kun joogaopettaja alkaa synnytyksestä puhuessaan kertoa tarinoita ikuisesta viisaudesta ja aallon päällä ratsastamisesta ja siitä, miten kannattaa rentouttaa naamalihakset sen sijaan että ottaa epiduraalia mua alkaa väkisinkin hihitytää...

    VastaaPoista
  3. Luin kaikki sun tekstit läpi samalta istumalta ja totean nyt täysin puolueettomana ja arvovaltaisena lausuntonani - hei, mä oon kirjallisuustieteilijä ja tiedän, mistä puhun - että blogisi on loistelias, aivan mahdottoman hauska! Ihana lukea tällaisesta näkökulmasta kirjoitettua tekstiä juuri tästä aiheesta. Vaikka haluankin lapsen, siis ihan tosissani haluan ja sen eteen olen valmis myös kantamaan naurettavan paljon rahaa klinikalle, samastun ihan täysin nahkavekkaripuheisiisi ja epätoivon sekaiseen epävarmuuteesi äitiyden edessä. Minuun tämä lapsen haluaminen iski täysin yllättäen - todella pitkään olin sitä mieltä, että ei lapsia, ei ikinä, ei tätä mukavaa elämää sotkemaan. Sittemmin olen nöyrtynyt biologisen kelloni edessä ja tullut siihen tulokseen, että DNA on avaruudesta tullut loinen, joka ottaa urheimmankin ihmisyksilön valtaansa ja implementoi tähän lisääntymisen halun. Eihän sen edessä voi mitään tehdä. Paitsi ehkä kirjoittaa blogia. ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista, Eileithyia!

    DNA on kumma juttu... Voi olla, että itselleni olisi käynyt ihan samalla tavalla, jos tätä "vahinkoa" ei olisi sattunut.

    Moni minut hyvin tunteva on todennut, että ellei vahinkoa olisi käynyt, tuskin olisin koskaan yrittänyt hankkia lapsia tai sitten olisin herännyt siihen DNA:n virittämään kelloon niin myöhään (torkuttaja kun olen), että lisääntyminen ei enää olisikaan ollut mahdollista. Olen vähän kontrollifriikki, eli jos asiat eivät etene täysin suunnitelmanmukaisesti, en yleensä etene niiden kanssa ollenkaan. Ja aina on joku asia, joka ei ole täydellisesti ja oikeuttaa "mutku"-argumentteihin esim. tässä lapsiasiassa: asunto, raha-asiat, opintolainen lyhentäminen, vakituinen työpaikka (eli sen puute) jne.jne.

    Toisaalta ihan hyvä, että omakin elämä saa välillä vähän suunnittelemattomia käänteitä. Eiköhän tästä jotenkin selvitä - onneksi meillä on nämä blogit ;)

    Mäkin luin muuten kans kirjallisuustiedettä (kotimaista) joskus aikoinaan, mutta jouduin jättämään sen kesken ulkomaillemuuton takia. Se vähän harmittaa - toivottavasti tulee joskus mahdollisuus jatkaa nuo opinnot loppuun, ne olivat yliopisto-opiskeluista kaikista mielenkiintoisimpia!

    VastaaPoista
  5. Tuo paino on kyllä jännä juttu. Itse painoin ennen raskautumista 62 kiloa, ja maanantaina neuvolassa (rv 17+1) painoin 63 kiloa. Lääkäriappi on kiva ja huolehtivainen ja soittelee mulle vähän väliä ja muistaa aina kysyä, että eihän painoa ole vielä tullut. Varsin viehättävää etenkin, kun vaimonsa totesi muutama viikko sitten minun olevan isokokoinen. (Ei, en ole.) No kumminkin, vaikka mulle ei ole tullut kuin kilo lisää painoa, on tosi ällöttävä ja läski olo! Oon aina tykännyt sellaisesta "kohta saattaa olla nälkä, mitähän ruokaa tekis"-tunteesta. Siis siitä, kun maha melkein kurnii eikä turvota. :) Ja nyt oon koko ajan ihan täynnä, ja nälän erottaa siitä, että tulee paha olo. Byhyy!

    Haluaisin mennä lenkille ja uimaan ja bodyflow-tunnille, mut en voi tehä mitään kun oli se paska influenssa. Ja sitä ennen olin kolme kuukautta pahoinvointinen. No okei koiran kaa kyllä lenkkeilen. Ja ratsastamaankin meen taas viikonloppuna. Mut miten sais tän plösön olon pois! En oo ees halunnut mitään herkkuja koko raskausaikana, mikä on poikkeuksellista mulle, ja silti tuntuu niin turpealta. Tänään repäisin ja söin kaksi prinsessaleivosta (YÖK) ja nyt on ehkä ikuisesti maailman huonoin olo. Mikähän salaattipelle täältä syntyy, kun se ei anna mun herkutella?

    Ja tulevaisuus kyllä ahdistaa sikälikin, etten halua sellaista synnytyksen jälkeistä mahanahkaa, jonka vois vetää vaikka hupuksi päänsä yli. Olen vielä nuori, tahdon olla kesällä bikineissä! Miten ne julkkikset saa sen löllön mahan niin nopeesti pois?

    Sori, unohdin että tää ei olekaan minun blogi, avauduin aika pitkästi. :) Mutta siis samassa veneessä ja silleen.

    VastaaPoista
  6. Elina, avautuminen helpottaa, joten se on tervetullutta :-)

    Aika kummallisia kommentteja kuuluu sun appivanhemmilta... Vaikka eikö etenkin lääkärin pitäis just tajuta, että painon kuuluisi nousta yli kymmenenkin kiloa koko raskauden aikana yhteensä, ja sullahan on kohta 20 viikkoa täynnä. Kyllähän tuossa ajassa veren määräkin kehossa kait kasvaa...

    Mutta tuo täysinäinen ällötysolo on kyllä niin tuttua. Yöksis. Mutta se johtuu kai siitä (tää ei ole kyllä mitään terkkaritietoa, mutta itse päättelin), että vatsalaukku pienenee kohdun ja toukan kasvaessa, joten sinne ei juurikaan mahdu ruokaa, ei ainakaan isoja annoksia kerrallaan. Ja kun syö ees vähän, on heti täys olo! Mutta jos ei syö, tulee huono olo ja heikotus tosi helposti. Eli lopputuloksena on täysinäinen olo ihan koko ajan, mikä ei tosiaankaan tunnu mukavalta. Apuva, happi loppuu ja pierettää! (Ööh, sorry, tuo kamala 1990-luvun tv-laineri vaan tuli yhtäkkiä jostain mieleen. Pyydän anteeksi kaikilta järkyttyneiltä Ü)

    Mä oon miettinyt kans noita Angelina Jolien & co:n salaisuuksia. Ehkä noiden tähtösten kaikki valokuvat photoshopataan rankalla kädellä. Tai sitten vastaus vaan on erittäin yksinkertainen: raha. Miljonäärit voi palkata himaansa vaikka viisi lastenhoitajaa ja lähteä kahden personal trainerin kanssa tekemään kuntosaliharjoituksia ja hikijumppaa joka päivä muutamaksi tunniksi. Plus joku kokkaa aina terveellistä ruokaa kotona, privaattilekuri kirjoittaa laihdutuslääkereseptejä ja kirurgi irrottaa veitsellään nahkapussinjämät parempaan talteen.

    Mutta en kyllä itse menisi saksittavaksi vaikka olis rahaa. Jonkun tiukkapyllyisen trainerin voisin tosin palkata, ja kotona vois olla joku Mihcelin-kokki vääntämässä low-carbo-herkkuja...

    Tsemppiä sinne paljon!!

    VastaaPoista
  7. Pitää selvittää noiden appivanhempieni historiaa sen verran, että he sattuvat tykkäämään laihoista. :) Eipä siinä muuta. Onhan se vähän huvittavaa, että oma äiti ja omat sukulaiset huolehtii, että olenpa laiha, ja toiselta puolen kummastellaan mun isokokoisuutta..! Tuosta isokokoiseksi sanomisesta purskahdin kyllä nauruun, koska yleensä olen kaikken mielestä ennemminkin pieni. Mutta siis, jos appi pitää mua pullukkana, niin kai se kilojen vahtiminen on ihan ymmärrettävää. Ainakin hän on perustellut asian niin, että jokainen ennen viikkoa 20 tullut kilo on läskiä. Niin että mulla on nyt yks kilo läskiä. :D Ihmettelin kyllä itsekin, kun terkkari taas vastineeksi sanoi, et mun ois hyvä kerryttää painoa 10-12 kiloa. No, makunsa kullakin.

    Kiitos hei blogista, ihanaa että on joku muukin joka ei oo varauksettoman innostunut äitiyden ja raskauden ihanuudesta. Siitä tiukkapyllyisestä trainerista en kyllä tiedä, mulle tulis varmaan kamala alemmuuskompleksi... Mut ehkä lapsenvahti? Sellainen kokopäiväinen nanny. Vois sit itse viettää pari tuntia päivässä laatuaikaa ja näyttäytyä paparazzeille katraan kanssa.

    VastaaPoista
  8. Pakko kyllä sanoa, että aika outo tuo appiukon periaate. Painaahan se sikiökin tuolloin 20. viikolla jo yli 250 g, lapsivettä on muutama desi ja kohtu istukkoineen on muutaman sata grammaa. Ja se veren määräkin lisääntyy kehossa. (En kylläkään itse ole lääkäri, vaan luin nuo yllämainitut jostain vau.fi-sivustolta)

    Toivottavasti sun appiukko ei ole erikoistunut raskaana oleviin naisiin, sen kommentit vois olla aika rajuja joillekin odottaville äideille, joille painonnousu ja kehon muutokset ym. on vaikeita juttuja.

    Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos... vaikka hyväähän hän varmasti tarkoittaa. Meitä on aika moneen junaan, eikä kaikkien mielipiteitä onneksi tarvitse arvostaa - tai ainakaan ottaa tosissaan :-)

    Tsemppiä sulle, kyllä nämä tästä!

    PS. Mä ajattelin, että se tiukkapyllyinen traineri olisi tietty miespuolinen. Saisi visuaalista nautintoa siinä samalla treenatessa, hehheee :-)

    VastaaPoista
  9. Samaa mieltä, Salamatkustaja, olen kanssasi siitä, että kirjallisuustieteen opinnot ovat olleet yliopisto-opinnoista niitä kaikkein kiinnostavimpia. Kirjallisuustieteilijämaisteria vain alkaa väistämättä jossain vaiheessa potuttaa se, että mielenkiinnolle ja innostukselle pohjaavalle tutkinnolle on niin kovin vaikea löytää mitään järkevää vastinetta työmarkkinoilta. Olen itse joutunut lukemaan vähän sitä sun tätä lisää parantaakseni työllistymismahdollisuuksiani, vaikka henkilökohtaiset intohimot on kyllä hyvin reippaasti sinne taiteentutkimukseen päin kallellaan.

    Samaa mieltä olen myös niistä suunnittelemattomista käänteistä: taitavat tehdä hyvää, vaikka usein siinä käännekohdassa tekee mieli lähinnä vain peruuttaa tai juosta karkuun. Mutta itse asiassa itseäni tässä meidän klinikkavauvanteossa on harmittanut - ja harmittaa yhä - juuri tuo loputon suunnitelmallisuus. Kaikki on niin pirun tarkkaan suunniteltu ja määritelty, eikä spontaaniudesta ole tietoakaan. Olen kontrollifriikki minäkin, mutta tätä juttua en välttämättä haluaisi asettaa kontrollin alaiseksi, homma kun muuttuu työksi ja tuskaksi vähän turhan nopeasti.

    VastaaPoista
  10. [...] mammajoogassa ohjaaja kehotti meitä s-hetken koettaessa laulamaan ja viheltämään, se auttaa synnytyskivuissa. [...]

    VastaaPoista
  11. [...] Urheiluohjelma pitää pääkopan  kasassa, mutta ei takapuolta. Niinpä päätin turvautua myös kosmetiikkateollisuuden kosmiseen sormeen. Se oli iso askel. Käytän vuodessa nimittäin yhteensä noin 100 euroa kosmetiikkaan. Pesen hiukset kerran kahdessa viikossa, enkä ole koskaan  ostanut mitään hajuvettä – ellei Body Shopin kookosöljyä lasketa mukaan. No, nytpä lipsahdin pahemman kerran… [...]

    VastaaPoista
  12. [...] jalkaan. Raskausarpia ei näy, mutta ensimmäinen suonikohju alkaa ilmestyä pohkeeseen. Aloitan mammajoogan. Laulaminen joogassa vituttaa, mutta päätän silti jatkaa siellä käymistä. Rauhoitan vähän [...]

    VastaaPoista
  13. [...] Mammajoogassa. Aloitin äiti-lapsi-joogan samalla salilla, jossa kävin raskausjoogassa. Närpäkkeellä on hauskaa niin kauan, kun joku liikkuu, pyllistelee tai nousee seisovaan koiraan. [...]

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?