Kävin kätilöllä koplattavana toissapäivänä, eli tilastotietoa on taas saatavilla: painoa 66 kg, raskausviikko 26 (muistin että se oli 29!) j...

Kamala kätilö

7.11.09 Satu Kommentteja: 6

Kävin kätilöllä koplattavana toissapäivänä, eli tilastotietoa on taas saatavilla: painoa 66 kg, raskausviikko 26 (muistin että se oli 29!) ja verenpaine hyvä. Kätilö ihmetteli, olenko laihtunut, kun painoa on tullut lisää vain viisi kiloa raskauden alusta. Kehotti syömään enemmän. Mutta kun en pysty, olen koko ajan ihan täynnä, totaaliähkyssä.

Olen käynyt kättelemässä kätilöä nyt kolme kertaa. Kaksi viimeisintä kertaa ovat olleet ihan ookoo, sillä laitoin ensimmäisen kätilön vaihtoon heti ensitapaamisen jälkeen. Ensimmäisen kätilön muistaminen saa edelleen näppyjä pintaan – ja kun luette miksi, ette tekään ihmettele.

Referaatti viime elokuun puolivälistä:

Istun terveyskeskuksen odotushuoneessa yksin. Mies on työmatkalla. Aikaa varatessani vastaanottoapulainen lupasi minulle englanninkielentaitoisen kätilön. Jännittää. Ihan kuin olisin menossa työhaastatteluun!

Miksi juuri teistä pitäisi tulla äiti? – Voi luoja, ei aavistustakaan.

Voisitteko kertoa kokemuksistanne vastaavista tehtävistä? – Olen nähnyt vauvoja telkkarissa.

Onko teillä jotain kysyttävää avoimena olevaan paikkaan liittyen? – Itse asiassa on. Onko tässä irtisanomisaikaa?

Koitan jotenkin koota itseni, kun kätilö tulee kutsumaan minua nimeltä. Käsi ojossa ja vähän etukenossa rynnistän kätilöä kohti (pitää antaa hyvä ensivaikutelma). Mutta kätilöpä ei kättele vaan kääntyy kannoillaan ja käskee minua seuraamaan perässä. Koitan laittaa ojossa olleen käden huolettoman oloisena taskuun, mutta se on täynnä räkäpaperia. No niin, tämähän alkaa hyvin.

Istun mammaa vastapäätä, koitan vähän hymyillä, mutta se taitaa näyttää irvistykseltä. Matami menee suoraan asiaan – omalla kotikielellään. Nimi, sosiaaliturvatunnus, uskontokunta, siviilisääty, onko tehty abortteja, mones raskaus jne.

Koitan saada hänet puhumaan englantia. Ändää, joor ---öööh---- neim... Alakoululainekin puhuu parempaa englantia! Perkeleen vastaanottoapulainen.

Mamma hakkaa tietokonetta, kirjoittaa välillä jotain papereihinsa. Mutta ei katsokaan minuun. Sitten hän alkaa kysellä miehestäni.  ”Tehän asutte eri osoitteissa, ettekä ole naimisissa!”

Ei olla naimisissa ei. Eri osoite johtuu siitä, että miehen kirjat ovat muuton takia edelleen vanhassa osoitteessa. Tiedon pitäisi kyllä päivittyä rekistereihin minä päivänä hyvänsä.

Kätilö vilkaisee minua kulmiensa alta ja toteaa ääni naristen, että minähän olen ulkomaalainen. Enkä ole asunut tässä maassa vielä puolta vuotta, minun pitää maksaa tästä kaikesta hoidosta markkinahinta! Ja se on kuulemma todella kallista.

Tiedän, että minun ei tarvitse maksaa yhtään mitään. Minulla on Kelan E-lomakkeita laukku täynnä ja EEA-maasta toiseen muuttava pääsee suoraan kohdemaan sosiaaliturvajärjestelmään, jos lähtömaasta on hankittu oikeat todistukset. Mamman mielestä se ei kuitenkaan riitä. No voi perkele.

Sanon kätilölle suoraan, että olen kyllä selvittänyt asiat ja lukenut tämän lain ja että otan suurlähetystöön yhteyttä tämän tapaamisen jälkeen ja he voivat vielä varmistaa asian sinulle henkilökohtaisesti. Ilmeisesti suurlähetystön mainitseminen saa akan suun tukkoon.

Tunnelma on sata astetta miinuksella, kun hän alkaa kysellä raskaudesta. ”Oliko suunniteltu lapsi”. No ei ollut, vastaan. Ei olisi kannattanut olla rehellinen, sillä lämpötila huoneessa laski 20 astetta lisää.

”Ai etkö sitten halua pitää tätä?”, hän kysyy.

No jos olen tullut tänne äitiyspolille asti enkä mennyt sairaalaan aborttipaperit kourassa, niin mitäs luulet? Tyydyn kuitenkin sanomaan vain, että joo kyllä me halutaan.

(Kätilö ei tosin vieläkään usko, että lapsen isä on mukana projektissa millään tavalla, hän antaa kaikin tavoin olettaa, että se on vain keksimäni hurja peitetarina päästäkseni luikertelemaan sisään paikalliseen sosiaaliturvasysteemiin.)

Kätilö iskee pöytään 50-sivuisen odottajan oppaan, joka on kirjoitettu maan omalla kielellä. Sitä ei kuulemma ole saatavilla englanniksi. Tai esimerkiksi ruotsiksi, tai millään muullakaan kielellä. Hymyillen veikeästi hän kehottaa miestäni kääntämään sen minulle.

Sitten hän kehottaa minua kysymään mieltäni askarruttavia asioita.

– Onko jotain, mitä en saa syödä?

Ei ole.

– Siis eikö esimerkiksi raaka kala ole pahasta?

No totta kai on, ei sitä saa syödä.

(HALOO!!!)

– Voinko harrastaa urheilua normaaliin tapaan?

Valitse itse, se on sinusta kiinni.

– Siis onko potkunyrkkeily ookoo kolmannella kuulla? (En oikeasti harrasta potkunyrkkeilyä, mutta oli pakko kysyä)

– Se sinun täytyy päättää itse.

Jne.

Päätin kysyä vielä yhden kysymyksen, ihan vaan kokeilumielessä.

– Jos pelkää synnytystä ihan kamalasti, voiko tässä maassa saada keisarinleikkauksen?

No ei todellakaan voi. Ei tämä mikään Amerikka ole!!

 



Jaahas. Lopetan kyselemisen ja päätän lähteä kotiin. Sanoi kiitos näkemiin ja lyön oven takanani kiinni. Yksikään työhaastattelu ei ole saanut minua yhtä uupuneeseen tilaan. Itkin kotona seuraavat kolme päivää ja kidutin kätilöä mielikuvissani (auttoi muuten). Poikaystäväni kävi tapaamassa matamin esimiestä palattuaan työmatkalta ja referoi tapahtumat sanatarkasti. Seuraa tietysti anteeksipyytelyjä ja pahoitteluja. Saan uuden kätilön, joka on ihan mukiinmenevä tapaus.

Onko teillä muilla kauhukokemuksia kätilöistä?

 



*Kirjatärppi*

Ensimmäinen kätilöni toi mieleeni Stephen Kingin luoman Annie-hahmon. En ole koskaan ollut suuri King-fani, mutta Piina osui ja upposi luettuani sen kymmenisen vuotta sitten. Niille, joille kirja ei ole tuttu, kerrottakoon juonesta seuraavaa:

Piina kertoo auto-onnettomuuteen joutuneesta kuuluisasta kirjailijasta Paulista, joka lojuu loukkaantuneena tien varressa. Tien varrelta hänet korjaa kotiinsa paranemaan entinen sairaanhoitaja Annie, jolla viiraa pahasti päässä. Annie rakastaa kirjailijamiehen luomaa romaanisarjaa yli kaiken. Uusimmasa kirjassaan hän on kuitenkin tappanut teostensa päähenkilön. Paulin on siis kirjoitettava Annielle uusi teos, jossa päähenkilö herää kuolleista. Tai muuten alkaa kirves heilua…

[caption id="attachment_87" align="alignnone" width="200" caption="Stephen Kingin Piina. Sopivaa yöluettavaa kaikille sairaanhoitaja- ja kätilökammoisille."]Piina[/caption]

6 kommenttia:

  1. Voi ei, ihan kamalaa. Huh. Onneksi pääsit eroon tuosta hirviöstä! Kauhujuttuja kuulee toisinaan, mutta mulle on onneksi sattunut tosi kiva neuvolantäti. Jota tosin en ole päässyt tapaamaan kuin kerran, ja muuton takia se kerta oli viimeinen... Ekan kerran kun kävin neuvolassa paikalla oli joku nuori sijainen, joka ensimmäisenä kysyi, että oliko vahinko. Vastasin että joo, mutta kielsin kirjoittamasta sitä mihinkään. Ihmettelin kyllä vähän, että onko tuo vahinkokysymys ihan yleinen, vai näkyykö se päälle päin?

    Mutta siis ei kai se ole mitenkään vaarallista, jos painoa on tullut vaan viisi kiloa 26 viikkoon mennessä? En minäkään tajua, miten tässä ähkyssä saisi viidessä kuukaudessa kertymään kymmenen kiloa.

    Ihania nuo vastaukset ruoka- ja urheilukysymyksiin. :) Tosi viehättävä ja auttavainen persoona! Pakko myöntää, että olen syönyt graavilohta useampaankin otteeseen (tosin en vakuumipakattua) ja käyn edelleen ratsastamassa, vaikka se olis periaatteessa kiellettyä alusta asti. En tunne ketään, joka olisi jatkanut ratsastusta saatuaan kuulla raskaudestaan, mutta minulle kyllä neuvolantäti ja lääkärikin sanoi, että toki saa ratsastaa. Esteitä en enää hyppää. Minusta tuntuu, että aika monet noista kielloista ovat sellaisia, että saa itse valita miten hysteerinen aikoo olla.

    VastaaPoista
  2. Kätilö sanoi painosta, että se on vielä ihan "normaalin rajoissa", eli ei ole huolta. Kolmen viikon kuluttua on seuraava tapaaminen ja siellä tsekataan paino uudestaan ja katsotaan, onko se edelleen normaali vai ei. Niillä on siellä jotain kummallisia käyriä, joihin arvoja verrataan. Vähän vierastuttaa tuommoinen "kun olet keskiarvossa olet kunnossa" -ajattelu. Mutta toisaalta, antaahan se vähän mielenrauhaa kun huomaa että asiat etenee kutakuinkin samalla tavalla kuin muillakin.

    Mäkin oon käynyt ratsastamassa, tai siis kävin vielä 22. viikolle asti, nyt olen jättänyt sen, kun maha alkaa olla sen verran iso. Menin vaan käyntiä ja laukkaa (ravi oli liian hakkaavaa ja se sattui vatsaan), ja ainoastaan sellaisilla superkilteillä hevosilla, jotka tunnen hyvin. Kun kävin alkusyksystä Ranskassa ja kävin siellä ratsastamassa, sain tallinomistajalta ihan hirveät huudot kun ne sai tietää että olen raskaana. Siellä ei kuulemma positiivisen raskaustestin jälkeen saisi mennä edes lähelle hevosta (se voi potkia). Mjoo, nuo säännöt on aika kulttuurisidonnaisia.

    Parasta toimia siten, että itsellä on hyvä olo. Kun hevosen selkään nouseminen alkaa arveluttaa, ratsastuksen voi jättää tauolle. Tai kun hölkällä käyminen ei enää tuntunut hyvältä idealta, jätin sen pois. Kun on nälkä niin syön ja kun ei ole, niin en syö (paitsi välillä karkkia, hehhee). Eiköhän perusjärjellä pärjää ihan hyvin... Hysterisoimalla ei ainakaan saa mitään hyvää aikaan.

    Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  3. No olipa nuiva akka! Meillä on ihan ok neuvolantäti, tosin se on aika hidas kaikessa. Mä olen tottunut hoitamaan asiat silleen aika rivakasti, niin välillä meinaa hihat palaa. Mutta se on pieni haitta. Olen miettinyt, että sellanen luontainen rauhallisuus on varmaan siinä ammatissa hyväksi, kun meitä raskaana olevia on niin moneksi.

    Mahtavaa, että olet jaksanut liikkua ja ratsastaakin! Mulle neuvolan lääkäri sanoi, että kaikkea saa tehdä mitä on muutenkin tehnyt, ja että sikiö on parhaiten suojattu asia naisen ruumiissa tällä hetkellä. Eli todennäköisemmin multa perna repeää kuin tulee keskenmeno ;) Mutta tolkuton väsymys ja muut raskausoireet on kyllä vieneet halut ylimääräiseen liikuntaan. Työn saan hoidettua, kotitöitä saan tehtyä isolla tsempillä useimpina päivinä mutta kyllä ne on välillä miehen niskaan kaatuneet. En ole kyllä koskaan ennen maannut sängyssä, kun sängyn alta imuroidaan. Mieli sanoo "laiska lehmä!" mutta kun ei jaksa niin hyväksyttävä se on. Keskiraskauden energiapiikkiä odotellessa...

    Mullakaan ei ole paino juuri noussut, tällä viikolla on neuvola niin mielenkiinnolla odotan, tuleeko sanomista. Viikko on 15 ja lisää elopainoa on tullut ehkä kilo. Ei liene vakavaa. Elän kyllä ns. vaarallisesti, syön välillä maksamakkaraa ja piparien päälle on pakko saada aurajuustoa :D

    Jaksamista kaikille!

    VastaaPoista
  4. Äh, miten mälsää.. Mutta hienoa, että miehesi meni valittamaan tyypistä!! Toivottavasti siitä tuli edes jotain vaikeuksia/seuraamuksia tuollaiselle kammotukselle.

    Tuli vähän mieleen oma kokemukseni entisestä kotikunnastani Suomessa. Siellä täti käyttäytyi alusta lähtien kirjoittamallasi tavalla, ei katsonut minuun, suupielet alaspäin kyseli tiuskien perustietoja ja esim. syytti valehtelusta, kun sanoin, etten juo ollenkaan raskauden aikana (tuolloin en ollut juonut yhtään mitään sen jälkeen kun testi näytti plussaa). Tätipä kysyi, että mites ennen raskaustestiä? Ja kerroin rehellisesti, että tuli tietämättömyyttäni silloin juotua kerran pari enemmänkin. "HA! Olethan silloin käyttänyt alkoholia raskausaikana!"

    Omaan liikuntatiedusteluuni sain vastauksen: "No JOS tämä lapsi nyt on toivottu niin ei ehkä sitten kannattaisi aerobicceihin ja muihin hyppylajeihin enää osallistua". Mieheni asui jo tuolloin nykyisessä kotimaassani, siis Suomen ulkopuolella, ja en oikaissut tädin selvää väärinkäsitystä siitä, että mieheni olisi ulkomaalainen. Ja ikävä kyllä voin sanoa, että sitten kun loppuvaiheessa täti sitä vielä kysyi erikseen ja sanoin, että hän onkin suomalainen, muuttui suhtautuminen selvästi ystävällisemmäksi.

    Vaikka nyt en koko tapaamisesta muista enää paljon muita yksityiskohtia ja nuokin lähinnä nykyisin huvittavat niin muistan kyllä että olin tosi tolaltani pari päivää tapahtuneen jälkeen. Onneksi asiat täällä toisessa kotimaassa sujuvat mukavammin ja vakiolääkäri on sekä pätevä että ystävällinen ja puhuu myös hyvää englantia :)

    VastaaPoista
  5. Siisus, tuo entisen kotipaikkakunnan kätilö kuulosti juuri samanlaiselta otukselta kuin ensimmäinen oma kätilöni täällä.... Sellaisella korppikotka-asenteella sekin kurkki tietokoneensa takaa ja koitti löytää heikkoja kohtia ihan kaikesta.

    Ja englanninkielentaitoinen kätilö/lääkäri on kyllä ulkomailla asuessa ihan välttämätön - ellei sitten ole ihan sujuva kohdemaan omassa kielessä. Ja itse en sitä ole, en ihan lähitulevaisuudessa ainakaan.

    PS. Onko sun lekuri yksityinen?

    Täällä ei voi valita yksityistä ollenkaan, kaikki lääkärit ja sairaanhoitajat ja kätilöt ovat julkisia. Mikä on siis hieno asia että näin on, mutta tuo henkilökunnan huono kielitaito vähän huolestuttaa. Noh, eiköhän tämä tästä... :)

    VastaaPoista
  6. [...] ensimmäisen kerran kätilöllä. Kuten täällä kerroin, hän on erittäin vittumainen tyyppi. Hän on suoraan sanoen vittumaisin tyyppi ikinä,  joka on [...]

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?